Tessan ja Hardinin suhde on aina ollut intohimoinen ja myrskyisä, mutta nyt päivänvaloon nousee uskomattomia asioita, jotka muuttaavat kaiken.
Luin viime vuoden keväällä Anna Toddin After -sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja aloitin tätä kolmatta. Silloin kuitenkin lukeminen jäi kesken ja nyt päätin lukea kirjan loppuun. En tiedä oliko tämä kovin järkevä päätös, mutta onpahan nyt saatu tämäkin kirja päätökseen ja ehkä joskus päädyn lukemaan sarjan päätösosankin.
Kahdessa ensimmäisessä osassa on päästy jo tutustumaan aika hyvin sarjan hahmoihin, eikä tämäkään kirja tuo kuin muutaman uutuuden hahmokaartiin. Yllättävimpänä tulokkaana voidaan mainita Tessan isä, joka lähti yhdeksän vuotta sitten sille kuuluisalle kauppareissulle, mistä ei palattu ennen kuin nyt. Tessa haluaakin päästä tutustumaan isäänsä uudelleen, mutta salaisuuksien alkaessa paljastua, epävarmuus hyvästä isä-tytär -suhteen kehittymisestä lisääntyy.
Tämä kuvion lisäksi kirjassa käsitellään myös paljon muita suhdekiemuroita. Sivuja tähän kirjaan on saatu selkeästi enemmän kuin muihin osiin, melkein kahdeksansataa. Valitettavasti vain muutama näistä juonellisista tapahtumista oli mielenkiintoisia, kun taas loput olivat sitä samaa soutamista ja huopaamista, kuin on ollut kaksi aikaisempaa osaa. Tästä syystä hieman ihmettelenkin, että minkä takia vielä harkitsen päätösosan lukemista.
En muista kovin paljoa kahdesta aikaisemmasta osasta, vaikka ensimmäisestä tykkäsinkin melko paljon. Sen jälkeen taso on kuitenkin laskenut pikku hiljaa, sillä mitään ei tunnu tapahtuvan ja kaksikon suhde vain pyörii ympyrää. Ärsytykseni Tessaa ja Hardinia kohtaan on vain kasvanut, sillä heidän sanansa ja tekonsa eivät kohtaa millään tasolla. Hardinissa havaittu pieni kehitys ehtii tämänkin kirjan kohdalla muutaman kerran murentua ja sitten se taas paranee. Kuitenkaan kovin kestävältä tuntuvaa muutosta ei näy, kummassakaan hahmossa.
After we fell
Suomentanut: Johanna Rossi
Genre: nuoret, romantiikka, erotiikka
Sarja: After #3
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2015
Suomentanut: Johanna Rossi
Genre: nuoret, romantiikka, erotiikka
Sarja: After #3
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2015
Helmet2020: 3. Suhtaudut ennakkoluuloisesti, 4. Kannessa/kuvauksessa monta ihmistä, 41. Laitetaan ruokaa
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019
PopSugar2020: 34. Meant to read in 2019