Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

11. lokakuuta 2021

Tietokirjoja ja elämäkertoja, osa 2

Vielä muutama tietokirja ja elämäkerrallinen tarina :)

Anne Pennanen: Pako päihdehelvetistä
Into, 2021, nonfiktio
Pako päihdehelvetistä on Jennan tarina karusta lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen, jossa asiat alkavat pikkuhiljaa palata hyville uomille. Tarinaansa kertoessaan Jenna on ollut kuusi vuotta ilman päihteitä ja hänen tavoitteena on saada kaikki huostaanotetut lapsensa takaisin. Pitkä ja kivikkoinen tie on siis vielä edessä, mutta toivottavasti suurempi osa on jo jäänyt taakse.
     Tälläiset selviytymistarinat ovat tärkeitä. Ne ovat tärkeitä niin samoista asioista kamppaileville kuin näistä asioista tietämättömille. Tälläiset tarinat avaavat silmiä, jos ne on oikein tehty. Tämän kirjan kohdalla, en ole täysin varma asiasta. Varmasti se auttaa joitakin, mutta itse koin, että Jennan matka ei ole vielä niin varmoissa uomissa, että siitä olisi pystynyt kirjoittamaan vielä kirjaa. Kaikki se katkeruus yhteiskuntaa ja ymmärtämättömyys omia tekemisiään kohtaan huokui tästä kirjasta. Ehkä muutaman vuoden kuluttua tilanne olisi ollut jo eri ja tästä kirjasta olisi voinut saada enemmän irti.

Laura Roininen: Perhe parrasvaloissa
Avain, 2021, ****, nonfiktio, novelli
Perhe parrasvaloissa on kokoelma kymmenen perheen tarinasta. Nämä perheet ovat kaikki erilaisia ja "ydinperheen" mallia venyttäviä. Nopealukuinen teos avaa erilaisia perhemalleja kattavasti. Sen tavoitteena on laajentaa käsitystämme erilaisista perheistä ja mielestäni se onnistuu tässä tavoitteessa. En kuitenkaan ollut aivan varma tätä lukiessani, että kenelle tämä kirja oli suunnattu.

Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta
Suomalaisen kirjallisuuden seura/SKS, 2020, ****, nonfiktio, historiallinen
Pullopostia Seilin saarelta on kirja Saima Rahkosesta ja hänen elämän vaiheista. Samalla kirja pitää sisällään mielenterveyden hoidon vaiheita. Tämä oli hyvä tietoteos ja koskettava tarina, jonka taustalla on suuri työmäärä. Yksinkertaisesti vain viihdyin tämän kirjan parissa alusta loppuun saakka ja olisin halunnut vielä tietää enemmän.

Adam Kay: Kolme yövuoroa jouluun on
Art House, 2020, ****, Ari Jaatinen, nonfiktio, huumori
Kolme yövuoroa jouluun on on Adam Kayn toinen nuoren lääkärin päiväkirja, joka on julkaistu. Kohta voi vähän kirpaista julkaistiin suomeksi 2019 ja se jakoi lukijoita kahteen leiriin. Osa tykkäsi paljonkin, osa taas ei päässyt Kayn huumorin syövereihin sisälle. Itse kuuluin tähän ensimmäiseen joukkoon ja tästä syystä päätin tarttua myös tähän kirjaan. Enkä pettynyt. Kirja jatkoi hyvin edeltäjänsä jäljissä ja sai naurua aikaan. 

Richard Shepherd: Epäluonnolliset syyt
WSOY, 2020, *****, Veera Kaski, nonfiktio, mysteeri
Epäluonnolliset syyt sukeltaa ruumiinavausten maailmaan oikeuslääkärinä toimineen Shepherdin muistelmissa. 30 vuotta oikeuslääkärinä Iso-Britanniassa toiminut Shepherd on ollut monissa tapauksissa mukana ja hän on nähnyt jos jonkinlaista kuolemaa. Kirja avaa hyvin näitä tapauksia ja samalla sukelletaan Shepherdin omaan elämään ja hänen työnsä vaikutuksiin. Tämä oli teos, jota oli vaikea jättää kesken. Luin muutaman tarinoista fyysisestä kirjasta ja loput kuuntelin äänikirjana. Markus Järvenpää sopi hyvin lukijaksi tälle kirjalle.

13. syyskuuta 2021

Sarjakuvasarjojen sankareita, osa 2

Toinen osa sarjakuvasarjojen parissa :)


Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress vol. 1-5
****, *****, fantasia, kauhu
Monstress kertoo tarinan Maikasta, kenen äiti on kuollut, kuka jakaa oudon yhteyden hirviön kanssa. Synkät sarjakuvat imaisevat lukijan mukaansa yksityiskohtaisella piirrostyylillä ja ihanilla hahmoilla. Sarjan maailma on hyvin luotu ja ihanan monimuotoinen. On kuitenkin myönnettävä, että välillä meinasin pudota kärryiltä, että mihin tapahtuman sijoittuvat. Onneksi nämä hetket olivat lyhyitä ja kärryille pääsi taas nopeasti. Jatkoakin on vielä tulossa ja odotan sitä innolla.

Joe Hill & Gabriel Rodríguez: Locke & Key vol. 1-3
***, ****, kauhu, fantasia
Locke & Key on sarjakuvasarja, johon itselläni on hieman kahtiajakoinen suhtautuminen tällä hetkellä. Omalla tavallaan tykkäsin tarinasta: kertomus kartanosta, jossa erilaiset avaimet avaavat erilaisia ovia ja samalla syöksytään vihan ja pelon maailmaan. Ensimmäinen osa, Welcome to Lovecraft, sai minut vakuuttumaan ja halusin jatkaa seuraavaan osaan. Toinen ja kolmas osa, Head games ja Crown of Shadows, eivät kuitenkaan saaneet pidettyä omaa mielenkiintoani niin paljoa yllä, että olisin vielä jatkanut sarjan parissa. Ehkä joskus päädyn tarttumaan seuraaviin kolmeen osaan. Kovin herkille lukijoille en kuitenkaan voi tätä sarjakuvaa suositella, sillä piirrostyyli ja itse tarina eivät kuvaa ruusuilla tanssimista.

Kieron Gillen & Jamie McKelvie: The Wicked & The Divine vol. 1
***, fantasia
"Every ninety years, twelve gods incarnate as humans. They are loved. They are hated. In two years, they are dead."
The Wicked & the Divine herätti kiinnostukseni ja päädyin lukemaan sarjan ensimmäisen osan. Sarjassa on yhteensä ilmestynyt yhteensä yhdeksän osaa, mutta tällä hetkellä en ole täysin varma siitä, tulenko jatkamaan sarjan parissa. The Faust Act esitteli hyvin tarinan lähtökohdan ja tavallaan se sai mielenkiintoni pysymään korkealla. Piirrostyyliltään melko simppeliä sarjakuvaa oli miellyttävä lukea, mutta hahmoja oli niin paljon, että en meinannut pysyä kaikista ihan perillä. Ehkä jos antaisin vielä toiselle osalle mahdollisuuden, tykästyisin tähän enemmän.

Sam Maggs: Fangirl vol. 1: The Manga
****, YA, romantiikka, realistinen fiktio
Fangirl: The Manga on Sam Maggsin kuvittama versio Rainbow Rowellin samannimisestä romaanista. Tällä hetkellä sarjakuvana on ilmestynyt vasta yksi osa, mutta toisen osan pitäisi ilmestyä vuonna 2022. Itse en ole päätynyt lukemaan alkuperäisromaania, mutta ehkä vielä joskus tutustun siihenkin.
Sarjakuvamuoto kuitenkin oli miellyttävä lukea ja tykästyin hahmoihin. Piirrostyyli oli simppeli ja tarina eteni hyvällä tahdilla. Yksinkertaisesti tykkäsin ja voin suositella. En malta odottaa jatko-osien ilmestymistä.

John Allison & Lissa Treiman: Giant days vol. 1-5
****, realistinen fiktio, YA, huumori, romantiikka, LGBT
Giant days kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka aloittavat opiskelun yliopistossa ja tutustuvat näin toisiinsa. Susan, Esther ja Daisy ovat hyvin erilaisia, mutta aivan ihania persoonia, ja heidän matkansa varrelle mahtuu monenlaisia kommelluksia. Sarjan viisi ensimmäistä osaa käsittelee heidän ensimmäistä lukuvuotta ja siihen mahtui niin paljon tunnetta, että en malta odottaa sitä hetkeä, kun pääsen jatkamaan näiden naisten tarinan parissa. Yhteensä neljätoista osaa sisältävä sarja on tällä hetkellä yksi suosikeistani. En voi kuin suositella!

2. lokakuuta 2020

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin.
Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan - turhaan.
"Kulta, nyt ei ole hyvä hetki." Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.
Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: "Mites sun niskat?" Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei ole välttämättä halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

     Anna-Leena Härkönen on omalla kohdalla ollut sellainen kirjailija, että haluaisin tykätä hänen kirjoistaan, mutta jostain syystä ne eivät ole olleet suosikkejani. Tästä syystä minulla oli omat ennakkoluuloni tätä kirjaa kohtaan ja sen lisäksi menin vielä lukemaan muutaman kommentin kirjaan liittyen, joka ei helpottanut tilannetta.
     Kuten Härkösen kirjoissa aikaisemminkin, myös tähän on osattu sisällyttää huumoria, vaikka aihe on vakava. Heli on tympääntynyt, kun hän ei saa avioliitossaan enää seksiä, joten hän alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Keskustelu Matin kanssa ei tunnut toimivan ja mies vaikuttaa muutenkin olevan enemmän kiinnostunut kaikesta muusta. Ympärillä arjessa pyörii myös pariskunnan yhteinen tytär.
     Ei kiitos oli mielestäni ihan viihdyttävä kirja. Se herätti ajatuksia, mutta hyviä ratkaisuja se ei antanut. Ihan kelpo kirja siis ja nopea välipala sitä tarvitsevalle. Ei kuitenkaan mikään mahtiteos, josta sen suurempia vastauksia kannattaisi alkaa hakemaan.

Genre: aikuiset, draama, chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Äänikirjan lukija: Sari Mällinen
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

27. syyskuuta 2020

Raina Telgemeier: Hymy, Siskot ja Guts -koontipostaus

Raina on ihan tavallinen kuudesluokkalainen tyttö, ainakin siihen päivään saakka, jolloin hän kaatuu ja lyö hampaansa katukivetykseen. Tuosta päivästä alkaa monivaiheinen eikä ihan tuskaton hammastoimenpiteiden sarja, jossa porataan, oiotaan, kiskotaan ja väännetään, asennetaan niskaveto ja sovitetaan tekohampaita. Hammaslääkärin tuolissa koetun draaman lisäksi arkeen hiipii poikaystävähuolia, mutkikkaita ystävyyssuhteita sekä yksi maanjäristys. Raina oppii tärkeitä asioita rohkeudesta, ystävyydestä ja omasta itsestään. Vaikeudet voitetaan lempeällä huumorilla ja leveällä hymyllä.

     Hymy aloittaa Raina Telgemeierin samannimisen sarjakuvasarjan, joka sisältää ainaki jollain tasolla kirjailijan omakohtaisia kertomuksia. Hymy keskittyy paljon ulkonäköön ja sen luomiin paineisiin nuorten keskuudessa. Tarina sijoittuu pitkälle aikavälille, mutta pääpaino on Rainan lapsuudeen muuttumisesta nuoruudeksi. 
     Elämä sijoittuu 90-luvulle, mikä näkyi jonkun verran tarinan tapahtumissa. Varsinkin hammashoito on kehittynyt (toivottavasti) kirjan ajasta, mutta silti lääkärien kommentit ja teot saivat hampaat kiristymään. Lisäksi ulkonäköpaineet ovat varmasti nykyään vielä enemmän läsnä, ainakin sosiaalisen median tuoma paine lisää nuorten mahdollista taakaa entisestään. Yleisellä tasolla Hymy kuitenkin käsittelee myös tätä hyvin ja ihan jo sen takia suosittelen tätä kirjaa (ja koko sarjaa) nuoremmillekin lukijoille.
     Itseä tässä ehkä hieman häiritsi se, että kirjassa tulee nämä "poikaystävähuolet" esiin, mutta vain hyvin nopeasti. Olisin kaivannut tämän asian parempaa käsittelyä tai sitten sen olisi voinut jättää kokonaan pois. Muuten kuitenkin tämä oli sarjakuvana nopea ja viihdyttävä lukukokemus.

Smile
Suomentanut: Suvi Clarke
Genre: lapset, nuoret, huumori, sarjakuva, realistinen fiktio, muistelma/oma elämä
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2009, suom. 2015
Arvosana: ****
Goodreads: 4,25


Kolme viikkoa. Kaksi siskoa. Yksi auto.
Rainan perhe lähtee automatkalle. Matka on pitkä - viikko San Franciscosta Coloradoon ja viikko takaisin. Raina on varustautunut korvalappustereoin, mutta maailmassa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi paristoja takapenkin rauhaa säilyttämään. Pikkusisko Amara tietää miten Rainan saa suuttumaan. 
Tarinassa piipahdetaan välillä Rainan muistoissa. Sisaruudessa on ollut niin huippuihania kuin huippukarmeitakin hetkiä. Herää myös kysymyksiä: miksi isä ei tullut mukaan automatkalle? Miksei Raina halua istua etupenkillä? Ja, mikä tärkeintä, osaavatko Raina ja Amara olla koskaan sovussa?

     Siskot on sarjan toinen osa, keskittyen erääseen kesällä tapahtuvaan sukutapaamiseen ja siihen liittyvään ajomatkaan. Kirja jatkaa samaa tyyliä, kuin Hymy, ollen viihdyttävä ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Jostain syystä kuitenkaan en kokenut tätä ihan niin hyväksi sarjakuvaksi tarinallisesti, kuin ensimmäisen osan. Kirjassa oli hämmentäviä kohtia, varsinkin liittyen takakannen kysymykseen "Miksei Raina halua istua etupenkillä?". 
     Siskot on humoristinen kuvaus siskosten väleistä ja kesäloman tapahtumien väliin on selkeästi liitetty lapsuuden tapahtumia, liittyen Rainan pikkusiskon ja myöhemmin pikkuveljen syntymään. Lopputulos tuli ehkä hieman nopeasti ja olisin kaivannut siihen hieman lisää pohjustusta.

Sisters
Suomentanut: Suvi Clarke
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2016
Arvosana: ****
Goodreads: 4,34


Raina wakes up one night with a terrible upset stomach. Her mom has one, too, so it's probably just a bug. Raina eventually returns to school, where she's dealing with the usual highs and lows: friends, not-friends, and classmates who think the school year is just one long gross-out session. It soon becomes clear that Raina's tummy trouble isn't going away... and it coincides with her worries about food, school, and changing friendships. What's going on?

     Guts on Telgemeierin sarjan uusin osa, jota ei ole ainakaan vielä suomennettu. Luin sarjakuvan siis englanniksi, mutta tekstit olivat melko helppoja ja selkeitä, että kirjan pystyy lukemaan ilman sen suurempaa kokemusta englanniksi lukemisesta. 
     Kirjassa Rainan "ongelma" lähtee käyntiin vatsataudista, jonka johdosta hän alkaa pelätä oksentamista ja yrittää estää tämän kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä vaikuttaa hänen koulun käyntiin sekä syömiseen ja sitä kautta myös ihmissuhteisiin. Terapian kautta Rainan tilanne lähtee laukeamaan ja asiaa päästää käsittelemään laajemmin.
     Kirja oli mielenkiintoinen ja hieman erilainen aiheeltaan, mitä itselle on tullut vastaan. Kirjan tarina oli opettavainen, kuten aikaisemmatkin osat olivat. Tässä kuitenkin aihe oli sellainen, että en tiedä toimiko se riittävän hyvin sarjakuvan muodossa. Itse jäin kaipaamaan ehkä laajempaa käsittelyä ja pohdintaa aiheesta.

Kustantaja: Scholastic
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****
Goodreads: 4,37

7. syyskuuta 2020

Maiju Markkanen & Tero Tiittanen: Miten täältä pääsee pois?

Hauskimmat ja hirveimmät treffikokemukset. Äidiltä saatu kortsupussi ja muita kaameita kertomuksia ensitreffeiltä.
Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen hilpeä kokoomateos Miten täältä pääsee pois? viihdyttävät sekä sinkkuja että entisiä sinkkuja. 

     Miten täältä pääsee pois? on kirja, jonka kuvaus sai minut innostumaan. Odotin oikeasti hauskoja ja hirveitä kokemuksia. Halusin päästä nauramaan ja kauhistelemaan. Ja osittain sainkin näitä toivomiani asioita. Sen lisäksi sain myös tarinoita siltä väliltä, ehkä enemmän kuin kaipasin.
     Luin kirjan melkein kuukausi sitten. Muistikuvani ovat hyvin hatarat, sillä kirja ei ollut mitenkään mieleenpainuvin kokemus. Tämä oli yksi novellikokoelma muiden melko tylsien kirjojen seassa. Se oli nopealukuinen ja omalla tavallaan viihdyttävä, mutta se myös ärsytti. Jotkut treffikokemukset nostivat karvat pystyyn, sillä vaikka kirjan ei takakannen mukaan ole tarkoitus "lynkata tai haukkua treffien toista osapuolta", jotkut kertomuksista tuntuivat juuri siltä.
     Markkanen ja Tiittanen ovat koonneet yhteen ihmisten lähettämiä kokemuksia. Vaikka kirjan kannen mukaan kirja sisältää sekä hauskoja että hirveitä kokemuksia, hauskoja ei ollut kuin nimeksi mukana. Muutamassa kohtaa muistan hymyilleeni, en tainnut naurahtaa kertaakaan. Sen sijaan hirveitä kokemuksia oli paljon ja valitettavasti niiden joukossa oli tarinoita, jotka olisi voinut jättää välistä tai muokata hieman. Maailmaan mahtuu paljon erilaisia ihmisiä erilaisine tapoineen, eikä kaikki aiheet ole sellaisia, joille mielestäni voi nauraa ja väittää epänormaaleiksi.

Genre: nonfiktio, huumori, novellikokoelma
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2020
Arvosana: **½
Goodreads: 2,45
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
49. Julkaistu 2020

28. elokuuta 2020

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoittaa noita Agnes Nutter tarkoissa ennustuksissaan.
Tämä harmittaa demoni Crowleyta ja hänen "vihamiestään" enkeli Aziraphalea, jotka ovat vuosituhansien aikana tavallaan tykäisyneet maailman menoon. Mutta miten estää maailmanloppu?
No, siten että pysäyttää Ilmestyskirjan ratsastajat, värvää noidanmetsästäjien armeijan ja nitistää itse Antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on vahingossa päässyt katoamaan.

     Pratchettin ja Gaimanin kulttiklassikko sai uuden suomennoksen tänä vuonna ja päätin tarttua siihen heti. En ole aikaisempaan suomennokseen tutustunut, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tämä erosi edeltäjästä. Kirjan aloitettuani sain kuitenkin nopeasti todeta, että kirjasta tulisi ihan viihdyttävä lukukokemus (tai oikeastaan kuuntelukokemus). 
     Hyviä enteitä seuraa siis enkeliä ja demonia, Aziraphale ja Crowley, sekä maailmanlopun aiheuttajaa, Adam. Kirjan alussa kerrotaan Adamin lapsuudesta ja tämän vaiheen koin hieman pitkästyttävänä. Kun noita Agnesin ennustukset maailmanlopusta tulee julki, toiminta alkaa.
     Odotukseni olivat korkealla, sillä kirja on kuitenkin suosittu ja luettu. Olin innoissani kun sain kirjan käsiini. Valitettavasti kirja ei kuitenkaan lunastanut aivan kaikkia odotuksiani, varsinkin kirjan huumoriosuus ei omalla kohdallani toiminut kovin hyvin. Odotin joitain hauskempaa, suurempaa ja vielä vähän viihdyttävämpää. Ei tämä kuitenkaan aivan huono kokemus ollut, mutta ei myöskään niin hyvä, että haluaisin tarttua kirjaan uudelleen.

Good omens: The nice and accurate prophecies of Agnes Nutter, witch
Suomentanut: Mika Kivimäki
Genre: fantasia, klassikko, huumori
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 1990, suom. 2020 (ensimmäinen suomennos 1992)
Arvosana: ***½
Goodreads: 4,25
Helmet2020:
1. Kirja vanhempi kuin sinä
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja (Pratchett 2015)
49. Julkaistu 2020

20. elokuuta 2020

Grady Hendrix: Horrorstör

Jotain outoa on meneillään Orskin huonekalumyymälässä Ohion Clevelandissä. Valvontakameroissa ei näy mitään epätavallista, mutta joka aamu tavaratalosta löytyy rikottuja Kjërring-kirjahyllyjä, hajonneita Glans-juomalaseja ja tuhottuja Liripip-vaatekaappeja. Kauppa ei käy, ja tavaratalonjohtajat ovat epätoivoisia.
Ratkaistakseen arvoituksen kolme työntekijää ilmoittautuu vapaaehtoisiksi tekemään 9-tuntisen yövuoron. Aamun pikkutunneilla he partioivat tavaratalossa, tutkivat outoja sattumuksia ja kokevat lopulta karmaisevia yllätyksiä.

     Horrorstör on kirja, joka kiehtoi minua ennen kuin tartuin siihen. En ole kovin ihmeellinen kauhukirjallisuuden kuluttaja, joten halusin tarttua tähän klassiseen kummitustarinaan. Pieni huumorin ripaus ei ollut huono asia, sillä ajattelin sen hieman pehmentävän kirjan kauhuja.
     Horrorstör oli mielenkiintoinen lukukokemus. Alku oli melko hidas, hahmot olivat hieman valjut, huumoria en itse löytänyt eikä kauhun kokemuksiakaan juuri ollut. Silti, omalla tavallaan, tämä oli ihan miellyttävä kirja lukea, vaikka se ei ollutkaan kovin ihmeellinen. Kommentteja lukiessani huomasin muutaman maininneen kirjan lopetuksen. Omalla kohdallani tuo ei ollut ongelma, vaikka kirjalle ei olekaan tulossa jatkoa. 

Suomentanut: Anna Kalpio
Genre: kauhu, huumori, mysteeri
Kustantaja: Lector Kustannus
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2015
Arvosana: ***
Goodreads: 3,64
4. Kuvauksessa monta ihmistä
13. Kirjassa eksytään
30. Kirjassa pelastetaan ihminen

12. elokuuta 2020

Henriikka Rönkkönen: Määmatka ja muita sinkkuelämän ihmeitä

Kun sinkkuaikaa on takana jo vuosikymmen, sormi on Tinderin hakkaamisesta rakoilla ja sauvan paristot väsähtäneet, sitkeä rakkauden etsijä päättää palkita itsensä ihanalla lemmenlomalla. Matkakohde on houkutteleva mutta hieman arvaamaton: nyt lähdetään tutustumaan villiintyneen sinkun sisäiseen aarniometsään.

     Koen, että minulla on jonkinlainen viha-rakkaus -suhde Rönkkösen kirjojen kanssa. Määmatka on hänen kolmas sinkkuelämän vaiheista kertova kirja ja vaikka kaksi aikaisempaa kirjaa eivät ole olleet mielestäni kovinkaan hyviä, päätin tarttua tähän uutuuteen. Ennakkoluulot olivat korkeat ja odotuksia ei juurikaan ollut, mutta ehkä juuri sen takia tämä kirja pääsi yllättämään.
     Määmatka on aikaisempiin kirjoihin verrattuna hieman vakavamielisempi ja parisuhteen etsintä on selkeästi enemmän tarkoituksena. Toki Tinder on tässäkin kirjassa kovassa käytössä ja yöllisiä menoja kuvataan useampaan otteeseen. Bikinirajatapaukseen verrattuna tässä kirjassa oli todella paljon vähemmän pissa-kakka -huumoria, mutta kyllä se anaalikin siellä useamman kerran ehdittiin mainita.
     Vaikka tämä kirja olikin edeltäjäänsä parempi, ei tämä silti ollut mikään mestariteos. Lisäksi kahdessa edellisessä osassa on jo sen verran käsitelty sinkkuelämää, että omalla tavallaan tämä tuntui vähän turhalta toistolta. Kirjan lopussa tuli vähän sellainen olo, että tämä saattaisi olla viimeinen sinkkuuden ihmeistä kertova kirja. Omalla tavallaa pidän sitä hyvänä asiana, mutta samalla jään haikein mielin miettimään näitä kolmea teosta.

Genre: chick lit, aikuiset, huumori
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2020
Kirjailijan muut teokset: Mielikuvituspoikaystävä, Bikinirajatapaus
Arvosana: ***½
Goodreads: 2,82
Muissa blogeissa: Nörttitytöt
Helmet2020:
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa
49. Julkaistu 2020

10. kesäkuuta 2020

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus - ja muita sinkkuelämän iloja

Tervetuloa matkalle sinkkuuden ytimeen! Bikirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkkuelämän kiperimpiä kysymyksiä: Miksi ihastun aina vääriin tyyppeihin? Mitä tapahtuu, jos viivyn treffeillä vessassa liian kauan? Mitä yhteistä on deittailulla ja uuden Netflix-sarjan aloittamisella? Mitkä ovat viestin odottamisen viisi vaihetta?

     Bikinirajatapaus on Henriikka Rönkkösen toinen hänen omaan (ja vähän kavereidenkin) elämään pohjautuva kirja sinkkuelämästä. Ensimmäisessä teoksessa päästiin tutustumaan sinkkuelämän perusasioihin ja nyt Rönkkönen avaa sinkkuelämän muita iloja lukijoille. 
     Mielikuvituspoikaystävä ei ollut omasta mielestäni mikään kirjallisuuden helmi, mutta se oli ihan luettava kirja. Tästä syystä päätin tarttua nyt tähän kirjaan. Tinder oli osaa kirjaa, kuten odottaa saattaa, mutta nyt mukana oli myös hieman vakampia asioita. Oli hieman pidempikestoisempia suhteita ja tärkeää puhetta mm. kehopositiivisuudesta ja tyttöihin/naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista. Lyhyesti sanottuna tämä toinen kirja tuntui hieman vakavammalta kuin ensimmäinen teos (tai ainakaan en muista sen olleen samanlainen).
     Kyllä, pissa-kakka -huumoria kylvettiin tässä teoksessa enemmän kuin tarpeeksi. Ei, tämä teos ei saanut oikeastaan yhtään hymyä aikaiseksi kuuntelukerran aikana. Ei, tämäkään ei ollut mielestäni mikään kirjallisuuden helmi. Kyllä, voin suositella tätä kevyeksi välilukemiseksi jos pissa-kakka -huumori ei ärsytä liikaa. Kyllä, aion lukea myös Rönkkösen uutuusromaanin sinkkuelämästä, joka on juuri ilmestynyt. Siitä juttua myöhemmin.

Genre: aikuiset, huumori, non-fiktio
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Kirjailijan muut teokset: Mielikuvituspoikaystävä
Arvosana: ***
Goodreads: 2,76
Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 35. Käytetään sosiaalista mediaa
PopSugar2020: 15. Involving social media
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 18. By an author you've only read once before

3. toukokuuta 2020

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä:
A) Älä tee itsestäsi numeroa.
B) Ole huomaamaton.
C) Ole keskiverto.
D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.
Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta.
Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi.
Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona (coverbiisit, taustanauhat, hauska koreografia ja rutkasti itseironiaa), muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata, että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?

     Kuuntelin Veistisen esikoisteoksen Kotitekoisen poikabändin alkeet äänikirjana ja mietin hetken, että kirjoitanko tänne kirjasta mitään. Kirja on huumoripläjäys nuorista, yhdeksännellä luokalla olevista hahmoista, jotka perustavat poikabändin. Kirja eteni hyvässä tahdissa ja kyllä aina välillä se sai enemmänkin kuin hymyn huulille. Voin siis hyvillä mielin sanoa, että viihdyin hyvin tätä kirjaa kuunnellessani.
     Keskellä kirjan tarinaa oli paljon "liitteitä", jotka ainakaan äänikirjaa kuunnellessa eivät heti kuulostaneet hyvältä. Ne tulivat yllättäen ja joskus olivat vain muutaman sanan pitkiä. Kirjan edetessä näihin liitteisiin kuitenkin alkoi jo tottua, mutta ei niistä kovin moni tuntunut tuovan kauheasti lisäarvoa kirjan tarinalle. En tiedä miten nämä liitteet vaikuttavat, kun lukee fyysistä kirjaa, mutta itse en nyt silti ihan lämmennyt niille.
     Kirja oli mielestäni hyvä kuvaus nuoren kasvusta ja siitä, miten äkkiä ajatukset lähtevät lentoon. Kirjassa oli hieman suhdekuvioitakin, mikä oli ihan kiva lisä poikabändin perustamisen lisäksi. Kirja oli nopeasti kuunneltu, eikä loppu jättänyt ainakaan minua kylmäksi.

Genre: nuoret, huumori
Kustantaja: S&S
Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä
Julkaisuvuosi: 2016
Arvosana: ****
Goodreads: 3,55
Muissa blogeissa: Koulukirjastonhoitajat, Tuhansia sivuja, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 9. Kohdataan pelkoja, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 24. A subject you know nothing about, 47. More than 20 letters in its title
Goodreads2020: 5. First book in a series, 9. Can be read in a day, 25. Related to the arts

9. huhtikuuta 2020

Kate Davies: Syvään päähän

Vielä hetki sitten Julia ei ollut harrastanut seksiä kolmeen vuoteen.
Mutta nyt:
- Epäonninen yhden illan säätö syyttää häntä peniksensä rikkomisesta.
- Itsevarma lesbo flirttailee hänelle provokatiivisen käsitetaiteen äärellä.
- Julia miettii, tekeekö häpykarvoituksen ajelu hänestä huonon feministin.
Julia sukeltaa puolivahingossa Lontoon queer-maailman syvään päähän ja alkaa ymmärtää, että on aiemmin etsinyt rakkautta - ja nautintoa - ihan vääristä paikoista...

   Joskus kirjan takakansi saa innostuksen heräämään ja odottaa innolla sitä hetkeä, kun kirjan saa käteen ja pääsee lukemaan. Jostain syystä tämä kirja veti minua puoleensa. Ehkä se oli kirjan kannen väritys tai takakannen teksti. Joka tapauksessa, odotukseni olivat korkealla ennen kirjan aloittamista.
     Syvään päähän on tarina Juliasta, joka ei ole harrastanut seksiä kolmeen vuoteen. Hän päättää "korjata" tilanteen ja eräissä bileissä vastaan tulee juuri "sopiva" mies hoitamaan homman. Mies haisee ja vaikuttaa muutenkin huonolta valinnalta, mutta viimeistään kun tämä syyttää Juliaa peniksensä rikkomisesta, Julia miettii mitä ihmettä hän tekee miehen talossa. Tämän kokemuksen jälkeen syntyy päätös, että ei seksiä enää ikinä. Tämä päätös pitää pari päivää. Seuraavissa bileissä Julia sitten tapaa naisen, joka ehdottaa seksiä kanssaan. Yhden yön, ilman sen suurempia lupauksia. Julia tarttuu tilaisuuteen ja illan jälkeen hän miettii, onko hän aina ollut syvällä sisimmässään lesbo. Seksi naisen kanssa toimii ainakin paljon paremmin kuin miehen kanssa.
     Tämän itseensä uudelleen tutustumisen lisäksi Julia kohtaa naisen, Samin, jonka kanssa hän aloittaa suhteen. Läheiset antavat useita varoittavia katseita ja viestejä, mutta Juliaa tämä ei kiinnosta. Hän on rakastunut ja hän on valmis tekemään kaiken tämän naisen eteen. Moniavioisen, kontrolloivan ja BDSM:stä tykkäävän naisen eteen. Eli juuri niiden asioiden, joista Julia ei ennen suhdetta juurikaan innostunut.
     Syvään päähän alkoi kevyesti. Alussa saatoin jopa nauraa muutaman kerran. Tykkäsin Juliasta ja hänen ystävistään ja työkavereista. Ajattelin, että tästä tulee rento kirja joka hymyilyttää alusta loppuun. Olin väärässä. Kunnolla.
     Hyvin pian sen jälkeen, kun Julian ja Samin suhde lähtee kunnolla käyntiin, kirjan tunnelma muuttuu. Voisin jopa sanoa, että siitä tulee aika synkkä ja omalla tavallaan hieman ahdistava. Samin luonne, epävarmuus ja kontrolloivuus vievät tilaa Julian elämästä ja muuttaa häntä (ei hyvään suuntaan). Ystävät meinaavat unohtua ja perhesuhteet kärsivät. Loppua kohti mentäessä voidaan jopa nähdä, miten tapahtumat vaikuttavat Julian mielenterveyteen.
     Tässä kirjassa oli paljon hyvää. Nautin siitä, mutta samalla olin epävarma ajatuksistani. Lyhyesti sanottuna tämä kirja aiheutti itsessäni ristiriitaisia tunteita. Siihen nähden kuitenkin, että odotin humoristista ja rentoa kirjaa, tämä ei todellakaan ollut sitä. Ja sanottakoon vielä, että jos seksikohtausten kuvailu ei ole sinun juttusi, kannattaa tämä kirja ehkä jättää hyllyyn.

In at the Deep End
Suomentanut: Kristiina Vaara
Genre: LGBT+, aikuiset, romantiikka, chick lit, huumori, realistinen fiktio, draama
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2019,  suom. 2020
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,58
Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä
Helmet2020: 35. Käytetään sosiaalista mediaa, 49. Julkaistu 2020
PopSugar2020: 1. Published in 2020
Goodreads2020: 10. Between 400-600 pages, 23. Featuring an LGBT+ character, 48. Published in 2020

12. helmikuuta 2020

Anni Saastamoinen: Sirkka

Sirkka on statisti, ihmismassaa, kahvilassa kahvia juova nainen (ei repliikkejä), ohikulkija kadulla (ei katsekontaktia), joku, joka painaa hissin nappia juuri ennen sinua, sillä nappia kuuluu painaa tehokkaasti eikä haaskata aikaa haaveiluun ja seisoskeluun. Sirkka on sirkoista sirkoin, statisteista paras, massaan katoava myyrä ja puutarhatonttu. Samalla joku mutta ei kuitenkaan kukaan.
Sirkka on Sirkka.

     Luin viime vuonna Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat ja sen kohdalla mietin kauan, että tykkäsinkö kirjasta vaiko enkö. Kallistuin silloin siihen suuntaan, että tykkäsin. Nyt tämän kirjan kohdalla jouduin miettimään samaa asiaa. Ja valitettavasti kallistuin toiseen suuntaan. En tarkoita silti, että tämä olisi ollut mitenkään huono kirja ja monet ovat tykänneet tästä paljonkin. Omalla kohdallani tämä kirja ei vain jotenkin nyt napannut.
     Ennen kirjan aloittamista olin omalla tavallani innoissani, mutta jännitin myös lopputulosta. Jo heti alusta lähtien tiesin, että tämä kirja ei tule nousemaan suosikkeihini. Alku oli hidas, tylsä ja ei kovin mielenkiintoinen. Puolessa välissä kirjaa kävin lukemassa muutamia kommentteja kirjasta ja yksi niistä sai minut jatkamaan loppuun asti. Kommentissa todettiin, että sadan sivun jälkeen tulee muutos Sirkan elämään ja tarina paranee.
     Kun sitten pääsin siihen sadan sivun paikkeille, odotin tuota käänteen tekevää muutosta ja toivoin sen tekevän tästä kirjasta mahtavan. Näin ei käynyt. Käänteen aiheuttaja oli jo alusta asti selvä ja muutos Sirkan elämässä ei ollut niin suurta ja ihmeellistä kuin toivoin. Omasta mielestäni kirja ei siis parantunut ja loppu oli melkolailla samanlaista puuduttavaa luettavaa. En voinut olla ajattelematta, että tämä oli hyvin pelkistetty versio Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää -teoksesta. Tämä ajatus häiritsi itseäni koko lukemisen ajan ja ehkä senkin takia tämä kirja tuntui hieman vaisulta.
   Plussaa tässä kirjassa oli Saastamoisen kirjoitustyyli. Tykkään siitä, miten vakavastakin aiheesta hän osaa tehdä kaunista ja ajatuksia herättävää, olematta kuitenkaan liian raskasta luettavaa. Vaikka siis juonellisesti tämä kirja ei napannut, aion kyllä tutustua Saastamoisen mahdollisiin tuleviin kirjoihin, jotta pääsen nauttimaan hänen tyylistään.

Genre: fiktio, huumori
Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2019
Kirjailijan muut teokset: Depressiopäiväkirjat
Arvosana: **½
Goodreads: 3,73
Muissa blogeissa: Sivusuhteita, Amman kirjablogi
Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 41. Laitetaan ruokaa/leivotaan
PopSugar2020: 10. Recommended by favorite blog, vlog etc
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 15. Set in a global city, 18. By an author you've only read once before

14. joulukuuta 2019

Kristiina Saha: Minäpäivät

Ärhäkästi pureva esikosromaani repii kappaleiksi konsulttikielen, onnellisuusteollisuuden ja selfhelpin. Hellevi on pikkupomo keskisuuressa ohjelmistosuunnitteluyrityksessä. Yyteet paukahtavat päälle. Hellevi antaa päivisin potkuja ja käy iltaisin hoitamassa äksyä sairasta äitiään. Kiitokseksi 20 palvelusvuodesta firma patistaa Hellevin muutosseminaariin. Muutos vai häviö? Mitkä ovat vaihtoehdot?

     Takakannessa on teksti "Rohkea ja suorasanainen Minäpäivät istuttaa lukijan sohvaan ja puhuu sydäntäsärkevästi jatkuvasta syyllisyydentunnosta ja yksinäisyydestä. Se kysyy, mikä on ihmisen mitta ja kuka sen täyttää?". Tämä jotenkin iski itseeni ja olin innokas aloittaessani kirjan lukemisen. Pian kuitenkin tajusin, että eihän tästä tule yhtään mitään. Jos tämä olisi ollut pidempi kirja (nyt n. 250sivua), en olisi jatkanut loppuun. Nyt kuitenkin pusersin itseni läpi tämän kokemuksen ja en tiedä mitä voisin sanoa.
     Ensinnäkin tämän kirjan kohdalla oli se ongelma, että en voinut oikein samaistua tähän. Olen vasta aloittamassa työuraani, joten työelämän vaatimukset eivät varsinaisesti ole päässeet iskemään minua kanveesiin. Toinen ongelma oli se, että en tiennyt yrittääkö tämä kirja olla vakava vai humoristinen. Nyt näiden yhdistelmä ei toiminut. Kolmas ongelma oli se, että tapahtumista hypittiin seuraavaan vähän liian suurilla hypyillä.
     Minäpäivät siis kertoo Hellevistä: hän on ollut samassa työpaikassa koko uransa, hänellä on skitsofreniaa sairastava äiti joka on vanhainkodissa, hän ei ole seurustellut eikä hänellä ole lapsia. Hellevi käy katsomassa usein äitiään, vaikka käynnit ovat raskaita. Nämä osuudet ovat kuitenkin jotain, mistä tykkäsin tässä kirjassa. Sitten kaikki muu olikin jotain, mistä en niin tykännyt.
     Melko pian kirjan alettua Hellevi saa työpaikaltaan lahjan seminaariin, jonka myötä muutoksen teko on mahdollista. Seminaarissa Hellevi tapaa miehen. Homma etenee. Seminaarin järjestäjät pommittavat erilaisilla tehtävillä, joiden suorittamiseen on viikko aikaa. Muutos koskee ulkonäköä, luonnetta, elämää, asenteita... kaikkea mahdollista. Hellevi on tehnyt kaiken väärin elämässään. Tämä jotenkin tökki itselläni. Hellevistä yritettiin muovata aivan eri ihminen. Ärsytti.
     Kirjan lopusta minulla ei juurikaan ole muistikuvia. Olen kuitenkin varma, että tarvoin kirjan loppuun asti. Ehkä tämä kuitenkin kertoo jotain siitä, miten hyvänä tätä kirjaa pidin. Joku oli Goodreadsissä verrannut tätä kirjaa Olga Kokon Munametsään. Siitä voin olla ainakin jonkin verran samaa mieltä, kumpikaan ei ollut minua varten.

Genre: chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: **
Goodreads: 3,10
Muissa blogeissa: Amman lukuhetki

6. joulukuuta 2019

Anna-Leena Härkönen: Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia

Elämä ilman Larea, Myyjä on aina oikeassa, Mitä nainen haluaa, Jos et sä soita, Mikkihiirihelvetti, Meikkiorgiat... Anna-Leena Härkönen kommentoi suorasukaiseen tapaansa aikamme ilmiöitä ja tarjoaa pölyttyneiden mielipiteiden sijaan vastaansanomatonta arjen anarkiaa. "Väärien valintojen tekeminen on ihmisen perusoikeus."

   Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia sisältää Härkösen lyhyitä novelleja erilaisita elämään liittyvistä aiheista. Olen aikaisemmin lukenut samantyylisen Ihan ystävänä sanon Härköseltä ja pidin sitä keskinkertaisena, kerran luettavana. Tämä kirja kuului samaan kategoriaan. Tässä oli hyviä ja huonoja juttuja, jotkut nauratti ja jotkut eivät saaneet edes hymyä huuleen.
     Lukukokemuksena tämä kirja oli ihan ok, mutta eipä siitä juuri mitään jäänyt mieleen. Nopea välipala, jonka unohtaa nukkumaan mennessään. En edes tiedä voinko suositella tätä. Ehkä jos on lukujumi tai ei ehdi muuten lukemaan paljoa, niin tämä voi silloin olla hyvä vaihtoehto. Jos ei meinaan muuta, niin tämä oli nopeasti luettu.

Genre: huumori, novelli, kokoelma
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012
Kirjailijan muut teokset: Häräntappoase, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia
Arvosana: **½
Goodreads: 3,35

27. syyskuuta 2019

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa

Ihmiset eivät suotta suojele toisiaan salaisuuksiltaan, miettii Ilona, 45 vuotta, kuollut.
Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat.
Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikea päästää irti, kun hän on eläessään saanut niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken?
Välitilassa näkee kahteen eri suuntaan. Oikeastaan näkee enemmän kuin haluaisi mutta ei voi enää sanoa rakkailleen sanaakaan. Kaikki on jo sanottu ja tehty - vai onko sittenkään?
Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Hän ymmärtää iloita myös jatkoajastaan ja mahdollisuudesta tutustua läheisiinsä silloin, kun he eivät tiedä hänen katselevan. Mutta toisaalta: Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?

     Tämä teos on Eilittän esikoisteos ja jotenkin se näkyi. Omalla kohdallani en kokenut tätä teosta niin koskettavaksi, kuin olisi voinut kuvitella. Tässä oli kyllä mahdollisuus koskettavuuteen, sillä tarinan pohja takakannen perusteella on kaikessa kokonaisuudessaan koskettava. Kirjan toteutus oli kuitenkin sellainen, että se vei koskettavuuden pois ja jäin vain miettimään liikaa tiettyjä seikkoja tässä kirjassa. Varsinkin lopetus oli sellainen, joka jätti mieleeni useitakin kysymyksiä. Monia asioita vain jätettiin auki, ilman kunnollisia selityksiä.

     "Tämä ei ole unta. En voi sanoa itselleni, että kohta sinä heräät. Toisaalta en tunne myöskään huolta mistään, en murehdi Turkkaa ja lapsia, sillä uskon, että he pärjäävät. Maailmassa tapahtuu joka hetki paljon pahempia asioita kuin se, että keski-ikäinen, lapsensa lähes aikuisiksi kasvattanut nainen jää auton alle, lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee. Elämä jatkuu, se on selvää. Onni on, ettei tämä tapahtunut kymmenen vuotta sitten."

     Omasta mielestäni kirjan idea katosi melko alusta lähtien. Tarina vain paahtoi eteenpäin, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Ensin Ilona kuolee, sitten hän käy vähän katselemassa miten hänen perheensä voi, paheksuu heidän suruprosessia. Sitten hän ei enää halua mennä perheensä luo ja vaeltelee ympäriinsä. Tarinasta on vaikea saada kiinni ja sitten se jo loppuukin. Hahmot jäivät hieman valjuiksi ja suuri osa Ilonasta esiin tulleista piirteistä lähinnä ärsytti itseäni.

     "Pöydässä on neljäskin tuoli, mutta seisoskelen etäämmällä. Antaisin mitä tahansa, että voisin istua heidän pöytäänsä ja kertoa mitä kaikkea ole kokenut: lentämisen, Uunisaaren, isän hellyyden Penelopea kohtaan, kaiken tämän ihmeellisen leijumisen ja horroksen. Sen ettei minuun sattunut, kun kuolin. Haluaisin kuulla, mitä he sanovat minulle."

     Lyhyesti sanottuna tämä ei vain mielestäni ollut kovin toimiva kokonaisuus ja jotain suurta jäi puuttumaan. Eilittän kerronta kuitenkin on jotain sellaista, että pienellä kehityksellä siitä voi tulla jotain suurta. En siis tyrmää suoralta kädeltä ajatusta hänen seuraavan teoksen lukemisesta. Tämä teos nyt vain tuntui hieman etäiseltä ja tarina ei ollut mielenkiintoinen, vaikka pohja oli hyvä.

Genre: huumori, fantasia
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: *½

14. maaliskuuta 2019

Juha Vuorinen: Juoppohullun päiväkirja, osa 1

     Kaikki varmasti tuntevat jollain tavalla Juoppohullun päiväkirjat. Niitä ei ole ehkä tullut itse luettua, mutta jossain nimi on tullut vastaan ja varmaan sisällöstäkin on edes jonkinlainen käsitys. Jos näin ei ole, niin kerrottakoon kirjan (ja koko sarjan) idea lyhyesti: päiväkirjamuotoon kirjoitetun juopon Juhan sekä hänen parin kaverin toilailuja. Huumorilla, tai oikeastaan mustallahuumorilla höystettynä. Ja niillä perus pissa-kakka -jutuilla.
     Tiesin kaiken tuon yllä mainitun ennen kirjan lukemista. Silti kirjan sisältö jotenkin yllätti, enkä tiedä oliko tuo yllätys mitenkään kovin hyvä. Odotin kirjalta ehkä liikaa järkevämpää juonta. Jotain ideaa. Mutta petyin karvaasti ja siksi arvostelukykyni on ehkä hieman alhainen. Sillä itsessään kirjan huumori ei ole minulle ongelma. Joillekin se voi olla, jolloin en suosittele kirjan käteen ottamista yhtään. Silti tämä kirja ei jotenkin napannut, vaikka yritin antaa sille monta mahdollisuutta lukemisen aikana.
     Kirja on siis alusta loppuun aikalailla juopottelua ja seksin harrastamista (tai sen etsimistä). Jossain välissä Juhan ystävä Kristian kokeilee joogaa, sisutaa kämppäänsä ja koheltaa muutenkin mitä sattuu. Hänen avullaan Juha tutustuu muutamaan uuteen ihmiseen, eikä hän oikein tunnu ihastuvan näihin uusiin miehiin. Tämän lisäksi Juha lähettää kirjeitä milloin kenellekin, kotimaassa ja ulkomaillekin lähtee useampi. Sitten Juhalle alkaa tulla outoja kirjeitä, joissa puhutaan Juoppohullun päiväkirjasta. Juha on ihmeissään, että miksi hänelle tulee sellaisia. Sitten kuvioihin ilmestyy Juhaa naapuritalon katolta kuvaava henkilö.
     Itselläni tämän kirjan lukemiseen meni vähän vajaa kuusi tuntia. Ja nyt lukemisen jälkeen ei voi suoraan sanoa, että nuo kuusi tuntia olisi mennyt täysin hukkaan, mutta olisin ne voinut paremminkin käyttää. Päiväkirjatyyliin kirjoitetut kirjat ovat ihan ok, vaikka en niitä kauheasti olekaan lukenut. Tätä oli silti jotenkin vaikea lukea, sillä kuten edellä mainitsin, mitään kovin suurta juonta ei ollut. Ehkä henkilöhahmot kehittyivät ja paransivat otettaan loppua kohden, mutta en tuotakaan kehitystä kovin ihmeelliseksi menisi sanomaan.

Nimi: Juoppohullun päiväkirja
Kirjailija: Juha Vuorinen
Genre: komedia/huumori
Sarja: Juoppohullun päiväkirja #1
Sivumäärä: 360
Kustantaja: Diktaattori Kustannus
Julkaisuvuosi: 1998
Arvosana: **½
Lukuhaasteet: Helmet19 (37. Pienkustantamon julkaisema), PopSugar19 (37. Kirjan nimessä kaksi sanaa)

20. helmikuuta 2019

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Nimi: Mielikuvituspoikaystävä - ja muita sinkkuelämän perusasioita
Kirjailija: Henriikka Rönkkönen
Genre: huumori
Sivumäärä: 203
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: helmikuu 2019

Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei koskaan saa stalkata?

Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä.

Arvostelu: Kun tämä kirja ilmestyi, se sai paljon suosiota osakseen. Silloin ajattelin, että minäkin haluan lukea teoksen jossain vaiheessa. Siihen ei vain tuntunut tulevan olevan oikeaa hetkeä, ennen kuin nyt. Otin siis kirjan luettavaksi, sen enempää aiheeseen tutustumatta. Nyt kun kirjoittelin tuota takakannen tekstiä tuohon yläpuolelle, toivoin, että olisin lukenut sen ennen kirjan lukemista. Voi tosin olla, että en olisi sitten päätynyt edes lukemaan koko kirjaa. Sana "opus", olisi ollut tähän syynä. Ja koska en lukenut takakantta, en tiennyt mitä odottaa, kohtasin kirjan mitä en odottanut. Tämä tosiaan oli opus. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

     "Peilivertaus
     Miksi takerruin juuri Pasiin? Koska hänen avullaan näin itseni kunnolla ensimmäistä kertaa.
     Ihmiset ovat kuin peilejä. Toiset ovat palapeilejä, toiset kokovartalopeilejä. Palapeilit syntyvät näin: Jokaiselta elämänsä aikana kohtaamaltaan ihmiseltä saa pienen peilitarran. Jokaisen päivän päätteeksi meillä kaikilla on siis kourassaan muutama peilitarra. Osa näistä peileistä on saatu ystäviltä ja tutuilta, sillä he antavat elämänsä aikana niitä monta, osa taas on tullut vaikkapa tuntemattomalta vierustoverilta bussissa. Illalla kotona peilitarrat liimataan seinään, sillä lopulta kaikki haluavat hirmuisesti tietää, minkälainen kuva peilistä heijastuu."

     Odotin jotain kunnon tarinaa. Mutta sainkin luettavakseni lukuja, joilla kaikilla oli jokin sanoma ja idea. Toki jossain taustalla asiat tapahtuivat kronologisesti, mutta pääpointti oli kertoa erilaisia "perusasioita", nimikin sen kertoo. Kun jossain vaiheessa aloin tajuta, että omat odotukseni kirjan suhteen eivät ihan kohdanneet kirjailijan ajatusten kanssa, oli jo liian myöhäistä. Päätin siis lukea kirjan loppuun ja kyllähän se ihan hyvä oli. Ainakin hauska. Naurahdin jopa pari kertaa ääneen. Sen lisäksi joihinkin väleihin oli saatu laitettua jotain oikeasti mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää materiaalia.

     "Joiltakin tyypeiltä saa ison postikortin kokoisen tarran. Ne ovat arvokkaampia kuin muut, koska niistä näkee vähän enemmän kerralla. Mutta niitä saa elämänsä aikana vain muutaman, ehkä parikymmentä. (Minä olen saanut sellaisen esimerkiksi vanhemmiltani, Nallekarhulta ja parhaalta ystävältäni.)
     Vuosien varrella tarroja kertyy jo niin monta, että seinälle alkaa muodostua iso ja upea mutta rikkonainen ja rosoinen peili. Se ei heijasta välttämättä kauhean kirkkaasti, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Aina välillä on kiva kurkkia siitä itseään, nähdä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän."

     Selvittyäni omasta pettymyksestäni koin kirjan ihan kohtalaiseksi. Ei mikään kovin ihmeellinen ja säväyttävä, mutta ei sieltä huonoimmastakaan päästä. Ihan lukemisen arvoinen siis. Yhden lukukerran. Sen enempää en tälle ehkä aikaani uhraisi. Sen lisäksi tämä oli nopea lukea, sillä sen suurempaa tarinaa ei ollut mihin olisi tarvinnut keskittyä. Hyvää iltalukemista siis (vaikka itse vedin tämän kahdessa päivässä).
     Vaikka kirja käsittelee sinkkuelämän koukeroita, suosittelen tämän lukemista ihan kaikille. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin elämä meitä kuljettaa. Mutta kuten kirjassakin mainitaan, jokaisen pitää kokea nuo koukerot ihan itse, eikä opukset siinä mitään auta. Ja sanottakoon vielä (koska laitan kirjan erääseen kohtaan Helmet-haastetta), että kirjan nimi ei julkaisuajankohtana eikä nyt lukemisen jälkeen, ole omaan silmääni sopiva. En tiedä mikä siinä on, mutta itseä tuollaiset pitkät nimet ärsyttävät joissa on niin paljon "tietoa". Lyhyet nimet kunniaan (ellei sitten jotenkin sarjan nimi ole nimessä mukana)!

     "Kun sitten on itse vanha ja ryppyinen, peili alkaa olla melkein valmis. Mutta vain melkein, koska joskus on tullut aikoja, jolloin on repinyt osan tarroista pois, koska ei ole halunnut nähdä, mitä ne näyttävät. Ja kaikkia tarooja ei ole tullut edes liimattua, koska niiden antajat ovat jostain syystä vituttaneet niin paljon. Osa tarroista taas on hävinnyt ja osa on jo haalistunut. Osa on tippunut itsekseen pois.
     Mutta vaikka sitten vanhana voisikin nähdä itsensä lähes kokonaan, on siinä vaiheessa jo niin sokea, ettei erota enää hoitajaa verhoista. Joten lopulta ei koskaan näe itseään kunnolla."

Arvosana: ***
Lukuhaasteet: Helmet19, PopSugar19