Kirsti Kuronen: Merikki

Ruusu muutti B-rappuun, kun Meri oli viisi. Siitä lähtien he ovat olleet erottamattomat surusiskot. Ruusun kanssa Meri on soutanut kumiveneellä myrskyyn, nähnyt verikuun, piirtänyt vihkot täyteen mustia sydämiä, tehnyt loputtomasti lettejä ja kuvannut joka ikisen letin vlogiin. Nyt he ovat 14-vuotiaita, ja kesäloman alkaessa Ruusu lähtee kuukaudeksi saaristoon. Sen jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen. Ruusu viihtyy yhtäkkiä eri porukoissa, joissa hän ei todellakaan ole ollut. Kuka sotkee Merin elämää?

   Merikki on Kirsti Kurosen kolmas säeromaani, mutta valitettavasti itse en ole aikaisemmin tutustunut hänen kirjallisuuteensa. Nyt kuitenkin päätin tarttua tähän noin sata sivuiseen ja nopeasti luettavaan teokseen. Olen aikaisemmin lukenut yhden säeromaanin ja rakastuin siihen (Yksi, Sarah Crossan), joten totta kai odotukseni olivat korkeat myös tämän kirjan kohdalla.
     Merikki kertoo Merin ja Ruusun ystävyydestä, sen muuttumisesta ja vaiheista. Meri huomaa, että hänen suruystävänsä on ystävystynyt uusiin ihmisiin, eikä halua enää tehdä lettivideoita Merin kanssa. Tämän lisäksi Merin väitetään tehneen asioita, joita hän ei ole tehnyt. Hänen väitetään olleen jossain, missä hän ei ole oikeasti ollut. Onko Meri sekoamassa?

     Minä olen Meri,
     sinä olet Ruusu,
     me ollaan me
     nyt vähän rikki
     me ollaan rikki
     me rikki
     merikkimerikki
     merikkimerikki

     Merikki oli alusta loppuun hyvä ja koskettava tarina, ei siinä mitään. Minua kuitenkin häiritsi kirjassa kaksi asiaa, Merin luonne ja kirjan lopetus. Meri tuntui alusta asti sellaiselta henkilöltä, joka saa tunteet nousemaan pintaan. En tykännyt hänestä, turha sitä on pehmittää. Ymmärrän Ruusua paremmin kuin hyvin, olisin itse tehnyt varmaan samalla tavalla ja hankkinut uusia ystäviä. Jos toinen päättää kaikesta eikä näe tässä mitään väärää, on sellaisen kanssa vaikea olla ystävä.. varsinkin jos haluaisi itsekin tehdä jotain päätöksiä joskus.
     Kirja oli jossain vaiheessa hieman sekava, mutta tämä sekavuus sai selityksen kyllä matkan varrella. Kirjan loppu vastasi muodostuneisiin kysymyksiin, mutta silti kirja tuntui loppuvan aivan tyysti kesken. Jotekin tämän kirjan lopetus ei vain ollut sellainen, joka olisi minun mieleen. Eihän näin voi lopettaa, eihän?

Genre: säeromaani, nuoret
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ***½
Goodreads: 3,24

Muissa blogeissa: Yöpöydän kirjat, Kirjasähkökäyrä, Kirjapöllön huhuiluja
Kirja luettu vuoden 2019 puolella, joten en merkkaa lukuhaasteisiin sopivuutta.

Briitta Hepo-oja: Suomea lohikäärmeille

Pinnan alla kytee: tasavaltalaismieliset anarkistit yrittävät murtaa Suomen kuningaskunnan tiukkoja valtarakenteita. Eriarvoisuus rehottaa. Aateliset kylpevät rahassa, kun tavallinen kansa elää kituuttaa. Noituutta harjoitetaan laittomasti.

     Suomea lohikäärmeille on Briitta Hepo-ojan uuden sarjan avausosa (tai ainakin kirjan lopetus antaa sellaisen vaikutelman). Itselleni Hepo-ojan tuotanto ei ole ennestään tuttua, mutta ehkä joskus vielä tutustun siihen paremmin. Nyt kuitenkin keskitytään tähän nuorille aikuisille suunnattuun fantasiaan vaihtoehtotodellisuudesta.
     Kirjan nimi ei jotenkin saanut mielenkiintoani heräämään, mutta ymmärrän jos se jollekin aiheuttaa erilaisia tunteita. Kirjan kansi kuitenkin on kaunis ja takakannen teksti koukuttava, en siis voinut olla tarttumatta tähän opukseen kirjaston hyllyltä. Heti kirjan alkumetreiltä lähtien oli selvää, että tämä kirja edustaa hyvää kotimaista fantasiaa (mitä ei todellakaan ole liikaa).
     Vaihtoehtotodellisuus kirjallisuudessa ei ole itselleni kovin tuttua aluetta (tai en ole aina ymmärtänyt lukevani sellaisia kirjoja). Tässä kirjassa oli paljon viitteitä siitä, miten maailma nykyisin toimii ja tykkäsin näistä lyhyistä väläyksistä. Todellinen nykyisyys saatiin siis hyvin sisällytettyä kirjan tarinaan ja maailmaan.
     Tarina eteni tasaisella vauhdilla ja käänteitä tapahtui silloin tällöin. Kuitenkaan en kokenut, että tässä kirjassa olisi ollut suuren suurta, odottamatonta tapahtumaa. Sen takia annan vain neljä tähteä, muuten tämä kirja oli mielestäni viiden tähden lukukokemus. Hahmot oli hyvin luotuja ja käytetyt nimet oli mielenkiintoisia. Jännitystä oli juuri sopivasti nuorten romaaniin ja ihmissuhdekuviot saatiin sekaisin monilla eri käänteillä. Kirjan lopetus oli sellainen, joka saa janoamaan lisää, joten toivottavasti tämä kirja saa jatkoa tulevaisuudessa. Tämä oli kevyttä fantasiaa, jota voin kyllä suositella myös muille.

Genre: fantasia, nuoret, romantiikka
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ****
Goodreads: 4,16

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahilla, Siniset helmet, Todella vaiheessa

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä

Romaani naisen elämän suuresta solmusta - tarina täynnä hyviä kysymyksiä, joihin ei ole vastausta.
Kolmekymppisen Astan aviomies on lähtenyt tiehensä, ja Asta matkustaa jouluksi lapsuudenkotiinsa. Siellä hän saa vastaansa perheensä rakkauden, jolla äiti aikoo parantaa tyttärensä erosurun. Äidin ja tyttären läheisyys paljastuu kuitenkin näennäisyydeksi, todellisten tunteiden pettämiseksi.

     Härkösen tuotannon lukuprosessini seuraavaksi teokseksi valikoitui Avoimien ovien päivä, joka kertoo Astasta ja hänen eron jälkeisestä elämästään. Astalla on homoystävä ja ongelmia perheensä kanssa. Hyvät ainekset siis viihdyttävälle kirjalle.
     Tämä teos tempaisi mukaansa jo alkuvaiheilta ja se oli viihdyttävä sekä sykähdyttävä loppuun asti. Kirjan tapahtumia värittää hieman Astan perheen uskonnollisuus ja halu itsenäisyyteen, jota ei tunnu kuitenkaan aikuisenakaan olevan. Lisäksi päästään käymään läpi Astan lapsuutta ja hänen pikkusiskojen mietteitä omasta elämästään. Kuitenkin keskiössä on Astan ja hänen äitinsä välit, jotka ovat kiemuroita täynnä.
     Avoimien ovien päivä käsitteli paljon erilaisia aiheita ja joistain niistä olisin halunnut lukea vielä lisää. Kirja kuitenkin loppui ennen kuin olisin halunnut, mutta niinhän ne aina tuppaavat tekevän. Tämä oli kuitenkin mielenkiintoinen kertomus hieman erilaisesta lapsuudesta ja tytär-äiti -suhteesta. Tämä tuntuu myös sellaiselta teokselta, että se kestäisi toisenkin lukukerran, jolloin huomaisi uusia asioita ja yhdistelisi asioita eri tavalla.

Genre: chick lit, aikuiset, draama
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1998

Kirjailijan muut teokset: Häräntappoase, Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia, Laskeva neitsyt ja muita kirjoituksia, Heikosti positiivinen
Arvosana: ****
Goodreads: 3,11

Salla Simukka: Sammuta valot! Sytytä valot!

Mikä on kauheinta tai kauneinta, mitä sinulle on tapahtunut?

     Salla Simukka on minulle ennestään jo tuttu ja olen tykännyt hänen teoksistaan. Nyt päätin tarttua tähän kaksipuoleiseen novellikokoelmaan ja antaa sille mahdollisuuden. Sammuta valot! -puolella on "kauheita" kertomuksia ja Sytytä valot! -puolella on "kauniita" kertomuksia. Jotkin novellit liittyvät samoihin asioihin, kun taas toiset novellit eivät liity mitenkään toisiinsa.
     Ensimmäiseksi kohtasin sen ongelman, että en tiennyt miten tätä kirjaa pitäisi oikeastaan lukea. Pitäisikö joka novellin jälkeen kääntää kirja ja lukea toisen puolen vastaava novelli? Vai kuuluko ensin vain lukea toinen puolisko kokonaan ja vasta sitten kääntää kirja ympäri? Itse päädyin tekemään niin, että luin ensin ne kauniit novellit ja sitten kauheat. Tämä voi siis vaikuttaa omaan mielipiteeseeni tästä kirjasta. Olisikin mielenkiintoista tietää, miten eri lukutyylit tämän kirjan kohdalla vaikuttaa mielipiteeseen.
     Novellit käsittelivät erilaisia asioita nuorten elämässä. Oli ystävyyssuhteita, rakkautta eri muodossa, fantasiaa... Kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Tästä syystä moni novelli tuntui irralliselta ja niiden oleminen samojen kansien välissä hieman oudolta. Muutama novelli oli sellaisia, että niiden sisältö oli todella hyvä ja tykkäsin lukea niitä. Kuitenkin suurin osa novelleista oli sellaisia, että ne luki kerran ja sitten ilman sen suurempia miettimisiä siirtyi seuraavaan.
     Kuten sanottu, jotkut novellit kertovat samasta aiheesta kirjan molemmilla puolilla. Tällaista yhteyttä kaipasin jokaisen novellin kohdalle. Oli mukavaa päästä lukemaan joidenkin novellien kohdalla molempien osapuolten näkökulma ja pohtia tapahtumia sitä kautta. Viimeisen novellin kohdalla kuitenkin tämä yhteneväisyys oli viety mielestäni hieman liian pitkälle, kun novelli oli melkein sama molemmilla puolilla. Vain novellin lopetus oli vaihdettu.
     Mutta, nyt olen saanut luettua tämänkin Simukan kirjan ja voin jatkaa seuraavien teosten pariin. Tämä ei kuitenkaan kuulu niihin teoksiin, jonka haluaisin lukea uudelleen.

Genre: nuoret, novelli
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2018

Kirjailijan muut teokset: Kun enkelit katsovat muualle, Minuuttivalssi, Toisaalla, Punainen kuin veri
Arvosana: ***½
Goodreads: 3,48

Agustina Bazterrica: Rotukarja

Äkillinen virus iskee koko eläinkuntaan, ja kaikista eläimistä on hankkiuduttava eroon. Vastatakseen ihmisten lihanhimoon ja hillitäkseen väestonkasvua hallitus tekee dramaattisen ratkaisun. Ihmiskunta jaetaan kahtia: niihin, jotka syövät ja niihin, jotka syödään.
Marcos Tejo kouluttaa teurastajia Kriegin lihanpakkaamolla. Eräänä päivänä hän saa lahjaksi rotukarjaksi luokitellun naisen. Pikkuhiljaa ulkoiset ja sisäiset paineet ajavat hänet umpikujaan, ja Tejo tekee epätoivoisen ratkaisun.

     Kirja tulevaisuudesta, kun kaikki eläimet on tapettu niissä olleen viruksen takia ja lihaa on saatava jostain. Mitäpä muutakaan siis tehtäisiin, kuin alettaisiin kasvattamaan ihmisiä karjatalouden tapaan. Ja tietenkään tätä karjaa ei saa kutsua sen oikealla nimellä, vaan asioita pitää peitellä ja päättäjiä totella. Jos et syö lihaa, olet outo. Jos puhut lihasta ihmisenä, olet vaarassa. Jos kävelet ulkona ilman sateenvarjoa, saatat kuolla.
     Kirjan konsepti oli mielestäni kiinnostava. Ihmisen karjana. Miten tähän ollaan päädytty? Valitettavasti kirjassa ei tätä asiaa avattu juuri ollenkaan. Asiat nyt vain oli näin ja kaikki eli annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos omatunto alkoi kolkuttaa, tämä omatunto piti vaientaa. Kysymyksiä ei saa esittää... Kirjan tapahtumat tuntuivat liian utopistisilta, vaikka samalla tuntui, että kirjasta oli yritetty tehdä kantaaottava.
     Kirja jakaantuu kahteen osaan. Molemmissa osissa seurataan "häntä", eli Marcos Tejoa. Lukiessa hämäännyin kerran jos toisenkin, että kuka "hän" on, kunnes muistin hänen olevan päähenkilömme. Hän-kertoja ei siis ole suosikkini. Ensimmäisessä osassa päästään näkemään Marcosin elämää lihanpakkaamolla, jossa hän hoitaa melkein kaiken, kun hänen pomo vain istuu huoneessaan eikä edes tervehdi työntekijöitään. Marcosin työtä on kaikki mahdollinen, uusien työntekijöiden valitseminen, uusien lihojen hankkiminen, lihojen vienti paikasta A paikkaan B... Samalla hän yrittää selvitä omassa arjessaan päivästä toiseen, vaimo asuu äidillään, Marcosin isä on hoitokodissa, sisko ei halua ottaa vastuuta mistään tai ajatella omilla aivoillaan.
     Marcos oli omalla tavallaan mielenkiintoinen hahmo. Hän oli samaistuttava, tiettyyn pisteeseen asti. Kirjan toinen osa siirtyy useamman kuukauden eteenpäin ja asiat mutkistuvat. Marcosin omatunto tuntuu alkavan kolkuttaa, hän miettii uudelleen elämäänsä. Hän asuu edelleen kahdestaan saamansa lahjan kanssa, rotukarjan. Parin kuukauden välein ovella käy tarkastaja katsomassa, että rotukarjaa kohdellaan sääntöjen mukaisesti. Kirjan loppu oli kuitenkin jotain sellaista, joka vei viimeisenkin uskoni kirjan hyvyydestä ja luonteesta. Järkytyin ihmisen luonnetta.
     Vaikka tässä teoksessa oli hyvät puolensa, ei tämä ollut niin ihmeellinen, että voisin suositella juurikaan tätä lukemaan. Jos olet kiinnostunut tästä, niin voi tämän lukea. Itse en nauttinut tämän lukemisesta. Jäin kaipaamaan tältä kirjalta liian paljon vastauksia.

Cadáver Exquisito
Suomentanut: Einari Aaltonen
Genre: scifi, kauhu
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2017, suom. 2019

Arvosana: **½
Goodreads: 3,97

Muissa blogeissa: Tähtivaeltajablogi, Yöpöydän kirjat, Kirjapöllön huhuiluja

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

Heitä on viisi. Tulisieluinen Linda, joka ottaa ohjat käsiinsä. Hiljainen Katri, joka myötäilee siskoaan. Pehmeä Aada, joka vilkuilee komeaa Peetua. Jenny, joka vain etsii jännitystä. Ja Bea, joka parhaiten heistä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu.
Tehtaantytöt on heitetty vallattuun huvilaan hoitamaan haavoittuneita keväällä 1918 - ilman kokemusta tai koulutusta. Vaikka kaikki saattoi hetken kuulostaa seikkailulta, on todellisuus kauhea ja vakava. Kun Peetu kannetaan paareilla sisään, on leikki viimeistään ohi ja tytöillekin annetaan aseet käteen.

     Yksi kevät sijoittuu vuoteen 1918, kun punaiset ja valkoiset taistelivat toisiaan vastaan. Kirja seuraa viittä nuorta tyttöä/naista, jotka yrittävät selvitä sodan melskeessä parhaansa mukaan vaihe vaiheelta. Tarina on koskettava ja sydäntä riipaiseva.
     Lyhyeksi kirjaksi tämä tarina pitää sisällään paljon. On salaisuuksia, on ihastumisia, on kuolemaa, on surua. On viisi sielua, jotka ovat yhdessä, mutta kuitenkin niin erillään. Aikana, jolloin jokainen huolehti omasta itsestään.
     Ennen kirjan aloittamista en tiennyt mistä tämä kertoo, mikä voi olla hyvä asia. Jos olisin ennen kirjan lainaamista tiennyt kirjan tarinasta jotain, en ehkä olisi päätynyt ottamaan tätä hyllystä ja kantamaan kotiini. Sotatarinat eivät ole ehkä ihan niin oma juttuni. Tämä kuitenkin on nuorten kirja, mikä hieman jo antaa osviittaa siitä, että tämä ei kuulu niihin raaimpiin sotakertomuksiin. Lisäksi tässä ei mennä niin syvälle ajatuksiin ja tapahtumiin, kuin muuten ehkä olisi menty.
     Olen lukenut Lähteenmäeltä aikaisemminkin muutaman teoksen ja jo niiden kirjojen kohdalla tykkäsin hänen kerrontatyylistä. Asiallinen, mutta ei liian synkkä, vaikka aihe antaisi siihen mahdollisuuden. Tämä teos jatkaa tätä linjaa, enkä siis voinut kuin ihastua ja rakastua. Hahmoista kerrotaan juuri sen verran kuin on tarpeen. Tarina etenee hyvällä vauhdilla. Lukijan mielenkiinto pysyy yllä alusta loppuun asti. Mitä muuta sitä voisi toivoa nuorten kirjalta, joka kertoo Suomen historiasta ja sen kauheasta ajanjaksosta?

Genre: nuoret, sota, historiallinen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Muita teoksia: Iskelmiä

Arvosana: ****
Goodreads: 3,55

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Kuusitoistavuotias Emilia on asunut koko elämänsä eristetyssä Kaivoksen kaupungissa isoisänsä kanssa. Pihan perällä on vanha varasto, joka on ollut lukittuna siitä päivästä lähtien, kun Emilia syntyi ja hänen äitinsä kuoli. Kun ovi vihdoin avataan, Emilia löytää mökistä valokuvantarkan piirroksen. Kuvassa on hän itse... Emilia tempaistaan pyörteeseen, joka vie hänet Kaivoksen kammottavien salaisuuksien äärelle ja matkalle omaan menneisyyteensä. Hänen elämänsä vaihtuu toiseksi, kun hän sukeltaa kaivoksen mustaan veteen.

     Auringon pimeä puoli on Rasi-Koskisen ensimmäinen nuorten kirja ja se voitti tänä vuonna lasten ja nuorten Finlandian. Itselleni tämä kirja päätyi kirjastosta lainaan ennen kuin palkintoa julkaistiin ja itse olen niin huono seuraamaan ehdokaslistoja, että minulla ei sitäkään kautta ollut tietoa tästä kirjasta. Jostain tämä kuitenkin pomppasi kirjaston sivuja selatessani eteeni ja päätin pistää varaukseen. Nyt, kirjan luettuani, voin sanoa, että kirja kyllä on palkintonsa arvoinen.
     Auringon pimeä puoli on kevyttä scifiä parhaimmillaan. Se on koukuttava alusta asti, se sisältää paljon ajattelemisen aihetta ja se on hyvin luotu kokonaisuus. Myönnän, että alussa olin hieman ihmeissäni siitä, että mitä täällä nyt oikein tapahtuu, mutta toisaalta voi olla, että se juuri on tämän kirjan tarkoitus. Hämmentää. Ihastuttaa. Kirjan loppu on sellainen, että se vastaa kysymyksiin, avaa todellisuutta ja lopettaa kirjan hyvin.
     Kirjan tarina sijoittuu pääosin Kaivokseen, uuteen kaupunkiin joka luodaan vanhan kaivoksen päälle. Kirjassa päästään tutustumaan Kaivoksen elämään, kun se on luotu loppuun asti ja lisäksi päästään näkemään luomisen alkuvaiheita. Tarina etenee askel askeleelta ja pitää lukijan otteessaan. Romantiikkaa on hieman, mutta ei mitenkään liikaa. Omasta mielestäni tämän kirjan kerronta meni jopa sille asteelle, että tämän voisi laskea aikuisten kirjallisuuteen.
     Jos mietit tämän kirjan lukemista, mutta nuorillee suunnattu scifi ei tunnu sinun jutultasi, suosittelen silti tarttumaan tähän. Tämä kirja on niin siinä rajalla, että onko tämä nuorille vai aikuisille suunnattua, että tämän voi lukea minkä ikäinen vain. Lisäksi scifin laatu tässä kirjassa on sellaista, että scifin ei tarvitse olla juuri sinun ominta lukugenreäsi ja voit silti rakastua tähän. Joten tartu ihmeessä, suosittelen. Itse ajattelin, että haluan tarttua Rasi-Koskisen aikuisten kirjoihin, varsinkin jos niiden kerronta on aivan yhtä ihmeellistä ja uskomatonta.

Genre: scifi, nuoret
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: *****
Goodreads: 3,91

Muissa blogeissa: Kulttuuritoimitus, Kirjaluotsi, Kirsin kirjanurkka, Kirjapöllön huhuiluja