Jännitystä ja poliiseja, osa 2

Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)

****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri

     Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.

     Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)

***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos

     Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.

     Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)

***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri

     Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos. 

     Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).

Camilla Läckberg: Noita

Nelivuotias Linnea katoaa jäljettömiin maatilalta Fjällbackan liepeiltä, mikä herättää hätäännystä ja nostaa pintaan kipeitä muistoja. Kolmekymmentä vuotta aiemmin täsmälleen samasta paikasta katosi samanikäinen tyttö, joka löytyi myöhemmin kuolleena.
Tuolloin sieppauksesta ja taposta tuomittiin kaksi teinityttöä mutta alaikäisinä he välttivät vankilan. Onko pelkkää sattumaa, että Linnea katoaa juuri silloin kun toinen tuomituista - tätä nykyä palvottu maailmantähti, näyttelijä Marie Wall - palaa paikkakunnalle kuvaamaan uutta elokuvaa?
Patrik Hedström yhdessä Tanumsheden poliisilaitoksen kollegoineen alkaa tutkia, mikä kahta rikosta yhdistää, vai yhdistääkö mikään. Apua he saavat Erica Falckilta, joka on kirjoittamassa vanhasta tapauksesta kirjaa. Tutkinta repii auki monta haavaa ja paljastaa, että salaisuuksien juuret kiemurtelevat 1600-luvulle ja noitaroviolla poltetun naisen langettamaan kiroukseen. Vieraan pelolla on hirvittävät seuraukset.

     Läckberg on saanut itselleen jo paljon mainetta ruotsalaisena dekkarikirjailijana ja itsekin olen hänen kirjojaan lueskellut. Noita on hänen suurimman sarjansa kymmenes osa ja se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Itse en ole sarjasta vielä ehtinyt lukea kuin kaksi ensimmäistä ennen tätä, mutta koska tämä oli tutulta lainassa, tartuin tähän vähän aikaisemmin kuin olisin muuten halunnut. Kirjassa tuli jonkin verran paljastuksia siitä, mitä sarjassa tulee tapahtumaan, mutta toisaalta sitä osasinkin odottaa.
     Kuten ainakin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa Jääprinsessassa ja Saarnaajassa, tarinaa kerrotaan useamman hahmon näkökulmasta ja vasta loppumetreillä lukija ymmärtää, miksi nämä kaikki hahmot ovat edustettuina. Tässäkin osassa näitä näkökulmahenkilöitä oli enemmän kuin tarpeeksi ja muutama kymmen sivu meni siihen, että pääsi taas perille heistä kaikista. Tämä onneksi oli kuitenkin asia, johon tottui melko nopeasti ja se ei häirinnyt kovin pitkään. Ainoa miinus tulee kuitenkin siitä, että ennen näkökulman vaihtumista ei kerrota, kenen tarinaa aletaan seuraamaan. Jokaisen vaihdon jälkeen siis meni muutama lause aikaa siihen, että oli perillä tapahtumista.
     Sen lisäksi, että Noita on kirjoitettu miljoonan hahmon näkökulmasta nykyajasta kerrottaessa.. soppaan on lisätty vielä kaksi menneisyyden aikatasoa. Välillä kerrotaan kolmekymmentä vuotta sitten tapahtuneesta murhasta, sillä uudella murhalla on sen kanssa paljon yhteistä. Tämän lisäksi kerrotaan 1600-luvulla eläneestä naisesta. Ja nyt minun on pakko myöntää, että en kirjan loppuun päästyäni ihan kokonaan ymmärtänyt sitä yhteyttä, mikä menneillä oli nykyisyyteen.
     Itse murhatutkinta eteni pienin askelin ja vaikka siinä oli jotain yllätyksiä, ei se ollut mitenkään ihmeellinen. Lähinnä kirjan jännitysaspekti tuli kaikista muista kirjan tapahtumista. Silti tykkäsin tästä. Kirja oli omalla tavallaan kevyttä luettavaa, vaikka kuolemalta ei vältytty.

Häxan
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, rikos, mysteeri, trilleri
Sarja: Fjällbacka #10
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2017

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa, Saarnaaja, Kultahäkki
Arvosana: ****
Goodreads: 3,90

Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 24. Kirjailija kirjoittanut yli 20 kirjaa, 30. Pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta merkittävä tekijä, 42. Kirjassa isovanhempia
PopSugar2020: 27. Featuring one of the seven deadly sins (kateus), 46. An author who has written more than 20 books
Goodreads2020: 11. Originally published in a year that is a prime number, 41. A mystery, 43. Related to the four horseman of the apocalypse (kuolema), 44. Related to witches

Stefan Ahnhem: Yhdeksäs hauta

Rikostarkastaja Fabian Risk tutkii oikeusministerin merkillistä katoamista Tukholman valtiopäiviltä: riitaisan istunnon jälkeen ministeri ei koskaan astu ulkopuolella odottavaan autoon. Risk joutuu mittavan sumutuksen kohteeksi, mutta samassa sumussa hapuilee Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo. Risk ajautuu yhä syvemmälle korkean tason salaliittoon, joka osoittautuu kylmäävämmäksi kuin kukaan osasi aavistaa.

     Luin pari vuotta sitten Ahnhemin esikosteoksen Pimeään jäänyt ja jokin siinä kirjassa iski niin kovaa, että halusin jatkaa sarjan lukemista. Hetki siinä kuitenkin meni ennen kuin päädyin tarttumaan tähän Yhdeksäs hauta -kirjaan, vaikka kirja on jo hetken aikaa omastakin hyllystä löytynyt.
     Tämä osa jatkaa raakuudessaan samaa linjaa kuin ensimmäinen osa, eli en suosittele tätä kaikkein herkimmille. Ruumiita löytyy paljon pitkin kirjaa ja niiden kuvailu on melko tarkkaa touhua.
     Ensimmäisessä osassa tutuksi tullut Fabian Risk päätyy Ruotsissa johtamaan tutkintaa, joka meneekin syvemmälle kuin aluksi näyttää. Samaan aikaan tanskalainen Dunja tutkii samanlaisia tapauksia omalla maallaan ja lopulta heidän tiet yhdistyvät. Kehen voi luottaa ja kenelle asioista voi puhua?
     Ennen kirjan aloittamista en tiennyt, että ajallisesti tämän osan tapahtumat tapahtuvat ennen ensimmäisen osan tapahtumia. Sen suhteen tämän voi siis lukea ennen ensimmäistä osaa, jos haluaa lukea tapahtumat aikajärjestyksessä. Pimeään jäänyt -kirjassa kerrotaan aika paljon tämän kirjan lopun tapahtumista, joten sen puoleen itse olisin ehkä halunnut lukea tämän ensin. Nyt nuo tapahtumat aiheuttivat suuren tunnekuohun ja mietin, miten Fabian pystyy toimimaan poliisina tuollaisten lukkojen kanssa.
     Kirjan luettuani minun oli pakko todeta, että tämä kirja ei vetänyt samalla tavalla mukanaan kuin ensimmäinen osa. Jotenkin tässä kirjassa oli vaikea pysyä perillä siitä, että kuka tekee, mitä tekee ja missä hän sen tekee. Paikasta ja henkilöstä toiseen hyppiminen ei siis toiminut niin hyvin kuin olisin toivonut. Ja sitten kun ottaa vielä huomioon sen, että lopun tapahtumista ainakin osa oli jo ennalta tiedossa, eivät ne tuntuneet niin yllättäviltä. En kuitenkaan voi antaa tälle alle neljää tähteä, sillä jokin tässä silti sai innostukseni heräämään.

Den nionde graven
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, trilleri, mysteeri, rikos
Sarja: Fabian Risk #2
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015, suom. 2016

Kirjailijan muut teokset: Pimeään jäänyt
Arvosana: ****
Goodreads: 3,77

Helmet2020: 7. Rikotaan lakia, 30. Pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta merkittävä tekijä
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 18. By an author you've only read once, 41. A mystery, 43. Related to one of the four horsemen of the apocalypse (kuolema), 45. By the same author who wrote one of your best reads in 2018, 52. Related to time

Jo Nesbø: Torakat

Norjan Thaimaan-suurlähettiläs löytyy murhattuna bangkokilaisesta bordellista. Oslossa tehdään suunnitelma, jolla on tarkoitus välttää skandaali. Paikalle lähetetään Harry Hole. Jahdatessaan säälimätöntä murhaajaa Hole ajautuu Bangkokin syrjäkujien oopiumluoliin, bordelleihin, vedonlyöntipaikkoihin, strippibaareihin. Kosketusta pedofiilirinkeihin Hole ei voi välttää, pahan kosketusta...

     Harry Hole ja hänen omituisuutensa, vajaavaisuutensa ja erikoisuutensa tulivat esille melko hyvin sarjan avausosassa, Lepakkomiehessä. Torakat jatkaa tämän mielenkiintoisen miehen matkasta kertomista. Lukija ihmettelee yhtälailla Holen lähettämistä Bangkokiin, kuin hänet sinne lähettävä poliisipäällikkö. Ensimmäisen osan loppu ei meinaan jätä epäselväksi sitä, missä kunnossa Hole on ja varmuus hänen huonohappisesta kunnosta tulee esille tässäkin kirjassa jo heti alkumetreillä. Hole kuitenkin osaa yllättää, niin lukijan kuin kirjan Norjassa istuvat poliitikotkin.

     ""Hieno", sanoi Torhus. "Halusimme kuulla mielipiteenne näin nopeasti siksi, että asialla on luonnollisesti kiire. Holen on jätettävä kaikki, mitä hänellä on tällä hetkellä työn alla, ja lähdettävä huomenna."
     No, ehkä tämäntyyppinen komennus on juuri sitä, mitä Hole tällä hetkellä tarvitsee, Møller ajatteli luottavaisesti.
     "Pahoittelen, että joudumme viemään teiltä niin tärkeä miehen", Askildsen sanoi.
     Poliisiosaston päällikkö Bjarne Møller joutui hillitsemään itsensä, jottei olisi purskahtanut nauruun."

     Kuten sarjan ensimmäisessä osassa, ulkomailla tapahtuu murha ja sinne lähetetään Harry Hole. Tarina etenee verkkaisesti ja päämäärätietoisesti heti alusta lähtien. Turhia hyppyjä ei tehdä ja juoni nivoutuu pikkuhiljaa. Ensimmäiseen osaan verrattuna "outoja" tapahtumia kirjoittamisen suhteen ei ole. Nesbon esikoisteokseen verrattuna kehitystä on siis tapahtunut jo nyt.
     Tässä osassa politiikka on suuressa osassa ja sen erinäiset kiemurat, kun joukko kärkihenkilöitä pyrkii pitämään kätensä puhtaina, vaikka niihin on tarttunut liikaa likaa matkan varrella. Itse en ole niin suuri poliittisten ristiriitojen lukija, mutta tämän teoksen kohdalla tuo politiikalla palloilu jotenkin ei häirinnyt niin paljoa. Juoni vei mennessään ja loppu tuli liian nopeasti. Tämän lisäksi kirja esittelee aivan yhtä taitavasti Thaimaan kulttuuria ja maailmaa, kuin ensimmäinen osa teki Australian suhteen.
     Tykkään Nesbon tavasta edetä tarinassa pienin hiiren askelin. Palaset loksahtelevat paikalleen, mutta ennen loppua lukijan on vaikea edes arvata, kuka murhaaja voisi olla. Toki tässä kirjassa joitain epäilyksiä heräsi jo ennen lopun lähestymistä, mutta silti kaiken eteneminen oli hyvin suunniteltua ja järjestelmällistä. Yksinkertaisesti sanottuna tykkäsin tästä ja voin suositella tätä myös muille.

Kakerlakkene
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Harry Hole #2
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 1998 suom. 2009

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta, Macbeth, Lepakkomies
Arvosana: ****
Goodreads: 3,71

Jo Nesbo: Lepakkomies

Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Australiaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa.
Hole saa työparikseen aboriginaalin Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän myös ystävä. Kun ratkaisu tuntuu olevan käden ulottuvilla, osoittautuu, ettei kumpikaan ole sitä miltä näyttää. Holen oman menneisyyden haamut ajavat hänet vaikeuksiin.

   Jo Nesbo on tunnettu ja suosittu norjalainen kirjailija, kenen esikoisteos Lepakkomies oli minun lukulistallani seuraavaksi. Odotin kokemusta innolla, sillä dekkari-innostukseni on tässä viimeisen vuoden aikana vain yltynyt ja halusin päästä lukemaan minulle suositellun kirjailijan suurta sarjaa. Aikaisemmin olen lukenut Nesbolta muutaman kirjan, jotka ovat jakaneet mielipiteeni kahtia. Yksi floppi, yksi todella hyvä ja kaksi siltä väliltä. En siis ollut aivan varma, mitä odottaa, mutta olin innoissani. Todella.
     Kirja alkaa, kuten harvat dekkarit alkavat, siitä kun etsivä matkustaa paikkaan X (tällä kertaa Australiaan). Murhasta ei puhuta, se selviää vasta myöhemmin. Murhaa ei heti kuvailla, se tulee myöhemmin. Syy Australiaan matkustukseen, tulee myöhemmin. Tämä kaikki sinetöi sen, että minun oli pakko saada luettua kirja mahdollisimman nopeasti. Halusin vastauksia, janosin niitä. Ja mikä parasta, kun yksi kysymys sai vastauksen, tuli uusia kysymyksiä. Juoni oli rakennettu niin, että se ei ollut liian selkeä ja aina välillä tapahtui jotain, mikä esti laskemasta kirjaa alas. Hyvän dekkarin ainekset siis.

     ""Totuus on se, ettei kukaan elä totuudella ja ettei kukaan siksi ole kiinnostunut totuudesta. Se totuus, jonka me muodostamme mielessämme, on vain ihmisten totuudesta saaman hyödyn summa mitattuna sillä, kuinka paljon valtaa kelläkin on."

     En ole itse käynyt Australiassa enkä ole tutustunut aboriginaalien historiaan sen enempää, joten en voi sanoa kuinka totta kirjassa kerrotut asiat olivat. Vanhan uskomuksen tarinat kuitenkin tekivät minuun vaikutuksen ja niiden avulla juoni eteni sutjakkaasti ja luontevasti. Tarinan avulla saatiin myös luotua toisenlainen syvyys tarinaan, joka muuten olisi ehkä ollut liian tavallinen.
     Lepakkomies on Nesbon esikoisteos, mikä näkyy joiltain osin kirjaa lukiessa. Kaikki tapahtumat eivät täysin käy järkeen niiden tapahtuessa, mutta niistä on myöhemmin hyötyä. Lisäksi Harry Hole ei kuuluu niihin päähahmoihin, joihin on helppo samaistua (ainakaan kaikkien), mutta juuri siksi tykkään hänestä. Hän ei ole ärsyttävä, hän on erilainen. Toki samanlaisista ongelmista kärsiviä etsiviä on muissakin sarjoissa. Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä, vaikka tämä ei olekaan se suosituin muihin sarjan osiin verrattuna.

Flaggermusmannen
Suomentanut: Outi Menna
Genre: trilleri, mysteeri, rikos
Sarja: Harry Hole #1
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 1997 suom. 2001
Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta, Macbeth

Arvosana: ****½
Goodreads: 3,54

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat kuljettaneet Ericaa ja Alexandraa eri suuntiin: toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Onko kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt kaunotar voinut tehdä itsemurhan? Mikä hänen elämässään oli ollut näin pahasti pielessä? Oliko kyseessä sittenkään itsemurha? Talvihorroksessa uinuva Fjällbacka alkaa vähitellen paljastaa salaisuuksiaan. Tuttu ympäristö muuttuukin vieraaksi, mutta onneksi Erican elämään löytyy uusia kiintopisteitä.

   Ennen tämän kirjan lukemista, olin tarttunut saman sarjan toiseen osaan, Saarnaajaan. Nyt siis palasin ajassa hieman taaksepäin ja tiesin joitain asioita ennen kirjan aloittamista. Toisessa osassa ei kuitenkaan ollut kerrottu mitään kovin oleellista tämän osan tarinasta, joten se ei sen kummemmin itseäni haitannut. Tuon toisen osan lukemisen jälkeen minulle jäi hyvät fiilikset Läckbergistä ja hänen tyylistään kirjoittaa. Otin siis sen puolesta tämän osan hieman varovaisesti käsittelyyn, sillä tämä kaikessa olemuksessaan kuitenkin on naisen esikoisteos. Pelkoni olivat kuitenkin turhia ja tämä osa oli aivan yhtä mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu kuin sarjan jatko-osakin.
     Tarina lähtee käyntiin samalla tavalla kuin useimmat muutkin rikosromaanit, murhalla ja siitä kertomisella/kuvailulla. Sitten alkavat tutkinnat, tällä kertaa kahden erillisen tekijän kanssa. Hiljaisen Fjällbackan kylän poliisi ei ole tottunut murhiin, mutta he tarttuvat sen selvittämiseen kuin mihin tahansa muuhunkin hommaan ja ovat valmiita saamaan vastauksia. Samaan aikaan Erica, murhatun naisen lapsuudenystävä alkaa tutkia tapahtunutta, omien intressiensä kautta. Matkan varrella poliisissa työskentelevät Patrik ja Erica tutustuvat, kertoen toisilleen tutkintaan liittyviä asioita. Näin pala palalta salaisuudet alkavat paljastua.
     Tarina etenee miellyttävää tahtia, ei liian nopeasti, mutta kuitenkaan ei jämähdetä paikalleen. Lukija ehtii aivan hyvin prosessoimaan lukemaansa ja pysyy tahdissa mukana. Murhan selvittely etenee ja asioista kerrotaan useammankin hahmon näkökulmasta, mikä on omasta mielestäni virkistävä lisäys. Joskus on kiva lukea muidenkin kuin vain tutkijoiden ajatuksia ja toimia tulosten saamiseksi.
     Ehkä suurin miinus minun mielestäni tässä kirjassa (ja myös toisessa osassa) on lukujen pituus. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät kun luvut ovat lyhyitä ja selkeästi erotettu toisistaan. Valitettavasti Läckberg ei taida kuulua näihin ihmisiin, sillä tässäkin kirjassa luvut olivat parhaimmillaan 50 sivua pitkiä ja pahimmillaan 150+. Toki siinä välissä kerronnan kuvakulma ehti muuttua moneen otteeseen, mutta silti. Se häiritsi itseäni.

Isprinsessan
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Fjällbacka #1
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004

Arvosana: ****
Goodreads: 3,72

Jo Nesbo: Macbeth

Macbeth johtaa poliisin erikoisjoukkoja, Kaartia. Hän on rakastettu johtaja ja äärimmäisen tehokas toimissaan kaupungissa, jota hallitsevat rikollisjoukkiot. Myyttisen Swenon johtama moottoripyöräjengi Norse Riders ja vielä myyttisemmän Hekaten johtama huumejengi.
Macbethin rakastettu, Lady, johtaa pelikasinoa. Niin Ladyn kuin Macbethinkin tausta on karu. Mutta he ovat nousseet hierarkkiassa korkealle.
Tapahtumat johtavat siihen, että tie taivaisiin - ehdottomaan valtaa kaupungissa - näyttää aukenevat pariskunnalle. Siitä heille kuiskutellaan, sinne heitä ohjataan.
Ja niin kaupungissa jossa sataa aina, virtaa vuolaana veri, joka tahrii Macbethin kädet, kunnes kohtalo janoaa hänen vertaan.

     Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen. Myönnän sen. Aloitin kirjan lukemisen innoissani, sillä aikaisemmat Nesbon kirjat ovat olleet sellaisia, jotka voisin hyvin lukea toisenkin kerran. Nyt kuitenkin jouduin pettymään. Ja pahasti. Tämä kirja tuntui alusta asti jotenkin tönköltä ja homma ei vain minun mielestäni toiminut. En tiedä oliko ongelmana se, että tämä oli uudelleen kerrottu versio Shakespearen samannimisestä näytelmästä, vai oliko ongelman taustalla jotain muuta. Oli miten oli, tämän kirjan loppuun lukeminen ei ollut itsestään selvyys ja minulle ei jäänyt mitään halua lukea tätä toista kertaa.
     Olen lukenut alkuperäisen Macbethin joskus vuosia sitten, mutta en muistanut sen juonesta juuri mitään kun tartuin tähän teokseen. Pikkuhiljaa muistikuvat kuitenkin palailivat, sillä tämä teos seurasi hyvinkin tarkkaan alkuperäisiä tapahtumia. Ja ehkä itselläni juuri senkin takia tämä kirja tökki. Juoni eteni niin samalla linjalla, että koko kirja tuntui turhalta lukea, kun tiesi niin tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä uudelleen kerrotut versiot eivät vain ole minua varten.
     Henkilöhahmot olivat hyvin luotuja, mutta he olivat joiltain osin hieman alkeellisia. En ole varma, haettiinko tässä kirjassa mennyttä vai tulevaa, mutta joka tapauksessa maailma oli hyvin luotu. Ei ongelmaa sen suhteen. Ongelmani tätä kirjaan kohtaan liittyy enemmänkin kerrontaan. Ja jotkut hahmot vain ärsyttivät itseäni sen verran, että heihin ja heidän päätöksiin meni hermot. Kokonaisuutena tämän kirjan lukeminen oli jotenkin puuduttavaa. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö tässä kirjassa olisi ollut myös niitä hyviä vaiheita ja hyviä puolia. Mutta ei tämä kauheasti yli keskinkertaisen kirjan pääse.

Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, retelling, rikos
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: PopSugar19 (15. Klassikon uusi versio)

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarileikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä.
Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.

     Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin, mutta siinä on myös fiktiivisiä osia. Tästä syystä päätin, että annan tälle kirjalle arvosanan. Ensin olin ajatellut, että en anna. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ja taas, kuten kaikkien aikaisempien muistelmien ja elämäkerrallisten kirjojen kohdalla, en halua millään lailla arvostella tarinaa kirjan takana. Annan vain mielipiteeni lukijana, enkä halua loukata ketään sanoillani.
     En tiedä miten muuten kuvailin tätä kirjaa, kuin että se on vaikeasti luettava teos. Aihe on vaikea. Kirjoitustyyli on vaikea. Dialogit on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappale (joka sisältää dialogia) voi kestää jopa kymmenen sivun verran ilman, että sinä aikana on kertaakaan painettu enteriä. Ajassa hypitään sinne ja tänne ilman, että siinä on kunnollista logiikkaa. Yksinkertaisesti vaikeaa luettavaa.
     Kirjaa aloittaessani ajattelin pääseväni lukemaan tarinaa pariskunnasta, josta vain toinen osapuoli lähtee vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Sitten olisi hautajaisten valmistelua ja yksinhuoltajan arkea. Kuinka väärässä olinkaan. Tai no, alku meni oikein. Arjesta ei ollut tietoakaan. Tuntui, että kirjassa oli enemmän tarinoita menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Teoksen kirjoittaminen on varmasti ollut hyvästä kirjailijalle, surutyö on helpompaa. Näin lukijana kuitenkaan en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Se ei koskettanut minua juurikaan. Olin vain pettynyt. Odotukseni olivat olleet eri, mitä todellisuudella oli antaa.

     "Papilla on prätkätakki ja Ray-Banit, siiliksi ajeltu tukka, lyhyt harmaantuva parransänki ja kolhot mustat bootsit. Tom? hän tiedustelee ja ottaa aurinkolasit silmiltään. Kyllä, olen, ja tässä on Livia, vastaan. Aivan, Livia, heipä hei, mies sanoo ja kättelee ensin Liviaa ja sitten minua. Totta, hän esittäytyy. Niin oletinkin, vastaan. Kello yksitoista, niinhän me sovittiin? Kyllä, olin vain juuri vaihtamassa vaippaa ja yltä päältä paskassa, sanon. Pappi naurahtaa, riisuu bootsit, katselee uteliaana ympärilleen eteisessä ja sanoo: Olin vähän ajoissa ja tein pienen kävelylenkin, hienoa seutua, kauanko olet asunut täällä? --"

     Jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, miten vaikea tätä kirjaa oli lukea, voin silti sanoa tykänneeni Malmquistin osin ironisesta, mutta myös todellisesta kerronnasta. Pieniä yksityiskohtia, jotka luovat suuren kokonaisuuden. Lyhyesti sanottuna tämä oli mielenkiintoinen tarina, joka sisälsi paljon asiaa. Vaikka tämä ei suosikkeihini kuulukaan, olen silti iloinen saatuani lukea tämän teoksen. Olen ainakin yhtä tarinaa viisaampi. Harmi, että kirja ei vain ollut ehkä minulle tehty, sen kaikessa loistossaan.

Nimi: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv)
Kirjailija: Tom Malmquist
Suomentanut: Outi Menna
Genre: muistelma
Sivumäärä: 326
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)

Arvosana: **

Jo Nesbo: Lisää verta

Kalastaja löytää aina etsimänsä.

Yksinäinen mies astuu ulos linja-autosta pikkuruisessa Kåsundin kylässä Finnmarkissa, Pohjois-Norjassa. Paikalle sattuneelle saamelaiselle hän esittäytyy Olofiksi. Se ei ole hänen oikea nimensä. Mies sanoo tulleensa metsästämään, vaikka metsästyskausi ei ole vielä alkanut.

Ystävälliset kåsundilaiset auttavat Olofia majoittumaan ja asettumaan kylään. Pian myös toisenlainen metsästäjä, Johnny Moe, saapuu Kåsundiin. Hänen toimeksiantajansa on Kalastaja, joka muiden toimiensa ohessa hallitsee Oslon huumekauppaa. Suvereenisti nyt, kun Daniel Hoffmann on pysyvästi poissa kuvioista.

Olof on Johnnyn kohde, Kalastajan etsimä mies, jonka veren on tarkoitus värjätä karu maa punaiseksi, kun kaksi asiainhoitajaa kohtaa.

Mutta punainen on myös rakkauden väri.

Ja kaikki on mahdollista.

     Ennen tämän kirjan aloitttamista oletin, että tämä olisi selkeästi jatkoa ensimmäiselle osalle. Tyhmä oletus, kun ottaa huomioon kirjasarjan genren ja miten usein kyseiseen genreen kuuluvat sarjat yleensä jatkavat tarinaa osasta toiseen. Silti, kun aloitin tätä kirjaa, petyin hieman. Ensimmäinen osa jäi jotenkin sellaiseen kohtaan, että olisin halunnut lukea sille jatkoa. Toisaalta en tiedä, miten sitä tarinaa olisi voitu jatkaa..

     Tätä ja ensimmäistä osaa yhdistää Kalastaja. Ensimmäisestä osasta tuttu huumeparoni. Nyt päästään näkemään hänen asiainhoitajien elämää, kun ensimmäisessä osassa päästiin Daniel Hoffmannin asiainhoitajan mukaan. Tällä kertaa päästään kuitenkin paremmin sisään itse päähenkilön elämään, hänen ajatuksiin, häneen. Selvä parannus siis ensimmäiseen osaan verrattuna. Ei tässäkään osassa toki kauhean paljoa päähenkilön kuvailua ollut, en ainakaan muista saaneeni tietää, miltä hän esimerkiksi näyttää. Mutta muuten hän tuli tutuksi ja hänen historiaa käytiin hieman läpi.

     Ensimmäiseen osaan verrattuna tämä osa oli muutenkin mielestäni parempi. Ei vain hahmokuvausten takia, jota oli selkeästi enemmän. Myös muu kerronta oli parempaa ja juoni jotenkin selkeämpi ja jännittävämpi. Itse ainakin nautin tämä lukemisesta huomattavasti enemmän. Tämä oli tarinana jotain enemmän. Tässä onnistuttiin yhdistämään mennyt ja nykyisyys yhteen. Tarinaa oli helppo lukea ja lukemista ei voinut jättää kesken. Tähän toki auttoi tiivis ja simppeli juoni, joka vei mukanaan.

     Tämä ei toki ollut täydellinen teos, mutta näin lyhyemmäksi jännitysromaaniksi tämä oli hyvä. Kaikki ei ollut aivan ennalta-arvattavaa, tapahtumat olivat loogisia. Kuitenkin tästä jäi vielä puuttumaan se jokin, joka tekee jännäristä täydellisen. Siksi tämä jäi hieman keskinkertaiseksi, mutta silti sellaiseksi, jonka voisin lukea vielä uudelleen.

Nimi: Lisää verta (Mere blod)
Kirjailija: Jo Nesbo
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, mysteeri, trilleri
Sarja: Verta lumella #2
Sivumäärä: 272
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjailijan muut teokset: Verta lumella, Isänsä poika
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: Helmet19 (41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää)

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Varhaisena kesäaamuna pikkupojan ritarileikke saa äkillisen lopun. Poika löytää maasta alastoman naisen, joka tuijottaa suoraan häneen.
Nuori nainen on murhattu. Poliisi on ymmällään, kun ruumiin alta löytyy kahden naisen luurangot. Mitä tekemistä vastalöydetyllä ruumiilla on kahden 1970-luvun lopussa kadonneen naisen kanssa? Etsitäänkö nyt murhaajaa, joka on odottanut yli kaksikymmentä vuotta edellisen rikoksensa jälkeen, vai onko liikkeellä jäljittelijä?
Konstaapeli Patrik Hedström saa tutkinnan johdettavakseen, ja pian mystinen tapaus vaivaa häntä päivin öin. Kun sitten neljäs nainen katoaa, Patrik tietää että jokainen sekunti on kallis, jos hänet aiotaan löytää elävänä.

     En ole aikaisemmin tutustunut Läckbergin tuotantoon, mikä on yksi pieni ihme sinällään, kun miettii hänen tunnettavuuttaan. Nyt kuitenkin päätin lukea yhden hänen kirjoistaan, enkä malttaisi odottaa päästäkseni lukemaan seuraavankin. Nimittäin ainakin tästä kirjasta tykkäsin, ja paljon.
     Jos kaipaa dekkaria, jossa tapahtuu jännittäviä asioita koko ajan ja murhia vilisee tekstin keskellä, niin tämä teos ei ole sinulle. Jos kuitenkin kaipaat välillä dekkaria, jossa on rikoksen selvittelyn ympärillä kunnon sukudraamaa ja eri ihmisten elämän selvittelyä, tämä on sinulle. Kirja muodostuu niin monesta palasta, että varmaan toisella lukukerralla vasta ymmärtää kaiken mahdollisen.
     Pidin tässä dekkarissa melkein kaikesta, juonesta, hahmoista, tarinan muodostumisesta. Kertomus piti koko ajan kiinnostuksen yllä. Sen lisäksi oli helppo pysyä perässä sen suhteen, että mitä tapahtuu ja missä ja kenelle. Voin siis vain suositella tämän lukemista, jos et vielä jostain syystä ole kirjaan (tai kirjasarjaan) tarttunut. Tätä osaa lukiessa myös huomasi sen, että jos olisi lukenut myös sarjan ensimmäisen osan, jotkin asiat olisivat jo tuttuja. Tämä teos toimi kuitenkin hyvin myös yksinään, joten suurta ongelmaa sen suhteen ei ollut itselläni.

Nimi: Saarnaaja (Predikanten)
Kirjailija: Camilla Läckberg
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, mysteeri, rikos, trilleri
Sarja: Fjällbacka #2
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Schildts & Söderströms / Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004 (suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa
Arvosana: ****½

Jo Nesbo: Verta lumella, osa 1

Toisenlainen joulu 1977.
Oslolainen Olav on Daniel Hoffmannin asiainhoitaja. Hoffmannin pääasialliset elinkeinot ovat huumekauppa ja prostituutio.
Olav ei käsittele huumeita eikä sekaannut parittamiseen. Hän on sellaiseen aivan liian heikko ja herkkäluontoinen. Hänen asiansa on hoitaa kappaleita.
Tämän keikan pitäisi näyttää asuntomurrolta. Kappale pitäisi hoitaa Hoffmannin kotona. Liikutaan vaarallisilla vesillä. Yksityisalueella.
Lähestytään hetkeä, jolloin keikan kohteena oleva ihminen alkaa ymmärtää elämän rajallisuuden. Hänen asiansa hoidetaan, hänestä tulee Olavin kappale.
Tänä jouluna lumi on punaista.

     Tämä kirja oli lyhyt ja ytimekäs. Sivuja ei ollut montaa ja lisäksi teksti oli sen kokoista, että sivulle ei paljoa tekstiä mahtunut. Tämä lyhyys toi esille yhden ongelman, hahmot jäivät valjuiksi ja kuvailua ei ollut. Asiat vain painoivat menoaan eteenpäin ja välillä näin lukijana joutui miettimään, että missä asti sitä oikeastaan jo mennään. Lisäksi kirjassa oli muutama kohta, josta ei aivan ottanut selvää, että tapahtuivatko ne oikeasti vai eivät. Ja taas hämmennys oli suuri.
     Lyhykäisyydessään tämä kirja kertoo rakkaudesta, rahaan. Tämä kertoo Olavista, joka saa hoidettavakseen "pomonsa" vaimon. Vaimosta pitäisi tulla uusi kappale. Asiat eivät kuitenkaan mene ihan niin kuin on suunniteltu, sillä Olav saa tietää Hoffmanin vaimosta erään asian. Hän päätyy ratkaisuun, joka tulee maksamaan hänen hengen, ellei hän tee asialle jotain, pian. Kun Olav yrittää saada pois päiviltä sen henkilön, joka hänen henkeään uhkaa, hänet petetään ja homma menee vielä vähän enemmän mönkään. Kirjan lopetus saa lukijan miettimään kaksi kertaa, että mitä hittoa tässä nyt oikein tapahtui. Mikä on totta? Mitä seuraavaksi?
     Olav on kirjan hahmoista ainoa, kenestä saa jonkinlaisen otteen. Alussa hänestä kerrotaan hieman, lopussa kuvaillaan hänen ulkonäköään. Ei siis mikään ihmeellinen kuvaus hänenkään kohdalla. Mutta jotain kuitenkin. Muista hahmoista ei saa oikeastaan mitään irti, joitain pieniä paloja ehkä ulkonäöstä. Lisäksi päästään hieman tutustumaan Mariaan, kuuroon naiseen, johon Olav on ihastunut ja kuka on ihastunut Olaviin. Hänestäkään ei kerrota paljoa, mutta vähän.

     "Eli tiivistettynä asia menee näin: En osaa ajaa hiljaa, olen pehmeä kuin voi, rakastun aivan liian helposti, menetän malttini kun suutun ja olen huono matematiikassa. Olen lukenut yhtä ja toista mutta tiedän hyvin vähän, enkä ainakaan mitään sellaista mille olisi käyttöä. Ja kirjoitan hitaammin kuin tippukivi kasvaa."

     Se minun on kuitenkin tästä kirjasta sanottava, että tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tämä oli erilainen kirja kuin odotin. Tämä oli erilainen kirja kuin vastaavat. Tämä oli kirja, joka jatkoi sitä käsitystäni Nesbosta, minkä sain hänen toista kirjaansa, Isänsä poika, lukiessani. Mielipiteeni hänestä kirjailijana vain parani. Tykkäsin siis tästä kirjasta, vaikka siinä oli paljon puutteita. Toki jos tarkoitus on kirjoittaa lyhyt kirja, ei siihen saa kaikkea mahdollista mahdutettua. Annan siis sen takia hieman anteeksi. Muuten, suosittelen kyllä tätä jos nopealukuinen jännitys yhtään kiinnostaa.

Nimi: Verta lumella (Blood on Snow)
Kirjailija: Jo Nesbo
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri
Sarja: Verta lumella #1
Sivumäärä: 195
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika
Arvosana: ***1/2

Lukuhaasteet: Helmet19 (48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä)

Jo Nesbø: Isänsä poika

Nimi: Isänsä poika (Sønnen)
Kirjailija: Jo Nesbø
Suomentanut: Outi Menna
Genre: rikos, mysteeri, trilleri
Sivumäärä: 528
ISBN: 978-951-0-40856-8
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014
Luettu: kesäkuu 2018

Murhamies ja heroinisti.

On istunut korkeimman turvaluokituksen vankilassa viimeiset 12 vuotta.

Vasta 30-vuotias.

Vapauttaa muut synneistään,

tunnustaa muiden rikokset ja 

kärsii heidän puolestaan.

Eräänä päivänä hän saa kuulla jotain, mikä muuttaa hänen koko elämänsä. Hänen on noustava jaloilleen ja rangaistava syyllisiä. Yksikään, joka on vahingoittanut väärää ihmistä, ei ole turvassa. On koittanut tuomiopäivä ja tuomion langettaa Sonny Lofthus, isänsä poika. Armon voivat saada vain ne, joilla ei ole mitään. Kukaan ei voi paeta, ei myöskään Sonny, sillä häntä jahtaavat niin poliisit kuin rikolliset.

Arvostelu: Tämä kirja ei ollut sellainen kun ensin takakannen luettuani ajattelin. Ei sinne päinkään. Mutta en ole pettynyt, tämä oli jotain parempaa. Tämä kirja vain oli jotain sellaista, minkä lukemista olisi halunnut jatkaa loputtomiin ja samalla asiat eivät tuntuneet etenevän riittävän nopeasti (vaikka siis kirjassa ei ollut yhtään sellaista hetkeä, jolloin ei olisi tapahtunut jotain).
     Alusta loppuun asti olin tämän kirjan pauloissa. Hahmot, kirjoitustyyli, kaikki. Se vain oli jotain sellaista, mikä pakotti lukemaan ja jatkamaan yömyöhään, vaikka aamulla oli aikainen herätys. Tätä vain ei voinut laskea käsistään. Helpotuksekseni useat luvut olivat hieman lyhyempiä, niin pystyi helposti lukemaan luvun loppuun ennen kuin laski kirjan alas käsistä.

     ""Me seisomme tässä, koska olemme kolunneet Akerselvan läpikotaisin ja tämä on ainoa paikka, jossa silta on niin korkealla ja vesi niin matalaa, että uhri olisi voinut iskeytyä kiviin riittävän kovalla voimalla. Lisäksi asuntola on tältä sillalta katsottuna kaikkein lähimpänä."
     "Palvelutalo", Kari sanoi.
     "Yrittäisitkö sinä itsemurhaa hyppäämällä tästä?"
     "En."
     "Tarkoitin siis, että jos haluaisit tappaa itsesi."
     Kari lakkasi vaihtamasta jalkaa. Vilkaisi kaiteen yli. "Valitsisin varmaan jonkin korkeamman paikan. Henkiin jäämisen mahdollisuus on liian suuri. Ja riski joutua pyörätuoliin."
     "Etkä luultavasti myöskään työntäisi ketään tältä sillalta, jos haluaisit tappaa hänet?"
     "Luultavasti en", Kari vastasi haukotellen.
     "Eli me etsimme henkilöä, joka ensin katkaisi Per Vollanilta niskan ja sen jälkeen heitti hänet jokeen tältä sillalta."
     "Tuo lienee se mitä te kutsutte hypoteesiksi."" s. 69

     Kirjassa tapahtumia kuvattiin usean ihmisen näkökulmasta. Siihen oli aluksi vähän vaikea tottua kun ei ollut ihan varma, että kenen suunnasta asioita kuvattiin. Ja alussa ei ihan muistanut, että kuka on kuka, joten sekin vaikeutti. Sen lisäksi jossain välissä näkökulma vaihtui täysin tuntemattomiin ja taas meni hetki käsittää, että mitä tapahtuu. Odotin koko kirjan ajan, että tarinaa kerrottaisiin itse päähenkilön, Sonnyn, näkökulmasta, mutta sitä ei tapahtunut. Ja oikeastaan se oli hyvä asia. Hänen ajatuksistaan sai aika hyvän käsityksen ilman tarkempaa kuvaustakin.
     Lyhyestä virsi kaunis, en tiedä mitä negatiivista sanoisin tästä kirjasta. Voin vain suositella sitä. Tämä ei ole perus dekkari, kuten ensin luulin. Ehei, tämä oli jotain aivan muuta. Jotain, mikä pitää itse lukea ja kokea, että sen ymmärtää.
Arvosana: *****