Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhe. Näytä kaikki tekstit

8. tammikuuta 2020

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?
Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.

     Olipa kerran äiti ei ole Helmi Kekkosen ensimmäinen hänen omasta elämästään viitteitä ottava teoksensa, mutta se on ensimmäinen jonka minä hänen tuotannostaan luen. Ja tämän kirjan luettuani (tai oikeastaan kuunneltuani), olen enemmän kuin valmis tutustumaan myös muuhun Kekkosen tuotantoon. Olipa kerran äiti oli vain niin riipaisevan kaunis ja peittelemätön tarina äitiydestä ja sen vaiheista, alusta saakka kun ei vielä edes tiedä haluavansa lasta.
     Näiden kirjailijan omasta elämästä kertovien kirjojen arviointi ja niistä oman mielipiteen kirjoittaminen on aina vaikeaa. Sitten kun kirja on hyvä, kirjoittaminen on kuitenkin selkeästi helpompaa. Tämä teos ei ollut vain hyvä, se oli sellainen lukukokemus joka mielestäni mahdollisimman monen tulisi kokea. Äitiydestä ja huonoista päivistä puhumista harvoin kuulee samassa lauseessa, tämä kirja on vastakohta tälle. Ja itse koen, että tällaisia kirjoja tarvittaisiin lisää.
     Olipa kerran äiti alkaa siitä, kun kirjailija ei tiedä haluavansa lasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä miehensä kanssa, mutta sitten tulee epäilys ja raskaus on alkanut. Tästä alkaa matka kohti uutta ja ihmeellistä, jotain mikä tässä kirjassa osataan kuvata houkuttelevana, mutta kuitenkaan ei kierretä niitä ikäviä asioita. Matkan ajan mukana kulkee epäilys, että mitä jos, ei olisikaan äiti. Kirjaa kuunnellessani hymyilin, itkin ja koin. Tämä kosketti ja syvältä, vaikka äitiys ei itselleni ole tuttua. En kyennyt lopettamaan kirjan kuuntelua kesken, mutta onneksi minulla oli vapaapäivä.

Genre: omaelämäkerrallinen, aikuiset
Kustantaja: Siltala
Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****
Goodreads: 3,93
Muissa blogeissa: Sivutiellä, Mitä luimme kerran, Kirjanmerkkinä lentolippu
Helmet2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 42. Kirjassa on isovanhempia
PopSugar2020: 20. A book you picked because the title caught your attention, 35. A three-word title
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day, 52. A book related to time

20. kesäkuuta 2013

Kirja: Jos vielä jään


Kirja: Jos vielä jään (alk. per. If I Stay)   

Kirjailija: Gayle Forman
Suomentaja: Ulla Selkänen
Aihe: nuoret, rakkaus, musiikki, auto-onnettomuus, perhe

Sarja: jatko-osa "Where She Went" julkaistiin englanniksi vuonna 2011 (ei suomennettu)
Julkaisuvuosi: 2009
ISBN: 978-951-0-35286-1

     Rakkaus musiikkiin saattoi 17-vuotiaan Mian yhteen poikaystävänsä Adamin kanssa, mutta nyt se uhkaa myös erottaa heidät. Kaksivuotisen suhteen ylle on kerääntynyt pilviä, kun Mia on päättänyt pyrkiä arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Sisäänpääsy merkitsisi muuttoa maan toiselle puolelle, kauaksi Adamista, jonka rockbändi on tekemässä läpimurtoa kotikaupungin musiikkimaailmassa.

     Sitten eräänä harmaana talviaamuna Mia lähtee perheensä kanssa ajelulle, ja yhdessä ohikiitävässä hetkessä mikään ei ole enää ennallaan. Hän herää onnettomuuspaikalta ja huomaa seuraavansa tapahtumia ulkopuolisena ja näkymättömänä, vailla fyysistä kipua. Musertavan menetyksen edessä Mian on tehtävä päätös, jossa ei ole kyse ainoastaan hänen tulevaisuudestaan vaan koko elämästä.

Arviointi: Kaunis ja koskettava tarina selloa soittavasta tytöstä, rockbändin rumpalista, heidän välisestä rakkaudesta sekä auto-onnettomuudesta joka muuttaa kaiken. Tosin, vaikka tarina oli aivan ihana, kuuluu kirja niihin kirjoihin, jotka voi lukea vain kerran. Missään tapauksessa en kuitenkaan haluaisi peruuttaa tätä lukukokemusta. Yksi syy tähän on se, että kirjan lopussa en enää voinut pidätellä kyyneliäni (taaskaan). Sydäntäraastava kipu siitä, miten kahden nuoren suhde voisi päättyä.. Se vain oli tällä kertaa liikaa minulle. 

Minun täytyy kuitenkin myöntää, että loppujen lopuksi kirja oli melko tylsä. Tarina ja erronta olivat ihan ok, mutta kirjassa oli aivan liikaa niitä kohtia, jotka olisi vain halunnut hypätä yli ja unohtaa.
     "Konsertti alkoi, katsoin Adamia syrjäsilmällä. Hän näytti hyväntuuliselta vaikka vilkuilikin ohjelmalehtistä, luultavasti laskien kappaleita väliaikaan. Minua pelotti, että hän oli ikävystynyt, mutta jonkin ajan kuluttua musiikki vei minut mennessään enkä välittänyt enää.
     Sitten, kun Yo-Yo Ma soitti Le Grand Tangoa, Adam tarttui käteeni. Missä tahansa muualla se olis tuntunut kornilta: vanha kunnon haukottele-ja-kouraise-temppu. Mutta Adam ei katsonut minuun. Hänen silmänsä olivat kiinni ja hän huojui hieman penkissä. Hänkin oli uppoutunut musiikkiin. Puristin hänen kättään, ja pidimme toisiamme kädestä konsertin loppuun asti.
     Myöhemmin ostimme kahvit ja donitsit ja kävelimme joen rannalla. Ilta alkoi muuttua sumuiseksi, ja Adam riisui puvuntakkinsa ja kietoi sen harteilleni.
     "Et sinä oikeasti saanut niitä lippuja perhetutulta, ethän?" kysyin.
     Luulin, että hän nauraisi ja heilauttaisi kätensä ylös liioitellun alistuvasti niin kuin silloin, kun jäi toiseksi väittelyssä. Hän katsoikin suoraan minuun niin että näin ruskean ja harmaan sävyjen vaihtelevan hänen vihreissä iiriksissään. Hän pudisti päätään. "Hankin liput kahden viikon pizzalähettitpeillä", hän myönsi."
Arvosana: 7+