Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Leena Härkönen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anna-Leena Härkönen. Näytä kaikki tekstit

2. lokakuuta 2020

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin.
Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan - turhaan.
"Kulta, nyt ei ole hyvä hetki." Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.
Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: "Mites sun niskat?" Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei ole välttämättä halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

     Anna-Leena Härkönen on omalla kohdalla ollut sellainen kirjailija, että haluaisin tykätä hänen kirjoistaan, mutta jostain syystä ne eivät ole olleet suosikkejani. Tästä syystä minulla oli omat ennakkoluuloni tätä kirjaa kohtaan ja sen lisäksi menin vielä lukemaan muutaman kommentin kirjaan liittyen, joka ei helpottanut tilannetta.
     Kuten Härkösen kirjoissa aikaisemminkin, myös tähän on osattu sisällyttää huumoria, vaikka aihe on vakava. Heli on tympääntynyt, kun hän ei saa avioliitossaan enää seksiä, joten hän alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Keskustelu Matin kanssa ei tunnut toimivan ja mies vaikuttaa muutenkin olevan enemmän kiinnostunut kaikesta muusta. Ympärillä arjessa pyörii myös pariskunnan yhteinen tytär.
     Ei kiitos oli mielestäni ihan viihdyttävä kirja. Se herätti ajatuksia, mutta hyviä ratkaisuja se ei antanut. Ihan kelpo kirja siis ja nopea välipala sitä tarvitsevalle. Ei kuitenkaan mikään mahtiteos, josta sen suurempia vastauksia kannattaisi alkaa hakemaan.

Genre: aikuiset, draama, chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Äänikirjan lukija: Sari Mällinen
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

30. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä

Romaani naisen elämän suuresta solmusta - tarina täynnä hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta.
Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä, ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheensä rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi.

     Härkösen tuotannon lukuprosessini seuraavaksi teokseksi valikoitui Avoimien ovien päivä, joka kertoo Astasta ja hänen eron jälkeisestä elämästään. Astalla on homoystävä ja ongelmia perheensä kanssa. Hyvät ainekset siis viihdyttävälle kirjalle.
     Tämä teos tempaisi mukaansa jo alkuvaiheilta ja se oli viihdyttävä sekä sykähdyttävä loppuun asti. Kirjan tapahtumia värittää hieman Astan perheen uskonnollisuus ja halu itsenäisyyteen, jota ei tunnu kuitenkaan aikuisenakaan olevan. Lisäksi päästään käymään läpi Astan lapsuutta ja hänen pikkusiskojen mietteitä omasta elämästään. Kuitenkin keskiössä on Astan ja hänen äitinsä välit, jotka ovat kiemuroita täynnä.
     Avoimien ovien päivä käsitteli paljon erilaisia aiheita ja joistain niistä olisin halunnut lukea vielä lisää. Kirja kuitenkin loppui ennen kuin olisin halunnut, mutta niinhän ne aina tuppaavat tekevän. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus hieman erilaisesta lapsuudesta ja tytär-äiti -suhteesta. Tämä tuntuu myös sellaiselta teokselta, että se kestäisi toisenkin lukukerran, jolloin huomaisi uusia asioita ja yhdistelisi asioita eri tavalla.

Genre: chick lit, aikuiset, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1998

15. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen

Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota.

     Heikosti positiivinen on Härkösen ensimmäinen omaelämäkerrallinen teos, joka kertoo raskaudesta ja äitiydestä. Sekä lapsettomuudesta. Kirjan kirjoittamisesta. Elämästä. Ja sen vaikeuksista.
     Ennen kirjan aloittamista minulla oli suuret odotukset. En vielä silloin tiennyt, että tämä kertoo Härkösen omasta elämästä. Kun tämä tieto tuli minua jossain vastaan, mietin voinko kirjoittaa mielipidettäni tästä. Härkösen kirjoitustyyli on aivan mahtava ja kirjaan sisältyy monia letkautuksia, jotka saavat nauramaan - tai ainakin hymyn huulille.

     "Olen kuullut monien naisten huokaavan, että raskaus on heidän elämänsä parasta aikaa. Herää kysymys, että minkähänlaista paskaa heidän elämänsä sitten yleensä on?"

     Kokonaisuutena tämä teos jäi kuitenkin mielestäni hieman vaisuksi. Odotin jotain muuta. Odotin enemmän lapsettomuudesta puhumista, niitä tunteita. Nyt lapsettomuutta oli hieman alussa ja sitten raskautta oli lähinnä loppu. Synnytyksen ja jälkeisen ajan kuvailu oli karmeaa ja toivon, että moni ei joudu (tai ole joutunut) kokemaan samaa.
     Tämä oli kuitenkin rohkea kirja ja omalla tavallaan juuri niin avoin, kun omasta elämästään kirjoittaessa viitsii olla.

Genre: muistelma, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2001
Kirjailijan muut teoksetHäräntappoaseIhan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia, Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,38

6. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Elämä ilman Larea, Myyjä on aina oikeassa, Mitä nainen haluaa, Jos et sä soita, Mikkihiirihelvetti, Meikkiorgiat... Anna-Leena Härkönen kommentoi suorasukaiseen tapaansa aikamme ilmiöitä ja tarjoaa pölyttyneiden mielipiteiden sijaan vastaansanomatonta arjen anarkiaa. "Väärien valintojen tekeminen on ihmisen perusoikeus."

   Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia sisältää Härkösen lyhyitä novelleja erilaisita elämään liittyvistä aiheista. Olen aikaisemmin lukenut samantyylisen Ihan ystävänä sanon Härköseltä ja pidin sitä keskinkertaisena, kerran luettavana. Tämä kirja kuului samaan kategoriaan. Tässä oli hyviä ja huonoja juttuja, jotkut nauratti ja jotkut eivät saaneet edes hymyä huuleen.
     Lukukokemuksena tämä kirja oli ihan ok, mutta eipä siitä juuri mitään jäänyt mieleen. Nopea välipala, jonka unohtaa nukkumaan mennessään. En edes tiedä voinko suositella tätä. Ehkä jos on lukujumi tai ei ehdi muuten lukemaan paljoa, niin tämä voi silloin olla hyvä vaihtoehto. Jos ei meinaan muuta, niin tämä oli nopeasti luettu.

Genre: huumori, novelli, kokoelma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Kirjailijan muut teokset: Häräntappoase, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Arvosana: **½
Goodreads: 3,35

4. lokakuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase

Raikas, anarkistisen huumorin sävyttämä romaani "maakylän Romeosta ja Juliasta".
Kuusitoistavuotias Allu toivoo pääsevänsä Tukholmaan, mutta hänet lähetetäänkin maalle, kesäapulaiseksi sukulaistaloon. Ikävyyden kärjen katkaisee Kerttu, ja kaikki muukin muuttuu.

     Häräntappoase on jo kauemman aikaa ollut klassikko, joka luetaan koulussa. Tai ainakin vielä pari vuotta sitten tästä kirjasta oli lehdessä juttua, että se on edelleen yksi niistä teoksista, jonka kaikki lukee. Itsekin olen tämän joskus peruskoulussa lukenut. Muistikuvani siitä on hyvin hatarat, mutta jotenkin minulla on sellainen olo, että tykkäsin. Nyt, kymmenen vuoden päästä, en tiedä mitä sanoa.
     Kyseessähän on Härkösen esikoisteos, jonka hän kirjoitti ollessaan lukiossa. Kirja on myös voittanut J.H. Erkon palkinnon, parhaana esikoisteoksena. Ja kyllähän tässä kirjassa on omat parhaat puolensakin, mutta samalla siinä ei ole. Nyt tämän lukukerran jälkeen minulla on sellainen olo, että voisin lukea tämän vielä joskus uudelleen. Samalla kuitenkin on sellainen olo, että en tykännyt tästä teoksesta yhtään. Tässä kirjassa oli hyvää huumoria, mutta kokonaisuutena tämä ei ollut mikään ihmeellinen tarina. Tämä oli kasvutarina nuoresta teinipojasta, joka heitettiin kaupungista maalle kesän ajaksi. Ei mitään sen ihmeellisempää.
     Juonellisesti tässä kirjassa ei ollut oikein mitään sykähdyttävää. Dialogit saivat joskus hymyn huulille, mutta siihen se sitten jäikin. Monessa kohtaa mietin, että mitä tässä nyt taas oikein tapahtuu. Hahmot tuntuivat oudoilta, varsinkin heidän reaktiot ja tekemiset. Päädyin vain miettimään omaa nuoruuttani ja sitä, miten asiat toimivat paljon helpommin (tai sitten omat mielikuvat ovat vääristyineitä). Muuten kyllä tämä teos oli hyvin todentuntuinen nuoren ajatuksista.

Genre: nuoret, klassikko
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1984
Kirjailijan muut teokset: Ihan ystävänä sanon
Arvosana: *½
Goodreads: 3,09

16. heinäkuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia

Suoraa puhetta aikamme älyttömyyksistä! Anna-Leena Härkönen panee maailman riemastuttavasti kohdilleen uudessa kirjoituskokoelmassaan.
Tällä kertaa käsittelyyn joutuvat mm. tunneäly, lomasuorittaminen, Titanic-pakkomielle, unet, kuninkaalliset häät, Wilma, koirat ja joulukoristelu.
Miksi elämästä pitää tehdä niin vaikeaa? Tekijä kuuluttaa armollisuutta erityisesti omaa itseään kohtaan. Sillä lopulta "Järkipuheesta ei ole hyötyä. Virheiden tekemisestä on". Lohdullisesti hän myös toteaa, että "Uusiin alkuihin kannattaa aina uskoa."

     Odotin tältä kirjalta paljon. Yllättävän paljon siihen nähden, että tämä sisältää lyhyitä kirjoituksia, jotka eivät liity toisiinsa, ovat vain mielipiteitä ja toteamuksia elämästä. Silti, tämä oli jotenkin pieni pettymys. Odotin, että tämä olisi tehnyt minusta viisaamman ja paremman ihmisen (no, ehkä en odottanut ihan sitä), mutta löysinkin itseni naureskelemasta vanhoilla - ja muutamalle uudelle - vitsille.

     "Ainoastaan yksi asia ei ole muuttunut: Paavo Väyrynen. Niin kauan kuin Paavo pysyy, ei ole mitään hätää."

     En voi kieltää sitä, etteikö tämä olisi ollut viihdyttävä kirja. Se sai hymyn huulille useammankin kerran ja pari kertaa jopa pärskähdin ääneen. Onneksi luin kirjaa vain kotona, joten en saanut osakseni kummeksuvia katseita. Silti, siihen tämän kirjan aiheuttamat tunteet jäivät. Tästä ei jäänyt juuri mitään mieleen. Ehkä opin jotain, ehkä en. Ehkä sen tajuaa vasta monen vuoden päästä. Oli tämä kuitenkin ihan hyvä lukukokemus. Jos ei ole muutakaan lukemista ja haluaa jotain positiivista ja nopeaa käsiinsä, voin suositella tätä. Älä kuitenkaan odota valaistumista.

     "Joku psykiatri on joskus sanonut, että sekoaminen on terveyden merkki. Hullu on se, joka ei reagoi tähän maailmaan masentumalla."

     En ole vielä oman elämäni aikana ehtinyt kovin paljoa lukemaan Härkösen kirjallisuutta (Häräntappoase taitaa olla ainut ja senkin olen lukenut pieni ikuisuus sitten). En siis voi verrata tätä kirjaa muihin hänen kirjoihinsa. Sen voin kuitenkin sanoa, että tykkäsin tämän kirjan tyylistä. Härkönen osaa kirjoittaa sujuvaa ja mielenkiintoista tekstiä. Tällaisen kirjan kohdalla olisin kuitenkin kaivannut kirjoitusten lopuille hieman nasevampia ja enemmän mietittyjä toteamuksia. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada, eihän. Ei tämä kirja myöskään saanut minua aivan masentumaan Härkösen kirjoittamista kohtaan. Aion siis tarttua hänen kirjoihin myöhemminkin. Ehkä seuraava on parempi, ehkä ei.

     "- Ei ihminen naura, koska on iloinen, hän on iloinen, koska nauraa, kirjoittaa ranskalaiskirjailija Mireille Guiliano."

Nimi: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Kirjailija: Anna-Leena Härkönen
Genre: novelli, kokoelma
Sivumäärä: 189
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018
Arvosana: ***
Lukuhaasteet: Helmet19 (21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja)