Säeromaanien loistoa, osa 1

Kulunut vuosi on ollut tapahtumia täynnä ja postausten julkaiseminen on jäänyt taka-alalle. Kirjat on ollut hyvä tapa rentoutua ja erilaisia teoksia onkin tullut luettua vino pino. Nyt kun ajattelin taas ryhdistäytyä täällä blogin puolella, julkaisen "muutaman" kokoelmapostauksen lyhyillä saateteksteillä näistä luetuista kirjoista. Johonkin väliin varmasti mahtuu myös yksittäisistä kirjoista julkaisuja :)

Ajattelin, että nämä kokoelmat voitaisiin aloittaa säeromaaneilla. Nämä kirjat ovat nopeita lukea ja voin suositella kaikkia.

Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais

Otava 2021, **

Veera Salmi on aikaisemmin kirjoittanut mm. lapsille suunnatun Puluboi ja Poni -kirjasarjan, mihin itse en ole päässyt tutustumaan. Nyt kuitenkin tartuin hänen uutuusteokseensa, uuteen kotimaiseen säeromaaniin. 

Olin niinku aurinko paistais kertoo ensirakkaudesta koronakevään aikana, samaan aikaan kun äiti ei poistu huoneestaan ja Gabrielin tulee huolehtia myös pikkusiskostaan. Nopealukuinen kirja tuli ahmaistua yhdessä illassa, mutta sen suurempia tunteita tämä ei itsessäni herättänyt. Sanoilla leikkimistä oli jonkin verran, mutta se tuntui hieman teennäiseltä. Nyt tämä tuntui enemmänkin vain säeromaanilta, joka olisi hyvin voinut olla myös normaalin romaanin muodossa kirjoitettu.

Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi

Brown Girl Dreaming 2014, S&S 2021, Katja Laaksonen, ***½, historiallinen

Ruskea tyttö unelmoi on muistelmateos lapsuudesta ja nuoruudesta. Rotuerottelu ja taistelu omista oikeuksista on käynnissä. 

Tasaisella tahdilla etenevä teos, josta olisin toivonut tykkääväni enemmän. Jostain syystä jäin kuitenkaan kaipaamaan jotain lisää, tunnetta ja ajatuksia. Mietin vain, että jos olisin lukenut kirjan alkuperäiskielellä, olisin saanut tästä enemmän irti...

Jason Raynolds: Minuutin mittainen ikuisuus

Long Way Down 2017, Otava 2021, Niko Toiskallio, ****

Jason Raynolds on palkittu kirjailija ja runoilija, jonka säeromaani ilmestyi alkuvuodesta myös suomeksi. Minuutin mittainen ikuisuus kertoo viisitoistavuotiaasta Willistä, joka on lähdössä kostamaan veljensä murhaa. Hissimatka alaspäin on elämää muuttava ja saa Willin horjumaan päätöksensä kanssa.

Koskettava ja ajatuksia herättävä kirja jäi mieleen pitkäksi aikaa. Ehkä vielä joskus päädyn lukemaan tämän toisen kerran ja pääsen vielä enemmän pintaa syvemmälle.

Thanhha Lai: Inside out & back again

2013, ****, historiallinen

Inside Out & Back Again on Vietnamin sodan jaloista Yhdysvaltoihin pakenevan perheen tarina lapsen näkökulmasta. Säeromaanin muodossa kerrottu tarina etenee tasaista tahtia, tunnetta täynnä jokaisella rivillä. Elämä Vietnamissa ja Yhdysvalloissa on hyvin erilaista ja Lai osaa hienosti sanoilla taituroida nuo maisemat lukijan eteen. Kirjailijan omakohtainen kokemus on varmasti tuonut oman mausteensa kirjan tarinaan, niin koskettava tämä teos oli lukea.

Sarah Crossan: Kuunnousu

17-vuotias Joe ei ole nähnyt veljeään kymmeneen vuoteen. Ei Ed varsinaisesti häipynyt. Se oli rajumpi juttu. Ed on telkien takana - ja odottaa kuolemantuomiota.

Nyt Edin teloituspäivämäärä on päätetty, ja aika käy vähiin. Joe tahtoo viettää viimeiset viikot veljensä kanssa. Riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat, ja riippumatta siitä oliko Ed syyllinen siihen rikokseen, josta hänet tuomittiin.

     Tunnetun ja tykätyn kirjailijan säeromaani ilmestyi vihdoin suomeksi ja totta kai minun piti tarttua siihen heti tilaisuuden tullen. Sarah Crossanin esikoisteos Yksi julkaistiin pari vuotta sitten ja se oli upea kokemus. Tästä syystä omissa silmissäni toiveet säeromaaneille saattavat olla hieman liian suuret, mutta yritin olla vertaamatta tätä teosta liian paljon aikaisempiin kokemuksiin. 

     Siinä missä Yksi oli surullinen, tämä kirja oli myös ahdistava. Kaikissa tarinoissa ei voi olla onnellista loppua ja mitä tulee kuolemaan tuomittuihin, heillä sellainen on vielä harvemmin. Jo tämä ajatus sai siis itseni hieman kauhulla odottamaan sitä, miten kirja päättyy.

"Ei esimerkiksi

kannata ampua valkoista poliisia Walkerin piirikunnassa

     Texasissa.

Jos sellaista suunnittelee, parempi paikka on Arlington,

     New York -

siellä ei tarvitse  murehtia myrkkyruiskeista eikä

     sähkötuoleista."

     Kuunnousu ei koskettanut itseäni niin vahvasti kuin kuvittelin, mutta silti se oli sellainen lukukokemus, jonka voisin uusia. Kuten säeromaanit yleensä, tämä oli nopealukuinen tarina ja piti hyvin otteessaan alusta loppuun. Tykkäsin siitä, että koko tarina ei pyörinyt vain kuolemantuomion ympärillä, vaan mukana oli myös ihmissuhdekuvioita. Lisäksi Edin ja Joen lapsuudesta päästiin näkemään useita palasia.

Moonrise
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: säeromaani, nuoret, realistinen fiktio
Kustantaja: S&S
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020

Kirjailijan muut teokset: Yksi
Arvosana: ****
Goodreads: 4,18

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Bibbidi bobbidi book, Lastenkirjahylly, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 7. Rikotaan lakia, 18. Tuntematonta aihetta käsittelevä kirja (kuolemantuomio), 27. Säeromaani, 34. Nimessä luontoon liittyvä sana, 37. Ajankohta merkittävä tekijä, 44. Kirjassa kirjeenvaihtoa, 49. Julkaistu 2020 
PopSugar2020: 1. Published 2020, 21. Published the month of your bday (toukokuu), 24. Subject you know nothing about, 33. At least four-star rating on Goodreads 
Goodreads2020: 1. Title doesn't contain A, T or Y, 9. Can be read in a day, 18. By an author you've only read once, 45. By the same author who wrote on of your best reads in 2019, 48. Published 2020

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä:
A) Älä tee itsestäsi numeroa.
B) Ole huomaamaton.
C) Ole keskiverto.
D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.
Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta.
Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi.
Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona (coverbiisit, taustanauhat, hauska koreografia ja rutkasti itseironiaa), muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata, että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?

     Kuuntelin Veistisen esikoisteoksen Kotitekoisen poikabändin alkeet äänikirjana ja mietin hetken, että kirjoitanko tänne kirjasta mitään. Kirja on huumoripläjäys nuorista, yhdeksännellä luokalla olevista hahmoista, jotka perustavat poikabändin. Kirja eteni hyvässä tahdissa ja kyllä aina välillä se sai enemmänkin kuin hymyn huulille. Voin siis hyvillä mielin sanoa, että viihdyin hyvin tätä kirjaa kuunnellessani.
     Keskellä kirjan tarinaa oli paljon "liitteitä", jotka ainakaan äänikirjaa kuunnellessa eivät heti kuulostaneet hyvältä. Ne tulivat yllättäen ja joskus olivat vain muutaman sanan pitkiä. Kirjan edetessä näihin liitteisiin kuitenkin alkoi jo tottua, mutta ei niistä kovin moni tuntunut tuovan kauheasti lisäarvoa kirjan tarinalle. En tiedä miten nämä liitteet vaikuttavat, kun lukee fyysistä kirjaa, mutta itse en nyt silti ihan lämmennyt niille.
     Kirja oli mielestäni hyvä kuvaus nuoren kasvusta ja siitä, miten äkkiä ajatukset lähtevät lentoon. Kirjassa oli hieman suhdekuvioitakin, mikä oli ihan kiva lisä poikabändin perustamisen lisäksi. Kirja oli nopeasti kuunneltu, eikä loppu jättänyt ainakaan minua kylmäksi.

Genre: nuoret, huumori
Kustantaja: S&S

Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä
Julkaisuvuosi: 2016

Arvosana: ****
Goodreads: 3,55

Muissa blogeissa: Koulukirjastonhoitajat, Tuhansia sivuja, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 9. Kohdataan pelkoja, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 24. A subject you know nothing about, 47. More than 20 letters in its title
Goodreads2020: 5. First book in a series, 9. Can be read in a day, 25. Related to the arts

Katja Lahti & Ina Westman: Arkisatuja aikuisille

Pienikin lukuhetki voi pelastaa arjen kuormittaman päivän ja tehdä siitä vähän kevyemmän. Aina ei ole energiaa tarttua paksuihin romaaneihin tai katkonainen lukeminen saa aikaan vain sivujen kelausta taaksepäin. Arkusatuja aikuisille on kaunokirja lyhyisiin taukoihin bussissa, odotusaulassa, vessassa, sängyssä. Se ylläpitää lukuharrastusta silloin kun kahvi ehtii jäähtyä ennenaikaisesti, vauva nukkuu vain pätkissä tai kun työ vie kaikki mehut. Kirjan lyhyet tarinat naisen elämästä, urasta, erosta ja ruuhkavuosista ovat fanfaareja arjelle. Niiden äärellä voi huoahtaa, nauraa, iloita, liikuttua. Teos sisältää huumoria ja sarkasmia, mutta myös vakavia aiheita.

     Kuuntelin tämän äänikirjana. Voi olla, että se oli virhe. Kirjaimellisesti lukemalla olisin saanut tästä ehkä hieman enemmän irti ja tämä olisi ollut parempi lukukokemus. Nyt mieleen jäi vain moninaiset tarinat sellaisesta arjesta, joka ei ole lähellä omaani. Samaistuminen jäi siis hyvin kevyelle asteelle ja keskittyminen siirtyi välillä muualle.
     Tämä kirja sai hymyilemään, miettimään ja puntaroimaan monia asioita, sitä en voi kieltää. Voin suositella tätä koko sydämestäni muille. Itselle tämä oli kuitenkin yhden lukukerran kokemus, enkä saanut tästä niin paljoa irti, kuin olisin halunnut. Katja Lahti ja Ina Westman kirjoittavat myös blogia (linkki alhaalla), josta ymmärtääkseni pari tämänkin kirjan novellia on löydettävissä. Voi olla, että käyn heidän sivuillaan ja annan uuden mahdollisuuden. Koska jos jotain, niin tykkäsin heidän kirjoitustyylistä. Novellit olivat nopeita, osa oivaltavia. Mielenkiintoisia. Kuitenkaan kokonaisuutena tämä ei ollut sellainen teos, joka olisi saanut sukat pyörimään jalassa ja jonka haluaisin lukea uudelleen.

Genre: novelli, kokoelma, satu

Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ***
Goodreads: 3,54

Muissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä

Kirjan kirjoittajien blogi, josta voi käydä lukemassa lisää lyhyitä novelleja: Pieni novelliblogi

Sarah Crossan: Yksi

Grace ja Tippi eivät siedä sitä, että heitä tuijotetaan, mutta he ovat tottuneet siihen. He ovat siamilaiset kaksoset, yhtä kaikin mahdollisin tavoin. Enemmän kuin mitään muuta siskokset toivovat, että heidät nähtäisiin yksitellen, kumpikin vuorollaan, kahtena erillisenä ihmisenä, kuten muutkin. He haluavat oikeita, omia ystäviä. Entä rakkaus?
Mutta tyttöjä odottaa raastava valinta. On tehtävä päätös, joka voi muuttaa heidän elämänsä peruuttamattomasti.

     Romaani runon muodossa. Ensimmäinen laatuaan, jonka itse luen. En ole kovin suuri runouden ystävä, sillä yleensä en ymmärrä runoja ja niiden merkitystä. Tässä kuitenkin kun teksti on kirjoitettu kuten "normaali" runo, vähän useammin vain enteriä painaen, jopa minä ymmärsin mitä luin.
     Kirja kertoo siis siamilaisten kaksosten elämästä lyhyen pätkän verran. Kirjassa on useampi sata sivua, mutta runomuotonsa takia se on hyvin nopeaa luettavaa ja tempo on tasainen. Alku lähtee nopeasti liikkeelle ja tapahtumaketju vyöryää eteenpäin pikaisella tahdilla. Yksi runo on pieni vilkaisu kokonaisuuteen ja yhdessä ne luovat uskomattoman tarinan. Koskettavan. Herkän. Mielettömän. Voisin lukea tämän heti perään toisen kerran ja itkeä ilosta ja surusta. Eikä tämä tuottaisi mitään ongelmia.
     Kuitenkin, koska tämä oli runomuodossa, ei tarina tuntunut saavan kaikkea sitä mitä se olisi ansainnut. Tarinasta jäi uupumaan jotain, mutta toki sitten kirjasta olisi tullut vielä paksumpi. Mutta samalla tarina olisi ollut syvempi. Olisin kaivannut päähenkilöiden mielenmaailman vielä suurempaa kuvausta.

     "Se on vain totuus
joka ei
koskaan
häviä
mihinkään."

One
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: nuoret, realistinen fiktio, runous
Kustantaja: S&S
Julkaisuvuosi: 2015 suom. 2018

Arvosana:****½
Goodreads: 4,16

Muissa blogeissa: Kymmenes kirjain, Kirjat kertovat, Kannesta kanteen

Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat kuljettaneet Ericaa ja Alexandraa eri suuntiin: toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Onko kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt kaunotar voinut tehdä itsemurhan? Mikä hänen elämässään oli ollut näin pahasti pielessä? Oliko kyseessä sittenkään itsemurha? Talvihorroksessa uinuva Fjällbacka alkaa vähitellen paljastaa salaisuuksiaan. Tuttu ympäristö muuttuukin vieraaksi, mutta onneksi Erican elämään löytyy uusia kiintopisteitä.

   Ennen tämän kirjan lukemista, olin tarttunut saman sarjan toiseen osaan, Saarnaajaan. Nyt siis palasin ajassa hieman taaksepäin ja tiesin joitain asioita ennen kirjan aloittamista. Toisessa osassa ei kuitenkaan ollut kerrottu mitään kovin oleellista tämän osan tarinasta, joten se ei sen kummemmin itseäni haitannut. Tuon toisen osan lukemisen jälkeen minulle jäi hyvät fiilikset Läckbergistä ja hänen tyylistään kirjoittaa. Otin siis sen puolesta tämän osan hieman varovaisesti käsittelyyn, sillä tämä kaikessa olemuksessaan kuitenkin on naisen esikoisteos. Pelkoni olivat kuitenkin turhia ja tämä osa oli aivan yhtä mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu kuin sarjan jatko-osakin.
     Tarina lähtee käyntiin samalla tavalla kuin useimmat muutkin rikosromaanit, murhalla ja siitä kertomisella/kuvailulla. Sitten alkavat tutkinnat, tällä kertaa kahden erillisen tekijän kanssa. Hiljaisen Fjällbackan kylän poliisi ei ole tottunut murhiin, mutta he tarttuvat sen selvittämiseen kuin mihin tahansa muuhunkin hommaan ja ovat valmiita saamaan vastauksia. Samaan aikaan Erica, murhatun naisen lapsuudenystävä alkaa tutkia tapahtunutta, omien intressiensä kautta. Matkan varrella poliisissa työskentelevät Patrik ja Erica tutustuvat, kertoen toisilleen tutkintaan liittyviä asioita. Näin pala palalta salaisuudet alkavat paljastua.
     Tarina etenee miellyttävää tahtia, ei liian nopeasti, mutta kuitenkaan ei jämähdetä paikalleen. Lukija ehtii aivan hyvin prosessoimaan lukemaansa ja pysyy tahdissa mukana. Murhan selvittely etenee ja asioista kerrotaan useammankin hahmon näkökulmasta, mikä on omasta mielestäni virkistävä lisäys. Joskus on kiva lukea muidenkin kuin vain tutkijoiden ajatuksia ja toimia tulosten saamiseksi.
     Ehkä suurin miinus minun mielestäni tässä kirjassa (ja myös toisessa osassa) on lukujen pituus. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät kun luvut ovat lyhyitä ja selkeästi erotettu toisistaan. Valitettavasti Läckberg ei taida kuulua näihin ihmisiin, sillä tässäkin kirjassa luvut olivat parhaimmillaan 50 sivua pitkiä ja pahimmillaan 150+. Toki siinä välissä kerronnan kuvakulma ehti muuttua moneen otteeseen, mutta silti. Se häiritsi itseäni.

Isprinsessan
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Fjällbacka #1
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004

Arvosana: ****
Goodreads: 3,72

Karin Erlandsson: Helmenkalastaja

Miranda matkaa pohjoisen metsäalueelta etelän rannoille sukeltaakseen kevään tullen helmiä kuningattaren hovin tarpeisiin. Hän on helmenkalastajista taitavin ja uskoo löytävänsä myös kaikkien havitteleman, myyttisen silmäkiven. Kerrotaan, että sen, joka löytää silmäkiven, ei tarvitse koskaan enää kaivata mitään.
     Mutta miten etsiä arvokasta helmeä, kun vaivoiksi lähtee mukaan Syrsa, höpöttävä pikkutyttö joka ei pysty sukeltamaan helmiä nostattamatta merenpohjasta hiekkaa?

     Sopiva satu lapsille ja aikuisille. Kaunis kansi. Tarina ystävyydestä. Tarina kaipuusta. Koskettava tarina, joka etenee pikkuhiljaa ja joka on täynnä käänteitä, ajatuksia ja oivalluksia.
     Tarinan pääosassa on kaksi lasta, toinen vanhempi ja kokeneempi helmenkalastaja ja toinen nuori, kuka ei osaa sukeltaa oikeastaan yhtään. Hänessä on kuitenkin jotain, mikä tekee hänestä paremman kalastajan. Hänessä on jotain, mikä saa aikaan tarinassa käänteen, joka kauhistuttaa ja saa lukemaan kirjan loppuun vielä nopeampaa.
     En kauheasti lue lastenkirjoja, mutta joskus kun näin pääsee käymään, olen iloinen kun saan yllättyä positiivisesti. Tämä teos on voittanut palkintoja, joten odotukseni olivat korkealla. Ja kaikki odotukseni olivat kerrankin hyvin täytetty. Tämä teos oli yksinkertainen tarina, mikä sopii myös varttuneemmalle kansalle luettavaksi. En voi kuin suositella tämän lukemista. Enkä yhtään ihmettelisi, jos tästä tulisi seuraava lastenklassikko, jonka kaikki päätyy lukemaan.
     Kirjan juoni eteni tasaisesti, siinä oli sopivasti käänteitä. Hyvä ja paha taistelivat keskenään, kuten aina. Lisäksi joukkoon oli lisätty Silmäterä, helmi, jonka löytäjä ei kaipaa enää mitään. Mutta ne ketkä lähtevät etsimään helmeä, kaipuu täyttää heidät. Moni juonenkäänne oli odotettavissa ja varsinkin loppu oli melko itsestään selvä jo hyvän matkaa ennen viimeiselle sivulle pääsyä. Mutta tästä huolimatta kirjan lukeminen (tai omalla kohdalla kuunteleminen) ei tuottanut ongelmia ja kirjan loputtua jatkon lukeminen tuli heti mieleeni.

Nimi: Helmenkalastaja (Pärlfiskaren)
Kirjailija: Karin Erlandsson
Suomentanut: Tuula Kojo

Äänikirjan lukija: Hanna Hurskainen
Genre: fantasia, lapset, nuoret
Sarja: Legenden om ögonstenen #1, Taru silmäterästä #1
Sivumäärä: 169
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****

Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä, Oksan hyllyltä

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa

Tom ja Karin odottavat esikoislastaan, kun Karinin vointi yhtäkkiä heikkenee ja hänet otetaan sairaalaan. Lapsi syntyy keisarileikkauksella. Tom kiirehtii edestakaisin sairaalan pitkiä käytäviä, hän kulkee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä; hän kulkee elämän ja kuoleman välillä.
Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.

     Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin, mutta siinä on myös fiktiivisiä osia. Tästä syystä päätin, että annan tälle kirjalle arvosanan. Ensin olin ajatellut, että en anna. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ja taas, kuten kaikkien aikaisempien muistelmien ja elämäkerrallisten kirjojen kohdalla, en halua millään lailla arvostella tarinaa kirjan takana. Annan vain mielipiteeni lukijana, enkä halua loukata ketään sanoillani.
     En tiedä miten muuten kuvailin tätä kirjaa, kuin että se on vaikeasti luettava teos. Aihe on vaikea. Kirjoitustyyli on vaikea. Dialogit on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappale (joka sisältää dialogia) voi kestää jopa kymmenen sivun verran ilman, että sinä aikana on kertaakaan painettu enteriä. Ajassa hypitään sinne ja tänne ilman, että siinä on kunnollista logiikkaa. Yksinkertaisesti vaikeaa luettavaa.
     Kirjaa aloittaessani ajattelin pääseväni lukemaan tarinaa pariskunnasta, josta vain toinen osapuoli lähtee vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Sitten olisi hautajaisten valmistelua ja yksinhuoltajan arkea. Kuinka väärässä olinkaan. Tai no, alku meni oikein. Arjesta ei ollut tietoakaan. Tuntui, että kirjassa oli enemmän tarinoita menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Teoksen kirjoittaminen on varmasti ollut hyvästä kirjailijalle, surutyö on helpompaa. Näin lukijana kuitenkaan en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Se ei koskettanut minua juurikaan. Olin vain pettynyt. Odotukseni olivat olleet eri, mitä todellisuudella oli antaa.

     "Papilla on prätkätakki ja Ray-Banit, siiliksi ajeltu tukka, lyhyt harmaantuva parransänki ja kolhot mustat bootsit. Tom? hän tiedustelee ja ottaa aurinkolasit silmiltään. Kyllä, olen, ja tässä on Livia, vastaan. Aivan, Livia, heipä hei, mies sanoo ja kättelee ensin Liviaa ja sitten minua. Totta, hän esittäytyy. Niin oletinkin, vastaan. Kello yksitoista, niinhän me sovittiin? Kyllä, olin vain juuri vaihtamassa vaippaa ja yltä päältä paskassa, sanon. Pappi naurahtaa, riisuu bootsit, katselee uteliaana ympärilleen eteisessä ja sanoo: Olin vähän ajoissa ja tein pienen kävelylenkin, hienoa seutua, kauanko olet asunut täällä? --"

     Jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, miten vaikea tätä kirjaa oli lukea, voin silti sanoa tykänneeni Malmquistin osin ironisesta, mutta myös todellisesta kerronnasta. Pieniä yksityiskohtia, jotka luovat suuren kokonaisuuden. Lyhyesti sanottuna tämä oli mielenkiintoinen tarina, joka sisälsi paljon asiaa. Vaikka tämä ei suosikkeihini kuulukaan, olen silti iloinen saatuani lukea tämän teoksen. Olen ainakin yhtä tarinaa viisaampi. Harmi, että kirja ei vain ollut ehkä minulle tehty, sen kaikessa loistossaan.

Nimi: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv)
Kirjailija: Tom Malmquist
Suomentanut: Outi Menna
Genre: muistelma
Sivumäärä: 326
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)

Arvosana: **

Jenny Han: To All The Boys I've Loved Before

16-vuotias Lara Jean Song säilyttää kirjoittamiaan rakkauskirjeitä äidiltä saadussa hatturasiassa. Yksi jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Viisi Kirjettä, joihin Lara on vuodattanut kaikki tunteensa. Kirjeitä ei ole tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä joku lähettää ne eteenpäin. Yhtäkkiä Laran rakkauselämä ei olekaan enää mielikuvitusta vaan pelkkää sotkua.

     Tämä on kirja, johon en ajatellut koskaan koskevani. Tässä sitä kuitenkin ollaan, kirja kuunneltuna ja mietin, pitäisikö minun tutustua myös toiseen osaan. Ehkä joskus. Ei vielä. Tämä oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, hauska, että voin sanoa nauttineeni kirjan kuuntelusta.
     Kirjan juoni ei ole mitenkään ihmeellinen. Tarina seuraa Laraa päivästä toiseen, miten hänen siskonsa muuttaa pois ja tämä muuttaa koko perheen dynamiikkaa, miten kirjeet lähetetään ja sotku on valmis, miten Lara joutuu väittämään seurustelevansa ja siitä se sotku vasta syveneekin. Menoa ja meininkiä ei siis ole, vain normaalia teini-iän kriiseilyä ja epävarmuutta siitä, mikä on oikein. Tässä kirjassa mielestäni kirjailija onkin hyvin saanut tuotua esiin juuri tuota epävarmuutta ja luonteen oikullisuutta.
     En tiedä olisinko päässyt kirjassa loppuun asti jos olisin oikeasti lukenut tämän. Nyt kuitenkin kun kuuntelin tämän ja englanninkielisen teoksen puhuja osasi hommansa paremmin kuin hyvin, pääsin loppuun asti. Tarinaan pystyi eläytymään paremmin, kun joku muu luki sen ja teki pieniä äänirooleja eri hahmojen kohdalla. Aivan mahtavaa.

Nimi: To All the Boys I've Loved Before (Pojille, joita joskus rakastin)
Kirjailija: Jenny Han (suom. Antti Hulkkonen)
Genre: nuoret, romantiikka
Sarja: To All the Boys I've Loved Before #1
Sivumäärä: 371
Kustantaja: S&S (suom. Sanoma)
Julkaisuvuosi: 2014 (suom. 2018)

Arvosana: ****

Lukuhaasteet: PopSugar19 (29. Kirjan kannessa on sana love/rakkaus)

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Varhaisena kesäaamuna pikkupojan ritarileikke saa äkillisen lopun. Poika löytää maasta alastoman naisen, joka tuijottaa suoraan häneen.
Nuori nainen on murhattu. Poliisi on ymmällään, kun ruumiin alta löytyy kahden naisen luurangot. Mitä tekemistä vastalöydetyllä ruumiilla on kahden 1970-luvun lopussa kadonneen naisen kanssa? Etsitäänkö nyt murhaajaa, joka on odottanut yli kaksikymmentä vuotta edellisen rikoksensa jälkeen, vai onko liikkeellä jäljittelijä?
Konstaapeli Patrik Hedström saa tutkinnan johdettavakseen, ja pian mystinen tapaus vaivaa häntä päivin öin. Kun sitten neljäs nainen katoaa, Patrik tietää että jokainen sekunti on kallis, jos hänet aiotaan löytää elävänä.

     En ole aikaisemmin tutustunut Läckbergin tuotantoon, mikä on yksi pieni ihme sinällään, kun miettii hänen tunnettavuuttaan. Nyt kuitenkin päätin lukea yhden hänen kirjoistaan, enkä malttaisi odottaa päästäkseni lukemaan seuraavankin. Nimittäin ainakin tästä kirjasta tykkäsin, ja paljon.
     Jos kaipaa dekkaria, jossa tapahtuu jännittäviä asioita koko ajan ja murhia vilisee tekstin keskellä, niin tämä teos ei ole sinulle. Jos kuitenkin kaipaat välillä dekkaria, jossa on rikoksen selvittelyn ympärillä kunnon sukudraamaa ja eri ihmisten elämän selvittelyä, tämä on sinulle. Kirja muodostuu niin monesta palasta, että varmaan toisella lukukerralla vasta ymmärtää kaiken mahdollisen.
     Pidin tässä dekkarissa melkein kaikesta, juonesta, hahmoista, tarinan muodostumisesta. Kertomus piti koko ajan kiinnostuksen yllä. Sen lisäksi oli helppo pysyä perässä sen suhteen, että mitä tapahtuu ja missä ja kenelle. Voin siis vain suositella tämän lukemista, jos et vielä jostain syystä ole kirjaan (tai kirjasarjaan) tarttunut. Tätä osaa lukiessa myös huomasi sen, että jos olisi lukenut myös sarjan ensimmäisen osan, jotkin asiat olisivat jo tuttuja. Tämä teos toimi kuitenkin hyvin myös yksinään, joten suurta ongelmaa sen suhteen ei ollut itselläni.

Nimi: Saarnaaja (Predikanten)
Kirjailija: Camilla Läckberg
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, mysteeri, rikos, trilleri
Sarja: Fjällbacka #2
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Schildts & Söderströms / Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004 (suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa
Arvosana: ****½

Katriina Huttunen: Surun istukka

Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtenä peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt.
Mikään äidin elämässä ei ole enää koskaan kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole.
Äidin koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Vain siellä hän tuntee hetken rauhaa, siellä hän voi olla tyttärensä luona, surunsa kanssa.
Menetyksen mukana tulee viha. Itsesyytökset, raivo, pettymys itseen, toisiin. Pelko, kauhu, häpeä. Katumus. Mutta suurin kaikesta on suru. Ja syvän surun keskellä on salaisuus, tytär, lapsi jota ei enää ole.
Menetyksen mukana tulevat myös sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa.

     Surun istukka on Huttusen omaelämäkerrallinen esikoisteos, mikä luo minulle (taas) sen fiiliksen, että en halua antaa kirjalle mitään erillistä arvosanaa tai muutenkaan arvostella itse tarinaa. Minun on kuitenkin sanottava muutama sana tästä teoksesta, enkä sillä halua mitenkään loukata ketään tai vähentää kirjan tärkeää sanomaa ja sen arvoa.

     "Saanko elää, saanko kuolla. Kaikki se mitä en muista. Kaikki se mitä muistan. En halua unohtaa mitään. En halua mitään.
     Surun istukka yhdistää kuolleen lapsen ja äidin. Elän, siis suren. Suren, siis elän. Sitten kun olen kuollut, en voi enää surra. Siksi minun on surtava nyt. Tämä on elämäni viimeinen tilaisuus."

     Tämän teoksen lukeminen oli raskasta. Aihe jo yksinään ei ole mikään positiivinen, mutta lisäksi kirjan kerronta teki tästä raskasta. Samoja asioita toistettiin useaan otteeseen ja mikään ei tuntunut menevän eteenpäin. Asioihin palattiin ja sitten taas hypättiin elämässä pari kuukautta eteenpäin. Itse koin tämän takia, että tarinassa oli vaikea pysyä mukana. Vähän väliä oltiin taas pakkaamassa tyttären kodin tavaroita ja seuraavalla sivulla tyttären kuolemasta oli vuosi. Lisäksi kirjassa toistettiin useaan otteeseen samoja asioita: tyttären itsemurha, lääkkeet ja valitukset lääkefirmoille, syyllisyys, hautausmaalla käyminen joka päivä. Toki nämä on asioita, jotka väistämättä tälläisessa kirjassa esiintyy, mutta itselleni toistoa oli liikaa.
     Kirjassa mainittiin vain pariin otteeseen naisen toinen lapsi, poika. Mitä hänelle tapahtui? Miksi nainen ei pitänyt toiseen lapseensa yhteyttä? Toisen lapsen unohtaminen kokonaan tuntui hieman oudolta ja ehkä vähän tylyltä. Toki kaikki kokee surunsa eritavoin ja käsittelytapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin on. Mutta silti. Jäin kaipaamaan lisää kerrontaa hänestä.

     "Haluaisinko sanoa jotain muille äideille. Mitä haluaisin sanoa. Rakastakaa lapsianne. Ymmärtäkää heitä. Antakaa heille anteeksi. Älkää syyllistäkö heitä. Kunnoittakaa heitä. Olkaa kärsivällisiä. He ovat tärkeintä mitä teillä on.
     Kukaan meistä ei ole valinnut äitiään. Äiditkään eivät ole valinneet lapsiaan, mutta äideillä on aina valta tuhota lastensa elämä."

     Odotin kirjan loppuun asti, että surutyössä päästäisiin eteenpäin, mutta turhaan. Samoja asioita jauhettiin alusta loppuun, eikä mitään edistystä tuntunut tapahtuvan. Se teki tästä kirjasta hieman masentavan lukea. Siis vielä lisää. Oli tämä kuitenkin hyvin ajatuksia herättävä teos ja suosittelen koko sydämestäni sen lukemista jos aiheesta lukeminen yhtään kiinnostaa.

     "Lapseni kuoleman jälkeen en ole pitänyt ihmisistä. En tule enää toimeen juuri kenenkään kanssa. En välitä juuri kenestäkään, en jaksa kuunnella, en jaksa vastata, en jaksa. Haluan vain syödä ja nukkua. Olen kiinnostunut kuolemasta mutta vain tästä yhdestä kuolemasta. Olen kiinnostunut itsemurhasta mutta vain tästä yhdestä itsemurhasta. Olen kiinnostunut masennuksesta mutta vain tästä yhdestä masennuksesta. En itse ehkä tiedä mitä masennus on tai miltä se tuntuu, sotken sen väsymykseen ja nälkään ja sydänsuruihin ja pettymyksiin ja yleiseen kyllästymiseen ja siihen että olen tympääntynyt elämääni ja itseeni. Varsinkin öisin. Varsinkin itseeni."

Nimi: Surun istukka
Kirjailija: Katriina Huttunen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 319
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ei arvosanaa

Lukuhaasteet: Helmet19 (40. Kirja käsittelee mielenterveysongelmia)

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Koskettava tarina kissasta, yksinäisyydestä ja ystävyydestä.
Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.
Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?

     Lainasin tämän e-kirjana ilman sen suurempaa syytä. Se oli lainattavissa ja tarvitsin Helmet-haasteeseen sopivan kirjan. Tämä siis valikoitui kaikkien mahdollisten kirjojen lomasta. Enkä ole yhtään pahoillani siitä, sillä tämä oli yllättävän mukava lukukokemus. Ei paras sellainen, mutta kuitenkin niin hyvä, että luin kirjan mielelläni loppuun ja pystyin arvioimaan sen keskivertoiseksi kirjaksi.
     Kirja siis kertoo kissan ja miehen matkasta, kissan näkökulmasta. Tai ainakin niin voisi luulla tuon takakannen tekstin perusteella. Yllätyksenä itselleni tuli se, että melkein puolet kirjasta oli menneisyydessä rämpimistä ja vanhojen tarinoiden kuuntelua. Se niin sanottu matkustaminen ja siitä kertominen jäi aika vähälle. Mikä itselle ainakin oli pettymys. Minua ei niinkään kiinnostanut Satorun lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat, sillä en kokenut niiden liittyvän niin suuressa osin itse tarinaan. Toki niillä oli merkitystä kirjan lopussa, saatujen ystävien merkeissä, mutta muuten niillä ei ollut suurta painoarvoa. Vaikka ne veivätkin suuren siivun kirjan sivuista.
     Niissä kohdissa kun kertojana toimi kissa, oli onnistuttu mielestäni todella hyvin. Vaikka Nana tuntuikin hieman ylikissalta, sillä hän osasi niin paljon kaikkea ja oli niin viisas, kissamainen ajattelu oli hyvin saatu tuotua sivuille. Nämä kohdat olivat myös sellaisia, missä ei tarvinnut miettiä sitä, että kuka nyt oikeastaan puhuu. Muuten näitä kohtia meinaan oli, alusta loppuun asti. Kertojan vaihtumista ei ilmaistu mitenkään ja siinä sitten meni hetki tajuta, että ahaa, nyt maailmaa katsotaan jonkun toisen silmistä. Ja aina en ollut edes ihan selvillä, kenen.
     Kokonaisuutena kirja oli siis viihdyttävä ja mukavaa luettavaa. Juoni ja idea tarinan takana oli ihana, vaikka toteutus ei ihan niin hyvin onnistunutkaan. 

     "Matkamusiikkimme alkoi tänäänkin kappaleesta, joka toi mieleen kyyhkyset.
     Tien varrella kasvoi sikin sokin keltaisia ja violetteja kukkia. Niitty ei ilmeisesti ollut istutettu, vaan villinä rehottavat kasvit olivat luonnonkukkia.
     Hokkaidön tiet olivat näköjään hieman hunningolla mutta niiden penkereet kukoistivat. Ero Tokion asfaltilla ja betonilla verhottuihin katuihin oli valtava. Täällä oli päällystämättömiä teitä sielläkin, missä kaupunki vaikutti vielä jatkuvan. Ehkä sen takia maisema oli niin levollinen. Oli helppo hengittää."

Nimi: Matkakissan muistelmat (The Travelling Cat Chronicles)
Kirjailija: Hiro Arikawa
Suomentanut: Raisa Porrasmaa
Genre: eläimet
Sivumäärä: 250
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2019)

Arvosana: ***

Lukuhaasteet: Helmet19 (20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), PopSugar19 (32. Kirjailija on kotoisin Aasista)