Kirja: Hello, I love you

Kirja: Hello, I love you

Kirjailija: Hellevi Salminen

Gengre: nuoret

Sivumäärä: 126

Julkaisuvuosi: 2013

ISBN: 978-951-1-26601-3
Kustantaja: Otava

Saako sitä rakastaa ketä haluaa?

Kolmiodraama: tyttö ja kaksi poikaa. Yhtälö, jonka ratkaisua joidenkuiden on vaikea hyväksyä.

Arviointi: Enpä ole sitten tällaista kirja lukenutkaan. Tai en ainakaan muista lukeneeni. Homoudesta kertovat kirjat eivät ole niinkään kuuluneet kirjavalikoimaani, mikä on sinänsä aika harmillista. Tosin ei tämä kirja ainakaan innosta homoseksuaalisuutta käsittelevän kirjallisuuden lukemiseen sen enempää. En ole aikaisemmin lukenut Salmisen kirjoja, mutta hänen kirjoitustyylinsä ei ainakaan saanut minua innostumaan. Lyhyeksi kirjaksi tässä oli ennätysvähän itse asiaa. Enimmäkseen vain kerrottiin jostain väreistä ja maisemista. Loppu oli pelkkää dialogia. 

     Lukiessani kiinnitin varsinkin huomiota slangisanoihin jotka omaan korvaan särähti hieman. Muuten kirja oli hyvin luettavaa, mutta joskus sieltä täältä ilmestyi näitä "tuntemattomia" sanoja jotka eivät mielestäni sopineet kerrontaan. Myös se, että puhuttaessa joskus sanotaan "minun" ja toisinaan "mun" oli mielestäni melko häiritsevää. Varsinkin kun sama henkilö käytti molempia muotoja ja joskus jopa samassa asiayhteydessä. 

     Jotenkin kirja kuitenkin sai muodostettua mieleeni positiivisen kuvan itsestään. En tiedä muodostiko kerronta ja sen omanlainen puutteellisuus niin hyvän pohjan omien ajatusten luomiseen, että omant mielikuvat tekivät kirjasta mielenkiintoisemman. Vai aiheutuiko hyvä mielikuva siitä, että takakannessa kuvattua kolmiodraamaa ei todellisuudessa esiintynyt nimeksikään. Vai oliko vain Jim Morrisonin muiston takaisin tuonti ainoa hyvä puoli koko kirjassa. Kuka tietää.

     "- Mietin, että jotkut sanovat, että... että on synti, kun...

     Daniel painoi poskensa poskeani vasten.

     - Sekö sinua pelottaa?

     - Ei, vaan... se jotenkin hämmentää minua. Jos Jumala on luonut ihmisen - jos uskoo niin - niin miksi... Eikö Jumala ole... rakkaus? Onko rakkaus väärin?"

Arvosana: 8-

Kirja: Rakastaja - vihdoinkin

Kirja: Rakastaja - vihdoinkin (Lover at last)
Kirjailija: J.R. Ward
Suomentaja: Timo Utterström
Gengre: fantasia, romantiikka
Sarja: Mustan tikarin veljeskunta #11
Sivumäärä: 640
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-260-171-1
Kustantaja: Basam Books

     Kun yön varjot laskeutuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio. Sukunsa ja aristokratian hylkäämä Qhuinn on vihdoin löytänyt paikkansa julmana taistelijana sodassa lessereitä vastaan. Myös hänen unelmansa perheestä saattaa vihdoin toteutua. Siitä huolimatta hän tuntee olonsa tyhjäksi.
     Blay valmistautuu luopumaan yksipuolisesta rakkaudestaan Qhuinnia kohtaan nähdessään tämän valitun naaraansa kanssa. Mutta kohtalo pyörittää kirjan sankarit toistensa syliin veljeskunnan joutuessa kuolemanvaaraan uusien tavoittelijoiden sekoittaessa taistelua kruunusta. Rohkeus testataan ja kaksi sydäntä löytää toisensa.

Muita kirjailijan kirjoja: sarjassa aiemmin ilmestyneet "Pimeyden rakastaja", "Ikuinen rakastaja", "Herätetty rakastaja", "Paljastettu rakastaja", "Sitomaton rakastaja", "Varjeltu rakastaja", "Koston rakastaja", "Minun rakastajani", "Vapautettu rakastaja", "Uudestisyntynyt rakastaja" ja "Mustan tikarin veljeskunta: Sisäpiirin tietoa" sekä toisen sarjan "Halu", "Himo" ja "Kateus"
Arviointi: Awww.... Qhuinn ja Blay on ollut aivan mahtavia hahmoja siitä asti kun ilmestyivät sarjaan, eikä tämä kirja todellakaan tehnyt heistä yhtään huonompia silmissäni. Päinvastoin. Heistä muovautui vielä mielenkiintoisempia yksilöitä ja oli mukava vihdoin päästä lukemaan Qhuinnin menneisyydestä. Ward on myös hyvin saanut kuvattua molempien miesten ajatukset toisesta ja varsinkin Qhuinnin ajatukset omasta homoudestaan ja traumoistaan.
     Kirjassa Ward jatkaa omaa vahvaa ja persoonallista tyyliään kirjailijana ja tarinan kertojana. Tässä kirjassa on kuitenkin pieniä muutoksia aiempiin osiin verrattuna, mikä on hyvä asia. Tosin omalla tavallaan olisin halunnut kyllä lukea hieman enemmän Qhuinnin ja Blayn välisestä ajasta ja heidän ajatuksistaan. Nyt tähän kirjaan oli laitettu entistä enemmän myös muiden elämästä kertovia pätkiä, varsinkin Laylasta oli kerrottu paljon ja Xcorista. Joskus toisista kertovat taphatumat oli tungettu sellaisiin väleihin, että ne alkoivat melkein ärsyttämään katkaistuaan jonkin hyvän kohtauksen. Tätä kirjaa lukiessa tuli myös sellainen olo, että kauhean paljon jätettiin kirjoittamatta, mikä on hieman outoa sarjan aiempiin osiin verrattuna.
     Sitten jos vielä hieman saan valittaa kirjan hahmojen kerronnasta. Ensinnäkin, kuka Assail on? En muista hänestä mitään, eikä tämä kirja todellakaan virkistänyt muistoja tähän mieheen liittyen. Toivottavasti seuraava osa vastaan kysymykseen.. Toiseksi, mihin Syksy hävisi? Hänestä kerrottiin ehkä yhdessä tai kahdessa lauseessa koko kirjan aikana, eikä silloinkaan mietitty miten hänellä menee. Hän tuntui hävinneen kokonaan maailmankartalta. Kolmanneksi, mihin John oli unohdettu? Kirjan alussa hänestä puhuttiin muutaman kerran, mutta puolenvälin jälkeen hänestä ei tunnuttu puhuttavan enää sanaakaan. Hän ikään kuin hävisi vain jonnekin vapauduttuaan Qhuinnista. Tosin ei hänestä puhuttu silloinkaan paljoa kun Qhuinn oli vielä hänen ahstrux nohtrum.
     Jep, mutta voin silti täydestä sydämestäni sanoa, että oli tässä kirjassa paljon hyvääkin. Niin kuin Wardin kirjoissa on aina. Ei tämä ehkä parhaimpien kirjojen listaan pääse, mutta kyllä tämänkin voisi vielä lukea uudestaan. Nyt voin vain jäädä odottamaan seuraavaa osaa ja toivoa, että Ward saa muodostettua siitä eheän ja yhtä mielenkiintoisen kuin aiemmatkin kirjat ovat olleet.

     "Qhuinn sulki silmänsä ja palasi siihen hetkeen, kun hän oli suudellut lopuksi Blayta... todella, aidosti suudellut. Heidän suunsa olivat kohdanneet hellinä myrskyn jälkeisessä rauhassa. Qhuinnin mieli kirjoitti tarinan uusiksi, eikä häntä siinä työnnetty hänen itsensä luoman rajan kauemmalle puolelle. Ei, hänen mielikuvituksessaan asiat päättyivät niin kuin olisi pitänytkin. Siihen, että Qhuinn silitti Blayn kasvoja ja sytytti valot tahdonvoimallaan, jotta he voisivat katsoa toisiaan.
     Fantasiassaan hän suuteli parasta ystäväänsä uudestaan, ja työnsi kauemmas ja...
     "Rakastan sinu", hän sanoi suihkuveteen. "Minä... rakastan sinua."
     Hän sulki silmänsä kivusta. Oli vaikeaa tietää, kuinka suuri osa hänen poskillaan valuvasta nesteestä oli vettä, ja kuinka paljon jotain muuta."

Arvosana: 9+

Kirja: Wings of Wicked

Kirja: Wings of Wicked
Kirjailija: Courtney Moulton
Gengre: fantasia, nuoret, romantiikka
Sarja: Angelfire #2
Sivumäärä: 516
Julkaisuvuosi: 2012
ISBN: 978-006-200-2365

Life as the Preliator is harder than Ellie ever imagined.
Balancing real life with the responsibility of being Heaven's warrior is a challenge for Ellie. Her relationship with Will has become all business, though they both long for each other. And now that the secret of who she really is has come out, so have Hell's strongest reapers. Grown bold and move vicious, the demonic threaten her in the light of day and stalk her in the night.
She's been warned.
Cadan, a demonic reaper, comes to her with information about Bastian's new plan to destroy Ellie's soul and use an ancient relic to wake all the souls of damned and unleash them upon humanity. As she fights to stay ahead of Bastian's schemes, the revelations about those closest to her awaken a dark power within Ellie that threatens to destroy everything - including herself.
She'll be betrayed.
Treachery comes even from those whom she loves, and Ellie is broken by the death of those who stood beside her int this Heavenly war. Still, she must find a way to save the world, herself, and her love for Will. If she fails, there will be hell to pay.

Muita kirjailijan kirjoja: Sarjassa aiemmin ilmestynyt "Angelfire"
Arviointi: No niin, vihdoin sain luettua tämän osa ja täytyy sanoa, että pidin tästä ehkä hieman enemmän kuin ensimmäisestä. Tosin voin myöntää suoraan, että tässäkin kirjassa oli sellaisia asioita jotka jäivät ärsyttämään. Tähän kirjaan oli kuitenkin saatu hieman enemmän toimintaa ja juoni oli paljon mielenkiintoisempi. Ensimmäisessäkin osassa oli toimintaa ja hyvä juoni myös, mutta tähän kirjaan toiminnan lisäksi oli saatu lisättyä niitä toiminnan jälkivaikutuksia paremmin. Tähän kirjaan oli saatu aiheuttettua kuolemaan kummallekin taistelvalle osapuolelle, ei vain niille "pahiksille". Tosin nämä kuolemien vaikutukset oli ehkä vedetty hieman yli ainakin Ellien kohdalla.
     Ellien kohdalla minua ärsytti myös se, miten heikosti hän taisteli. Ensimmäisessä osassa hän tuntui osaavan homman paljon paremmin, vaikka oli vasta herännyt tietoisuuteen omasta itsestää. Tässä osassa hän tuntui olevan aivan avuton ja vain katselevan sivusta kun Will  ja muut yrittivät pitää häntä hengissä. Nekin kerrat kun Ellie joutui itse keskelle taistelua, tuntui kuin hän olisi vain heilutellut miekkaansa sinne ja tänne ilman, että tiesi mitä oli tekemässä. Eikö hänen olisi pitänyt olla hyväkin taistelemaan? Ainakin kaikkien puheiden mukaan hän oli aikaisemmin ollut hyvä ja peloton soturi. Tämä ei kuitenkaan tullut mitenkään ilme enää tässä osassa.
     Yksi todella hyvä ja positiivinen asia tässä kirjassa oli Ellien suhdekuviot. Ensinnäkin oli virkistävää lukea Willin ja Ellien suhteesta joka ei aina mennyt niin kuin elokuvissa. Heillä oli aikoja jolloin seurusteltiin ja sitten taas erottiin. On virkistävää myös oikeasti lukea heidän suhteen kulusta ja heidän ajatuksista. Kun yleensä vain raapaistaan pinnalta kirjojen parisuhde draamoja, tässä kirjassa (ja koko sarjassa) mennään suoraan ytimeen ilman, että jätetään mitään pois. Tai no, ainakin kerrotaan asioista enemmän kuin muissa nuorten kirjoissa.
     Toinen tämän osan suhdekuvioihin liittyvä positiivinen ajatukseni liittyy kolmiodraamaan. Tässä osassa se on positiivinen asia, sillä sellaista ei ollut! Odotin koko kirjan ajan kauhulla sitä, että Ellie toteaa olevansa rakastunut sekä Williin että Cadaniin. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut, vaikka molemmat pojat tunnustivatkin rakkauttaan pitkin kirja sivuja. Tästä kolmiodraamattomuudesta kuitenkin täytyy antaa iso plus Moultonille. Toivottavasti hän ei ole tunkenut sitä viimeiseenkään osaan.

     "I was sick of everyone saying my name but Will. His voice was only one I wanted to hear, calm and serene as he always was, not moaning in pain trapped within some internal Hell.
     "Are you okay?" His (Cadan) voice was gentle, as if he were speaking to a frightened, cornered animal. He set down his glass. "What van I do?"
     I lifted my arm and willed a single Khopesh sword into my hand. Angelfire blazed, lightning up his surprised face, and my power spiraled around me, lifting my tangled hair and the shredded folds of my dress.
     He stared at me, fearing what might come from my threat. "You don't ever need to raise your sword to me."
     "Will is dying", I said, my voice withering. "Did you speak the truth when you said you know a Grigori?"
     He hesitated before he nodded. "Yes."
     "I swallowed hard, shaking. "You have to make me to the Grogori. I don't care what it takes. I'll do anything. You have to help me save him.""
Arvosana: 9-

Kirja: Geek girl: Matalalentoa mallitaivaalla

Kirja: Geek girl: Matalalentoa mallitaivaalla (Geek girl. From Geek to Chic...)
Kirjailija: Holly Smale
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Gengre: nuoret
Sarja: Geek girl #1
Sivumäärä: 358
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 987-951-31-7214-5
Kustantaja: Tammi

15-vuotias Harriet on pesunkestävä nörtti. Hän rakastaa nippelitietoa, pukeutuu Nalle Puh -puseroihin eikä voisi vähempää välittää muodista tai tyylistä. Mutta kun Harrietin paras ystävä, mallinurasta haaveleiva Natalie raahaa hänet muotimessuille, käy hullusti. Ison mallitoimiston kykyjenetsijä nappaa Natin sijaan Harrietin, josta tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi kasvo. Sydämentykytyksiä aiheuttaa myös vastustamattoman komea mallipoika Nick.
Ennen kuin kömpleöstä ankanpoikasesta kuoriutuu täsysiverinen joutsen, täytyy Harrietin kuitenkin selvitä monista ihmissuhdekiemuroista, mm. isän ja äitipuolen aviokriisistä sekä nörtti-ihailijastaan Tobysta...

Arviointi: Ihanan erilainen (ainakin omista lukemistani) kirja osittain kiusaamisesta, mutta myös siitä millaista teinin elämä on kaikkine vaikeine valintoine ja suunnanmuutoksine. Sellaista se vain on jokaisen kohdalla.. Toisilla ehkä vahvemmin kuin toisilla, tosin.
     Juonellisti ja kerronnallisesti kirja oli hyvä ja sen sai luettua melko nopeasti sivumäärään nähden. Kuitenkin, matkanvarrella syntyi muutamia kysymyksiä jotka eivät tuntuneet saavat vastausta missään vaiheessa. Ehkä suurin kysymys ja itselläni suuresti ihmetystä aiheuttanut asia oli Harriet ja Nick. Heistä ei puhuttu kahdestaan melkein mitään paitsi ne jaksot jolloin he tekivät töitä kahdestaan (huimat kaksi kertaa siis). Nickistä ei muutenkaan kerrottu kovinkaan paljoa, en edes muistanut enää kirjan lopussa millaiseksi hänen ulkonäköään oli kuvailtu! Ja sitten yhtäkkiä Nick tulee Harrietin luokse ja sanoo tykkäävänsä hänestä. Siis anteeksi? Olet nähnyt toisen jonkinlaisessa ostoskeskuksessa kaatumassa hyllyjen päälle ja sitten oletkin jo ihastunut tähän henkilöön? Hmm, mielenkiintoista.
     Kirjassa oli myös toinen omasta mielestäni hyvin mielenkiintoinen henkilö. Tosin tämä mielenkiinto oli edusti enemmänkin positiivista puolta. Tämä ihana hahmo oli Wilbur (siis -bur, ei -iam, niinkuin hän jaksaa aina sanoa kaikille)! Hänessä vain oli jotain niin sympaattista. Hänen tavassaan liikkua ja puhua. Voi voi, pelkkä hänen ajatteleminen saa hymyn huulille.
     Päätin myös koota pienen listan nimityksistä, joita hän käytti puhutellessaan/puhuessaan Harrietille/Harritista. En tosin jaksanut kerätä tähän kaikki nimi, koska niitä oli aivan liikaa, mutta edes muutamia. Eli, tästä se lähtee: Rusoposki, Kisuli, Vihantainen, Rommirusinainen, Beibi-beibi Panda (usein käytetty), Näpsäjalka, Tiikeritankki, Vanukas, Apina-papinainen, Kurpitsainen, Taatelintalliainen, Nukkakeränen, jne., jne... Nimiä on niin paljon, mutta tuossa hieman esimakua.

     "Katson Nickiä ja karaisen kurkkuani. En ole enää siili. Olen kani: 325 lyöntiä minuutissa.
     Nick tulee vielä lähemmäs.
     Nyt olen hiiri: 500 lyöntiä minuutissa.
     Vielä lähemmäs.
     Kolibri: 1260 lyöntiä.
     Ja kun hän kumaruu, päähäni mahtuu vain yksi oivallus: kukaan ei oikeasti muutu. Tuhkimo on aina Tuhkimo, nätimmässä mekossa vain. Ruma ankanpoikanen oli koko ajan joutsen, vain pienemmässä koossa. Ja olen varma, että nuijapäästä ja toukasta tuntuu samalta vielä sittenkin, kun ne pomppivat ja lentävät, uivat ja kelluvat.
     Ihan niin kuin minusta nyt.
     Je sekunnin murto-osaa ennen kuin Nick suutelee minua ja kaikki muut ajatukset räjähtävät päästäni tajuan: minun ei sittenkään tarvitse muuttua.
     Nimeni on Harriet Manners, ja olen nörtti.
     Eikä se ehkä sittenkään ole niin kamalaa."

     Loppujen lopuksi kirja on oivallinen tarina oman itsensä etsimisestä ja löytämisestä. Ainakin se sai minut ajattelemaan omaa elämääni hieman eri tavalla. Kuten Harriet sanoo tuossa lainauksessa: minun ei sittenkään tarvitse muuttua. Siitä aion ainakin itse pitää kiinni tulevaisuudessa. Kirja myös tuo hyvin esiin sen, että kukaan ei ole täydellinen. Eikä tietenkään saa unohtaa anteeksiantamisen jaloa taitoa.
Arvosana: 8½

Kirja: Angelfire

Kirja: Angelfire
Kirjailija: Courtney Moulton
Gengre: nuoret, fantasia, romantiikka
Sarja: Angelfire #1
Sivumäärä: 453
Julkaisuvuosi: 2011
ISBN: 978-006-200-2327

First there are nightmares.
Every night Ellie is haunted by terrifying dreams of monstrous creatures that are hunting her, killing her.
Then comes the memories.
When Ellie meets Will, she feels on the verge of remembering something just beyond her grasp. His attention is intense and romantic, and Ellie fells like her soul has known him for centuries. On her seventeenth birthday, on a dark street at midnight, Will awakens Ellie's power, and she knows that she can fight the creatures that stalk he in the grim darkness. Only Will holds the key to Ellie's memories, whole lifetimes of them, and when she looks at him, she can no longer pretend anything was just a dream.
Now she must hunt.
Ellie has power that no one can match, and her role is to hunt and kill the reapers that prey on human souls. But in order to survive the dangerous and ancient battle of the angels and the Fallen, she must also hunt for the secret of her past lives and truths that may be too frightening to remember.

Arviointi: Angelfire oli mukava, viihdyttävä ja mukaansatempaava kirja. Kirjan miljöö oli jollain tavalla hieman erilainen kuin muissa samantyyppisissä fantasiakirjoissa. Hieman kyllä jäi ärsyttämään se, miten Ellien uudestisyntymisestä ja menneistä elämistä puhuttiin. Ellien muistojen palautuminen oli kuitenkin saatu yllättävän sulavasti mukaan, tosin joskus joutui hieman miettimään oliko kyseinen tekstinpätkä mennyttä vai nykyistä.
     Muutenkin kirja sisälsi paljon hyvää, mutta myös niitä asioita jotka jäivät ärsyttämään. Ärsyttäviä asioita olivat muun muassa: Ellien isän käytös jolle ei saatu minkäänlaista selvitystä, vaikka muutosta oli selvästi tapahtunut; kuinka paljon nuori voi valehdella vanhemmilleen ilman, että he alkavat epäillä mitään; miten ihminen voi selvitä siitä, että päivät hän on koulussa tai kavereiden kanssa ja yöllä hän taistelee tai harjoittelee. Mietinpähän vain, että koska siinä ehtii nukkumaan?
     Kirjan kerronta on luontevaa ja se korostaa hyvin ihmisen inhimillisiä puolia. Ystävyyden tärkeys Ellielle näkyy selvästi, samoin kuin perheen asema. Henkilöhahmoista on hyvin saatu luotua erilaisia ja heillä on selvästi omanlaisia ajatuksia. Varsinkin Lauren saa minulta kunnioitusta, vaikka en osaa sen paremmin kertoa miksi. Hänen ihastumisessa/rakastumisessa Ellietä kohtaan on vain jotain niin sympaattista. Täytyy myöntää, että Ellie on melko sokea mitä näihin ihastuneisiin poikiin tulee. Muutenkin Ellien ajatusmaailmassa vain oli jotain sellaista, josta en pitänyt. Hän vain ajatteli ehkä hieman liian itsekkäästi, mutta oli samalla hyvin riippuvainen muista ja heidän hyväksynnästä.
     Lempihahmoksi kirjasta kyllä nousee selvästi Will kuolemattomalla ruumiillaan ja niin useasti särkyneellä sydämellään. Itse olisin varmasti jo menettänyt uskoni Ellieen joka kerta kun hän kuoli. Ihan sama, vaikka olisinkin hänen Vartijansa.

     ""No!" I (Ellie) shouted, tears stinging my eyes. "You can't get this close to me and then push me away.
     "I have to." His (Will) wings unfolded, moonlight gleaming off their feathers, and he jumped in the air. As I stared up at him, he flew away and disappeared into the woods behind my house, letting me know how different we truly were with that last image of him.
     Anger rushed through me. I wanted to follow him and smack him harder than I'd ever hit anything before in my life. But I was too tired and too emotional to do anything. And I didn't want to fall off my roof. I stared straight after him and let out a long breath, so next word had no trace of rage. "Coward.""
Arvosana: 8½

Sarjan kotisivu: http://www.courtneyallisonmoulton.com/

Kirja: Vapautettu

Kirja: Vapautettu (Hunted)
Kirjailija: P.C. Cast & Kristin Cast
Suomentaja: Inka Parpola
Gengre: fantasia, nuoret
Sarja: Yön talo #8
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-1-27294-6
Kustantaja: Otava

     Neferet hallitsee Yön talossa, mutta Isle of Skyellä vallitsee rauha. Zoeyn rinnalla on maailman uskollisin ja seksikkäin soturi, Stark. Miksi palata enää koskaan?
     Stevie Raen tilanne ei ole yhtä seesteinen. Hänen soturinsa on vain osittain ihminen. Refaimin täytyy pettää joko isänsä tai rakastettunsa.
     Mikä on siteistä vahvin - ystävyyden, rakkauden vai veren side? Ja voiko valasta vapautua?

Muita kirjailijan kirjoja: Sarjassa aiemmin ilmestyneet "Merkitty", "Petetty", "Valittu", "Piinattu", "Vainottu", "Lumottu" sekä "Kahlittu"
Arviointi: Siis eih ja voih. Rakastuin tähän sarjaan aivan alusta asti, mutta nyt tuli sellainen olo, että miksi näitä osia pitää tulla vielä lisää? Siis ei sillä, että en haluaisi enää lukea Zoeyn ja hänen ystävien elämästä kohti parempaa maailmaa. Tämä osa vavin tuntui jotenkin niin kaukaa haetulta. Aivan kuin tämä osa olisi tehty tähän väliin, jotta keksittäisiin taas jotain mielenkiintoista kirjoitettavaa. En vain saanut mitään irti tämän kirjan juonesta - jos sellaista edes oli. Mielestäni tässä kirjassa ei oikeastaan tapahtunut kunnolla mitään. Kyllähän sitä tekstiä oli paljon kun siitä saatiin luotua yli kolmesataa sivua kestävä tarinan pätkä, mutta siihen se sitten jäi.
     Jos jotain hyvää nyt täytyy tästä kirjasta sanoa, niin sanotaan vaikka että pidin Refaimin kohtalosta. Olen pitänyt hänestä alusta asti. Loppujen lopuksi se tuntuu ainoalta hyvältä asialta tässä kirjassa. Starkin ja Kalonan välinen yhteys tuntuu niin tekaistulta, että huh huh. Kaikki hahmot ovat muuttuneet ensimmäisestä sarjan osasta niin paljon, että alkaa pian sekin ärsyttämään. Jotenkin tuntuu niin epätodelliselta, että jokainen kirjan miespuolinen henkilö on jollain tavalla itsekäs ja pöyhkeä. Damien on ehkä ainut poikkeus tähän sääntöön, ja siksi rakastankin häntä.

     "Heath vilkaisi itseään ihan vain varmistaakseen, että oli yhä, no, hän itse. Näky sai hänet huojentumaan, ja hän kääntyi takaisin jumalattaren puoleen. "Pitäisikö minun valmistautua muuttumaan?"
     "Se riippuu täysin sinusta", Nyks sanoi. "Kuten teillä päin sanotaan: minulla on ehdotus."
     "Mahtavaa! Siistiä, että jumalatar ehdottelee!" Heath hihkaisi.
     Nyks kurtisti hänelle kulmiaan. "En tarkoittanut sellaista ehdotusta, Heath."
     "Ai. Äh. Sori." Heath tunsi kasvojensa muuttuvan tosi kuumiksi. Voihan vee, hän oli jotenkin jälkeenjäänyt. "En tarkoittanut mitään epäkunnioittavaa. Kunhan vitsailin..." Hän takelteli ja pyyhkäisi hermostuneena naamaansa. Kun hän katsoi jälleen jumalatarta, tämä hymyili hänelle ovelasti. "Okei", hän aloitti jälleen huojentuneena siitä, ettei Nyks ollut räjäyttänyt häntä ukonvasamalla tai jotain. "Sinulla on siis ehdotus.""
Arvosana: 7