Kuuluisa näyttelijätär löytyy tajuttomana Tukholman ylellisestä Yasuragi-kylpylähotellista. Läheisessä huoneessa makaa iäkäs pariskunta kuolleena. Mikään ei viittaa rikokseen, mutta kun ulkoa kuumasta lähteestäkin löytyy ruumis, kylpylän johdon on myönnettävä, että jotain on tekeillä. Emma Sköld Nackan poliisista huomaa pian kamppailevansa sekä aikaa että tavallista pirullisempaa murhaajaa vastaan.
Lepää rauhassa on Emma Sköld sarjan aikaisemmin julkaisematon ensimmäinen osa. Moni on aikaisemmin tutustunut sarjaan kolmannesta osasta alkaen, sillä jostain syystä kustantaja halusi nyt vasta julkaista myös sarjan kaksi ensimmäistä osaa suomeksi. Miksi tälläiseen suomentamisjärjestykseen on päädytty? Sitä miettii varmasti kaikki, ketkä ovat tästä sarjasta kuulleet. Itse en ole tullut lukeneeksi sarjassa aiemmin suomennettuja osia, sillä ne eivät jostain syystä ole nousseet niin ylös omassa lukupinossa. Sittemmin kuulin, että myös nämä ensimmäiset osat suomennettaisiin, joten jäin odottamaan näiden ilmestymistä. Nyt kun odotukseni palkittiin, pääsinkin siis tutustumaan sarjan alkuun ilman ennakkoajatuksia hahmoista.
Kirjan alku oli hieman hidasta ja näin päästiin tutustumaan tapahtumien keskiössä oleviin hahmoihin rauhassa. Hahmot tuntuivatkin eheiltä ja jokaisella oli omat kriisinsä kannettavana. Ehkä jotain positiivisiakin hetkiä olisi kirjaan mahtunut, mutta nyt niitä sai oikein kaivaa. Ennen kirjaan tarttumista itselle tuli vastaan muutamia negatiivisia kommentteja päähenkilöämme Emmaa koskien (myöhemmin sarjassa ilmestyneiden osien ajalta) ja tässäkin osassa saatiin jo viitteitä niistä asioista, joista kaikki lukijat eivät ole tykänneet. Vielä nämä Emman ajatusmallit eivät ainakaan itseäni häirinneet, mutta katsotaan tuleeko tilanteeseen muutos sarjan edetessä.
Juonen suhteen alku oli siis hieman tahmea ja lukemiseni meinasi herpaantua. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tulla enemmän tapahtumia ja loppua kohti mentäessä ei meinannut enää pysyä perässä. Jännitystä en voi sanoa tässä kirjassa juurikaan olleen, mutta se ei lukemista haitannut. Poliisin suorittamien kuulustelujen myötä asiat etenivät hyvällä tahdilla, ei ollut liikaa teknisellä näytöllä yms. prässäilyä. Usean hahmon näkökulmasta kerrottu tarina sai selkeän lopun.
Ei tämä mielestäni ollut mikään paras mahdollinen dekkari, mutta ei tämä huonoimpienkaan joukkoon päätynyt. Keskiverto teos, jonka luki mukavan nopeasti. Tartun tästä heti seuraavaan osaan ja sitten pääsenkin tutustumaan niihin aikaisemmin suomennettuihin osiin.
Vila i frid
Suomentanut: Leena Virtanen
Suomentanut: Leena Virtanen
Genre: jännitys, mysteeri, rikos
Sarja: Emma Sköld #1
Kustantaja: WSOY (2012, suom. 2021)
Sarja: Emma Sköld #1
Kustantaja: WSOY (2012, suom. 2021)
Arvosana: ***½
Muissa blogeissa: Kirjasähkökäyrä, Kaksi sivullista
Tykkään tästä sarjasta. Emma on hyvä henkilöhahmo, samoin hänen siskonsa. Heidän sisarsuhteensa on yksi punainen lanka tässä sarjassa.
VastaaPoista