Camilla Läckberg: Jääprinsessa

Vanhaan kotikaupunkiinsa palaava Erica joutuu kohtaamaan lapsuutensa uudestaan, kun ystävä kahdenkymmenen vuoden takaa, säkenöivä Alexandra, löytyy kuolleena tyhjillään olevan talon kylpyammeesta. Vuodet ovat kuljettaneet Ericaa ja Alexandraa eri suuntiin: toisesta on tullut tukholmalainen kirjallisuudentutkija ja toisesta menestyksekäs göteborgilainen taidegalleristi. Onko kaikkia ihmisiä puoleensa vetänyt kaunotar voinut tehdä itsemurhan? Mikä hänen elämässään oli ollut näin pahasti pielessä? Oliko kyseessä sittenkään itsemurha? Talvihorroksessa uinuva Fjällbacka alkaa vähitellen paljastaa salaisuuksiaan. Tuttu ympäristö muuttuukin vieraaksi, mutta onneksi Erican elämään löytyy uusia kiintopisteitä.

   Ennen tämän kirjan lukemista, olin tarttunut saman sarjan toiseen osaan, Saarnaajaan. Nyt siis palasin ajassa hieman taaksepäin ja tiesin joitain asioita ennen kirjan aloittamista. Toisessa osassa ei kuitenkaan ollut kerrottu mitään kovin oleellista tämän osan tarinasta, joten se ei sen kummemmin itseäni haitannut. Tuon toisen osan lukemisen jälkeen minulle jäi hyvät fiilikset Läckbergistä ja hänen tyylistään kirjoittaa. Otin siis sen puolesta tämän osan hieman varovaisesti käsittelyyn, sillä tämä kaikessa olemuksessaan kuitenkin on naisen esikoisteos. Pelkoni olivat kuitenkin turhia ja tämä osa oli aivan yhtä mielenkiintoinen ja hyvin rakennettu kuin sarjan jatko-osakin.
     Tarina lähtee käyntiin samalla tavalla kuin useimmat muutkin rikosromaanit, murhalla ja siitä kertomisella/kuvailulla. Sitten alkavat tutkinnat, tällä kertaa kahden erillisen tekijän kanssa. Hiljaisen Fjällbackan kylän poliisi ei ole tottunut murhiin, mutta he tarttuvat sen selvittämiseen kuin mihin tahansa muuhunkin hommaan ja ovat valmiita saamaan vastauksia. Samaan aikaan Erica, murhatun naisen lapsuudenystävä alkaa tutkia tapahtunutta, omien intressiensä kautta. Matkan varrella poliisissa työskentelevät Patrik ja Erica tutustuvat, kertoen toisilleen tutkintaan liittyviä asioita. Näin pala palalta salaisuudet alkavat paljastua.
     Tarina etenee miellyttävää tahtia, ei liian nopeasti, mutta kuitenkaan ei jämähdetä paikalleen. Lukija ehtii aivan hyvin prosessoimaan lukemaansa ja pysyy tahdissa mukana. Murhan selvittely etenee ja asioista kerrotaan useammankin hahmon näkökulmasta, mikä on omasta mielestäni virkistävä lisäys. Joskus on kiva lukea muidenkin kuin vain tutkijoiden ajatuksia ja toimia tulosten saamiseksi.
     Ehkä suurin miinus minun mielestäni tässä kirjassa (ja myös toisessa osassa) on lukujen pituus. Itse kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät kun luvut ovat lyhyitä ja selkeästi erotettu toisistaan. Valitettavasti Läckberg ei taida kuulua näihin ihmisiin, sillä tässäkin kirjassa luvut olivat parhaimmillaan 50 sivua pitkiä ja pahimmillaan 150+. Toki siinä välissä kerronnan kuvakulma ehti muuttua moneen otteeseen, mutta silti. Se häiritsi itseäni.

Isprinsessan
Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, rikos
Sarja: Fjällbacka #1
Kustantaja: Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004

Arvosana: ****
Goodreads: 3,72

Anna-Maria Eilittä: Kun olen poissa

Ihmiset eivät suotta suojele toisiaan salaisuuksiltaan, miettii Ilona, 45 vuotta, kuollut.
Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat.
Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikea päästää irti, kun hän on eläessään saanut niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken?
Välitilassa näkee kahteen eri suuntaan. Oikeastaan näkee enemmän kuin haluaisi mutta ei voi enää sanoa rakkailleen sanaakaan. Kaikki on jo sanottu ja tehty - vai onko sittenkään?
Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Hän ymmärtää iloita myös jatkoajastaan ja mahdollisuudesta tutustua läheisiinsä silloin, kun he eivät tiedä hänen katselevan. Mutta toisaalta: Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?

     Tämä teos on Eilittän esikoisteos ja jotenkin se näkyi. Omalla kohdallani en kokenut tätä teosta niin koskettavaksi, kuin olisi voinut kuvitella. Tässä oli kyllä mahdollisuus koskettavuuteen, sillä tarinan pohja takakannen perusteella on kaikessa kokonaisuudessaan koskettava. Kirjan toteutus oli kuitenkin sellainen, että se vei koskettavuuden pois ja jäin vain miettimään liikaa tiettyjä seikkoja tässä kirjassa. Varsinkin lopetus oli sellainen, joka jätti mieleeni useitakin kysymyksiä. Monia asioita vain jätettiin auki, ilman kunnollisia selityksiä.

     "Tämä ei ole unta. En voi sanoa itselleni, että kohta sinä heräät. Toisaalta en tunne myöskään huolta mistään, en murehdi Turkkaa ja lapsia, sillä uskon, että he pärjäävät. Maailmassa tapahtuu joka hetki paljon pahempia asioita kuin se, että keski-ikäinen, lapsensa lähes aikuisiksi kasvattanut nainen jää auton alle, lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee. Elämä jatkuu, se on selvää. Onni on, ettei tämä tapahtunut kymmenen vuotta sitten."

     Omasta mielestäni kirjan idea katosi melko alusta lähtien. Tarina vain paahtoi eteenpäin, vaikka juuri mitään ei tapahtunut. Ensin Ilona kuolee, sitten hän käy vähän katselemassa miten hänen perheensä voi, paheksuu heidän suruprosessia. Sitten hän ei enää halua mennä perheensä luo ja vaeltelee ympäriinsä. Tarinasta on vaikea saada kiinni ja sitten se jo loppuukin. Hahmot jäivät hieman valjuiksi ja suuri osa Ilonasta esiin tulleista piirteistä lähinnä ärsytti itseäni.

     "Pöydässä on neljäskin tuoli, mutta seisoskelen etäämmällä. Antaisin mitä tahansa, että voisin istua heidän pöytäänsä ja kertoa mitä kaikkea ole kokenut: lentämisen, Uunisaaren, isän hellyyden Penelopea kohtaan, kaiken tämän ihmeellisen leijumisen ja horroksen. Sen ettei minuun sattunut, kun kuolin. Haluaisin kuulla, mitä he sanovat minulle."

     Lyhyesti sanottuna tämä ei vain mielestäni ollut kovin toimiva kokonaisuus ja jotain suurta jäi puuttumaan. Eilittän kerronta kuitenkin on jotain sellaista, että pienellä kehityksellä siitä voi tulla jotain suurta. En siis tyrmää suoralta kädeltä ajatusta hänen seuraavan teoksen lukemisesta. Tämä teos nyt vain tuntui hieman etäiseltä ja tarina ei ollut mielenkiintoinen, vaikka pohja oli hyvä.

Genre: huumori, fantasia
Kustantaja: Atena
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: *½

Muissa blogeissa: Tuijata, Kulttuuri kukoistaa, Kirjarouvan elämää

Jo Nesbo: Macbeth

Macbeth johtaa poliisin erikoisjoukkoja, Kaartia. Hän on rakastettu johtaja ja äärimmäisen tehokas toimissaan kaupungissa, jota hallitsevat rikollisjoukkiot. Myyttisen Swenon johtama moottoripyöräjengi Norse Riders ja vielä myyttisemmän Hekaten johtama huumejengi.
Macbethin rakastettu, Lady, johtaa pelikasinoa. Niin Ladyn kuin Macbethinkin tausta on karu. Mutta he ovat nousseet hierarkkiassa korkealle.
Tapahtumat johtavat siihen, että tie taivaisiin - ehdottomaan valtaa kaupungissa - näyttää aukenevat pariskunnalle. Siitä heille kuiskutellaan, sinne heitä ohjataan.
Ja niin kaupungissa jossa sataa aina, virtaa vuolaana veri, joka tahrii Macbethin kädet, kunnes kohtalo janoaa hänen vertaan.

     Minulla oli suuret odotukset tämän kirjan suhteen. Myönnän sen. Aloitin kirjan lukemisen innoissani, sillä aikaisemmat Nesbon kirjat ovat olleet sellaisia, jotka voisin hyvin lukea toisenkin kerran. Nyt kuitenkin jouduin pettymään. Ja pahasti. Tämä kirja tuntui alusta asti jotenkin tönköltä ja homma ei vain minun mielestäni toiminut. En tiedä oliko ongelmana se, että tämä oli uudelleen kerrottu versio Shakespearen samannimisestä näytelmästä, vai oliko ongelman taustalla jotain muuta. Oli miten oli, tämän kirjan loppuun lukeminen ei ollut itsestään selvyys ja minulle ei jäänyt mitään halua lukea tätä toista kertaa.
     Olen lukenut alkuperäisen Macbethin joskus vuosia sitten, mutta en muistanut sen juonesta juuri mitään kun tartuin tähän teokseen. Pikkuhiljaa muistikuvat kuitenkin palailivat, sillä tämä teos seurasi hyvinkin tarkkaan alkuperäisiä tapahtumia. Ja ehkä itselläni juuri senkin takia tämä kirja tökki. Juoni eteni niin samalla linjalla, että koko kirja tuntui turhalta lukea, kun tiesi niin tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan. Ehkä uudelleen kerrotut versiot eivät vain ole minua varten.
     Henkilöhahmot olivat hyvin luotuja, mutta he olivat joiltain osin hieman alkeellisia. En ole varma, haettiinko tässä kirjassa mennyttä vai tulevaa, mutta joka tapauksessa maailma oli hyvin luotu. Ei ongelmaa sen suhteen. Ongelmani tätä kirjaan kohtaan liittyy enemmänkin kerrontaan. Ja jotkut hahmot vain ärsyttivät itseäni sen verran, että heihin ja heidän päätöksiin meni hermot. Kokonaisuutena tämän kirjan lukeminen oli jotenkin puuduttavaa. En kuitenkaan voi kieltää sitä, etteikö tässä kirjassa olisi ollut myös niitä hyviä vaiheita ja hyviä puolia. Mutta ei tämä kauheasti yli keskinkertaisen kirjan pääse.

Suomentanut: Outi Menna
Genre: mysteeri, trilleri, retelling, rikos
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2018

Kirjailijan muut teokset: Isänsä poika, Verta lumella, Lisää verta
Arvosana: ***½

Lukuhaasteet: PopSugar19 (15. Klassikon uusi versio)

Lars Kepler: Tulitodistaja

Nuorisokodista löytyy raa'asti surmattu teinityttö, mutta todistajia ei ole eikä kukaan puhu poliisille. Voiko syyllinen olla toinen tyttö? Poliisin vihjepuhelimeen alkaa tulla omituisia, epätoivoisia soittoja. Joona Lina matkustaa syrjäiseen Birgitta-kotiin tutkimaan mysteeriä, jonka takaa paljastuva totuus roihuaa julmana.

     Tulitodistaja on itsenäinen jatko-osa Joona Linna -sarjassa. Toisen osan jälkeen itselleni tuli pieni epätoivo, että toivottavasti jossain kohtaa kirjojen sisältö ja juoni muuttuvat mielenkiintoisemmiksi. Ja nyt, näin tapahtui. Tämä osa oli alusta loppuu mielenkiintoinen, tarina eteni reippaasti ja juonen käänteitä oli riittävän usein. Ylimääräistä kerrontaa ei ollut niin paljon kuin aikaisemmissa osissa. Toki itse olisin halunnut lukea hieman enemmän Joonan elämästä, mutta tässä osassa siitä tuli niin isoja paljastuksia, että ehkä pitää jättää seuraaviinkin osiin jotain.

     Tulitodistaja alkaa siitä kun nuorisokodista löytyy yöllä kuollut tyttö. Tutkinta lähtee käyntiin ja Joona kutsutaan tarkkailijaksi, sillä hän ei voi toimia varsinaisena tutkijana sisäisen tutkinnan aikana. Joonan tuntien hän ei kuitenkaan voi jättää asiaa muiden hoidettavaksi, vaan alkaa tutkia tapausta niillä valtuuksilla, mitä hänellä vielä on. Samaan aikaan sisäinen tutkinta etenee ja Joonan tulevaisuus on vaakalaudalla.
     Juoni oli riittävän jännittävä koko ajan, mutta ei kuitenkaan vienyt yöunia. Epävarmuus murhaajasta pysyi hyvin aivan loppuun asti ja asiat etenivät jouhevasti. Kirjan kerronta piti mielenkiintoa yllä ja luinkin tämän kirjan vain muutamassa päivässä. Huolimatta siitä, että tässä teoksessa sivuja oli melkein viisisataa (ainakin pokkarissa). Nyt odotan vain sopivaa hetkeä ottaa seuraava osa käsittelyyn.

Eldvittnet
Suomentanut: Elina Uotila
Genre: jännitys, rikos
Sarja: Joona Linna #3
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2011 (suom. 2012)

Kirjailijan muut teokset: Hypnotisoija, Paganini ja paholainen
Arvosana: *****

Lukuhaasteet: Helmet19 (7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt)