Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit

29. maaliskuuta 2022

Jo Nesbø: Rottien saari ja muita kertomuksia

Viisi kertomusta yhteiskunnan raunioilta.
Rikoskertomukset kiertävät maailmaa. Yhteistö niille on se, että maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole. Ja ihmisen henki on hiuskarvan varassa.

     Rottien saari ja muita kertomuksia on Jo Nesbøn toinen kokoelmakirjoista. Viime vuonna luin Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia, enkä voinut sanoa sen olleen oma suosikkini. Tästä syystä tartuin tähän teoksen hieman ristiriitaisin tuntein ja mietin jättäväni koko kirjan lukematta. Onneksi kuitenkin lähdin kuuntelemaan tätä äänikirjana, sillä tämä oli parempi kuin Mustasukkainen mies. Ei tämäkään mikään mieleenpainuvin kirja ollut, mutta kaksi näistä viidestä kertomuksesta oli sellaisia, että olisin voinut jatkaa niiden lukemista kauemminkin. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen tarina nousivat suosikeiksi, kolme muuta oli ihan ok, muttei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Tasalaatuisempi teos ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. 
 
"Jossakin lähellä takoo lipputangon naru tuulessa salkoa vasten. Katselen kaupunkia. Se vaikuttaa oudon rauhalliselta. Mutta 90-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ei tietenkään näe kaduilla pakenevia tai metsästäviä ihmismuurahaisia. Ei kuule mukiloitavien huutoja, armonpyyntöjä, varmistimen naksahdusta kun aseen piippu kohoaa. Mutta laukaukset kuulee. Jonkin yksittäisen moottoripyörän mylväisyt. Ja nyt pimeän laskeuduttua myös näkee tulipalot."

Rottien saari: Tämä ensimmäinen kirjan kertomuksista oli myös pisin. Tämä mahdollisti selkeästi paremman pohjustuksen ja sai mielenkiinnon herämään. Tarina sijoittuu viruspandemian jälkeiseen aikaan, kun yhteiskunta on romahduksen partaalla. Selviytymiskamppailu vahvojen ja heikkojen välillä on ottanut vallan ja jokainen on valmis tekemään mitä vain saadakseen nähdä huomisen. Kertomus eteni hyvällä vauhdilla ja piti mielenkiinnon loppuun asti.

"Kärpänen istahtaa minun kädelleni. Tuijotan sitä. Kärpäsen keskimääräinen elinikä on 28 päivää. Tietääkö kärpänen itse sen? Toivoisiko se pitempää elämää? Mitä kärpänen tekisi, jos sille tarjottaisiin pitempi elämä sillä ehdolla, että se tuhoaisi kaikki muistot rakkaimmistaan, omista saavutuksistaan, parhaista päivistään ja hetkistään? Kumman se valitsisi?"

Makulaattori: Toisen kertomuksen päähenkilö yrittää keksiä lääkkeen ikuisen elämän saamiseksi, samalla kun hän yrittää estää vaimonsa ennenaikaisen kuoleman. Tarina etenee hyvällä tahdilla, mutta se ei ollut mitenkään yllättävä. Tarina jäi etäiseksi ja unohtui äkkiä mielestä.

Kaskaat: Kolmas kertomus on rinnakkaistodellisuuksien mysteeriä käyttävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut siihen lisää yllättävyyttä. Nyt se oli vain tarina, jonka kuuntelee kyllä kerran, mutta ei siitä juuri mitään jäänyt mieleen.

"Jossain rääkyy lintu rumasti. Tai ehkä se on jokin muu eläin, Ken ei tiedä. Hän nostaa lasiputkilon kohti valkoista aurinkoa, työntää neulan pehmeän muovikannen läpi ja vetää mäntää ylös niin, että kirkas ja hiukan kellertävä neste imeytyy ruiskuun. Hikipisara löytää tiensä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta, hän mutisee kirouksen, kun hien suola kirvelee silmässä."

Seerumi: Kirjan lyhin tarina kertoo rikkaasta isästä ja huumeriippuvaisesta pojasta. Tarinalla oli pituutta n. 30 sivua, eikä siinä ajassa ehtinyt herätä kunnolla mielenkiintoa juonta tai hahmoja kohtaan. Lopun jännite jäi hieman vajaaksi ja siksi se ei päässyt yllättämään ansaitsemallaan tavalla.

Musta hevonen: Kirjan viimeinen tarina päätti teoksen mielenkiintoisesti ja sopivan koukuttavasti. Tykkäsin tästä, sillä tässä oli jännitettä ja juonenkäänteitä tasaiseen tahtiin. Hahmot jäi tässäkin hieman valjuiksi, mutta toisaalta sataan sivuun ei ehdi kovin ihmeellistä pohjaa luomaankaan.

Rotteøya og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Genre: mysteeri, novellikokoelma, scifi
Kustantaja: Johnny Kniga (2021)
Kirjailijan muut teoksetIsänsä poikaVerta lumellaMacbethLepakkomiesTorakat, Mustasukkainen mies
Arvosana: ***½
Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää

13. maaliskuuta 2022

Jännitystä ja poliiseja, osa 1

Seuraavana vuorossa muutama jännitystä täynnä oleva kirja, niin itsenäisiä teoksia kuin pari eri sarjojen osaa :)

C.J. Tudor: Liitu-ukko
WSOY, 2018, ****, Raimo Salminen, lukija: Aku Laitinen, jännitys, mysteeri, kauhu, äänikirja
     C.J. Tudorin Liitu-ukko on trilleri, joka pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Tarina kulkee kahdessa aikatasossa, vuodessa 1986 Eddien lapsuudessa ja vuodessa 2016 Eddien aikuisuudessa. Kahden aikatason tapahtumat kietoutuvat yhteen ja täydentävät toisiaan, luoden jännittävän ja mielenkiintoisen asetelman. 
     Kuuntelin kirjan äänikirjana ja välillä oli vaikea pysyä perillä siitä, missä mennään. Kirja löytyy myös omasta hyllystäni, joten ehkä vielä tartun siihenkin. Tudor osaa luoda riittävästi jännitystä ilman, että se menee yli. Odotan innolla sitä hetkeä, kun tartun seuraavaan Tudorin kirjaan.

Arttu Tuominen: Verivelka
WSOY, 2019, ****, Delta #1, jännitys, mysteeri, trilleri
     Verivelka aloittaa Arttu Tuomisen suosiota niittäneen Delta-sarjan. Kirjassa päästään tutustumaan Jari Paloviitaan, jonka on tehtävä päätöksiä esille tulleessa murhatutkinnassa. Jännitystä kirjasta löytyy, mutta sen lisäksi keskitytään hahmoihin ja heidän ajatuksiin ja historiaan. Omalla kohdallani tämä toimi, mutta kaikille se ei ehkä ole se kiinnostavin asetelma kirjalle. Suosittelen kuitenkin tarttumaan tähän kirjaan ja tutustumaan Tuomisen tyyliin. 

Blake Crouch: Pimeää ainetta
Tammi, 2017, ****, Ilkka Rekiaro, jännitys, scifi
     Pimeää ainetta on jännitystä ja scifiä sekoittava kirja kvanttifyysikosta ja rinnakkaistodellisuuksista. Se on omalla erikoisella ja sekavalla tavallaan koukuttava ja hämmentävä ja vaikeasti kuvailtava. Yleensä tällaiset kirjat menevät itsellä yli ymmärryksen ja niin meni tämäkin, mutta siitä huolimatta tämä oli viihdyttävä ja kuitenkin sen verran ymmärrettävä, että tykkäsin tästä. Se tuntui ehjältä kirjalta, mutta liika ajattelu tätä lukiessa on kielletty. Blake Crouch ei ole itselle kovin tuttu ennestään, vaikka hänen Wayward Pines -sarjan kaksi ensimmäistä osaa löytyykin hyllystäni. Ehkä tulen tämän kirjan innoittamana tarttumaan niihinkin pian.

Lars Kepler: Nukkumatti
Tammi, 2013, ****, Anu Koivunen, Joona Linna #4, jännitys, mysteeri
     Nukkumatti jatkaa Lars Keplerin tunnettua kirjasarjaa. Jännitystä, kauhua ja raakoja kohtauksia on luvassa myös tässä osassa. Mikäli aikaisemmat sarjan osat ovat olleet sinun juttusi, tähän osaan on myös syytä tarttua. Mikäli sarja ei ole ennestään tuttu, en ehkä ensimmäiseksi tarttuisi tähän osaan.

14. tammikuuta 2022

Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille

Lontoossa asuva Nikki on koko elämänsä yrittänyt etääntyä sikhiyhteisöstä ja murtaa vanhoillisia perinteitä. Kun Nikkin isä yhtäkkiä menehtyy, perhe joutuu taloudelliseen ahdinkoon. Kartuttaakseen kassaa Nikki hankkii työpaikan luovan kirjoittamisen opettajana.
Pian hänelle valkenee, että lähes kaikki opiskelijat ovat lukutaidottomia punjabilaisia leskiä. Luovan kirjoittamisen sijaan Nikki huomaa opettavansa aakkosia. Mutta kun yksi naisista löytää eroottisia tarinoita sisältävän kirjan ja lukee sitä luokassa ääneen, leskiin syttyy aivan uudenlainen opiskeluinto. Perinteisten asujen alla pulppuaa varsinainen luovuuden lähde, kun naiset alkavat kertoa tarinoitaan. Pian sana oppitunneista leviää naisyhteisön keskuudessa kulovalkean tavoin ja luokkahuoneen seinät pullistelevat osallistujista. Ei aikaakaan kun skandaalin ainekset ovat kasassa.

     Tähän kirjaan törmätessäni, sen enempää kirjan sisältöön tutustumatta, lisäsin sen lukulistalleni. Kirjan nimi kiehtoi sen verran, että en voinut tehdä muutakaan. Sitten luin jostain, että kirja ei sisällä, kuten itse olin nimen perusteella kuvitellut, tarinan leskien kertomuksia novellien tapaan. Tällöin päätin poistaa kirjan lukulistaltani. Seuraavan kerran kirja ilmestyi lukulistalleni, kun huomasin sen olleen Reese's Book Clubin kuukauden kirjana aikaisemmin. Ja lopulta päädyin kuuntelemaan sen äänikirjana syksyn aikana.
     Kirjaa aloittaessani ajatukseni olivat hieman sekavia, en ollut vieläkään varma olisiko kirjan lukeminen hyvä vai huono idea. Tai siis, ei mikään kirja varmasti koskaan täysin huono idea ole, mutta olisi sitä läjä muitakin kirjoja, joihin tutustua. Yritin kuitenkin aloittaa kuuntelun avoimin mielin. Tarina lähti hyvin käyntiin ja mietin, että tästä voi tulla vielä ihan hyvä kuuntelukokemus. Ja niin, ei siitä nyt ihan huono kokemus tullut, mutta olisin voinut käyttää tämän kuunteluajan johonkin muuhunkin kirjaan.
     Yksinkertaisesti sanottuna tämä kirja tuntui hieman sekavalta. Kuuntelemisen jälkeen en oikein tiennyt, yrittikö tämä kirja olla romantiikka vai jännitystä sisältävä kirja, kummankin osuus jäi heikoksi suoritukseksi. Lisäksi leskien eroottiset tarinat eivät ollee oikein omaan makuuni. Hahmot olivat hyvin luotuja ja erilaisia, mutta hekään eivät saaneet kiinnostustani kovin korkealle. Sekavuudestaan huolimatta loppu oli kuitenkin saatu joten kuten parsittua kokoon. Ja kyllä, näen miksi jotkut ovat tykänneet tästä (ehkä itsekin olisin, jos olisin alusta asti kirjaan ensimmäisen kerran törmätessäni ymmärtänyt, mistä on kyse), mutta henkilökohtaisesti tämä jää yhdeksi kirjaksi, josta en muista pian enää mitään.

Erotic Stories for Punjabi Widows
Suomentanut: Inka Parpola
Äänikirjan lukija: Maija Lang
Genre: romantiikka, chick lit, mysteeri
Kustantaja: Sitruuna (2017, suom. 2021)
Arvosana: **

12. tammikuuta 2022

Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja

Pimeys on valtaamassa Allwardin. Viimeinen maailmat yhdistävä kehrä on sammuttanut jo tuhat vuotta sitten, ja sen myötä ovat katkenneet yhteydet eri ulottuvuuksien välillä. Nyt jokin on muuttumassa. Vallanhimoinen Taristan aikoo verenperintönsä voimalla avata kehrät, vapauttaa muinaisen jumaluuden ja syöstä maailman kaaokseen.
Jopa syrjäisessä satamakaupungissa asustelevat Corayne an-Amarat tuntee lähestyvän pimeyden. Pian totuus valkenee hänelle: hän on kehräverinen, Taristanin ainoa sukulainen ja muinaisen suvun viimeinen jäsen, joka voi pelastaa tuhoaan kohti ajautuvan maailman. Avukseen Corayne saa sekalaisen seurueen: Aseenkantajan, jonka on valittava kotinsa ja kunniansa välillä. Kuolemattoman, joka janoaa kostoa rikotun valan vuoksi. Verenhimoisen ja joukoistaan karkotetun palkkamurhaajan. Muinaisen noidan, joka verhoaa ennustukset arvoituksiksi. Väärentäjän, jolla on luurankoja kaapissaan. Palkkionmetsästäjän, jolla on mielessä kosto.

     Victoria Aveyard on tullut itselle aikaisemmin tutuksi hänen Hopea-sarjasta, josta olen ehtinyt lukea kaksi ensimmäistä osaa. Huomatessani, että hänen uusin kirjansa ilmestyisi myös suomeksi, halusin tarttua siihen mahdollisimman nopeasti. Saatuani paksun kirjan käteeni, aloitin sen lukemisen innoissani. Jonkin aikaa luettuani vaihdoin kuitenkin äänikirjan kuunteluun.
     Odotukseni olivat melko korkealla, mutta kirja ei aivan yltänyt näihin odotuksiin. Mielenkiintoni tarinaa tai sen hahmoja kohtaan jäi valjuksi koko kirjan matkalta. Tätä lisäsi vielä se ongelma, että hahmoja tuntui olevan aivan liikaa, eikä yksikään jäänyt kunnolla mieleen. Maailma oli kirjassa ehkä ainoa asia, mistä oikeasti pidin ja juonikin osittain. Harmikseni en vielä kuitenkaan osaa sanoa, tartunko jatko-osaan kun se joskus ilmestyy. Tai sitten minun pitäisi antaa tälle vielä uusi mahdollisuus, paremmalla hetkellä.

Realm Breaker
Suomentanut: Jussi Korhonen
Äänikirjan lukija: Inkeri Hyvönen
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Maailmojen murtaja #1
Kustantaja: Aula & Co (2021)
Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar, Lasinen miekka
Arvosana: ***

10. tammikuuta 2022

Anniina Mikama: Myrrys

14-vuotias orpo Niilo elää kovissa oloissa Kivihalmeen talon kasvattina. Hän ei muista omaa menneisyyttään, johon liittyy vaiettu salaisuus. Kun talossa tarvitaan tietäjän apua, ottaa mahtava myrrys palkkioksi Niilon rengikseen ja perehdyttää hänet parantamisen ja henkimaailman saloihin. Elämä korpimetsän armoilla kasvattaa Niilosta vahvan ja rohkean. Monien seikkailujen jälkeen menneisyys alkaa paljastua Niilolle ja hän nousee vastustamaan heitä, jotka ovat tehneet hänelle vääryyttä.

     Anniina Mikama on tullut monelle tutuksi hänen aiemmin ilmestyneestä Taikuri ja taskuvaras-sarjasta, joka omastakin hyllystä löytyy, mutta on vielä lukematta. Nyt kuitenkin halusin tarttua tähän uutuuteen ja lähteä tutustumaan hieman historiallisempaan maailmaan.
     Myrrys on tarina Niilosta, joka päätyy orpolapsena Kivihalmeen taloon, mutta elämä talossa ei ole auvoisinta aikaa. Niiloo päätyy tietäjän luokse ja pian salaisuudet alkavat selvitä ja Niilon menneisyys siinä mukana. Haasteilta ei vältytä ja luottamus on koetuksella. 
     Upea maailma ja hahmot kantavat tarinaa eteenpäin ja lukemista ei voi lopettaa. Itse tulin osittain kuunnelleeksi tämän teoksen, eikä se yhtään huonontanut lukukokemusta. Kirjan loputtua jäin kaipaamaan lisää.

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu, historiallinen
Kustantaja: WSOY (2021)
Äänikirjan lukija: Markus Bäckman
Arvosana: ****

6. tammikuuta 2022

B.B. Alston: Amari ja yön veljet

Siitä lähtien, kun 13-vuotiaan Amari Petersin isoveli katosi jäljettömiin, Amari on jaksanut toivoa hyviä uutisia. Kouluvuoden viimeisenä päivänä Amari löytää veljensä huoneesta tikittävän salkun ja kutsun Yliluonnollisten asiain viraston pääsykokeisiin. Paljastuu, että hänen veljensä on ollut Viraston salainen agentti ja kadonnut kesken vaarallisen tehtävän.
Amari itse joutuu vaikeuksiin heti Virastoon saavuttuaan. Hänen yliluonnolliset kykynsä paljastuvat laittomiksi ja pian hänen epäillään olevan mukana salajuonessa, joka uhkaa koko yliluonnollista maailmaa. Amari ei kuitenkaan voi luovuttaa, ei nyt kun hän on vihdoin saamassa selville, mitä hänen veljelleen todella tapahtui.

     B.B. Alstonin Amari ja yön veljet keräsi suosiota ilmestyessään, varsinkin englannin kielisessä kirjatubessa. Kun kirja sitten ilmestyi suomeksi, päätin tarttua siihen melkeinpä heti. Aloitin kirjan lukemisen fyysisenä kirjana, mutta se ei saanut niin hyvin imaistua mukaansa, että päädyin kuuntelemaan loput kirjasta Yasmine Yamajakon lukemana.
     Amari ja yönveljet on Alstonin lapsille/nuorille suunnattu esikoisromaani. Kirjan takakannen teksti sai mielenkiintoni heräämään ja odotin innolla kirjan lukemista. Tarina lähti hyvin käyntiin ja hahmot oli hyvin luotuja ja mielenkiintoisia. Jokin tarinassa kuitenkin omalla kohdalla tökki sen verran, että kirja jäi keskinkertaiseksi lukukokemukseksi. Ehkä nuoremmalle yleisölle toimii paremmin. Yön veljet jäivät kuitenkin vielä niin suureksi mysteeriksi, että tartun ehkä jatko-osaan kun se joskus ilmestyy.

Amari and the Night Brothers
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Äänikirjan lukija: Yasmine Yamajako
Genre: fantasia, lapset, nuoret, seikkailu
Kustantaja: Otava (2021)
Arvosana: ***

8. lokakuuta 2021

Talia Hibbert: Get a Life, Chloe Brown

Chloe Brown is a chronically ill computer geek with a goal, a plan and a list. After almost - but not quite - dying, she's come up with a list of directives to help her "Get a life":
1. Enjoy a drunken night out
2. Ride a motorbike
3. Go camping
4. Have meaningless but thoroughly enjoyable sex
5. Travel the world with nothing but hand luggage
6. And... do something bad
But it's not easy being bad, even when you've written out step-by-step guidelines. What Chloe needs is a teacher, and she knows just the man for the job: Redford "Red" Morgan.

     Get a life, Chloe Brown on Talia Hibbertin ulkomailla mainetta keränneen sisaruksista kertovan romantiikka-sarjan ensimmäinen osa. Kirjassa päästään tutustumaan Chloeen, joka haluaa tehdä muutoksen elämässään. Hän haluaa päästä kokeilemaan asioita, joita ei ole vielä päässyt elämänsä aikana kokemaan. Saadakseen listansa kohdat suoritetuiksi, hän pyytää apua Rediltä. Chloe ja Red tutustuvat toisiinsa ja pikkuhiljaa huomaavat viihtyvänsä toistensa seurassa.
     Itse päädyin kuuntelemaan tämän äänikirjana, mutta jatko-osiin saatan tarttua ihan fyysisen kirjankin muodossa. Tämä toimi hyvin kevyenä välipalana, ilman sen suurempaa ajatustoimintaa. Asiat etenivät omalla painollaan ja kaksikon sanailua oli mukava seurata. Äänikirjassa itseäni häiritsi melko paljon se, että lukijalla oli erilaiset äänet jokaiselle hahmolle (asia, joka saa karvat pystyyn joka kerta). Tästä kuitenkin yli päästyäni, päädyin vain ja ainoastaan nauttimaan Chloen listan täyttymisestä.
     Tarinan edetessä pääsi niin nauramaan kuin pyyhkimään kyyneleitäkin. Olihan tämä melko ennalta-arvattava, mutta jostain syystä se ei häirinnyt itseäni. Sellaistahan romantiikan pitääkin olla? Onnellisia loppuja ja iloisia hahmoja. Sitten kun seuraavan kerran tarvitsen kevyttä ja samalla tunteikasta romantiikkaa, aion todellakin tarttua sarjan seuraavaan osaan ja hypätä seuraavan sisaruksen kyytiin.

Genre: romantiikka, aikuiset, realistinen fiktio
Sarja: The Brown sisters #1
Kustantaja: Avon
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: *****
Goodreads: 3,87

29. syyskuuta 2021

Delia Owens: Suon villi laulu

Sydäntä särkevä kasvutarina, murhamysteeri ja lumoava kertomus luonnon kauneudesta.
Kun pohjoiscarolinalaiselta suolta löytyy kylän oman kultapojan ruumis, epäilykset kääntyvät Kya Clarkiin, joka asuu marskimaan reunalla. Kouluja käymätön juopon tytär, köyhää valkoista roskasakkia - vai jotain aivan muuta? Kya on oppinut selviytymään yksin, ystävystymään suon eläinten kanssa ja lukemaan sen vesiä ja mättäitä. Mutta hänkin kaipaa rakkautta, ja kun villi luonto kohtaa ihmisten maailman, ei mikään ole enää entisellään.

     Suon villi laulu on suuren suosion saanut kirja Kyasta, marskimaalla asuvasta tytöstä, ja hänen kasvustaan naiseksi. Tämän tarinan rinnalla selvitetään marskimaalla kuoleen miehen tapausta. Kirjaa on ylistetty sen luontokuvauksesta, koskettavasta kasvutarinasta ja kaikesta muusta. Omat ajatukseni ovat soutaneet ja huovanneet tämän kirjan kohdalla, mutta lopulta ajattelin antaa tälle mahdollisuuden. Tartuin siis hyvin skeptisesti äänikirjaan, jonka Sanna Majuri luki hyvin taidokkaasti.
     Kirjan kuuntelun jälkeen ajatukseni olivat melko ristiriitaiset. Koin, että kirjassa oli paljon hyvää, mutta toisaalta siinä oli myös äänikirjana vaiheita, jotka olisin voinut vain skipata. Mikäli olisin tarttunut tähän fyysisenä kirjana, en suoraan sanottuna usko, että olisin saanut luettua tätä loppuun saakka.
     Kehuttua luonnon kuvausta ja suon monimuotoisuuden kerrontaa oli paljon, ja ymmärrän miksi jotkut ovat tätä kirjaa tästä kehuneet. Itseeni tämä ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta, olisin hyvin voinut jättää nämä pätkät vähemmälle. Kyan kasvutarina taas, sen koin melko mielenkiintoisena, vaikkakin joiltain osin se ei tuntunut kovin uskottavalta. Ryysyistä-rikkauksiin -tarinoita tarvitaan kuitenkin aina lisää ja tässä kirjassa se oli sentään Kyan alkuperän vuoksi erilainen. Mitä sitten taas tulee kirjan mysteeriin, en ollut tämän fani. En vain jostain syystä päässyt siitä osuudesta kunnolla selvyyteen ja sen käsittely tuntui puuduttavalta, varsinkin loppua kohti mentäessä.
     Yksinkertaisesti sanottuna: äänikirjana toimi itselleni juuri ja juuri, mutta fyysisenä kirjana arvioni olisi jäänyt varmasti vielä huonommaksi. Kuunnellessani ymmärsin kuitenkin, miksi jotkut ovat tästä niin paljon tykänneet. Minun olisi vain pitänyt luottaa ensimmäiseen ajatukseeni tästä kirjasta, sillä ei tämä loppujen lopuksi ollut ihan se oma juttuni.

Where the Crawdads Sing
Suomentanut: Maria Lyytinen
Äänikirjan lukija: Sanna Majuri
Genre: mysteeri, romantiikka, historiallinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018, suom. 2020
Arvosana: ***
Goodreads: 4,46

15. syyskuuta 2021

Silvia Hosseini: Tie, totuus ja kuolema - esseitä

Silvia Hosseinin toisessa esseekokoelmassa kuljetaan kohti väistämätöntä - muutaman mutkan kautta. Kokoelmassa pohditaan ruumiillisuutta ja henkisyyttä, rahaa ja valtaa, elämäniloa ja menetystä. Esseet kutsuvat retkille maailmalle ja minuuteen, lukemaan kirjallisuutta ja historiaa sekä etsimään merkityksiä totuttujen totuuksien takana.

     Esseet eivät normaalisti kuulu omaan lukemistooni, mutta joskus sitä haluaa kokeilla jotain uutta ja tällöin käteen voi tarttua myös esseekokoelma. Kirjan kansi ja nimi vain vetivät minua luokseen, enkä voinut vastustaa niiden kutsua. Lisäksi lukupäätökseni muodostumista lisäsivät ne kommentit, joita luin Hosseinin ensimmäisestä esseekokoelmasta ja myöhemmin tästä teoksesta. Odotukseni olivat korkealla ja olin saanut vakuutettua itseni siitä, että tämä kokoelma tulee muuttamaan maailmani. Ja periaatteessa näin olisikin varmasti voinut käydä, tällä kertaa vain näin ei tapahtunut minulle.
     Kaikkien ylistävien ja rakastavien kommenttien keskellä on vaikea myöntää, että itselleni tämä kirja ei toiminut ollenkaan. Teos on jaettu kolmeen selkeään osaan ja jo ensimmäisen osan jälkeen mietin, että jättäisinkö tämän kesken. Päätin kuitenkin jatkaa kirjan parissa, tällä kertaa äänikirjan muodossa, jossa Hosseini toimi itse lukijana. Näin sain kahlattua kirjan loppuun asti. Ja olihan siellä muutamia kohtia, jotka laittoivat minutkin ajattelemaan, sai pohtimaan. Mutta muuten.. ehkä tämä kirja vain ei tullut omaan lukupinooni oikealla hetkellä. Tai sitten jätän essee-kokeiluni taas hetkeksi jäihin ja palaan asian pariin vuoden päästä. Omasta kokemuksestani huolimatta haluan suositella tätä kirjaa muille (varsinkin jos esseet ovat lähempänä sydäntäsi). Hosseini osaa kirjoittaa, en väitä sen kanssa vastaan, joten miksi et tutustuisi tähän teokseen.

Genre: essee, nonfiktio
Kustantaja: Gummerus
Äänikirjan lukija: Silvia Hosseini
Julkaisuvuosi: 2021
Arvosana: **
Goodreads: 3,99

3. syyskuuta 2021

Diana Gabaldon: Muukalainen

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle.
Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamtta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.
Clairen on pakko hyväksiä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä - sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa.
Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdessä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

     Omasta hyllystäni on jo muutaman vuoden (?) ajan löytynyt Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan seitsemän osaa. Järkäleimäisiä pokkareita, jotka ovat tuijottaneet minua syyttävästi, kun olen valinnut niiden vierestä luettavaksi kirjoja. Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja tartuin sarjan ensimmäiseen osaan. Helpottaakseni luku-urakkaa, otin kirjan myös äänikirjana kuunteluun.
     Muukalainen on Gabaldonin esikoisromaani, joka aloittaa mainetta saaneen kirjasarjan. Sarja nousi uudelleen pinnalle sen pohjalta tehdyn tv-sarjan mukana ja sitä kautta itsekin tutustuin Gabaldonin tuotantoon. En ole tv-sarjaa katsonut, sillä halusin lukea kirjat ensin (ainakin osan niistä). Sarjan katsominen on siis venynyt venymistään, ehkä nyt päädyn aloittamaan sen katsomisen, kun sain ensimmäisen kirjan vihdoin luettua. 
     Kirjan juoni, hahmot ja maailma imaisivat mukaansa aivan alusta alkaen. Omalla tavallaan tämä oli kevyttä luettavaa, mutta samalla tämä ei ollut kevyttä. Romantiikan keskellä on valtataisteluja ja taistelua itsensä kanssa. Mikä on oikein ja mikä väärin? Onko väärin rakastaa kahta miestä, kahdella eri aikakaudella? Onko halu jäädä suurempi kuin halu lähteä?
     Ennen kirjaan tarttumista olin tietoinen, että kirja sisältää useita seksikohtauksia. Niiden määrä pääsi silti yllättämään tarinan edetessä. Itselleni ne eivät olleet ongelma, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Näiden kohtausten lisäksi kirjassa oltiin lähellä raiskausta niin monta kertaa, että koen pakolliseksi mainita siitäkin, varoituksen sanana niille, ketkä eivät halua sitä kokea kirjoissa.
     Lukiessani ymmärsin hyvin, miksi tämä kirja(sarja) on suosittu. Gabaldon osaa luoda aidon tuntuisen maailman ja hahmot. Tämä oli mielenkiintoinen sarjan avausosa ja aion kyllä jatkaa sarjan lukemista (en ehkä ihan heti, mutta kuitenkin joskus).

Outlander
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Genre: fantasia, historiallinen, romantiikka, aikuiset
Sarja: Matkantekijä #1
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1991, suom. 2002
Arvosana: ****
Goodreads: 4,23
Muissa blogeissa: Cillan kirjablogi

4. lokakuuta 2020

Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo

Hedy ja Spencer lähetetään jouluksi isoisänsä hoivoon taloon, joka on pullollaan taiakesineitä, joihin ei missään nimessä saa koskea. Pölyisiin kehyksiin alkaa ilmestyä viestejä, jotka johdattavat lapset kadonneen isoäitinsä kohtalon jäljille. Mitä heidän taikuri-isoisänsä salaa heiltä? Apunaan täytetty (puhuva) hirvenpää, (myöskin puhuva) karhuntalja ja joukko (sillä hetkellä) ruumiistaan irtautuneita henkiä, ja vastassaan hirveät gargoilit ja pahantahtoiset korpit, Hedy ja Spencer lähtevät selvittämään totuutta.

     Taikuuden talo on uuden lapsille suunnatun kirjasarjan avausosa ja se seuraa Hedy ja Spencerin seikkailuja heidän isoisänsä taikaesineitä sisältävässä talossa. Kirja tempaisi nopeasti mukaansa ja piti hyvin tahtinsa loppuun saakka. Pientä jännitystäkin oltiin kirjaan saatu mukaan, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, ettei nuoremmille lukijoillekin soveltuisi.
     Kirjassa keskitytään hyvin paljon juonen kehittymiseen ja sen eri vaiheisiin. Hahmokuvaustakin on, mutta se on jäänyt hieman taka-alalle. Päähenkilöt kuitenkin tulevat lukijalle riittävän tutuksi, jotta tarinasta ei putoa kyydistä. 
     Kokonaisuutena siis sellainen kirja, jota voin suositella lämpimästi (myös vanhemmillekin lukijoille). Mielenkiintoinen, viihdyttävä ja sopiva myös iltasatuna luettavaksi.

The house on Hoarder Hill
Suomentanut: Terhi Kuusisto
Genre: lapset, fantasia
Äänikirjan lukija: Rosanna Kemppi
Kustantaja: Aula Co
Julkaisuvuosi: 2020
Arvosana: ****
Goodreads: 3,75
Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly
Helmet2020:
4. Kannessa ja kuvauksessa monta henkilöä
30. Kirjassa pelastetaan ihminen
42. Kirjassa isovanhempia
49. Julkaistu 2020

2. lokakuuta 2020

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Terävän humoristinen romaani iskee siekailematta uuvahtaneen avioliiton kipupisteisiin.
Heli Valkonen on epätoivoisesti rakastunut aviomieheensä. Mutta Matin ei tee mieli. Hän vain pelaa tietokonepelejä repsahtaneissa fleece-housuissa. Hartiahieronta on hänestä parasta läheisyyttä. Kun hienovaraisista vihjeistä, kauniista puheista ja hemaisevista asuista ei ole apua, Heli turvautuu suoraan ja yhä suorempaan toimintaan - turhaan.
"Kulta, nyt ei ole hyvä hetki." Lauhkeasti ja nöyryyttävästi Matti torjuu puolisonsa lähestymiset.
Missä vaiheessa hehku lopahti, ja he alkoivat puhua toisilleen kuin potilaat: "Mites sun niskat?" Hiljainen makuuhuone johtaa tilanteisiin, joihin Heli ei ole välttämättä halunnut. Mutta hän ei tahdo kuolla suruun.

     Anna-Leena Härkönen on omalla kohdalla ollut sellainen kirjailija, että haluaisin tykätä hänen kirjoistaan, mutta jostain syystä ne eivät ole olleet suosikkejani. Tästä syystä minulla oli omat ennakkoluuloni tätä kirjaa kohtaan ja sen lisäksi menin vielä lukemaan muutaman kommentin kirjaan liittyen, joka ei helpottanut tilannetta.
     Kuten Härkösen kirjoissa aikaisemminkin, myös tähän on osattu sisällyttää huumoria, vaikka aihe on vakava. Heli on tympääntynyt, kun hän ei saa avioliitossaan enää seksiä, joten hän alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Keskustelu Matin kanssa ei tunnut toimivan ja mies vaikuttaa muutenkin olevan enemmän kiinnostunut kaikesta muusta. Ympärillä arjessa pyörii myös pariskunnan yhteinen tytär.
     Ei kiitos oli mielestäni ihan viihdyttävä kirja. Se herätti ajatuksia, mutta hyviä ratkaisuja se ei antanut. Ihan kelpo kirja siis ja nopea välipala sitä tarvitsevalle. Ei kuitenkaan mikään mahtiteos, josta sen suurempia vastauksia kannattaisi alkaa hakemaan.

Genre: aikuiset, draama, chick lit, huumori
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2008
Äänikirjan lukija: Sari Mällinen
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

9. syyskuuta 2020

Hallie Rubenhold: Viisi - Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Polly, Annie, Elizabeth, Catherine ja Mary Jane eivät koskaan tavanneet, mutta he ovat kuuluisia samasta syystä: heidät murhattiin Lontoon Whitechapelissa vuonna 1888. Murhaaja muistetaan kautta maailman, mutta naiset leimattiin "vain prostituoiduiksi".

     Viisi on Hallie Rubenholdin kokoama teos Viiltäjä-Jackin viidestä naisuhrista. Kirja avaa jokaisen naisen tarinaa yksitellen syntymästä kuolemaa, joidenkin kohdalla on käsitelty myös uhrien vanhempien historiaa pidemällä aikavälillä. Jokaisen naisen tarina on tarkkaan kuvattu, lopun hetkiä lukuunottamatta.
     Viiltäjä-Jackin teot eivät ole itselleni ennestään tuttuja. En ole lukenut aiheesta, eikä se ole tullut muutenkaan esille aikaisemmin (tai ainakaan en muista tällaista tapahtuneen). Tartuin siis suurella mielenkiinnolla kirjaan ja sen sisältöön.
     Viisi oli alusta loppuun mielenkiintoinen ja hyvin koottu kirja. Omaan makuun kirjassa mentiin joissain kohdissa hieman liian yksityiskohtaisesti läpi naisten tarinoita. Ensimmäiseen tarinaan oli lisäksi liitetty paljon tapahtumahetken lainsäädäntöjä, mitkä eivät itseäni niin paljoa kiinnostaneet. Kirjassa myös tuotiin hyvin esille niitä naisten vaiheita, joista ei ollut varmaa tietoa saatavilla. Teos tuo myös hyvin selvästi ja vahvasti esiin päätarkoitustaan, uhreista vain yksi toimi prostituoituna, vaikka heidät kaikki leimattiin alan harjoittajiksi.

The five. Untold lives of the women killed by Jack the Ripper
Suomentanut: Mari Janatuinen
Genre: non-fiktio, rikos, historiallinen
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020
Arvosana: ****
Goodreads: 4,20
4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa
49. Julkaistu 2020

2. syyskuuta 2020

Erin Hunter: Hajonnut lauma

Leijona, jonka lauma on hylännyt.
Norsu, joka osaa lukea totuuden vainajien luista.
Paviaani, joka kapinoi kohtaloaan vastaan.

Sukupolvesta toiseen Afrikan tasankojen eläimet ovat noudattaneet ankaraa lakia: tapa vain elääksesi. Mutta nyt petojen ja saaliin välinen hauras tasapaino on vaakalaudalla, ja lain tulevaisuus riippuu näistä kolmesta epätodennäköisestä sankarista.

     Hajonnut lauma on Erin Hunterin Uljasmaa-sarjan avausosa. Kirja on alunperin julkaistu 2017 ja nyt se pääsi suomennettavaksi. Erin Hunterin nimimerkin alla kirjasarjan kirjoittamisesta on vastannut Gillian Philip.
     Olen lukenut Erin Hunterilta aikaisemmin vain yhden kirjan, ensimmäisen osan Soturikissoista (kirjoittanut Kate Cary). Ennen tuon sarjan jatkamista päätin tarttua tähän tänä vuonna suomennettuun kirjaan, uuden sarjan aloitukseen. Hajonnut lauma kertoo nuorista eläimistä ja pääosassa on leijona, norsu ja paviaani. Heidän kohtalot sitoutuvat yhteen yllättävillä tavoilla tarinan edetessä.
     Heti alusta alkaen Hajonnut lauma oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä lukukokemus. Juoni eteni hyvällä tahdilla ja tapahtumia oli riittävästi. Suuria ja ihmeellisiä juonenkäänteitä ei päästy näkemään, mutta se ei itseäni haitannut. Tarina piti riittävän hyvin muutenkin otteessaan.
     Kuuntelin osan kirjasta äänikirjana, lukijana toimi Panu Kangas (kesto 10h 40min). Kuuntelukokemus oli muuten ihan hyvä, mutta valitettavasti tähän kirjaan olisi sopinut paremmin useampi lukija. Nyt Kangas joutui muuntelemaan ääntään usean hahmon kohdalla ja itseäni tämä häiritsi melko paljon. Varsinkin silloin, kun oletetut naispuoliset hahmot kuulostivat hyvinkin möreiltä. Tämä on kuitenkin pieni tekijä, jonka en antanut häiritä liikaa.
     Hajonnut lauma oli mielenkiintoinen sarjan avaus ja se jätti kyllä kiinnostuksen jatko-osia kohtaan. Odotankin innolla seuraavan osan Savannin laki julkaisemista lokakuussa.

Broken pride
Suomentanut: Ulla Selkälä
Genre: fantasia, lapset
Äänikirjan lukija: Panu Kangas
Sarja: Uljasmaa #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2020
Kirjailijan muut teokset: Villiin luontoon
Arvosana: ****
Goodreads: 4,28
Muissa blogeissa: Kirjataivas
Helmet2020:
9. Kirjassa kohdataan pelkoja
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa
49. Julkaistu 2020

28. elokuuta 2020

Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä

Maailmanloppu tulee lauantaina. Ensi lauantaina. Juuri ennen päivällisaikaa, kirjoittaa noita Agnes Nutter tarkoissa ennustuksissaan.
Tämä harmittaa demoni Crowleyta ja hänen "vihamiestään" enkeli Aziraphalea, jotka ovat vuosituhansien aikana tavallaan tykäisyneet maailman menoon. Mutta miten estää maailmanloppu?
No, siten että pysäyttää Ilmestyskirjan ratsastajat, värvää noidanmetsästäjien armeijan ja nitistää itse Antikristuksen. Joka on mitä miellyttävin yksitoistavuotias nuorimies. Ja joka on vahingossa päässyt katoamaan.

     Pratchettin ja Gaimanin kulttiklassikko sai uuden suomennoksen tänä vuonna ja päätin tarttua siihen heti. En ole aikaisempaan suomennokseen tutustunut, joten en osaa sanoa, kuinka paljon tämä erosi edeltäjästä. Kirjan aloitettuani sain kuitenkin nopeasti todeta, että kirjasta tulisi ihan viihdyttävä lukukokemus (tai oikeastaan kuuntelukokemus). 
     Hyviä enteitä seuraa siis enkeliä ja demonia, Aziraphale ja Crowley, sekä maailmanlopun aiheuttajaa, Adam. Kirjan alussa kerrotaan Adamin lapsuudesta ja tämän vaiheen koin hieman pitkästyttävänä. Kun noita Agnesin ennustukset maailmanlopusta tulee julki, toiminta alkaa.
     Odotukseni olivat korkealla, sillä kirja on kuitenkin suosittu ja luettu. Olin innoissani kun sain kirjan käsiini. Valitettavasti kirja ei kuitenkaan lunastanut aivan kaikkia odotuksiani, varsinkin kirjan huumoriosuus ei omalla kohdallani toiminut kovin hyvin. Odotin joitain hauskempaa, suurempaa ja vielä vähän viihdyttävämpää. Ei tämä kuitenkaan aivan huono kokemus ollut, mutta ei myöskään niin hyvä, että haluaisin tarttua kirjaan uudelleen.

Good omens: The nice and accurate prophecies of Agnes Nutter, witch
Suomentanut: Mika Kivimäki
Genre: fantasia, klassikko, huumori
Äänikirjan lukija: Aku Laitinen
Kustantaja: Jalava
Julkaisuvuosi: 1990, suom. 2020 (ensimmäinen suomennos 1992)
Arvosana: ***½
Goodreads: 4,25
Helmet2020:
1. Kirja vanhempi kuin sinä
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja (Pratchett 2015)
49. Julkaistu 2020

10. kesäkuuta 2020

Henriikka Rönkkönen: Bikinirajatapaus - ja muita sinkkuelämän iloja

Tervetuloa matkalle sinkkuuden ytimeen! Bikirajatapaus johdattaa ujostelematta ohi Tinder-sydänten kohti sinkkuelämän kiperimpiä kysymyksiä: Miksi ihastun aina vääriin tyyppeihin? Mitä tapahtuu, jos viivyn treffeillä vessassa liian kauan? Mitä yhteistä on deittailulla ja uuden Netflix-sarjan aloittamisella? Mitkä ovat viestin odottamisen viisi vaihetta?

     Bikinirajatapaus on Henriikka Rönkkösen toinen hänen omaan (ja vähän kavereidenkin) elämään pohjautuva kirja sinkkuelämästä. Ensimmäisessä teoksessa päästiin tutustumaan sinkkuelämän perusasioihin ja nyt Rönkkönen avaa sinkkuelämän muita iloja lukijoille. 
     Mielikuvituspoikaystävä ei ollut omasta mielestäni mikään kirjallisuuden helmi, mutta se oli ihan luettava kirja. Tästä syystä päätin tarttua nyt tähän kirjaan. Tinder oli osaa kirjaa, kuten odottaa saattaa, mutta nyt mukana oli myös hieman vakampia asioita. Oli hieman pidempikestoisempia suhteita ja tärkeää puhetta mm. kehopositiivisuudesta ja tyttöihin/naisiin kohdistuvista ulkonäköpaineista. Lyhyesti sanottuna tämä toinen kirja tuntui hieman vakavammalta kuin ensimmäinen teos (tai ainakaan en muista sen olleen samanlainen).
     Kyllä, pissa-kakka -huumoria kylvettiin tässä teoksessa enemmän kuin tarpeeksi. Ei, tämä teos ei saanut oikeastaan yhtään hymyä aikaiseksi kuuntelukerran aikana. Ei, tämäkään ei ollut mielestäni mikään kirjallisuuden helmi. Kyllä, voin suositella tätä kevyeksi välilukemiseksi jos pissa-kakka -huumori ei ärsytä liikaa. Kyllä, aion lukea myös Rönkkösen uutuusromaanin sinkkuelämästä, joka on juuri ilmestynyt. Siitä juttua myöhemmin.

Genre: aikuiset, huumori, non-fiktio
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2018
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Kirjailijan muut teokset: Mielikuvituspoikaystävä
Arvosana: ***
Goodreads: 2,76
Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 35. Käytetään sosiaalista mediaa
PopSugar2020: 15. Involving social media
Goodreads2020: 9. Can be read in a day, 18. By an author you've only read once before

3. toukokuuta 2020

Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet

15-vuotias Rene Kolppanen on selvinnyt yläkoulusta noudattamalla isoveljensä sääntöjä:
A) Älä tee itsestäsi numeroa.
B) Ole huomaamaton.
C) Ole keskiverto.
D) Älä rakastu koulun kauneimpiin tyttöihin.
Pian Rene voi jättää taakseen koulun, kylän ja ihmiset. Kuka nyt haluaisi jäädä Kiukaisille? Siellä ei tapahdu mitään, eikä tule koskaan tapahtumaankaan. Kukaan kuuluisa ei ole koskaan tullut Kiukaisilta.
Mutta juuri kun maali häämöttää, Rene alkaa epäillä. Onko vaatimattomuus ja näkymättömyys sittenkään minkään väärti? Kolme kuukautta ennen koulun loppua Rene saa hullun idean. Jos kerran tähdet eivät tule heidän luokseen, heidän pitää mennä niiden luokse. Tai tarkemmin ottaen heidän pitää itse ryhtyä sellaisiksi. Poikabändiksi.
Koulun kaunein tyttökin alkaa pitää paikallista poikabändiä, jos nyt ei maailman siisteimpänä, niin ainakin hyvänä vitsinä. Mutta mikä alkaa heittona (coverbiisit, taustanauhat, hauska koreografia ja rutkasti itseironiaa), muuttuu pian oikeaksi yritykseksi. Rene saa huomata, että joskus elämässä kannattaa uskaltaa. Vai kannattaako?

     Kuuntelin Veistisen esikoisteoksen Kotitekoisen poikabändin alkeet äänikirjana ja mietin hetken, että kirjoitanko tänne kirjasta mitään. Kirja on huumoripläjäys nuorista, yhdeksännellä luokalla olevista hahmoista, jotka perustavat poikabändin. Kirja eteni hyvässä tahdissa ja kyllä aina välillä se sai enemmänkin kuin hymyn huulille. Voin siis hyvillä mielin sanoa, että viihdyin hyvin tätä kirjaa kuunnellessani.
     Keskellä kirjan tarinaa oli paljon "liitteitä", jotka ainakaan äänikirjaa kuunnellessa eivät heti kuulostaneet hyvältä. Ne tulivat yllättäen ja joskus olivat vain muutaman sanan pitkiä. Kirjan edetessä näihin liitteisiin kuitenkin alkoi jo tottua, mutta ei niistä kovin moni tuntunut tuovan kauheasti lisäarvoa kirjan tarinalle. En tiedä miten nämä liitteet vaikuttavat, kun lukee fyysistä kirjaa, mutta itse en nyt silti ihan lämmennyt niille.
     Kirja oli mielestäni hyvä kuvaus nuoren kasvusta ja siitä, miten äkkiä ajatukset lähtevät lentoon. Kirjassa oli hieman suhdekuvioitakin, mikä oli ihan kiva lisä poikabändin perustamisen lisäksi. Kirja oli nopeasti kuunneltu, eikä loppu jättänyt ainakaan minua kylmäksi.

Genre: nuoret, huumori
Kustantaja: S&S
Äänikirjan lukija: Ville-Veikko Niemelä
Julkaisuvuosi: 2016
Arvosana: ****
Goodreads: 3,55
Muissa blogeissa: Koulukirjastonhoitajat, Tuhansia sivuja, Kirjojen keskellä
Helmet2020: 9. Kohdataan pelkoja, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 24. A subject you know nothing about, 47. More than 20 letters in its title
Goodreads2020: 5. First book in a series, 9. Can be read in a day, 25. Related to the arts

16. helmikuuta 2020

Tiia Forsström: Ammattirakastaja

Tätä äitisi ei sinulle kertonut. Miksi huoran työ houkuttelee?
Mitä tapahtuu, kun espoolainen aviopari alkaa myydä seksiä? Mitä seksityö antaa palvelun tarjoajalle? Millaiset taidot tekevät ihmisestä hyvän seksityöntekijän? Mitä kaikkea huoran ammattiin kuuluu? Ovatko kaikki huorat nymfomaaneja? Miksi suurin osa huorista on naisia? Millaisia riskejä ammattiin kuuluu?
Ammattirakastaja vastaa näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin. Omakohtaisuudessaan rohkea, ilkikurisen älykäs, värikkäiden tarinoiden kyllästämä teos romuttaa kliseitä ja kertoo, miltä maailman vanhin ammatti näyttää sen harjoittajan silmin. Tämä kirja ei käsittele rikollisuuden piiriin kuuluvia ilmiöitä, kuten ihmiskauppaa, vaan aikuisten ihmisten vapaaehtoista seksityötä.

     Ammattirakastajan julkaisun hetkellä kansi ja nimi saivat kiinnostukseni heräämään. Sittemmin luin, että Tiia Forsström on ollut julkisuudessa aiemminkin ja puhunut kirjan aiheesta ennenkin. Jostain syystä en kuitenkaan saanut laitettua tätä kirjaa varaukseen aikaisemmin. Nyt kuitenkin sain kuunneltua tämän äänikirjana.
     Prostituutio, huoraus, seksin myynti.. on aihe, joka herättää paljon puhetta ja suuria mielipiteitä. Itsellänikin on jonkinlainen mielipide asiaan ja toivoin, että tämä kirja jotenkin muuttaisi mielipidettäni positiivisempaan suuntaan. Sen suhteen jouduin pettymään. Tässä kirjassa oli otettua selkeä puoli asian tiimoilta (mikä ei sinänsä yllätä, kun kirja kuitenkin kertoo kirjailijan omasta elinkeinosta) ja tätä tyrkytettiin hyvinkin kärkkäästi. Aihetta kuitenkin käsitellään kirjassa laajasti ja ammatin monia puolia tuodaan esiin.
     Ammattirakastaja koostuu Forsströmin omista kokemuksista ja hänen historiastaan ammatissa. Lisäksi kirjassa on pieniä pätkiä Forsströmin miehen osuudesta ja muiden ammatin harjoittajien haastatteluja. Täten aihetta päästään käsittelemään vielä laajemmin. Näistä puolista huolimatta kirja oli aika itseään toistava ja keskinkertainen tekele omasta mielestäni. Avoin ja hyvä teos aiheesta kiinnostuneelle, mutta muuten ehkä hieman tympeä.

Lukija: Karoliina Kudjoi
Genre: tieto, aikuiset, erotiikka
Kustantaja: Like
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ***
Goodreads: 3,10
Muissa blogeissa: Sivusuhteita, Klassikkojen lumoissa
Helmet2020: 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
PopSugar2020: 21. Published the month of your birthday (toukokuu), 24. A book on a subject you know nothing about
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day

8. tammikuuta 2020

Helmi Kekkonen: Olipa kerran äiti

Äitiydestä on kirjoitettu paljon, monia arvokkaita ja tärkeitä teoksia äitiyteen liittyvistä kriiseistä, ylikäymättömistä vaikeuksista, synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Mutta entä se tavallisen äidin tavallinen tarina? Onko sellaista olemassakaan?
Äitiysaiheisessa teoksessaan Helmi Kekkonen kertoo oman täysin tavallisen ja kaikin tavoin ainutkertaisen tarinansa äidiksi tulemisesta. Kahdesta aivan erilaisesta raskaudesta, kolmannesta joka päättyy kipeään keskenmenoon, voimakkaasta synnytyspelosta ja sen voittamisesta, ihanasta tyttärestä. Siitä, miltä tuntuu olla nuori äiti nykypäivänä, ja siitä, miltä äitiys on luultavasti äideistä aina tuntunut.

     Olipa kerran äiti ei ole Helmi Kekkosen ensimmäinen hänen omasta elämästään viitteitä ottava teoksensa, mutta se on ensimmäinen jonka minä hänen tuotannostaan luen. Ja tämän kirjan luettuani (tai oikeastaan kuunneltuani), olen enemmän kuin valmis tutustumaan myös muuhun Kekkosen tuotantoon. Olipa kerran äiti oli vain niin riipaisevan kaunis ja peittelemätön tarina äitiydestä ja sen vaiheista, alusta saakka kun ei vielä edes tiedä haluavansa lasta.
     Näiden kirjailijan omasta elämästä kertovien kirjojen arviointi ja niistä oman mielipiteen kirjoittaminen on aina vaikeaa. Sitten kun kirja on hyvä, kirjoittaminen on kuitenkin selkeästi helpompaa. Tämä teos ei ollut vain hyvä, se oli sellainen lukukokemus joka mielestäni mahdollisimman monen tulisi kokea. Äitiydestä ja huonoista päivistä puhumista harvoin kuulee samassa lauseessa, tämä kirja on vastakohta tälle. Ja itse koen, että tällaisia kirjoja tarvittaisiin lisää.
     Olipa kerran äiti alkaa siitä, kun kirjailija ei tiedä haluavansa lasta. Hän on tyytyväinen elämäänsä miehensä kanssa, mutta sitten tulee epäilys ja raskaus on alkanut. Tästä alkaa matka kohti uutta ja ihmeellistä, jotain mikä tässä kirjassa osataan kuvata houkuttelevana, mutta kuitenkaan ei kierretä niitä ikäviä asioita. Matkan ajan mukana kulkee epäilys, että mitä jos, ei olisikaan äiti. Kirjaa kuunnellessani hymyilin, itkin ja koin. Tämä kosketti ja syvältä, vaikka äitiys ei itselleni ole tuttua. En kyennyt lopettamaan kirjan kuuntelua kesken, mutta onneksi minulla oli vapaapäivä.

Genre: omaelämäkerrallinen, aikuiset
Kustantaja: Siltala
Äänikirjan lukija: Outi Vuoriranta
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****
Goodreads: 3,93
Muissa blogeissa: Sivutiellä, Mitä luimme kerran, Kirjanmerkkinä lentolippu
Helmet2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos, 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 42. Kirjassa on isovanhempia
PopSugar2020: 20. A book you picked because the title caught your attention, 35. A three-word title
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day, 52. A book related to time

17. joulukuuta 2019

Katja Lahti & Ina Westman: Arkisatuja aikuisille

Pienikin lukuhetki voi pelastaa arjen kuormittaman päivän ja tehdä siitä vähän kevyemmän. Aina ei ole energiaa tarttua paksuihin romaaneihin tai katkonainen lukeminen saa aikaan vain sivujen kelausta taaksepäin. Arkusatuja aikuisille on kaunokirja lyhyisiin taukoihin bussissa, odotusaulassa, vessassa, sängyssä. Se ylläpitää lukuharrastusta silloin kun kahvi ehtii jäähtyä ennenaikaisesti, vauva nukkuu vain pätkissä tai kun työ vie kaikki mehut. Kirjan lyhyet tarinat naisen elämästä, urasta, erosta ja ruuhkavuosista ovat fanfaareja arjelle. Niiden äärellä voi huoahtaa, nauraa, iloita, liikuttua. Teos sisältää huumoria ja sarkasmia, mutta myös vakavia aiheita.

     Kuuntelin tämän äänikirjana. Voi olla, että se oli virhe. Kirjaimellisesti lukemalla olisin saanut tästä ehkä hieman enemmän irti ja tämä olisi ollut parempi lukukokemus. Nyt mieleen jäi vain moninaiset tarinat sellaisesta arjesta, joka ei ole lähellä omaani. Samaistuminen jäi siis hyvin kevyelle asteelle ja keskittyminen siirtyi välillä muualle.
     Tämä kirja sai hymyilemään, miettimään ja puntaroimaan monia asioita, sitä en voi kieltää. Voin suositella tätä koko sydämestäni muille. Itselle tämä oli kuitenkin yhden lukukerran kokemus, enkä saanut tästä niin paljoa irti, kuin olisin halunnut. Katja Lahti ja Ina Westman kirjoittavat myös blogia (linkki alhaalla), josta ymmärtääkseni pari tämänkin kirjan novellia on löydettävissä. Voi olla, että käyn heidän sivuillaan ja annan uuden mahdollisuuden. Koska jos jotain, niin tykkäsin heidän kirjoitustyylistä. Novellit olivat nopeita, osa oivaltavia. Mielenkiintoisia. Kuitenkaan kokonaisuutena tämä ei ollut sellainen teos, joka olisi saanut sukat pyörimään jalassa ja jonka haluaisin lukea uudelleen.

Genre: novelli, kokoelma, satu
Äänikirjan lukija: Krista Putkonen-Örn
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ***
Goodreads: 3,54
Muissa blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Kirjojen keskellä

Kirjan kirjoittajien blogi, josta voi käydä lukemassa lisää lyhyitä novelleja: Pieni novelliblogi