Katriina Huttunen: Surun istukka

Naisen tytär on tehnyt itsemurhan. Selviää, että masennukseen sairastunut tytär on lunastanut apteekista kahtenä peräkkäisenä päivänä kaikki hänelle määrätyt reseptilääkkeet. Minkäänlaista viestiä tytär ei ole jättänyt.
Mikään äidin elämässä ei ole enää koskaan kuten ennen. Suru on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen. Lohtua ei ole.
Äidin koti on nyt vanhalla hautausmaalla, jonka hautoja katsellessaan hän tuntee kuuluvansa johonkin. Vain siellä hän tuntee hetken rauhaa, siellä hän voi olla tyttärensä luona, surunsa kanssa.
Menetyksen mukana tulee viha. Itsesyytökset, raivo, pettymys itseen, toisiin. Pelko, kauhu, häpeä. Katumus. Mutta suurin kaikesta on suru. Ja syvän surun keskellä on salaisuus, tytär, lapsi jota ei enää ole.
Menetyksen mukana tulevat myös sanat. Nainen alkaa kirjoittaa, eikä hän halua lopettaa.

     Surun istukka on Huttusen omaelämäkerrallinen esikoisteos, mikä luo minulle (taas) sen fiiliksen, että en halua antaa kirjalle mitään erillistä arvosanaa tai muutenkaan arvostella itse tarinaa. Minun on kuitenkin sanottava muutama sana tästä teoksesta, enkä sillä halua mitenkään loukata ketään tai vähentää kirjan tärkeää sanomaa ja sen arvoa.

     "Saanko elää, saanko kuolla. Kaikki se mitä en muista. Kaikki se mitä muistan. En halua unohtaa mitään. En halua mitään.
     Surun istukka yhdistää kuolleen lapsen ja äidin. Elän, siis suren. Suren, siis elän. Sitten kun olen kuollut, en voi enää surra. Siksi minun on surtava nyt. Tämä on elämäni viimeinen tilaisuus."

     Tämän teoksen lukeminen oli raskasta. Aihe jo yksinään ei ole mikään positiivinen, mutta lisäksi kirjan kerronta teki tästä raskasta. Samoja asioita toistettiin useaan otteeseen ja mikään ei tuntunut menevän eteenpäin. Asioihin palattiin ja sitten taas hypättiin elämässä pari kuukautta eteenpäin. Itse koin tämän takia, että tarinassa oli vaikea pysyä mukana. Vähän väliä oltiin taas pakkaamassa tyttären kodin tavaroita ja seuraavalla sivulla tyttären kuolemasta oli vuosi. Lisäksi kirjassa toistettiin useaan otteeseen samoja asioita: tyttären itsemurha, lääkkeet ja valitukset lääkefirmoille, syyllisyys, hautausmaalla käyminen joka päivä. Toki nämä on asioita, jotka väistämättä tälläisessa kirjassa esiintyy, mutta itselleni toistoa oli liikaa.
     Kirjassa mainittiin vain pariin otteeseen naisen toinen lapsi, poika. Mitä hänelle tapahtui? Miksi nainen ei pitänyt toiseen lapseensa yhteyttä? Toisen lapsen unohtaminen kokonaan tuntui hieman oudolta ja ehkä vähän tylyltä. Toki kaikki kokee surunsa eritavoin ja käsittelytapoja on yhtä monta kuin meitä ihmisiäkin on. Mutta silti. Jäin kaipaamaan lisää kerrontaa hänestä.

     "Haluaisinko sanoa jotain muille äideille. Mitä haluaisin sanoa. Rakastakaa lapsianne. Ymmärtäkää heitä. Antakaa heille anteeksi. Älkää syyllistäkö heitä. Kunnoittakaa heitä. Olkaa kärsivällisiä. He ovat tärkeintä mitä teillä on.
     Kukaan meistä ei ole valinnut äitiään. Äiditkään eivät ole valinneet lapsiaan, mutta äideillä on aina valta tuhota lastensa elämä."

     Odotin kirjan loppuun asti, että surutyössä päästäisiin eteenpäin, mutta turhaan. Samoja asioita jauhettiin alusta loppuun, eikä mitään edistystä tuntunut tapahtuvan. Se teki tästä kirjasta hieman masentavan lukea. Siis vielä lisää. Oli tämä kuitenkin hyvin ajatuksia herättävä teos ja suosittelen koko sydämestäni sen lukemista jos aiheesta lukeminen yhtään kiinnostaa.

     "Lapseni kuoleman jälkeen en ole pitänyt ihmisistä. En tule enää toimeen juuri kenenkään kanssa. En välitä juuri kenestäkään, en jaksa kuunnella, en jaksa vastata, en jaksa. Haluan vain syödä ja nukkua. Olen kiinnostunut kuolemasta mutta vain tästä yhdestä kuolemasta. Olen kiinnostunut itsemurhasta mutta vain tästä yhdestä itsemurhasta. Olen kiinnostunut masennuksesta mutta vain tästä yhdestä masennuksesta. En itse ehkä tiedä mitä masennus on tai miltä se tuntuu, sotken sen väsymykseen ja nälkään ja sydänsuruihin ja pettymyksiin ja yleiseen kyllästymiseen ja siihen että olen tympääntynyt elämääni ja itseeni. Varsinkin öisin. Varsinkin itseeni."

Nimi: Surun istukka
Kirjailija: Katriina Huttunen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 319
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ei arvosanaa

Lukuhaasteet: Helmet19 (40. Kirja käsittelee mielenterveysongelmia)

Jo Nesbo: Verta lumella, osa 1

Toisenlainen joulu 1977.
Oslolainen Olav on Daniel Hoffmannin asiainhoitaja. Hoffmannin pääasialliset elinkeinot ovat huumekauppa ja prostituutio.
Olav ei käsittele huumeita eikä sekaannut parittamiseen. Hän on sellaiseen aivan liian heikko ja herkkäluontoinen. Hänen asiansa on hoitaa kappaleita.
Tämän keikan pitäisi näyttää asuntomurrolta. Kappale pitäisi hoitaa Hoffmannin kotona. Liikutaan vaarallisilla vesillä. Yksityisalueella.
Lähestytään hetkeä, jolloin keikan kohteena oleva ihminen alkaa ymmärtää elämän rajallisuuden. Hänen asiansa hoidetaan, hänestä tulee Olavin kappale.
Tänä jouluna lumi on punaista.

     Tämä kirja oli lyhyt ja ytimekäs. Sivuja ei ollut montaa ja lisäksi teksti oli sen kokoista, että sivulle ei paljoa tekstiä mahtunut. Tämä lyhyys toi esille yhden ongelman, hahmot jäivät valjuiksi ja kuvailua ei ollut. Asiat vain painoivat menoaan eteenpäin ja välillä näin lukijana joutui miettimään, että missä asti sitä oikeastaan jo mennään. Lisäksi kirjassa oli muutama kohta, josta ei aivan ottanut selvää, että tapahtuivatko ne oikeasti vai eivät. Ja taas hämmennys oli suuri.
     Lyhykäisyydessään tämä kirja kertoo rakkaudesta, rahaan. Tämä kertoo Olavista, joka saa hoidettavakseen "pomonsa" vaimon. Vaimosta pitäisi tulla uusi kappale. Asiat eivät kuitenkaan mene ihan niin kuin on suunniteltu, sillä Olav saa tietää Hoffmanin vaimosta erään asian. Hän päätyy ratkaisuun, joka tulee maksamaan hänen hengen, ellei hän tee asialle jotain, pian. Kun Olav yrittää saada pois päiviltä sen henkilön, joka hänen henkeään uhkaa, hänet petetään ja homma menee vielä vähän enemmän mönkään. Kirjan lopetus saa lukijan miettimään kaksi kertaa, että mitä hittoa tässä nyt oikein tapahtui. Mikä on totta? Mitä seuraavaksi?
     Olav on kirjan hahmoista ainoa, kenestä saa jonkinlaisen otteen. Alussa hänestä kerrotaan hieman, lopussa kuvaillaan hänen ulkonäköään. Ei siis mikään ihmeellinen kuvaus hänenkään kohdalla. Mutta jotain kuitenkin. Muista hahmoista ei saa oikeastaan mitään irti, joitain pieniä paloja ehkä ulkonäöstä. Lisäksi päästään hieman tutustumaan Mariaan, kuuroon naiseen, johon Olav on ihastunut ja kuka on ihastunut Olaviin. Hänestäkään ei kerrota paljoa, mutta vähän.

     "Eli tiivistettynä asia menee näin: En osaa ajaa hiljaa, olen pehmeä kuin voi, rakastun aivan liian helposti, menetän malttini kun suutun ja olen huono matematiikassa. Olen lukenut yhtä ja toista mutta tiedän hyvin vähän, enkä ainakaan mitään sellaista mille olisi käyttöä. Ja kirjoitan hitaammin kuin tippukivi kasvaa."

     Se minun on kuitenkin tästä kirjasta sanottava, että tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tämä oli erilainen kirja kuin odotin. Tämä oli erilainen kirja kuin vastaavat. Tämä oli kirja, joka jatkoi sitä käsitystäni Nesbosta, minkä sain hänen toista kirjaansa, Isänsä poika, lukiessani. Mielipiteeni hänestä kirjailijana vain parani. Tykkäsin siis tästä kirjasta, vaikka siinä oli paljon puutteita. Toki jos tarkoitus on kirjoittaa lyhyt kirja, ei siihen saa kaikkea mahdollista mahdutettua. Annan siis sen takia hieman anteeksi. Muuten, suosittelen kyllä tätä jos nopealukuinen jännitys yhtään kiinnostaa.

Nimi: Verta lumella (Blood on Snow)
Kirjailija: Jo Nesbo
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri
Sarja: Verta lumella #1
Sivumäärä: 195
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika
Arvosana: ***1/2

Lukuhaasteet: Helmet19 (48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä)

Anna Ekberg: Uskottu nainen

Christian ja Leonora näyttävät parilta, jolla on kaikkea: hyvä avioliitto, suuri kaunis koti ja aikuistuva poika, joka on juuri parantunut vaikeasta sairaudesta.
Kiiltokuva repeää, kun Leonoralle selviää, että Christianilla on suhde nuoren kollegansa Zenian kanssa.
Voisiko mies todella hylätä vaimon, joka on uhrannut uransa ja elämänsä hoitaakseen sairasta poikaansa ja huolehtiakseen perheestä? Leonora päättää estää Christiania lähtemästä. Ja hänellä on siihen keinot.
Christian saa huomata, ettei hänellä ole ulospääsyä avioliitostaan - ainakaan niin kauan kun Leonora on elossa.
Christian ryhtyy toteuttamaan epätoivoista suunnitelmaa, jonka seurauksia hän ei pahimmissa painajaisissaankaan olisi osannut kuvitella. Onko hän koskaan todella tuntenut vaimoaan?

     Uskottu nainen on kerrottu selvittämätöntä rikosta tutkineen konstaapelin/poliisin näkökulmasta, kun hän kertoo tarinaa monta vuotta myöhemmin tyttärelleen hänen hääpäivänään (jos oikein ymmärsin). Keskustelu käydään kahvilassa, mikä mielestäni on hyvin outo paikka käsitellä vanhoja rikoksia. Rikoksen lisäksi kirjassa on muistoja poliisin omasta elämästä, kun hänen vaimo oli vielä elossa ja elämä hymyili. Tyttären rooli kuuntelijana on kyseenalaistaa tarinan eri kohtia, sillä kuten todettu, rikoksen tekijöitä ei koskaan saatu kiinni ja osa tarinasta on pelkkää arvailua. Lisäksi tyttären on tarkoitus oppia tarinasta jotain, kuten hänen isänsä monesti mainitsee, tarinalla on opetus. Näin lukijana en ole aivan varma, että mikä tarinan opetus olevinaan oli. Sekö, ettei omaan kumppaniin saa luottaa? Hämmentävä opetus ja hämmentävää antaa se sellaisena päivänä.
     Toinen asia mikä tässä kirjassa minua hämmentää, on kirjan nimi. Niin kuka oli tuo uskottu nainen? Ehkä olen vain tyhmä, mutta en vain tajua sitä. Ehkä suomennettua nimeä ei saisi miettiä liikaa, varsinkin kun alkuperäinen nimi (huonolla tanskallani), on suurin piirtein "Rakkaus aikuisille" (myönnetään, googlen kääntäjä oli käytössä). Paljon ymmärrettävämpi nimi tälle kirjalle.

     "Tekstiviestin ääni repii hänet pois mietteistään. Uusi puhelin tuntuu painavammalta, se on Peterin vanha, pelkkä väliaikainen ratkaisu. Zenia kirjoittaa, että hän odottaa iltaa kovasti. Ja Christianin näkemistä. Lisäksi viestissä on hymiö ja sydän, ikään kuin he olisivat rakastuneita teinejä. Alussa hänen oli vaikea tottua niihin, hänestä hymiöt ja sydämet olivat liikaa. Mutta nykyään ne eivät häiritse häntä. Rakastumisella on sellainen vaikutus: se antaa luvan olla jotain liikaa, liian iloinen, liian surullinen."

     Kuten edellä mainitsin, päätarinan keskellä oli pätkiä poliisin omasta elämästä sekä tarinan päähenkilöiden aikaisemmasta elämästä. Itse en nähnyt kaikille näille pätkille minkäänlaista järkevää tarkoitusta, kuin olla vain täytteenä. Jotkut pätkät liittyivät myöhempään tarinaan, mutta varsinkin poliisin elämästä kertovat pätkät tuntuivat vain turhilta. Jos tämä kirja olisi osa sarjaa, niin silloin voisin ymmärtää ne. Nyt kuitenkaan niille ei ole mitään jatkoa, eivätkä ne tuoneet tarinaan mitään uutta ja ihmeellistä. Lähinnä poliisista tuli katkeramman oloinen pitkin tarinaa, kun hänen onnensa on viety ja hänen tytär on astumassa uuteen vaiheeseen elämässään.

     "- Sanon vain, että rakkaus on mainettaan vaarallisempaa. Ihmiset rakastuvat ja tulevat jätetyiksi. Kun kävelet alttarille, mitä tahansa voi tapahtua.
     - Isä. Katso minua.
     Holger tottelee. Katsoo tytärtään, tämä on kaunis, kaunis ja kiukkuinen ja rakastava ja kiihkeä.
     - Rakastan sinua. Et menetä tytärtäsi, vaan saat pojan. Pojan, jota et koskaan saanut. Mark rakastaa sinua. Ja sinä rakastat häntä. Eikö niin?"

     Kirjan juoni eteni muuten ihan hyvin, välillä ei tapahtunut oikein mitään, mutta muuten ei valittamista. Ennalta-arvattavia kohtia oli useita, mutta kyllä siellä tuli pari yllätystäkin (vaikka nekin omalla tavallaan oli odotettavissa tavalla tai toisella). Kaiken kaikkiaan tämä oli kirja, jonka lukeaa kerran, mutta jota ei jää sen enempää muistelemaan ja kaipaamaan.

Nimi: Uskottu nainen (Kærlighed for voksne)
Kirjailija: Anna Ekberg
Suomentanut: Katarina Luoma
Genre: trilleri, mysteeri
Sivumäärä: 416
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2016 (suom. 2019)

Arvosana: **½

J.R.R. Tolkien: The Hobbit

Bilbo Baggins is a hobbit who enjoys a comfortable, unambitious life, rarely traveling any farther than his pantry or cellar. But his contentment is disturbed when the wizard Gandalf and a company of dwarves arrive on his doorstep one day to whisk him away on an adventure. They have launched a plot to raid the treasure hoard guarded by Smaug the Magnificent, a large and very dangerous dragon. Bilbo reluctantly joins their quest, unaware that on his journey to the Lonely Mountain he will encounter both magic ring and a frightening creature known as Gollum.

     Aloitin tämän kirjan lukemisen pienellä jännityksellä, sillä olen joskus yrittänyt (pariinkin otteeseen), lukea Taru sormusten herrasta -trilogian ensimmäistä osaa, huonolla menestyksellä. Jotenkin ajattelin, että tämä kirja tulee varmaan olemaan samanlainen, tylsää kuvailua pitkän ajan ja ehkä jossain vaiheessa tapahtuu jotain ihmeellistä. Toinen syy jännitykseeni oli se, että omasta kirjahyllystäni tämä löytyy vain englannin kielisenä painoksena, joten luetunymmärtämisessä voisi tulla vaikeutta. Ja niinhän siinä osittain tulikin, sillä kirjan teksti oli joiltain osin hyvin vanhaa ja useammassakin kohtaa tuli vastaan hieman outoja sanoja. Vaikeuksien jälkeen kuitenkin voittoon ja voin sanoa, että tämä oli paljon parempi kirja kuin alkuun osasin odottaa.
     Hobitti kertoo siis Bilbo Reppulin matkasta kohti kääpiöiden ennen muinoin omistamaa vuorta, jossa nyt asusta lohikäärme Smaug. Matkan varrelle riittää menoa ja melskettä, eikä läheltä-piti -tilanteilta vältytä. Matkalla Bilbo putoaa Klonkun "pesään" ja löytää sormuksen. Sormuksen avulla hän saa parannettua mainettaan kääpiöiden silmissä, ketkä eivät aluksi usko Bilbosta olevan oikein mihinkään. Sormuksen avulla hän pääsee myös pois monesta kiipelistä ja saa joukon matkan jatkumaan.
     Kirjan juoni eteni hyvää vauhtia eteenpäin heti alusta alkaen, eikä turhaa kuvailua ollut. Näin kun luin englanniksi, tuo kuvailun vähäisyys oli vain plussaa. Jos olisin lukenut suomeksi, olisin ehkä kaivannut sitä hieman lisää. Kaikki tarpeellinen kuitenkin kuvailtiin hyvin, varsinkin hahmot. Täytyy kuitenkin myöntää, että Bilbon seuralaiset menivät jotkut sekaisin, mutta onneksi muistin elokuvista jonkun verran, että kuka on kuka.
     Juoni siis eteni hyvää vauhtia ja jos ottaa huomioon, että tästä kirjasta on tehty peräti kolmiosainen elokuvasarja, ei kirjaan mahdu kauheasti mitään ylimääräistä. Sillä jos olet nähnyt nuo elokuvat niin tiedät, että niissäkin tapahtuu jos vaikka ja mitä. Elokuviin verrattuna kirjassa tapahtumat menivät aikalailla samalla tavalla. Toki muutoksia oli paljon (ja elokuvissa on paljon sellaista mitä kirjassa ei ole), mutta pääpiirteet olivat hyvinkin lähellä toisiaan. Silti erilaisuuksia oli sen verran, että kirjaa oli mukava lukea ja sitä ei tullut koko aikaa verrattua elokuviin (tosin siitä, kun viimeksi näin elokuvat on jo toki aika kauan).
     Kaikkien hyvin piirteiden lisäksi kirjassa oli ainakin yksi asia, joka itseäni hieman ärsytti ja otti aina silmään. Kirjassa oli meinaan hyvin paljon kohtia joiden pointti oli suurin piirtein "tästä lisää myöhemmin" tai "tästä jo kerroin". Mielestäni tällaiset lisäykset ovat turhia ja tässä kirjassa niitä oli usein. Toki ne eivät kauheasti tarinaa hidastaneet, ne tuntuivat vain ylimääräisiltä.
     Kaiken kaikkiaan tämä oli teos, jonka ihan mielelläni voisin lukea vielä joskus uudelleen. Ehkä seuraavaksi suomeksi, jos vaikka ymmärtäisi vielä paremmin, että mistä on milloinkin kysymys.

Nimi: The Hobbit or There and Back Again
Kirjailija: J.R.R. Tolkien
Genre: fantasia, seikkailu, nuoret, klassikko, lapset
Sivumäärä: 276
Kustantaja: Houghton Mifflin (suom. WSOY)
Julkaisuvuosi: 1937 (suom. 1985)

Arvosana:***½

J.K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

Harry kohtaa ankeuttajat ennne kuin lukuvuosi Tylypahkassa ehtii alkaa, koulun uusi opettaja Dolores Pimento ottaa hänet silmätikukseen ja arpea särkee polttavasti. Lisäksi Harry näkee merkillisiä unia, että pelkää menettävänsä järkensä. Harryn ongelmat johtuvat Voldemortin kasvavista voimista ja taistelu häntä vastaan vaatii järeämpiä keinoja. Dumbledore kokoaan avuksi Feeniksin kiltaa, mutta se ei miellytä Taikaministeriötä. Onko Harryn käytävä yksin taisteluun pahaa vastaan?
     Kuva syvenee, tunnelma tihenee. Lukuvuoden aikana tapahtuu ja paljastuu asioita, jotka mullistavat Harryn elämän.

     Harry Pottereiden uudelleen lukemiseni alkaa pikkuhiljaa saavuttamaan sen vaiheen, kun oikeasti alkaa tapahtua. Feeniksin killassa on niin paljon asioita, että kirjan paksuus ei tunnu edes häiritsevän kun tarina vain vie menneessään ja pitää otteessaan. Nyt kirjan lukemisen jälkeen voisin aloittaa sen uudelleen alusta, sillä vaikka olen lukenut kirjan joskus aikoja sitten useaan otteeseen, tuntuu kuin jotain uutta tulisi aina huomattua.
     Feeniksin kilta on täynnä nuoruuden kasvua, henkistä ja fyysistä. On huutoa, raivoa, itkua, naurua. Kaikkea sekaisin. Aina ei edes tiedä, että mitä pitäisi tuntea. Rowling onkin saanut hyvin kuvailtua tuota vaihetta nuoren elämässä, varsinkin Harryn näkökulma tulee hyvin esiin. Kun kaikki ei mene nappiin ja ongelmia vain kasaantuu, menee paremmillakin ihmisillä hermo.
     Kuten muissakin osissa, suuri osa kirjasta painottuu siihen aikaan jonka Harry ystävineen viettää koulussa. Tässä osassa kuitenkin paremmin tuodaan esille sitä, mitä siellä koulussa tehdään ja mitä siellä oikeasti tapahtuu. Toki hyvin suuri osa kouluvuodesta vain ohitetaan, mutta paljon myös kerrotaan sellaista mitä ei ennen ole kerrottu. Oppitunteja kuvaillaan enemmän. Elämää tuntien ulkopuolella kuvaillaan enemmän. Lisäksi päästään tutustumaan uusiin hahmoihin ja joihinkin vanhoihin hahmoihin vielä paremmin. Kokonaisuutena tämä osa on ehkä paras tähän astisista Pottereista.

Nimi: Harry Potter ja Feeniksin kilta (Harry Potter and the Order of the Phoenix)
Kirjailija: J.K. Rowling
Suomentanut: Jaana Kapari
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Harry Potter #5
Sivumäärä: 1050
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2003 (suom. 2004)

Kirjailijan muut teokset: Viisasten kivi, Salaisuuksien kammio, Azkabanin vanki, Liekehtivä pikari
Arvosana: *****

Jan Guillou: Pohjoinen valtakunta

Arn ja Cecilia ovat sovittaneet lihallisen syntinsä, kumpikin tahollaan. Arn matkaa saattueensa kanssa takaisin Pohjolaan ja tapaa Ceciliansa yllättävällä tavalla. Suuri on se uhka, että Cecilia päätyy abbedissaksi eikä Arnin puolisoksi, mutta naisellisella neuvokkuudella kaikki selviää. Aikana jolloin rakkausavioliitot ovat yläluokassa äärimmäisen harvinaisia, on tämä Meidän Rouvamme siunausta nauttiva rakkaus suistaa valtakunnan sotaan.
     Tärkeintä on, että Arn ja Cecilia saavat toisensa yli kahdenkymmenen vuoden odotuksen jälkeen ja asuttavat Forsvikin.

     Pohjoinen valtakunta on kolmiosaisen kirjasarjan päätösosa (lisäksi on kirjoitettu vielä neljäs kirja, joka on itsenäinen osa). Tarina jatkuu siitä mihin toisessa osassa, Temppeliherrassa, päästiin ja kuljettaa lukijaa Ruotsin historiaa eteenpäin. Tässä osassa, kuten muissakin osissa, on sotaa ja taistelua, mutta ei niin paljoa ja nämä tapahtumat painottuvat hyvin suurelta osin loppuun. Muuten kirja on kevyttä kerrontaa kaupunkien rakentamisesta ja sotajoukkojen kehittämisestä. Toki valtataistelua käydään koko kirjan ajan, vaikka miekat viuhuvatkin vasta lopussa.
     Tässä osassa päästään muihin osiin verrattuna näkemään parhaiten normaalia arkea ja ihmisten oloa. Päästään näkemään häitä, useampiakin, ja päästään kokemaan uuden lapsen tuomat ilot. Aina välillä vihjaillaan sotaan ja tuleviin taisteluihin, mutta jo toisessa lauseessa mainitaan, että sota ei ole kovin lähellä. Lukija saa siis hieman jännittää, että koska taistelu lähtee riehumaan ja mitä seuraavaksi tapahtuu.

     "Syntyi jännittynyt hiljaisuus, kun Arn Magnusson astui esiin kilpailijoista viimeisenä kolme kirvestä kädessä. Mutta pettymys oli pian sitäkin suurempi, ja paljon mutistiin hänen kerrassaan surkeista heitoistaan, sillä kaksi kirvestä osui kyllä maaliin mutta kumpikaan ei tarttunut terästään kiinni ja kolmas pysyi hetken maaliympyrän ulkopuolella, mutta putosi sitten maahan. Se ei tosiaankaan ollut odotetunlainen esitys mieheltä, josta kerrottiin taruja."

     Tarinan hahmot olivat kaikki edellisistä osista tuttuja, ainakin jollain tasolla. Kohteliaat puheet tuntuivat välillä hieman kylmiltä ja tönköiltä, mutta kun miettii mihin aikaan tämä tarina sijoittuu, voi sen antaa anteeksi. Itse aloin tykkäämään yhä enemmän Arnista, joka ei ole vakuuttanut minua aikaisemmin. Nyt hänestäkin kuitenkin löytyi kunnolla se inhimillinen ja ihana puoli, mikä sulatti sydämeni. Myös Cecilia kasvoi hahmona tässä kunnolla mittaansa, vaikka muuten hahmojen sielunmaailmaan ei kauhean hyvin missään vaiheessa tätä sarjaa olla päästy.
     Ensimmäisen osan kohdalla ajattelin, että tämän sarjan lukeminen tulee olemaan työn ja tuskan takana. Nämä kaksi jälkimmäistä osaa ovat kuitenkin vaihtaneet ajatusteni suunnan ja voinkin ilman tunnon tuskia suositella tätä sarjaa myös muille. Varsinkin tätä viimeistä osaa, jos sota ja taistelu ei ole se mitä kirjoilta hakee.

Nimi: Pohjoinen valtakunta (Riket vid vägens slut)
Kirjailija: Jan Guillou
Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen
Genre: historiallinen
Sarja: Ristiretki #3
Sivumäärä: 511
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2000 (suom. 2002)

Kirjailijan muut teokset: Tie Jerusalemiin, Temppeliherra
Arvosana: ****

Adam Kay: Kohta voi vähän kirpaista

Elämän ja kuoleman kysymykset. Jatkuva ihmisruumiin eritteiden tsunami. Surkeammat tienestit kuin sairaalan pysäköintimittarilla. 97 tunnin työviikko ja hei hei ystävät ja vapaa-aika. Sellaista on nuoren lääkärin elämä.
Nämä salaiset päiväkirjamerkinnät on raapustettu keskellä sairaalan hektistä arkea. Ne tuovat iholle todellisuuden lääkärisarjojen takana - sensuroimatta yhtäkään ällöttävää yksityiskohtaa tai potilaiden älynväläystä.
Päiväkirja paljastaa kaiken mitä olet halunnut tietää sairaalaelämästä - ja enemmän kuin muutaman asian, jotka olisit voinut jättää väliinkin. Ja kyllä, sen lukeminen voi vähän kirpaista.

     Nykyään koomikkona toimiva Adam Kay on julkaissut humoristisen, järisyttävän, järkyttävän ja salaisuuksia avaavan päiväkirjansa kaiken kansan luettavaksi. Nykyään hän ei enää toimi lääkärinä, mikä on varsin ymmärrettävää kirjan lukemisen jälkeen. Kaikkea ei vain voi unohtaa ja jotkut asiat jättävät liian ison jäljen meidän muistiin, että sen voisi vain ohittaa.
     Tämä kirja kuvailee siis lääkäriksi opiskelua, valmistumista, valmistautumista. Tämä kirja käsittelee niitä vuosia, kun lääkärikokelas viettää sairaalassa nousten askel askeleelta kohti huippua. Ja Adamin kohdalla hän tekee sen synnytysten ja gynekologian avulla.  "Työvuorolista oli heitellyt minua ympäri sairaalaa sattumanvaraisen oloisesti - raskaudenseurannasta gynekologiseen kirurgiaan, hedelmättömyyshoitoihin, synnytysosastolle, kohduntähystykseen ja ultraäänikuvaukseen - kaikk ihmiset vaikuttivat vierailta. .- -" Tämä teema voi joitain järkyttää ja jo sen takia kirjan lukeminen voi tuntua huonolta idealta. Itseäni tämä asia vain innosti lisää, sillä aihe _hyvin_ lähellä opiskelemaani alaa. Luin siis mielenkiinnolla Adamin kertomusta. Ja lopussa järkytyin. Nyt mietin uravalintaani.
     Kirja on hyvin avoin. Ja välillä todella toivoin, että toivottavasti kirjassa olevilta henkilöiltä oli kysytty lupa tekstin julkaisemiseen. Vaikka eihän siellä nyt mitään niin paljastavaa ollut, että tarinasta ketään tunnistaisi (ainakaan jos ei ole ollut itse paikalla). Kirja sai myös miettimään niitä eroavaisuuksia mitä eri maiden välillä koulutuksissa on.

     "Kaikista ahdistavinta on huomata, että en ole vastannut hänen puheuunsa - jos soitan takaisin liian myöhään ja hän on päästänyt itsensä päiviltä, onko se minun vikani, olenko minä silloin se, joka potkaisee tuolin hänen jalkojensa alta? Tuskinpa, mutta siltä minusta lääkärinä tuntuu, ja siksi kai olen tässä tilanteessa ylipäätään. - -"

     Sairalaaelämän lisäksi kirjassa päästään hieman näkemään vaikeuksia sairaalan ulkopuolisessa elämässä. Pieniä paloja sieltä täältä, ei paljoa kerralla. Mutta kuitenkin sen verran, että lukija tietää, että elämää sairaalan ulkopuolella ei ole. Ja seurustelusuhteessa se ei ole toimiva yhdistelmä. Toisin sanoen, kirja paljastaa sen karun totuuden mitä elämä oikeasti on (enkä tarkoita nyt vain lääkäriksi opiskelevien elämää). Väliin onneksi mahtui myös huumoria, joka sai jatkamaan lukemista vaikeidenkin hetkien jälkeen.

Nimi: Kohta voi vähän kirpaista - Nuoren lääkärin salaiset päiväkirjat (This is going to hurt: Secret diaries of junior doctor)
Kirjailija: Adam Kay
Suomentanut: Ari Jaatinen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 269
Kustantaja: Art House
Julkaisuvuosi: 2017 (suom. 2019)

Arvosana: ****

Lukuhaasteet: Helmet19 (14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella)