Kirja: If I Were You (suom. Ihosi alla)
Kirjailija: Lisa Renee Jones
Suomentaja: Lasse Linna
Gengre: aikuiset, erotiikka, romantiikka
Sarja: Inside Out #1
Sivumäärä: 384
Julkaisuvuosi: 2012
ISBN: suomenkielisen 978-951-20-9265-9
When Sara McMillan finds a stack of journals in a storage unit, she's shocked and enthralled by the erotic life the writer led. Unable to stop reading, she vicariously lives out dark fantasies through Rebecca, the writer - until the terrifying final entry.
Certain something sinister has happened, Sara sets out to discover the facts, immersing herself in Rebecca's life. Soon she's working at the art gallery Rebecca worked at and meeting Rebecca's friends. Finding herself drawn to two dangerously sexy man, the manager of the gallery and a famed artist, Sara realizes she's going down the same path Rebecca took. But with the promise of her dark needs being met by a man with confident good looks and a desire of control, she's not sure anything else matters. Just the burn for more.
Arviointi: Uuh, minulla alkaa oikeasti pian menemään hermot näihin "minulla oli rankka lapsuus joten nyt haluan dominoida kaikkia" -miehiin ja sitten niihin "voih kuinka komea ja turmeltunut mies ja voih kuinka häntä rakastankaan heti ensimmäisen kohtaamisemme jälkeen" -naisiin. Eikö oikeasti ole olemassa minkään muunlaisia ihmisiä? Vai eikö mistään vähänkään erilaisemmista hahmoista saada tehtyä kirjaa? Koska jos näin on, niin sitten saatan ehkä juuri ja juuri taipua kohtalooni. Mutta jos muunlaisten kirjojen kirjoittaminen on mahdollista, niin voisiko joku näyttää minulle myös sellaisia kirjoja, kiitos.
Kirjaa lukiessani mieleeni putkahti muutama kysymys, joihin en saanut vastausta. Mihin Saran ystävä hävisi sen jälkeen kun tämä lähti matkalle uuden sulhasensa kanssa? Miksi kaikki sanovat ensin etteivät tiedä mitään Rebeccan olinpaikasta ja sitten aletaankin tietämään kaikenlaista? Miksi kaikki tuntuvat vihaavan Saran uutta pomoa, Markia? Miten ihmeessä Chris, toinen Saran tapaamista miehistä, pystyy piirtämään Sarasta tilannekuvan ilman että itse tilanne on kestänyt kovinkaan kauaa? Mikä ihmeen kirjan lopetuksen idea oikein on? (Tekstikatkelma on kirjan viimeisiltä riveiltä, niin tajuatte vähän että mistä puhun.)
Ja koska kukaan ei varmaan osaa vastata noihin kysymyksiin, niin voin vain jäädä miettimään niitä omassa päässäni.
Jotkut ovat verranneet tätä Fifty Shades of Gray:iin ja kyllä minunkin on pakko myöntää, että näissä kahdessa sarjassa on jonkinverran yhtäläisyyksiä Siis muukin kuin dominoivat miehet. Mutta kyllä tämä oli jotenkin vain parempi kuin Fifty Shades. Fifty Shades vain tuntui kauhean painostavalta ja tämän kirjan rinnalla kovin raskaalta teokselta. Tämä kun tuntui olevan hieman lievemmin kirjoitettu, eikä niin vakavasti otettu. Hahmot osasivat ottaa myös rennosti, vaikka olisin kyllä joskus halunnut sanoa Saralle, että rentoutuisi hänkin joskus.
Ainoa hieman suurempi ongelma tässä kirjassa oli siihen sisällytetty dekkarimaisuus. Itse en ole dekkareiden suurimpia faneja, ja se kyllä häiritsi tätä kirjaa lukiessa. Varsinkaan kun mistään ei käy varsinaisesti selville sitä, ennen kuin sitten alkaa lukemaan. Saran "salapoliisityön" lukeminen kun ei vain ole itselleni sitä mielekkäintä. Jos haluaisin joskus lukea dekkarin, niin sitten lukisin jotain hieman parempaa dekkaria. Ja kun tämäkään ei varsinaisesti ollut dekkari/jännitys sarjaan soveltuva kirja. Silti, omaan makuuni sitä oli silti aivan liikaa.
"After considering shutting the door, creepy images of getting locked inside make me think better. With no time to spare, I head to a box and use it for a chair, wishing I had on a pair of jeans.
I'm digging through some papers when I hear a loud pop. I frown and still, listening. There is a sudden chill in the room, and I stand up, every nerve ending I own on edge.
Another popping sound and the lights go out. It's pitch black and I open my mouth to scream but some instinct makes me bite it back.
Another pop.
A footstep.
Someone is in here with me."
Arvosana: 8-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti