Kun hän palaa sairaalasta vauvan kanssa kotiin, Karinia ei enää ole.
Joka hetki olemme yhä elossa perustuu tositapahtumiin, mutta siinä on myös fiktiivisiä osia. Tästä syystä päätin, että annan tälle kirjalle arvosanan. Ensin olin ajatellut, että en anna. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Ja taas, kuten kaikkien aikaisempien muistelmien ja elämäkerrallisten kirjojen kohdalla, en halua millään lailla arvostella tarinaa kirjan takana. Annan vain mielipiteeni lukijana, enkä halua loukata ketään sanoillani.
En tiedä miten muuten kuvailin tätä kirjaa, kuin että se on vaikeasti luettava teos. Aihe on vaikea. Kirjoitustyyli on vaikea. Dialogit on kirjoitettu yhteen putkeen. Kappale (joka sisältää dialogia) voi kestää jopa kymmenen sivun verran ilman, että sinä aikana on kertaakaan painettu enteriä. Ajassa hypitään sinne ja tänne ilman, että siinä on kunnollista logiikkaa. Yksinkertaisesti vaikeaa luettavaa.
Kirjaa aloittaessani ajattelin pääseväni lukemaan tarinaa pariskunnasta, josta vain toinen osapuoli lähtee vauvan kanssa sairaalasta kotiin. Sitten olisi hautajaisten valmistelua ja yksinhuoltajan arkea. Kuinka väärässä olinkaan. Tai no, alku meni oikein. Arjesta ei ollut tietoakaan. Tuntui, että kirjassa oli enemmän tarinoita menneisyydestä kuin nykyisyydestä. Teoksen kirjoittaminen on varmasti ollut hyvästä kirjailijalle, surutyö on helpompaa. Näin lukijana kuitenkaan en päässyt tarinaan kunnolla sisälle. Se ei koskettanut minua juurikaan. Olin vain pettynyt. Odotukseni olivat olleet eri, mitä todellisuudella oli antaa.
"Papilla on prätkätakki ja Ray-Banit, siiliksi ajeltu tukka, lyhyt harmaantuva parransänki ja kolhot mustat bootsit. Tom? hän tiedustelee ja ottaa aurinkolasit silmiltään. Kyllä, olen, ja tässä on Livia, vastaan. Aivan, Livia, heipä hei, mies sanoo ja kättelee ensin Liviaa ja sitten minua. Totta, hän esittäytyy. Niin oletinkin, vastaan. Kello yksitoista, niinhän me sovittiin? Kyllä, olin vain juuri vaihtamassa vaippaa ja yltä päältä paskassa, sanon. Pappi naurahtaa, riisuu bootsit, katselee uteliaana ympärilleen eteisessä ja sanoo: Olin vähän ajoissa ja tein pienen kävelylenkin, hienoa seutua, kauanko olet asunut täällä? --"
Jos ei oteta huomioon sitä seikkaa, miten vaikea tätä kirjaa oli lukea, voin silti sanoa tykänneeni Malmquistin osin ironisesta, mutta myös todellisesta kerronnasta. Pieniä yksityiskohtia, jotka luovat suuren kokonaisuuden. Lyhyesti sanottuna tämä oli mielenkiintoinen tarina, joka sisälsi paljon asiaa. Vaikka tämä ei suosikkeihini kuulukaan, olen silti iloinen saatuani lukea tämän teoksen. Olen ainakin yhtä tarinaa viisaampi. Harmi, että kirja ei vain ollut ehkä minulle tehty, sen kaikessa loistossaan.
Nimi: Joka hetki olemme yhä elossa (I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv)
Kirjailija: Tom Malmquist
Suomentanut: Outi Menna
Genre: muistelma
Sivumäärä: 326
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2017)
Arvosana: **
Tämä kirja oli samalla kiihkeä ja rosoisen surullinen.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä siitä, että kirjaa oli aika vaikeaa lukea. Erityisesti nuo mainitsemasi dialogit olivat hankalaselkoisia, ja muutenkin oli hengästyttävä tahti monin paikoin. Karinin kuolemaan asti ahmin kirjaa, ja siinä viime hetkillä kyllä kurkkua kuristi, että sikäli kirja kosketti. Loppupuolella oli muutamia tosi kauniita yksittäisiä virkkeitä ja kohtia (helpottavaa, että toivokin viimein pilkahteli), mutta muuten lukutahtini meinasi hieman hidastua, ja tosiaan paikka paikoin oli osioita, joita oli kirjoitustyylin vuoksi raskasta puurtaa läpi. Laillasi olen iloinen, että sain lukea tämän kirjan, mutta omasta puolestani olisin jotenkin halunnut pitää siitä enemmän... :)
VastaaPoista