Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Korhonen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jussi Korhonen. Näytä kaikki tekstit

12. tammikuuta 2022

Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja

Pimeys on valtaamassa Allwardin. Viimeinen maailmat yhdistävä kehrä on sammuttanut jo tuhat vuotta sitten, ja sen myötä ovat katkenneet yhteydet eri ulottuvuuksien välillä. Nyt jokin on muuttumassa. Vallanhimoinen Taristan aikoo verenperintönsä voimalla avata kehrät, vapauttaa muinaisen jumaluuden ja syöstä maailman kaaokseen.
Jopa syrjäisessä satamakaupungissa asustelevat Corayne an-Amarat tuntee lähestyvän pimeyden. Pian totuus valkenee hänelle: hän on kehräverinen, Taristanin ainoa sukulainen ja muinaisen suvun viimeinen jäsen, joka voi pelastaa tuhoaan kohti ajautuvan maailman. Avukseen Corayne saa sekalaisen seurueen: Aseenkantajan, jonka on valittava kotinsa ja kunniansa välillä. Kuolemattoman, joka janoaa kostoa rikotun valan vuoksi. Verenhimoisen ja joukoistaan karkotetun palkkamurhaajan. Muinaisen noidan, joka verhoaa ennustukset arvoituksiksi. Väärentäjän, jolla on luurankoja kaapissaan. Palkkionmetsästäjän, jolla on mielessä kosto.

     Victoria Aveyard on tullut itselle aikaisemmin tutuksi hänen Hopea-sarjasta, josta olen ehtinyt lukea kaksi ensimmäistä osaa. Huomatessani, että hänen uusin kirjansa ilmestyisi myös suomeksi, halusin tarttua siihen mahdollisimman nopeasti. Saatuani paksun kirjan käteeni, aloitin sen lukemisen innoissani. Jonkin aikaa luettuani vaihdoin kuitenkin äänikirjan kuunteluun.
     Odotukseni olivat melko korkealla, mutta kirja ei aivan yltänyt näihin odotuksiin. Mielenkiintoni tarinaa tai sen hahmoja kohtaan jäi valjuksi koko kirjan matkalta. Tätä lisäsi vielä se ongelma, että hahmoja tuntui olevan aivan liikaa, eikä yksikään jäänyt kunnolla mieleen. Maailma oli kirjassa ehkä ainoa asia, mistä oikeasti pidin ja juonikin osittain. Harmikseni en vielä kuitenkaan osaa sanoa, tartunko jatko-osaan kun se joskus ilmestyy. Tai sitten minun pitäisi antaa tälle vielä uusi mahdollisuus, paremmalla hetkellä.

Realm Breaker
Suomentanut: Jussi Korhonen
Äänikirjan lukija: Inkeri Hyvönen
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Maailmojen murtaja #1
Kustantaja: Aula & Co (2021)
Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar, Lasinen miekka
Arvosana: ***

15. heinäkuuta 2020

Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna

Charlie on lukion ensimmäisellä luokalla. Hän on ikäistään älykkäämpi, mutta ujo ja sisäänpäin kääntynyt, mikä tekee uusiin ihmisiin tutustumisesta vaikeaa. Charlie on seinäruusu, joka haluaisi heittäytyä mukaan elämään, mutta oman pään vangiksi on helppoa jäädä. Väistämättä Charlien on kuitenkin kohdattava tuntematon maailma: ensimmäiset treffit, suudelmat ja bileet, uudet ystävät, seksi ja The Rocky Horror Picture Show. Ne maagiset hetket, kun äärettömyyden tunteeseen riittää ajokortti ja täydellinen kokoelmakasetti. Mutta vaikka seinän vierustalta näkee kaiken tarkasti, Charlie ei voi jäädä sivustakatsojaksi loppuelämäkseen. Joskus on otettava selvää, miltä elämä tuntuu keskellä tanssilattiaa.

     Elämäni seinäruusuna on kirja, jonka lukemista olen miettinyt siitä asti, kun kirjasta tehty elokuva julkaistiin. Elokuva jätti jälkensä itseeni ja halu lukea kirjaa kasvoi pikkuhiljaa. Samalla kuitenkin hieman jännitin kirjaan tarttumista. Mitä jos se ei olekaan niin hyvä, kuin elokuva oli?
     Elämäni seinäruusuna on moderni klassikko, kasvukertomus, ajatuksia herättävä teos. Se on kertomus Charliesta, joka miettii liikaa, eikä tästä syystä elä elämäänsä. Hän saa opettajaltaan luettavaksi kirjoja ja ohjeen lakata miettimästä asioita puhki. Charlie tutustuukin yllättäen kahteen pari vuotta vanhempaan nuoreen ja täten hänen elämänsä muuttuu. Lukion ensimmäinen vuosi on tästä syystä hyvin erilainen, kuin Charlie ensin kuvitteli.
     Kirja oli hyvin kirjoitettu. Kirja koostuu Charlien "ystävälle" lähettämistä kirjeistä, joissa hän kertoo vuoden aikaisia tapahtumia. Kirjeet ovat hyvin pohdiskelevia ja tapahtumia hyvin kuvailevia. Hahmoihin ei kuitenkaan syvennytä juuri lainkaan, minkä itse koin hieman ongelmalliseksi. Päiväkirjamaiset kirjeet myös tekivät kirjan perusluonteelta sellaisen, että varsinaista juonta ei tuntunut olevan. Oli vain sarja tapahtumia vuoden ajalta ja jotkin niistä liittyivät toisiinsa. 
     Charlien vuoden kuvaukseen mahtuu paljon ja kasvua on havaittavissa enemmänkin. Kirjassa on mukana hieman romantiikkaa ja tärkeitä aiheita. Mukaan on myös tungettu paljon pilven polttoa ja muita huumeita, joka omaan korvaan kuulosti hieman yliampuvalta (johtuu varmaan vain kulttuurieroista). Muuten kirja oli kyllä ihan viihdyttävä, pidin kuitenkin enemmän elokuvasovituksesta (yllätys itsellenikin).

The Perks of Being a Wallflower
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: nuoret, realistinen fiktio, romantiikka, klassikko, LGBT
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 1999, suom. 2010
Arvosana: ***½
Goodreads: 4,20
4. Kuvauksessa monta ihmistä
16. Kirjalla kirjassa tärkeä rooli
34. Kirjan nimessä luontoon liittyvä sana
45. Esikoisromaani

17. tammikuuta 2020

Victoria Aveyard: Lasinen miekka

Nortan kuningaskunnassa kuohuu - punaisten keskuudessa muhii kansannousu ja hopeiset ovat varpaillaan. Heidän ylivaltaansa on ilmestynyt punainen särö nimeltä Mare Barrow, jonka kyky hallita sähköä ja salamoita on ennennäkemätön jopa mahtavia kykyjä hallitsevien hopeisten keskuudessa.
Kostonhimoinen prinssi Maven on kruunattu Nortan kuninkaaksi, ja hän on päättänyt napata Maren. Ajojahdin kiihtyessä Mare ystävineen lähtee etsimään itsensä kaltaisia punahopeisia uusverisiä Punakaartin avuksi taistelemaan hopeisia sortajia vastaan. Samalla hän joutuu kohtaamaan sisällään kuohuvan pimeyden. Onko hän muuttumassa samanlaiseksi hirviöksi kuin hopeiset vastustajansa?
Vallasta syrjäytetty prinssi Cal, Mavenin isoveli, seuraa Maren mukana, eivätkä heidän tunteensa toisiaan kohtaan ole sammuneet. Mutta keneen Mare voi todella luottaa ja millaisen hinnan hän on valmis maksamaan kansansa vapaudesta?

     Lasinen miekka on Hopea -sarjan toinen osa ja ensimmäisen osan jälkeen minulle jäi korkeat odotukset tälle osalle. No, nämä odotukset eivät aivan täyttyneet, mikä näkyi muun muassa siinä, että kirjan lukeminen kesti yllättävän kauan. Lukemisen jälkeen minun oli pakko käydä Goodreadsissa katsomassa näiden kahden osan välinen ero annetuissa tähdissä ja kyllä, tämä toinen osa on saanut hieman huonommat arvostelut (toki tähtien antajiakin on tuplasti vähemmän). Joka tapauksessa, sain luettua kirjan loppuun ja se ei vienyt kaikkea innostustani sarjan jatkon osalta.
     Lasinen miekka jatkaa juuri siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Edelleen on hopeaveriset (heillä on voimia/erityiskykyjä, miksi niitä nyt haluaakin kutsua) sekä punaveriset (ne tavalliset tallaajat, joita sorretaan). Ja sitten on tietysti meidän päähenkilömme Mare, joka ensimmäisessä osassa joutui hopeisten hoviin ja sai selville, että vaikka hänen verensä on punaista, hänellä on voimia/erityiskykyjä. Sen lisäksi on vielä Punakaarti, joka yrittää syöstä vallan hopeisilta ja joihin Mare on entisen kruununprinssi Calin kanssa liittynyt. Nyt siis taistelu on kesken. Pako on kesken. Kaikki on kesken. Punakaarti on hyökännyt hopeisten joukkoon ja sota on lähtenyt käyntiin. Mare saa tietää pala palalta kuinka suuri organisaatio Punakaarti lopulta onkaan ja kuinka paljon ympäröivien seutujen väki tukee kaartin toimintaa. Mare myös saa selville, että häntä pelätään ja että Cal on elossa vain hänen takiaan.

     "Jos minä olen miekka, olen lasista tehty, ja tunnen jo hajoavani sirpaleiksi."

     Kaikesta toiminnasta riipumatta, tämän kirjan alku tuntui jotenkin todella hitaalta ja asioiden paljastaminen tapahtui hyvin tiputellen. Sitten kun päästiin kirjan viimeiselle kolmannekselle, toiminta rysähti käyntiin ihan kunnolla ja sitten ei enää hidasteltu. Tästä johtuen kirja ei tuntunut kovin tasapainoiselta ja jäin kaipaamaan siltä jotain, mikä on vaikea selittää.
     Ensimmäisessä osassa Maren luonne oli jollain tasolla ärsyttävä, se ei kuitenkaan haitannut juurikaan itseäni (tai ainakaan nyt en muista niin olleen). Tässä toisessa osassa taas, en tykännyt Maresta yhtään ja häntä kohtaan kokemani arvostus (jos sitä sellaiseksi voi alunperinkään kutsua) katosi kyllä kokonaan ja hänet olisi voinut heivata tästä sarjasta pois. Hänessä ei tuntunut tapahtuvan juurikaan kasvua muuhun suunta kuin kieroksi, juonittelevaksi tytöksi, joka kaipaa kotiin mutta ei myönnä sitä. Ja tämän kaiken lisäksi itseäni häiritsi Maressa se, että hän tuntui ajattelevan, että on kaiken keskipiste ja kaikki kulminoituu häneen. Vaikka tapahtumien edetessä kävi aika selväksi, että näin ei ehkä sittenkään ole.

     "Pelkään yksinäisyyttä enemmän kuin mitään muuta. Miksi siis teen näin? Miksi työnnän rakkaimpani luotani ja pakenen heitä? Mikä minussa on vialla?
     En tiedä.
     Enkä tiedä, miten voin lopettaa sen."

Glass Sword
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka, scifi
Sarja: Hopea #2
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2016, suom. 2017
Kirjailijan muut teokset: Punainen kuningatar
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,91
Muissa blogeissa: Unelmien aika, Sivujen välissä
Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä, 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, 28. Tulevaisuudesta kertova kirja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 39. Kirjassa lennetään
PopSugar2020: 9. A book with a map, 34. A book you meant to read in 2019, 50. A book with a main character in their 20s
Goodreads2020: 3. You are prompted to read because of something you read in 2019, 4. Set in a place/time that you wouldn't want to live, 10. A book that is between 400-600 pages, 18. By an author you've only read once before, 19. A fantasy book, 22. A book with the major theme of survival

2. joulukuuta 2019

Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Alina Starkov on teini-ikäinen orpotyttö ja rivisotilas, joka tietää ettei välttämättä selviä hengissä ensimmäisestä vaelluksestaan Varjojen maan halki. Varjojen maa on yliluonnollisen pimeä ja synkkä alue, jota asuttavat lukemattomat ihmislihaa syövät hirviöt. Se katkaisee ravkalaisten pääsyn merelle, ja retkikunnat ylittävät alueen säännöllisesti kuljettaakseen meritse tulevia tarvikkeita. Kun Alinan rykmentti joutuu raivoisan hyökkäyksen kohteeksi, Alinen uinuneet voimat heräävät tämän pelastaessa parasta ystäväänsä hirviöiden kynsistä.
Tieto Alinan poikkeuksellisesta kyvystä leviää ja hänet pestataan grishojen eliittisotajoukkoihin. Grishat ovat ihmisiä, joilla on erilaisia maagisia voimia. Joukkojen pahamaineinen johtaja Darkling uskoo, että Alinan voima riittää tuhoamaan Varjojen maan ja yhdistämään sodan rikki repimän valtakunnan, mutta vain Alina itse pystyy hallitsemaan kesyttämätöntä kykyään. Ravkaan kohdistuvan uhan kasvaessa menneisyyden salaisuudet alkavat paljastua Alinalle ja hän ymmärtää, että ne voivat tuhota paitsi hänen kotimaansa myös kaiken mitä hän rakastaa.

   Fantasiaa, seikkailua, romantiikkaa... jos kaipaat sitä, niin tässä on kirja juuri sinulle. Omalla tavallaan kevyttä, mutta kuitenkin sen verran fantasiapainotteista, että et unohda olevasi epätodellisessa maailmassa vieraana.
     Varjo ja riipus aloittaa trilogian, mutta myös isomman sarjakokonaisuuden. Se luo pohjan maailmalle, kertoo taian muodostumisesta ja sen periaatteista sekä esittelee tärkeimmät hahmot ja heidän ajatuksensa lukijalle. Se ei anna vastausta kaikkiin kysymyksiin, se ei ehkä ole täydellinen kokonaisuus, mutta se loi ainakin minuun halun lukea ja tietää lisää tästä taianomaisesta ja salaisuuksia sisältävästä maailmasta. Kirja on Bardugon esikoisteos, mikä näkyy kirjan tekstissä ja tarinan etenemisessä. Se ei ole niin monipuolinen ja moniulotteinen kuin voisi olla, mutta se on riittävästi näitä asioita, jotta hahmoihin voi rakastua.
   Tarinan hahmot ovat nuoria (suurimmaksi osaksi) ja heillä on pitkä matka oppia, mutta onneksi heidän eteensä heitetään ratkaistava ongelma toisensa perään ja lopulta he voivat juhlia. Vai voivatko sittenkään? Juonellisesti tämä teos on hieman ennalta-arvattava, mutta halusin antaa sen anteeksi, sillä tämän lukeminen oli niin suuri nautinto. Tämä kirja luo hyvän ja vakaan pohjan muun tarinan kehitykselle ja uskon seuraavien osien nousevan tämän pohjalta korkealle taivaisiin. En voi siis kuin vain suositella. Jos nuorille aikuisille suunnattu fantasia on se sinun juttusi.

Shadow and Bone
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Grishaversumi #1 (Shadow and Bone Trilogy)
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2012 suom. 2019
Arvosana: ****½
Goodreads: 4,03

12. elokuuta 2019

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin - punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeinen eliitti hallitsee.
     Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaiseta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.
     Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.

     Punainen kuningatar oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja upea lukuelämys, jonka en olisi halunnut loppuvan. Tämä kirja piti otteessaan alusta loppuun, eikä tylsiä hetkiä päässyt syntymään. Koko ajan oli jotain, mutta samaan aikaan tapahtumia ja melskettä ei ollut liikaa.
     Tämä kirja on kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa kansa on jakautunut kahtia. Toiset palvelee ja toiset hallitsee. Ne ketkä hallitsevat, ovat voimakkaita henkilöitä ja heidän hallintansa perustuu osin pelkoon. Sitten eräänä päivänä valtakunnan hallitsevissa osissa tapahtuu isku, jonka takana on Purppurakaarti. Punaisista (ja ehkä jopa hopeisistakin) henkilöistä koostuva joukko, joka haluaa tasa-arvoista kohtelua kaikille. Samaan aikaan kuninkaan silmien alle ilmestyy Mare, tyttö jolla on voimia, vaikka hänen verensä on punaista.
     Kirjan tapahtumat lähtevät nopeasti liikkeelle ja seikkailu saa alkaa. Kehen voi luottaa, kun jokainen voi pettää sinut. Maren maailma muuttuu yhdessä päivässä niin paljon, että häntä aletaan kouluttamaan kuninkaan hoviin sopivaksi. Hänestä tulee prinsessa. Hän tutustuu kahteen upeaan mieheen, veljeksiin, Cal ja Maven. Hän ei tunnista omia tunteitaan, mutta lukija kyllä ymmärtää hänen vaikeutensa sitäkin paremmin. Lisäksi on Lucas, joka toimii Maren saattajana joka paikkaan ja pitää hänet aisoissa, että mitään ei pääse tapahtumaan.

     "Lucas tulkitsee hiljaisuuteni järkytykseksi, mutta hän on väärässä. Minä tunnen raivoa.
     Jokainen voi pettää kenet tahansa."

     Tykkäsin tästä kirjasta todella paljon. Se ei ole täydellinen, mutta se on sellainen, jonka pariin voin aivan hyvin lähteä uudestaan. Ja tämä kirja oli todellakin sellainen, että haluan lukea jatko-osat. Päähenkilössä oli piirteitä, jotka itseäni ärsyttivät, mutta se nyt on aivan normaalia. Olisin halunnut muistutella hänen alkuperäisiä ajatuksia kirjan loppua kohti mentäessä, mutta jokainen tehkööt omat virheensä ja niiden virheiden kautta tämä itse sarja lähteekin rakentumaan varmasti aivan uusiin mittoihin. Olin hieman peloissani kolmiodraama-asetelman vuoksi, mutta se pidettiin onneksi pienenä, eikä noussut pääosaan missään vaiheessa. Ja koska päähenkilön ymmärrys omista asioistaan oli niin pieni, niin ei tullut edes sellaisia päänsisäisiä kohtauksia, missä mietittäisiin kahden miehen välillä.

Nimi: Punainen kuningatar (Red Queen)
Kirjailija: Victoria Aveyard
Suomentanut: Jussi Korhonen
Genre: fantasia, nuoret, scifi, romantiikka
Sarja: Hopea #1
Sivumäärä: 451
Kustantaja: Aula & Co
Julkaisuvuosi: 2015 (suom. 2016)
Arvosana: ****½
Lukuhaasteet: PopSugar19 (11. Kirjan kannessa vaate tai asuste)
Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Oksan hyllyltä, Kirjakko ruispellossa, Lukutoukan kulttuuriblogi, Ullan luetut kirjat

12. heinäkuuta 2019

James Dashner: The Maze Runner

"Jos et pelkää, et ole ihminen."
Kun Thomas herää hississä, hän muistaa vain nimensä. Hänen ympärillään on tuntemattomia - poikia, joiden muistot ovat myös kadonneet.
"Hauska tavata. Tervetuloa Aukiolle."
Aukiota reunustaa korkeat kivimuurit, joiden takana on alati muuttuva labyrintti. Se on ainoa reitti ulos - ja kukaan ei ole selvinnyt siitä elossa.
"Kaikki tulee muuttumaan."
Sitten saapuu tyttö. Ensimmäinen ikinä.
Ja hänen mukanaan tullut viesti on kauhistuttava.
"Muista. Selviydy. Juokse."

     Labyrintti aloittaa saman nimisen trilogian. Tästä kirjasta alkaa uskomaton selviytymistarina. Aluksi pojilla on vain omat nimensä ja sen jälkeen alkaa matka kohti päämäärää. Kun Thomas ja Teresa saapuvat hissillä labyrintin keskukseen muiden poikien joukkoon, loppu alkaa olla lähellä ja uskollisuus, sekä luottamus joutuvat koetukselle. Miksi he ovat joutuneet labyrinttiin? Miten sieltä pääsee pois? Kuka on kaiken takana? Voiko uusiin tulokkaisiin luottaa, vai ovatko he vihollisia?
     Lukija pääsee tälle upealle matkalle tarkkaillen Thomasin matkaa hieman kauempaa. Juonipainotteinen (vaikkakin hidas sellainen) kirja ei kauheasti paljasta Thomasin luonteesta ja piirteistä, vielä vähemmän muista hahmoista. Siihen nähden miten hitaasti kaikki tarinassa eteni, olisin ehkä kaivannut jotain hahmojen kuvausta johonkin väliin. Nyt kirja oli vain täynnä Thomasin esittämiä kysymyksiä, joihin hän eikä lukija sen paremmin saanut vastausta. Kaikki jätettiin pimentoon, kunnes alkoi tapahtua.
     Ensimmäiset kaksisataa sivua menivät siinä, kun kerrottiin poikien arjesta labyrintin keskellä sijaitsevalla aukiolla. Okei, kyllähän siinä muutakin oli, mutta ei mitään kovin ihmeellistä ja jännittävää. Sitten viimeiset sivut olivat täynnä toimintaa ja tapahtumia. Yhtäkkiä homma oli hoidossa ja kirja loppu. Yllättävää kyllä, vaikka alku oli melko hidas, se oli nopeasti luettu.
     Tämän kirjan (ja koko sarjan) perusteella on tehty elokuva, jonka olen nähnyt muutamankin kerran. Kirjan alku kulki hyvin samoja uomia, mikä hieman haittasi omaa lukemistani. Tiesin mitä tulee tapahtumaan, mutta kaikki eteni niin hitaasti, että teki mieli hyppiä sivuja yli. Loppu oli onneksi erilainen kuin elokuvassa (tai ainakaan muistikuvissani se ei ollut samanlainen) ja sen takia mielenkiinto pysyi hyvin yllä viimeiselle sivulle asti.
     Kirjan maailma oli hyvin luotu ja kuvailtu, mutta hahmojen käsittely jäi hieman laimeaksi. Kuten sanoin, hahmoihin ei päässyt oikein sisälle, sillä heistä ei kerrottu juuri mitään. Edes päähenkilöön, Thomasiin, ei päässyt kunnolla sisälle. Hän vain kyseli kysymyksiään, teki uhkarohkeita temppuja ja yritti selvästi tappaa itsensä. Muuten kyllä tykkäsin kirjasta. Sen hitaan etenemisen vuoksi tätä oli helppo lukea ilman, että tarvitsi miettiä liikaa. Yleensä scifi kirjat ei ole sellaisia, mutta vaihtelu virkistää. Kirja jätti myös paljon kysymyksiä avoimeksi, ja näihin kysymyksiin toivottavasti saadaan vastaus sarjan muissa osissa.

Nimi: The Maze Runner (suom. Labyrintti)
Kirjailija: James Dashner (suom. Jussi Korhonen)
Genre: scifi, nuoret
Sarja: The Maze Runner #1 (Labyrintti #1)
Sivumäärä: 374
Kustantaja: Delacorte Press
Julkaisuvuosi: 2009 (suom. 2015)
Arvosana: ****