Kirja: Noaidin tytär

Kirja: Noaidin tytär
Kirjailija: Essi Tammimaa
Gengre: fantasia, nuoret
Sarja: Noaidi #1
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-1-26600-6

Äkkiä huomaan liikkuvia

varjoja metsässä. Ne lähestyvät

molemmilta puolilta.

Sydämeni alkaa hakata.

Näkyjeni laukkaavat sudet.

Nyt ne vaanivat minua.

Aura on oikeastaan ihan tavallinen 16-vuotias tyttö, yhtä asiaa lukuun ottamatta. Hän on alkanut nähdä näkyjä. Pahaenteiset nyt susista ja soturitartytöstä ajavat hänet kirjoittamaan tarinoita saamelaissoturittarista ja heidn maagisesta maailmastaan. Kun tarinat julkaistaan kirjana, Aura huomaa, että hänen näkyjensä tyttö onkin täyttä totta, ja vihainen hänelle. Uhkaako hänelle käydä samoin kuin Ristenidille, joka katosi metsien pimeyteen? Ja miten kaikkeen liittyy Maailman reunalla -bändin ihanan salaperäinen laulaja? Miksi Paju valitsi keikalla yleisön joukosta juuri Auran?

Muita kirjailijan kirjoja: "Ilmestys" ja "Paljain käsin"
Arviointi: Erikoisen mielenkiintoinen ja yllättävän viihdyttävä tarina näkyjä näkevästä lukiolaistytöstä ja komeasta rocktähdestä. En olisi uskonut, että kirja olisi niinkin hyvä. Tammisen tyyli kirjoittaa on virkistävää, aivan kuin aihekin. En ole kauheasti lukenut saamelaisuuteen viittaavia fantasiakirjoja, tai sitten en vain ole osannut etsiä sellaisia. Näin Varsinais-Suomalaisena oli mukava lukea kirjaa, jossa oli käytetty hieman erilaisempaa murretta. Jotkut sanoista tosin jäi pieniksi kysymysmerkeiksi mieleen, mutta suurimman osan "uusista" sanoista ymmärsin helposti.

     "Jutuutan bussilla aseman asfalttipihaan huppuun kätkeytyneen kuin mikäkin karkulainen. Sydän jyskii rinnassani yhtä kovaa kuin pyörät tien jääpaukamilla. Olen tääll, olen vihdoin täällä! Elämäni ensimmäistä kertaa minulla on mahdollisuus nähdä bändi, jonka laulut tulevat uniini. Soitan Markukselle kilarin ja jään odottamaan asemarakennuksen kulmalle. Pian Markus kurvaa mopolla eteeni, ojentaa minulle ylimääräisen kypärän ja nökyttää päätään tuttuun tapaansa. Se tarkoittaa nouse kyytiin. Minä heilautan jalkani pyörän yli ja puristun vasten Markuksen nahkatakkia. Se tuoksuu tutulta."

     Kirja ei ehkä tulisi heti mieleeni jos joku asiasta jotain kysyisi. Siinä mielessä kirjasta ei jäänyt kovinkaan paljoa mieleen, vaikka se hyvä olikin. Juoni eteni omalla painollaan, mutta jotenkin siitä vain jäi puuttumaan se jokin mikä sykähdyttäisi lukijan sisintä. Myöskään kirjan hahmot eivät tuntuneet kovinkaan erikoisilta, vaikka monen heidän luonne tuli hyvin esiin.
     Jotenkin minua jäi jollain tasolla häiritsemään Pajun toiminta ja se, miten hyvin Aura häneen luotti kaikesta huolimatta. Yhdellä sivulla Aura on vihainen Pajulle ja seuraavalla sivulla he ovat taas kiinni toisissaan kuin olisivat juuri sillä hetkellä kuolemassa. Eikä välissä todellakaan puhuttu, vaan Aura mietti asioita omassa päässään ja katseli maisemia. Tällaiset pienet asiat jäivät ärsyttämään, mutta muuten kirja oli todellakin lukemisen arvoinen.
    Tosin, vaikka pitäisikin fantasiasta, ei tämä kirja ehkä ole sellainen josta jokainen tykkää. Kirjaa lukiessa pitää olla ehkä edes jonkinlaista kiinnostusta saamelaisuutta kohtaan, ja heidän mytologiaa. Itsekin valitsin kirjan vain tuon saamelaisuuden takia, muuten ei tuo takakansikaan oikein napannut..
Arvosana: 8

Kirja: Jäänteiset

Kirja: Jäänteiset (Skulduggery Pleasant: Mortal Coil)
Kirjailija: Derek Landy
Suomentaja: Helene Bützow
Gengre: nuoret, fantasia
Sarja: Keplo Leutokalma #5
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2013)
ISBN: 978-951-31-5847-7

 Keplon apulainen Valkyria ei halua olla Darquesse, paha maagi, joka tuhoaa maailman. Hän ei ole kertonut asiasta Keplolle, koska yrittää itse muuttaa kohtalonsa. Mutta jos Valkyria epäonnistuu, hän on mennyttä.

Muita kirjailijan kirjoja: sarjassa aiemmin ilmestyneet "Keplo Leutokalma", "Leikkiä tulella", "Kasvottomat" ja "Pimeitä aikoja"
Arviointi: Ah, vihdoin sain tämänkin kirjan käsiini ja odotus todellakin palkittiin! Ajatus luurankoetsivästä on vain niin mielenkiintoinen, että jo se saa innotuksen kasvamaan ihan uskomattomiin sfääreihin. Siihen vielä vähän lisää taikuutta, nekromantikkoja, riitoja, ihmissuhteita... Täydellistä!
     Voisin ylistää kirjaa (ja koko sarjaa) varmaan vaikka kuinka paljon, mutta luulen että se ei kiinnosta ketään. Sen takia minun on surukseni pakko kertoa, että vaikka olen kuinka ihastunut tähän sarjaan, tämä osa oli hieman edellisiä huonompi. En tiedä mistä se johtui, ehkä siitä että kirjassa ei ollut riittävästi eroavaisuutta aikaisempiin osiin. Totta kai Landy osaa kirjoittaa todella hyvin ja kiinnostavasti, mutta jokin tämän kirjan juonessa jäi painamaan mieltäni. Se ei kuitenkaan estä minua odottamasta tulevia osia aivan yhtä innolla, kuin tätäkin kirjaa odotin.

     ""Totta puhuen, Val, se on minusta tosi hieno juttu. Siis se että saat siskon tai veljen, joka ihailee ja tarvitsee sinua. Ehkä se saa sinut pysähtymään ja miettimään kahdesti, ennen kuin syöksyt vaarallisiin tilanteisiin."
     "Minähän pysähdyn miettimään."
     "Ja syöksyt sitten joka tapauksessa."
     "Se ei tarkoita, etten pysähdy miettimään."
     Fletcher hymyili. "Olen vain joskus huolissani sinusta."
     "Huolenpitosi on liikuttavaa."
     "Et ota minua ollenkaan vakavasti, vai kuinka?"
     "En voi ottaa sinua vakavasti, Flech, sinulla on jäätelökokkare nenässäsi. Sitä paitsi tämä keskustelu on käyty jo tuhat kertaa, eikä se estä minua lähtemästä ja tekemästä sitä mitä teen."
     Fletcher söi jäätelön loppuun ja pyyhköisi kasvonsa puhtaiksi.
     "Onko sinulla niin kova tarve olla sankari?" hän kysyi pehmeästi."

     Aikaisemmassa osassa Valkyria tapasi Caelanin, vampyyrin ilman laumaa. Tässäkin kirjassa oli hieman heidän "suhteensa" kehittymisestä, mikä oli mielenkiintoista luettavaa. Vaikka Valkyria seurusteleekin Fletcherin kanssa, on mielenkiintoista miten hän suhtautuu Caelaniin.

     ""Minä kuulen, että sydämesi alkaa lyödä nopeammin silloin, kun katsot minua."
     "Ai jaa", Valkyria vastasi. "Se ei ole reilua."
     "Sinä olet kummallinen tyttö, Valkyria Salama."
     "Ja luurankoetsivät odottaa minua ulkona."
     "Siinä tapauksessa sinun on parasta palata hänen luokseen. Nähdään pian."
     Valkyria kuvitteli, että Caelan tulisi lähemmäksi ja yrittäisi suudella, mutta tämä vain hymyili. Valkyria lähti ja yritti työntää mielestään sen tosiseikan, että oli pettynyt."
Arvosana: 8½

Kirja: Piraijakuiskaaja

 
Kirja: Piraijakuiskaaja
Kirjailija: Annukka Salama
Gengre: fantasia, nuoret
Sarja: Faunoidit #2
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-0-39747-3

 Faunoidijengin fiilikset ovat korkealla kuin Kalifornian taivas: avain Unnan mystiseen syntyperään näyttää löytyvän toiselta mantereelta ja koko viisikko pääsee mukaan matkalle. Johtolangat ohjaavat heitä odottamattomaan suuntaan. Onko arvoituksella jotain tekemistä Rufuksen ja tämän suvun musertavan menneisyyden kanssa?

Sähköä ilmaan tuovat myös uudet ystävät, salaperäiset aaltoja kesyttävät sisarukset Eden ja Nemo, joiden läsnäolo hermostuttaa laumaansa suojelevaa Rufusta. Kun tieto Unnan olemassaolosta leviää, Rufuksen huoli kasvaa. Maailman viimeisin lohikäärme ja planeetan ainoa faunoidinaaras ovat tulenarka yhdistelmä, joka kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä. Parin rakkaustarina tuntuu olevan kirjoitettu tähtiin, mutta tekeekö se siitä ikuisen?

Muita kirjailijan kirjoja: "Käärmeenlumooja"
Arviointi: Taidokas ja mielenkiintoinen jatko-osa joka ei jätä lukijaa kylmäksi. Juoni pysyy kasassa koko kirjan matkalta. Vaikka tapahtuu paljon, tarinaa pysyy hyvin kasassa eikä aukkoja synny. Eden ja Nemo toivat kirjaan mukavaa vaihtelua jo-tuttujen hahmojen keskelle. Kirja myös avasi hyvin hieman tuttujenkin hahmojen ajatuksia ja tekemisiä.

     "Rufus kurotti kätensä ja työnteli Unnan hiuksia korvan taakse. Lohikäärmeen simlissä oli katse, jota Unna ei osannut tulkita. Iirikset olivat viileän vihreät, mutta tummanruskea osio laajeni hiljalleen ja kiertyi vähitellen purppuranpunaiseksi.
     "Totta kai mä haluan tulla sun mukaan. Mua huolestuttaa. Maailman ainoa faunoidityttö saattaa kiinnostaa muitakin kuin metsästäjiä."
     Kun Rufus räpäytti silmiään, luomien alta paljastui hehkuvaa tulivuorenpunaista. Omistushalu paloi lohikäärmeen silmissä kuin kuiva koivuhalko. Pupillit olivat pystyt viillot, ja ohut savu liikkui huulten välissä hengityksen tahdissa."

Kokonaisuutena kirja oli uskomaton lukukokemus jonka voisi uusia vaikka kuinka monta kertaa. Tyhjän sivun kääntyessä näkyviin voi vain jäädä ihmettelemään: "Joko se loppui." Ja mitä luultavimmin viimeistään silloin silmät täyttyvät kyyneleistä, ellei sitä ole tapahtunut jo viimeisiä sivuja lukiessa.
Arvosana: 10-

Kirja: Vieras

Kirja: Vieras (The Host)

Kirjailija: Stephenie Meyer
Suomentaja: Pirkko Biström
Gengre: aikuiset, scifi
Julkaisuvuosi: 2008 (suomeksi 2009)
ISBN: 978-951-0-34712-6

     Pienet näkymättömät tunkeilijat ovat valloittaneet maapallon. Ne ovat asettuneet asumaan ihmisten pään sisään vieden ruumiilta heidän omat sielunsa. Suurin osa ihmiskuntaa on jo tuhoutunut, kun yksi viimeisimmistä jäljellä olevista ihmisistä, Melanie Stryder, napataan.
     Tunkeutujaa, jolle annetaan Melanien vartalo, kutsutaan Vaeltajaksi. Hän on saanut nimensä siitä, että on ennen Melanieen siirtymistä asunut muilla planeetoilla ja ollut osa muita olioita. Häntä on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja muistoista. Uudessa kehossaan hän joutuu kuitenkin kohtaamaan odottamattomia vaikeuksia: hänen vartalonsa entinen omistaja kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois.
     Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä maapallolla vielä sinnittelevän ihmisten vastarintaliikkeen jäljille. Melanie kuitenkin täyttää päänsä kuvilla miehestä, jonka hän uskoo yhä elävän jossakin piileskellen. Vaeltaja ei enää voi erottaa itseään ruumiinsa haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, joka sielujen pitäisi tuhota. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakatavat.

Muita kirjailijan kirjoja: "Houkutus", "Uusikuu", "Epäilys", "Aamunkoi"
Arviointi: Tämän kirjan lukemisen kohdalla tuli todellinen haaste eteen: minun piti lukea kirjan seitsemänsataa (700) sivua viidessä (5) päivässä ja elettävä muuta elämää siinä samalla. Lisää vaikeusastetta muodosti se, että kirjan alku ei tuntunut kovinkaan kiinnostavalta, eikä myöskään loppu. Keskellä oli parinsadan mittainen kiinnostava jakso minkä pystyi lukemaan melko nopeasti. Tämä hieman auttoi ajan kannalta, vaikka ei kauhean paljoa. 
     En osaa sanoa mikä kirjasta teki sellaisen kuin se oli: hyvän ja mielenkiintoisen, mutta samalla hieman pitkäveteisen ja tylsähkön. Ehkä se johtui siitä, että olin katsonut elokuvan jo aikaisemmin ja se toi tietynlaisia odotuksia kirjaa kohtaan. Tai sitten se vain johtui siitä, että kirjan kieli ja teksti ei vain napannut lievän pitkäveteisyytensä ja samoihin asioihin juuttumisensa takia. 

     "Ian päästi hiljaisen, synkän naurahduksen. "Minulla ei ole mitään hätää. Ja suoraan sanoen Vael tarvitsee vähän enemmän apua kuin käden. En tiedä oletko... sopeutunut tilanteeseen niin hyvin, että pystyt auttamaan. Katsos kun -"
     Ian jätti lauseen hetkeksi kesken, kumartui ja vetäisi minut syliinsä. Minä haukoin henkeä, kun liikahdus hytkäytti kylkeä. Jared ei päästänyt kättäni irti. Sormenpäät alkoivat muuttua punaisiksi.
     "- kun minusta hän on todellakin saanut tarpeeksi liikuntaa tältä päivältä. Mene sinä edeltä keittiöön."
     Miehet tuijottivat toisiaan sillä välin kun sormenpäät alkoivat muuttua sinipunaisiksi.
     "Kyllä minä pystyn kantamaan hänet", sanoi Jared lopulta hiljaisella äänellä.
     "Pystytkö?" Ian kysyi haastavasti. Hän työnsi minut kauemmaksi vartalostaan.
     Tarjosi minua."

Arvosana: 8-

Kirja: Jotain sinistä

Kirja: Jotain sinistä (Happy Ever After)
Kirjailija: Nora Roberts
Suomentaja: Heli Naski
Gengre: romantiikka, aikuiset
Sarja: Morsiussarja #4
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2011)
ISBN: 978-951-20-8226-1

 Lapsuudenystävät Mackensie, Emmaline, Laurel ja Parker pyörittävät menestyvää hääpalveluyritystä. Työn ohella kolme heistä on jo onnistunut löytämään rakkauden itselleenkin, mutta hääsuunnittelija Parker Brown on kiinnotuneempi BlackBerrystään kuin sulhonmetsästyksestä.
Parker on säntillinen säihkysääri, joka saa loihdittua jokaisen asiakkaansa hääpäivästä täydellisen, mitä ikinä tielle sitten tuleekin. Hänellä on homma täydellisesti hallussa - kunnes Malcolm Kavanaugh sotkee kaiken. Prätkän selässä viihtyvä entinen stuntmies ei todellakaan edusta sitä mitä hallittu Parkeer luulee kaipaavansa. Mutta tuntemattomia ovat rakkauden tiet...

Muita kirjailijan kirjoja: "Jotain uutta", "Jotain vanhaa", "Jotain lainattua", Puutarha- sarja ja paljon muuta
Arviointi: Upean Morsiussarjan upea viimeinen osa, se täytyy sanoa. Jotenkin minua vain häiritsi tässä kirjassa se, että itse päähenkilöistä - Parkerista ja Malcolmista - ei kerrottu kovinkaan paljoa. Ne osat joita ei käytetty näiden kahden välisiin toimiin, käytettiin Parkerin työskentelyyn. Aikaisemmissa osissa tietenkin tutustuttiin myös hahmojen töihin, mutta tässä kirjassa sitä oli aivan liikaa. Aivan liian monet häät, kokoukset ja kaikki muu mikä nyt asiaan liittyy.

     "Mal tarttui Parkeria olkapäistä ja vetäisi tämän itseään vasten. Hänen suunsa kova, kuuma vaatimus auttoi Parkeria aika lailla.
     Kun Parker kohotti käsivartensa kietoakseen ne Malin kaulaan, Mal kiskaisi hänen villapaitansa ylös, riisui sen yhdellä nopealla, kärsimättömällä liikkeellä ja heitti sen tuolille.
     "Voit ripustaa sen myöhemmin."
     "Villapaitoja ei ripusteta."
     "Miksi ei?"
     "Koska -" Parkerin henki salpautui, kun Malin kädet hivelivät ohutta aluspaitaa ja hänen ihoaan. "Silloin villapaita menettää muotonsa."
     "Minä pidän sinun muodoistasi." Mal riisui aluspaidan ja heitti sen villapaidan päälle. "Ja näistä." Hän kuljetti sormiaan Parkerin luumunväristen rintaliivien pitsikupeilla. "Sinulla on värisilmää.""
Arvosana: 7½

Kirja: Jotain lainattua

Kirja: Jotain lainattua (Savor the Moment)
Kirjailija: Nora Roberts
Suomentaja: Heli Naski
Gengre: romantiikka, aikuiset
Sarja: Morsiussarja #3
Julkaisuvuosi: 2010 (suomeksi 2011)
ISBN: 978-951-20-8225-4

 Hääkakkutaituri Laurel McBanen elämä on kuorrutettu romantiikalla. Laurelin ja hänen kolmen parhaan ystävänsä Macin, Emman ja Parkerin hääpalveluyritys tekee asiakkaidensa huimimmistakin unelmista totta, ja neljästä ystävyksestä kaksi on jo löytänyt vierelleen sen oikean. Laurelin arki on täynnä toisten onnenhetkiä.
Laurel itse on liian hillitty arvostaakseen kaikkia niitä romanttisia ylellisyyksiä, joita heidän asiakkaansa janoavat. Haaveensa on kyllä Laurelillakin, ja se haave liittyy Parkerin veljeen Deliin, johon hän on ollut toivottoman ihastunut jo lapsuudesta lähtien. Laurel uskoo komean lakimiehen olevan tavoittamattomissa, mutta vihainen, kuuma ja kerta kaikkiaan polvet notkauttava suudelma saa hänet hämmennyksiin. Jospa hetken kiihko voisikin jatkua...

Muita kirjailijan kirjoja: "Jotain uutta", "Jotain vanhaa", Puutarha- sarja ja paljon muuta
Arviointi: Upeaa, säkenöivää ja intohimoista tekstiä taas kerran. Suorasanaisen Laurel ja järjestelmällinen kaikesta huolehtiva Del eivät vaikuta parilta jolla olisi yhteistä tulevaisuutta - varsinkaan kun suhdetta värittää myös koko eliniän aikainen tuttavuus ja ystävyys. Mutta, eihän ihminen voi päättää keneen rakastuu - niin kuin kirjassakin pari kertaa muistutetaan.
Värikäs menneisyys vaikuttaa hieman parin alkavaan suhteeseen, mutta on siinä hyviäkin puolia. Enkä usko, että Laurel olisi niin ihastunut hurmaavaan Deliin jos olisi vasta tutustunut tähän - toisinpäin on tosin sama tilanne. He ovat molemmat suuria persoonia ja jääräpäitä jotka osaavat pitää puoliaan. Laurelin suorasukaisuus aiheuttaa välillä riitoja - varsinkin Delin kanssa. Tosin, ehkä näiden kahden välillä riidat tuovat suhteeseen edes jonkinlaista pysyvyyttää ja pitää sen koossa - omalla tavallaan.

     ""Selvä", Laurel mumisi katsoen lahjaansa. "Sinä siis ostit minulle sanelukoneen ostoslistoja varten."
     "Niin. Pohjassa on magneetti, joten voit kiinnittää sen kylmiön oveen tai muuhun sopivaan taustaan."
     "Useimmat miehet toisivat kukkia."
     Del häkeltyi, Laurel näki sen selvästi.
     "Olisitko tahtonut mieluummin kukkia?"
     "En, vaan juuri tämän. Ison kasan tällaisia. Tämä on todella upea lahja." Hän katsoi Deliä silmiin. "Ihan oikeasti, Del."
     "Hyvä. Älä ole mustasukkainen, mutta ostin rouva G:lle samanlaisen."
     "Mokomakin hempukka."
     "Del virnisti ja suuteli häntä taas. "Käyn äkkiä viemässä sen hänelle, ja sitten minun pitää lähteä, tai myöhästyn."
     "Del", Laurel sanoi ennen kuin Del ehti ovelle. Del oli ostanut hänelle vempaimen, joka oli sekä käytännöllinen että hassu. Hän tahtoi kertoa Delille, mitä tunsi tätä kohtaan, vain tokaista nuo kolme pientä sanaa. Minä rakastan sinua. Mutta hän ei pystynyt."
Arvosana: 9

Kirja: Jotain vanhaa

Kirja: Jotain vanhaa (Bed of Roses)
Kirjailija: Nora Roberts
Suomentaja: Heli Naski
Gengre: romantiikka, aikuiset
Sarja: Morsiussarja #2
Julkaisuvuosi: 2009 (suomeksi 2010)
ISBN: 978-951-20-8224-7

 Emma Grantin ja hänen kolmen ystävänsä hääpalveluyritys Kartanohäät kukoistaa. Emma on pikkutytöstä asti rakastanut romanttisia ja kauniita asioita, ja niinpä hääfloristin ammatti on hänelle omiaan. Mutta vaikka tumman kiharapään ympärillä pörrää miehiä kuin mehiläisiä ja työkin on tulvillaan romantiikkaa, sitä oikeaa Emma ei ole vielä löytänyt.
Emma ei ole tullut ajatelleeksi, että onni voisi löytyä myös lähipiiristä. Siihen joukkoon kuuluu arkkitehti Jack Cooke, joka on kuin yhtä perhettä Kartanohäiden viehättävän voimanelikon kanssa. Kun Jack ja Emma viimein tajuavat tuntevansa toisiaan kohtaan jotain muutakin kuin ystävyyttä, alkavat kuviot mutkistua. Jack ei nimittäin ole koskaan ollut sitoutuvaa tyyppiä, kun taas Emma haluaa vierelleen miehen, jolle sanoa "tahdon". Kuinka tällainen suhde oikein voisi puhjeta kukkaan?

Muita kirjailijan kirjoja: "Jotain uutta", Puutarha- sarja ja paljon muuta
Arviointi: Aivan ihana ja sydäntä raastava kertomus upeasta ja ystävällisestä Emmalinesta. Emma on aivan ihana persoona, eikä Jackissakaan ole - hurmaavan upea mies todellakin.
Vaikka kirjassa tutustuttiin hyvin perinpohjaisesti kahteen päähenkilöön, aukaisi se myös hieman lisää neljän kaunottaren välistä ystävyyttä ja sen ainutkertaisuutta.

     "Kohtausta katseli kolme nuorta naista, jotka seisoivat kattoterassilla kädet toistensa vyötäisillä. Heidän takanaan huokaili rouva Grady.
     Kun Mac niiskautti, Parker kaivoi taskustaan paketin paperinenäliinoja. Hän jakoi niitä Macille, Laurelille ja rouva Gradylle ja otti lopuksi yhden itselleen.
     "Kuinka kaunista", Mac sai sanottua. "He ovat niin kauniita. Katsokaa tuota hopeanhohtoista valoa, kukkien hehkua ja valoa, Emman ja Jackin siluettia."
     "Sinä näet kaiken kuvina." Laurel pyyhki silmiään. "Tuo tuolla on aitoa romantiikkaa."
     "En näe vain kuvia. Hetkiä. Tämä on Emman suuri hetki. Yhtä tärkeä kuin sinisen perhosen hetki. Meidän ei varmaankaan pitäisi katsella. Pilaamme kaiken, jos he huomaavat meidät."
     "Eivät he näe muita kuin toisensa." Parker tarttui ensin Macin ja sitten Laurelin käteen ja hymyili tuntiessaan rouva Gradyn käden olkapäällään.
     Hetki oli juuri sellainen kuin sen kuului olla.
     Niinpä he jäivät katselemaan Emmaa, kun hän tanssi leudossa kesäkuun yössä, kuunvalossa, puutarhassa, yhdessä rakastamansa miehen kanssa."

Kirjaan on saatu Robertsille normaaliin tapaan myös paljon intohimoa, rakkautta, iloa ja surua. Kirja on jatkaa myös hyvin ensimmäisen osan "Jotain uutta" luomaa selkeää linjaa joka kertoo ystävyydestä, perheistä sekä hääpalveluyrityksestä ja sen menestyksekkäästä toiminnasta.
Arvosana: 9½