Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanen aikakirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kanen aikakirjat. Näytä kaikki tekstit

18. maaliskuuta 2022

Rick Riordan: Pedon varjo

Kanen sisarukset Carter ja Sadie tiesivät saavansa koulutusta taikavoimien käytössä saattaakseen muinaisten Egyptin jumalten järjestyksen jälleen maailmaan. Mutta heillä ei ollut aavistustakaan, että maailma suistuisi samalla täydelliseen sekasortoon.
Kaaoksen käärme Apep uhkaa tuhota koko maailman. Taikurit ovat kääntyneet toisiaan vastaan, ja jumalat ovat katoamassa. Lisäksi Kanen sisarusten rinnalla taistelleista ystävistä toinen on kadottamassa elämänvoimansa ja toinen pitää aisoissa vanhuudenhöperöä Ra-auringonjumalaa.
Syöksyessään hengenvaarallisesta seikkailusta toiseen sisarukset yrittävät olla ajattelematta, että he ovat vain pari nuorta, joiden tehtävänä on estää maailmaa syöksymästä omaan tuhoonsa.

     Pedon varjo on egyptin mytologialla maustetun Kanen aikakirjat trilogian päätösosa. Kuten aikaisemmat kaksi osaa, olen lukenut tämänkin kirjan joskus aikaisemmin, mutta siitä kerrasta ei ole mitään muistikuvia. Edes nyt lukiessani ei tullut sellaista oloa, että tämä olisi jollain tavalla tuttu. Ehkä se kertookin jotain silloisesta lukukerrasta ja epäilen, että tämän kerran jälkeen tilanne olisi jotenkin muuttunut.
     Mikäli trilogian toinen osa Liekehtivä valtaistuin olikin mielestäni hieman ensimmäistä osaa parempi, tämä päätösosa ei jaksanut innostaa missään vaiheessa. Tämä oli hieman lyhyempi kuin aikaisemmat osat, mutta sen lukemiseen meni silti kauemmin. Tulin tätä lukiessani ajatelleeksi, että Sadien ja Carterin kohtalo eivät missään kohtaa nousseet itselle huolenaiheeksi. Eikä heidän ystävienkään. Mikäli minulla ei olisi tällä hetkellä tavoitteena lukea kaikkia Riordanin kirjoja, olisin jättänyt tämän kirjan kesken useaan otteeseen. Kirjalle antamani kolme tähteä ovat olemassa vain siksi, että Riordan osaa kyllä kirjoittaa. Tämä kirja(sarja) ei vain nyt ollut minulle.

The Serpent's Shadow
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #3
Kustantaja: Otava (2012, suom. 2013)

11. maaliskuuta 2022

Rick Riordan: Liekehtivä valtaistuin

Vakuuttavaa fantasiaa - uskomattomat juonenkäänteet heittelevät lukijaa kuin egyptiläisten keksimä vipuvarsi!
Siitä lähtien kun muinaiset Egyptin jumalat vapautettiin nykymaailmaan, Kanen sisarukset Carter ja Sadie. Heillä ei myöskään ole aikaa harjoittaa yliluonnollisia kykyjään käytännössä.
Kaikki apu on tarpeen, kun Apep-käärme, pahin mahdollinen vihollinen ja kaaoksen ruumillistuma, on virkoamassa. Jos sisarusten ei onnistu estää kaaoksen voimia, koittaa maailmanloppu.

     Kanen aikakirjat jatkuvat, Liekehtivä valtaistuin vievät Sadien ja Carterin heidän matkallaan eteenpäin. Tapahtumia mahtuu jokaiselle sivulle ja hetken hengähdystaukoa ei ole luvassa.
     Olen joskus aikaisemmin tullut lukeneeksi tämän kirjan, mutta muistikuvia siitä lukukokemuksesta ei juurikaan ole. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, lähinnä se oli vain hyvä asia. Hyvällä vauhdilla etenevä tarina oli taattua Riordanin laatua ja tätä oli miellyttävää lukea. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan ensimmäisellä puoliskolla saanut pidettyä ihan kokonaan mielenkiintoani yllä, ja lukeminen eteni tästä syystä alkuun hieman hitaasti. Loppupuolisko kuitenkin imaisi mukaansa paremmin ja teki tästä lukukokemuksesta paremman.
     Tässä osassa oli samat henkilökohtaiset ongelmat, kuin ensimmäisessä osassa. Näistä huolimatta tykkäsin tästä hieman enemmän ja lähdenkin paremmilla mielin lukemaan trilogian päätösosaa.

The Throne of Fire
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #2
Kustantaja: Otava (2011, suom. 2012)

4. maaliskuuta 2022

Rick Riordan: Punainen pyramidi

Taikavoimia, seikkailua ja Egyptin kiehtovaa mytologiaa!
Äitinsä kuoleman jälkeen Canen sisarukset Carter ja Sadie tapaavat vain harvoin. Sadie jää asumaan Lontooseen, Carter sen sijaan matkustaa egyptologi-isänsä kanssa ympäri maailmaa.
Sisarukset vieraantuvat toisistaan, heillä ei ole enää juuri mitään yhteistä. Ei ennen jouluaattoa, jolloin isä vie heidät British Museumiin, lupaa "korjata kaiken" - ja aloittaa aiheuttamalla mittavan räjähdyksen. Samalla hän tulee vapauttaneeksi muinaisen Egyptin pahamaineisimman jumalan Sethin.

     Punainen pyramidi aloittaa uuden Riordanin kirjasarjan, tällä kertaa kyseessä on trilogia muinaisen egyptin mytologiaa hyväksi käyttäen. Riordanin Percy Jacksonista kertovat kirjat ovat yksiä suosikkejani ja tämä kirja jatkaa laadukasta työtä. Ainoa miinus tämän sarjan kohdalla on se, että egyptin mytologia ei ole lähimpänä omaa sydäntä ja sen kautta tämä sarja ei kiinnosta ihan niin paljoa, kuin muut Riordanin kirjat. Olen tullut lukeneeksi koko trilogian silloin, kun se ilmestyi, mutta muistikuvia tuosta lukemisesta ei ole jäänyt.
     Kirja on laadukasta Riordania: hahmot ovat mielenkiintoisia ja aidon tuntuisia, tarina etenee vauhdikkaasti, kirja pitää lukijan otteessa alusta loppuun saakka. Tarina kerrotaan vuorotellen Carterin ja Sadien näkökulmasta, ja tämä sopii kirjalle hyvin. Valitettavasti itseäni ei kovin paljon jäänyt kiinnostamaan heidän jatkonsa. Maailma on loppumassa ja sisarusten tehtävänä on pelastaa se, vaikka he vasta muutama päivä sitten saivat tietää sukunsa salaisuuden. Tavoitteenani on kuitenkin saada luettua Riordanin kaikki kirjat (osa uudelleen), joten tulen jatkamaan trilogian parissa.

The Red Pyramid
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Genre: nuoret, fantasia, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #1
Kustantaja: Otava (2010, suom. 2011)