Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina Kudjoi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karoliina Kudjoi. Näytä kaikki tekstit

3. syyskuuta 2021

Diana Gabaldon: Muukalainen

Toinen maailmansota on juuri ohi, kun Claire ja Frank Randall lähtevät lomalle Frankin esi-isien synnyinseudulle Skotlannin ylämaalle.
Sillä aikaa kun Frank tutkii vanhoja papereita, Claire vaeltelee nummilla ja keräilee lääkekasveja. Pahaa aavistamtta Claire astuu muinaisen kivikehän halkeamaan. Yhtäkkiä hän löytää itsensä keskeltä 1700-lukua ja klaanisotien riepomaa Skotlantia.
Clairen on pakko hyväksiä uskomaton tosiasia: hän on siirtynyt ajasta toiseen ja hänestä on tullut muukalainen, sassenach. Pian hän tutustuu punatakkikapteeni Jonathan Randalliin ja moneen muuhun Frankin tarinoista tuttuun aikalaiseen. Frankin esi-isät eivät Clairea kuitenkaan viehätä - sen sijaan salskea nuori skotti alkaa vetää Clairea vastustamattomasti puoleensa.
Claire saa pian vakoojan ja noidan leiman otsaansa, siksi oudolta hän sairaanhoitajan taitoineen vaikuttaa. MacKenzien klaanin suojissa hän kokee pakoretken toisensa perään. Ja pian Claire saa havaita, että hänellä on aviomies yhdessä ja rakastettu toisella vuosisadalla.

     Omasta hyllystäni on jo muutaman vuoden (?) ajan löytynyt Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan seitsemän osaa. Järkäleimäisiä pokkareita, jotka ovat tuijottaneet minua syyttävästi, kun olen valinnut niiden vierestä luettavaksi kirjoja. Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja tartuin sarjan ensimmäiseen osaan. Helpottaakseni luku-urakkaa, otin kirjan myös äänikirjana kuunteluun.
     Muukalainen on Gabaldonin esikoisromaani, joka aloittaa mainetta saaneen kirjasarjan. Sarja nousi uudelleen pinnalle sen pohjalta tehdyn tv-sarjan mukana ja sitä kautta itsekin tutustuin Gabaldonin tuotantoon. En ole tv-sarjaa katsonut, sillä halusin lukea kirjat ensin (ainakin osan niistä). Sarjan katsominen on siis venynyt venymistään, ehkä nyt päädyn aloittamaan sen katsomisen, kun sain ensimmäisen kirjan vihdoin luettua. 
     Kirjan juoni, hahmot ja maailma imaisivat mukaansa aivan alusta alkaen. Omalla tavallaan tämä oli kevyttä luettavaa, mutta samalla tämä ei ollut kevyttä. Romantiikan keskellä on valtataisteluja ja taistelua itsensä kanssa. Mikä on oikein ja mikä väärin? Onko väärin rakastaa kahta miestä, kahdella eri aikakaudella? Onko halu jäädä suurempi kuin halu lähteä?
     Ennen kirjaan tarttumista olin tietoinen, että kirja sisältää useita seksikohtauksia. Niiden määrä pääsi silti yllättämään tarinan edetessä. Itselleni ne eivät olleet ongelma, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt. Näiden kohtausten lisäksi kirjassa oltiin lähellä raiskausta niin monta kertaa, että koen pakolliseksi mainita siitäkin, varoituksen sanana niille, ketkä eivät halua sitä kokea kirjoissa.
     Lukiessani ymmärsin hyvin, miksi tämä kirja(sarja) on suosittu. Gabaldon osaa luoda aidon tuntuisen maailman ja hahmot. Tämä oli mielenkiintoinen sarjan avausosa ja aion kyllä jatkaa sarjan lukemista (en ehkä ihan heti, mutta kuitenkin joskus).

Outlander
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Genre: fantasia, historiallinen, romantiikka, aikuiset
Sarja: Matkantekijä #1
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1991, suom. 2002
Arvosana: ****
Goodreads: 4,23
Muissa blogeissa: Cillan kirjablogi

9. syyskuuta 2020

Hallie Rubenhold: Viisi - Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit

Polly, Annie, Elizabeth, Catherine ja Mary Jane eivät koskaan tavanneet, mutta he ovat kuuluisia samasta syystä: heidät murhattiin Lontoon Whitechapelissa vuonna 1888. Murhaaja muistetaan kautta maailman, mutta naiset leimattiin "vain prostituoiduiksi".

     Viisi on Hallie Rubenholdin kokoama teos Viiltäjä-Jackin viidestä naisuhrista. Kirja avaa jokaisen naisen tarinaa yksitellen syntymästä kuolemaa, joidenkin kohdalla on käsitelty myös uhrien vanhempien historiaa pidemällä aikavälillä. Jokaisen naisen tarina on tarkkaan kuvattu, lopun hetkiä lukuunottamatta.
     Viiltäjä-Jackin teot eivät ole itselleni ennestään tuttuja. En ole lukenut aiheesta, eikä se ole tullut muutenkaan esille aikaisemmin (tai ainakaan en muista tällaista tapahtuneen). Tartuin siis suurella mielenkiinnolla kirjaan ja sen sisältöön.
     Viisi oli alusta loppuun mielenkiintoinen ja hyvin koottu kirja. Omaan makuun kirjassa mentiin joissain kohdissa hieman liian yksityiskohtaisesti läpi naisten tarinoita. Ensimmäiseen tarinaan oli lisäksi liitetty paljon tapahtumahetken lainsäädäntöjä, mitkä eivät itseäni niin paljoa kiinnostaneet. Kirjassa myös tuotiin hyvin esille niitä naisten vaiheita, joista ei ollut varmaa tietoa saatavilla. Teos tuo myös hyvin selvästi ja vahvasti esiin päätarkoitustaan, uhreista vain yksi toimi prostituoituna, vaikka heidät kaikki leimattiin alan harjoittajiksi.

The five. Untold lives of the women killed by Jack the Ripper
Suomentanut: Mari Janatuinen
Genre: non-fiktio, rikos, historiallinen
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019, suom. 2020
Arvosana: ****
Goodreads: 4,20
4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa
49. Julkaistu 2020

16. helmikuuta 2020

Tiia Forsström: Ammattirakastaja

Tätä äitisi ei sinulle kertonut. Miksi huoran työ houkuttelee?
Mitä tapahtuu, kun espoolainen aviopari alkaa myydä seksiä? Mitä seksityö antaa palvelun tarjoajalle? Millaiset taidot tekevät ihmisestä hyvän seksityöntekijän? Mitä kaikkea huoran ammattiin kuuluu? Ovatko kaikki huorat nymfomaaneja? Miksi suurin osa huorista on naisia? Millaisia riskejä ammattiin kuuluu?
Ammattirakastaja vastaa näihin ja lukemattomiin muihin kysymyksiin. Omakohtaisuudessaan rohkea, ilkikurisen älykäs, värikkäiden tarinoiden kyllästämä teos romuttaa kliseitä ja kertoo, miltä maailman vanhin ammatti näyttää sen harjoittajan silmin. Tämä kirja ei käsittele rikollisuuden piiriin kuuluvia ilmiöitä, kuten ihmiskauppaa, vaan aikuisten ihmisten vapaaehtoista seksityötä.

     Ammattirakastajan julkaisun hetkellä kansi ja nimi saivat kiinnostukseni heräämään. Sittemmin luin, että Tiia Forsström on ollut julkisuudessa aiemminkin ja puhunut kirjan aiheesta ennenkin. Jostain syystä en kuitenkaan saanut laitettua tätä kirjaa varaukseen aikaisemmin. Nyt kuitenkin sain kuunneltua tämän äänikirjana.
     Prostituutio, huoraus, seksin myynti.. on aihe, joka herättää paljon puhetta ja suuria mielipiteitä. Itsellänikin on jonkinlainen mielipide asiaan ja toivoin, että tämä kirja jotenkin muuttaisi mielipidettäni positiivisempaan suuntaan. Sen suhteen jouduin pettymään. Tässä kirjassa oli otettua selkeä puoli asian tiimoilta (mikä ei sinänsä yllätä, kun kirja kuitenkin kertoo kirjailijan omasta elinkeinosta) ja tätä tyrkytettiin hyvinkin kärkkäästi. Aihetta kuitenkin käsitellään kirjassa laajasti ja ammatin monia puolia tuodaan esiin.
     Ammattirakastaja koostuu Forsströmin omista kokemuksista ja hänen historiastaan ammatissa. Lisäksi kirjassa on pieniä pätkiä Forsströmin miehen osuudesta ja muiden ammatin harjoittajien haastatteluja. Täten aihetta päästään käsittelemään vielä laajemmin. Näistä puolista huolimatta kirja oli aika itseään toistava ja keskinkertainen tekele omasta mielestäni. Avoin ja hyvä teos aiheesta kiinnostuneelle, mutta muuten ehkä hieman tympeä.

Lukija: Karoliina Kudjoi
Genre: tieto, aikuiset, erotiikka
Kustantaja: Like
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ***
Goodreads: 3,10
Muissa blogeissa: Sivusuhteita, Klassikkojen lumoissa
Helmet2020: 6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella, 18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja
PopSugar2020: 21. Published the month of your birthday (toukokuu), 24. A book on a subject you know nothing about
Goodreads2020: 9. A book that can be read in a day

28. elokuuta 2019

S/S Urst: Kontakti

Huippusuosittujen tekijöiden trilleri kahdesta naisesta, joiden välinen yhteys on voimakas, väistämätön - ja tappava.
Ursa ja Stella ovat kasvaneet samassa perheessä, mutta eivät ole biologisia sisaruksia: Ursa adoptoitiin perheeseen seitsemänvuotiaana, mutta hän jätti perheen kymmenen vuotta myöhemmin lähteäkseen maailmalle.
Kun tehtaanjohtajana työskennellyt isä kuolee, Ursa palaa yllättäen perheen kartanoon. Jälleennäkeminen Stellan kanssa saa pinnanalaiset jännitteet kipunoimaan.
Vähitellen sisarukset yhdistää kammottava epäillys: isä ei kuollut luonnollista kuolemaa.

     Ennen tämän kirjan aloittamista olin tullut lukeneeksi tästä useita arvioita. Näiden arvioiden perusteella tiesin vähän mitä odottaa - ei trilleriä, paljon erotiikkaa. Nyt kun olen lukenut tämän voin myöntää, että ei tämä mikään kovin trillerimäinen suoritus ollut, mutta ei tässä ollut myöskään niin paljoa erotiikkaa kuin jotkut olivat antaneet ymmärtää.
     Kontakti on trilogian avausosa, mutta en ole aivan varma haluanko lukea niitä tulevia osia. Kirjan tarinassa oli jotain mielenkiintoista, tyttöjen melkeinpä maaginen yhteys, mutta silti en voi sanoa tätä kirjaa niin mielenkiintoiseksi, että haluaisin saada tietää lisää. Päähenkilöistä tai muustakaan. Tämä kirja oli kevyt ja nopea luettava, mutta siihen se hyvyys tuntui jäävän. Odotin tältä kirjalta paljon, mutta valitettavasti se ei täyttänyt kaikkia odotuksiani.
     Kirjan nimimerkin takana on kaksi suomalaista nuortenkirjailijaa, Siri Kolu ja Salla Simukka. Olen lukenut aikaisemmin molempien kirjoja, ja olen tykännyt niistä valtavasti. Tämä kirja on kuitenkin luokiteltu aikuiskirjallisuudeksi ja täten odotin hieman erilaisempaa kirjoitustyyliä, kuin mihin olen näiltä kahdelta naiselta tottunut lukemaan. Näin ei kuitenkaan ollut ja kirja tuntui nuortenkirjalta siinä missä muutkin naisten teokset. Tosin tämän kirjan myyminen yleisölle ei ole muutenkaan mennyt aivan nappiin.

     "Palasit kotiin pieni tulitikkutyttö. Nyt sinun on viimein aika oppia tuntemaan minut. Annan sinulle neljä vuorokautta aikaa selvittää henkilöllisyyteni. Keskiviikkoon kello 16:00. Jos et siihen mennessä sitä tiedä, Stella joutuu kärsimään seuraukset."

     Tarina on muodostettu muutaman aikajanan avulla. Nykyisyyden ja menneisyyden. Menneisyyden pätkissä päästään tutustumaan Stellan ja Ursan lapsuuteen, heidän yhteyteen ja sen seurauksiin. Nykyisyydessä päästään seuraamaan kahden mysteerin selvittelyä, isän kuolema ja Ursan varjo. Salaisuudet alkavat selvitä ja Stellan ja Ursan on tehtävä päätöksiä. Kirja sisältää yllättävän monta kuollutta, ja päähenkilöiden suhtautuminen näihin kuolemiin on mielestäni hyvin outo. Ne eivät tunnut kiinnostavan kumpaakaan. Heitä kiinnostaa vain se, että he voivat olla yhdessä. Seurauksilla ei väliä. Muutenkin näiden kahden naisen välinen suhde tuntuu hieman oudolta, vaikka he eivät olekaan biologisia sisaruksia. Seuraavissa osissa varmasti tulisi parempaa selvyyttää tähän heidän yhteyteen, mutta toivon, ettei tähän soppaan vielä sekoiteta fantasiaa sen enempää.

     "Siitä tulee lanka. Pikkusormen ympärille sidottu punainen lanka. Katson omaa pikkusormeani. Siihen on sidottu langan toinen pää. Käännymme toisiamme kohti sanoaksemme jotain, mutta sillä hetkellä me molemmat putoamme.
     Uppoamme.
     Punainen lanka yhdistää kaksi ihmistä, joiden kohtalot ovat aina sidoksissa toisiinsa, olivat he missä tahansa.
     Punaista lankaa ei voi välttää tai väistää.
     Lanka voi venyä tai mennä solmiin, mutta se ei koskaan katkea.
     Tämä on vnaha myytti.
     Tämä on kauan sitten kerrottu tarina.
     Tämä on kipeänkaunis satu.
     Tämä on totuus."

Nimi: Kontakti
Kirjailija: S/S Urst
Genre: jännitys, romantiikka, erotiikka, aikuiset
Äänikirjan lukija: Karoliina Kudjoi
Sivumäärä: 347
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: **½
Lukuhaasteet: PopSugar19 (21. Kirjan on kirjoittanut kaksi naiskirjailijaa)
Muissa blogeissa: Siniset helmet, Kirjasta kirjaan