Jussi Adler-Olsen: Aakkostalo

James ja Bryan, kaksi brittipilottia, ammutaan koneineen alas toisessa maailmansodassa, ja he päätyvät vihollislinjojen taakse. Miehissä viriää toivo, kun he onnistuvat kiipeämään junaan, joka kuljettaa haavoittuneita SS-miehiä itärintamalta kotiin. He tekeytyvät sairaiksi saksalaissotilaiksi aikomuksenaan paeta myöhemmin.
Sen sijaan he päätyvät Aakkostaloon, suljettuun mielisairaalaan. Jos he paljastuvat, heidät teloitetaan vakoojia. Kuinka kauan voi esittää psyykkisesti sairasta mielen murtumatta oikeasti? Ja ovatko James ja Bryan ainoita tekosairaita?

     Joskus tulee varattua kirjastosta kirjoja, joista ei tiedä mitään ja olettaa asioita. Tämä kirja on yksi niistä. Jos olisin perehtynyt tämän kirjan sisältöön ennen varauksen laittamista, en ehkä olisi päätynyt lukemaan tätä kirjaa.. ainakaan vielä. Ja miksikä näin? Ensinnäkin, en tiennyt tämän olevan Adler-Olsenin esikoisromaani, joka on nyt vain uudelleen suomennettu. Toiseksi, en tiennyt tämän kirjan sijoittuvan toisen maailmansodan synkkiin hetkii. Kolmanneksi, en tiennyt tämän kirjan kertovan "mielisairaista".. tosin tämä seikka ei olisi haitannut, vaikka se olisi ollut tiedossa.
     Näistä kaikista seikoista, jotka olisivat saattaneet hillitä haluani laittaa kirja varaukseen, ei muodostunut kuitenkaan kirjaa lukiessani suuria ongelmia. Luulin ennen kirjan aloittamista, että historiallisten sotaa käsittelevien kirjojen kiintiöni oli täyttynyt vähäksi aikaa, mutta tämä kirja yllätti ja tunkeutui ajatusteni ohi. Varsinaisen sodan kuvaamista oli vain alussa pieni määrä, joten se ei aiheuttanut suuria ongelmia. Mielisairauksia kohtaan kokemani mielenkiinto sai tyydytystä tätä teosta lukiessani, mutta ei niin paljoa, ettenkö olisi jäänyt kaipaamaan lisää. Oikeastaan kirjan luettuani vain se jäi harmittamaan. Olisin kaivannut kirjan alkuun paljon enemmän kerrontaa niistä tunteista, joita mielisairaalassa vietetty aika sai aikaan tekosairaissa.
     Aakkostalon tarina oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoi Bryanin ja Jamesin päätymisestä mielisairaalaan ja siellä olosta. Osa ei ollut kovin jännittävä, mutta se oli mielenkiintoinen ja piti otteessaan. Sitten alkoi toinen osa.. joka ei lähtenyt niin hyvin käyntiin. Melkein sadan sivun verran tunnuttiin kuljettavan joutokäynnillä ja tarina ei ottanut kulkeakseen. Toinen osa sijoittui kolmekymmentä vuotta myöhempään aikaan ja tarinaa kerrottiin lähinnä Bryanin näkökulmasta. Minun on pakko myöntää, että näiden kankeiden sivujen aikana meinasin siirtää kirjan syrjään ja tarttua seuraavaan teokseen. Päätin kuitenkin antaa kirjan lopulle vielä mahdollisuuden ja kyllähän se tarina lähti taas uuteen nousuun.
     Kirjan loppu oli koskettava (niin, että kyyneleet valui), jännittävä ja todella koukuttava. Tarina saatiin hyvin sidottua yhteen ja ensimmäisen osan tapahtumia kuvailtiin uudessa valossa. Esikoisromaaniksi tämä teos oli upea lukukokemus. Kuitenkin minun on pakko myöntää, että tämä ei ole sellainen kirja, joka sopeisi kaikille. Lisäksi hahmot olisivat ehkä kaivanneet vielä hieman lisää lihaa luidensa ympärille, mutta omalla kohdalla juoni ja sen eteneminen sekä muu kerronta korjasi näitä puutteita.

     "Bryen ei saanut heti palautettua mieleen olinpaikkaansa, kun vieraat äänet kohosivat kumeasta kolinasta hauraiksi helähdyksiksi. Sitten hän muisti. Raitiovaunut olivat jo edellisenä iltana toivottaneet hänet tervetulleeksi Freiburgin kaduille, ja nyt ne sanoivat hänelle myös hyvää huomenta."

Alfabethuset
Suomentanut: Katriina Huttunen (ensimmäisen suomennoksen Jorma-Veikko Sappinen)
Genre: historiallinen, trilleri, mysteeri, jännitys
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1997, suom. 2000 ja 2018

Kirjailijan muut teokset: Pullopostia
Arvosana: ****
Goodreads: 3,64

Helmet2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa monta ihmistä, 7. Kirjassa rikotaan lakia, 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja, 30. Kirjassa pelastetaan ihminen, 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa (tanska), 37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa, 38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa puu, 39. Kirjassa lennetään, 45. Esikoiskirja
PopSugar2020: 5. Set in a city that has hosted the Olympics, 48. Published in the 20th century
Goodreads2020: 4. Set in place/time you wouldn't want to live, 10. 400-600 pages, 11. Originally published in a year that is a prime number, 15. Set in global city, 16. Set in rural/sparsely populated area, 18. By an author you've read once before, 22. The major theme of survival, 27. A history/historical fiction, 40. A book with a place name in the title, 41. A mystery, 52. A book related to time 

Katriina Huttunen: Surun istukka

Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtenä peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt.
Mikään äidin elämässä ei ole enää koskaan kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole.
Äidin koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Vain siellä hän tuntee hetken rauhaa, siellä hän voi olla tyttärensä luona, surunsa kanssa.
Menetyksen mukana tulee viha. Itsesyytökset, raivo, pettymys itseen, toisiin. Pelko, kauhu, häpeä. Katumus. Mutta suurin kaikesta on suru. Ja syvän surun keskellä on salaisuus, tytär, lapsi jota ei enää ole.
Menetyksen mukana tulevat myös sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa.

     Surun istukka on Huttusen omaelämäkerrallinen esikoisteos, mikä luo minulle (taas) sen fiiliksen, että en halua antaa kirjalle mitään erillistä arvosanaa tai muutenkaan arvostella itse tarinaa. Minun on kuitenkin sanottava muutama sana tästä teoksesta, enkä sillä halua mitenkään loukata ketään tai vähentää kirjan tärkeää sanomaa ja sen arvoa.

     "Saanko elää, saanko kuolla. Kaikki se mitä en muista. Kaikki se mitä muistan. En halua unohtaa mitään. En halua mitään.
     Surun istukka yhdistää kuolleen lapsen ja äidin. Elän, siis suren. Suren, siis elän. Sitten kun olen kuollut, en voi enää surra. Siksi minun on surtava nyt. Tämä on elämäni viimeinen tilaisuus."

     Tämän teoksen lukeminen oli raskasta. Aihe jo yksinään ei ole mikään positiivinen, mutta lisäksi kirjan kerronta teki tästä raskasta. Samoja asioita toistettiin useaan otteeseen ja mikään ei tuntunut menevän eteenpäin. Asioihin palattiin ja sitten taas hypättiin elämässä pari kuukautta eteenpäin. Itse koin tämän takia, että tarinassa oli vaikea pysyä mukana. Vähän väliä oltiin taas pakkaamassa tyttären kodin tavaroita ja seuraavalla sivulla tyttären kuolemasta oli vuosi. Lisäksi kirjassa toistettiin useaan otteeseen samoja asioita: tyttären itsemurha, lääkkeet ja valitukset lääkefirmoille, syyllisyys, hautausmaalla käyminen joka päivä. Toki nämä on asioita, jotka väistämättä tälläisessa kirjassa esiintyy, mutta itselleni toistoa oli liikaa.
     Kirjassa mainittiin vain pariin otteeseen naisen toinen lapsi, poika. Mitä hänelle tapahtui? Miksi nainen ei pitänyt toiseen lapseensa yhteyttä? Toisen lapsen unohtaminen kokonaan tuntui hieman oudolta ja ehkä vähän tylyltä. Toki kaikki kokee surunsa eritavoin ja käsittelytapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin on. Mutta silti. Jäin kaipaamaan lisää kerrontaa hänestä.

     "Haluaisinko sanoa jotain muille äideille. Mitä haluaisin sanoa. Rakastakaa lapsianne. Ymmärtäkää heitä. Antakaa heille anteeksi. Älkää syyllistäkö heitä. Kunnoittakaa heitä. Olkaa kärsivällisiä. He ovat tärkeintä mitä teillä on.
     Kukaan meistä ei ole valinnut äitiään. Äiditkään eivät ole valinneet lapsiaan, mutta äideillä on aina valta tuhota lastensa elämä."

     Odotin kirjan loppuun asti, että surutyössä päästäisiin eteenpäin, mutta turhaan. Samoja asioita jauhettiin alusta loppuun, eikä mitään edistystä tuntunut tapahtuvan. Se teki tästä kirjasta hieman masentavan lukea. Siis vielä lisää. Oli tämä kuitenkin hyvin ajatuksia herättävä teos ja suosittelen koko sydämestäni sen lukemista jos aiheesta lukeminen yhtään kiinnostaa.

     "Lapseni kuoleman jälkeen en ole pitänyt ihmisistä. En tule enää toimeen juuri kenenkään kanssa. En välitä juuri kenestäkään, en jaksa kuunnella, en jaksa vastata, en jaksa. Haluan vain syödä ja nukkua. Olen kiinnostunut kuolemasta mutta vain tästä yhdestä kuolemasta. Olen kiinnostunut itsemurhasta mutta vain tästä yhdestä itsemurhasta. Olen kiinnostunut masennuksesta mutta vain tästä yhdestä masennuksesta. En itse ehkä tiedä mitä masennus on tai miltä se tuntuu, sotken sen väsymykseen ja nälkään ja sydänsuruihin ja pettymyksiin ja yleiseen kyllästymiseen ja siihen että olen tympääntynyt elämääni ja itseeni. Varsinkin öisin. Varsinkin itseeni."

Nimi: Surun istukka
Kirjailija: Katriina Huttunen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 319
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ei arvosanaa

Lukuhaasteet: Helmet19 (40. Kirja käsittelee mielenterveysongelmia)

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Nimi: Pullopostia (Flaskepost fra P)
Kirjailija: Jussi Alder-Olsen
Suomentanut: Katriina Huttunen
Genre: jännitys, trilleri, rikos, mysteeri
Sarja: Osasto Q #3
Sivumäärä: 551
ISBN: 978-951-2099-184
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2009, suom 2014
Luettu: kesäkuu 2018

Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Vanki, Metsästäjät

Kaksi veljestä herää tiukasti sidottuina venevajassa lähellä merta. Kylmäverinen kidnappaaja on jossain mutta palaa varmasti takaisin. Siteistä ei pääse irti, mutta löytyy pullo ja paperia...
     Vuosikausia myöhemmin apulaispoliisikomisario Carl Morck saa käsiinsä poliisilaitoksella lojuneen pullon, jonka sisällä on avunpyyntö. Osasto Q on lähes mahdottoman tehtävän edessä. Mitä hädin tuskin luettava viesti tarkoittaa? Tutkimukset vievät 1990-luvulla kadonneiden jehovantodistajaveljesten jäljille. Jos kyse on poikien viimeisestä elonmerkistä, miksei perhe ole koskaan ilmoittanut heitä kadonneiksi?
     Ennen kuin Morck, Assad ja Rose huomaavatkaan, he ovat hermoja raastavan tapahtumasarjan kannoilla. Lisäksi eräs perheenäiti alkaa penkoa miehensä salaperäistä menneisyyttä, mutta totuudesta voi joutua maksamaan hengellään...

Arvostelu: Tykkään lukea sellaisia kirjoja, missä hommat lähtee heti käyntiin ja kiinnostusta pidetään yllä. Tämä kirja ri valitettavasti ollut sellainen, prologia lukuunottamatta. Ensimmäisen luvut olivat paikallaan pyörimistä, eikä tapahtunut mitään. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin palapelin palasia putoilemaan ja loppua kohden homma parani huomattavasti. Viimeisille sivuille päästyäni olin jo sitä mieltä, että tämähän oli ihan hyvä kirja. Jos ei lasketa alun tylsääkin tylsempiä lukuja.

     Toimintaa tästä kirjasta ei löytynyt kuin vasta viimeisiltä sivuilta. Kuitenkin juonta alettiin rakentamaan hyvin ja mielenkiintoa pidettiin edes vähän yllä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että olisin lukenut tämän vain muutamassa päivässä. Ehei, siihen meni pari viikkoa. Mikä on minulle aika paljon paitsi jos on hyvä kirja käsissä. 

     Muuten teoksena tämä kirja oli hyvä ja luettava. En ole lukenut sarjan aiempia osia mikä hieman haittasi joissain kohtia. Ei kuitenkaan liikaa, sillä tässä kirjassa vaikuttavat menneet tapahtumat oli melko hyvin kerrattu. Kirjoitustyyli oli muutenkin miellyttävä eikä liian kuvaileva. Keskityttiin siihen tärkeimpään ja jätettiin turha sivujen kerryttäminen pois. Valitettavasti sillä ei kuitenkaan pääse kovin pitkälle, jos juoni ei etene ja homma vain seisoo paikallaan.
Arvosana: ***