Clare Mackintosh: Panttivanki (Dekkariviikko 2022)

Voit pelastaa satoja elämiä - tai sen yhden kaikista arvokkaimman.

Tunnelma suoran Lontoo-Sydney -yhteyden avajaislennolla on sähköinen. Bisnesluokan 56 matkustajan joukossa huhutaan olevan monia kuuluisuuksia, ja perillä lentoa vastaanottamassa on joukko toimittajia.

Mina on yksi tarkoin valituista lentoemännistä, jotka on otettu mukaan tälle historiaan jäävälle lennolle. Hän yrittää keskittyä työhönsä ja olla miettimättä liikoja viisivuotiaan tyttärensä tilannetta. Tai avioliittonsa valtaisia ongelmia.

Lentokone on vasta noussut ilmaan, kun Mina saa hyytävän viestin nimettömältä matkustajalta, joka aikoo varmistaa, ettei kone tule koskaan pääsemään määränpäähänsä. Tämä tarvitsee Minan avukseen - ja tietää tarkalleen, miten saada hänet tottelemaan.

Laskeutumiseen on kaksikymmentä tuntia. Kahdessakymmenessä tunnissa ehtii tapahtua paljon...

     Clare Mackintosh on kirjailija, joka on kerännyt suosiota aikaisemmilla osillaan, joista itse olen tullut lukeneeksi vasta vain yhden. Kun hänen uusin kirjansa ilmestyi suomeksi viime vuonna, en halunnut tarttua siihen heti. Jostain syystä se ei saanut kiinnostustani heräämään. Kuluneen vuoden aikana olen lukenut muutamia kommentteja kirjasta, osa on ollut ylistäviä ja mukaan on mahtunut myös paljon vastakkaisia mielipiteitä. Mutkikkaan matkan päätteeksi tämä kirja kuitenkin ilmestyi omaan lukupinooni ja päätin antaa sille mahdollisuuden. 

     Panttivanki on yksi niistä kirjoista, joissa tuntuu olevan liikaa asiaa yksien kansien väliin laitettuna. Kirjassa keskitytään tapahtumiin lentokoneessa, mutta yhtä suuren palan kakusta vie myös tapahtumat Minan ja Adamin kotona sekä heidän suhteen menneisyydessä. Kirjassa kietoutuu yhteen monta asiaa, joista muutaman selvittäisi ihan vain puhumalla. Keskiössä on mm. ilmastonmuutos, riippuvuus, lapsen kasvatus ja mielenterveyden ongelmat. Kaikkea yritetään käsitellä tasavertaisesti, mutta lopputulos jättää hieman kylmäksi. Plussana mainittakoon päähenkilöiden sisäiset ajatuskaavat ja tunteiden käsittely, niin nais- kuin mieshahmojenkin kohdalla.

     Kirja kerrotaan pääosin Minan ja Adamin näkökulmasta. Tämän lisäksi saadaan lukea muutamia yksittäisiä lukuja lentokoneen matkustajista ja heidän syistä olla koneessa matkalla Australiaan. Kirjan loppuun mennessä näidenkin tarinoiden syyt tulevat toki selväksi lukijalle, mutta niitä lukiessa ne tuntuivat hieman tylsiltä ja turhilta, sillä ne eivät tunnu siinä hetkessä antavan mitään uutta tarinalle. 

     Kirjan loppua on kehuttu useissa lukemissani kommenteissa. Ja niin minunkin on tehtävä. Se oli yllättävä, myönnän. Tämä yksi yllätys ei kuitenkaan pelasta koko kirjaa, joka suurelta osin tuntui hieman puuduttavalta luettavalta. Alun tahmeudesta kertoo jo se, että varsinainen koneen kaappaus tapahtuu vasta kirjan puolessa välissä. Luulin ennen kirjaan tarttumista sen olevan enemmän keskiössä. Tämän jälkeen tapahtumat alkavat edetä hieman paremmalla tahdilla, mutta kiinnostusta loppua kohtaan se ei onnistunut omalla kohdalla luomaan. Jäin kaipaamaan enemmän jännitystä ja ahdistavuutta, nyt tämä kaikki jäi saamatta. 

Hostage
Suomentanut: Marja Luoma

Genre: jännitys
Kustantaja: Gummerus (2021)

Kirjailijan muut teokset: Lopun jälkeen
Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Kirsin book club, Lukutuulia, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjasähkökäyrä, Luettua ja maistettua, Kirjarouva

Søren Sveistrup: Kastanjamies (Dekkariviikko 2022)

Ministeri Rosa Hartungin 12-vuotias tytär katosi selittämättömästi vuosi sitten. Samana päivänä kun hän palaa töihin sairauslomalta, löytyy Kööpenhaminan lähiöstä nuori äiti julmasti murhattuna, ilman toista kättä. Läheisestä leikkimökistä löytyy kahdesta kastanjasta tikulla koottu ukko. Kun pian löytyy toinen nuori nainen, jonka molemmat kädet on irrotettu, jälleen kastanjaukko vierellään, alkaa poliisin kilpajuoksu aikaa vastaan. Murhaajan karmea suunnitelma on vasta käynnistynyt.

     Kastanjamies on "Jälkiä jättämättä"-sarjasta tutun käsikirjoittajan esikoisromaani. Kirja on kerännyt suurta suosiota ja sen pohjalta on myös ilmestynyt Netflix-sarja. Itse en ole tähän tv-sarjaan ehtinyt tutustua ja kirjan lukemisen jälkeen mietin, tulenko tutustumaankaan (kirja sai jo riittävästi mielikuvituksen laukkaamaan). 

     Jo kirjan ensimetreiltä on selvää, että kirja imaisee lukijan mukaansa ja pitää otteessaan loppuun saakka. Lyhyet luvut luovat nopeasti etenevän tarinan lukijan silmien eteen, paljastaen karmeita ja jännittäviä kohtauksia hyvällä tahdilla. Meno ei kuitenkaan ole liian kiivasta, vaan epäilyksiä tekijästä ehtii muodostaa kaikessa rauhassa.

     Kuten jo mainitsin, tämä kirja sai oman mielikuvitukseni laukkaamaan. Mikäli raa'at kuvaukset ja jännitys ei ole sinun juttusi, en voi suositella tätä kirjaa. Mutta jos tämä ei ole ongelma, suosittelen tätä ehdottomasti. En vain voinut laskea kirjaa käsistäni ja olisin voinut jatkaa lukemista vielä kauemminkin (vaikka tämä onkin n. 500 sivua jo valmiiksi). Mikäli Sveistrup julkaisee vielä joskus toisen kirjan, tulen tarttumaan siihenkin (sitten kun se on suomennettu, sillä tanska ei itseltä oikein taivu).

Kastanjemanden
Suomentanut: Antti Saarilahti

Genre: aikuiset, jännitys, mysteeri, trilleri
Kustantaja: Otava (2018, suom. 2019)

Arvosana: *****

Muissa blogeissa: Kirjarouva, Kirsin kirjanurkka, Rakkaudesta kirjoihin, Kuristava kirsikka, Kirjameren alla

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen (Dekkariviikko 2022)

Tukholman kaduilla asuvia kerjäläisiä vaanii sarjamurhaaja. Poliisit epäilevät tappajan olevan mielenvikainen, yksinäinen tekijä. Pian kuitenkin selviää, että murhien takana on järjestäytynyt taho, jolla on pirullinen suunnitelma. Samaan aikaan joukko ystäviä ja sukulaisia kerääntyy suremaan kunnianhimoista nuorta poliisia – äitiä, tytärtä ja sisarta. 

     Kerjäläinen on Sofie Sarenbrantin suositun kirjasarjan viides osa. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo muutama vuosi sitten, mutta itse olen tutustunut sarjaan vasta tämän vuoden puolella. Olen lukenut nämä viisi osaa melko nopealla aikataululla, mutta nyt tulen pitämään pienen tauon näistä. Sarjan aikaisemmat osat eivät ole nousseet suosikkeihini, eikä tämä osa tehnyt poikkeusta. 

     Tämä osa jatkaa samalla tyylillä kuin aikaisemmat osat. Tarina etenee omalla joutuisalla tahdillaan ja juonenkäänteitäkin mahtuu matkaan mukaan ihan hyvällä tahdilla. Näistä käänteistä kuitenkin jäi uupuumaan yllätyksellisyys ja jännitys. Mikäli olet tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän osan olevan poikkeus. Itse kuitenkin jäi kaipaamaan jotain uutta verrattuna aikaisempaan.

     Suurimpana ongelmana tässä sarjassa koen henkilöhahmot. He ovat sopivan erilaisia ja eri hahmojen äänet on eroteltavissa. Jostain syystä hahmot kuitenkin tuntuvat hieman kaikesta muusta maailmasta irrallisilta. Aivan kuin he olisivat olemassa vain tässä hetkessä, ilman menneisyyttä tai tulevaisuutta. Tätä ajatusta on vaikea selittää lyhyesti tai fiksusti, mutta kuitenkin. Toki tilanne ei ole kaikkien hahmojen kohdalla tämä, mutta jokaisessa osassa on tuntunut olevan ainakin muutamia tällaisia hahmoja.

     Näin viisi osaa sarjaa luettuani ymmärrän, miksi jotkut tästä tykkää. Tämä on hieman kevyempää luettavaa, eikä keskity vain todistusaineiston keräämiseen. Tärkeässä roolissa on erilaiset ihmissuhteet ja elämä kriiseineen. Ehkä jollain hahmolla voisi olla hieman pienempiäkin kriisejä välillä? Ehkä minun on kuitenkin nyt aika todeta, että ainakaan tässä hetkessä tämä ei ole minulle suunnattu kirjasarja. Saatan vielä joskus tarttua seuraaviin osiin, mutta sen näkee sitten myöhemmin.

Tiggaren
Suomentanut: Helene Bützow

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #5
Kustantaja: WSOY (2016, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet, Osasto 73
Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuunnellut äänikirjat, Kuristava kirsikka

Sarah J. Maas: The Assassin's Blade

Celaena Sardothien owes her reputation to Arobynn Hamel. He gave her a home at the Assassins' Guild and taught her the skills she needed to survive.

Arobynn's enemies strech far and wide - from Adarlan's rooftops and its filthy dens, to remote islands and hostile deserts. Celaena is duty-bound to hunt them down. But behind her assignments lies a dark truth that will seal her fate - and cut her heart in two forever.

     The Assassin's Blade on Sarah J. Maasin tunnetun Throne of Glass -sarjan hahmoista kertova novellikokoelma, sijoittuen aikaan ennen sarjan ensimmäistä osaa, Lasipalatsia. Kirja sisältää viisi novellia Celaenan matkasta, avaten mm. hänen suhdettaan Samiin ja sitä, miten hän joutui orjaksi. Kirjaa ei ole ainakaan vielä suomennettu, mutta ehkä sekin päivä on vielä tulossa.

     Kuten monet novellikokoelmat, tämäkin sisälsi muutaman hyvinkin mielenkiintoisen tarinan ja sitten pari tarinaa, jotka olisin voinut jättää väliin. Alla käyn läpi nämä tarinat yksittäin:

     The Assassin and the Pirate Lord (***½): Ensimmäinen tarina oli mukavan lyhyt. Tässä päästiin tutustumaan Celaenaan ja Samiin, sekä saatiin alkusysäys heidän yhteiselle matkalle. 

     The Assassin and the Healer (***): Toinen tarina oli koko kirjasta vähiten mielenkiintoinen. Tässä Celaenan matka jatkuu, mutta tämä tuntui hieman "välitarinalta", jolla täytetään aukko kokonaisuudessa. Uskon kuitenkin, että tämän tarinan hahmoilla tulee vielä olemaan sarjassa jokin suurempi rooli.

     The Assassin and the Desert (***½): Tämä oli ehkä teoksen paras tarina. Tarinassa oli sopivasti jännitystä ja menoa. Loppu oli kuitenkin hieman ennalta-arvattava, joten se hieman laski intoa tätä kohtaan. Oli mielenkiintoista lukea Celanen kouluttautumisesta aavikolla.

     The Assassin and the Underworld (****): Hitaan alun jälkeen tästä muodostui ihan mielenkiintoinen tarina. Tässä oli jotain, mikä sai minut ihastumaan tarinaan, vaikka ei tässä kovin paljoa loppujen lopuksi tapahtunutkaan.

     The Assassin and the Empire (***½): Ennen kuin edes aloitin tämän lukemista, lopputulema oli itsellä tiedossa aikaisemmin luettujen kirjojen takia. Uskon, että osittain tästä syystä alku tuntui hitaalta, eikä loppua kohti päästäessä tilanne juurikaan parantunut. Tarinan kahdeksas luku veti maton jalkojen alta raakuudellaan ja sen viimeinen aukeama aiheutti niin huonon olon, että en uskonut sen olevan mahdollista pelkästään kirjaa lukemalla.

     Kokonaisuutena tämä oli tällainen yhden lukukerran kokemus. Luin tämän ennen kuin luin Varjojen kuningattaren ja kyllä tämä sai intoni tätä sarjaa kohtaan uudelleen nousemaan. En kuitenkaan usko tulevaisuudessa lukevani tätä enää, vaikka muut sarjan kirjat tulisikin luettua uudelleen.

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #0,5
Kustantaja: Bloomsbury (2014)

Kirjailijan muut teokset: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen, Varjojen kuningatar
Arvosana: ***½

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut. 

Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään. Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.

     Varjojen kuningatar on Throne of Glass -sarjan neljäs osa ja Celaena Sardothienin matka kohti kohtaloaan jatkuu. Hänen matka kohti valtaistuintaan on alkanut, mutta sitä ennen hänen tulee palata takaisin salamurhaajan syntypaikkaan ja tehdä tilit selviksi siellä elävien kanssa. Apuna tavoitteensa saavuttamiseksi hänellä on niin tuttuja kuin yllättäviäkin hahmoja.

     Kirjan alku lähti verkkaisesti liikkeelle, punoen hyvän pohjan tarinalle. Pikkuhiljaa juoni laajeni ja toimintaa alkoi olla jokaisella sivulla. Loppua kohti mentäessä juonen palaset alkoivat loksahdella paikalleen ja lopputulos oli käänteitä täynnä. Jos siis olet jatkanut sarjan lukemista näin pitkälle ja tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän jättävän sinua kylmäksi.

     Aikaisemmissa osissa olen tykännyt Celaenan hahmosta, siitä millainen hän on. Hänessä on ollut synkkä puoli, joka on vetänyt itseäni puoleensa. Sen rinnalla hänessä on kuitenkin ollut välillä näkyvää herkkyyttä kaiken sen synkän kuoren alla. Tässä osassa tilanne muuttui hieman ja tuo synkkä ulkokuori oli pääsääntöisesti heitettynä romukoppaan. Toivon kuitenkin, ettei sitä tulla jatkossa täysin unohtamaan, sillä pelkään, että silloin Celaenasta tulee liian yksipuolinen hahmo.

     Sarjan kolmannessa osassa, Tulen perillinen, lukija saa tutustua Manoniin, Mustanokkien noitaan. Tuossa kirjassa hänen osuutensa eivät kiinnostaneet itseäni ja ne tuli luettua hieman huonommalla mielenkiinnolla. Nyt kuitenkin tässä osassa nuo osuudet saivat mielenkiintoni heräämään, sillä Manonin osuus tarinassa sai suuremman roolin ja hänen yhteytensä muuhun tarinaan lisääntyi. Nyt en malta odottaa, että pääsen tarttumaan seuraavaan osaan ja saan lukea hänenkin matkasta lisää.

     Lyhyesti sanottuna tämä kirja vain oli alusta loppuun mielenkiintoinen. Tässä oli riittävästi käänteitä ja muutama hahmokin pääsi yllättämään. Muutamia kysymysmerkkejäkin toki jäi ja en vieläkään ole aivan varma suhtautumisestani Chaoliin. Sen kuitenkin tiedän, että seuraavaan osaan tarttumiseen ei mene kovin kauaa.

Queen of Shadows
Suomentanut: Sarianna Silvonen

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #4
Kustantaja: Gummerus (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Arvosana: *****

Rick Riordan: Kesän miekka

Äitinsä kuoleman jälkeen Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysytellyt hengissä nokkeluutensa avulla. Magnuksen 16-vuotispäivänä eno, jota hän ei ole nähnyt sitten lapsuutensa, löytää hänet ja kertoo uskomattoman uutisen: Magnus on muinaisen viikinkijumalan poika, ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen.

Ennen kuolemaansa äiti varoitti Magnusta pysymään kaukana enostaan. Mutta ennen kuin Magnus ehtii miettiä asiaa, hän joutuu Kesän miekkaa etsivän tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi. Hänen on tehtävä kohtalokas valinta: pelastaako oma henkensä vai satoja viattomia. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla...

     Kesän miekka on Rick Riordanin seuraavan kirjasarjan avausosa. Tällä kertaa kaivaudutaan skandinaaviseen mytologiaan. Yhdeksän maailmaa jumalineen, jättiläisineen ja muine hahmoineen avautuu Riordanille tutulla opettavaisella, mutta humoristisella tavalla. Vuoden alussa lukemani Kanen aikakirjat -trilogia jätti itsellä hieman toivomisen varaan, joten tartuin tähän hieman epäröiden. Ennakkoluuloni pyyhkäistiin kuitenkin heti roskakoriin ja hotkaisin kirjan hetkessä.

     Kesän miekka alkaa päähenkilömme Magnus Chasen kuolemalla, jolloin hän päätyy valkyriansa Samin kuljettamana Valhallaan. Uusi maailma avautuu Magnukselle ja ennen kuin hän ehtii edes ymmärtämään kaikkea, hänet työnnetään keskelle maailmanlopun tapahtumia. Ja kuka muukaan voisi olla avain maailmanlopun estämiseen, kuin meidän Magnus? Ensimmäisenä tehtävänä on estää Fenris-sutta pääsemästä irti kahleistaan. On siis aika kirjoittaa kohtalo uusiksi ja tarttua miekkaan. 

     "Salissa tuntui vain nuotion rätinä ja putouksen kohina. Muuten oli haudanhiljaista. Tuhannet soturit olivat jähmettyneet hämmästyksestä katsomaan, kun nuo valkoisiin pukeutuneet naiset liitivät lattian poikki minua kohti.

     "Sam?" kuiskasin. "Sam, mistä on kyse?"

     Kirves putosi hänen kädestään.

     "Nornat", hän sanoi. "Nornat ovat tulleet itse povaamaan kohtalosi.""

     Magnuksen lisäksi kirjassa tutustutaan hänen apujoukkoihin: valkyriana toimiva Samirah, kuuro Hearthstone ja muotitietoinen Blitzen. (Kaksi viimeistä on myös paljon muuta, mutta ei liikaa juonipaljastuksia.) Kirjassa on paljon samanlaisuuksia Riordanilta aiemmin ilmestyneiden Percy Jacksonista ja muista puolijumalista kertovien kahden kirjasarjan kanssa, varsinkin hahmoja vertailtaessa. Itseäni tämä ei häirinnyt, mutta olisihan se mukavampi lukea erilaisista hahmoista eri kirjasarjoissa.

     Itse koin ongelmallisimpana kirjan juonen, joka oli kyllä tapahtumia täynnä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Jäin kaipaamaan suurempia juonikuvioita, mutta nyt tunnuttiin vain hypittävän paikasta toiseen. Maailmanloppu on Riordanin kirjoihin tutustuneelle ennestään tuttu kuvio, joten olisin kaivannut sen lisäksi vielä jotain muuta. Tämän kirjan kohdalla juoni tuntui vain osalta suurempaa kokonaisuutta, mutta pienemmillä kohtaamisilla siitä oli saatu venytettyä kirjan verran tekstiä.

     "Uusi haukahdus järistytti sviittiä. Atriumin lattialle putoili katkenneita oksia.

     "Mi-mikä tuolla ylhäällä on?" kysyin polvet tutisten. Ajattelin nornien ennustusta, jossa minut oli nimetty pahuuden airueksi. "Onko siellä... Susi?"

     "Ei vaan jotain paljon pahempaa", Blitzen vastasi. "Siellä on Orava.""

     Muutamaan otteeseen kirjassa mainittiin myös Annabeth Chase, joka on tuttu aikaisemmista Riordanin kirjoista. Annabeth pääsi myös vierailemaan tässä kirjassa ja puheista päätellen hän (ja toivottavasti muutama muukin puolijumala) saattaisi esiintyä myös jatko-osissa. Tämä seikka vain lisää intoani tarttua seuraaviin kirjoihin.

The Sword of Summer
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Magnus Chase #1
Kustantaja: Otava (2015, suom. 2016)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin, Pedon varjo

Arvosana: ****

     En muistanut lukeneeni tätä kirjaa aikaisemmin, mutta vuonna 2016 olin kirjoittanut kirjasta tänne blogiini arvion. Poistin tuon arvion, sillä en halua kahta arviota samasta kirjasta (lisäksi se sisälsi sen verran juonipaljastuksia, että ehkä parempi näin). Tässä yksi ote silloisesta arviostani, joka eroaa tämän hetken fiiliksistä jonkin verran: 

"Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta." 

     Annoin silloin kirjalle kuitenkin kolme ja puoli tähteä, eli en kuitenkaan kokenut kirjaa täysin huonoksi kuitenkaan.

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Rikostarkastaja Emma Sköld herää koomasta sairaalassa. Hänen viimeisin muistikuvansa on se, kuinka hän viisi kuukautta aikaisemmin jätti pienen vauvansa hoitoon ja lähti tallille ratsastamaan.

Emman sairaalassaolon aikana hänen kumppaninsa entinen tyttöystävä on pitänyt vauvasta huolta ja näyttää viihtyvän liiankin hyvin roolissaan.

Emma yrittää kuumeisesti muistaa yksityiskohtia ratsastusonnettomuudesta ja on vakuuttunut siitä, että tapaukseen liittyy jotain hämärää. Niin kauan kuin Emma makaa teho-osastolla, hän on turvassa, mutta kun hänet sijoitetaan osastolle numero 73, kuka tahansa pääsee hänen lähelleen. Mutta miksi kukaan haluaisi hänelle pahaa?

     Osasto 73 on Sofie Sarenbrantin tunnetun kirjasarjan neljäs osa, joka oli toinen suomennettu teos. Viime vuonna myös aiemmin suomentamattomat kaksi ensimmäistä osaa tulivat suomeksi ja vasta silloin alkoi oma matkani näiden kirjojen parissa. Sarjan kolmas osa päättyi kutkuttavaan paljastukseen, joten tartuin tähän melko suurella mielenkiinnolla. 

     Haluaisin sanoa tykänneeni tästä kirjasta enemmän. En voi kuitenkaan olla huomioimatta sitä, että ensimmäiset reilu sata sivua tuntui hieman joutokäynniltä ja kirjaan tarttumisen sijaan tuli tehtyä kaikkea muuta. Sen jälkeen kyllä tapahtumat alkoivat edetä ja lukeminen nopeutui. Silti, kun kirjaa oli vain kolmasosa enää jäljellä, en ollut kovin kiinnostunut siitä mihin tarina olisi menossa. 

     Jäin myös kaipaamaan suurempaa jännitettä. Juoni oli sellainen, että jännitteelle olisi ollut mahdollisuus, mutta lopputulos jätti itseni hieman kylmäksi. Ehkä osittain tämä johtui siitä, että kirja ei missään kohtaa kunnolla saanut minua napattua kyytiinsä. Ehkä tämä johtui siitä, että olisi kaivannut kirjan hahmoille hieman vielä lisää lihaa luiden ympärille. Kuten aikaisemmissakin osissa, tässä oli monta näkökulmaa joista tarinaa lähdettiin purkamaan. Emman lisäksi päästiin näkemään mm. Emman isän elämää sekä Emman työkaverin tekemisiä. Olisin kuitenkin kaivannut vielä lisää tietoa myös näistä hahmoista, ehkä jatkossa saamme tutustua heihinkin paremmin.

     Lukiessani trilogioita, usein toinen osa tuntuu sellaiselta ns. "välikirjalta", joka punoo hahmojen tarinaa yhteen, vailla sen suurempaa juonellista tarkoitusta. Mielestäni nämä "välikirjat" voisi trilogioista usein jättää kirjoittamatta. Pidemmissä kirjasarjoissa tälläisia "välikirjoja" voi tulla useammin, mutta rikossarjoissa harvemmin niitä on itselle tullut vastaan. Osasto 73 kuitenkin tuntui tällä kertaa "välikirjalta". Loppua kohti päästäessä kirja sai merkityksensä jatkon kannalta (tai näin ainakin oletan), mutta muuten se tuntui hieman turhalta kirjalta. Kyllä tämän luki, mutta sarjan jatkamisen suhteen heräsi pieniä epäilyjä. Onneksi seuraava osa kuitenkin on jo kirjastosta lainassa, joten siihen ainakin tulen vielä tarttumaan.

Avdelning 73
Suomentanut: Annamari Typpö

Genre: jännitys, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #4
Kustantaja: WSOY (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuristava kirsikka