Kollikissa Nana silmäilee maailmaa tyynen välinpitämättömästi, kuten kissa ainakin, ja ystävystyy sattuman kaupalla Satorun, kissarakkaan nuorukaisen kanssa.
Onnea tuovan numeron seitsemän mukaan nimetty Nana on asunut Satorun luona viisi vuotta, kun Satoru eräänä päivänä ilmoittaa, ettei Nana voi enää jäädä hänen luokseen. Mies ja kissa lähtevät matkaamaan löytääkseen Nanalle uuden kodin. Matkallaan läpi Japanin he tapaavat Satorun vanhoja ystäviä ja kasvavat yhdessä ymmärtämään rakkauden merkityksen. Mutta miksi Satoru tahtoo kaikesta huolimatta luopua Nanasta?
Lainasin tämän e-kirjana ilman sen suurempaa syytä. Se oli lainattavissa ja tarvitsin Helmet-haasteeseen sopivan kirjan. Tämä siis valikoitui kaikkien mahdollisten kirjojen lomasta. Enkä ole yhtään pahoillani siitä, sillä tämä oli yllättävän mukava lukukokemus. Ei paras sellainen, mutta kuitenkin niin hyvä, että luin kirjan mielelläni loppuun ja pystyin arvioimaan sen keskivertoiseksi kirjaksi.
Kirja siis kertoo kissan ja miehen matkasta, kissan näkökulmasta. Tai ainakin niin voisi luulla tuon takakannen tekstin perusteella. Yllätyksenä itselleni tuli se, että melkein puolet kirjasta oli menneisyydessä rämpimistä ja vanhojen tarinoiden kuuntelua. Se niin sanottu matkustaminen ja siitä kertominen jäi aika vähälle. Mikä itselle ainakin oli pettymys. Minua ei niinkään kiinnostanut Satorun lapsuuden ja nuoruuden tapahtumat, sillä en kokenut niiden liittyvän niin suuressa osin itse tarinaan. Toki niillä oli merkitystä kirjan lopussa, saatujen ystävien merkeissä, mutta muuten niillä ei ollut suurta painoarvoa. Vaikka ne veivätkin suuren siivun kirjan sivuista.
Niissä kohdissa kun kertojana toimi kissa, oli onnistuttu mielestäni todella hyvin. Vaikka Nana tuntuikin hieman ylikissalta, sillä hän osasi niin paljon kaikkea ja oli niin viisas, kissamainen ajattelu oli hyvin saatu tuotua sivuille. Nämä kohdat olivat myös sellaisia, missä ei tarvinnut miettiä sitä, että kuka nyt oikeastaan puhuu. Muuten näitä kohtia meinaan oli, alusta loppuun asti. Kertojan vaihtumista ei ilmaistu mitenkään ja siinä sitten meni hetki tajuta, että ahaa, nyt maailmaa katsotaan jonkun toisen silmistä. Ja aina en ollut edes ihan selvillä, kenen.
Kokonaisuutena kirja oli siis viihdyttävä ja mukavaa luettavaa. Juoni ja idea tarinan takana oli ihana, vaikka toteutus ei ihan niin hyvin onnistunutkaan.
"Matkamusiikkimme alkoi tänäänkin kappaleesta, joka toi mieleen kyyhkyset.
Tien varrella kasvoi sikin sokin keltaisia ja violetteja kukkia. Niitty ei ilmeisesti ollut istutettu, vaan villinä rehottavat kasvit olivat luonnonkukkia.
Hokkaidön tiet olivat näköjään hieman hunningolla mutta niiden penkereet kukoistivat. Ero Tokion asfaltilla ja betonilla verhottuihin katuihin oli valtava. Täällä oli päällystämättömiä teitä sielläkin, missä kaupunki vaikutti vielä jatkuvan. Ehkä sen takia maisema oli niin levollinen. Oli helppo hengittää."
Nimi: Matkakissan muistelmat (The Travelling Cat Chronicles)
Kirjailija: Hiro Arikawa
Suomentanut: Raisa Porrasmaa
Genre: eläimet
Sivumäärä: 250
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2012 (suomeksi 2019)
Arvosana: ***
Lukuhaasteet: Helmet19 (20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria), PopSugar19 (32. Kirjailija on kotoisin Aasista)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti