Tukholman kaduilla asuvia kerjäläisiä vaanii sarjamurhaaja. Poliisit epäilevät tappajan olevan mielenvikainen, yksinäinen tekijä. Pian kuitenkin selviää, että murhien takana on järjestäytynyt taho, jolla on pirullinen suunnitelma. Samaan aikaan joukko ystäviä ja sukulaisia kerääntyy suremaan kunnianhimoista nuorta poliisia – äitiä, tytärtä ja sisarta.
Kerjäläinen on Sofie Sarenbrantin suositun kirjasarjan viides osa. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo muutama vuosi sitten, mutta itse olen tutustunut sarjaan vasta tämän vuoden puolella. Olen lukenut nämä viisi osaa melko nopealla aikataululla, mutta nyt tulen pitämään pienen tauon näistä. Sarjan aikaisemmat osat eivät ole nousseet suosikkeihini, eikä tämä osa tehnyt poikkeusta.
Tämä osa jatkaa samalla tyylillä kuin aikaisemmat osat. Tarina etenee omalla joutuisalla tahdillaan ja juonenkäänteitäkin mahtuu matkaan mukaan ihan hyvällä tahdilla. Näistä käänteistä kuitenkin jäi uupuumaan yllätyksellisyys ja jännitys. Mikäli olet tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän osan olevan poikkeus. Itse kuitenkin jäi kaipaamaan jotain uutta verrattuna aikaisempaan.
Suurimpana ongelmana tässä sarjassa koen henkilöhahmot. He ovat sopivan erilaisia ja eri hahmojen äänet on eroteltavissa. Jostain syystä hahmot kuitenkin tuntuvat hieman kaikesta muusta maailmasta irrallisilta. Aivan kuin he olisivat olemassa vain tässä hetkessä, ilman menneisyyttä tai tulevaisuutta. Tätä ajatusta on vaikea selittää lyhyesti tai fiksusti, mutta kuitenkin. Toki tilanne ei ole kaikkien hahmojen kohdalla tämä, mutta jokaisessa osassa on tuntunut olevan ainakin muutamia tällaisia hahmoja.
Näin viisi osaa sarjaa luettuani ymmärrän, miksi jotkut tästä tykkää. Tämä on hieman kevyempää luettavaa, eikä keskity vain todistusaineiston keräämiseen. Tärkeässä roolissa on erilaiset ihmissuhteet ja elämä kriiseineen. Ehkä jollain hahmolla voisi olla hieman pienempiäkin kriisejä välillä? Ehkä minun on kuitenkin nyt aika todeta, että ainakaan tässä hetkessä tämä ei ole minulle suunnattu kirjasarja. Saatan vielä joskus tarttua seuraaviin osiin, mutta sen näkee sitten myöhemmin.
Tiggaren
Suomentanut: Helene Bützow
Suomentanut: Helene Bützow
Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #5
Kustantaja: WSOY (2016, suom. 2019)
Sarja: Emma Sköld #5
Kustantaja: WSOY (2016, suom. 2019)
Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet, Osasto 73
Arvosana: ***
Arvosana: ***
Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuunnellut äänikirjat, Kuristava kirsikka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti