Kirja: Rautakuningas

Kirja: Rautakuningas
Kirjailija: Julie Kagawa
Suomentaja: Eeva Parviainen
Gengre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Rauta- saaga #1
Sivumäärä: 398
Julkaisuvuosi: 2011
ISBN: 978-91-640-8418-7
Kustantaja: Harlequin

Something has always felt slightly off in Meghan's life, ever since her father disappeared before her eyes when she was six. She has never quite fitted in at school.. or at home.
When a dark stranger begins watching her from afar and her little brother is taken, Meghan senses that everything she's known is about to change.

Arviointi: Oikeasti, ei näin. Ajattelin jo takakantta lukiessani, että haluanko oikeasti edes yrittää lukea tätä, mutta sitten mielenkiinto vei voiton ja tässä sitä nyt ollaan. Taas yksi sellainen kirja luettuna, minkä olisi voinut hyvin jättää lukematta. Kirja oli Twilightin, Mikämikä maan ja Shakespearen Kesäyön unelman yhdistelmä ja ainakaan minusta yhdistelmä ei toiminut sitten alkuunkaan. Jotenkin vain tuntui siltä, että Kagawa oli vain ottanut yhdestä kirjasta paikan, toisesta hahmon ja kolmannesta kolmiodraamaa sisältävän juonen. Olisiko se ollut niin kauhean vaikeaa luoda edes joku osa kirjasta kokonaan itse? Tai anteeksi, kyllähän Kagawa oli luonut kirjaan nykymaailmaa kuvaaviakin satuhahmoja, jotka olivat keijujen vastineita,, mutta kuitenkin. Kagawan itse kehittelemä ja suunnittelema osuus kirjasta oli niin vähäpätöinen, että itse en voi kutsua tätä kirjaa varsinaisesti Kagawan tekemäksi, vaan vain hänen kokoamaksi.
     Kuten jo yllä mainitsin, kirja ei toiminut lainkaan. Toiminnalle olisi ollut aineksia vaikka millä mitalla, mutta silti juoni ei tuntunut etenevän mihinkään. Ihmisiä vain hävisi ja ilmestyi taas ja sitten oltiinkin jo viimeisellä sivulla ja Meghanin piti päättää, että mitä hän elämällään tekisi. Kysynpähän vain, että mikä tämän kirjan tarkoitus oikein on. Koska itse en sellaista mistään löytänyt. Tai sitten tylsistyin jo alussa niin paljon, että loppu kirja meni niin sumussa, että en huomannut kirjan mahtavuutta ja luovuutta, yms... Koska totuus on, että olen lukenut tässä matkan varrella muutamasta blogista, kuinka tätä kirjaa on ylistetty. Voisiko joku siis kertoa oikein juurta jaksaen, että mikä kohta tässä kirjassa oli sitten niin hyvä? Ainoa hyvä asia oli ehkä se, että kirjassa oli muutama mukava hahmo (ja ehkä he olivat myös hyvännäköisiä, mutta siitä en voi olla aivan varma).
     Jos otankin siis ensin käsittelyyn itse päähenkilön Meghan Chasen. Kuusitoista vuotias nuori tyttö, kenen isä on kadonnut ja kuka haluaisi enemmän huomiota äidiltään ja isäpuoleltaan. Ja kenellä on täynnä mielikuvitusta oleva pikkuveli, Ethan. Meghan on siis aivan normaali tyttö, mutta sitten yhtäkkiä yhtenä päivänä hän palaa kotiin ja huomaa veljensä loukanneen äitiään. Ja voih, miten juoni alkaa vihdoin kulkea eteenpäin edes hieman! Tosin tämä ilo lakkaa hyvin lyhyeen, sillä kun Meghan ja Robbie hyppäävät kaappiin, he tupsahtavat ah niin ihanaan Mikämikä maahan ja lähtevät etsimään todellista Ethania. (Ja ainiin, unohdin aikaisemmin mainita tämän Narniasta otetun kohtauksen..)
     Ainoat oikeasti mielenkiintoiset hahmot koko kirjassa olivat ehkä Ash ja Puck. Kaksi Meghanin ikäistä keijua, jotka vihaavat toisiaan yli kaiken, mutta yrittävät nyt toimia yhdessä vain ja ainoastaan Meghanin takia. Tosin vaikka he ovatkin molemmat aivan ihania hahmoja letkautuksineen ja herjoineen, niin he myös muodostavat Meghanin kanssa kolmiodraama -kuvion,, mitä sitten inhoan ylitse kaiken. Mutta, ehkä se tässä kirjassa toimi jollain tavalla.
Arvosana: 7½