Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.
Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)
****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri
Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.
Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.
Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)
***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos
Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.
Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.
Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)
***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri
Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos.
Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).
Greben sarja on huippuhyvä.
VastaaPoista