29. tammikuuta 2020

Jussi Adler-Olsen: Aakkostalo

James ja Bryan, kaksi brittipilottia, ammutaan koneineen alas toisessa maailmansodassa, ja he päätyvät vihollislinjojen taakse. Miehissä viriää toivo, kun he onnistuvat kiipeämään junaan, joka kuljettaa haavoittuneita SS-miehiä itärintamalta kotiin. He tekeytyvät sairaiksi saksalaissotilaiksi aikomuksenaan paeta myöhemmin.
Sen sijaan he päätyvät Aakkostaloon, suljettuun mielisairaalaan. Jos he paljastuvat, heidät teloitetaan vakoojia. Kuinka kauan voi esittää psyykkisesti sairasta mielen murtumatta oikeasti? Ja ovatko James ja Bryan ainoita tekosairaita?

     Joskus tulee varattua kirjastosta kirjoja, joista ei tiedä mitään ja olettaa asioita. Tämä kirja on yksi niistä. Jos olisin perehtynyt tämän kirjan sisältöön ennen varauksen laittamista, en ehkä olisi päätynyt lukemaan tätä kirjaa.. ainakaan vielä. Ja miksikä näin? Ensinnäkin, en tiennyt tämän olevan Adler-Olsenin esikoisromaani, joka on nyt vain uudelleen suomennettu. Toiseksi, en tiennyt tämän kirjan sijoittuvan toisen maailmansodan synkkiin hetkii. Kolmanneksi, en tiennyt tämän kirjan kertovan "mielisairaista".. tosin tämä seikka ei olisi haitannut, vaikka se olisi ollut tiedossa.
     Näistä kaikista seikoista, jotka olisivat saattaneet hillitä haluani laittaa kirja varaukseen, ei muodostunut kuitenkaan kirjaa lukiessani suuria ongelmia. Luulin ennen kirjan aloittamista, että historiallisten sotaa käsittelevien kirjojen kiintiöni oli täyttynyt vähäksi aikaa, mutta tämä kirja yllätti ja tunkeutui ajatusteni ohi. Varsinaisen sodan kuvaamista oli vain alussa pieni määrä, joten se ei aiheuttanut suuria ongelmia. Mielisairauksia kohtaan kokemani mielenkiinto sai tyydytystä tätä teosta lukiessani, mutta ei niin paljoa, ettenkö olisi jäänyt kaipaamaan lisää. Oikeastaan kirjan luettuani vain se jäi harmittamaan. Olisin kaivannut kirjan alkuun paljon enemmän kerrontaa niistä tunteista, joita mielisairaalassa vietetty aika sai aikaan tekosairaissa.
     Aakkostalon tarina oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoi Bryanin ja Jamesin päätymisestä mielisairaalaan ja siellä olosta. Osa ei ollut kovin jännittävä, mutta se oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan. Sitten alkoi toinen osa.. joka ei lähtenyt niin hyvin käyntiin. Melkein sadan sivun verran tunnuttiin kuljettavan joutokäynnillä ja tarina ei ottanut kulkeakseen. Toinen osa sijoittui kolmekymmentä vuotta myöhempään aikaan ja tarinaa kerrottiin lähinnä Bryanin näkökulmasta. Minun on pakko myöntää, että näiden kankeiden sivujen aikana meinasin siirtää kirjan syrjään ja tarttua seuraavaan teokseen. Päätin kuitenkin antaa kirjan lopulle vielä mahdollisuuden ja kyllähän se tarina lähti taas uuteen nousuun.
     Kirjan loppu oli koskettava (niin, että kyyneleet valui), jännittävä ja todella koukuttava. Tarina saatiin hyvin sidottua yhteen ja ensimmäisen osan tapahtumia kuvailtiin uudessa valossa. Esikoisromaaniksi tämä teos oli upea lukukokemus. Kuitenkin minun on pakko myöntää, että tämä ei ole sellainen kirja, joka sopeisi kaikille. Lisäksi hahmot olisivat ehkä kaivanneet vielä hieman lisää lihaa luidensa ympärille, mutta omalla kohdalla juoni ja sen eteneminen sekä muu kerronta korjasi näitä puutteita.

     "Bryen ei saanut heti palautettua mieleen olinpaikkaansa, kun vieraat äänet kohosivat kumeasta kolinasta hauraiksi helähdyksiksi. Sitten hän muisti. Raitiovaunut olivat jo edellisenä iltana toivottaneet hänet tervetulleeksi Freiburgin kaduille, ja nyt ne sanoivat hänelle myös hyvää huomenta."

Alfabethuset
Suomentanut: Katriina Huttunen (ensimmäisen suomennoksen Jorma-Veikko Sappinen)
Genre: historiallinen, trilleri, mysteeri, jännitys
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1997, suom. 2000 ja 2018
Kirjailijan muut teokset: Pullopostia
Arvosana: ****
Goodreads: 3,64
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (tanska), 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa puu, 39. Kirjassa lennetään, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 5. Set in a city that has hosted the Olympics, 48. Published in the 20th century
Goodreads2020: 4. Set in place/time you wouldn't want to live, 10. 400-600 pages, 11. Originally published in a year that is a prime number, 15. Set in global city, 16. Set in rural/sparsely populated area, 18. By an author you've read once before, 22. The major theme of survival, 27. A history/historical fiction, 40. A book with a place name in the title, 41. A mystery, 52. A book related to time 

25. tammikuuta 2020

Sini Helminen: Veden vallassa

Marin äiti on kadonnut vuosia sitten, ja isä on höyrähtänyt uskomaan Kalevalan kummajaisiin. Lapsuuden bestis Jessika ja hänen jenginsä tuntuvat koulussa vaistoavan Marin jokaisen kipukohdan. Sekä kännykän että koulun oven avaaminen vaativat rohkeutta. Koulun nurkilla norkoilee vieras, vihreätukkainen nuorukainen, jolla on häiritsevä katse.
Kylvyssä Mari löytää ihostaan sileän suomun, mikä saa hänet tolaltaan. Kummallinen naapurintyttö Tuulia raottaa Marille maailmaa, jonka olemassaolosta hänellä ei ole ollut aavistustakaan. Isä varoittaa Maria menemästä järveen, mutta jokin kutsuu aaltojen alta. Jokin, jota vääristyneessä vedenalaisessa maailmassa on vaikea tunnistaa vaaraksi.

     Veden vallassa jatkaa Väkiveriset -sarjaa itsenäisenä jatko-osana. Ensimmäisten kahden osan jälkeen mietin pitkään, haluanko vielä jatkaa sarjan lukemista. Päätin kuitenkin antaa tälle ja jatkossa vielä viimeisellekin osalle mahdollisuuden, vaikka aikaisemmat osat ovat olleet mielestäni keskivertoja.
     Veden vallassa seuraa Maria ja nyt tarinaa siivittää vedenväki suomalaisesta mytologiasta. Ahti ja Vellamo huollettavineen ja tarinoineen tulevat tutuiksi, kun Meri löytää säärestään kalansuomun. Mukana on myös totta kai Tuulia, joka on tuttu opastaja jo aikasemmista osista.
     Aikaisempien kahden osan tavoin, tämän kirjan juoni meni hyvin pitkälti samoja polkuja. Aikaisemmin se ei niin paljoa häirinnyt itseäni, mutta tässä se alkoi jo tuntua hieman toistolta ja puuduttavalta. Pääosan Meri oli "erilainen" nuori, kuten aikaisempien osienkin päähenkilöt ovat olleet. Tällä kertaa kyseessä oli kiusaaminen. Merin entinen paras ystävä oli kiusaajajengin pahin tekijä, eikä missään vaiheessa tähän oikein löytynyt syytä tai tarkoitusta. Aihe jäi hieman vajaaksi, kun keskittyminen meni veden alla olemiseen ja sen maailman kuvailuun. Henkilökohtaisesti jäin kaipaamaan jotain vielä lisää.
    Yleisesti tämä kirja ei oikein saanut pidettyä otteessaan. Vaikka tämä teos voisi olla nopea herkkupala, itselläni meni lukemiseen turhan kauan. Juonellisesti tämä teos oli ihan mielenkiintoinen, mutta kun toisten osien lukemisesta on niin vähän aikaa, tämä oli ennalta-arvattava, eikä suuria ihmeellisyyksiä mahtunut matkalle mukaan. Päähenkilön kehityskaari kiusattuna yritettiin tuoda esiin, mutta siihen olisi tarvinnut paneutua paljon enemmän, että varsinaista kehitystä olisi ehtinyt tapahtua. Nyt asiat jäivät hyvin avonaisiksi (toki jotkut tykkäävät siitä).
     Yhtenä syynä tähän asioihin pureutumattomuuteen voi olla se, että kirjan tarina eteni sellaista vauhtia eteenpäin, että kovin syvällisiin asioihin ei voitu jäädä junnaamaan. Lopussa oli kuitenkin mukava huomata seikka, joka liitti tämän kirjan ensimmäiseen osaan. Tämä sai mielenkiintoni viimeistä osaa kohtaan heräämään ja uskon, että tulen vielä tarttumaan siihenkin. Lisäksi Helmisen kirjoitustyyli on sellainen mistä pidän, mutta tämän kirjan kohdalla tietyt seikat vain pisti enemmän silmään. Toki asennoitumiseni kirjaan kohtaan voi olla hieman "väärä" ihan siitäkin syystä, että tämä kirja on tarkoitettu nuoremmille lukijoille, kuin ne kirjat joihin yleensä tartun.

Genre: fantasia, lapset, nuoret
Sarja: Väkiveriset #3
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2018
Kirjailijan muut teoksetKaarnan kätkössä, Kiven sisässä
Arvosana: **½
Goodreads: 3,71
Muissa blogeissa: Lukijan roolissa, Yöpöydän kirjat, Kirsin kirjanurkka
Helmet2020: 13. Kirjassa eksytään, 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 34. Kirjan nimessä luontoon liittyvä sana, 37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa, 46. Kirjassa on sauna
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 3. Prompted to read because of something you read in 2019, 19. A fantasy book, 33. About a non-traditional family, 52. Related to time 

17. tammikuuta 2020

Victoria Aveyard: Lasinen miekka

Nortan kuningaskunnassa kuohuu - punaisten keskuudessa muhii kansannousu ja hopeiset ovat varpaillaan. Heidän ylivaltaansa on ilmestynyt punainen särö nimeltä Mare Barrow, jonka kyky hallita sähköä ja salamoita on ennennäkemätön jopa mahtavia kykyjä hallitsevien hopeisten keskuudessa.
Kostonhimoinen prinssi Maven on kruunattu Nortan kuninkaaksi, ja hän on päättänyt napata Maren. Ajojahdin kiihtyessä Mare ystävineen lähtee etsimään itsensä kaltaisia punahopeisia uusverisiä Punakaartin avuksi taistelemaan hopeisia sortajia vastaan. Samalla hän joutuu kohtaamaan sisällään kuohuvan pimeyden. Onko hän muuttumassa samanlaiseksi hirviöksi kuin hopeiset vastustajansa?
Vallasta syrjäytetty prinssi Cal, Mavenin isoveli, seuraa Maren mukana, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ole sammuneet. Mutta keneen Mare voi todella luottaa ja millaisen hinnan hän on valmis maksamaan kansansa vapaudesta?

     Lasinen miekka on Hopea -sarjan toinen osa ja ensimmäisen osan jälkeen minulle jäi korkeat odotukset tälle osalle. No, nämä odotukset eivät aivan täyttyneet, mikä näkyi muun muassa siinä, että kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan. Lukemisen jälkeen minun oli pakko käydä Goodreadsissa katsomassa näiden kahden osan välinen ero annetuissa tähdissä ja kyllä, tämä toinen osa on saanut hieman huonommat arvostelut (toki tähtien antajiakin on tuplasti vähemmän). Joka tapauksessa, sain luettua kirjan loppuun ja se ei vienyt kaikkea innostustani sarjan jatkon osalta.
     Lasinen miekka jatkaa juuri siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Edelleen on hopeaveriset (heillä on voimia/erityiskykyjä, miksi niitä nyt haluaakin kutsua) sekä punaveriset (ne tavalliset tallaajat, joita sorretaan). Ja sitten on tietysti meidän päähenkilömme Mare, joka ensimmäisessä osassa joutui hopeisten hoviin ja sai selville, että vaikka hänen verensä on punaista, hänellä on voimia/erityiskykyjä. Sen lisäksi on vielä Punakaarti, joka yrittää syöstä vallan hopeisilta ja joihin Mare on entisen kruununprinssi Calin kanssa liittynyt. Nyt siis taistelu on kesken. Pako on kesken. Kaikki on kesken. Punakaarti on hyökännyt hopeisten joukkoon ja sota on lähtenyt käyntiin. Mare saa tietää pala palalta kuinka suuri organisaatio Punakaarti lopulta onkaan ja kuinka paljon ympäröivien seutujen väki tukee kaartin toimintaa. Mare myös saa selville, että häntä pelätään ja että Cal on elossa vain hänen takiaan.

     "Jos minä olen miekka, olen lasista tehty, ja tunnen jo hajoavani sirpaleiksi."

     Kaikesta toiminnasta riipumatta, tämän kirjan alku tuntui jotenkin todella hitaalta ja asioiden paljastaminen tapahtui hyvin tiputellen. Sitten kun päästiin kirjan viimeiselle kolmannekselle, toiminta rysähti käyntiin ihan kunnolla ja sitten ei enää hidasteltu. Tästä johtuen kirja ei tuntunut kovin tasapainoiselta ja jäin kaipaamaan siltä jotain, mikä on vaikea selittää.
     Ensimmäisessä osassa Maren luonne oli jollain tasolla ärsyttävä, se ei kuitenkaan haitannut juurikaan itseäni (tai ainakaan nyt en muista niin olleen). Tässä toisessa osassa taas, en tykännyt Maresta yhtään ja häntä kohtaan kokemani arvostus (jos sitä sellaiseksi voi alunperinkään kutsua) katosi kyllä kokonaan ja hänet olisi voinut heivata tästä sarjasta pois. Hänessä ei tuntunut tapahtuvan juurikaan kasvua muuhun suunta kuin kieroksi, juonittelevaksi tytöksi, joka kaipaa kotiin mutta ei myönnä sitä. Ja tämän kaiken lisäksi itseäni häiritsi Maressa se, että hän tuntui ajattelevan, että on kaiken keskipiste ja kaikki kulminoituu häneen. Vaikka tapahtumien edetessä kävi aika selväksi, että näin ei ehkä sittenkään ole.

     "Pelkään yksinäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Miksi siis teen näin? Miksi työnnän rakkaimpani luotani ja pakenen heitä? Mikä minussa on vialla?
     En tiedä.
     Enkä tiedä, miten voin lopettaa sen."

Glass Sword
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka, scifi
Sarja: Hopea #2
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2017
Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,91
Muissa blogeissa: Unelmien aika, Sivujen välissä
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 28. Tulevaisuudesta kertova kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 39. Kirjassa lennetään
PopSugar2020: 9. A book with a map, 34. A book you meant to read in 2019, 50. A book with a main character in their 20s
Goodreads2020: 3. You are prompted to read because of something you read in 2019, 4. Set in a place/time that you wouldn't want to live, 10. A book that is between 400-600 pages, 18. By an author you've only read once before, 19. A fantasy book, 22. A book with the major theme of survival

8. tammikuuta 2020

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?
Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.

     Olipa kerran äiti ei ole Helmi Kekkosen ensimmäinen hänen omasta elämästään viitteitä ottava teoksensa, mutta se on ensimmäinen jonka minä hänen tuotannostaan luen. Ja tämän kirjan luettuani (tai oikeastaan kuunneltuani), olen enemmän kuin valmis tutustumaan myös muuhun Kekkosen tuotantoon. Olipa kerran äiti oli vain niin riipaisevan kaunis ja peittelemätön tarina äitiydestä ja sen vaiheista, alusta saakka kun ei vielä edes tiedä haluavansa lasta.
     Näiden kirjailijan omasta elämästä kertovien kirjojen arviointi ja niistä oman mielipiteen kirjoittaminen on aina vaikeaa. Sitten kun kirja on hyvä, kirjoittaminen on kuitenkin selkeästi helpompaa. Tämä teos ei ollut vain hyvä, se oli sellainen lukukokemus joka mielestäni mahdollisimman monen tulisi kokea. Äitiydestä ja huonoista päivistä puhumista harvoin kuulee samassa lauseessa, tämä kirja on vastakohta tälle. Ja itse koen, että tällaisia kirjoja tarvittaisiin lisää.
     Olipa kerran äiti alkaa siitä, kun kirjailija ei tiedä haluavansa lasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä miehensä kanssa, mutta sitten tulee epäilys ja raskaus on alkanut. Tästä alkaa matka kohti uutta ja ihmeellistä, jotain mikä tässä kirjassa osataan kuvata houkuttelevana, mutta kuitenkaan ei kierretä niitä ikäviä asioita. Matkan ajan mukana kulkee epäilys, että mitä jos, ei olisikaan äiti. Kirjaa kuunnellessani hymyilin, itkin ja koin. Tämä kosketti ja syvältä, vaikka äitiys ei itselleni ole tuttua. En kyennyt lopettamaan kirjan kuuntelua kesken, mutta onneksi minulla oli vapaapäivä.

Genre: omaelämäkerrallinen, aikuiset
Kustantaja: Siltala
Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****
Goodreads: 3,93
Muissa blogeissa: Sivutiellä, Mitä luimme kerran, Kirjanmerkkinä lentolippu
Helmet2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 42. Kirjassa on isovanhempia
PopSugar2020: 20. A book you picked because the title caught your attention, 35. A three-word title
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day, 52. A book related to time

4. tammikuuta 2020

Stephanie Garber: Caraval

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan, mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat.
Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häät ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Suenosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin.
Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

     Caraval aloittaa samannimisen trilogian päätähuimaavasti ja sykähdyttävästi. Pääosassa on Scarlett, kohta naimisiin pääsevä (joutuva) isosisko, joka tekisi siskonsa eteen mitä vain. Nyt hän joutuu kunnon koettelemuksen eteen, sillä hänen on löydettävä siskonsa ennen kuin aika loppuu. Etsintä tapahtuu maailmassa, jossa osa on totta ja osa ei. Mutta mihin ja kehen voi luottaa? Onko kaikki peliä ja mitkä tapahtumat ovat todellisia? Caravalissa on muistettava, että menneinä vuosina yksi osallistuja on kuollut.

     Meni seitsemän vuotta ennen kuin hän sai muotoiltua kirjeen oikein.

     Tarina lähtee liikkeelle kirjeistä, joita Scarlett on vuosien varrella lähettänyt mestari Legendille, Caravalin järjestäjälle. Yhtenä vuotena Scarlett saa vastauksen pyyntöihinsä ja kirjeen mukana tulee kolme lippua. Häät ovat kuitenkin oven takana ja Caravaliin pääsy meinaa jäädä. Scarlettin seikkailu kuitenkin lähtee käyntiin hänen siskonsa Donatellan ansiosta ja pian peli lähtee käyntiin, Scarlett ja hänen "sulhanen", Julian, etsijöinä.

     Tyttö karaisi kurkkuaan ja kiihdytti polkemisvauhtiaan. "Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä. Se, mitä näiden porttien takana tapahtuu, voi olla pelottavaa tai kiihottavaa, mutta älkää menkö lankaan. Me yritämme vakuuttaa teille, että pelimme on totta, mutta se on pelkkä esitys. Lumemaailma. Siispä, vaikka haluamme lumota teidät, älkää antako lumon viedä teitä mennessään. Toteutunut unelma voi olla kaunis, mutta se voi myös muuttua painajaiseksi, josta on mahdoton herätä."

     Tykkäsin kirjan ideasta jo ennen lukemista ja lukeminen vain vahvisti ajatustani. Olisin voinut lukea vielä lisää maailmasta ja sen kaikista puolista. Tarinan aikana salaisuuksia pudoteltiin sopivissa määrin, mutta ehkä olin hieman pettynyt loppuun (toki ymmärrän, miksi se oli tehty niin). Mestari Legendin historiasta kerrottiin pieniä pätkiä, mutta jäin kaipaamaan lisää. Hänen yhteytensä meidän päähenkilöihin, Scarlettiin ja Donatellaan jäi vielä mielestäni niin auki, että siitä olisi voinut kertoa lisää. Tähän aiheeseen kuitenkin varmasti palataan vielä sarjan jatko-osissa. Muutenkin Legend jäi hieman avoimeksi ja hänestä kerrottiin aika vähän. Kuitenkin hän oli jo tässä osassa merkittävä hahmo, joten olisin halunnut tietää paljon enemmän hänestä.
     Scarlett ja Donatella sitten taas. Scarlett tuli melko tutuksi ja hän kehittyi kirjan aikana, oppi itsestään uusia asioita ja niin edes päin. Donatella taas, hän jäi hyvin pieneksi tässä osassa, tosin hänen roolinsa oli osasyy tähän. Scarlett oli joissain asioissa ärsyttävä ja hänen päätökset pistivät miettimään, että mitä täällä oikein tapahtuu. Hän oli kuitenkin mielestäni omalla tavallaan hyvin luotu ja ihmismäinen. Eihän kukaan ole täydellinen ja tee aina niitä oikeita valintoja. Hänen suhteensa Julianiin oli kuitenkin jotenkin sellainen, että hieman ihmettelen sitä. Kun Scarlett esitti kysymyksiä, ei niihin tullut vastauksia. Tästä syystä Julian jäi myös hieman valjuksi hahmoksi, vaikka hän vaikuttikin hyvin potentiaaliselta. Kaiken kaikkiaan moni hahmo jäi vajaaksi, mutta ehkä jatko-osissa tämä asia korjaantuu.
     Caraval oli teoksena aika kevyttä fantasiaa ja kuuluu niihin "normaaleihin" nuorten romantiikan kirjoihin, joissa on pientä ihastusta ja epävarmuutta omasta itsestään. Itse kuitenkin tykkäsin tästä todella paljon ja varmasti luen jatko-osatkin tässä lähitulevaisuudessa.

Caraval
Suomentanut: Kaisa Kattelus
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Caraval #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017
Arvosana: ****
Goodreads: 3,95
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta, 25. Kirjassa ollaan saarella, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 3. A great first line, 9. A book with a map, 10. Rec. by your favorite blog etc., 34. Meant to read in 2019
Goodreads2020: 4. Set in a place or time that you wouldn't want to live, 5. The first book in a series, 11. Originally published a year that is a prime number, 19. A fantasy book, 35. A geometric pattern/element on the cover, 52. Related to time

2. tammikuuta 2020

Kirsti Kuronen: Merikki

Ruusu muutti B-rappuun, kun Meri oli viisi. Siitä lähtien he ovat olleet erottamattomat surusiskot. Ruusun kanssa Meri on soutanut kumiveneellä myrskyyn, nähnyt verikuun, piirtänyt vihkot täyteen mustia sydämiä, tehnyt loputtomasti lettejä ja kuvannut joka ikisen letin vlogiin. Nyt he ovat 14-vuotiaita, ja kesäloman alkaessa Ruusu lähtee kuukaudeksi saaristoon. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Ruusu viihtyy yhtäkkiä eri porukoissa, joissa hän ei todellakaan ole ollut. Kuka sotkee Merin elämää?

   Merikki on Kirsti Kurosen kolmas säeromaani, mutta valitettavasti itse en ole aikaisemmin tutustunut hänen kirjallisuuteensa. Nyt kuitenkin päätin tarttua tähän noin sata sivuiseen ja nopeasti luettavaan teokseen. Olen aikaisemmin lukenut yhden säeromaanin ja rakastuin siihen (Yksi, Sarah Crossan), joten totta kai odotukseni olivat korkeat myös tämän kirjan kohdalla.
     Merikki kertoo Merin ja Ruusun ystävyydestä, sen muuttumisesta ja vaiheista. Meri huomaa, että hänen suruystävänsä on ystävystynyt uusiin ihmisiin, eikä halua enää tehdä lettivideoita Merin kanssa. Tämän lisäksi Merin väitetään tehneen asioita, joita hän ei ole tehnyt. Hänen väitetään olleen jossain, missä hän ei ole oikeasti ollut. Onko Meri sekoamassa?

     Minä olen Meri,
     sinä olet Ruusu,
     me ollaan me
     nyt vähän rikki
     me ollaan rikki
     me rikki
     merikkimerikki
     merikkimerikki

     Merikki oli alusta loppuun hyvä ja koskettava tarina, ei siinä mitään. Minua kuitenkin häiritsi kirjassa kaksi asiaa, Merin luonne ja kirjan lopetus. Meri tuntui alusta asti sellaiselta henkilöltä, joka saa tunteet nousemaan pintaan. En tykännyt hänestä, turha sitä on pehmittää. Ymmärrän Ruusua paremmin kuin hyvin, olisin itse tehnyt varmaan samalla tavalla ja hankkinut uusia ystäviä. Jos toinen päättää kaikesta eikä näe tässä mitään väärää, on sellaisen kanssa vaikea olla ystävä.. varsinkin jos haluaisi itsekin tehdä jotain päätöksiä joskus.
     Kirja oli jossain vaiheessa hieman sekava, mutta tämä sekavuus sai selityksen kyllä matkan varrella. Kirjan loppu vastasi muodostuneisiin kysymyksiin, mutta silti kirja tuntui loppuvan aivan tyysti kesken. Jotekin tämän kirjan lopetus ei vain ollut sellainen, joka olisi minun mieleen. Eihän näin voi lopettaa, eihän?

Genre: säeromaani, nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,24
Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjapöllön huhuiluja
Kirja luettu vuoden 2019 puolella, joten en merkkaa lukuhaasteisiin sopivuutta.