Kirja: Aitoa peliä (alk. per. Keeping it real)
Suomentaja: Mika Renvall
Gengre: scifi, nuoret, fantasia
Sarja: Kvanttipainovoima #1
Julkaisuvuosi: 2006 (suomessa 2013)
ISBN: 978-951-887-472-3
Vuoden 2015 kvanttiräjähdys muutti kaiken: aiemmin Maana tunnetusta maailmasta avautui reittejä toisiin todellisuuksiin. Nyt, kuutta vuotta myöhemmin, ihmiskunta elää rinnan muun muassa haltioiden, demonien ja elementaalien kanssa. Haltiat ovat outoja, eroottisia ja todella kyllästyneitä Taru sormusten herrasta- viittauksiin. Demoneista on parasta vain pysyä erossa. Taikuus on todellista ja vaarallisempaa kuin teknologia.
Erikoisagentti Lila Blackin keho on puoliksi lihaa ja luuta, puoliksi metallia: huippuaseistettu, tekoälyllä varustettu kyberkoneisto, jota hän vaivoin hallitsee. Kun Lila ja haltiarocktähti Zal joutuvat keskelle valtapoliittisia juonitteluja, voiko Lila luottaa enää edes sydämeensä?
Muita kirjailijan kirjoja: "Silver screen", "Living Next-Door to the God of Love" sekä sarjan muut osat, joita ei ole vielä suomennettu "Selling out", "Going under", "Chasing the Dragon" ja "Down to the Bone"
Arviointi: Kaksi ensimmäistä lukua oli täyttä tuskaa - myönnän sen ihan suosiolla. Sen jälkeen alkoi jotenkuten siedettävä jakso, joka vain parani paranemistaan. Joissain kohtia kyllä tuli niitä hetkiä, joilloin olisi vain halunnut heittää kirjan nurkkaan ja olla lukematta loppua. Kuitenkin, samalla pieni ääni sanoi, että loppu voisi olla mielenkiintoinen. Päätin siis jatkaa lukemista.
Kirja ei ollut mielestäni mikään mestariteos, mutta ei sitä nyt huonoksikaan voi kokonaan kutsua. Ja täytyy myöntää, että jään innolla odottamaan seuraavaa osaa. Toivon vain, että seuraavassa osassa kerronta olisi edes hieman sujuvampaa ja juoni etenisi tasaisemmin. Nyt se tuntui hyppelevän paikasta ja ajasta toiseen, vaikka kuitenkin koko ajan pysyttiin samassa tilanteessa.
"Lumous joka oli pitänyt Zalia tajuttomana, särkyi lopulta. Hänen tajuttomuutensa oli ollut niin syvää, ettei hänellä ollut minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka kauan siitä oli kun kotka oli lausunut vangitsemisloitsun. Ehkä vain sekunteja, tai vuosia, tai vuosisatoja.
Hän oli vedessä. Vettä oli paljon. Sitä oli oikein helvetisti. Vedessä oli paljon elämää. Kuhisemalla. Kasvien valtukunnat syntyivät, laajenivat, kukoistivat, joivat ja kuolivat. Kalat syöksähtelivät valppaina. Kauempana jotkin isommat hahmot lauloivat hiljaisia makean veden lauluja. Hän tunsi, että joissain kaukana oli paljon haltioita, ja muunrotuisia joilla oli eetterin lahja, Heidän äänensä rikkoivat sopusoinnun. Vielä kauempana oli enemmän tai vähemmän mahtavia olentoja, jotka elivät ja metsästivät ja piileskelivät valossa ja varjoissa. Jokin toisenlainen olento teki vaimeasti ja välähdyksenomaisesti itsensä tiettäväksi ja katosi ennen kuin hän ehti saada mitään selville."
Arvosana: 8-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti