Katja Törmänen: Maan tytär

Kohtalo ja muinaiset perinteet ovat heittäneet siskokset Aslaugin ja Freydisin erilleen toisistaan. Kumpikin on jättänyt vanhan kotikylänsä taakseen ja joutuu hakemaan paikkaansa uudessa yhteisössä. Jumalten oikut punovat sisarusten kohtalot jälleen yhteen, mutta riittävätkö heidän näkijänlahjansa pelastamaan sotaa käyvät kylät, kun niitä uhkaavat ikiaikainen kirous ja miehinen vallanhimo?

     Luin Katja Törmäsen Karhun morsian-kirjan aikaisemmin kesällä ja nyt pääsin tarttumaan tämän vuoden uutuuteen. Selvittelyistäni huolimatta missään ei lukenut, että Maan tytär olisi jatko-osa aiemmin ilmestyneelle kirjalle, mutta koska hahmot ovat samat ja ajanjakso sijoituu Karhun morsiamen jälkeiseen aikaan, pidän tätä teosta jatko-osana. Toisaalta, Maan tytär oli kirjoitettu niin, että se toimii myös itsenäisenä teoksena.

     Maan tytär jatkaa samalla upealla linjalla, jonka Karhun morsian aloitti. Historiallinen ote, mytologia, viikinkitunnelma.. kaikki ovat sellaisia asioita, joista itse tykkään. Yksinkertaisesti tämä kirja piti otteessaan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin osa ja jäin kaipaamaan lisää. Kirjan tunnelma on tiivis ja vaikka juoni ei ole kovin nopeatempoinen, kaikki muu kerronta juonen ympärillä pitää lukijan otteessaan.

     En tiedä mitä muuta voisin tästä sanoa. Tykkäsin tästä todella paljon ja toivon, että kirja(sarjan) löytää vielä moni muukin.

Genre: fantasia, historiallinen
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2020

Kirjailijan muut teokset: Karhun morsian
Arvosana: ****½
Goodreads: 3,74

Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Yksi luku vielä
Helmet2020:

4. Kuvauksessa monta ihmistä

38. Kannessa puu

49. Julkaistu 2020

Katja Törmänen: Karhun morsian

Toisilleen tuntemattomat nuoret naiset, Surmankylän Aslaug ja Suolakarin Freydis, kulkevat kohti sukupolvia vanhaa kohtaloa, joka ratkaisee paitsi heidän myös kylien tulevaisuuden. Alistuvatko naiset kohtalonsa edessä, vai etsivätkö he oman tiensä huolimatta siitä mihin muinaiset valat ja kunnia heitä velvoittavat?

     Kevään uutuuskatalogeja katsellessani törmäsin Törmäsen uutuuskirjaan ja kiinnostuin siitä. Enemmän asiaan tutustuttani tajusin, että ilmestyvä kirja olisi ainakin jonkin näköinen jatko-osa, vaikka missään ei mainittu asiasta. Halusin kuitenkin tutustua siis Törmäseltä aikaisemmin ilmestyneeseen kirjaan ennen uutuuskirjan lukemista ja tästä syystä lainasin Karhun morsiammen.

     Karhun morsian edustaa kotimaista nuorten fantasiaa, sijoittuen Pohjolan viikinkimaailmaan. Se on kertomus kahden lähekkäisen kylän kahdesta tytöstä/naisesta, joilla on omanlaiset, mutta kuitenkin niin samanlaiset velvollisuudet. Näillä kahdella on paljon yhteistä, vaikka he eivät toisiaan tunnekaan.

     Kirja päästää lukijan tutustumaan upeaan maailmaan ja se on kunnon pläjäys mytologiaa ja uskomuksia. Olisin viihtynyt kirjan parissa pidempäänkin ja näitä mytologisia piirteitä olisi voinut mielestäni olla hieman enemmänkin. Kahden naisen tarina koukutti ja heidän elämänsä käänteet niin vihastuttivat kuin ihastuttivatkin. Kaunis kerronta kuljettaa eteenpäin ja muutamia yllättäviäkin käänteitä oli tarinaan saatu sisällytettyä.

     Olisin halunnut antaa tälle kirjalle viisi tähteä, mutta hahmoista ja juonesta puuttui se jokin, joka olisi sen viimeisen tähden ansainnut. Vaikka tarina piti otteessaan, ei juoni ollut omaan makuuni riittävän menevä. Lisäksi hahmoista päästiin tutustumaan kunnolla vain kahteen päähenkilöömme ja muut jäivät hieman taustameluksi. Muuten kyllä tämä oli todella viihdyttävä lukukokemus.

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2018

Arvosana: ****
Goodreads: 3,36

Helmet2020: 4. Kuvauksessa monta ihmistä, 34. Kirjan nimessä luontoon liittyvä sana
Goodreads2020: 19. A fantasy, 29. Lesser known book

Sami Makkonen: Kalevala - Sampo (kuvitettu)

Väinämöinen, Lemminkäinen ja muut urhot lähtevät matkaan kohti Pohjolaa ryöstääkseen Sammon, mutta perillä heitä odottaa Pohjolan emäntä kauheine voimineen.

     Sami Makkosen kuvittaman Kalevalan toinen osa, Sampo, oli jatkoa ensimmäiselle teokselle. Tunnettu tarina sai päätöksensä tässä synkässä, mustanpuhuvassa teoksessa. Väinämöisen ja hänen kumppanien taistelut heräsivät eloon uudella tavalla.

     Ihastuin ensimmäiseen osaan, joten ei ole yllätys, että pidin tästäkin. Synkkä teema jatkui, mutta nyt tarina oli ehkä hieman paremmin jaoteltu osiin. Alastomia naisia ei ollut niin paljoa esillä kuin ensimmäisessä osassa, mikä on vain hyvä asia. Eniten kuitenkin itseeni näiden teosten kohdalla kolahti kuitenkin kuvituksen tyyli.

     Itselleni Kalevala ei ole kovin tuttu teos, mutta näitä kahta kirjaa lukiessa oli mukava huomata, että yllättävän paljon tuli tuttuja asioita esille. Oli siellä toki niitäkin kohtia, jotka olivat hieman tuntemattomampia itselle. Omalla kohdalla nämä kirjat eivät luoneet sitä ajatusta, että haluanpa tutustua alkuperäiseen Kalevalaan vielä paremmin, mutta ehkä joku saa näistä sellaisenkin kipinän. Joka tapauksessa, itse tykkäsin näistä kovasti, vaikka näissä omat omituisuutensa olikin.

Genre: sarjakuva, klassikko, fantasia
Kustantaja: Like/Otava
Julkaisuvuosi: 2020

Kirjailijan muut teokset: Kalevala
Arvosana: *****
Goodreads: 3,45

Tiia Forsström: Ammattirakastaja

Tätä äitisi ei sinulle kertonut. Miksi huoran työ houkuttelee?
Mitä tapahtuu, kun espoolainen aviopari alkaa myydä seksiä? Mitä seksityö antaa palvelun tarjoajalle? Millaiset taidot tekevät ihmisestä hyvän seksityöntekijän? Mitä kaikkea huoran ammattiin kuuluu? Ovatko kaikki huorat nymfomaaneja? Miksi suurin osa huorista on naisia? Millaisia riskejä ammattiin kuuluu?
Ammattirakastaja vastaa näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin. Omakohtaisuudessaan rohkea, ilkikurisen älykäs, värikkäiden tarinoiden kyllästämä teos romuttaa kliseitä ja kertoo, miltä maailman vanhin ammatti näyttää sen harjoittajan silmin. Tämä kirja ei käsittele rikollisuuden piiriin kuuluvia ilmiöitä, kuten ihmiskauppaa, vaan aikuisten ihmisten vapaaehtoista seksityötä.

     Ammattirakastajan julkaisun hetkellä kansi ja nimi saivat kiinnostukseni heräämään. Sittemmin luin, että Tiia Forsström on ollut julkisuudessa aiemminkin ja puhunut kirjan aiheesta ennenkin. Jostain syystä en kuitenkaan saanut laitettua tätä kirjaa varaukseen aikaisemmin. Nyt kuitenkin sain kuunneltua tämän äänikirjana.
     Prostituutio, huoraus, seksin myynti.. on aihe, joka herättää paljon puhetta ja suuria mielipiteitä. Itsellänikin on jonkinlainen mielipide asiaan ja toivoin, että tämä kirja jotenkin muuttaisi mielipidettäni positiivisempaan suuntaan. Sen suhteen jouduin pettymään. Tässä kirjassa oli otettua selkeä puoli asian tiimoilta (mikä ei sinänsä yllätä, kun kirja kuitenkin kertoo kirjailijan omasta elinkeinosta) ja tätä tyrkytettiin hyvinkin kärkkäästi. Aihetta kuitenkin käsitellään kirjassa laajasti ja ammatin monia puolia tuodaan esiin.
     Ammattirakastaja koostuu Forsströmin omista kokemuksista ja hänen historiastaan ammatissa. Lisäksi kirjassa on pieniä pätkiä Forsströmin miehen osuudesta ja muiden ammatin harjoittajien haastatteluja. Täten aihetta päästään käsittelemään vielä laajemmin. Näistä puolista huolimatta kirja oli aika itseään toistava ja keskinkertainen tekele omasta mielestäni. Avoin ja hyvä teos aiheesta kiinnostuneelle, mutta muuten ehkä hieman tympeä.

Lukija: Karoliina Kudjoi
Genre: tieto, aikuiset, erotiikka
Kustantaja: Like

Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ***
Goodreads: 3,10

Muissa blogeissa: Sivusuhteita, Klassikkojen lumoissa
Helmet2020: 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
PopSugar2020: 21. Published the month of your birthday (toukokuu), 24. A book on a subject you know nothing about
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestonkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin, jotka syövät ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.

     Kirja tulevaisuudesta, kun kaikki eläimet on tapettu niissä olleen viruksen takia ja lihaa on saatava jostain. Mitäpä muutakaan siis tehtäisiin, kuin alettaisiin kasvattamaan ihmisiä karjatalouden tapaan. Ja tietenkään tätä karjaa ei saa kutsua sen oikealla nimellä, vaan asioita pitää peitellä ja päättäjiä totella. Jos et syö lihaa, olet outo. Jos puhut lihasta ihmisenä, olet vaarassa. Jos kävelet ulkona ilman sateenvarjoa, saatat kuolla.
     Kirjan konsepti oli mielestäni kiinnostava. Ihmisen karjana. Miten tähän ollaan päädytty? Valitettavasti kirjassa ei tätä asiaa avattu juuri ollenkaan. Asiat nyt vain oli näin ja kaikki eli annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos omatunto alkoi kolkuttaa, tämä omatunto piti vaientaa. Kysymyksiä ei saa esittää... Kirjan tapahtumat tuntuivat liian utopistisilta, vaikka samalla tuntui, että kirjasta oli yritetty tehdä kantaaottava.
     Kirja jakaantuu kahteen osaan. Molemmissa osissa seurataan "häntä", eli Marcos Tejoa. Lukiessa hämäännyin kerran jos toisenkin, että kuka "hän" on, kunnes muistin hänen olevan päähenkilömme. Hän-kertoja ei siis ole suosikkini. Ensimmäisessä osassa päästään näkemään Marcosin elämää lihanpakkaamolla, jossa hän hoitaa melkein kaiken, kun hänen pomo vain istuu huoneessaan eikä edes tervehdi työntekijöitään. Marcosin työtä on kaikki mahdollinen, uusien työntekijöiden valitseminen, uusien lihojen hankkiminen, lihojen vienti paikasta A paikkaan B... Samalla hän yrittää selvitä omassa arjessaan päivästä toiseen, vaimo asuu äidillään, Marcosin isä on hoitokodissa, sisko ei halua ottaa vastuuta mistään tai ajatella omilla aivoillaan.
     Marcos oli omalla tavallaan mielenkiintoinen hahmo. Hän oli samaistuttava, tiettyyn pisteeseen asti. Kirjan toinen osa siirtyy useamman kuukauden eteenpäin ja asiat mutkistuvat. Marcosin omatunto tuntuu alkavan kolkuttaa, hän miettii uudelleen elämäänsä. Hän asuu edelleen kahdestaan saamansa lahjan kanssa, rotukarjan. Parin kuukauden välein ovella käy tarkastaja katsomassa, että rotukarjaa kohdellaan sääntöjen mukaisesti. Kirjan loppu oli kuitenkin jotain sellaista, joka vei viimeisenkin uskoni kirjan hyvyydestä ja luonteesta. Järkytyin ihmisen luonnetta.
     Vaikka tässä teoksessa oli hyvät puolensa, ei tämä ollut niin ihmeellinen, että voisin suositella juurikaan tätä lukemaan. Jos olet kiinnostunut tästä, niin voi tämän lukea. Itse en nauttinut tämän lukemisesta. Jäin kaipaamaan tältä kirjalta liian paljon vastauksia.

Cadáver Exquisito
Suomentanut: Einari Aaltonen
Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2019

Arvosana: **½
Goodreads: 3,97

Muissa blogeissa: Tähtivaeltajablogi, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja

Jan Guillou: Pohjoinen valtakunta

Arn ja Cecilia ovat sovittaneet lihallisen syntinsä, kumpikin tahollaan. Arn matkaa saattueensa kanssa takaisin Pohjolaan ja tapaa Ceciliansa yllättävällä tavalla. Suuri on se uhka, että Cecilia päätyy abbedissaksi eikä Arnin puolisoksi, mutta naisellisella neuvokkuudella kaikki selviää. Aikana jolloin rakkausavioliitot ovat yläluokassa äärimmäisen harvinaisia, on tämä Meidän Rouvamme siunausta nauttiva rakkaus suistaa valtakunnan sotaan.
     Tärkeintä on, että Arn ja Cecilia saavat toisensa yli kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen ja asuttavat Forsvikin.

     Pohjoinen valtakunta on kolmiosaisen kirjasarjan päätösosa (lisäksi on kirjoitettu vielä neljäs kirja, joka on itsenäinen osa). Tarina jatkuu siitä mihin toisessa osassa, Temppeliherrassa, päästiin ja kuljettaa lukijaa Ruotsin historiaa eteenpäin. Tässä osassa, kuten muissakin osissa, on sotaa ja taistelua, mutta ei niin paljoa ja nämä tapahtumat painottuvat hyvin suurelta osin loppuun. Muuten kirja on kevyttä kerrontaa kaupunkien rakentamisesta ja sotajoukkojen kehittämisestä. Toki valtataistelua käydään koko kirjan ajan, vaikka miekat viuhuvatkin vasta lopussa.
     Tässä osassa päästään muihin osiin verrattuna näkemään parhaiten normaalia arkea ja ihmisten oloa. Päästään näkemään häitä, useampiakin, ja päästään kokemaan uuden lapsen tuomat ilot. Aina välillä vihjaillaan sotaan ja tuleviin taisteluihin, mutta jo toisessa lauseessa mainitaan, että sota ei ole kovin lähellä. Lukija saa siis hieman jännittää, että koska taistelu lähtee riehumaan ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

     "Syntyi jännittynyt hiljaisuus, kun Arn Magnusson astui esiin kilpailijoista viimeisenä kolme kirvestä kädessä. Mutta pettymys oli pian sitäkin suurempi, ja paljon mutistiin hänen kerrassaan surkeista heitoistaan, sillä kaksi kirvestä osui kyllä maaliin mutta kumpikaan ei tarttunut terästään kiinni ja kolmas pysyi hetken maaliympyrän ulkopuolella, mutta putosi sitten maahan. Se ei tosiaankaan ollut odotetunlainen esitys mieheltä, josta kerrottiin taruja."

     Tarinan hahmot olivat kaikki edellisistä osista tuttuja, ainakin jollain tasolla. Kohteliaat puheet tuntuivat välillä hieman kylmiltä ja tönköiltä, mutta kun miettii mihin aikaan tämä tarina sijoittuu, voi sen antaa anteeksi. Itse aloin tykkäämään yhä enemmän Arnista, joka ei ole vakuuttanut minua aikaisemmin. Nyt hänestäkin kuitenkin löytyi kunnolla se inhimillinen ja ihana puoli, mikä sulatti sydämeni. Myös Cecilia kasvoi hahmona tässä kunnolla mittaansa, vaikka muuten hahmojen sielunmaailmaan ei kauhean hyvin missään vaiheessa tätä sarjaa olla päästy.
     Ensimmäisen osan kohdalla ajattelin, että tämän sarjan lukeminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. Nämä kaksi jälkimmäistä osaa ovat kuitenkin vaihtaneet ajatusteni suunnan ja voinkin ilman tunnon tuskia suositella tätä sarjaa myös muille. Varsinkin tätä viimeistä osaa, jos sota ja taistelu ei ole se mitä kirjoilta hakee.

Nimi: Pohjoinen valtakunta (Riket vid vägens slut)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #3
Sivumäärä: 511
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2000 (suom. 2002)

Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin, Temppeliherra
Arvosana: ****

Jan Guillou: Temppeliherra

Armon vuonna 1177 tapahtuu ihme, josta profeetta Muhammedin seuraajat puhuvat pitkään. Jerusalemin vapauttaja, Saladdin, on joutumassa rosvojen tappamaksi. Aivan viime hetkellä hän saa kuitenkin apua - ja yllättävältä taholta: hänet pelastaa temppeliherra Arn de Gothia, entiseltä nimeltään Arn Magnusson. Arn ilmestyy paikalle kuin tyhjästä, tappaa rosvot ja tekee sen täysin pyytteettä.
     Arn on nyt 27-vuotias ja jo veteraani ristiretkeläiseksi. Hän on ehtinyt oppia paljon niinä kymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet siitä, kun hänet lähetettiin Arnäsista Roomaan. Hän toimii linnanherrana Gazan varuskunnassa vastaten alueen järjestyksestä ja lainvalvonnasta.
---
Kotona Ruotsissa Arnin luostariin suljettu rakastettu, Cecilia, on synnyttänyt heidän yhteisen lapsensa. Tämä joutuu kasvamaan Arnin sedän, Birger Hymyn, luona. Luostarin muurien sisäpuolella hallitsee rautaisin ottein Äiti Rikissa ja muurien ulkopuolella riehuu verinen valtataistelu eri kuninkaiden kannattajien välillä. Cecilia pyytää Jumalalta vain yhtä: että Arn voisi palata takaisin kotiin.

     Sarjan toinen kirja on aikalailla erilainen kuin ensimmäinen osa, hyvällä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu periaatteellisesti kahden henkilön näkökulmasta, joka toinen luku selkeästi sijoittuen Ruotsiin ja joka toinen Jerusalemin alueelle. Cecilian osuudet olivat omasta mielestäni ne mielenkiintoisemmat, sillä nyt pääsi tutustumaan paremmin häneen, nunnaluostarissa olemiseen ja siihen, miten hän ystävystyy kahden naisen kanssa ja täten selviää rankoista kahdestakymmenestä vuodestaan. Toisaalta Arnin elämästä kertovat osuudet eivät olleet niin omaan mieleen, sillä se oli lähinnä sotaa ja sitä samaa mitä ensimmäinen kirja tarjosi koko matkalta. Toki tässä teoksessa juoni ja juonenkäänteet olivat paremmat ja viihdyttävämpiä.
     Kuten jo ensimmäisen osan kohdalla sanoin, tämä sarja ei ole sitä mitä yleensä luen. Mutta minunkin täytyy myöntää, että tämä toinen osa oli jo ihan luettava ja suurelta osin mielenkiintoinen. Ei koko ajan, mutta hyvin harvoin tuli sellaista kohtaa, minkä olisi voinut surutta ohittaa.

     "Temppeliherra ja kaksi jäljelle jäänyttä ryöväriä, jotka olivat muuttuneet vainoojista vainotuiksi, olivat kadonneet näkyvistä.
     "Viisasta", Fakhr mutisi melkein kuin itsekseen, "tuo on viisasta. Hän sitoo joka miehen oikean hevosen selkään pitääkseen ne vähän rauhallisempina kaikesta verestä huolimatta. He aikovat selvästikin viedä hevoset menneessään."
     "Niin, nuo ovat tosiaankin oikein hyviä hevosia", myönteli Jussuf. "En vain voi ymmärtää, miten sellaisilla pahantekijöillä voi olla hevosia, jotka kuuluisivat kuninkaalle. Heidän hevosensahan pitivät yllä samaa vauhtia meidän kanssamme."
     "Pahemminkin. Ne saavuttivat meitä lopussa", huomautti emiiri Musa, joka ei koskaan epäröinyt lausua herralleen todellista mielipidettään. "Mutta emmekö ole nähneet jo sen, minkä halusimme nähdä? Eikö nyt olisi kuitenkin viisainta ratsastaa pois ennen pimeän tuloa, ennen kuin al-Ghuti tulee takaisin?"" s. 14

     Temppeliherra siis alkaa siitä, kun Arn (myös al-Ghutiksi kutsutaan joissain uskoissa), pelastaa Saladdinin ryövärijoukolta. Nämä kaksi miestä tapaavat, juttelevat aselevon tehneinä ja saavat tietää toisistaan vaikka mitä. Heidän välille muodostuu eräänlainen yhteys, joka kantaa loppuun asti. Tästä kohtaamisesta alkaa tapahtumat vyöryä eteenpäin ja sota Jerusalemista alkaa. Ja vaikka kirjaa lukiessa oli miten hienoa nähdä historian (aitoja tai ei) vaiheita, oli niistä lukeminen välillä hieman puuduttavaa. Onneksi tässä kirjassa oli kuitenkin hieman vähennetty tuota valtataisteluista käytävää keskustelua ensimmäiseen osaan verrattuna.
     Ruotsin maalla Arnin rakastettu Cecilia sai kokea kovia luostarissa. Ja niin saivat hänen ystävänsäkin. Valitettavasti Cecilia (ja myöhemmin toinen Cecilia) olivat johtavan kuningasehdokkaan suvun puolella, kun loput luostarin nunnista oli vastakkaiselta puolelta. Heidän joukostaan pahin oli Äiti Rikissa, kenen takia Cecilia luostariin alunperin päätyikin. Äiti piti huolen siitä, että Cecilian olot olivat kurjat. Kunnes tapahtui jotain, joka sai Rikissan varpailleen. Kuitenkin loppuun asti hänen tavoitteena oli nostaa oma sukunsa huipulle ja saada Cecilian kärsimään mahdollisimman paljon.
     Lähdin lukemaan tätä osaa hieman skeptisesti, sillä ensimmäinen osa oli mitä oli. Tämä toinen teos kuitenkin yllätti minut positiivisesti ja melkein voisi sanoa, että odotan jo osin innolla seuraavaa osaa. Siihen kuitenkin voi mennä vielä hetki, että sitä alan lukea, sillä siinä on sivuja vielä vähän enemmän kuin tässä osassa. Ja koska en kuitenkaan odota sen olevan alusta loppuun helppoa ja mielenkiintoista luettavaa, ei lukemisen aloittaminen ihan kauheasti kuitenkaan houkuttele. Ainakaan vielä.

Nimi: Temppeliherra (Temppelriddare)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Tapio Koivukari
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #2
Sivumäärä: 489
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 1999 (suomennettu 2001)

Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: Helmet19 (11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), PopSugar19 (19. Kirja kerrotaan useamman hahmon näkökulmasta)

Jan Guillou: Tie Jerusalemiin

Kirjan tarina sijoittuu 1100-luvulle ja se kertoo Arn-nimisen pojan lapsuudesta ja nuoruudesta. Arn on eräällä tavalla villilapsi, joka Jumalan tahdon mukaan lopulta päätyy luostariin tekemään Jumalan työtä. Hänellä uskotaan olevan tarkoitus Jumalan suurissa suunnitelmissa. Arn selviääkin hyvin luostarissa ja on hyvä niin hengellisissä asioissa kuin käden töissäkin. Hänelle opetetaan kaikkea mahdollista, sillä Jumalan suunnitelma Arnin varalle ei ole selvää kenellekään. Hänen oppi-isinään toimivat luostrin munkit, joista Isä Henri ja Veli Guilbert tulevat varsinkin tutuiksi.

     "Magnus yritti laskea leikkiä, että toista se oli norjalaisten kanssa, sillä hän oli itse norjalaista sukua. Mutta tämä pila ei ollut kenestäkään hauska, kaikkein vähiten Erik Jedvardssonista, joka nyt nousi seisomaan ja piteli eteensä pantua juomasarvea, se oli tosin norjalainen sarvi vaikkei hän sitä ehkä tiennyt, ja joi miehuullisuudelle sarven pohjaan ottamatta sarvea huuliltaan. Sitten hän julisti nähneensä juuri kuin ilmestyksessä uuden vaakunan, josta tulisi hänen ja koko valtakunnan tunnus. Siinä olisi kolme kultaista kruunua, yksi kruunu svealaisille, toinen itägööteille ja kolmas länsigööteille. Ja kolmella kruunulla olisi taivaan väri takanaan. Tämä, hän vannoi, olisi oleva hänen ja valtakunnan uusi vaakuna, ei kovin kaukaisessa tulevaisuudessa." s. 68

     Näistä lähtökohdista voin sanoa, että on ole itse kovin uskovainen vaikka kristitty olenkin. Tästä syystä se miten kirjassa kuvattiin pohjoisen kansan kuin eteläisemmänkin kansan uskomuksia Jumalasta ja hänen tahdostaan ja ihmeistä, sai pienen hymyn huulille. Tästä syystä myös joissain kohdin kirjaa oli vähän vaikea lukea, sillä Jumalan työstä puhuttiin niin paljon ja monisanaisesti. Kirjassa tuli hyvin esille myös aika, johon tarina sijoittui. Kerronta oli vanhanaikaista ja ehkä jopa vähän vaikeaselkoista useammassakin kohtaa. Tätä voi pitää niin hyvänä kuin huononakin asiana, itseäni se enemmänkin häiritsi ja teki lukukokemuksesta heikomman (tästä syystä uskon myös, että en saanut ihan kaikkea irti kirjasta kuin olisin voinut saada).
     Tarina kirjassa oli mielenkiintoinen ja piti kyllä suhtkoht hyvin mielenkiintoa yllä. Suuri osa kirjasta oli kuitenkin erilaisten kansojen valtataistelusta ja naittamisista keskustelua, että mitään ei oikein tuntunut tapahtuvan vaikka oli lukenut useammankin aukeaman. Jossain taustalla kuitenkin kirjan päähenkilö Arn kasvoi lapsesta nuoreksi aikuiseksi ja pääsi kokemaan luostarin ulkopuolisen elämän hyvyyden ja pahuuden. Kirjantakakannessa on maininta siitä, että "Guillou kuljettaa kertomustaan eteenpäin jouheasti ja jännittävästi", mistä en voi olla aivan samaa mieltä. Jännitystä en ainakaan kokenut kirjassa olevan juuri nimeksikään. Tai kyllähän jotkut kohdat kirjasta saattaa ajatella jännittäviksi, kuten Arnin ja muutaman kylänmiehen kohtaaminen "vaimonryöstön" aikaan, mutta itse en kokenut niitä kovin jännittäviksi.

     "Viikko Filippuksen ja Jakobin päivän jälkeen, kun kaiki karja oli päästetty hakaan ja aidat kunnostettu, myöhäinen kevät kääntyi yhtäkkiä kesäksi. Leuto eteläinen tuuli puhalsi pitkään, kaikki tuore vihreys puhkesi yhdellä kerralla ja Kinnekullen rinteiden tammien välissä levisi valkovuokkojen tuuhea matto. Käki kuultiin ensin lännessä.
     Tällä kertaa Arn ratsasti yksin ja rauhallista vauhtia kohti Husabytä. Oli kuin hän olisi halunnut pitkittää suloista kärsimystä nyt, kun hän tiesi että Cecilia olisi oleva hänen. Hänellä oli myös paljon ajattelemista, sillä viime ajat olivat olleet täynnä tehtäviä Knut Erikssonin palveluksessa. Paljon oli tapahtunut eikä hän ollut varma, ymmärsikö hän Knutin tarkoituksen joka asiassa." s. 365

     Luin tämän kirjan erään harrastukseni takia ja täytyy myöntää, että ilman tätä harrastusta en olisi tarttunut tähän teokseen (tai sarjan seuraaviin osiin). Ja nyt kun olen lukenut tämän teoksen.. ajatukseni on täysin sama kuin ennen lukemista. Tämä ei vain ollut minulle suunnattu kirja. Tässä oli liian vähän tapahtumia ja toimintaa, liian vaikeasti ja monimutkaisesti selitettyjä alueita ja ihmisiä sekä sitten tuo uskonnollisuus joka omalla kohdalla ei kolahtanut. En kuitenkaan väitä, ettei tämä olisi hyvä kirja jonkun muun mielestä.

Nimi: Tie Jerusalemiin (Vägen till Jerusalem)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Tapio Koivukari
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #1
Sivumäärä: 400
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 1998 (suomeksi 2000)

Arvosana: **

Lukuhaasteet: Helmet19 (43. Seuraa kasvua lapsesta aikuiseksi), PopSugar19 (23. Sijoittuu Skandinaviaan)