Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Asuntonäytön jälkeisenä aamuna kuusivuotias Astrid löytää isänsä tapettuna vierashuoneesta. Merkkejä murtautumisesta ei ole, ja surma-aseena on käytetty perheen omaa keittiöveistä. Astrid väittää nähneensä jonkun yöllä huoneessaan, jonkun, joka silitti hänen poskeaan.

Rikospoliisi Emma Sköld ryhtyy tutkimaan juttua. Kun kuolema vierailee toisen asuntoesittelyn yhteydessä, on selvitettävä, mitä rauhallisella asuinalueella oikein tapahtuu.

     Avoimet ovet on Sofie Sarenbrantin kirjasarjan kirjoista ensimmäinen, joka suomennettiin vaikka kyseessä onkin jo sarjan kolmas osa. Viime vuoden lopulla ensimmäiset kaksi osaa sai myös suomenkielisen version ja luin ne ennen tähän osaan tarttumista. Monille sarjaan tutustuneille tämä kirja on kuitenkin ollut se ensikohtaaminen hahmojen kanssa, enkä voinut olla miettimättä tätä kirjaa lukiessani. 

     Tarina lähtee aikaisemmista osista tutulla rauhallisella tahdilla etenemään ja tulevaa murhaa pohjustetaan erinäisiin hahmoihin tutustumalla. Jännitettä on hieman enemmän kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta ei sitä vieläkään ole niin paljoa, että yöunia menettäisi. Hahmojen keskusteluiden kautta päästään etenemään kohti loppua ja lyhyet luvut edistävät nopeaa luettavuutta. 

     Kirjaan mahtui muutamia epäloogisuudessaan hämmentäviä tapahtumia. Suurimpana mieleen jäi kahta murhaa yhdistävä tekijä. Tekijä, joka on jostain syystä jäänyt huomaamatta ensimmäistä kuolemaa tutkittaessa. Tai itse ainakin ajattelen, että tiettyjen asioiden puuttuminen tulisi huomioida murhatutkinnassa.

     Näkökulmia ja hahmoja vilisee tässä kirjassa samoin kuin aikaisemmissakin kirjoissa. Onneksi päähenkilöt olivat jo itselle tuttuja, koska tässä kirjassa heihin ei juuri syvennytty. Henkilökaartin keskellä en päässyt selvyyteen tekijästä kuin vasta viimeisillä sivuilla. Tästä syystä loppu hämmensikin juuri sopivasti, ja haluan päästä lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Visning pågår
Suomentanut: Veijo Kiuru

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #3
Kustantaja: WSOY (2014, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä
Arvosana: ****

Muissa blogeissa: luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Luetut kirjat, Ankin kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Tahdon lukea kirjan, Tuulevin lukublogi

Jännitystä ja poliiseja, osa 2

Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)

****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri

     Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.

     Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)

***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos

     Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.

     Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)

***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri

     Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos. 

     Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).

Jo Nesbø: Rottien saari ja muita kertomuksia

Viisi kertomusta yhteiskunnan raunioilta.

Rikoskertomukset kiertävät maailmaa. Yhteistö niille on se, että maailmaa sellaisena kuin me sen tunnemme ei ole. Ja ihmisen henki on hiuskarvan varassa.

     Rottien saari ja muita kertomuksia on Jo Nesbøn toinen kokoelmakirjoista. Viime vuonna luin Mustasukkainen mies ja muita kertomuksia, enkä voinut sanoa sen olleen oma suosikkini. Tästä syystä tartuin tähän teoksen hieman ristiriitaisin tuntein ja mietin jättäväni koko kirjan lukematta. Onneksi kuitenkin lähdin kuuntelemaan tätä äänikirjana, sillä tämä oli parempi kuin Mustasukkainen mies. Ei tämäkään mikään mieleenpainuvin kirja ollut, mutta kaksi näistä viidestä kertomuksesta oli sellaisia, että olisin voinut jatkaa niiden lukemista kauemminkin. Kirjan ensimmäinen ja viimeinen tarina nousivat suosikeiksi, kolme muuta oli ihan ok, muttei aiheuttanut sen suurempia tunteita. Tasalaatuisempi teos ei kuitenkaan jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. 

 

"Jossakin lähellä takoo lipputangon naru tuulessa salkoa vasten. Katselen kaupunkia. Se vaikuttaa oudon rauhalliselta. Mutta 90-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ei tietenkään näe kaduilla pakenevia tai metsästäviä ihmismuurahaisia. Ei kuule mukiloitavien huutoja, armonpyyntöjä, varmistimen naksahdusta kun aseen piippu kohoaa. Mutta laukaukset kuulee. Jonkin yksittäisen moottoripyörän mylväisyt. Ja nyt pimeän laskeuduttua myös näkee tulipalot."

Rottien saari: Tämä ensimmäinen kirjan kertomuksista oli myös pisin. Tämä mahdollisti selkeästi paremman pohjustuksen ja sai mielenkiinnon herämään. Tarina sijoittuu viruspandemian jälkeiseen aikaan, kun yhteiskunta on romahduksen partaalla. Selviytymiskamppailu vahvojen ja heikkojen välillä on ottanut vallan ja jokainen on valmis tekemään mitä vain saadakseen nähdä huomisen. Kertomus eteni hyvällä vauhdilla ja piti mielenkiinnon loppuun asti.

"Kärpänen istahtaa minun kädelleni. Tuijotan sitä. Kärpäsen keskimääräinen elinikä on 28 päivää. Tietääkö kärpänen itse sen? Toivoisiko se pitempää elämää? Mitä kärpänen tekisi, jos sille tarjottaisiin pitempi elämä sillä ehdolla, että se tuhoaisi kaikki muistot rakkaimmistaan, omista saavutuksistaan, parhaista päivistään ja hetkistään? Kumman se valitsisi?"

Makulaattori: Toisen kertomuksen päähenkilö yrittää keksiä lääkkeen ikuisen elämän saamiseksi, samalla kun hän yrittää estää vaimonsa ennenaikaisen kuoleman. Tarina etenee hyvällä tahdilla, mutta se ei ollut mitenkään yllättävä. Tarina jäi etäiseksi ja unohtui äkkiä mielestä.

Kaskaat: Kolmas kertomus on rinnakkaistodellisuuksien mysteeriä käyttävä tarina rakkaudesta ja ystävyydestä. Tämä oli ihan mielenkiintoinen tarina, mutta olisin kaivannut siihen lisää yllättävyyttä. Nyt se oli vain tarina, jonka kuuntelee kyllä kerran, mutta ei siitä juuri mitään jäänyt mieleen.

"Jossain rääkyy lintu rumasti. Tai ehkä se on jokin muu eläin, Ken ei tiedä. Hän nostaa lasiputkilon kohti valkoista aurinkoa, työntää neulan pehmeän muovikannen läpi ja vetää mäntää ylös niin, että kirkas ja hiukan kellertävä neste imeytyy ruiskuun. Hikipisara löytää tiensä hänen tuuheiden kulmakarvojensa alta, hän mutisee kirouksen, kun hien suola kirvelee silmässä."

Seerumi: Kirjan lyhin tarina kertoo rikkaasta isästä ja huumeriippuvaisesta pojasta. Tarinalla oli pituutta n. 30 sivua, eikä siinä ajassa ehtinyt herätä kunnolla mielenkiintoa juonta tai hahmoja kohtaan. Lopun jännite jäi hieman vajaaksi ja siksi se ei päässyt yllättämään ansaitsemallaan tavalla.

Musta hevonen: Kirjan viimeinen tarina päätti teoksen mielenkiintoisesti ja sopivan koukuttavasti. Tykkäsin tästä, sillä tässä oli jännitettä ja juonenkäänteitä tasaiseen tahtiin. Hahmot jäi tässäkin hieman valjuiksi, mutta toisaalta sataan sivuun ei ehdi kovin ihmeellistä pohjaa luomaankaan.

Rotteøya og andre fortellinger
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen

Äänikirjan lukija: Jukka Pitkänen
Genre: mysteeri, novellikokoelma, scifi
Kustantaja: Johnny Kniga (2021)

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Macbeth, Lepakkomies, Torakat, Mustasukkainen mies
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Kirjarouvan elämää

J.R. Ward: Sitomaton rakastaja

Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.

Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.

     Mustan tikarin veljeskunnasta kertova kirjasarja jatkuu Vishousin, yhden suosikkihahmoni tarinalla. Kirjassa päästään Vishousin päähän ja menneisyyteen, paljastaen monta salaisuutta kirotusta soturista. Samalla mukaan kuvioihin astuu Jane, ihmiskirurgi, joka laittaa pakan aivan sekaisin. Maailma on muutoksessa ja niin on myös ikivanhat tavat. Kun jotkut asiat muuttuvat, toiset asiat saatetaan vanhoille uomilleen.

     Sitomaton rakastaja jatkaa tasaisen hyvällä laadulla, joka on aikaisemmista osista jo tuttua. Vishous on yksi suosikeistani, joten tämän osan lukeminen nyt jo kolmatta(?) kertaa ei tuottanut ongelmaa. Vampyyrien vihollisista, lessereistä, ei tässä osassa juurikaan kuulla. Tarina keskittyy vain Vishousin ja veljeskunnan elämään. Samalla päästään tutustumaan vielä paremmin yhteen veljeskunnan koulutettavaan Johniin. Kouluttettavien joukossa muutoksen kokevia alkaa tupsahdella ja muutos saa aikaan liikehdintää myös ihmissuhteissa.

Lover Unbound
Suomentanut: Maria Sjövik

Genre: fantasia, romantiikka, aikuiset, erotiikka
Sarja: Mustan tikarin veljeskunta #5
Kustantaja: Basam books* (2007, suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Pimeyden rakastaja, Ikuinen rakastaja, Herätetty rakastaja, Paljastettu rakastaja
Arvosana: ****½

*Nykyinen Viisas elämä

Elina Rouhiainen: Uhanalainen

Raisa Oja, 17-vuotias Kallion kasvatti, ei Kainuun korven Hukkavaaraan muuttaessaan osannut aavistaa, miten paljon hänen maailmansa muuttuisi. Paettuaan susirajan vaaroilta takaisin Helsinkiin Raisa on yrittänyt keskittyä kaiken tapahtuneen unohtamiseen.

Mutta suuri rakkaus, Mikael, ei ole niin vain unohdettavissa. Eikä Hukkavaara ole vielä paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan.

Sudet kutsuvat. On pakko palata takaisin, vaikka se tarkoittaa ajatumista keskelle repivää taistelua.

Jos edes omiin tunteisiinsa ei voi luottaa - keneen tai mihin voi?

     Uhanalainen on jatkoa hyvin alkaneelle Susiraja sarjalle. Kyseessä ei ole mikään uutuus ja itsekin olen tullut tämän osan joskus lukeneeksi. Sarjan lukeminen jäi kuitenkin silloin syystä jos toisesta kesken, mutta nyt olen korjaamassa tuota vääryyttä. Tästä syystä luin sarjan ensimmäisen ja toisen osan uudelleen, kohta pääseen itselle uusien kirjojen pariin.

     Susiraja on Raisasta ja ihmissusista kertova kirjasarja, joka sijoittuu pitkälti näiden kahden ensimmäisen osan ajan Hukkavaaraan. Salaisuuksia nousee esiin vähän väliä ja nuoret yrittävät selvitä näiden keskellä. Tässä osassa on kulunut jonkin aikaa ensimmäisen osan viimeisimmistä tapahtumista. Raisa on taas Helsingissä, kunnes Hukkavaara kutsuu uudelleen luokseen. Raisa saa tietää uusia asioita Hukkavaaran asukkaista ja samalla hän yrittää saada selvyyttä itsestään.

     Tämä sarja on riittävän kevyttä luettavaa, että siihen voi upota hetkeksi ja jäädä sitten kaipaamaan lisää. Susitarinat ovat niin lähellä sydäntäni, että en voi olla rakastumatta hieman jokaiseen kirjaan, jossa on ihmissusia jossain muodossa. Kirjan romantiikka on nuorille soveltuvaa, ei liian raskasta, mutta kuitenkin koko maailman muuttavaa. Ainoa asia, josta itse en tässä kirjassa juurikaan tykännyt, oli itse Raisa. Hänen ajattelu, päätöksenteko ja kehittyminen kirjan aikana saivat aikaan harmaita hiuksia. 

     Tulin lukeneeksi Kesyttömän melkein kaksi vuotta sitten, toivottavasti tartun kolmanteen osaan hieman nopeammalla tahdilla. Sillä tämän kirjan lopetuksen jälkeen, haluan lisää.

Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Susiraja #2
Kustantaja: Tammi (2013)

Kirjailijan muut teokset: Kesytön, Muistojenlukija, Aistienvartija
Arvosana: ****

Outi Moisio: Kun äänesi löysi minut

Lukion viimeisellä luokalla oleva Emilia saa roolin uuden koulunsa musikaalista. Mukana on myös aina aurinkolaseja pitävä mielettömän upeasti laulava Johan, joka ei jostain syystä haluaisi Emiliaa lähelleen. Musikaaliharjoitusten lomassa Emilia ihastuu Johaniin ja tunne tuntuu olevan molemmin puoleinen, ainakin välillä. Emilia alkaa kuitenkin pian nähdä outoa valoa Johanin ympärillä. Käsittämättömät katoamiset kesken dueton saavat hänet epäilemään, että Johanilla on jotain salattavaa. Kun totuus lopulta paljastuu, se laittaa uusiksi Emilian uskomukset, toiveet ja tulevaisuuden.

Emilian tapaaminen saa Johanin elämän sekaisin. Tunteet, ja erilaiset säännöt, repivät häntä kahteen suuntaan, ja kun hän lopulta paljastaa Emilialle salaisuutensa, ei takaisin ole enää paluuta.

     Outi Moision viime vuoden lopulla ilmestynyt Kun äänesi löysi minut osui silmääni Facebookissa Moision mainostamana. Kirjan kuvaus sai kiinnostukseni heräämään, joten laitoin kirjan heti varaukseen kirjastosta. Se, että kirja on ensimmäinen osa kahden kirjan sarjasta, vain lisäksi varmuuttani haluta tarttua tähän. Kun kirja sitten vihdoin päätyi omaan lukupinooni työpöydän kulmalle, tartuin siihen heti mahdollisuuden tullessa. 

     Mikäli tämä kirja olisi julkaistu noin viisi vuotta sitten, olisin varmasti rakastunut tähän. Silloin lukupinossani oli useita samantyylisiä kirjoja: paranormaalia nuorten kirjallisuutta yltiöpäisellä romantiikalla höystettynä. Nyt tämä kirja ei päässyt omissa käsissäni sille tasolle, kun se voisi jonkun muun kohdalla päästä. Ja tästä syystä suosittelen kaikkia tarttumaan siihen ja kokeilemaan, toimisikö tämä sinun kohdalla paremmin.

     Ei tämä kirja huonokaan ollut, en vain ehkä ollut juuri tämän kirjan kohdeyleisöä. Itselle tämä kirja oli hieman liian tasapaksu ja hitaasti etenevä teos, täynnä nuorta rakkautta, joka vie jalat alta jokaisessa kulmassa ja käänteessä. Jäin myös kaipaamaan hahmoilta jotain lisää, nyt he jäivät hieman etäisiksi. Tämä tosin osin selittyy sillä, että tarina kerrotaan Emilian näkökulmasta ja Johanin ajatuksista saadaan käsitys vain muutamissa kohdissa lyhyesti ja ytimekkäästi.

     Kuten sanottu, kirjassa oli suuressa roolissa romantiikka ja sen käänteet. Joskus en edes ymmärtänyt kaikkien käänteiden syytä. Ehkä se vain oli nuoren rakkauden aikaan samaa tunteiden vaihtelua laidasta laitaan ilman sen kummempaa syytä? Joillekin tämä toimii varmasti paremmin kuin itselle, nyt se aiheutti lähinnä ärsytystä. 

     Mikäli kiinnostuksesi kirjaa kohtaan heräsi, mutta fantasia ei ole sinun juttusi, suosittelen silti tähän tarttumista. Vaikka kirjaa voi kuvailla fantasian alle kuuluvaksi, fantasian elementit ovat hyvin pienessä roolissa ja sitä ei tungeta väkisin lukijalle. Jos taas olet fantasian rakastaja, tämä kirja voi silti olla sinulle sopiva. Fantasiaa oli mielestäni juuri sopivissa määrin. Ja vaikka se herätti kysymyksiä, toivon näihin tulevan vastauksia sarjan toisessa osassa.

     Yhtenä tärkeänä tekijänä kirjassa kulkee mukana musiikki. Kirjan loppuun onkin listattu liuta kappaleita, joihin on viitteet myös tekstin seassa. Listauksesta löytyi niin itselle tuttuja kuin tuntemattomiakin kappaleita. Koin tämän ihanana lisänä, vaikka itse en kappalelistaa hyödyntänytkään lukiessani. 

Genre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Kadonnut ääni #1
Kustantaja: BoD (2021)

Arvosana: ***

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja

Rick Riordan: Pedon varjo

Kanen sisarukset Carter ja Sadie tiesivät saavansa koulutusta taikavoimien käytössä saattaakseen muinaisten Egyptin jumalten järjestyksen jälleen maailmaan. Mutta heillä ei ollut aavistustakaan, että maailma suistuisi samalla täydelliseen sekasortoon.

Kaaoksen käärme Apep uhkaa tuhota koko maailman. Taikurit ovat kääntyneet toisiaan vastaan, ja jumalat ovat katoamassa. Lisäksi Kanen sisarusten rinnalla taistelleista ystävistä toinen on kadottamassa elämänvoimansa ja toinen pitää aisoissa vanhuudenhöperöä Ra-auringonjumalaa.

Syöksyessään hengenvaarallisesta seikkailusta toiseen sisarukset yrittävät olla ajattelematta, että he ovat vain pari nuorta, joiden tehtävänä on estää maailmaa syöksymästä omaan tuhoonsa.

     Pedon varjo on egyptin mytologialla maustetun Kanen aikakirjat trilogian päätösosa. Kuten aikaisemmat kaksi osaa, olen lukenut tämänkin kirjan joskus aikaisemmin, mutta siitä kerrasta ei ole mitään muistikuvia. Edes nyt lukiessani ei tullut sellaista oloa, että tämä olisi jollain tavalla tuttu. Ehkä se kertookin jotain silloisesta lukukerrasta ja epäilen, että tämän kerran jälkeen tilanne olisi jotenkin muuttunut.

     Mikäli trilogian toinen osa Liekehtivä valtaistuin olikin mielestäni hieman ensimmäistä osaa parempi, tämä päätösosa ei jaksanut innostaa missään vaiheessa. Tämä oli hieman lyhyempi kuin aikaisemmat osat, mutta sen lukemiseen meni silti kauemmin. Tulin tätä lukiessani ajatelleeksi, että Sadien ja Carterin kohtalo eivät missään kohtaa nousseet itselle huolenaiheeksi. Eikä heidän ystävienkään. Mikäli minulla ei olisi tällä hetkellä tavoitteena lukea kaikkia Riordanin kirjoja, olisin jättänyt tämän kirjan kesken useaan otteeseen. Kirjalle antamani kolme tähteä ovat olemassa vain siksi, että Riordan osaa kyllä kirjoittaa. Tämä kirja(sarja) ei vain nyt ollut minulle.

The Serpent's Shadow
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Kanen aikakirjat #3
Kustantaja: Otava (2012, suom. 2013)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin
Arvosana: ***