Sitten kohtalo heittää kuninkaan hoviin nuoren Fitzin, ylhäisen prinssin äpäräpojan. Kateellisten mielestä poika on uhka vallanpitäjille - mutta voisiko hän olla myös avain kuningaskunnan eloonjäämistaistelussa?
Kun kuningas saa tietää, että Fitz on saanut sukunsa perintönä telepaattisen kommunikoinnin ja ennaltanäkemisen lahjan, hän antaa salaa valmentaa poikaa tehtävään, joka vie keskelle Kuuden herttuakunnan valtajuonitteluita ja sotatantereita. Fitzista on tuleva kaikkien aikojen taitavin salamurhaaja Hänen Majesteettinsa palvelukseen, ja monen vaativan taidonnäytteen jälkeen hän saa tehtävistä vaikeimman ja haastavimman...
Joskus vastaan tulee kirjoja, joiden kohdalla miettii, miksi en ole aikaisemmin törmännyt tähän kirjaan ja lukenut tätä. Tämä kirja on yksi niistä. Kyseessä ei ole mikään uusi teos, mutta se on nyt noussut uudelleen pinnalle, osaksi koska se on saanut "jatkoa" ja sitä kautta päässyt kansan tietoisuuteen. Olen iloinen, että edes nyt pääsin tutustumaan tähän kirjaan, sen maailmaan, sen hahmoihin. Ja täytyy myöntää, että jos olisin nuorempana tätä lukenut, en ehkä olisi jatkanut ensimmäistä kirjaa pidemmälle. Nyt kuitenkin uskon ja toivon, että päädyn lukemaan myös jatko-osat (varsinkin kun ne löytyvät jo hyllystäni).
Olen enemmän sellaisten kirjojen ystävä, joissa joka sivulla (tai ainakin joka luvussa) tapahtuu jotain ja asiat etenevät hyvää vauhtia. Sellaiset kirjat jaksavat pitää mielenkiintoni yllä ja lukukokemus on nautinnollinen. Tämä kirja ei omalla tavallaan ollut sellainen kirja. Tässä oli kyllä paljon tapahtumia, mutta kerronta hieman latisti tunnelmaa ja teki tästä sitä kautta hieman puuduttava lukea. Itselleni tämä ei siis ollut mikään nopea lukukokemus, vaikka siihen olisi ollut mahdollisuus. Omaan silmään tämän kirjan kerronta oli liian selostava, en osaa edes kuvailla sitä. Asiat kerrottiin tasapaksusti ja selkeitä juonenkäänteitä ei ollut. Tai oli, mutta ne eivät tulleet mitenkään erityisemmin esille.
Koko kirjan kestävän monotonisen kerronnan takia odotin hieman pelolla kirjan loppua. Jos se olisi samanlainen kuin koko muukin kirja, en tiedä miten innolla ottaisin seuraavan osan käsiini. Pelkoni osoittautui osin oikeaksi. Kerrontatyyli oli samanlainen kuin muussakin kirjassa (tosin olisin ollut todella yllättynyt, jos ei olisi ollut), mutta lopun tapahtumat tuotiin kuitekin hieman uudessa valossa esille ja mielenkiintoni jatkoa kohtaan kasvoi.
Entä sitten kirjan hahmot? Fitz, poika, oli alussa vain kuusivuotias ja kirjan lopussa hän oli parikymppinen. Hänen matkansa tuntemattomasta pojasta tunnetuksi äpäräksi oli mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu. Toki paljon oli jätetty välistä, mutta yhteen kirjaan on mahdotonta saada koko elämäntarinaa. Hänestä muovautui varsin todentuntuinen olo ja tykästyin häneen valtavasti. Myös muut hahmot oli hyvin luotuja. Jokainen oli erilainen ja heidän persoonallisuutensa tuotiin esille. Heidät pystyi helposti jakamaan annetun kuvan avulla hyviksiin ja pahiksiin. Välimuotoja ei juurikaan ollut.
Huonoista puolistaan huolimatta tykkäsin tästä kirjasta. Sen lukeminen ei ollut nopeaa, mutta kun sille antoi oman aikansa, se jätti jäljen ja ehkä tämä sarja jopa nousee yhdeksi suosikeistani. Voin siis todellakin suositella tätä kirjaa, jos tähän ei ole vielä ehtinyt tutustumaan.
Nimi: Salamurhaajan oppipoika (Assassin's apprentice)
Kirjailija: Robin Hobb
Suomentanut: Sauli Santikko
Genre: aikuiset, fantasia, seikkailu
Sarja: Näkijän taru #1
Sivumäärä: 445
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1995 (suom. 1996)
Arvosana: ****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti