Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.
Kirja tulevaisuudesta, kun kaikki eläimet on tapettu niissä olleen viruksen takia ja lihaa on saatava jostain. Mitäpä muutakaan siis tehtäisiin, kuin alettaisiin kasvattamaan ihmisiä karjatalouden tapaan. Ja tietenkään tätä karjaa ei saa kutsua sen oikealla nimellä, vaan asioita pitää peitellä ja päättäjiä totella. Jos et syö lihaa, olet outo. Jos puhut lihasta ihmisenä, olet vaarassa. Jos kävelet ulkona ilman sateenvarjoa, saatat kuolla.
Kirjan konsepti oli mielestäni kiinnostava. Ihmisen karjana. Miten tähän ollaan päädytty? Valitettavasti kirjassa ei tätä asiaa avattu juuri ollenkaan. Asiat nyt vain oli näin ja kaikki eli annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos omatunto alkoi kolkuttaa, tämä omatunto piti vaientaa. Kysymyksiä ei saa esittää... Kirjan tapahtumat tuntuivat liian utopistisilta, vaikka samalla tuntui, että kirjasta oli yritetty tehdä kantaaottava.
Kirja jakaantuu kahteen osaan. Molemmissa osissa seurataan "häntä", eli Marcos Tejoa. Lukiessa hämäännyin kerran jos toisenkin, että kuka "hän" on, kunnes muistin hänen olevan päähenkilömme. Hän-kertoja ei siis ole suosikkini. Ensimmäisessä osassa päästään näkemään Marcosin elämää lihanpakkaamolla, jossa hän hoitaa melkein kaiken, kun hänen pomo vain istuu huoneessaan eikä edes tervehdi työntekijöitään. Marcosin työtä on kaikki mahdollinen, uusien työntekijöiden valitseminen, uusien lihojen hankkiminen, lihojen vienti paikasta A paikkaan B... Samalla hän yrittää selvitä omassa arjessaan päivästä toiseen, vaimo asuu äidillään, Marcosin isä on hoitokodissa, sisko ei halua ottaa vastuuta mistään tai ajatella omilla aivoillaan.
Marcos oli omalla tavallaan mielenkiintoinen hahmo. Hän oli samaistuttava, tiettyyn pisteeseen asti. Kirjan toinen osa siirtyy useamman kuukauden eteenpäin ja asiat mutkistuvat. Marcosin omatunto tuntuu alkavan kolkuttaa, hän miettii uudelleen elämäänsä. Hän asuu edelleen kahdestaan saamansa lahjan kanssa, rotukarjan. Parin kuukauden välein ovella käy tarkastaja katsomassa, että rotukarjaa kohdellaan sääntöjen mukaisesti. Kirjan loppu oli kuitenkin jotain sellaista, joka vei viimeisenkin uskoni kirjan hyvyydestä ja luonteesta. Järkytyin ihmisen luonnetta.
Vaikka tässä teoksessa oli hyvät puolensa, ei tämä ollut niin ihmeellinen, että voisin suositella juurikaan tätä lukemaan. Jos olet kiinnostunut tästä, niin voi tämän lukea. Itse en nauttinut tämän lukemisesta. Jäin kaipaamaan tältä kirjalta liian paljon vastauksia.
Cadáver Exquisito
Suomentanut: Einari Aaltonen
Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2019
Arvosana: **½
Goodreads: 3,97
Goodreads: 3,97
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti