Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

Celaena Sardothienilta on riistetty kaikki mitä hän rakastaa. Mutta nyt hän palaa hakemaan kostoa, pelastamaan ennen niin loistokkaan valtakuntansa ja kohtaamaan menneisyytensä haamut. 

Hän on ottanut haltuun oikeutetun paikkansa valtaistuinpelissä Aelin Galathyniuksena, Terrasenin kuningattarena. Mutta ennen kuin hän voi nousta valtaistuimelleen, hänen täytyy taistella: Serkkunsa puolesta, joka oli valmis kuolemaan hänen edestään. Ystävänsä puolesta, joka on teljetty kammottavaan tyrmään. Kansansa puolesta, jonka julma kuningas on orjuuttanut ja joka odottaa kuningattarensa voitokasta paluuta.

     Varjojen kuningatar on Throne of Glass -sarjan neljäs osa ja Celaena Sardothienin matka kohti kohtaloaan jatkuu. Hänen matka kohti valtaistuintaan on alkanut, mutta sitä ennen hänen tulee palata takaisin salamurhaajan syntypaikkaan ja tehdä tilit selviksi siellä elävien kanssa. Apuna tavoitteensa saavuttamiseksi hänellä on niin tuttuja kuin yllättäviäkin hahmoja.

     Kirjan alku lähti verkkaisesti liikkeelle, punoen hyvän pohjan tarinalle. Pikkuhiljaa juoni laajeni ja toimintaa alkoi olla jokaisella sivulla. Loppua kohti mentäessä juonen palaset alkoivat loksahdella paikalleen ja lopputulos oli käänteitä täynnä. Jos siis olet jatkanut sarjan lukemista näin pitkälle ja tykännyt aikaisemmista osista, en usko tämän jättävän sinua kylmäksi.

     Aikaisemmissa osissa olen tykännyt Celaenan hahmosta, siitä millainen hän on. Hänessä on ollut synkkä puoli, joka on vetänyt itseäni puoleensa. Sen rinnalla hänessä on kuitenkin ollut välillä näkyvää herkkyyttä kaiken sen synkän kuoren alla. Tässä osassa tilanne muuttui hieman ja tuo synkkä ulkokuori oli pääsääntöisesti heitettynä romukoppaan. Toivon kuitenkin, ettei sitä tulla jatkossa täysin unohtamaan, sillä pelkään, että silloin Celaenasta tulee liian yksipuolinen hahmo.

     Sarjan kolmannessa osassa, Tulen perillinen, lukija saa tutustua Manoniin, Mustanokkien noitaan. Tuossa kirjassa hänen osuutensa eivät kiinnostaneet itseäni ja ne tuli luettua hieman huonommalla mielenkiinnolla. Nyt kuitenkin tässä osassa nuo osuudet saivat mielenkiintoni heräämään, sillä Manonin osuus tarinassa sai suuremman roolin ja hänen yhteytensä muuhun tarinaan lisääntyi. Nyt en malta odottaa, että pääsen tarttumaan seuraavaan osaan ja saan lukea hänenkin matkasta lisää.

     Lyhyesti sanottuna tämä kirja vain oli alusta loppuun mielenkiintoinen. Tässä oli riittävästi käänteitä ja muutama hahmokin pääsi yllättämään. Muutamia kysymysmerkkejäkin toki jäi ja en vieläkään ole aivan varma suhtautumisestani Chaoliin. Sen kuitenkin tiedän, että seuraavaan osaan tarttumiseen ei mene kovin kauaa.

Queen of Shadows
Suomentanut: Sarianna Silvonen

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Throne of Glass #4
Kustantaja: Gummerus (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lasipalatsi, Keskiyön kruunu, Tulen perillinen
Arvosana: *****

Rick Riordan: Kesän miekka

Äitinsä kuoleman jälkeen Magnus Chase on asunut yksin Bostonin kaduilla ja pysytellyt hengissä nokkeluutensa avulla. Magnuksen 16-vuotispäivänä eno, jota hän ei ole nähnyt sitten lapsuutensa, löytää hänet ja kertoo uskomattoman uutisen: Magnus on muinaisen viikinkijumalan poika, ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen.

Ennen kuolemaansa äiti varoitti Magnusta pysymään kaukana enostaan. Mutta ennen kuin Magnus ehtii miettiä asiaa, hän joutuu Kesän miekkaa etsivän tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi. Hänen on tehtävä kohtalokas valinta: pelastaako oma henkensä vai satoja viattomia. Joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla...

     Kesän miekka on Rick Riordanin seuraavan kirjasarjan avausosa. Tällä kertaa kaivaudutaan skandinaaviseen mytologiaan. Yhdeksän maailmaa jumalineen, jättiläisineen ja muine hahmoineen avautuu Riordanille tutulla opettavaisella, mutta humoristisella tavalla. Vuoden alussa lukemani Kanen aikakirjat -trilogia jätti itsellä hieman toivomisen varaan, joten tartuin tähän hieman epäröiden. Ennakkoluuloni pyyhkäistiin kuitenkin heti roskakoriin ja hotkaisin kirjan hetkessä.

     Kesän miekka alkaa päähenkilömme Magnus Chasen kuolemalla, jolloin hän päätyy valkyriansa Samin kuljettamana Valhallaan. Uusi maailma avautuu Magnukselle ja ennen kuin hän ehtii edes ymmärtämään kaikkea, hänet työnnetään keskelle maailmanlopun tapahtumia. Ja kuka muukaan voisi olla avain maailmanlopun estämiseen, kuin meidän Magnus? Ensimmäisenä tehtävänä on estää Fenris-sutta pääsemästä irti kahleistaan. On siis aika kirjoittaa kohtalo uusiksi ja tarttua miekkaan. 

     "Salissa tuntui vain nuotion rätinä ja putouksen kohina. Muuten oli haudanhiljaista. Tuhannet soturit olivat jähmettyneet hämmästyksestä katsomaan, kun nuo valkoisiin pukeutuneet naiset liitivät lattian poikki minua kohti.

     "Sam?" kuiskasin. "Sam, mistä on kyse?"

     Kirves putosi hänen kädestään.

     "Nornat", hän sanoi. "Nornat ovat tulleet itse povaamaan kohtalosi.""

     Magnuksen lisäksi kirjassa tutustutaan hänen apujoukkoihin: valkyriana toimiva Samirah, kuuro Hearthstone ja muotitietoinen Blitzen. (Kaksi viimeistä on myös paljon muuta, mutta ei liikaa juonipaljastuksia.) Kirjassa on paljon samanlaisuuksia Riordanilta aiemmin ilmestyneiden Percy Jacksonista ja muista puolijumalista kertovien kahden kirjasarjan kanssa, varsinkin hahmoja vertailtaessa. Itseäni tämä ei häirinnyt, mutta olisihan se mukavampi lukea erilaisista hahmoista eri kirjasarjoissa.

     Itse koin ongelmallisimpana kirjan juonen, joka oli kyllä tapahtumia täynnä, mutta jotain jäi silti puuttumaan. Jäin kaipaamaan suurempia juonikuvioita, mutta nyt tunnuttiin vain hypittävän paikasta toiseen. Maailmanloppu on Riordanin kirjoihin tutustuneelle ennestään tuttu kuvio, joten olisin kaivannut sen lisäksi vielä jotain muuta. Tämän kirjan kohdalla juoni tuntui vain osalta suurempaa kokonaisuutta, mutta pienemmillä kohtaamisilla siitä oli saatu venytettyä kirjan verran tekstiä.

     "Uusi haukahdus järistytti sviittiä. Atriumin lattialle putoili katkenneita oksia.

     "Mi-mikä tuolla ylhäällä on?" kysyin polvet tutisten. Ajattelin nornien ennustusta, jossa minut oli nimetty pahuuden airueksi. "Onko siellä... Susi?"

     "Ei vaan jotain paljon pahempaa", Blitzen vastasi. "Siellä on Orava.""

     Muutamaan otteeseen kirjassa mainittiin myös Annabeth Chase, joka on tuttu aikaisemmista Riordanin kirjoista. Annabeth pääsi myös vierailemaan tässä kirjassa ja puheista päätellen hän (ja toivottavasti muutama muukin puolijumala) saattaisi esiintyä myös jatko-osissa. Tämä seikka vain lisää intoani tarttua seuraaviin kirjoihin.

The Sword of Summer
Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Magnus Chase #1
Kustantaja: Otava (2015, suom. 2016)

Kirjailijan muut teokset: Salamavaras, Hirviöidenmeri, Titaanien kirous, Labyrinttitaistelu, Jumalten sota, Eksynyt sankari, Merenjumalan poika, Athenen merkki, Haadeksen talo, Olympoksen veri, Punainen pyramidi, Liekehtivä valtaistuin, Pedon varjo

Arvosana: ****

     En muistanut lukeneeni tätä kirjaa aikaisemmin, mutta vuonna 2016 olin kirjoittanut kirjasta tänne blogiini arvion. Poistin tuon arvion, sillä en halua kahta arviota samasta kirjasta (lisäksi se sisälsi sen verran juonipaljastuksia, että ehkä parempi näin). Tässä yksi ote silloisesta arviostani, joka eroaa tämän hetken fiiliksistä jonkin verran: 

"Minun on kuitenkin pakko myöntää, että olin myös hieman pettynyt tähän kirjaan. Se oli vain ihan liian verrattavissa Percy Jackson -sarjan ensimmäiseen osaan. Tuntui kuin Riordanin ensimmäinen kirja olisi kirjoitettu uudelleen, jumalat ja hahmojen nimet vain oli erit. Molemmissa kirjoissa poika menettää äitinsä hirviölle. Poikaa pitää silmällä hahmo, joka näyttää ihmiseltä ja on hänen ystävä. Molemmissa kirjoissa lumovoima estää "normaaleja kuolevaisia" näkemästä taikaesineitä. Päähenkilö on kaikkien mielestä idiootti joka ei osaa yhtään mitään ja hänen tarvitsee joka hetki todistella itseään. Itseäni nämä (ja monet muut) yhtäläisyydet ärsyttivät suunnattomasti, mikä hieman häiritsi tätä lukukokemusta." 

     Annoin silloin kirjalle kuitenkin kolme ja puoli tähteä, eli en kuitenkaan kokenut kirjaa täysin huonoksi kuitenkaan.

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Rikostarkastaja Emma Sköld herää koomasta sairaalassa. Hänen viimeisin muistikuvansa on se, kuinka hän viisi kuukautta aikaisemmin jätti pienen vauvansa hoitoon ja lähti tallille ratsastamaan.

Emman sairaalassaolon aikana hänen kumppaninsa entinen tyttöystävä on pitänyt vauvasta huolta ja näyttää viihtyvän liiankin hyvin roolissaan.

Emma yrittää kuumeisesti muistaa yksityiskohtia ratsastusonnettomuudesta ja on vakuuttunut siitä, että tapaukseen liittyy jotain hämärää. Niin kauan kuin Emma makaa teho-osastolla, hän on turvassa, mutta kun hänet sijoitetaan osastolle numero 73, kuka tahansa pääsee hänen lähelleen. Mutta miksi kukaan haluaisi hänelle pahaa?

     Osasto 73 on Sofie Sarenbrantin tunnetun kirjasarjan neljäs osa, joka oli toinen suomennettu teos. Viime vuonna myös aiemmin suomentamattomat kaksi ensimmäistä osaa tulivat suomeksi ja vasta silloin alkoi oma matkani näiden kirjojen parissa. Sarjan kolmas osa päättyi kutkuttavaan paljastukseen, joten tartuin tähän melko suurella mielenkiinnolla. 

     Haluaisin sanoa tykänneeni tästä kirjasta enemmän. En voi kuitenkaan olla huomioimatta sitä, että ensimmäiset reilu sata sivua tuntui hieman joutokäynniltä ja kirjaan tarttumisen sijaan tuli tehtyä kaikkea muuta. Sen jälkeen kyllä tapahtumat alkoivat edetä ja lukeminen nopeutui. Silti, kun kirjaa oli vain kolmasosa enää jäljellä, en ollut kovin kiinnostunut siitä mihin tarina olisi menossa. 

     Jäin myös kaipaamaan suurempaa jännitettä. Juoni oli sellainen, että jännitteelle olisi ollut mahdollisuus, mutta lopputulos jätti itseni hieman kylmäksi. Ehkä osittain tämä johtui siitä, että kirja ei missään kohtaa kunnolla saanut minua napattua kyytiinsä. Ehkä tämä johtui siitä, että olisi kaivannut kirjan hahmoille hieman vielä lisää lihaa luiden ympärille. Kuten aikaisemmissakin osissa, tässä oli monta näkökulmaa joista tarinaa lähdettiin purkamaan. Emman lisäksi päästiin näkemään mm. Emman isän elämää sekä Emman työkaverin tekemisiä. Olisin kuitenkin kaivannut vielä lisää tietoa myös näistä hahmoista, ehkä jatkossa saamme tutustua heihinkin paremmin.

     Lukiessani trilogioita, usein toinen osa tuntuu sellaiselta ns. "välikirjalta", joka punoo hahmojen tarinaa yhteen, vailla sen suurempaa juonellista tarkoitusta. Mielestäni nämä "välikirjat" voisi trilogioista usein jättää kirjoittamatta. Pidemmissä kirjasarjoissa tälläisia "välikirjoja" voi tulla useammin, mutta rikossarjoissa harvemmin niitä on itselle tullut vastaan. Osasto 73 kuitenkin tuntui tällä kertaa "välikirjalta". Loppua kohti päästäessä kirja sai merkityksensä jatkon kannalta (tai näin ainakin oletan), mutta muuten se tuntui hieman turhalta kirjalta. Kyllä tämän luki, mutta sarjan jatkamisen suhteen heräsi pieniä epäilyjä. Onneksi seuraava osa kuitenkin on jo kirjastosta lainassa, joten siihen ainakin tulen vielä tarttumaan.

Avdelning 73
Suomentanut: Annamari Typpö

Genre: jännitys, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #4
Kustantaja: WSOY (2015, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä, Avoimet ovet
Arvosana: ***½

Muissa blogeissa: Luetut kirjat, Kirjakaapin kummitus, Kirjasähkökäyrä, Kuristava kirsikka

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Asuntonäytön jälkeisenä aamuna kuusivuotias Astrid löytää isänsä tapettuna vierashuoneesta. Merkkejä murtautumisesta ei ole, ja surma-aseena on käytetty perheen omaa keittiöveistä. Astrid väittää nähneensä jonkun yöllä huoneessaan, jonkun, joka silitti hänen poskeaan.

Rikospoliisi Emma Sköld ryhtyy tutkimaan juttua. Kun kuolema vierailee toisen asuntoesittelyn yhteydessä, on selvitettävä, mitä rauhallisella asuinalueella oikein tapahtuu.

     Avoimet ovet on Sofie Sarenbrantin kirjasarjan kirjoista ensimmäinen, joka suomennettiin vaikka kyseessä onkin jo sarjan kolmas osa. Viime vuoden lopulla ensimmäiset kaksi osaa sai myös suomenkielisen version ja luin ne ennen tähän osaan tarttumista. Monille sarjaan tutustuneille tämä kirja on kuitenkin ollut se ensikohtaaminen hahmojen kanssa, enkä voinut olla miettimättä tätä kirjaa lukiessani. 

     Tarina lähtee aikaisemmista osista tutulla rauhallisella tahdilla etenemään ja tulevaa murhaa pohjustetaan erinäisiin hahmoihin tutustumalla. Jännitettä on hieman enemmän kahteen ensimmäiseen osaan verrattuna, mutta ei sitä vieläkään ole niin paljoa, että yöunia menettäisi. Hahmojen keskusteluiden kautta päästään etenemään kohti loppua ja lyhyet luvut edistävät nopeaa luettavuutta. 

     Kirjaan mahtui muutamia epäloogisuudessaan hämmentäviä tapahtumia. Suurimpana mieleen jäi kahta murhaa yhdistävä tekijä. Tekijä, joka on jostain syystä jäänyt huomaamatta ensimmäistä kuolemaa tutkittaessa. Tai itse ainakin ajattelen, että tiettyjen asioiden puuttuminen tulisi huomioida murhatutkinnassa.

     Näkökulmia ja hahmoja vilisee tässä kirjassa samoin kuin aikaisemmissakin kirjoissa. Onneksi päähenkilöt olivat jo itselle tuttuja, koska tässä kirjassa heihin ei juuri syvennytty. Henkilökaartin keskellä en päässyt selvyyteen tekijästä kuin vasta viimeisillä sivuilla. Tästä syystä loppu hämmensikin juuri sopivasti, ja haluan päästä lukemaan seuraavan osan mahdollisimman nopeasti.

Visning pågår
Suomentanut: Veijo Kiuru

Genre: jännitys, rikos, mysteeri
Sarja: Emma Sköld #3
Kustantaja: WSOY (2014, suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Lepää rauhassa, Kuoleman kintereillä
Arvosana: ****

Muissa blogeissa: luetut.net, Kirjakaapin kummitus, Luetut kirjat, Ankin kirjablogi, Kirjasähkökäyrä, Tahdon lukea kirjan, Tuulevin lukublogi

Jännitystä ja poliiseja, osa 2

Ensimmäisen osan dekkareista ja jännäreistä voit käydä lukemassa täältä. Nyt kuitenkin vuorossa vielä kolme kirjaa lisää tuohon listaan.

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta (Älskaren från huvudkontoret)

****, 2015, Gummerus 2017, Sari Kumpulainen, Pimeän puoli, mysteeri, rikos, jännitys, trilleri

     Kun jää pettää alta aloittaa Camilla Greben suositun kirjasarjan. Tapahtumat lähtevät vyörymään eteenpäin ruumiin löydyttyä: naisen pää on hakattu irti ja laitettu pystyyn ruumiin viereen. Kirjan tarina kerrotaan kolmesta näkökulmasta, jotka yhdistyvät loppua kohti mentäessä toisiinsa. Mukaan mahtuu niin murhatutkintaa, ihmissuhdedraamaa kuin jokaisen hahmon oman elämän kamppailuja.

     Luin kirjan viime syksynä ja omat muistikuvat tästä teoksesta ovat hyvin hatarat. Jollain tasolla muistan tykänneeni tästä ja lukemiseen ei ole mennyt kovin montaa päivää. Silti, neljästä annetusta tähdestä huolimatta, ei tämä ole mikään mieleenpainuvin kirja ollut. Seuraava osa kuitenkin jo odottaa lukuvuoroa hyllyssä, joten siihen pitäisi vielä jossain vaiheessa tarttua.

Lucy Foley: Jahti (The Hunting Party)

***½, 2018, Otava 2020, Satu Leveelahti, mysteeri, jännitys, trilleri, rikos

     Murhamysteeri lumisissa maisemissa. Alusta asti on selvää, että mistä uhri on löytynyt, mutta kaikki muu selviää pitkin tarinaa. Lomaporukkaa käydään melkeinpä hahmo kerrallaan läpi ja heidän menneisyys avautuu lukijalle. Joihinkin hahmoihin pureudutaan tarkemmin ja heidän yhteydet muodostavat verkkoja, jotka ulottuvat pidemmälle kuin aluksi kuvittelee olevan mahdollista.

     Tarina piti ihan hyvin otteessaan, mutta itseäni niin monesta hahmosta kertominen hieman häiritsi. Lisäksi joidenkin hahmojen historiasta kerrottiin mielestäni myös sellaisia asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Hieman tiivistettynä kirja olisi siis pitänyt paremmin otteessaan. Juoni oli kuitenkin sen verran mielenkiintoinen, että kirjan sai luettua helposti loppuun saakka. Pieniä ennalta-arvattavia asioita alkoi tarinan myötä esiintyä, mitkä tuli vasta myöhemmin kunnolla esille. Ensimmäiseksi dekkariksi kuitenkin ihan hyvä kokonaisuus.

Jo Nesbø: Valtakunta (Kongeriket)

***½, 2020, Johnny Kniga, Outi Menna, mysteeri, jännitys, trilleri

     Valtakunta on tunnetun Jo Nesbøn mihinkään kirjasarjaan kuulumaton kirja verisiteestä. Kirjan keskiössä ovat Roy ja Carl, sekä veljesten historia nykyisyyden rinnalla. Mustasukkaisuudella on suuri osuus tarinassa ja vaikka tämä ei mitään suurta jännitystä tai yllätyksiä tuonut mukanaan, oli tämä ihan viihdyttävää luettavaa. Tämän luettuani mietin vain, että miksi en vielä ole ehtinyt tutustumaan tämän enempää Nesbøn kirjoihin. Katsotaan, jos tähän tulisi vielä muutos. 

     Tämän lukemisen jälkeen olen ehtinyt jo lukea kirjailijan kaksi myöhemmin ilmestynyttä kokoelmateosta (Mustasukkainen mies, Rottien saari).