Jo Nesbø: Rottien saari ja muita kertomuksia

Viisi kertomusta yhteiskunnan raunioilta.

Rikoskertomukset kiertävät maailmaa. Yhteistö niille on se, että maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole. Ja ihmisen henki on hiuskarvan varassa.

     Rottien saari ja muita kertomuksia on Jo Nesbøn toinen kokoelmakirjoista. Viime vuonna luin Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia, enkä voinut sanoa sen olleen oma suosikkini. Tästä syystä tartuin tähän teoksen hieman ristiriitaisin tuntein ja mietin jättäväni koko kirjan lukematta. Onneksi kuitenkin lähdin kuuntelemaan tätä äänikirjana, sillä tämä oli parempi kuin Mustasukkainen mies. Ei tämäkään mikään mieleenpainuvin kirja ollut, mutta kaksi näistä viidestä kertomuksesta oli sellaisia, että olisin voinut jatkaa niiden lukemista kauemminkin. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen tarina nousivat suosikeiksi, kolme muuta oli ihan ok, muttei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Tasalaatuisempi teos ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. 

 

"Jossakin lähellä takoo lipputangon naru tuulessa salkoa vasten. Katselen kaupunkia. Se vaikuttaa oudon rauhalliselta. Mutta 90-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ei tietenkään näe kaduilla pakenevia tai metsästäviä ihmismuurahaisia. Ei kuule mukiloitavien huutoja, armonpyyntöjä, varmistimen naksahdusta kun aseen piippu kohoaa. Mutta laukaukset kuulee. Jonkin yksittäisen moottoripyörän mylväisyt. Ja nyt pimeän laskeuduttua myös näkee tulipalot."

Rottien saari: Tämä ensimmäinen kirjan kertomuksista oli myös pisin. Tämä mahdollisti selkeästi paremman pohjustuksen ja sai mielenkiinnon herämään. Tarina sijoittuu viruspandemian jälkeiseen aikaan, kun yhteiskunta on romahduksen partaalla. Selviytymiskamppailu vahvojen ja heikkojen välillä on ottanut vallan ja jokainen on valmis tekemään mitä vain saadakseen nähdä huomisen. Kertomus eteni hyvällä vauhdilla ja piti mielenkiinnon loppuun asti.

"Kärpänen istahtaa minun kädelleni. Tuijotan sitä. Kärpäsen keskimääräinen elinikä on 28 päivää. Tietääkö kärpänen itse sen? Toivoisiko se pitempää elämää? Mitä kärpänen tekisi, jos sille tarjottaisiin pitempi elämä sillä ehdolla, että se tuhoaisi kaikki muistot rakkaimmistaan, omista saavutuksistaan, parhaista päivistään ja hetkistään? Kumman se valitsisi?"

Makulaattori: Toisen kertomuksen päähenkilö yrittää keksiä lääkkeen ikuisen elämän saamiseksi, samalla kun hän yrittää estää vaimonsa ennenaikaisen kuoleman. Tarina etenee hyvällä tahdilla, mutta se ei ollut mitenkään yllättävä. Tarina jäi etäiseksi ja unohtui äkkiä mielestä.

Kaskaat: Kolmas kertomus on rinnakkaistodellisuuksien mysteeriä käyttävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut siihen lisää yllättävyyttä. Nyt se oli vain tarina, jonka kuuntelee kyllä kerran, mutta ei siitä juuri mitään jäänyt mieleen.

"Jossain rääkyy lintu rumasti. Tai ehkä se on jokin muu eläin, Ken ei tiedä. Hän nostaa lasiputkilon kohti valkoista aurinkoa, työntää neulan pehmeän muovikannen läpi ja vetää mäntää ylös niin, että kirkas ja hiukan kellertävä neste imeytyy ruiskuun. Hikipisara löytää tiensä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta, hän mutisee kirouksen, kun hien suola kirvelee silmässä."

Seerumi: Kirjan lyhin tarina kertoo rikkaasta isästä ja huumeriippuvaisesta pojasta. Tarinalla oli pituutta n. 30 sivua, eikä siinä ajassa ehtinyt herätä kunnolla mielenkiintoa juonta tai hahmoja kohtaan. Lopun jännite jäi hieman vajaaksi ja siksi se ei päässyt yllättämään ansaitsemallaan tavalla.

Musta hevonen: Kirjan viimeinen tarina päätti teoksen mielenkiintoisesti ja sopivan koukuttavasti. Tykkäsin tästä, sillä tässä oli jännitettä ja juonenkäänteitä tasaiseen tahtiin. Hahmot jäi tässäkin hieman valjuiksi, mutta toisaalta sataan sivuun ei ehdi kovin ihmeellistä pohjaa luomaankaan.

Rotteøya og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Genre: mysteeri, novellikokoelma, scifi
Kustantaja: Johnny Kniga (2021)

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat, Mustasukkainen mies
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää

Jo Nesbo: Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia

Motiivina mustasukkaisuus, ratkaisuna murha - viisi variaatiota.

Epäilys. Mustasukkaisuus. Kateus. Teeskentely. Valehtelu. Jännityksen mestarin tiiviit rikostarinat vievät pimeyden ytimeen.

Mustasukkaisuus on murhan motiiveista kiehtovimpia. Siihen kietoutuu vahvimpia tuntemiamme tunteita, jotka suistavat varomattoman raiteiltaan. Ja seuraamukset voivat olla peruuttamattomia.

     Jo Nesbo on kerännyt mainetta suositulla Harry Hole -sarjallaan ja sen lisäksi hän on kirjoitellut myös lastenkirjoja ja yksittäisiä mysteerejä aikuisille. Mustasukkainen mies on seitsemän novellin kokoelma, johon alunperin suhtauduin odottavaisesti, kunnes minua vastaan tuli muutama kommentti, ennen kuin kirja ehti itselleni lainaan. Yritin kuitenkin lähteä lukemaan teosta avoimin mielin, ilman ennakkoluuloja (tai ennakko-odotuksia).

     Kokoelman seitsemän novellia olivat hyvin erilaisia ja eritasoisia, tästä syystä kirjan arviointi kokonaisuutena oli vaikeaa ja päätin antaa sille keskiarvon niistä tähdistä, jotka annoin yksittäisille novelleille. Jotkin novelleista oli hyvinkin viihdyttäviä ja mielestäni onnistuneita. Mutta sitten sinne joukkoon mahtui myös niitä, joiden tarkoitusta jäin miettimään. Käydäänpä siis muistiinpanojani läpi jokaisen novellin kohdalla erikseen:

1. Lontoo, ***½: Tämä oli ihan luettava novelli, joka ei jäänyt sen suuremmin mieleen. Piti hyvin otteessaan ja loppu pääsi ehkä jopa hieman yllättämään. Hyvä aloitus kokoelmalle, jäin odottamaan innolla lisää.

2. Mustasukkainen mies, **: Kirjan pisin novelli (yli 100sivua, kun muut oli selkeästi alle 50sivuisia), tästä syystä hieman hirvitti aloittaa lukemista. Melko nopeasti tuli selväksi, että novellissa jaaritellaan ja sitä olisi voinut mielestäni lyhentää. Juoni ei yllättänyt, eikä saanut kunnolla kiinnostusta heräämään missään vaiheessa.

3. Jono, **: Lukemiseeni saattoi vaikuttaa edeltävän novellin tylsyys, mutta tämäkään ei juuri tunteita herättänyt. Tuntui, että ei päässyt kunnolla alkuun ennen kuin jo loppui. Käsitteli hyvin rasismia, tästä syystä olisin voinut lukea enemmänkin.

4. Jätteitä, **: Kolmas peräkkäinen plääh-kokemus. Lopputulos arvattavissa, eikä juurikaan herättänyt tunteita lukiessa.

5. Tunnustus, ****: Teoksen paras ja mielenkiintoisin novelli. Tässä oli jännitystä ja yllättävyyttä, tykkäsin todella (tai sitten asiaan vaikutti aikaisemmat ei-niin-mielenkiintoiset novellit).

6. Odd, *: Ja takaisin pohjalle.. En ymmärtänyt mikä oli novellin idea ja mitä siinä tapahtui. Yksinkertaisesti ei toiminut itselle sitten yhtään.

7. Korvakoru, **: Alkoi mielenkiintoisesti, mutta loppu tyssäsi kesken ja homma levisi käsiin. Odotin parempaa kirjan lopetusta, mutta nyt jäi hieman huono maku suuhun.

Sjalusimannen og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: mysteeri, novelli
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2021

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat
Arvosana: **½
Goodreads: 3,39

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää, Mummo matkalla, Hemulin kirjahylly

Jan Guillou: Pohjoinen valtakunta

Arn ja Cecilia ovat sovittaneet lihallisen syntinsä, kumpikin tahollaan. Arn matkaa saattueensa kanssa takaisin Pohjolaan ja tapaa Ceciliansa yllättävällä tavalla. Suuri on se uhka, että Cecilia päätyy abbedissaksi eikä Arnin puolisoksi, mutta naisellisella neuvokkuudella kaikki selviää. Aikana jolloin rakkausavioliitot ovat yläluokassa äärimmäisen harvinaisia, on tämä Meidän Rouvamme siunausta nauttiva rakkaus suistaa valtakunnan sotaan.
     Tärkeintä on, että Arn ja Cecilia saavat toisensa yli kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen ja asuttavat Forsvikin.

     Pohjoinen valtakunta on kolmiosaisen kirjasarjan päätösosa (lisäksi on kirjoitettu vielä neljäs kirja, joka on itsenäinen osa). Tarina jatkuu siitä mihin toisessa osassa, Temppeliherrassa, päästiin ja kuljettaa lukijaa Ruotsin historiaa eteenpäin. Tässä osassa, kuten muissakin osissa, on sotaa ja taistelua, mutta ei niin paljoa ja nämä tapahtumat painottuvat hyvin suurelta osin loppuun. Muuten kirja on kevyttä kerrontaa kaupunkien rakentamisesta ja sotajoukkojen kehittämisestä. Toki valtataistelua käydään koko kirjan ajan, vaikka miekat viuhuvatkin vasta lopussa.
     Tässä osassa päästään muihin osiin verrattuna näkemään parhaiten normaalia arkea ja ihmisten oloa. Päästään näkemään häitä, useampiakin, ja päästään kokemaan uuden lapsen tuomat ilot. Aina välillä vihjaillaan sotaan ja tuleviin taisteluihin, mutta jo toisessa lauseessa mainitaan, että sota ei ole kovin lähellä. Lukija saa siis hieman jännittää, että koska taistelu lähtee riehumaan ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

     "Syntyi jännittynyt hiljaisuus, kun Arn Magnusson astui esiin kilpailijoista viimeisenä kolme kirvestä kädessä. Mutta pettymys oli pian sitäkin suurempi, ja paljon mutistiin hänen kerrassaan surkeista heitoistaan, sillä kaksi kirvestä osui kyllä maaliin mutta kumpikaan ei tarttunut terästään kiinni ja kolmas pysyi hetken maaliympyrän ulkopuolella, mutta putosi sitten maahan. Se ei tosiaankaan ollut odotetunlainen esitys mieheltä, josta kerrottiin taruja."

     Tarinan hahmot olivat kaikki edellisistä osista tuttuja, ainakin jollain tasolla. Kohteliaat puheet tuntuivat välillä hieman kylmiltä ja tönköiltä, mutta kun miettii mihin aikaan tämä tarina sijoittuu, voi sen antaa anteeksi. Itse aloin tykkäämään yhä enemmän Arnista, joka ei ole vakuuttanut minua aikaisemmin. Nyt hänestäkin kuitenkin löytyi kunnolla se inhimillinen ja ihana puoli, mikä sulatti sydämeni. Myös Cecilia kasvoi hahmona tässä kunnolla mittaansa, vaikka muuten hahmojen sielunmaailmaan ei kauhean hyvin missään vaiheessa tätä sarjaa olla päästy.
     Ensimmäisen osan kohdalla ajattelin, että tämän sarjan lukeminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. Nämä kaksi jälkimmäistä osaa ovat kuitenkin vaihtaneet ajatusteni suunnan ja voinkin ilman tunnon tuskia suositella tätä sarjaa myös muille. Varsinkin tätä viimeistä osaa, jos sota ja taistelu ei ole se mitä kirjoilta hakee.

Nimi: Pohjoinen valtakunta (Riket vid vägens slut)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #3
Sivumäärä: 511
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2000 (suom. 2002)

Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin, Temppeliherra
Arvosana: ****