Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen (Dekkariviikko 2022)

Tukholman kaduilla asuvia kerjäläisiä vaanii sarjamurhaaja. Poliisit epäilevät tappajan olevan mielenvikainen, yksinäinen tekijä. Pian kuitenkin selviää, että murhien takana on järjestäytynyt taho, jolla on pirullinen suunnitelma. Samaan aikaan joukko ystäviä ja sukulaisia kerääntyy suremaan kunnianhimoista nuorta poliisia – äitiä, tytärtä ja sisarta. 

     Kerjäläinen on Sofie Sarenbrantin suositun kirjasarjan viides osa. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo muutama vuosi sitten, mutta itse olen tutustunut sarjaan vasta tämän vuoden puolella. Olen lukenut nämä viisi osaa melko nopealla aikataululla, mutta nyt tulen pitämään pienen tauon näistä. Sarjan aikaisemmat osat eivät ole nousseet suosikkeihini, eikä tämä osa tehnyt poikkeusta. 

     Tämä osa jatkaa samalla tyylillä kuin aikaisemmat osat. Tarina etenee omalla joutuisalla tahdillaan ja juonenkäänteitäkin mahtuu matkaan mukaan ihan hyvällä tahdilla. Näistä käänteistä kuitenkin jäi uupuumaan yllätyksellisyys ja jännitys. Mikäli olet tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän osan olevan poikkeus. Itse kuitenkin jäi kaipaamaan jotain uutta verrattuna aikaisempaan.

     Suurimpana ongelmana tässä sarjassa koen henkilöhahmot. He ovat sopivan erilaisia ja eri hahmojen äänet on eroteltavissa. Jostain syystä hahmot kuitenkin tuntuvat hieman kaikesta muusta maailmasta irrallisilta. Aivan kuin he olisivat olemassa vain tässä hetkessä, ilman menneisyyttä tai tulevaisuutta. Tätä ajatusta on vaikea selittää lyhyesti tai fiksusti, mutta kuitenkin. Toki tilanne ei ole kaikkien hahmojen kohdalla tämä, mutta jokaisessa osassa on tuntunut olevan ainakin muutamia tällaisia hahmoja.

     Näin viisi osaa sarjaa luettuani ymmärrän, miksi jotkut tästä tykkää. Tämä on hieman kevyempää luettavaa, eikä keskity vain todistusaineiston keräämiseen. Tärkeässä roolissa on erilaiset ihmissuhteet ja elämä kriiseineen. Ehkä jollain hahmolla voisi olla hieman pienempiäkin kriisejä välillä? Ehkä minun on kuitenkin nyt aika todeta, että ainakaan tässä hetkessä tämä ei ole minulle suunnattu kirjasarja. Saatan vielä joskus tarttua seuraaviin osiin, mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Tiggaren
Suomentanut: Helene Bützow

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #5
Kustantaja: WSOY (2016, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet, Osasto 73
Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuunnellut äänikirjat, Kuristava kirsikka

Rick Riordan: Kesän miekka

Äitinsä kuoleman jälkeen Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysytellyt hengissä nokkeluutensa avulla. Magnuksen 16-vuotispäivänä eno, jota hän ei ole nähnyt sitten lapsuutensa, löytää hänet ja kertoo uskomattoman uutisen: Magnus on muinaisen viikinkijumalan poika, ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen.

Ennen kuolemaansa äiti varoitti Magnusta pysymään kaukana enostaan. Mutta ennen kuin Magnus ehtii miettiä asiaa, hän joutuu Kesän miekkaa etsivän tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi. Hänen on tehtävä kohtalokas valinta: pelastaako oma henkensä vai satoja viattomia. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla...

     Kesän miekka on Rick Riordanin seuraavan kirjasarjan avausosa. Tällä kertaa kaivaudutaan skandinaaviseen mytologiaan. Yhdeksän maailmaa jumalineen, jättiläisineen ja muine hahmoineen avautuu Riordanille tutulla opettavaisella, mutta humoristisella tavalla. Vuoden alussa lukemani Kanen aikakirjat -trilogia jätti itsellä hieman toivomisen varaan, joten tartuin tähän hieman epäröiden. Ennakkoluuloni pyyhkäistiin kuitenkin heti roskakoriin ja hotkaisin kirjan hetkessä.

     Kesän miekka alkaa päähenkilömme Magnus Chasen kuolemalla, jolloin hän päätyy valkyriansa Samin kuljettamana Valhallaan. Uusi maailma avautuu Magnukselle ja ennen kuin hän ehtii edes ymmärtämään kaikkea, hänet työnnetään keskelle maailmanlopun tapahtumia. Ja kuka muukaan voisi olla avain maailmanlopun estämiseen, kuin meidän Magnus? Ensimmäisenä tehtävänä on estää Fenris-sutta pääsemästä irti kahleistaan. On siis aika kirjoittaa kohtalo uusiksi ja tarttua miekkaan. 

     "Salissa tuntui vain nuotion rätinä ja putouksen kohina. Muuten oli haudanhiljaista. Tuhannet soturit olivat jähmettyneet hämmästyksestä katsomaan, kun nuo valkoisiin pukeutuneet naiset liitivät lattian poikki minua kohti.

     "Sam?" kuiskasin. "Sam, mistä on kyse?"

     Kirves putosi hänen kädestään.

     "Nornat", hän sanoi. "Nornat ovat tulleet itse povaamaan kohtalosi.""

     Magnuksen lisäksi kirjassa tutustutaan hänen apujoukkoihin: valkyriana toimiva Samirah, kuuro Hearthstone ja muotitietoinen Blitzen. (Kaksi viimeistä on myös paljon muuta, mutta ei liikaa juonipaljastuksia.) Kirjassa on paljon samanlaisuuksia Riordanilta aiemmin ilmestyneiden Percy Jacksonista ja muista puolijumalista kertovien kahden kirjasarjan kanssa, varsinkin hahmoja vertailtaessa. Itseäni tämä ei häirinnyt, mutta olisihan se mukavampi lukea erilaisista hahmoista eri kirjasarjoissa.

     Itse koin ongelmallisimpana kirjan juonen, joka oli kyllä tapahtumia täynnä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Jäin kaipaamaan suurempia juonikuvioita, mutta nyt tunnuttiin vain hypittävän paikasta toiseen. Maailmanloppu on Riordanin kirjoihin tutustuneelle ennestään tuttu kuvio, joten olisin kaivannut sen lisäksi vielä jotain muuta. Tämän kirjan kohdalla juoni tuntui vain osalta suurempaa kokonaisuutta, mutta pienemmillä kohtaamisilla siitä oli saatu venytettyä kirjan verran tekstiä.

     "Uusi haukahdus järistytti sviittiä. Atriumin lattialle putoili katkenneita oksia.

     "Mi-mikä tuolla ylhäällä on?" kysyin polvet tutisten. Ajattelin nornien ennustusta, jossa minut oli nimetty pahuuden airueksi. "Onko siellä... Susi?"

     "Ei vaan jotain paljon pahempaa", Blitzen vastasi. "Siellä on Orava.""

     Muutamaan otteeseen kirjassa mainittiin myös Annabeth Chase, joka on tuttu aikaisemmista Riordanin kirjoista. Annabeth pääsi myös vierailemaan tässä kirjassa ja puheista päätellen hän (ja toivottavasti muutama muukin puolijumala) saattaisi esiintyä myös jatko-osissa. Tämä seikka vain lisää intoani tarttua seuraaviin kirjoihin.

The Sword of Summer
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Magnus Chase #1
Kustantaja: Otava (2015, suom. 2016)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin, Pedon varjo

Arvosana: ****

     En muistanut lukeneeni tätä kirjaa aikaisemmin, mutta vuonna 2016 olin kirjoittanut kirjasta tänne blogiini arvion. Poistin tuon arvion, sillä en halua kahta arviota samasta kirjasta (lisäksi se sisälsi sen verran juonipaljastuksia, että ehkä parempi näin). Tässä yksi ote silloisesta arviostani, joka eroaa tämän hetken fiiliksistä jonkin verran: 

"Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta." 

     Annoin silloin kirjalle kuitenkin kolme ja puoli tähteä, eli en kuitenkaan kokenut kirjaa täysin huonoksi kuitenkaan.

Raina Telgemeier: Hymy, Siskot ja Guts -koontipostaus

Raina on ihan tavallinen kuudesluokkalainen tyttö, ainakin siihen päivään saakka, jolloin hän kaatuu ja lyö hampaansa katukivetykseen. Tuosta päivästä alkaa monivaiheinen eikä ihan tuskaton hammastoimenpiteiden sarja, jossa porataan, oiotaan, kiskotaan ja väännetään, asennetaan niskaveto ja sovitetaan tekohampaita. Hammaslääkärin tuolissa koetun draaman lisäksi arkeen hiipii poikaystävähuolia, mutkikkaita ystävyyssuhteita sekä yksi maanjäristys. Raina oppii tärkeitä asioita rohkeudesta, ystävyydestä ja omasta itsestään. Vaikeudet voitetaan lempeällä huumorilla ja leveällä hymyllä.

     Hymy aloittaa Raina Telgemeierin samannimisen sarjakuvasarjan, joka sisältää ainaki jollain tasolla kirjailijan omakohtaisia kertomuksia. Hymy keskittyy paljon ulkonäköön ja sen luomiin paineisiin nuorten keskuudessa. Tarina sijoittuu pitkälle aikavälille, mutta pääpaino on Rainan lapsuudeen muuttumisesta nuoruudeksi. 

     Elämä sijoittuu 90-luvulle, mikä näkyi jonkun verran tarinan tapahtumissa. Varsinkin hammashoito on kehittynyt (toivottavasti) kirjan ajasta, mutta silti lääkärien kommentit ja teot saivat hampaat kiristymään. Lisäksi ulkonäköpaineet ovat varmasti nykyään vielä enemmän läsnä, ainakin sosiaalisen median tuoma paine lisää nuorten mahdollista taakaa entisestään. Yleisellä tasolla Hymy kuitenkin käsittelee myös tätä hyvin ja ihan jo sen takia suosittelen tätä kirjaa (ja koko sarjaa) nuoremmillekin lukijoille.

     Itseä tässä ehkä hieman häiritsi se, että kirjassa tulee nämä "poikaystävähuolet" esiin, mutta vain hyvin nopeasti. Olisin kaivannut tämän asian parempaa käsittelyä tai sitten sen olisi voinut jättää kokonaan pois. Muuten kuitenkin tämä oli sarjakuvana nopea ja viihdyttävä lukukokemus.

Smile
Suomentanut: Suvi Clarke
Genre: lapset, nuoret, huumori, sarjakuva, realistinen fiktio, muistelma/oma elämä
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2009, suom. 2015

Arvosana: ****
Goodreads: 4,25

Kolme viikkoa. Kaksi siskoa. Yksi auto.

Rainan perhe lähtee automatkalle. Matka on pitkä - viikko San Franciscosta Coloradoon ja viikko takaisin. Raina on varustautunut korvalappustereoin, mutta maailmassa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi paristoja takapenkin rauhaa säilyttämään. Pikkusisko Amara tietää miten Rainan saa suuttumaan. 

Tarinassa piipahdetaan välillä Rainan muistoissa. Sisaruudessa on ollut niin huippuihania kuin huippukarmeitakin hetkiä. Herää myös kysymyksiä: miksi isä ei tullut mukaan automatkalle? Miksei Raina halua istua etupenkillä? Ja, mikä tärkeintä, osaavatko Raina ja Amara olla koskaan sovussa?

     Siskot on sarjan toinen osa, keskittyen erääseen kesällä tapahtuvaan sukutapaamiseen ja siihen liittyvään ajomatkaan. Kirja jatkaa samaa tyyliä, kuin Hymy, ollen viihdyttävä ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Jostain syystä kuitenkaan en kokenut tätä ihan niin hyväksi sarjakuvaksi tarinallisesti, kuin ensimmäisen osan. Kirjassa oli hämmentäviä kohtia, varsinkin liittyen takakannen kysymykseen "Miksei Raina halua istua etupenkillä?". 

     Siskot on humoristinen kuvaus siskosten väleistä ja kesäloman tapahtumien väliin on selkeästi liitetty lapsuuden tapahtumia, liittyen Rainan pikkusiskon ja myöhemmin pikkuveljen syntymään. Lopputulos tuli ehkä hieman nopeasti ja olisin kaivannut siihen hieman lisää pohjustusta.

Sisters
Suomentanut: Suvi Clarke
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2016

Arvosana: ****
Goodreads: 4,34

Raina wakes up one night with a terrible upset stomach. Her mom has one, too, so it's probably just a bug. Raina eventually returns to school, where she's dealing with the usual highs and lows: friends, not-friends, and classmates who think the school year is just one long gross-out session. It soon becomes clear that Raina's tummy trouble isn't going away... and it coincides with her worries about food, school, and changing friendships. What's going on?

     Guts on Telgemeierin sarjan uusin osa, jota ei ole ainakaan vielä suomennettu. Luin sarjakuvan siis englanniksi, mutta tekstit olivat melko helppoja ja selkeitä, että kirjan pystyy lukemaan ilman sen suurempaa kokemusta englanniksi lukemisesta. 

     Kirjassa Rainan "ongelma" lähtee käyntiin vatsataudista, jonka johdosta hän alkaa pelätä oksentamista ja yrittää estää tämän kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä vaikuttaa hänen koulun käyntiin sekä syömiseen ja sitä kautta myös ihmissuhteisiin. Terapian kautta Rainan tilanne lähtee laukeamaan ja asiaa päästää käsittelemään laajemmin.

     Kirja oli mielenkiintoinen ja hieman erilainen aiheeltaan, mitä itselle on tullut vastaan. Kirjan tarina oli opettavainen, kuten aikaisemmatkin osat olivat. Tässä kuitenkin aihe oli sellainen, että en tiedä toimiko se riittävän hyvin sarjakuvan muodossa. Itse jäin kaipaamaan ehkä laajempaa käsittelyä ja pohdintaa aiheesta.

Kustantaja: Scholastic
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ****
Goodreads: 4,37

Kim Thúy: Vi - Naistenviikko 2020

Nuori Vi on perheensä ainoa tytär ja vanhempiensa silmäterä. Kun sota pakottaa Vin perheen jättämään kotimaansa, hellityksi ja varjelluksi syntyneen lapsen koko elämä muuttuu.

Isä jää Vietnamiin, äiti ja veljet sopeutuvat uuteen elämään Kanadassa. Vin tulevaisuus on kuitenkin toisenlainen. Etsiessään paikkaansa maailmassa hän kulkee Saigonista Montrealiin, Suzhousta Bostoniin, Kambodzasta Berliinin murtuvalle muurille.

     Kim Thúy nousi ihmisten tietoisuuteen esikoisromaanillaan Rulla vuonna 2009. Vi on kirjan sisarteos, kertoen matkasta Saigonista pois. Olin suunnitellut lukevani ensin kirjailijan esikoisteoksen ja sitten vasta tämän, mutta kirjastoon tekemäni varaukset tulivat toisessa järjestyksessä. Nyt Vin luettuani, en usko lukevani esikoisteosta ainakaan vähään aikaan.

     Vi kertoo äidistä ja hänen neljästä lapsestaan, jotka matkaavat Saigonista muiden pakolaisten kanssa etsimään parempia elinoloja. He päätyvät Kanadaan ja pyrkivät jatkamaan siellä elämäänsä osana yhteisöä ja yhteiskuntaa. Kirjan päähenkilönä on Vi, tyttö, joka haluaa toteuttaa unelmiaan ja joka joutuu taistelemaan äitinsä toiveita vastaan.

     Vi oli koskettava kirja, se oli mielenkiintoinen, se oli nopeasti luettava. Itselleni kirja oli kuitenkin liian rikkonainen lyhyine lauseineen, liian kauniilla kielellä kirjoitettu. Odotukseni olivat hieman liian korkeat ja kirja ei kolahtanut niin hyvin, kuin olisin toivonut. Kirjan tarina ei vain saanut minua niin paljoa mukaansa, että olisin tykännyt tästä enempää. Kokonaisuutena, kirjan tarkoitus ei kunnolla hahmottunut minulle. Tämä oli ihan mukava matkakertomus, mutta siihen se sitten omalla kohdalla jäikin.

Vi
Suomentanut: Marja luoma
Genre: realistinen fiktio, omaelämäkerrallinen, historiallinen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2019

Arvosana: **
Goodreads: 3,81

Helmet2020: 32. Alunperin kielellä, jota et osaa (ranska)

Naistenviikon kunniaksi blogissa nyt seitsemänä päivänä naisen kirjoittaman kirjan arvio.

Käy lukemassa lisää Tuijatan blogista: Naistenviikko 2020.

Aiemmat julkaisut:

1. Kesämyrsky (Siiri Enoranta)

2. Kun kuningas kuolee (Elina Backman)

3. Armonvuosi (Kim Liggett)

4. Kiviäidit (Erin Kelly)

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä:
A) Älä tee itsestäsi numeroa.
B) Ole huomaamaton.
C) Ole keskiverto.
D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.
Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta.
Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi.
Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona (coverbiisit, taustanauhat, hauska koreografia ja rutkasti itseironiaa), muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata, että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?

     Kuuntelin Veistisen esikoisteoksen Kotitekoisen poikabändin alkeet äänikirjana ja mietin hetken, että kirjoitanko tänne kirjasta mitään. Kirja on huumoripläjäys nuorista, yhdeksännellä luokalla olevista hahmoista, jotka perustavat poikabändin. Kirja eteni hyvässä tahdissa ja kyllä aina välillä se sai enemmänkin kuin hymyn huulille. Voin siis hyvillä mielin sanoa, että viihdyin hyvin tätä kirjaa kuunnellessani.
     Keskellä kirjan tarinaa oli paljon "liitteitä", jotka ainakaan äänikirjaa kuunnellessa eivät heti kuulostaneet hyvältä. Ne tulivat yllättäen ja joskus olivat vain muutaman sanan pitkiä. Kirjan edetessä näihin liitteisiin kuitenkin alkoi jo tottua, mutta ei niistä kovin moni tuntunut tuovan kauheasti lisäarvoa kirjan tarinalle. En tiedä miten nämä liitteet vaikuttavat, kun lukee fyysistä kirjaa, mutta itse en nyt silti ihan lämmennyt niille.
     Kirja oli mielestäni hyvä kuvaus nuoren kasvusta ja siitä, miten äkkiä ajatukset lähtevät lentoon. Kirjassa oli hieman suhdekuvioitakin, mikä oli ihan kiva lisä poikabändin perustamisen lisäksi. Kirja oli nopeasti kuunneltu, eikä loppu jättänyt ainakaan minua kylmäksi.

Genre: nuoret, huumori
Kustantaja: S&S

Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä
Julkaisuvuosi: 2016

Arvosana: ****
Goodreads: 3,55

Muissa blogeissa: Koulukirjastonhoitajat, Tuhansia sivuja, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 9. Kohdataan pelkoja, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 24. A subject you know nothing about, 47. More than 20 letters in its title
Goodreads2020: 5. First book in a series, 9. Can be read in a day, 25. Related to the arts

Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta

Rikostarkastaja Fabian Risk tutkii oikeusministerin merkillistä katoamista Tukholman valtiopäiviltä: riitaisan istunnon jälkeen ministeri ei koskaan astu ulkopuolella odottavaan autoon. Risk joutuu mittavan sumutuksen kohteeksi, mutta samassa sumussa hapuilee Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo. Risk ajautuu yhä syvemmälle korkean tason salaliittoon, joka osoittautuu kylmäävämmäksi kuin kukaan osasi aavistaa.

     Luin pari vuotta sitten Ahnhemin esikosteoksen Pimeään jäänyt ja jokin siinä kirjassa iski niin kovaa, että halusin jatkaa sarjan lukemista. Hetki siinä kuitenkin meni ennen kuin päädyin tarttumaan tähän Yhdeksäs hauta -kirjaan, vaikka kirja on jo hetken aikaa omastakin hyllystä löytynyt.
     Tämä osa jatkaa raakuudessaan samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, eli en suosittele tätä kaikkein herkimmille. Ruumiita löytyy paljon pitkin kirjaa ja niiden kuvailu on melko tarkkaa touhua.
     Ensimmäisessä osassa tutuksi tullut Fabian Risk päätyy Ruotsissa johtamaan tutkintaa, joka meneekin syvemmälle kuin aluksi näyttää. Samaan aikaan tanskalainen Dunja tutkii samanlaisia tapauksia omalla maallaan ja lopulta heidän tiet yhdistyvät. Kehen voi luottaa ja kenelle asioista voi puhua?
     Ennen kirjan aloittamista en tiennyt, että ajallisesti tämän osan tapahtumat tapahtuvat ennen ensimmäisen osan tapahtumia. Sen suhteen tämän voi siis lukea ennen ensimmäistä osaa, jos haluaa lukea tapahtumat aikajärjestyksessä. Pimeään jäänyt -kirjassa kerrotaan aika paljon tämän kirjan lopun tapahtumista, joten sen puoleen itse olisin ehkä halunnut lukea tämän ensin. Nyt nuo tapahtumat aiheuttivat suuren tunnekuohun ja mietin, miten Fabian pystyy toimimaan poliisina tuollaisten lukkojen kanssa.
     Kirjan luettuani minun oli pakko todeta, että tämä kirja ei vetänyt samalla tavalla mukanaan kuin ensimmäinen osa. Jotenkin tässä kirjassa oli vaikea pysyä perillä siitä, että kuka tekee, mitä tekee ja missä hän sen tekee. Paikasta ja henkilöstä toiseen hyppiminen ei siis toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut. Ja sitten kun ottaa vielä huomioon sen, että lopun tapahtumista ainakin osa oli jo ennalta tiedossa, eivät ne tuntuneet niin yllättäviltä. En kuitenkaan voi antaa tälle alle neljää tähteä, sillä jokin tässä silti sai innostukseni heräämään.

Den nionde graven
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, trilleri, mysteeri, rikos
Sarja: Fabian Risk #2
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015, suom. 2016

Kirjailijan muut teokset: Pimeään jäänyt
Arvosana: ****
Goodreads: 3,77

Helmet2020: 7. Rikotaan lakia, 30. Pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta merkittävä tekijä
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 18. By an author you've only read once, 41. A mystery, 43. Related to one of the four horsemen of the apocalypse (kuolema), 45. By the same author who wrote one of your best reads in 2018, 52. Related to time

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Mitä tehdä, kun liian paljon ei riitä?

     Tämä on yksi niistä kirjoista, joista oli paljon ilmestymisen aikoihin puhetta ja kiinnostukseni heräsi. Pitkät varausjonot kuitenkin tekivät sen, että pääsin nyt vasta tarttumaan tähän teokseen. Ennakkoluuloja oli ehtinyt kertyä jo roima kasa, kun useampi kommentti oli tästä kirjasta tullut luettua. Lisäksi kun sain kirjan käteeni ja lopulta luin takakannen tekstin, en ollut enää varma, haluaisinko lukeakaan tätä. Ehkä minun olisi hyvä aika pian oppia, että selvitä ennen puhuttuun kirjaan tarttumista, että mistä se kertoo. Se päivä ei kuitenkaan ollut vielä tänään, joten aloitin kirjan lukemisen ja yritin pitää mieleni avoimena.
     Ei, ei ja vielä kerran ei kertoo tarinaa kolmesta henkilöstä, joiden elämä nivoutuu yhteen. Kaikki kolme ovat hyvin erilaisia hahmoja ja heihin päästään tutustumaan oikeinkin hyvin ja heidän mielenmaailmaansa avataan paljon. Ingrid on kaiken läpi suunnitteleva perheen äiti. Häntä ärsyttää nurkissa pyörivät aikuiset poikansa, mutta hän ei kuitenkaan halua sanoa heille asiasta. Hän vain nielee kiukkunsa ja pesee alushousut kaikessa hiljaisuudessa. Jan taas, Ingridin aviomies, on juuri ylennyksen saanut keski-iän kriisin keskellä elävä mies. Eräissä firman juhlissa hän tapaa Hannen ja intohimo vie mukanaan. Hanne taas on viisitoista vuotta Jania nuorempi ja hän haluaisi lapsia ja asettua aloilleen, vaikka ei ole kyennyt siihen aikaisemmin elämässään.
     Tämä kirja olisi voinut olla hyvä. Itse en kokenut kuitenkaan voivani samaistua tähän oikeastaan millään tavalla. Päähenkilöt olivat hyvin luotuja ja aidon tuntuisia. Näin elämä voi joillain mennä. Kuitenkin tarina tuntui omasta mielestäni liian yksinkertaiselta, juoni oli laimea. Muutama käänne kirjan aikana tapahtui, mutta lähinnä se oli Janin murehtimista, että mitä hänen kuuluisi tehdä ja miksi. Yksinkertaisesti tämä ei ollut riittävän menevä minulle. Ja tosiaan, jos olisin tutustunut kirjaan hieman paremmin ennen sen lainaamista, tuskin olisin edes tarttunut tähän.

Nei og atter nei
Suomentanut: Sanna Manninen
Genre: realistinen fiktio, aikuiset
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2019

Arvosana: *½
Goodreads: 3,62

Muissa blogeissa: Kirsin Book Club, Mitä luimme kerran, Lumiomena, Luettua elämää
Helmet2020: 3. Suhtaudun ennakkoluuloisesti, 4. Kuvauksessa useampi ihminen, 32. Alun perin kielellä, jota en osaa (norja)
PopSugar2020: 27. Feat one on the seven deadly sins (ahneus), 36. With a pink cover 

Laura Lähteenmäki: Nutcase

Saimi ja Juho. Juho ja Saimi. Maalla asuvat sisarukset ovat aina olleet yhdessä. He kääntävät toistensa lauseet ympäri, puhuvat biisilainauksin ja ajattelevat kuin yhteisin aivoin. Tai ajattelivat. Kun Juho lähtee kaupunkiin lukioon, Saimi jää yksin. Helpompaa kuin hankkia uusia ystäviä on paeta nettiin. Pian Saimi on koukussa blogiin, jota luulee veljen lukevan, ja kokee jännittävää yhteyttä sen kirjoittajan kanssa. Blogi alkaa ohjata hänen valintojaan, todellisuus sekoittua netin todellisuuteen, identiteetit hämärtyvät. Kuka blogia pitävä Sumu oikein on?

     Lähteenmäen kirjojen aiheet harvoin ovat kovin kevyitä ja rentoja, eikä tämä kirja ole sen suhteen mikään poikkeus. Nutcase on kertomus yksinäisyydestä, uudesta elämästä, kasvusta, murrosiästä ja sen tuomista muutoksista. Lisäksi kirjassa sivutaan hieman pettämistä, rakastumista ja uuden aloittamista. Aiheita on siis monta ja tämä teki kirjasta hieman sekavan ja raskaan lukea.
     Nutcase oli helposti luettava kirja ja pääsinkin sen loppuun yhden päivän aikana. Se ei kuitenkaan jäänyt erityisemmin mieleen, eikä se herättänyt kovin suuria tunteita. Kirjan "juonipaljastus" oli ainakin itselleni aivan selvä jo kirjan alkumetreiltä lähtien. Ainoa ketä tätä ei tuntunut tajuavan oli päähenkilömme Saimi. Muutenkin hän vaikutti sellaiselta hahmolta, josta en tykännyt. Toki Saimin läpikäymä vaihe antaa hieman anteeksi niitä asioita, mitä hän päätyi tekemään.
     Takakannen perusteella odotin hieman enemmän jännitystä ja juonenkäänteitä. Niitä ei kuitenkaan tarjoiltu ja ainoat kunnolliset käänteet olivat lopussa. Nekään eivät kuitenkaan yllättäneet ja tästä syystä kirja ei noussut kovin ihmeelliselle tasolle. Oli tämä kuitenkin ihan luettava kirja, ehkä en vain enää kuulu kohdeyleisöön ja tästä syystä lukukokemus jäi keskinkertaiseksi.

Genre: nuoret, jännitys
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016

Kirjailijan muut teokset: Iskelmiä, Yksi kevät
Arvosana: ***
Goodreads: 2,98

Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 24. Kirjailija, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa, 31. Kerrotaan elämästä maaseudulla, 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan, 46. Kirjassa on sauna
PopSugar2020:15. Involving social media
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 16. Set in a rural/sparsely populated area

Victoria Aveyard: Lasinen miekka

Nortan kuningaskunnassa kuohuu - punaisten keskuudessa muhii kansannousu ja hopeiset ovat varpaillaan. Heidän ylivaltaansa on ilmestynyt punainen särö nimeltä Mare Barrow, jonka kyky hallita sähköä ja salamoita on ennennäkemätön jopa mahtavia kykyjä hallitsevien hopeisten keskuudessa.
Kostonhimoinen prinssi Maven on kruunattu Nortan kuninkaaksi, ja hän on päättänyt napata Maren. Ajojahdin kiihtyessä Mare ystävineen lähtee etsimään itsensä kaltaisia punahopeisia uusverisiä Punakaartin avuksi taistelemaan hopeisia sortajia vastaan. Samalla hän joutuu kohtaamaan sisällään kuohuvan pimeyden. Onko hän muuttumassa samanlaiseksi hirviöksi kuin hopeiset vastustajansa?
Vallasta syrjäytetty prinssi Cal, Mavenin isoveli, seuraa Maren mukana, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ole sammuneet. Mutta keneen Mare voi todella luottaa ja millaisen hinnan hän on valmis maksamaan kansansa vapaudesta?

     Lasinen miekka on Hopea -sarjan toinen osa ja ensimmäisen osan jälkeen minulle jäi korkeat odotukset tälle osalle. No, nämä odotukset eivät aivan täyttyneet, mikä näkyi muun muassa siinä, että kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan. Lukemisen jälkeen minun oli pakko käydä Goodreadsissa katsomassa näiden kahden osan välinen ero annetuissa tähdissä ja kyllä, tämä toinen osa on saanut hieman huonommat arvostelut (toki tähtien antajiakin on tuplasti vähemmän). Joka tapauksessa, sain luettua kirjan loppuun ja se ei vienyt kaikkea innostustani sarjan jatkon osalta.
     Lasinen miekka jatkaa juuri siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Edelleen on hopeaveriset (heillä on voimia/erityiskykyjä, miksi niitä nyt haluaakin kutsua) sekä punaveriset (ne tavalliset tallaajat, joita sorretaan). Ja sitten on tietysti meidän päähenkilömme Mare, joka ensimmäisessä osassa joutui hopeisten hoviin ja sai selville, että vaikka hänen verensä on punaista, hänellä on voimia/erityiskykyjä. Sen lisäksi on vielä Punakaarti, joka yrittää syöstä vallan hopeisilta ja joihin Mare on entisen kruununprinssi Calin kanssa liittynyt. Nyt siis taistelu on kesken. Pako on kesken. Kaikki on kesken. Punakaarti on hyökännyt hopeisten joukkoon ja sota on lähtenyt käyntiin. Mare saa tietää pala palalta kuinka suuri organisaatio Punakaarti lopulta onkaan ja kuinka paljon ympäröivien seutujen väki tukee kaartin toimintaa. Mare myös saa selville, että häntä pelätään ja että Cal on elossa vain hänen takiaan.

     "Jos minä olen miekka, olen lasista tehty, ja tunnen jo hajoavani sirpaleiksi."

     Kaikesta toiminnasta riipumatta, tämän kirjan alku tuntui jotenkin todella hitaalta ja asioiden paljastaminen tapahtui hyvin tiputellen. Sitten kun päästiin kirjan viimeiselle kolmannekselle, toiminta rysähti käyntiin ihan kunnolla ja sitten ei enää hidasteltu. Tästä johtuen kirja ei tuntunut kovin tasapainoiselta ja jäin kaipaamaan siltä jotain, mikä on vaikea selittää.
     Ensimmäisessä osassa Maren luonne oli jollain tasolla ärsyttävä, se ei kuitenkaan haitannut juurikaan itseäni (tai ainakaan nyt en muista niin olleen). Tässä toisessa osassa taas, en tykännyt Maresta yhtään ja häntä kohtaan kokemani arvostus (jos sitä sellaiseksi voi alunperinkään kutsua) katosi kyllä kokonaan ja hänet olisi voinut heivata tästä sarjasta pois. Hänessä ei tuntunut tapahtuvan juurikaan kasvua muuhun suunta kuin kieroksi, juonittelevaksi tytöksi, joka kaipaa kotiin mutta ei myönnä sitä. Ja tämän kaiken lisäksi itseäni häiritsi Maressa se, että hän tuntui ajattelevan, että on kaiken keskipiste ja kaikki kulminoituu häneen. Vaikka tapahtumien edetessä kävi aika selväksi, että näin ei ehkä sittenkään ole.

     "Pelkään yksinäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Miksi siis teen näin? Miksi työnnän rakkaimpani luotani ja pakenen heitä? Mikä minussa on vialla?
     En tiedä.
     Enkä tiedä, miten voin lopettaa sen."

Glass Sword
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka, scifi
Sarja: Hopea #2
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2017

Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,91

Muissa blogeissa: Unelmien aika, Sivujen välissä
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 28. Tulevaisuudesta kertova kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 39. Kirjassa lennetään
PopSugar2020: 9. A book with a map, 34. A book you meant to read in 2019, 50. A book with a main character in their 20s
Goodreads2020: 3. You are prompted to read because of something you read in 2019, 4. Set in a place/time that you wouldn't want to live, 10. A book that is between 400-600 pages, 18. By an author you've only read once before, 19. A fantasy book, 22. A book with the major theme of survival

Julie Kagawa: Lohikäärmeet

Kauan sitten Pyhän Yrjänän Veljeskunta onnistui hävittämään lähes kaikki lohikäärmeet. Jäljelle jääneet kätkeytyivät ihmishahmoihin ja ovat siitä lähtien eläneet ihmisten joukossa. Ajan myötä heitä on yhä enemmän, ja he ovat entistä vahvempia ja ovelampia. He ovat luoneet maailmanlaajuisen Talon-organisaation, joka kokoaa yhteen kaikki lohikäärmeet ja joka on nyt valmis kaappaamaan vallan ihmisiltä.
Ember ja Dante Hill ovat nuoria lohikäärmeitä, jotka ovat kasvaneet sisaruksina Talonin salaisessa laitoksessa. Heidät on valmennettu soluttautumaan ihmisten joukkoon, ja loppukokeessa heidät sijoitetaan Crescent Beachin rantakaupunkiin. Teinielämä kiehtoo Emberiä ja hän haluaa kokea vielä yhden kesän vapaudessa ennen kuin hänelle osoitetaan lopullinen paikka Talonin organisaatiossa. Mutta yhtäkkiä Emberin maailmaan ilmestyy säännöistä piittaamaton lohikäärme kyseenalaistaen kaiken sen mitä Ember on oppinut.
Garret Xavier Sebastian on vain seitsemäntoistavuotias, mutta jo parkiintunut lohikäärmeiden tappaja. Pyhän Yrjänän Veljeskunnan sotilaana hänen tehtävänään on eliminoida kaikki lohikäärmeet - varsinkin nuoret. Nyt hänet lähetetään Crescent Beachin kaupunkiin, missä hänen tulee jäljittää kaksi mahdollista Talonin agenttia ja eliminoida heidät. Mutta ensin hänen on varmistuttava siitä, että he todellakin ovat lohikäärmeitä, mitä Ember Hillin kohdalla ei ole niin yksinkertaista. Emberin rohkeus, itseluottamus ja tahto saavat Garretin maailman sekaisin. Kuinka paljon hän on valmis antamaan periksi selvittäessään totuutta lohikäärmeistä?

   Orastavaa ja epävarmaa teiniromantiikkaa fantasialla. Sitä tämä kirja on alusta loppuun. Ja sellaisen lukeminen aina välillä on varsin mukavaa, mutta ei tämä kirja mielestäni mikään maailman paras ollut. Mukavaa ja kevyttä väliviihdettä, ei mitenkään kovin erityinen.
     Kirjan alusta asti tarina lähtee hyvin etenemään ja tylsiä taukoja ei tule. Itse olen ennenkin lukenut Kagawan kirjoja (myös englanniksi) ja tykkään hänen tyylistään kirjoittaa. Riittävästi kerrontaa ja kuvailua. Hahmojen luonteet tuodaan selkeästi esille ja joitain piirteitä jopa korostetaan hieman liikaa. Itse pidin tämän teoksen päähahmoista Emberistä ja Garretista, varsinkin Garretista tuli heti suosikkini. Heidän näkökulmansa tarinasta tuotiin esiin tasaisesti ja molempien organisaatioiden - Talonin ja Pyhän Yrjänän - toiminta tuli hyvin esille. Toki kysymyksiäkin jäi vaikka kuinka paljon, mutta onneksi tässä sarjassa on neljä muutakin osaa, joissa saada vastauksia.
     Tarinana tämä oli perus YA-kirjallisuutta. Ei mitään ihmeellistä ja melko ennalta-arvattava juoni. Eteneminen oli tasaista ja välillä käänteiden kautta lähdettiin seuraavaan suuntaan. Lopputulos kuitenkin oli aika selvä jo paljon ennen viimeisiä sivuja. Ei kuitenkaan mikään huono lukukokemus ja en näe estettä sille, että lukisin tämän kirjan vielä uudelleenkin.

Talon
Suomentanut: Eeva Parviainen
Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Talon #1
Kustantaja: Harper Collins
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2016

Arvosana: ***½
Goodreads: 3,75

Seanan McGuire: Every Heart a Doorway

No Solicitations.
No Visitors.
No Quests.

Children have always disappeared under the right conditions; slipping through the shadows under a bed or at the back of a wardrobe, tumbling down rabbit holes and into old wells, and emerging somewhere... else.
     But magical lands have little need for used-up miracle children.
     Nancy tumbled once, but now she's back. The things she's experienced... they change a person. The children under Miss West's care understand all too well. And each of them is seeking a way back to their own fantasy world.
     But Nancy's arrival marks a change at the Home. There's a darkness just around each corner, and when tragedy strikes, it's up to Nancy and her new-found schoolmates to get to the heart of the matter.
     No matter the cost.

     Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, englanniksi, joten arviooni kannattaa suhtautua osin varauksella, sillä en usko saaneeni tästä kirjasta aivan kaikkea irti, mitä olisin voinut saada. Voi siis olla, että luen tämän joskus vielä uudelleen. Ainakin olen päättänyt, että luen vähintään sarjan toisen osan. Tämä ei jää siis tähän.
     Every heart a doorway on fantasiaromaani, jossa on siis koulu, jota käyvät "muissa maailmoissa" käyneet lapset. Nämä lapset haluaisivat takaisin Kotiin, kuten he maailmoja kutsuvat, mutta koulun tarkoitus on saada estettyä nuo toiveet. On olemassa muitakin vastaavanlaisia kouluja, mutta kaikissa niissä lapset eivät halua takaisin, vaan ovat varsin tyytyväisiä täällä meidän maailmassamme.
     Nancy on koulun uusi oppilas. Hän haluaisi takaisin Kotiin. Hän ei haluaisi olla koulussa. Hänet kuitenkin pakotetaan tunneille ja hän tutustuu väkisinkin joihinkin koulun muihin lapsiin. Koulussa kuitenkin alkaa tapahtua Nancyn saavuttua. Oppilas kuolee ja koulun kohtalo on vaakalaudalla. Kuka on murhaaja? Miksi hän vei murhatulta ruumiinosan?
     Tämä kirja oli hyvä. Idea on mielenkiintoinen, mutta jotenkin toteutus jäi mielestäni hieman vaisuksi. En tiedä mitä jäin kaipaamaan, mutta kuitenkin jotain muuta, kuin mitä sain. Lapset ja heidän tarinansa olivat monipuolisia ja olisin halunnut päästä vielä syvemmälle muutaman lapsen tarinaan. Olisin halunnut niihin maailmoihin näkemään sen omin silmin. Mutta jotenkin kaikki muu jäi vajaaksi. Tai sitten äänikirjana tämän lukeminen ei ollut paras vaihtoehto minulle.

     "We went down, and at the bottom there was a door, and on the door there was a sign. Two words. "Be sure." Sure of what? We where twelve, we weren't sure of anything. So we went through."

     Kyseessä on hyvin lyhyt kirja, alle 200 sivua. Siihen ei mahdu paljoa, ja kun kyseessä on fantasia JA mysteeri, sitä vain miettii, että miten kaiken tarpeellisen saa näiden sivujen väliin. Omasta mielestäni, ei oikein saanutkaan. Hyvin suuri osa kirjasta tuntui menevän jaaritteluun ja lasten tarinoiden kerrontaa. Sitten tapahtuu murha. Ja ehkä toinenkin. Sitä aletaan selvittämään. Ja pari lukua ehtii mennä, kun kaikki on selvillä. Sitten kirja loppuu. Omasta mielestäni tämä oli pieni antikliimaksi. Olisin kaivannut parempaa tarinan ja juonen muodostusta. Jäin kaipaamaan sitä, että asiat muodostuvat pala palalta, eikä kaikkea vain sylkäistä suoraan nenän eteen. Mutta muuten, tykkäsin tästä kirjasta ja siinä oli paljon asioita, jotka olivat mielenkiintoisia ja erilaisia. Ja jatkan ihan mielelläni sarjan seuraavaan osaan.
     P.S. Jos et tykkää siitä kun kirjassa haukutaan muita kirjoja, tämä ei ehkä ole sinulle. Sillä muutama klassikko haukutaan niin, että itsekin meinasin lopettaa lukemisen kesken.

Nimi: Every Heart a Doorway
Kirjailija: Seanan McGuire
Genre: fantasia, nuoret, mysteeri, LGBT
Sarja: Wayward Children #1
Sivumäärä: 173
Kustantaja: Tor.com
Julkaisuvuosi: 2016

Arvosana: *** 

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin - punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeinen eliitti hallitsee.
     Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaiseta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.
     Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

     Punainen kuningatar oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja upea lukuelämys, jonka en olisi halunnut loppuvan. Tämä kirja piti otteessaan alusta loppuun, eikä tylsiä hetkiä päässyt syntymään. Koko ajan oli jotain, mutta samaan aikaan tapahtumia ja melskettä ei ollut liikaa.
     Tämä kirja on kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa kansa on jakautunut kahtia. Toiset palvelee ja toiset hallitsee. Ne ketkä hallitsevat, ovat voimakkaita henkilöitä ja heidän hallintansa perustuu osin pelkoon. Sitten eräänä päivänä valtakunnan hallitsevissa osissa tapahtuu isku, jonka takana on Purppurakaarti. Punaisista (ja ehkä jopa hopeisistakin) henkilöistä koostuva joukko, joka haluaa tasa-arvoista kohtelua kaikille. Samaan aikaan kuninkaan silmien alle ilmestyy Mare, tyttö jolla on voimia, vaikka hänen verensä on punaista.
     Kirjan tapahtumat lähtevät nopeasti liikkeelle ja seikkailu saa alkaa. Kehen voi luottaa, kun jokainen voi pettää sinut. Maren maailma muuttuu yhdessä päivässä niin paljon, että häntä aletaan kouluttamaan kuninkaan hoviin sopivaksi. Hänestä tulee prinsessa. Hän tutustuu kahteen upeaan mieheen, veljeksiin, Cal ja Maven. Hän ei tunnista omia tunteitaan, mutta lukija kyllä ymmärtää hänen vaikeutensa sitäkin paremmin. Lisäksi on Lucas, joka toimii Maren saattajana joka paikkaan ja pitää hänet aisoissa, että mitään ei pääse tapahtumaan.

     "Lucas tulkitsee hiljaisuuteni järkytykseksi, mutta hän on väärässä. Minä tunnen raivoa.
     Jokainen voi pettää kenet tahansa."

     Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Se ei ole täydellinen, mutta se on sellainen, jonka pariin voin aivan hyvin lähteä uudestaan. Ja tämä kirja oli todellakin sellainen, että haluan lukea jatko-osat. Päähenkilössä oli piirteitä, jotka itseäni ärsyttivät, mutta se nyt on aivan normaalia. Olisin halunnut muistutella hänen alkuperäisiä ajatuksia kirjan loppua kohti mentäessä, mutta jokainen tehkööt omat virheensä ja niiden virheiden kautta tämä itse sarja lähteekin rakentumaan varmasti aivan uusiin mittoihin. Olin hieman peloissani kolmiodraama-asetelman vuoksi, mutta se pidettiin onneksi pienenä, eikä noussut pääosaan missään vaiheessa. Ja koska päähenkilön ymmärrys omista asioistaan oli niin pieni, niin ei tullut edes sellaisia päänsisäisiä kohtauksia, missä mietittäisiin kahden miehen välillä.

Nimi: Punainen kuningatar (Red Queen)
Kirjailija: Victoria Aveyard
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, scifi, romantiikka
Sarja: Hopea #1
Sivumäärä: 451
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2016)

Arvosana: ****½

Lukuhaasteet: PopSugar19 (11. Kirjan kannessa vaate tai asuste)
Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä, Kirjakko ruispellossa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Christian ja Leonora näyttävät parilta, jolla on kaikkea: hyvä avioliitto, suuri kaunis koti ja aikuistuva poika, joka on juuri parantunut vaikeasta sairaudesta.
Kiiltokuva repeää, kun Leonoralle selviää, että Christianilla on suhde nuoren kollegansa Zenian kanssa.
Voisiko mies todella hylätä vaimon, joka on uhrannut uransa ja elämänsä hoitaakseen sairasta poikaansa ja huolehtiakseen perheestä? Leonora päättää estää Christiania lähtemästä. Ja hänellä on siihen keinot.
Christian saa huomata, ettei hänellä ole ulospääsyä avioliitostaan - ainakaan niin kauan kun Leonora on elossa.
Christian ryhtyy toteuttamaan epätoivoista suunnitelmaa, jonka seurauksia hän ei pahimmissa painajaisissaankaan olisi osannut kuvitella. Onko hän koskaan todella tuntenut vaimoaan?

     Uskottu nainen on kerrottu selvittämätöntä rikosta tutkineen konstaapelin/poliisin näkökulmasta, kun hän kertoo tarinaa monta vuotta myöhemmin tyttärelleen hänen hääpäivänään (jos oikein ymmärsin). Keskustelu käydään kahvilassa, mikä mielestäni on hyvin outo paikka käsitellä vanhoja rikoksia. Rikoksen lisäksi kirjassa on muistoja poliisin omasta elämästä, kun hänen vaimo oli vielä elossa ja elämä hymyili. Tyttären rooli kuuntelijana on kyseenalaistaa tarinan eri kohtia, sillä kuten todettu, rikoksen tekijöitä ei koskaan saatu kiinni ja osa tarinasta on pelkkää arvailua. Lisäksi tyttären on tarkoitus oppia tarinasta jotain, kuten hänen isänsä monesti mainitsee, tarinalla on opetus. Näin lukijana en ole aivan varma, että mikä tarinan opetus olevinaan oli. Sekö, ettei omaan kumppaniin saa luottaa? Hämmentävä opetus ja hämmentävää antaa se sellaisena päivänä.
     Toinen asia mikä tässä kirjassa minua hämmentää, on kirjan nimi. Niin kuka oli tuo uskottu nainen? Ehkä olen vain tyhmä, mutta en vain tajua sitä. Ehkä suomennettua nimeä ei saisi miettiä liikaa, varsinkin kun alkuperäinen nimi (huonolla tanskallani), on suurin piirtein "Rakkaus aikuisille" (myönnetään, googlen kääntäjä oli käytössä). Paljon ymmärrettävämpi nimi tälle kirjalle.

     "Tekstiviestin ääni repii hänet pois mietteistään. Uusi puhelin tuntuu painavammalta, se on Peterin vanha, pelkkä väliaikainen ratkaisu. Zenia kirjoittaa, että hän odottaa iltaa kovasti. Ja Christianin näkemistä. Lisäksi viestissä on hymiö ja sydän, ikään kuin he olisivat rakastuneita teinejä. Alussa hänen oli vaikea tottua niihin, hänestä hymiöt ja sydämet olivat liikaa. Mutta nykyään ne eivät häiritse häntä. Rakastumisella on sellainen vaikutus: se antaa luvan olla jotain liikaa, liian iloinen, liian surullinen."

     Kuten edellä mainitsin, päätarinan keskellä oli pätkiä poliisin omasta elämästä sekä tarinan päähenkilöiden aikaisemmasta elämästä. Itse en nähnyt kaikille näille pätkille minkäänlaista järkevää tarkoitusta, kuin olla vain täytteenä. Jotkut pätkät liittyivät myöhempään tarinaan, mutta varsinkin poliisin elämästä kertovat pätkät tuntuivat vain turhilta. Jos tämä kirja olisi osa sarjaa, niin silloin voisin ymmärtää ne. Nyt kuitenkaan niille ei ole mitään jatkoa, eivätkä ne tuoneet tarinaan mitään uutta ja ihmeellistä. Lähinnä poliisista tuli katkeramman oloinen pitkin tarinaa, kun hänen onnensa on viety ja hänen tytär on astumassa uuteen vaiheeseen elämässään.

     "- Sanon vain, että rakkaus on mainettaan vaarallisempaa. Ihmiset rakastuvat ja tulevat jätetyiksi. Kun kävelet alttarille, mitä tahansa voi tapahtua.
     - Isä. Katso minua.
     Holger tottelee. Katsoo tytärtään, tämä on kaunis, kaunis ja kiukkuinen ja rakastava ja kiihkeä.
     - Rakastan sinua. Et menetä tytärtäsi, vaan saat pojan. Pojan, jota et koskaan saanut. Mark rakastaa sinua. Ja sinä rakastat häntä. Eikö niin?"

     Kirjan juoni eteni muuten ihan hyvin, välillä ei tapahtunut oikein mitään, mutta muuten ei valittamista. Ennalta-arvattavia kohtia oli useita, mutta kyllä siellä tuli pari yllätystäkin (vaikka nekin omalla tavallaan oli odotettavissa tavalla tai toisella). Kaiken kaikkiaan tämä oli kirja, jonka lukeaa kerran, mutta jota ei jää sen enempää muistelemaan ja kaipaamaan.

Nimi: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne)
Kirjailija: Anna Ekberg
Suomentanut: Katarina Luoma
Genre: trilleri, mysteeri
Sivumäärä: 416
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2016 (suom. 2019)

Arvosana: **½

Elena Mady: Varjo

Jos elämä on kuin dekkarin sivuilta, ongelmat eivät pääty yhteen täydelliseen suudelmaan.

Onko sinulla mitään käsitystä siitä, millaista on elää jonkun toisen elämää, joka ikinen päivä?

Jos selviää sarjamurhaajan kynsistä naapurin hakkerikomistuksen syliin, elämän pitäisi olla mallillaan. Vaihdokas Alex saa kuitenkin kokea keinonahoissaan, että mikään ei ole niin kuin toivoisi. Hänen henkeään uhataan, ja jokainen askel kohti omaa identiteettiä tuntuu painajaisen tavoin johdattavankin kauemmaksi siitä. Kukaan ei tunnu myöskään haluavan ottaa käyttöön Alexin perimän yhtiön teknologiaa, joka olisi askel eroon fossiilisista polttoaineista. Kintereillä lymyävä pahuus uhkaa jokaista, jota Alex rakastaa. Onko jäljellä muuta vaihtoehtoa kuin jättää kaikki taakseen?

     Varjo on jatko-osa Vaihdokkaalle, jonka luin tuossa joku aika sitten. Tykkäsin ensimmäisestä osasta ja odotin innolla tämän toisen osan lukemista. Ja minun onnekseni en joutunut pettymään. Tämä toinen osa jatkoi sitä samaa hyvää linjaa, jonka ensimmäinen osa aloitti. Kyllä, ensimmäisessä osassa oli asioita jotka olisin halunnut muuttaa. Kyllä, tässä toisessa osassa oli myös sellaisia asioita. Näillä kuitenkin on mentävä ja voin tyytyväisenä antaa tälle teokselle neljä tähteä.

     Tämä teos oli jaettu kolmeen osaan, joista toinen osa kattoi melkeinpä koko kirjan. Se painottui Alexin oman identiteetin ja menneisyyden etsimiseen. Eli asiaan, jota jäin ensimmäisessä osassa kaipaamaan. Nyt sain siitä kunnon annoksen ja menneisyyden varjo alkoi siirtyä sivuun. Miinuksena kuitenkin tuli se, että juuri mitään muuta kirjassa ei sitten päässytkään tapahtumaan. Tämä teos oli selvästi ns. väliteos, joista en yleensä pidä. Tämä kuitenkin avasi sen verran ensimmäisessä osassa muodostuneita kysymyksiä, että jostain syystä halusin antaa useammankin tähden. Toista lukukertaa en kuitenkaan tämän kirjan parissa silti alkaisi pitämään. Ei tämä niin ihmeellinen ollut.

     Tämä kirja siis painottui Alexin vaihdokkaan menneisyyteen ja perheen etsimiseen. Siinä sivussa ensimmäisestä osasta tuttu murhaaja piinasi vielä omalla tavallaan varjoissa. Tämän lisäksi saatiin tietää lisää muistakin kirjan hahmoista. Isojakin yllätyksiä mahtui mukaan. Alexin ja tämän ah niin ihanan hakkerin, Jessen, tarinasta ei kerrottu juuri mitään. Minkä koin pienenä miinuksena. Kuten muutenkin sen, että tarinallisesti tämä kirja ei kovin paljoa vienyt mitään eteenpäin ensimmäisen osan loppuun nähden. Ehkä kolmas, ja viimeinen osa, sitten on vielä jotain parempaa.

     "Jokaisen kilometrin kohdalla halusin vain kääntyä takaisin ja soittaa Jesselle, sanoa, että olin hänen nyt ja aina. Mutta ajoimme turmapaikan ohi ja muistin, miten Saralle ja hänen vanhemmilleen oli käynyt. Heidät oli murhattu. Sitäkö toivoin Jesselle?
     Hieman ennen kuin saavuimme lentokentälle, kännykkääni tuli viesti. Palkkaamani etsivä oli selvittänyt äitini osoitteen ilman ongelmia. '24 Arundel Gardens, Notting Hill, London', supisin ääneen. Jos jotain sanoi ääneen, se tuli todeksi.
     Katsoin ikkunasta marraskuun likaista maisemaa. Liiketiloja ja halpahalleja, bensa-asemia ja toimistorakennuksia vilisi silmissä. Suomessa oli paljon hienoa ja hyvää. Terveyttäkin hoidettiin lähes ilmaiseksi. Silti tienoon rumuus lohdutti. Oli aina helpompi paeta jostain, mikä ei houkutellut jäämään."

Nimi: Varjo
Kirjailija: Elena Mady
Genre: nuoret, fantasia
Sarja: The Body Jumper #2
Sivumäärä: 265
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2016

Kirjailijan muut teokset: Vaihdokas
Arvosana: ****

Lukuhaasteet: PopSugar19 (4. Kirja, josta mielestäsi pitäisi tehdä elokuva)

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Nimi: Mielikuvituspoikaystävä - ja muita sinkkuelämän perusasioita
Kirjailija: Henriikka Rönkkönen
Genre: huumori
Sivumäärä: 203
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: helmikuu 2019

Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei koskaan saa stalkata?

Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä.

Arvostelu: Kun tämä kirja ilmestyi, se sai paljon suosiota osakseen. Silloin ajattelin, että minäkin haluan lukea teoksen jossain vaiheessa. Siihen ei vain tuntunut tulevan olevan oikeaa hetkeä, ennen kuin nyt. Otin siis kirjan luettavaksi, sen enempää aiheeseen tutustumatta. Nyt kun kirjoittelin tuota takakannen tekstiä tuohon yläpuolelle, toivoin, että olisin lukenut sen ennen kirjan lukemista. Voi tosin olla, että en olisi sitten päätynyt edes lukemaan koko kirjaa. Sana "opus", olisi ollut tähän syynä. Ja koska en lukenut takakantta, en tiennyt mitä odottaa, kohtasin kirjan mitä en odottanut. Tämä tosiaan oli opus. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

     "Peilivertaus
     Miksi takerruin juuri Pasiin? Koska hänen avullaan näin itseni kunnolla ensimmäistä kertaa.
     Ihmiset ovat kuin peilejä. Toiset ovat palapeilejä, toiset kokovartalopeilejä. Palapeilit syntyvät näin: Jokaiselta elämänsä aikana kohtaamaltaan ihmiseltä saa pienen peilitarran. Jokaisen päivän päätteeksi meillä kaikilla on siis kourassaan muutama peilitarra. Osa näistä peileistä on saatu ystäviltä ja tutuilta, sillä he antavat elämänsä aikana niitä monta, osa taas on tullut vaikkapa tuntemattomalta vierustoverilta bussissa. Illalla kotona peilitarrat liimataan seinään, sillä lopulta kaikki haluavat hirmuisesti tietää, minkälainen kuva peilistä heijastuu."

     Odotin jotain kunnon tarinaa. Mutta sainkin luettavakseni lukuja, joilla kaikilla oli jokin sanoma ja idea. Toki jossain taustalla asiat tapahtuivat kronologisesti, mutta pääpointti oli kertoa erilaisia "perusasioita", nimikin sen kertoo. Kun jossain vaiheessa aloin tajuta, että omat odotukseni kirjan suhteen eivät ihan kohdanneet kirjailijan ajatusten kanssa, oli jo liian myöhäistä. Päätin siis lukea kirjan loppuun ja kyllähän se ihan hyvä oli. Ainakin hauska. Naurahdin jopa pari kertaa ääneen. Sen lisäksi joihinkin väleihin oli saatu laitettua jotain oikeasti mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää materiaalia.

     "Joiltakin tyypeiltä saa ison postikortin kokoisen tarran. Ne ovat arvokkaampia kuin muut, koska niistä näkee vähän enemmän kerralla. Mutta niitä saa elämänsä aikana vain muutaman, ehkä parikymmentä. (Minä olen saanut sellaisen esimerkiksi vanhemmiltani, Nallekarhulta ja parhaalta ystävältäni.)
     Vuosien varrella tarroja kertyy jo niin monta, että seinälle alkaa muodostua iso ja upea mutta rikkonainen ja rosoinen peili. Se ei heijasta välttämättä kauhean kirkkaasti, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Aina välillä on kiva kurkkia siitä itseään, nähdä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän."

     Selvittyäni omasta pettymyksestäni koin kirjan ihan kohtalaiseksi. Ei mikään kovin ihmeellinen ja säväyttävä, mutta ei sieltä huonoimmastakaan päästä. Ihan lukemisen arvoinen siis. Yhden lukukerran. Sen enempää en tälle ehkä aikaani uhraisi. Sen lisäksi tämä oli nopea lukea, sillä sen suurempaa tarinaa ei ollut mihin olisi tarvinnut keskittyä. Hyvää iltalukemista siis (vaikka itse vedin tämän kahdessa päivässä).
     Vaikka kirja käsittelee sinkkuelämän koukeroita, suosittelen tämän lukemista ihan kaikille. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin elämä meitä kuljettaa. Mutta kuten kirjassakin mainitaan, jokaisen pitää kokea nuo koukerot ihan itse, eikä opukset siinä mitään auta. Ja sanottakoon vielä (koska laitan kirjan erääseen kohtaan Helmet-haastetta), että kirjan nimi ei julkaisuajankohtana eikä nyt lukemisen jälkeen, ole omaan silmääni sopiva. En tiedä mikä siinä on, mutta itseä tuollaiset pitkät nimet ärsyttävät joissa on niin paljon "tietoa". Lyhyet nimet kunniaan (ellei sitten jotenkin sarjan nimi ole nimessä mukana)!

     "Kun sitten on itse vanha ja ryppyinen, peili alkaa olla melkein valmis. Mutta vain melkein, koska joskus on tullut aikoja, jolloin on repinyt osan tarroista pois, koska ei ole halunnut nähdä, mitä ne näyttävät. Ja kaikkia tarooja ei ole tullut edes liimattua, koska niiden antajat ovat jostain syystä vituttaneet niin paljon. Osa tarroista taas on hävinnyt ja osa on jo haalistunut. Osa on tippunut itsekseen pois.
     Mutta vaikka sitten vanhana voisikin nähdä itsensä lähes kokonaan, on siinä vaiheessa jo niin sokea, ettei erota enää hoitajaa verhoista. Joten lopulta ei koskaan näe itseään kunnolla."

Arvosana: ***

Lukuhaasteet: Helmet19, PopSugar19

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

 Nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Harry Potter #8
Sivumäärä: 432
ISBN: 978-951-31-9276-1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: 1/17

Kahdeksas tarina.

Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

     Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Kirjailijan muut teokset: Harry Potter -sarja
Arvostelu: Harry Potterit ovat olleet osa lapsuuttani ja nuoruuttani ja oli todella innoissani kun kuulin tästä tulevasta kahdeksannesta kirjasta. Se tosi asia, että kirja ilmestyi näytelmänä, ei hidastanut innostustani. Minulla ei ole näytelmien lukemisesta mitään muuta kokemusta kuin Shakespearen "Romeo ja Julia" sekä Ibsenin "Nukkekoti". Tiesin siis hieman mihin varautua, joten lukemisen vaikeus ja aukot tarinassa eivät haitanneet kovin paljoa.
     Näytelmää lukiessani näin sieluni silmin tarinan ja hahmot. Rakastuin aivan totaallisesti Scorpiukseen, Draco Malfoyn poikaan. Hän oli hyvin samanlainen kuin Draco, mutta ilman esitystä. Hän oli yksinäinen, mutta lempeä ja toiveikas. Hän oli myös alistunut kohtaloonsa, haluten pelastaa maailman.
     Vastaan tuli myös paljon tilanteita joiden aikana tuli sellainen olo, että "mitä juuri tapahtui". Vanhoja hahmoja oli muokattu oikein kovalla kädellä. Harryn ja hänen pojan Albuksen väleistä oli tehty kauhean dramaattiset ja jotenkin siinä tunnuttiin menevän hieman yli. Ronista oli tehty näytelmän hupiukko, vielä enemmän kuin ennen.
     Tarinan juoni eteni oikein mukavasti koko ajan eteenpäin. Välillä seurattiin Albuksen ja Scorpiuksen matkaa ja sitten siirryttiin Harryn ja hänen ystävien luokse. Siinä samalla hypeltiin hieman ajassa ja saatiin kuulla suuria salaisuuksia. Yksi jopa Voldemortiin liittyen. Loppujen lopuksi maailma sai taas hieman lisäaikaa itselleen.
     Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että luin tämän ja tulen sen vielä joskus varmasti lukemaan uudestaan. Valitettavasti minun on myös pakko myöntää, että tämä ei ollut aivan sen veroinen kuin odotin. Toki tässä Rowling ei päässyt näyttämään kirjoittamis-taitojaan, ainoastaan mielikuvituksensa.
Arvosana: ***½