Armon vuonna 1177 tapahtuu ihme, josta profeetta Muhammedin seuraajat puhuvat pitkään. Jerusalemin vapauttaja, Saladdin, on joutumassa rosvojen tappamaksi. Aivan viime hetkellä hän saa kuitenkin apua - ja yllättävältä taholta: hänet pelastaa temppeliherra Arn de Gothia, entiseltä nimeltään Arn Magnusson. Arn ilmestyy paikalle kuin tyhjästä, tappaa rosvot ja tekee sen täysin pyytteettä.
Arn on nyt 27-vuotias ja jo veteraani ristiretkeläiseksi. Hän on ehtinyt oppia paljon niinä kymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet siitä, kun hänet lähetettiin Arnäsista Roomaan. Hän toimii linnanherrana Gazan varuskunnassa vastaten alueen järjestyksestä ja lainvalvonnasta.
---
Kotona Ruotsissa Arnin luostariin suljettu rakastettu, Cecilia, on synnyttänyt heidän yhteisen lapsensa. Tämä joutuu kasvamaan Arnin sedän, Birger Hymyn, luona. Luostarin muurien sisäpuolella hallitsee rautaisin ottein Äiti Rikissa ja muurien ulkopuolella riehuu verinen valtataistelu eri kuninkaiden kannattajien välillä. Cecilia pyytää Jumalalta vain yhtä: että Arn voisi palata takaisin kotiin.
Sarjan toinen kirja on aikalailla erilainen kuin ensimmäinen osa, hyvällä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu periaatteellisesti kahden henkilön näkökulmasta, joka toinen luku selkeästi sijoittuen Ruotsiin ja joka toinen Jerusalemin alueelle. Cecilian osuudet olivat omasta mielestäni ne mielenkiintoisemmat, sillä nyt pääsi tutustumaan paremmin häneen, nunnaluostarissa olemiseen ja siihen, miten hän ystävystyy kahden naisen kanssa ja täten selviää rankoista kahdestakymmenestä vuodestaan. Toisaalta Arnin elämästä kertovat osuudet eivät olleet niin omaan mieleen, sillä se oli lähinnä sotaa ja sitä samaa mitä ensimmäinen kirja tarjosi koko matkalta. Toki tässä teoksessa juoni ja juonenkäänteet olivat paremmat ja viihdyttävämpiä.
Kuten jo ensimmäisen osan kohdalla sanoin, tämä sarja ei ole sitä mitä yleensä luen. Mutta minunkin täytyy myöntää, että tämä toinen osa oli jo ihan luettava ja suurelta osin mielenkiintoinen. Ei koko ajan, mutta hyvin harvoin tuli sellaista kohtaa, minkä olisi voinut surutta ohittaa.
"Temppeliherra ja kaksi jäljelle jäänyttä ryöväriä, jotka olivat muuttuneet vainoojista vainotuiksi, olivat kadonneet näkyvistä.
"Viisasta", Fakhr mutisi melkein kuin itsekseen, "tuo on viisasta. Hän sitoo joka miehen oikean hevosen selkään pitääkseen ne vähän rauhallisempina kaikesta verestä huolimatta. He aikovat selvästikin viedä hevoset menneessään."
"Niin, nuo ovat tosiaankin oikein hyviä hevosia", myönteli Jussuf. "En vain voi ymmärtää, miten sellaisilla pahantekijöillä voi olla hevosia, jotka kuuluisivat kuninkaalle. Heidän hevosensahan pitivät yllä samaa vauhtia meidän kanssamme."
"Pahemminkin. Ne saavuttivat meitä lopussa", huomautti emiiri Musa, joka ei koskaan epäröinyt lausua herralleen todellista mielipidettään. "Mutta emmekö ole nähneet jo sen, minkä halusimme nähdä? Eikö nyt olisi kuitenkin viisainta ratsastaa pois ennen pimeän tuloa, ennen kuin al-Ghuti tulee takaisin?"" s. 14
Temppeliherra siis alkaa siitä, kun Arn (myös al-Ghutiksi kutsutaan joissain uskoissa), pelastaa Saladdinin ryövärijoukolta. Nämä kaksi miestä tapaavat, juttelevat aselevon tehneinä ja saavat tietää toisistaan vaikka mitä. Heidän välille muodostuu eräänlainen yhteys, joka kantaa loppuun asti. Tästä kohtaamisesta alkaa tapahtumat vyöryä eteenpäin ja sota Jerusalemista alkaa. Ja vaikka kirjaa lukiessa oli miten hienoa nähdä historian (aitoja tai ei) vaiheita, oli niistä lukeminen välillä hieman puuduttavaa. Onneksi tässä kirjassa oli kuitenkin hieman vähennetty tuota valtataisteluista käytävää keskustelua ensimmäiseen osaan verrattuna.
Ruotsin maalla Arnin rakastettu Cecilia sai kokea kovia luostarissa. Ja niin saivat hänen ystävänsäkin. Valitettavasti Cecilia (ja myöhemmin toinen Cecilia) olivat johtavan kuningasehdokkaan suvun puolella, kun loput luostarin nunnista oli vastakkaiselta puolelta. Heidän joukostaan pahin oli Äiti Rikissa, kenen takia Cecilia luostariin alunperin päätyikin. Äiti piti huolen siitä, että Cecilian olot olivat kurjat. Kunnes tapahtui jotain, joka sai Rikissan varpailleen. Kuitenkin loppuun asti hänen tavoitteena oli nostaa oma sukunsa huipulle ja saada Cecilian kärsimään mahdollisimman paljon.
Lähdin lukemaan tätä osaa hieman skeptisesti, sillä ensimmäinen osa oli mitä oli. Tämä toinen teos kuitenkin yllätti minut positiivisesti ja melkein voisi sanoa, että odotan jo osin innolla seuraavaa osaa. Siihen kuitenkin voi mennä vielä hetki, että sitä alan lukea, sillä siinä on sivuja vielä vähän enemmän kuin tässä osassa. Ja koska en kuitenkaan odota sen olevan alusta loppuun helppoa ja mielenkiintoista luettavaa, ei lukemisen aloittaminen ihan kauheasti kuitenkaan houkuttele. Ainakaan vielä.
Nimi: Temppeliherra (Temppelriddare)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Tapio Koivukari
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #2
Sivumäärä: 489
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 1999 (suomennettu 2001)
Arn on nyt 27-vuotias ja jo veteraani ristiretkeläiseksi. Hän on ehtinyt oppia paljon niinä kymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet siitä, kun hänet lähetettiin Arnäsista Roomaan. Hän toimii linnanherrana Gazan varuskunnassa vastaten alueen järjestyksestä ja lainvalvonnasta.
---
Kotona Ruotsissa Arnin luostariin suljettu rakastettu, Cecilia, on synnyttänyt heidän yhteisen lapsensa. Tämä joutuu kasvamaan Arnin sedän, Birger Hymyn, luona. Luostarin muurien sisäpuolella hallitsee rautaisin ottein Äiti Rikissa ja muurien ulkopuolella riehuu verinen valtataistelu eri kuninkaiden kannattajien välillä. Cecilia pyytää Jumalalta vain yhtä: että Arn voisi palata takaisin kotiin.
Sarjan toinen kirja on aikalailla erilainen kuin ensimmäinen osa, hyvällä tavalla. Tämä teos on kirjoitettu periaatteellisesti kahden henkilön näkökulmasta, joka toinen luku selkeästi sijoittuen Ruotsiin ja joka toinen Jerusalemin alueelle. Cecilian osuudet olivat omasta mielestäni ne mielenkiintoisemmat, sillä nyt pääsi tutustumaan paremmin häneen, nunnaluostarissa olemiseen ja siihen, miten hän ystävystyy kahden naisen kanssa ja täten selviää rankoista kahdestakymmenestä vuodestaan. Toisaalta Arnin elämästä kertovat osuudet eivät olleet niin omaan mieleen, sillä se oli lähinnä sotaa ja sitä samaa mitä ensimmäinen kirja tarjosi koko matkalta. Toki tässä teoksessa juoni ja juonenkäänteet olivat paremmat ja viihdyttävämpiä.
Kuten jo ensimmäisen osan kohdalla sanoin, tämä sarja ei ole sitä mitä yleensä luen. Mutta minunkin täytyy myöntää, että tämä toinen osa oli jo ihan luettava ja suurelta osin mielenkiintoinen. Ei koko ajan, mutta hyvin harvoin tuli sellaista kohtaa, minkä olisi voinut surutta ohittaa.
"Temppeliherra ja kaksi jäljelle jäänyttä ryöväriä, jotka olivat muuttuneet vainoojista vainotuiksi, olivat kadonneet näkyvistä.
"Viisasta", Fakhr mutisi melkein kuin itsekseen, "tuo on viisasta. Hän sitoo joka miehen oikean hevosen selkään pitääkseen ne vähän rauhallisempina kaikesta verestä huolimatta. He aikovat selvästikin viedä hevoset menneessään."
"Niin, nuo ovat tosiaankin oikein hyviä hevosia", myönteli Jussuf. "En vain voi ymmärtää, miten sellaisilla pahantekijöillä voi olla hevosia, jotka kuuluisivat kuninkaalle. Heidän hevosensahan pitivät yllä samaa vauhtia meidän kanssamme."
"Pahemminkin. Ne saavuttivat meitä lopussa", huomautti emiiri Musa, joka ei koskaan epäröinyt lausua herralleen todellista mielipidettään. "Mutta emmekö ole nähneet jo sen, minkä halusimme nähdä? Eikö nyt olisi kuitenkin viisainta ratsastaa pois ennen pimeän tuloa, ennen kuin al-Ghuti tulee takaisin?"" s. 14
Temppeliherra siis alkaa siitä, kun Arn (myös al-Ghutiksi kutsutaan joissain uskoissa), pelastaa Saladdinin ryövärijoukolta. Nämä kaksi miestä tapaavat, juttelevat aselevon tehneinä ja saavat tietää toisistaan vaikka mitä. Heidän välille muodostuu eräänlainen yhteys, joka kantaa loppuun asti. Tästä kohtaamisesta alkaa tapahtumat vyöryä eteenpäin ja sota Jerusalemista alkaa. Ja vaikka kirjaa lukiessa oli miten hienoa nähdä historian (aitoja tai ei) vaiheita, oli niistä lukeminen välillä hieman puuduttavaa. Onneksi tässä kirjassa oli kuitenkin hieman vähennetty tuota valtataisteluista käytävää keskustelua ensimmäiseen osaan verrattuna.
Ruotsin maalla Arnin rakastettu Cecilia sai kokea kovia luostarissa. Ja niin saivat hänen ystävänsäkin. Valitettavasti Cecilia (ja myöhemmin toinen Cecilia) olivat johtavan kuningasehdokkaan suvun puolella, kun loput luostarin nunnista oli vastakkaiselta puolelta. Heidän joukostaan pahin oli Äiti Rikissa, kenen takia Cecilia luostariin alunperin päätyikin. Äiti piti huolen siitä, että Cecilian olot olivat kurjat. Kunnes tapahtui jotain, joka sai Rikissan varpailleen. Kuitenkin loppuun asti hänen tavoitteena oli nostaa oma sukunsa huipulle ja saada Cecilian kärsimään mahdollisimman paljon.
Lähdin lukemaan tätä osaa hieman skeptisesti, sillä ensimmäinen osa oli mitä oli. Tämä toinen teos kuitenkin yllätti minut positiivisesti ja melkein voisi sanoa, että odotan jo osin innolla seuraavaa osaa. Siihen kuitenkin voi mennä vielä hetki, että sitä alan lukea, sillä siinä on sivuja vielä vähän enemmän kuin tässä osassa. Ja koska en kuitenkaan odota sen olevan alusta loppuun helppoa ja mielenkiintoista luettavaa, ei lukemisen aloittaminen ihan kauheasti kuitenkaan houkuttele. Ainakaan vielä.
Nimi: Temppeliherra (Temppelriddare)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Tapio Koivukari
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #2
Sivumäärä: 489
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 1999 (suomennettu 2001)
Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin
Arvosana: ***½
Arvosana: ***½
Lukuhaasteet: Helmet19 (11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), PopSugar19 (19. Kirja kerrotaan useamman hahmon näkökulmasta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti