Kirja: Julma maa (alk. per. Blood Red Road)
Suomentaja: Tarja Kontro
Gengre: scifi, nuoret
Sarja: Dust Lands #1
Julkaisuvuosi: 2011 (suomessa 2013)
ISBN: 978-951-1-25044-9
Saba on varjo. Lugh on valo.
Ruma. Kaunis.
Laiha. Voimakas.
Saba ja Lugh ovat erottamattomat. Niinpä kun mustakaapuiset ratsastajat vievät talvipäivän seisauksena syntyneen kaksoisveljen kotoaan, alkaa Saban pitkä matka Kuolemanenkeliksi.
Maailma kotiseudun ulkopuolella on raakalaismainen ja vailla lakia. Saba joutuu raivaamaan tiensä läpi tuhoutuneiden kaupunkien ja hylättyjen korpien etsien veljeään. Samalla Saba, joka on huolehtinut vain itsestään, oppii vähitellen myös luottamaan toisiin ihmisiin.
Arviointi: Kun aloin lukea kirjaa, ajattelin ensin, että eipä se kauhean mielenkiintoiselta vaikuttanut. Kuitenkin, jokin siinä kiinnosti minua sen verran että jatkoin lukemista. Juoni alkoi tiivistyä melko nopeasti, eikä tekstiä vain voinut jättää kesken. Saban matkasta pelastaakseen veljensä muodostui mielenkiintoinen ja monivärinen tarina joka ei jättänyt yhtään jäsentä kylmäksi.
"Me pysytellään kyyryssä. Mä, Jack, Ike ja Epona juostaan khatpensaiden rivistöjen lomitse. Me väistellään kastelukaukaloita, päästään aukean reunaan.
Me kyykistytään khatpensaiden taakse. Niissä on niin tuuheassa lehtiä, että ne kätkee meidät hyvin. Orjat näyttää kiihtyneiltä. Ne hyppelee tuliämpäreiden yli. Ne tanssii ja hoilaa ja kieppuu. Rummut saa mun sisuksen värähtelemään. Jalkojen töminä vavisuttaa maata. Huiluista lähtee kimeä ääni. Ilman täyttää palavien khatlehtien makea tuoksu."
Kerronnan puhekielinen kerronta häiritsi hieman, aluksi. Siihen tottui kuitenkin hyvin nopeasti. Ainoa asia mihin en tottunut kirjan aikana, ja mikä ärsytti suunnattomasti, olivat dialogit. Mielestäni dialogien pitäisi jotenkin erottua tekstistä, mutta nyt - ilman minkäänlaisia välimerkkejä - se sekottui normaalin kerronnan joukkoon, saaden jotkut kohdat tuntumaan hieman epämääräisiltä ja sekaisilta.
"Lugh on tässä. Olen saanut sen takaisin. Se on turvassa. En voi oikein usko sitä. Mä olen uneksinut tästä niin monia kertoja. Olen elänyt niin pitkään tätä hetkeä varten, vaan tätä hetkeä varten. Koko sen ajan kylmä tyhjyys mun sisällä. Lughin muotoinen tila, jota kukaan muu ei olis voinut täyttää. Ja nyt Lugh on tässä, taas mun luona, ja kaiken pitäis olla jälleen hyvin.
Mutta ei ole.
Mun koko ruumis on turta.
Epona. Koko loppuelämän ajan, joka kerta kun suljen silmät, mä näen, miten se loikkaa pois katolta. Kuulen, miten nuoli laulaa, kun se singahtaa mun jousesta Eponan sydäntä kohti.
Jack hidastaa niin, että se ratsastaa mun vieressä.
Oletko sä kunnossa? se sanoo.
Mä en sano mitään.
Kenenkään ei pitäis ikinä joutua tekemään, mitä sä teit, se sanoo. Tiedän, että se ei tunnut nyt siltä, mutta sä teit Eponan mittapuun mukaan oikein. Sä olit armollinen."
Arvosana: 8½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti