Clare Mackintosh: Panttivanki (Dekkariviikko 2022)

Voit pelastaa satoja elämiä - tai sen yhden kaikista arvokkaimman.

Tunnelma suoran Lontoo-Sydney -yhteyden avajaislennolla on sähköinen. Bisnesluokan 56 matkustajan joukossa huhutaan olevan monia kuuluisuuksia, ja perillä lentoa vastaanottamassa on joukko toimittajia.

Mina on yksi tarkoin valituista lentoemännistä, jotka on otettu mukaan tälle historiaan jäävälle lennolle. Hän yrittää keskittyä työhönsä ja olla miettimättä liikoja viisivuotiaan tyttärensä tilannetta. Tai avioliittonsa valtaisia ongelmia.

Lentokone on vasta noussut ilmaan, kun Mina saa hyytävän viestin nimettömältä matkustajalta, joka aikoo varmistaa, ettei kone tule koskaan pääsemään määränpäähänsä. Tämä tarvitsee Minan avukseen - ja tietää tarkalleen, miten saada hänet tottelemaan.

Laskeutumiseen on kaksikymmentä tuntia. Kahdessakymmenessä tunnissa ehtii tapahtua paljon...

     Clare Mackintosh on kirjailija, joka on kerännyt suosiota aikaisemmilla osillaan, joista itse olen tullut lukeneeksi vasta vain yhden. Kun hänen uusin kirjansa ilmestyi suomeksi viime vuonna, en halunnut tarttua siihen heti. Jostain syystä se ei saanut kiinnostustani heräämään. Kuluneen vuoden aikana olen lukenut muutamia kommentteja kirjasta, osa on ollut ylistäviä ja mukaan on mahtunut myös paljon vastakkaisia mielipiteitä. Mutkikkaan matkan päätteeksi tämä kirja kuitenkin ilmestyi omaan lukupinooni ja päätin antaa sille mahdollisuuden. 

     Panttivanki on yksi niistä kirjoista, joissa tuntuu olevan liikaa asiaa yksien kansien väliin laitettuna. Kirjassa keskitytään tapahtumiin lentokoneessa, mutta yhtä suuren palan kakusta vie myös tapahtumat Minan ja Adamin kotona sekä heidän suhteen menneisyydessä. Kirjassa kietoutuu yhteen monta asiaa, joista muutaman selvittäisi ihan vain puhumalla. Keskiössä on mm. ilmastonmuutos, riippuvuus, lapsen kasvatus ja mielenterveyden ongelmat. Kaikkea yritetään käsitellä tasavertaisesti, mutta lopputulos jättää hieman kylmäksi. Plussana mainittakoon päähenkilöiden sisäiset ajatuskaavat ja tunteiden käsittely, niin nais- kuin mieshahmojenkin kohdalla.

     Kirja kerrotaan pääosin Minan ja Adamin näkökulmasta. Tämän lisäksi saadaan lukea muutamia yksittäisiä lukuja lentokoneen matkustajista ja heidän syistä olla koneessa matkalla Australiaan. Kirjan loppuun mennessä näidenkin tarinoiden syyt tulevat toki selväksi lukijalle, mutta niitä lukiessa ne tuntuivat hieman tylsiltä ja turhilta, sillä ne eivät tunnu siinä hetkessä antavan mitään uutta tarinalle. 

     Kirjan loppua on kehuttu useissa lukemissani kommenteissa. Ja niin minunkin on tehtävä. Se oli yllättävä, myönnän. Tämä yksi yllätys ei kuitenkaan pelasta koko kirjaa, joka suurelta osin tuntui hieman puuduttavalta luettavalta. Alun tahmeudesta kertoo jo se, että varsinainen koneen kaappaus tapahtuu vasta kirjan puolessa välissä. Luulin ennen kirjaan tarttumista sen olevan enemmän keskiössä. Tämän jälkeen tapahtumat alkavat edetä hieman paremmalla tahdilla, mutta kiinnostusta loppua kohtaan se ei onnistunut omalla kohdalla luomaan. Jäin kaipaamaan enemmän jännitystä ja ahdistavuutta, nyt tämä kaikki jäi saamatta. 

Hostage
Suomentanut: Marja Luoma

Genre: jännitys
Kustantaja: Gummerus (2021)

Kirjailijan muut teokset: Lopun jälkeen
Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Kirsin book club, Lukutuulia, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjasähkökäyrä, Luettua ja maistettua, Kirjarouva

Søren Sveistrup: Kastanjamies (Dekkariviikko 2022)

Ministeri Rosa Hartungin 12-vuotias tytär katosi selittämättömästi vuosi sitten. Samana päivänä kun hän palaa töihin sairauslomalta, löytyy Kööpenhaminan lähiöstä nuori äiti julmasti murhattuna, ilman toista kättä. Läheisestä leikkimökistä löytyy kahdesta kastanjasta tikulla koottu ukko. Kun pian löytyy toinen nuori nainen, jonka molemmat kädet on irrotettu, jälleen kastanjaukko vierellään, alkaa poliisin kilpajuoksu aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta käynnistynyt.

     Kastanjamies on "Jälkiä jättämättä"-sarjasta tutun käsikirjoittajan esikoisromaani. Kirja on kerännyt suurta suosiota ja sen pohjalta on myös ilmestynyt Netflix-sarja. Itse en ole tähän tv-sarjaan ehtinyt tutustua ja kirjan lukemisen jälkeen mietin, tulenko tutustumaankaan (kirja sai jo riittävästi mielikuvituksen laukkaamaan). 

     Jo kirjan ensimetreiltä on selvää, että kirja imaisee lukijan mukaansa ja pitää otteessaan loppuun saakka. Lyhyet luvut luovat nopeasti etenevän tarinan lukijan silmien eteen, paljastaen karmeita ja jännittäviä kohtauksia hyvällä tahdilla. Meno ei kuitenkaan ole liian kiivasta, vaan epäilyksiä tekijästä ehtii muodostaa kaikessa rauhassa.

     Kuten jo mainitsin, tämä kirja sai oman mielikuvitukseni laukkaamaan. Mikäli raa'at kuvaukset ja jännitys ei ole sinun juttusi, en voi suositella tätä kirjaa. Mutta jos tämä ei ole ongelma, suosittelen tätä ehdottomasti. En vain voinut laskea kirjaa käsistäni ja olisin voinut jatkaa lukemista vielä kauemminkin (vaikka tämä onkin n. 500 sivua jo valmiiksi). Mikäli Sveistrup julkaisee vielä joskus toisen kirjan, tulen tarttumaan siihenkin (sitten kun se on suomennettu, sillä tanska ei itseltä oikein taivu).

Kastanjemanden
Suomentanut: Antti Saarilahti

Genre: aikuiset, jännitys, mysteeri, trilleri
Kustantaja: Otava (2018, suom. 2019)

Arvosana: *****

Muissa blogeissa: Kirjarouva, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Kuristava kirsikka, Kirjameren alla

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen (Dekkariviikko 2022)

Tukholman kaduilla asuvia kerjäläisiä vaanii sarjamurhaaja. Poliisit epäilevät tappajan olevan mielenvikainen, yksinäinen tekijä. Pian kuitenkin selviää, että murhien takana on järjestäytynyt taho, jolla on pirullinen suunnitelma. Samaan aikaan joukko ystäviä ja sukulaisia kerääntyy suremaan kunnianhimoista nuorta poliisia – äitiä, tytärtä ja sisarta. 

     Kerjäläinen on Sofie Sarenbrantin suositun kirjasarjan viides osa. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo muutama vuosi sitten, mutta itse olen tutustunut sarjaan vasta tämän vuoden puolella. Olen lukenut nämä viisi osaa melko nopealla aikataululla, mutta nyt tulen pitämään pienen tauon näistä. Sarjan aikaisemmat osat eivät ole nousseet suosikkeihini, eikä tämä osa tehnyt poikkeusta. 

     Tämä osa jatkaa samalla tyylillä kuin aikaisemmat osat. Tarina etenee omalla joutuisalla tahdillaan ja juonenkäänteitäkin mahtuu matkaan mukaan ihan hyvällä tahdilla. Näistä käänteistä kuitenkin jäi uupuumaan yllätyksellisyys ja jännitys. Mikäli olet tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän osan olevan poikkeus. Itse kuitenkin jäi kaipaamaan jotain uutta verrattuna aikaisempaan.

     Suurimpana ongelmana tässä sarjassa koen henkilöhahmot. He ovat sopivan erilaisia ja eri hahmojen äänet on eroteltavissa. Jostain syystä hahmot kuitenkin tuntuvat hieman kaikesta muusta maailmasta irrallisilta. Aivan kuin he olisivat olemassa vain tässä hetkessä, ilman menneisyyttä tai tulevaisuutta. Tätä ajatusta on vaikea selittää lyhyesti tai fiksusti, mutta kuitenkin. Toki tilanne ei ole kaikkien hahmojen kohdalla tämä, mutta jokaisessa osassa on tuntunut olevan ainakin muutamia tällaisia hahmoja.

     Näin viisi osaa sarjaa luettuani ymmärrän, miksi jotkut tästä tykkää. Tämä on hieman kevyempää luettavaa, eikä keskity vain todistusaineiston keräämiseen. Tärkeässä roolissa on erilaiset ihmissuhteet ja elämä kriiseineen. Ehkä jollain hahmolla voisi olla hieman pienempiäkin kriisejä välillä? Ehkä minun on kuitenkin nyt aika todeta, että ainakaan tässä hetkessä tämä ei ole minulle suunnattu kirjasarja. Saatan vielä joskus tarttua seuraaviin osiin, mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Tiggaren
Suomentanut: Helene Bützow

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #5
Kustantaja: WSOY (2016, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet, Osasto 73
Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuunnellut äänikirjat, Kuristava kirsikka

Sarah J. Maas: The Assassin's Blade

Celaena Sardothien owes her reputation to Arobynn Hamel. He gave her a home at the Assassins' Guild and taught her the skills she needed to survive.

Arobynn's enemies strech far and wide - from Adarlan's rooftops and its filthy dens, to remote islands and hostile deserts. Celaena is duty-bound to hunt them down. But behind her assignments lies a dark truth that will seal her fate - and cut her heart in two forever.

     The Assassin's Blade on Sarah J. Maasin tunnetun Throne of Glass -sarjan hahmoista kertova novellikokoelma, sijoittuen aikaan ennen sarjan ensimmäistä osaa, Lasipalatsia. Kirja sisältää viisi novellia Celaenan matkasta, avaten mm. hänen suhdettaan Samiin ja sitä, miten hän joutui orjaksi. Kirjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta ehkä sekin päivä on vielä tulossa.

     Kuten monet novellikokoelmat, tämäkin sisälsi muutaman hyvinkin mielenkiintoisen tarinan ja sitten pari tarinaa, jotka olisin voinut jättää väliin. Alla käyn läpi nämä tarinat yksittäin:

     The Assassin and the Pirate Lord (***½): Ensimmäinen tarina oli mukavan lyhyt. Tässä päästiin tutustumaan Celaenaan ja Samiin, sekä saatiin alkusysäys heidän yhteiselle matkalle. 

     The Assassin and the Healer (***): Toinen tarina oli koko kirjasta vähiten mielenkiintoinen. Tässä Celaenan matka jatkuu, mutta tämä tuntui hieman "välitarinalta", jolla täytetään aukko kokonaisuudessa. Uskon kuitenkin, että tämän tarinan hahmoilla tulee vielä olemaan sarjassa jokin suurempi rooli.

     The Assassin and the Desert (***½): Tämä oli ehkä teoksen paras tarina. Tarinassa oli sopivasti jännitystä ja menoa. Loppu oli kuitenkin hieman ennalta-arvattava, joten se hieman laski intoa tätä kohtaan. Oli mielenkiintoista lukea Celanen kouluttautumisesta aavikolla.

     The Assassin and the Underworld (****): Hitaan alun jälkeen tästä muodostui ihan mielenkiintoinen tarina. Tässä oli jotain, mikä sai minut ihastumaan tarinaan, vaikka ei tässä kovin paljoa loppujen lopuksi tapahtunutkaan.

     The Assassin and the Empire (***½): Ennen kuin edes aloitin tämän lukemista, lopputulema oli itsellä tiedossa aikaisemmin luettujen kirjojen takia. Uskon, että osittain tästä syystä alku tuntui hitaalta, eikä loppua kohti päästäessä tilanne juurikaan parantunut. Tarinan kahdeksas luku veti maton jalkojen alta raakuudellaan ja sen viimeinen aukeama aiheutti niin huonon olon, että en uskonut sen olevan mahdollista pelkästään kirjaa lukemalla.

     Kokonaisuutena tämä oli tällainen yhden lukukerran kokemus. Luin tämän ennen kuin luin Varjojen kuningattaren ja kyllä tämä sai intoni tätä sarjaa kohtaan uudelleen nousemaan. En kuitenkaan usko tulevaisuudessa lukevani tätä enää, vaikka muut sarjan kirjat tulisikin luettua uudelleen.

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #0,5
Kustantaja: Bloomsbury (2014)

Kirjailijan muut teokset: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen, Varjojen kuningatar
Arvosana: ***½

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut. 

Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään. Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.

     Varjojen kuningatar on Throne of Glass -sarjan neljäs osa ja Celaena Sardothienin matka kohti kohtaloaan jatkuu. Hänen matka kohti valtaistuintaan on alkanut, mutta sitä ennen hänen tulee palata takaisin salamurhaajan syntypaikkaan ja tehdä tilit selviksi siellä elävien kanssa. Apuna tavoitteensa saavuttamiseksi hänellä on niin tuttuja kuin yllättäviäkin hahmoja.

     Kirjan alku lähti verkkaisesti liikkeelle, punoen hyvän pohjan tarinalle. Pikkuhiljaa juoni laajeni ja toimintaa alkoi olla jokaisella sivulla. Loppua kohti mentäessä juonen palaset alkoivat loksahdella paikalleen ja lopputulos oli käänteitä täynnä. Jos siis olet jatkanut sarjan lukemista näin pitkälle ja tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän jättävän sinua kylmäksi.

     Aikaisemmissa osissa olen tykännyt Celaenan hahmosta, siitä millainen hän on. Hänessä on ollut synkkä puoli, joka on vetänyt itseäni puoleensa. Sen rinnalla hänessä on kuitenkin ollut välillä näkyvää herkkyyttä kaiken sen synkän kuoren alla. Tässä osassa tilanne muuttui hieman ja tuo synkkä ulkokuori oli pääsääntöisesti heitettynä romukoppaan. Toivon kuitenkin, ettei sitä tulla jatkossa täysin unohtamaan, sillä pelkään, että silloin Celaenasta tulee liian yksipuolinen hahmo.

     Sarjan kolmannessa osassa, Tulen perillinen, lukija saa tutustua Manoniin, Mustanokkien noitaan. Tuossa kirjassa hänen osuutensa eivät kiinnostaneet itseäni ja ne tuli luettua hieman huonommalla mielenkiinnolla. Nyt kuitenkin tässä osassa nuo osuudet saivat mielenkiintoni heräämään, sillä Manonin osuus tarinassa sai suuremman roolin ja hänen yhteytensä muuhun tarinaan lisääntyi. Nyt en malta odottaa, että pääsen tarttumaan seuraavaan osaan ja saan lukea hänenkin matkasta lisää.

     Lyhyesti sanottuna tämä kirja vain oli alusta loppuun mielenkiintoinen. Tässä oli riittävästi käänteitä ja muutama hahmokin pääsi yllättämään. Muutamia kysymysmerkkejäkin toki jäi ja en vieläkään ole aivan varma suhtautumisestani Chaoliin. Sen kuitenkin tiedän, että seuraavaan osaan tarttumiseen ei mene kovin kauaa.

Queen of Shadows
Suomentanut: Sarianna Silvonen

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #4
Kustantaja: Gummerus (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Arvosana: *****

Rick Riordan: Kesän miekka

Äitinsä kuoleman jälkeen Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysytellyt hengissä nokkeluutensa avulla. Magnuksen 16-vuotispäivänä eno, jota hän ei ole nähnyt sitten lapsuutensa, löytää hänet ja kertoo uskomattoman uutisen: Magnus on muinaisen viikinkijumalan poika, ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen.

Ennen kuolemaansa äiti varoitti Magnusta pysymään kaukana enostaan. Mutta ennen kuin Magnus ehtii miettiä asiaa, hän joutuu Kesän miekkaa etsivän tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi. Hänen on tehtävä kohtalokas valinta: pelastaako oma henkensä vai satoja viattomia. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla...

     Kesän miekka on Rick Riordanin seuraavan kirjasarjan avausosa. Tällä kertaa kaivaudutaan skandinaaviseen mytologiaan. Yhdeksän maailmaa jumalineen, jättiläisineen ja muine hahmoineen avautuu Riordanille tutulla opettavaisella, mutta humoristisella tavalla. Vuoden alussa lukemani Kanen aikakirjat -trilogia jätti itsellä hieman toivomisen varaan, joten tartuin tähän hieman epäröiden. Ennakkoluuloni pyyhkäistiin kuitenkin heti roskakoriin ja hotkaisin kirjan hetkessä.

     Kesän miekka alkaa päähenkilömme Magnus Chasen kuolemalla, jolloin hän päätyy valkyriansa Samin kuljettamana Valhallaan. Uusi maailma avautuu Magnukselle ja ennen kuin hän ehtii edes ymmärtämään kaikkea, hänet työnnetään keskelle maailmanlopun tapahtumia. Ja kuka muukaan voisi olla avain maailmanlopun estämiseen, kuin meidän Magnus? Ensimmäisenä tehtävänä on estää Fenris-sutta pääsemästä irti kahleistaan. On siis aika kirjoittaa kohtalo uusiksi ja tarttua miekkaan. 

     "Salissa tuntui vain nuotion rätinä ja putouksen kohina. Muuten oli haudanhiljaista. Tuhannet soturit olivat jähmettyneet hämmästyksestä katsomaan, kun nuo valkoisiin pukeutuneet naiset liitivät lattian poikki minua kohti.

     "Sam?" kuiskasin. "Sam, mistä on kyse?"

     Kirves putosi hänen kädestään.

     "Nornat", hän sanoi. "Nornat ovat tulleet itse povaamaan kohtalosi.""

     Magnuksen lisäksi kirjassa tutustutaan hänen apujoukkoihin: valkyriana toimiva Samirah, kuuro Hearthstone ja muotitietoinen Blitzen. (Kaksi viimeistä on myös paljon muuta, mutta ei liikaa juonipaljastuksia.) Kirjassa on paljon samanlaisuuksia Riordanilta aiemmin ilmestyneiden Percy Jacksonista ja muista puolijumalista kertovien kahden kirjasarjan kanssa, varsinkin hahmoja vertailtaessa. Itseäni tämä ei häirinnyt, mutta olisihan se mukavampi lukea erilaisista hahmoista eri kirjasarjoissa.

     Itse koin ongelmallisimpana kirjan juonen, joka oli kyllä tapahtumia täynnä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Jäin kaipaamaan suurempia juonikuvioita, mutta nyt tunnuttiin vain hypittävän paikasta toiseen. Maailmanloppu on Riordanin kirjoihin tutustuneelle ennestään tuttu kuvio, joten olisin kaivannut sen lisäksi vielä jotain muuta. Tämän kirjan kohdalla juoni tuntui vain osalta suurempaa kokonaisuutta, mutta pienemmillä kohtaamisilla siitä oli saatu venytettyä kirjan verran tekstiä.

     "Uusi haukahdus järistytti sviittiä. Atriumin lattialle putoili katkenneita oksia.

     "Mi-mikä tuolla ylhäällä on?" kysyin polvet tutisten. Ajattelin nornien ennustusta, jossa minut oli nimetty pahuuden airueksi. "Onko siellä... Susi?"

     "Ei vaan jotain paljon pahempaa", Blitzen vastasi. "Siellä on Orava.""

     Muutamaan otteeseen kirjassa mainittiin myös Annabeth Chase, joka on tuttu aikaisemmista Riordanin kirjoista. Annabeth pääsi myös vierailemaan tässä kirjassa ja puheista päätellen hän (ja toivottavasti muutama muukin puolijumala) saattaisi esiintyä myös jatko-osissa. Tämä seikka vain lisää intoani tarttua seuraaviin kirjoihin.

The Sword of Summer
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Magnus Chase #1
Kustantaja: Otava (2015, suom. 2016)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin, Pedon varjo

Arvosana: ****

     En muistanut lukeneeni tätä kirjaa aikaisemmin, mutta vuonna 2016 olin kirjoittanut kirjasta tänne blogiini arvion. Poistin tuon arvion, sillä en halua kahta arviota samasta kirjasta (lisäksi se sisälsi sen verran juonipaljastuksia, että ehkä parempi näin). Tässä yksi ote silloisesta arviostani, joka eroaa tämän hetken fiiliksistä jonkin verran: 

"Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta." 

     Annoin silloin kirjalle kuitenkin kolme ja puoli tähteä, eli en kuitenkaan kokenut kirjaa täysin huonoksi kuitenkaan.

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Rikostarkastaja Emma Sköld herää koomasta sairaalassa. Hänen viimeisin muistikuvansa on se, kuinka hän viisi kuukautta aikaisemmin jätti pienen vauvansa hoitoon ja lähti tallille ratsastamaan.

Emman sairaalassaolon aikana hänen kumppaninsa entinen tyttöystävä on pitänyt vauvasta huolta ja näyttää viihtyvän liiankin hyvin roolissaan.

Emma yrittää kuumeisesti muistaa yksityiskohtia ratsastusonnettomuudesta ja on vakuuttunut siitä, että tapaukseen liittyy jotain hämärää. Niin kauan kuin Emma makaa teho-osastolla, hän on turvassa, mutta kun hänet sijoitetaan osastolle numero 73, kuka tahansa pääsee hänen lähelleen. Mutta miksi kukaan haluaisi hänelle pahaa?

     Osasto 73 on Sofie Sarenbrantin tunnetun kirjasarjan neljäs osa, joka oli toinen suomennettu teos. Viime vuonna myös aiemmin suomentamattomat kaksi ensimmäistä osaa tulivat suomeksi ja vasta silloin alkoi oma matkani näiden kirjojen parissa. Sarjan kolmas osa päättyi kutkuttavaan paljastukseen, joten tartuin tähän melko suurella mielenkiinnolla. 

     Haluaisin sanoa tykänneeni tästä kirjasta enemmän. En voi kuitenkaan olla huomioimatta sitä, että ensimmäiset reilu sata sivua tuntui hieman joutokäynniltä ja kirjaan tarttumisen sijaan tuli tehtyä kaikkea muuta. Sen jälkeen kyllä tapahtumat alkoivat edetä ja lukeminen nopeutui. Silti, kun kirjaa oli vain kolmasosa enää jäljellä, en ollut kovin kiinnostunut siitä mihin tarina olisi menossa. 

     Jäin myös kaipaamaan suurempaa jännitettä. Juoni oli sellainen, että jännitteelle olisi ollut mahdollisuus, mutta lopputulos jätti itseni hieman kylmäksi. Ehkä osittain tämä johtui siitä, että kirja ei missään kohtaa kunnolla saanut minua napattua kyytiinsä. Ehkä tämä johtui siitä, että olisi kaivannut kirjan hahmoille hieman vielä lisää lihaa luiden ympärille. Kuten aikaisemmissakin osissa, tässä oli monta näkökulmaa joista tarinaa lähdettiin purkamaan. Emman lisäksi päästiin näkemään mm. Emman isän elämää sekä Emman työkaverin tekemisiä. Olisin kuitenkin kaivannut vielä lisää tietoa myös näistä hahmoista, ehkä jatkossa saamme tutustua heihinkin paremmin.

     Lukiessani trilogioita, usein toinen osa tuntuu sellaiselta ns. "välikirjalta", joka punoo hahmojen tarinaa yhteen, vailla sen suurempaa juonellista tarkoitusta. Mielestäni nämä "välikirjat" voisi trilogioista usein jättää kirjoittamatta. Pidemmissä kirjasarjoissa tälläisia "välikirjoja" voi tulla useammin, mutta rikossarjoissa harvemmin niitä on itselle tullut vastaan. Osasto 73 kuitenkin tuntui tällä kertaa "välikirjalta". Loppua kohti päästäessä kirja sai merkityksensä jatkon kannalta (tai näin ainakin oletan), mutta muuten se tuntui hieman turhalta kirjalta. Kyllä tämän luki, mutta sarjan jatkamisen suhteen heräsi pieniä epäilyjä. Onneksi seuraava osa kuitenkin on jo kirjastosta lainassa, joten siihen ainakin tulen vielä tarttumaan.

Avdelning 73
Suomentanut: Annamari Typpö

Genre: jännitys, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #4
Kustantaja: WSOY (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuristava kirsikka

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Asuntonäytön jälkeisenä aamuna kuusivuotias Astrid löytää isänsä tapettuna vierashuoneesta. Merkkejä murtautumisesta ei ole, ja surma-aseena on käytetty perheen omaa keittiöveistä. Astrid väittää nähneensä jonkun yöllä huoneessaan, jonkun, joka silitti hänen poskeaan.

Rikospoliisi Emma Sköld ryhtyy tutkimaan juttua. Kun kuolema vierailee toisen asuntoesittelyn yhteydessä, on selvitettävä, mitä rauhallisella asuinalueella oikein tapahtuu.

     Avoimet ovet on Sofie Sarenbrantin kirjasarjan kirjoista ensimmäinen, joka suomennettiin vaikka kyseessä onkin jo sarjan kolmas osa. Viime vuoden lopulla ensimmäiset kaksi osaa sai myös suomenkielisen version ja luin ne ennen tähän osaan tarttumista. Monille sarjaan tutustuneille tämä kirja on kuitenkin ollut se ensikohtaaminen hahmojen kanssa, enkä voinut olla miettimättä tätä kirjaa lukiessani. 

     Tarina lähtee aikaisemmista osista tutulla rauhallisella tahdilla etenemään ja tulevaa murhaa pohjustetaan erinäisiin hahmoihin tutustumalla. Jännitettä on hieman enemmän kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta ei sitä vieläkään ole niin paljoa, että yöunia menettäisi. Hahmojen keskusteluiden kautta päästään etenemään kohti loppua ja lyhyet luvut edistävät nopeaa luettavuutta. 

     Kirjaan mahtui muutamia epäloogisuudessaan hämmentäviä tapahtumia. Suurimpana mieleen jäi kahta murhaa yhdistävä tekijä. Tekijä, joka on jostain syystä jäänyt huomaamatta ensimmäistä kuolemaa tutkittaessa. Tai itse ainakin ajattelen, että tiettyjen asioiden puuttuminen tulisi huomioida murhatutkinnassa.

     Näkökulmia ja hahmoja vilisee tässä kirjassa samoin kuin aikaisemmissakin kirjoissa. Onneksi päähenkilöt olivat jo itselle tuttuja, koska tässä kirjassa heihin ei juuri syvennytty. Henkilökaartin keskellä en päässyt selvyyteen tekijästä kuin vasta viimeisillä sivuilla. Tästä syystä loppu hämmensikin juuri sopivasti, ja haluan päästä lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Visning pågår
Suomentanut: Veijo Kiuru

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #3
Kustantaja: WSOY (2014, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä
Arvosana: ****

Muissa blogeissa: luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Luetut kirjat, Ankin kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Tahdon lukea kirjan, Tuulevin lukublogi

Jännitystä ja poliiseja, osa 2

Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)

****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri

     Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.

     Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)

***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos

     Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.

     Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)

***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri

     Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos. 

     Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).

Jo Nesbø: Rottien saari ja muita kertomuksia

Viisi kertomusta yhteiskunnan raunioilta.

Rikoskertomukset kiertävät maailmaa. Yhteistö niille on se, että maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole. Ja ihmisen henki on hiuskarvan varassa.

     Rottien saari ja muita kertomuksia on Jo Nesbøn toinen kokoelmakirjoista. Viime vuonna luin Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia, enkä voinut sanoa sen olleen oma suosikkini. Tästä syystä tartuin tähän teoksen hieman ristiriitaisin tuntein ja mietin jättäväni koko kirjan lukematta. Onneksi kuitenkin lähdin kuuntelemaan tätä äänikirjana, sillä tämä oli parempi kuin Mustasukkainen mies. Ei tämäkään mikään mieleenpainuvin kirja ollut, mutta kaksi näistä viidestä kertomuksesta oli sellaisia, että olisin voinut jatkaa niiden lukemista kauemminkin. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen tarina nousivat suosikeiksi, kolme muuta oli ihan ok, muttei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Tasalaatuisempi teos ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. 

 

"Jossakin lähellä takoo lipputangon naru tuulessa salkoa vasten. Katselen kaupunkia. Se vaikuttaa oudon rauhalliselta. Mutta 90-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ei tietenkään näe kaduilla pakenevia tai metsästäviä ihmismuurahaisia. Ei kuule mukiloitavien huutoja, armonpyyntöjä, varmistimen naksahdusta kun aseen piippu kohoaa. Mutta laukaukset kuulee. Jonkin yksittäisen moottoripyörän mylväisyt. Ja nyt pimeän laskeuduttua myös näkee tulipalot."

Rottien saari: Tämä ensimmäinen kirjan kertomuksista oli myös pisin. Tämä mahdollisti selkeästi paremman pohjustuksen ja sai mielenkiinnon herämään. Tarina sijoittuu viruspandemian jälkeiseen aikaan, kun yhteiskunta on romahduksen partaalla. Selviytymiskamppailu vahvojen ja heikkojen välillä on ottanut vallan ja jokainen on valmis tekemään mitä vain saadakseen nähdä huomisen. Kertomus eteni hyvällä vauhdilla ja piti mielenkiinnon loppuun asti.

"Kärpänen istahtaa minun kädelleni. Tuijotan sitä. Kärpäsen keskimääräinen elinikä on 28 päivää. Tietääkö kärpänen itse sen? Toivoisiko se pitempää elämää? Mitä kärpänen tekisi, jos sille tarjottaisiin pitempi elämä sillä ehdolla, että se tuhoaisi kaikki muistot rakkaimmistaan, omista saavutuksistaan, parhaista päivistään ja hetkistään? Kumman se valitsisi?"

Makulaattori: Toisen kertomuksen päähenkilö yrittää keksiä lääkkeen ikuisen elämän saamiseksi, samalla kun hän yrittää estää vaimonsa ennenaikaisen kuoleman. Tarina etenee hyvällä tahdilla, mutta se ei ollut mitenkään yllättävä. Tarina jäi etäiseksi ja unohtui äkkiä mielestä.

Kaskaat: Kolmas kertomus on rinnakkaistodellisuuksien mysteeriä käyttävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut siihen lisää yllättävyyttä. Nyt se oli vain tarina, jonka kuuntelee kyllä kerran, mutta ei siitä juuri mitään jäänyt mieleen.

"Jossain rääkyy lintu rumasti. Tai ehkä se on jokin muu eläin, Ken ei tiedä. Hän nostaa lasiputkilon kohti valkoista aurinkoa, työntää neulan pehmeän muovikannen läpi ja vetää mäntää ylös niin, että kirkas ja hiukan kellertävä neste imeytyy ruiskuun. Hikipisara löytää tiensä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta, hän mutisee kirouksen, kun hien suola kirvelee silmässä."

Seerumi: Kirjan lyhin tarina kertoo rikkaasta isästä ja huumeriippuvaisesta pojasta. Tarinalla oli pituutta n. 30 sivua, eikä siinä ajassa ehtinyt herätä kunnolla mielenkiintoa juonta tai hahmoja kohtaan. Lopun jännite jäi hieman vajaaksi ja siksi se ei päässyt yllättämään ansaitsemallaan tavalla.

Musta hevonen: Kirjan viimeinen tarina päätti teoksen mielenkiintoisesti ja sopivan koukuttavasti. Tykkäsin tästä, sillä tässä oli jännitettä ja juonenkäänteitä tasaiseen tahtiin. Hahmot jäi tässäkin hieman valjuiksi, mutta toisaalta sataan sivuun ei ehdi kovin ihmeellistä pohjaa luomaankaan.

Rotteøya og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Genre: mysteeri, novellikokoelma, scifi
Kustantaja: Johnny Kniga (2021)

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat, Mustasukkainen mies
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää

J.R. Ward: Sitomaton rakastaja

Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.

Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.

     Mustan tikarin veljeskunnasta kertova kirjasarja jatkuu Vishousin, yhden suosikkihahmoni tarinalla. Kirjassa päästään Vishousin päähän ja menneisyyteen, paljastaen monta salaisuutta kirotusta soturista. Samalla mukaan kuvioihin astuu Jane, ihmiskirurgi, joka laittaa pakan aivan sekaisin. Maailma on muutoksessa ja niin on myös ikivanhat tavat. Kun jotkut asiat muuttuvat, toiset asiat saatetaan vanhoille uomilleen.

     Sitomaton rakastaja jatkaa tasaisen hyvällä laadulla, joka on aikaisemmista osista jo tuttua. Vishous on yksi suosikeistani, joten tämän osan lukeminen nyt jo kolmatta(?) kertaa ei tuottanut ongelmaa. Vampyyrien vihollisista, lessereistä, ei tässä osassa juurikaan kuulla. Tarina keskittyy vain Vishousin ja veljeskunnan elämään. Samalla päästään tutustumaan vielä paremmin yhteen veljeskunnan koulutettavaan Johniin. Kouluttettavien joukossa muutoksen kokevia alkaa tupsahdella ja muutos saa aikaan liikehdintää myös ihmissuhteissa.

Lover Unbound
Suomentanut: Maria Sjövik

Genre: fantasia, romantiikka, aikuiset, erotiikka
Sarja: Mustan tikarin veljeskunta #5
Kustantaja: Basam books* (2007, suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Pimeyden rakastaja, Ikuinen rakastaja, Herätetty rakastaja, Paljastettu rakastaja
Arvosana: ****½

*Nykyinen Viisas elämä

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Raisa Oja, 17-vuotias Kallion kasvatti, ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen.

Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan.

Sudet kutsuvat. On pakko palata takaisin, vaikka se tarkoittaa ajatumista keskelle repivää taistelua.

Jos edes omiin tunteisiinsa ei voi luottaa - keneen tai mihin voi?

     Uhanalainen on jatkoa hyvin alkaneelle Susiraja sarjalle. Kyseessä ei ole mikään uutuus ja itsekin olen tullut tämän osan joskus lukeneeksi. Sarjan lukeminen jäi kuitenkin silloin syystä jos toisesta kesken, mutta nyt olen korjaamassa tuota vääryyttä. Tästä syystä luin sarjan ensimmäisen ja toisen osan uudelleen, kohta pääseen itselle uusien kirjojen pariin.

     Susiraja on Raisasta ja ihmissusista kertova kirjasarja, joka sijoittuu pitkälti näiden kahden ensimmäisen osan ajan Hukkavaaraan. Salaisuuksia nousee esiin vähän väliä ja nuoret yrittävät selvitä näiden keskellä. Tässä osassa on kulunut jonkin aikaa ensimmäisen osan viimeisimmistä tapahtumista. Raisa on taas Helsingissä, kunnes Hukkavaara kutsuu uudelleen luokseen. Raisa saa tietää uusia asioita Hukkavaaran asukkaista ja samalla hän yrittää saada selvyyttä itsestään.

     Tämä sarja on riittävän kevyttä luettavaa, että siihen voi upota hetkeksi ja jäädä sitten kaipaamaan lisää. Susitarinat ovat niin lähellä sydäntäni, että en voi olla rakastumatta hieman jokaiseen kirjaan, jossa on ihmissusia jossain muodossa. Kirjan romantiikka on nuorille soveltuvaa, ei liian raskasta, mutta kuitenkin koko maailman muuttavaa. Ainoa asia, josta itse en tässä kirjassa juurikaan tykännyt, oli itse Raisa. Hänen ajattelu, päätöksenteko ja kehittyminen kirjan aikana saivat aikaan harmaita hiuksia. 

     Tulin lukeneeksi Kesyttömän melkein kaksi vuotta sitten, toivottavasti tartun kolmanteen osaan hieman nopeammalla tahdilla. Sillä tämän kirjan lopetuksen jälkeen, haluan lisää.

Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Susiraja #2
Kustantaja: Tammi (2013)

Kirjailijan muut teokset: Kesytön, Muistojenlukija, Aistienvartija
Arvosana: ****

Outi Moisio: Kun äänesi löysi minut

Lukion viimeisellä luokalla oleva Emilia saa roolin uuden koulunsa musikaalista. Mukana on myös aina aurinkolaseja pitävä mielettömän upeasti laulava Johan, joka ei jostain syystä haluaisi Emiliaa lähelleen. Musikaaliharjoitusten lomassa Emilia ihastuu Johaniin ja tunne tuntuu olevan molemmin puoleinen, ainakin välillä. Emilia alkaa kuitenkin pian nähdä outoa valoa Johanin ympärillä. Käsittämättömät katoamiset kesken dueton saavat hänet epäilemään, että Johanilla on jotain salattavaa. Kun totuus lopulta paljastuu, se laittaa uusiksi Emilian uskomukset, toiveet ja tulevaisuuden.

Emilian tapaaminen saa Johanin elämän sekaisin. Tunteet, ja erilaiset säännöt, repivät häntä kahteen suuntaan, ja kun hän lopulta paljastaa Emilialle salaisuutensa, ei takaisin ole enää paluuta.

     Outi Moision viime vuoden lopulla ilmestynyt Kun äänesi löysi minut osui silmääni Facebookissa Moision mainostamana. Kirjan kuvaus sai kiinnostukseni heräämään, joten laitoin kirjan heti varaukseen kirjastosta. Se, että kirja on ensimmäinen osa kahden kirjan sarjasta, vain lisäksi varmuuttani haluta tarttua tähän. Kun kirja sitten vihdoin päätyi omaan lukupinooni työpöydän kulmalle, tartuin siihen heti mahdollisuuden tullessa. 

     Mikäli tämä kirja olisi julkaistu noin viisi vuotta sitten, olisin varmasti rakastunut tähän. Silloin lukupinossani oli useita samantyylisiä kirjoja: paranormaalia nuorten kirjallisuutta yltiöpäisellä romantiikalla höystettynä. Nyt tämä kirja ei päässyt omissa käsissäni sille tasolle, kun se voisi jonkun muun kohdalla päästä. Ja tästä syystä suosittelen kaikkia tarttumaan siihen ja kokeilemaan, toimisikö tämä sinun kohdalla paremmin.

     Ei tämä kirja huonokaan ollut, en vain ehkä ollut juuri tämän kirjan kohdeyleisöä. Itselle tämä kirja oli hieman liian tasapaksu ja hitaasti etenevä teos, täynnä nuorta rakkautta, joka vie jalat alta jokaisessa kulmassa ja käänteessä. Jäin myös kaipaamaan hahmoilta jotain lisää, nyt he jäivät hieman etäisiksi. Tämä tosin osin selittyy sillä, että tarina kerrotaan Emilian näkökulmasta ja Johanin ajatuksista saadaan käsitys vain muutamissa kohdissa lyhyesti ja ytimekkäästi.

     Kuten sanottu, kirjassa oli suuressa roolissa romantiikka ja sen käänteet. Joskus en edes ymmärtänyt kaikkien käänteiden syytä. Ehkä se vain oli nuoren rakkauden aikaan samaa tunteiden vaihtelua laidasta laitaan ilman sen kummempaa syytä? Joillekin tämä toimii varmasti paremmin kuin itselle, nyt se aiheutti lähinnä ärsytystä. 

     Mikäli kiinnostuksesi kirjaa kohtaan heräsi, mutta fantasia ei ole sinun juttusi, suosittelen silti tähän tarttumista. Vaikka kirjaa voi kuvailla fantasian alle kuuluvaksi, fantasian elementit ovat hyvin pienessä roolissa ja sitä ei tungeta väkisin lukijalle. Jos taas olet fantasian rakastaja, tämä kirja voi silti olla sinulle sopiva. Fantasiaa oli mielestäni juuri sopivissa määrin. Ja vaikka se herätti kysymyksiä, toivon näihin tulevan vastauksia sarjan toisessa osassa.

     Yhtenä tärkeänä tekijänä kirjassa kulkee mukana musiikki. Kirjan loppuun onkin listattu liuta kappaleita, joihin on viitteet myös tekstin seassa. Listauksesta löytyi niin itselle tuttuja kuin tuntemattomiakin kappaleita. Koin tämän ihanana lisänä, vaikka itse en kappalelistaa hyödyntänytkään lukiessani. 

Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Kadonnut ääni #1
Kustantaja: BoD (2021)

Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja

Rick Riordan: Pedon varjo

Kanen sisarukset Carter ja Sadie tiesivät saavansa koulutusta taikavoimien käytössä saattaakseen muinaisten Egyptin jumalten järjestyksen jälleen maailmaan. Mutta heillä ei ollut aavistustakaan, että maailma suistuisi samalla täydelliseen sekasortoon.

Kaaoksen käärme Apep uhkaa tuhota koko maailman. Taikurit ovat kääntyneet toisiaan vastaan, ja jumalat ovat katoamassa. Lisäksi Kanen sisarusten rinnalla taistelleista ystävistä toinen on kadottamassa elämänvoimansa ja toinen pitää aisoissa vanhuudenhöperöä Ra-auringonjumalaa.

Syöksyessään hengenvaarallisesta seikkailusta toiseen sisarukset yrittävät olla ajattelematta, että he ovat vain pari nuorta, joiden tehtävänä on estää maailmaa syöksymästä omaan tuhoonsa.

     Pedon varjo on egyptin mytologialla maustetun Kanen aikakirjat trilogian päätösosa. Kuten aikaisemmat kaksi osaa, olen lukenut tämänkin kirjan joskus aikaisemmin, mutta siitä kerrasta ei ole mitään muistikuvia. Edes nyt lukiessani ei tullut sellaista oloa, että tämä olisi jollain tavalla tuttu. Ehkä se kertookin jotain silloisesta lukukerrasta ja epäilen, että tämän kerran jälkeen tilanne olisi jotenkin muuttunut.

     Mikäli trilogian toinen osa Liekehtivä valtaistuin olikin mielestäni hieman ensimmäistä osaa parempi, tämä päätösosa ei jaksanut innostaa missään vaiheessa. Tämä oli hieman lyhyempi kuin aikaisemmat osat, mutta sen lukemiseen meni silti kauemmin. Tulin tätä lukiessani ajatelleeksi, että Sadien ja Carterin kohtalo eivät missään kohtaa nousseet itselle huolenaiheeksi. Eikä heidän ystävienkään. Mikäli minulla ei olisi tällä hetkellä tavoitteena lukea kaikkia Riordanin kirjoja, olisin jättänyt tämän kirjan kesken useaan otteeseen. Kirjalle antamani kolme tähteä ovat olemassa vain siksi, että Riordan osaa kyllä kirjoittaa. Tämä kirja(sarja) ei vain nyt ollut minulle.

The Serpent's Shadow
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #3
Kustantaja: Otava (2012, suom. 2013)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin
Arvosana: ***

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Tukholman 35. maratonin lähtölaukaus pamahtaa kylmänä heinäkuun lauantaina. Kohta startin jälkeen yksi miesjuoksijoista lyyhistyy maahan ja kuolee. Ennen pitkää reitin varrelta löytyy myös murhattu nainen. Poliisin Emma Sköldin piti olla paikalla vain kannustamassa sisartaan Josefinia, mutta vapaapäivästä ei tulekaan mitään. Vaara voi vaania edelleen. 

Sekunttikellon raksuttaessa paljastuu, että vuotta aikaisemmin käynnistyi kohtalokas tapahtumasarja, jonka on määrä purkautua juuri tänään. Kaikki riippuu nyt Emma Sköldistä.

     Emma Sköld sarjan toinen aikaisemmin suomentamaton osa Kuoleman kintereillä tutustuttaa lukijan taas hieman paremmin Emma Sköldin maailmaan Tukholman poliisissa. Ensimmäisen osan tapahtumista on kulunut noin vuosi ja siinä ajassa on ehtinyt tapahtua. Emman ura on edennyt ja parisuhde on kokenut muutoksen. 

     Myös suhde omaan siskoon on selkeästi parempi, sillä Emma on lupautunut lähteä kannustamaan siskoaan maratonin aikana. Suunnitelmiin tulee kuitenkin muutoksia, muutamankin kerran. Taistelu aikaa vastaan alkaa, Emmalla on vain maratonin ajan aikaa löytää murhaaja.

     Kuoleman kintereillä on nopeatempoinen romaani alusta alkaen. Kuten ensimmäisessäkin osassa, näkökulmia on useita ja tarinan keskiössä oleviin hahmoihin päästään tutustumaan pala palalta paremmin. Tarina etenee niin nykyhetkessä maratonin aikana, kuin vuoden takaisissa tapahtumissa. Menneet tapahtumat etenevät pikkuhiljaa nykyisyyteen ja ratkaisun hetki lähenee.

     Sarjan ensimmäiseen osaan verraten tämä teos sisälsi hieman enemmän jännitystä ja toimintaa. Nopeasti etenevä tarina oli mahdotonta laskea käsistä, mutta aina välillä ehti pudistella päätään Emman toiminnalle. Lisäksi en voinut olla miettimättä, ehtisikö oikeasti kaiken Emman edestakas liikkumisen tekemään yhden maratonin aikana? Vaikka kyllähän siinä useampi tunti oli aikaa, mutta silti. Kokonaisuutena tästä jäi kuitenkin sellainen "ihan ok" olo, kuten ensimmäisestäkin osasta. Ehkä minun tulee siis vielä tutustua seuraaviin osiin, että ymmärtäisin sarjan suosion.

Andra andningen
Suomentanut: Leena Virtanen

Genre: jännitys, mysteeri, rikos
Sarja: Emma Sköld #2
Kustantaja: WSOY (2013, suom. 2021)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa
Arvosana: ***½

Jännitystä ja poliiseja, osa 1

Seuraavana vuorossa muutama jännitystä täynnä oleva kirja, niin itsenäisiä teoksia kuin pari eri sarjojen osaa :)

C.J. Tudor: Liitu-ukko

WSOY, 2018, ****, Raimo Salminen, lukija: Aku Laitinen, jännitys, mysteeri, kauhu, äänikirja

     C.J. Tudorin Liitu-ukko on trilleri, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, vuodessa 1986 Eddien lapsuudessa ja vuodessa 2016 Eddien aikuisuudessa. Kahden aikatason tapahtumat kietoutuvat yhteen ja täydentävät toisiaan, luoden jännittävän ja mielenkiintoisen asetelman. 

     Kuuntelin kirjan äänikirjana ja välillä oli vaikea pysyä perillä siitä, missä mennään. Kirja löytyy myös omasta hyllystäni, joten ehkä vielä tartun siihenkin. Tudor osaa luoda riittävästi jännitystä ilman, että se menee yli. Odotan innolla sitä hetkeä, kun tartun seuraavaan Tudorin kirjaan.

Arttu Tuominen: Verivelka

WSOY, 2019, ****, Delta #1, jännitys, mysteeri, trilleri

     Verivelka aloittaa Arttu Tuomisen suosiota niittäneen Delta-sarjan. Kirjassa päästään tutustumaan Jari Paloviitaan, jonka on tehtävä päätöksiä esille tulleessa murhatutkinnassa. Jännitystä kirjasta löytyy, mutta sen lisäksi keskitytään hahmoihin ja heidän ajatuksiin ja historiaan. Omalla kohdallani tämä toimi, mutta kaikille se ei ehkä ole se kiinnostavin asetelma kirjalle. Suosittelen kuitenkin tarttumaan tähän kirjaan ja tutustumaan Tuomisen tyyliin. 

Blake Crouch: Pimeää ainetta

Tammi, 2017, ****, Ilkka Rekiaro, jännitys, scifi

     Pimeää ainetta on jännitystä ja scifiä sekoittava kirja kvanttifyysikosta ja rinnakkaistodellisuuksista. Se on omalla erikoisella ja sekavalla tavallaan koukuttava ja hämmentävä ja vaikeasti kuvailtava. Yleensä tällaiset kirjat menevät itsellä yli ymmärryksen ja niin meni tämäkin, mutta siitä huolimatta tämä oli viihdyttävä ja kuitenkin sen verran ymmärrettävä, että tykkäsin tästä. Se tuntui ehjältä kirjalta, mutta liika ajattelu tätä lukiessa on kielletty. Blake Crouch ei ole itselle kovin tuttu ennestään, vaikka hänen Wayward Pines -sarjan kaksi ensimmäistä osaa löytyykin hyllystäni. Ehkä tulen tämän kirjan innoittamana tarttumaan niihinkin pian.

Lars Kepler: Nukkumatti

Tammi, 2013, ****, Anu Koivunen, Joona Linna #4, jännitys, mysteeri

     Nukkumatti jatkaa Lars Keplerin tunnettua kirjasarjaa. Jännitystä, kauhua ja raakoja kohtauksia on luvassa myös tässä osassa. Mikäli aikaisemmat sarjan osat ovat olleet sinun juttusi, tähän osaan on myös syytä tarttua. Mikäli sarja ei ole ennestään tuttu, en ehkä ensimmäiseksi tarttuisi tähän osaan.

Rick Riordan: Liekehtivä valtaistuin

Vakuuttavaa fantasiaa - uskomattomat juonenkäänteet heittelevät lukijaa kuin egyptiläisten keksimä vipuvarsi!

Siitä lähtien kun muinaiset Egyptin jumalat vapautettiin nykymaailmaan, Kanen sisarukset Carter ja Sadie. Heillä ei myöskään ole aikaa harjoittaa yliluonnollisia kykyjään käytännössä.

Kaikki apu on tarpeen, kun Apep-käärme, pahin mahdollinen vihollinen ja kaaoksen ruumillistuma, on virkoamassa. Jos sisarusten ei onnistu estää kaaoksen voimia, koittaa maailmanloppu.

     Kanen aikakirjat jatkuvat, Liekehtivä valtaistuin vievät Sadien ja Carterin heidän matkallaan eteenpäin. Tapahtumia mahtuu jokaiselle sivulle ja hetken hengähdystaukoa ei ole luvassa.

     Olen joskus aikaisemmin tullut lukeneeksi tämän kirjan, mutta muistikuvia siitä lukukokemuksesta ei juurikaan ole. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, lähinnä se oli vain hyvä asia. Hyvällä vauhdilla etenevä tarina oli taattua Riordanin laatua ja tätä oli miellyttävää lukea. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ensimmäisellä puoliskolla saanut pidettyä ihan kokonaan mielenkiintoani yllä, ja lukeminen eteni tästä syystä alkuun hieman hitaasti. Loppupuolisko kuitenkin imaisi mukaansa paremmin ja teki tästä lukukokemuksesta paremman.

     Tässä osassa oli samat henkilökohtaiset ongelmat, kuin ensimmäisessä osassa. Näistä huolimatta tykkäsin tästä hieman enemmän ja lähdenkin paremmilla mielin lukemaan trilogian päätösosaa.

The Throne of Fire
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #2
Kustantaja: Otava (2011, suom. 2012)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi
Arvosana: ****

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Kuuluisa näyttelijätär löytyy tajuttomana Tukholman ylellisestä Yasuragi-kylpylähotellista. Läheisessä huoneessa makaa iäkäs pariskunta kuolleena. Mikään ei viittaa rikokseen, mutta kun ulkoa kuumasta lähteestäkin löytyy ruumis, kylpylän johdon on myönnettävä, että jotain on tekeillä. Emma Sköld Nackan poliisista huomaa pian kamppailevansa sekä aikaa että tavallista pirullisempaa murhaajaa vastaan.

     Lepää rauhassa on Emma Sköld sarjan aikaisemmin julkaisematon ensimmäinen osa. Moni on aikaisemmin tutustunut sarjaan kolmannesta osasta alkaen, sillä jostain syystä kustantaja halusi nyt vasta julkaista myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa suomeksi. Miksi tälläiseen suomentamisjärjestykseen on päädytty? Sitä miettii varmasti kaikki, ketkä ovat tästä sarjasta kuulleet. Itse en ole tullut lukeneeksi sarjassa aiemmin suomennettuja osia, sillä ne eivät jostain syystä ole nousseet niin ylös omassa lukupinossa. Sittemmin kuulin, että myös nämä ensimmäiset osat suomennettaisiin, joten jäin odottamaan näiden ilmestymistä. Nyt kun odotukseni palkittiin, pääsinkin siis tutustumaan sarjan alkuun ilman ennakkoajatuksia hahmoista.

     Kirjan alku oli hieman hidasta ja näin päästiin tutustumaan tapahtumien keskiössä oleviin hahmoihin rauhassa. Hahmot tuntuivatkin eheiltä ja jokaisella oli omat kriisinsä kannettavana. Ehkä jotain positiivisiakin hetkiä olisi kirjaan mahtunut, mutta nyt niitä sai oikein kaivaa. Ennen kirjaan tarttumista itselle tuli vastaan muutamia negatiivisia kommentteja päähenkilöämme Emmaa koskien (myöhemmin sarjassa ilmestyneiden osien ajalta) ja tässäkin osassa saatiin jo viitteitä niistä asioista, joista kaikki lukijat eivät ole tykänneet. Vielä nämä Emman ajatusmallit eivät ainakaan itseäni häirinneet, mutta katsotaan tuleeko tilanteeseen muutos sarjan edetessä.

     Juonen suhteen alku oli siis hieman tahmea ja lukemiseni meinasi herpaantua. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla enemmän tapahtumia ja loppua kohti mentäessä ei meinannut enää pysyä perässä. Jännitystä en voi sanoa tässä kirjassa juurikaan olleen, mutta se ei lukemista haitannut. Poliisin suorittamien kuulustelujen myötä asiat etenivät hyvällä tahdilla, ei ollut liikaa teknisellä näytöllä yms. prässäilyä. Usean hahmon näkökulmasta kerrottu tarina sai selkeän lopun. 

     Ei tämä mielestäni ollut mikään paras mahdollinen dekkari, mutta ei tämä huonoimpienkaan joukkoon päätynyt. Keskiverto teos, jonka luki mukavan nopeasti. Tartun tästä heti seuraavaan osaan ja sitten pääsenkin tutustumaan niihin aikaisemmin suomennettuihin osiin.

Vila i frid
Suomentanut: Leena Virtanen

Genre: jännitys, mysteeri, rikos
Sarja: Emma Sköld #1
Kustantaja: WSOY (2012, suom. 2021)

Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Kaksi sivullista

Rick Riordan: Punainen pyramidi

Taikavoimia, seikkailua ja Egyptin kiehtovaa mytologiaa!

Äitinsä kuoleman jälkeen Canen sisarukset Carter ja Sadie tapaavat vain harvoin. Sadie jää asumaan Lontooseen, Carter sen sijaan matkustaa egyptologi-isänsä kanssa ympäri maailmaa.

Sisarukset vieraantuvat toisistaan, heillä ei ole enää juuri mitään yhteistä. Ei ennen jouluaattoa, jolloin isä vie heidät British Museumiin, lupaa "korjata kaiken" - ja aloittaa aiheuttamalla mittavan räjähdyksen. Samalla hän tulee vapauttaneeksi muinaisen Egyptin pahamaineisimman jumalan Sethin.

     Punainen pyramidi aloittaa uuden Riordanin kirjasarjan, tällä kertaa kyseessä on trilogia muinaisen egyptin mytologiaa hyväksi käyttäen. Riordanin Percy Jacksonista kertovat kirjat ovat yksiä suosikkejani ja tämä kirja jatkaa laadukasta työtä. Ainoa miinus tämän sarjan kohdalla on se, että egyptin mytologia ei ole lähimpänä omaa sydäntä ja sen kautta tämä sarja ei kiinnosta ihan niin paljoa, kuin muut Riordanin kirjat. Olen tullut lukeneeksi koko trilogian silloin, kun se ilmestyi, mutta muistikuvia tuosta lukemisesta ei ole jäänyt.

     Kirja on laadukasta Riordania: hahmot ovat mielenkiintoisia ja aidon tuntuisia, tarina etenee vauhdikkaasti, kirja pitää lukijan otteessa alusta loppuun saakka. Tarina kerrotaan vuorotellen Carterin ja Sadien näkökulmasta, ja tämä sopii kirjalle hyvin. Valitettavasti itseäni ei kovin paljon jäänyt kiinnostamaan heidän jatkonsa. Maailma on loppumassa ja sisarusten tehtävänä on pelastaa se, vaikka he vasta muutama päivä sitten saivat tietää sukunsa salaisuuden. Tavoitteenani on kuitenkin saada luettua Riordanin kaikki kirjat (osa uudelleen), joten tulen jatkamaan trilogian parissa.

The Red Pyramid
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: nuoret, fantasia, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #1
Kustantaja: Otava (2010, suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri
Arvosana: ***

Andrzej Sapkowski: Kohtalon miekka

Hän ei ole vaeltava ritari eikä kylmä ja aivoton tappaja. Geralt Rivialainen on noituri, palkkasoturi. Hän saa maksun surmaamalla majatalojen takapihoilla ja sammaleisten metsien siimeksessä lymyäviä mutantteja: uhrinsa psyykeen kopioivia miimikoita, helmenkalastajia teurastavia merihirviöitä, kenties jopa kultaisen lohikäärmeen, jonka kuolema avaisi muutamille tien uuteen valtakuntaan.
Toisinaan hirviöt ja väärintekijät tuntuvat Geraltista läheisemmiltä kuin kukaan hänen toimeksiantajistaan. Kenties siksi vain muutama ihminen onnistuu läpäisemään hänen muukalaisuutensa panssarin. Unohtumattomin heistä on naispuoleinen velho Yennefer, uskollisin naiskaunelle perso trubaduuri Valvatti ja kohtalokkain vihamielisen metsän keskeltä löytyvä orpotyttö Ciri. Tuo takkutukkainen räkänokka haastaa Geraltin taidoissa, jotka tämä hallitsee heikoimmin.

     Kohtalon miekka on Noituri-sarjan toinen novellikokoelma, ensimmäisen ollessa Viimeinen toivomus. Näitä kahta novellikokoelmaa pidetään sarjan ensimmäisinä osina ja varsinainen tarina alkaa sitten vasta seuraavassa teoksessa. Nämä novellikokoelmat kuitenkin esittelevät Geraltin ja muutaman hänelle tärkeän hahmon sekä maailman, jossa nämä henkilöt elävät. Erilaiset hirviöt ja Geraltin vaiheita päästään näkemään pieninä välähdyksinä.

     Tykkäsin tästä teoksesta ensimmäistä enemmän, ehkä sen vuoksi, että tämä tuntui hieman selkeämmältä lukea. Novelleissa oli yhtymäkohtia, mutta niiden väliin ei ollut lisätty "välinovelleja", jotka sijoittuivat samaan paikkaa, kuten Viimeisessä toivomuksessa oli tehty. Nyt sai keskittyä yhteen novelliin kerrallaan ja nautin matkasta Geraltin ja hänen ystävien kanssa. Käteni syyhyävät jo päästä lukemaan sarjan romaaneja, eikä vain näitä novelleja.

Miecz przeznaczenia (Sword of Destiny)
Suomentanut: Tapani Kärkkäinen
Genre: fantasia, aikuiset, novelli
Sarja: Noituri #2
Kustantaja: WSOY (1992, suom 2011)

Kirjailijan muut teokset: Viimeinen toivomus
Arvosana: ****

Muutama poiminta syksyn luetuista

Vuoden vaihteesta on kulunut jo pieni hetki ja viime vuonna lukemistani kirjoista moni on vielä mainitsematta täällä blogin puolella. Muutamia kokoelma- postauksia on tulossa vielä kirjoista, joita tulin lukeneeksi viime vuonna ennen elokuuta. 

Nyt kuitenkin halusin nostaa esille pari kirjaa, jotka luin tai kuuntelin syys-joulukuun aikana. Näiden joukkoon mahtuu niin lapsille, nuorille kuin aikuisille suunnattuja kirjoja. Ja jokainen niistä on omalla tavallaan suosittelemisen arvoinen.

Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

HarperCollins, 2021, Päivi Paju (suomentaja), Vilma Kinnunen (äänikirjan lukija), historiallinen, maaginen realismi, mysteeri

"Sääntö nro 1: Myrkkyä ei saa ikinä käyttää toisen naisen vahingoittamiseen.

Sääntö nro 2: Murhaajan ja uhrin nimet täytyy merkitä apteekkarin kirjaan."

     Kuuntelin Myrkynkeittäjän äänikirjana ja olin sen lumoissa koko kirjan ajan. Useammassa ajassa ja henkilönäkökulmassa kulkeva kirja oli viihdyttävä, mutta tunteikas. Liikutuksen keskellä kirjassa oli myös riittävästi kepeyttä. Kirjan salaisuudet kutkuttivat ihanasti ja myrkynkeittäjän puodissa olisi voinut viettää kauemminkin aikaa. 

Aiden Thomas: Hautausmaan pojat

Karisto, 2021, Inka Parpola (kääntäjä), nuoret, fantasia, mysteeri

"Yltäkylläinen YA-romaani yhdistelee murhamysteeriä, kummitustarinaa ja romantiikkaa."

     Hautausmaan pojat on nuorille suunnattua kirjallisuutta, jossa on haamuja, rakkautta ja vähemmistön etujen ajamista. Ajankohtaiselta tuntuvaa kirjaa voin suositella myös hieman vanhemmallekin lukijalle. Tämä vain oli juuri niin ihanaa luettavaa, kuin kommenteista olen päässyt lukemaan. Ihastuttavat hahmot vetivät tarinaa eteenpäin ja olisin voinut jäädä heidän matkaan pidemmäksi aikaa.

Dess Terentjeva: Ihana

WSOY, 2021, säeromaani, nuoret

Ihana oli lasten ja nuorten Finlandia -ehdokkaana vuonna 2021, mutta omalle lukulistalle se päätyi jo ennen ehdokkuutta. Syynä oli se, että kyseessä on säeromaani ja vielä kotimainen sellainen. Eihän sellaista voi jättää lukematta.

Valitettavasti omaan lukukokemukseen vaikutti pieni ähky säeromaaneista ja tämä ei sykähdyttänyt niin paljoa, kuin se varmasti olisi voinut. Jäin kaipaamaan sanoilla leikittelyä, suuria tunteita, uusia ajatuksia, mieleen jäämistä. Näiltä osin tämä teos ei kuitenkaan yltänyt asettamaani näkymättömään tavoitteeseen. Voi myös olla, että en ihan ollut kirjan kohderyhmää.

Susanna Clarke: Piranesi

WSOY, 2021, Helene Bützow (kääntäjä), fantasia, mysteeri, maaginen realismi

"Ihmismieli on labyrinteistä mutkikkain. Hypnoottinen ja älykäs fantasiaromaani, joka palkitsee lukijansa moninkertaisesti." (Werner&Jarl)

     Jokaiseen vuoteen mahtuu ainakin yksi "mitä juuri luin"-kokemus. Tänä vuonna Piranesi oli yksi näistä kirjoista. Aloitin sen fyysisenä kirjana ja meinasin jo jättää homman kokonaan kesken, kunnes vaihdoin äänikirjaan ja kitkuttelin sen avulla loppuun. Oliko loppu sen arvoinen? Ei välttämättä. Tämä varmasti on yksi niistä kirjoista, joita joko rakastaa tai sitten ei. Tällä kertaa itse en niinkään päässyt tämän kirjan hienouden sisään ja loppuratkaisu oli pieni pettymys.

Anja Portin: Radio Popov

S&S, 2020, lapset, satu

"Jännittävä ja humoristinen, lämminhenkinen tarina tuo mieleen lastenkirjallisuuden rakastetuimmat klassikot, Astrid Lindgrenin ja Marjatta Kurenniemen saturomaanit." (Kustantamo S&S)

     Radio Popov on lastenkirja, joka aikuisenkin kannattaa lukea. Se on tarina yksinäisyydestä, lapsuudesta ja oivalluksista. Kirjan alku ei tuntunut kovin ihmeelliseltä, mutta loppua kohti tarina parani. Tämä oli ihana ja sympaattinen lukukokemus, enkä yhtään ihmettele, miksi se sai lasten ja nuorten Finlandia-palkinnon vuonna 2020. Itse tutustuin tähän äänikirjan muodossa, mutta olen miettinyt, että tutustuisin myös fyysiseen kirjaan ja siinä samalla Miila Westin kuvituksiin.