18. elokuuta 2020

Camilla Läckberg: Hopeasiivet

Juuri kun Faye luuli, että kaikki on hyvin, hänen elämänsä järkkyy taas. Hän on rakentanut uuden elämän ulkomailla, ex-puoliso Jack on vankilassa, ja Revenge-yritys menestyy. Mutta kun yritys aiotaan lanseerata Yhdysvaltoihin, uhkaa bisnestä yllättävä vaara, ja hänen on pakko palata Tukholmaan.
Faye on menettämässä kaiken, minkä eteen hän on uurastanut. Mutta onnistuuko hän nousemaan tuhkasta ja ottamaan vallan takaisin? Luottonaisensa avulla Faye aikoo kamppailla sen puolesta mikä on hänen - hän aikoo pelastaa itsensä ja ne, joita rakastaa.

     Hopeasiivet ovat jatkoa Kultahäkille, joka ainakin omalla kohdallani oli tavallaan pieni pettymys. Kultahäkki toi ristiriitaiset fiilikset ja mietin pitkään, haluanko oikeasti jatkaa sarjan parissa. Päätin kuitenkin antaa Hopeasiiville mahdollisuuden, enkä ole varma, oliko se oikea päätös. 
     Hopeasiivet jatkavat Fayen tarinaa pari vuotta Kultahäkin tapahtumien jälkeen. Kirja jatkaa samalla polulla kuin ensimmäinen osa, kalliita tuotemerkkejä vilahtelee tekstissä enemmän kuin tarpeeksi, muutama seksikohtaus on saatu ujutettua tarinaan ilman sen suurempaa syytä, jännitystä ei ole juuri yhtään. Kuuntelin kirjasta suurimman osan, enkä tiedä olisinko kyennyt lukemaan fyysistä kirjaa loppuun. Tämä versio Läckbergistä ei vain nappaa omalla kohdallani, vaikka hyviäkin piirteitä kirjoista löytyy. En usko, että tulen tarttumaan kolmanteen osaan ainakaan heti sen ilmestyttyä.

Vingar av silver
Suomentanut: Aleksi Milonoff
Genre: jännitys, mysteeri, trilleri
Sarja: Faye #2
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kirjailijan muut teoksetJääprinsessaSaarnaaja, NoitaKultahäkki
Arvosana: **½
Goodreads: 3,17
3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti
7. Rikotaan lakia
49. Julkaistu 2020

2 kommenttia:

  1. Mielenkiinnolla luin postaustasi. Olen täysin samaa mieltä tästä Läckbergin kirjasta. Ei napannut minunkaan kohdallani.

    VastaaPoista
  2. Ei jotenki toimunu. Mutta kattoisitko mun profiilin?

    VastaaPoista