Kirja: Väristys

Kirja: Väristys (Shiver)

Kirjailija: Maggie Stiefvater

Suomentaja: Laura Honkasola

Gengre: fantasia, romantiikka, nuoret

Sarja: Väristys #1

Sivumäärä: 368

Julkaisuvuosi: 2010

ISBN: 978-951-0-36064-4
Kustantaja: WSOY

17-vuotias Grace on jo vuosia katsellut kotinsa takana asustelevia susia. Etenkin eräs keltasilmäinen yksilö on saanut hänet pauloihinsa. Suden ja tytön välillä tuntuu olevan molemminpuolinen, luottamuksellinen yhteys.

Sam puolestaan viettää kaksoiselämää. Talvella hän elää metsässä pienen laumansa kanssa ja käy äänetöntä ajatustenvaihtoa pelottoman tytön kanssa. Kesän lämpimät säät suovat hänelle muutaman arvokkaan kuukauden ihmisenä - kunnes pakkanen jälleen vangitsee hänet lumiseen metsään, suden ruumiiseen.

Yhtenä syksyisenä päivänä Grace tapaa kotiovellaan pojan, jonka tuttuus saa hänen henkensä salpautumaan. Vuosien hiljainen suhde kasvaa tiiviiksi, surullisenkauniiksi rakkaudeksi. Mutta samalla kun Gracelle selviää hänelle tutun susilauman tarina, nuorten yhteiset päivät käyvät vähiin: Sam ei enää uudelleen sudeksi muututtuaan ole palaava ihmiseksi.

Arviointi: Aahh, olen lukenut tämän kirjan niin monta kertaa että sormet loppuvat kesken. Ja yhä edelleen ihastun ja rakastun niin Samiin kuin Graceenkin (vai miten se taipuu?). Tosin yhtä lailla joka kerta minua ärsyttää hieman Gracen persoona ja tapa elää, mutta ei sille voi mitään. Hän vain on omalla tavallaan melko itsekeskeinen ihminen, mikä ei ole niitä luonteenpiirteitä jotka minua ilahduttavat.

     "Tuntui, että hajoaisin kappaleiksi, sekä sisimmässäni että ulkoisesti."

     Uh ihana Sam ja hänen kirouksensa. Hän vain on niin sympaattinen, että ei häntä ainakaan voisi vihata. Ja silti jokainen kerta kun luen tämän kirjan, haluaisin vain sanoa Samille, että "Tee jotain äläkä vain seiso siinä voivottelemassa omaa surkeaa elämääsi!". Oikeasti. Koska juuri niin hän tekee koko hemmetin kirjan ajan. 

     Mutta se kyllä pitää sanoa, että olisin halunnut lukea jo tämän kirjan aikana hieman enemmän siitä, millaista on olla susi. Ja varsinkin se muutoksen hetki on jotain, mistä haluaisin lukea lisää. Jotenkin vain tuntuu, että tästä kirjasta puuttuu jotain hyvin oleellista, kun ei kerrota kaikkea. Vaikka kyllähän tuosta muuttumisestakin kerrotaan hieman, mutta ei niin paljoa, että siitä saisi hyvää kokonaiskuvaa.

     "Koskaan ennen etäisyys välillämme ei ollut tuntunut niin pitkältä."

     Draaman kannalta tässä kirjassa on kyllä hyvää se, että vaikka draamaa löytyy vaikka muille jakaa,, niin tässä ei ole yhtään kolmiodraamaa! Vaikka tosin joskus Gracen ja Samin käyttäytyminen hieman vaikuttikin siltä, että joku muukin kuuluu kuvioon. Joku salainen hahmo kenestä ei kirjassa kerrota mitään. Ehkä niin onkin. Pidetään hullua jännityksessä. Tosin en tiedä mitä järkeä olisi hahmossa josta ei puhuta koskaan?

     "Hän oli nykyhetki ja tuleva. Olisin halunnut vastata, mutta olin palasina."

     Jos tämäm kirjan pystyy lukemaan ilman yhtäkään kyyneltä (siis jos lukee oikein ajatuksella ja kaikkea), niin minä nostan hattua. Sillä oikeasti, joka ikinen kerta on ne tietyt kohdat joissa silmät vettyvät, vaikka en saisikaan kokonaisia kyyneleitä aikaiseksi. Stifvater vain osaa kirjoittaa hyvin kuvailevasti ja koskettavasti. Ja se vain on niin surullista, että Gracesta ja Samista ei voi tulla mitään (tämän kirjan pohjalta). 

     Kokonaisuutena tämä kirja kuuluu ehdottomasti suosikkeihini, vaikka tämä ei aivan olekaan sellainen kirja johon yleensä ihastuisin. Tosin kokonaisuutena tämä itse sarja ei ole yhtään minun makuuni sopiva. Siksi hieman ihmettelenkin, että miksi juuri ensimmäinen osa on sellainen, jonka voisin lukea miljoona kertaa kyllästymättä.

     "En voi elää ilman tätä."

Arvosana: ****

Tämä kirja kuuluu "Vanhan kertausta"- haasteeseen