J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

 Nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Harry Potter #8
Sivumäärä: 432
ISBN: 978-951-31-9276-1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: 1/17

Kahdeksas tarina.

Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

     Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Kirjailijan muut teokset: Harry Potter -sarja
Arvostelu: Harry Potterit ovat olleet osa lapsuuttani ja nuoruuttani ja oli todella innoissani kun kuulin tästä tulevasta kahdeksannesta kirjasta. Se tosi asia, että kirja ilmestyi näytelmänä, ei hidastanut innostustani. Minulla ei ole näytelmien lukemisesta mitään muuta kokemusta kuin Shakespearen "Romeo ja Julia" sekä Ibsenin "Nukkekoti". Tiesin siis hieman mihin varautua, joten lukemisen vaikeus ja aukot tarinassa eivät haitanneet kovin paljoa.
     Näytelmää lukiessani näin sieluni silmin tarinan ja hahmot. Rakastuin aivan totaallisesti Scorpiukseen, Draco Malfoyn poikaan. Hän oli hyvin samanlainen kuin Draco, mutta ilman esitystä. Hän oli yksinäinen, mutta lempeä ja toiveikas. Hän oli myös alistunut kohtaloonsa, haluten pelastaa maailman.
     Vastaan tuli myös paljon tilanteita joiden aikana tuli sellainen olo, että "mitä juuri tapahtui". Vanhoja hahmoja oli muokattu oikein kovalla kädellä. Harryn ja hänen pojan Albuksen väleistä oli tehty kauhean dramaattiset ja jotenkin siinä tunnuttiin menevän hieman yli. Ronista oli tehty näytelmän hupiukko, vielä enemmän kuin ennen.
     Tarinan juoni eteni oikein mukavasti koko ajan eteenpäin. Välillä seurattiin Albuksen ja Scorpiuksen matkaa ja sitten siirryttiin Harryn ja hänen ystävien luokse. Siinä samalla hypeltiin hieman ajassa ja saatiin kuulla suuria salaisuuksia. Yksi jopa Voldemortiin liittyen. Loppujen lopuksi maailma sai taas hieman lisäaikaa itselleen.
     Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että luin tämän ja tulen sen vielä joskus varmasti lukemaan uudestaan. Valitettavasti minun on myös pakko myöntää, että tämä ei ollut aivan sen veroinen kuin odotin. Toki tässä Rowling ei päässyt näyttämään kirjoittamis-taitojaan, ainoastaan mielikuvituksensa.
Arvosana: ***½

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Nimi: Kudottujen kujien kaupunki
Kirjailija: Emmi Itäranta
Genre: fantasia
Sivumäärä: 335
ISBN: 978-951-851-593-0
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Luettu: 11/16

Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.
     Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

Kirjailijan muut teokset: Teemestarin kirja
Arvostelu: Kudottujen kujien kaupunki on yksi niistä kirjoista, jonka kansi on herättänyt mielenkiintoni ja olen valinnut sen sitä kautta. Takakannen teksti sai mielipiteeni hieman haparoimaan, mutta päädyin kuitenkin lainaamaan tämän. Ja nyt vihdoin sain lukemisen päätökseen. Lukemista hidasti oma elämä ja se, että kirja ei ollut yksi niistä jonka luen yhdeltä istumalta. Halusin lukea tämän loppuun, mutta tarina ei vain saanut minun mielenkiintoani pysymään ihan jokaisessa kohdassa. Silti en voi sanoa, että kirjan juoni olisi ollut mitenkään tylsä tai hidas. Asiat etenivät ehkä liiankin nopeasti minun makuuni. Paljon jätettiin kertomatta ja välillä tunnuttiin tarttuvan pieniin asioihin liiaksikin.

     ""Seittien Talossa ei ole vankeja", sanon.
     "Niinkö sinä uskot?"
     "Se on totuus."
     "Totuus", olento sanoi. Hänen äänensä pyyhki hiekkaa ja tomua tieltään, lakaisee tähdet pilvien taa. "Katsotko tätä saarta ja uskot näkeväsi totuuden asioista?"
     Etsin yhä vastausta, kun olento puhuu jälleen.
     "Olet järkyttynyt", hän sanoo. Raajat vetäytyvät pois iholtani. Ilma välillämme tyhjenee. "Miksi tulit?" s. 107

     Kirjailijan kieli on hyvin erilaista. Hänen tyylinsä kaikuu jokaisessa lauseessa. Jokainen kuvailu on sellainen, mikä luo mielikuvan ja saa hyväksynnän. Samalla tuo kuvailu ainakin itseäni väliölä hämmensi ja hidasti. Takerruin niihin joskus liikaakin, vei huomion tarinasta.
     Tarina itsessään oli hyvin moniselitteinen ja monimuotoinen. Aluksi kaikki tuntui hyvinkin epäselvältä, mutta asiat saatiin joten kuten selitettyä lopun lähestyessä. Silti jäljelle jäi monia kysymyksiä. Oliko Kutoja vihollinen? Mitä Elianalle tapahtui? Selvisikö kukaan? Näihin haluaisin vastauksen, mutta tuskin niitä tulen koskaan saamaan. Kuvailujen ja sanakäänteiden takaa löytyi myös niitä selviä asioita. Hyvin vähän, mutta löytyi kuitenkin.
     Kaikkein epäselvimmäksi minulle jäi Seittien Talon ja sitä ympäröivän kaupungin verkosto. Toki ymmärrän tämän fantasia-kirjaksi, mutta jonkinasteinen ymmärrys olisi ollut mukava saada luotua sivuja käännellessä. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, mikä häiritsi itseäni kovasti. Tyydyn kuitenkin osaani ja jätän seittien liikkeet pois mielestäni ja jatkan elämääni.

     ""Hyvä on", Kehrääjä sanoo. "Voitte jäädä paikoillenne ja kuolla. Tai voitte juosta tulen läpi ja kenties elää."
     Hänen raajansa syöksähtää ilman halki. Lyhty räsähtää kappaleiksi ja kuuluu hulmahdus, kun tuli ahmaisee silkkistä seittiä. Liekit juoksevat lankoja pitkin, piirtävät yllemme kipunoivan ristikon, joka alkaa korventua tuhkaksi silmiemme edessä.
     Olen kivettynyt paikoilleni, mutta Valeria ottaa askeleen taaksipäin ja kiskoo minua mukaansa. Lopultakin liikun. Juoksemme ulos Kehrääjän kammiosta ja Kutojan huoneen poikki.
     Syvällä maan sisällä kivet tahtovat kääntyä, eikä niitä pitele muu kuin minun uneni." s. 317

     En ole Itärannan esikoisteosta tullut lukeneeksi, mutta tällä hetkellä sitä harkitsen. Kirja sai kaksi palkintoa (Kalevi Jäntin -palkinto sekä Nuori Aleksis -palkinto) ja oli ehdokkaana Tähtivaeltaja -palkintoon. Minua hämmentää myös se, että Itärannan molemmat kirjat on kirjoitettu samanaikaisesti englanniksi ja suomeksi. Toki tämä omalla tavallaan näkyy tässä teoksessa, sillä joissain kohtia sanajärjestys ei tunnut siltä luontevimmalta. Sen ei kuitenkaan kannata alkaa häiritsemään liikaa, sillä tässä kirjassa on paljon muutakin mihin keskittyä. Upea tarina ja maisema jonka se värittää. Elämä joka voidaan joiltain kohtia liittää meihin ja meidän maisemaan.

     "Valo avautuu poimuiltaan, tai pimeys. Todellisuuden langat ovat valmiita liikkumaan kosketukseni alla. Uneksi niiden puolesta, jotka eivät voi uneksia. Olen valveilla niiden puolesta, jotka eivät voi valvoa enää koskaan. Enempää en voi tehdä, enkä yhtään vähempää.
     Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen." s. 335
Arvosana: ***½

Ursula Poznanski: Vii5i

Nimi: Vii5i (Fünf)
Kirjailija: Ursula Poznanski
Suomentanut: Anne Mäkelä
Genre: trilleri, jännitys
Sarja: Beatrice Kaspary #1
Sivumäärä: 426
ISBN: 978-951-796-947-5
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2012 suom. 2013
Luettu: 11/16

Lehmälaitumelta löytyy naisen ruumis. Hänen jalkapohjiinsa on tatuoitu koordinaatit, joiden osoittamassa paikassa odottaa kätkö: muovikelmuun pakattu käsi ja arvoitus, jonka ratkaisu johtaa seuraavalle makaaberille rasialle.
     Murhaaja on luonut äärimmäisen julman geokätköilypelin, jonka avulla hän ohjaa etsivät Beatrice Kasparyn kätköltä kätkölle. Todistaja toisensa jälkeen katoaa tai löytyy kuolleena pian kuulemisen jälkeen, ja poliisin aika alkaa käydä vähiin.

Sarjan muut osat: Sokeat linnut, Äänet
Arvostelu: Tämä kirja tuli luettavakseni geokätköilyn tiimoilta, hyvin aiheeseen sopien. Ilman harrastustani tämä kirja ei olisi koskaan osunut käteeni ja jos olisi, niin en olisi sitä alkanut lukemaan. Ajatus ruumiinosista purkeissa ei vain ole se itseäni innostava ajatus. Nyt kuitenkin minun oli "pakko" lukea tämä, enkä kadu päätöstäni. Kyllä, kirja oli omalla psykologisella tavallaan sairas. Kyllä, sain kirjasta painajaisia. Kyllä, kirja oli niin hyvin kirjoitettu ettei sitä pystynyt lopettamaan. Ja mikä parasta, kirjan tapahtumiin pystyi itsekin hieman osallistumaan kun ratkaisi vihjetehtäviä.

     "Stefan käänsi katseensa Beatricesta Floriniin ja veti tuolin alleen. "Se on eräänainen etsintäharrastus. Ensin joku piilottaa jotain, ja sitten moni muu yrittää löytää sen. Sitä, mikä piilotetaan, kutsutaan kätköksi, englanniksi cache, ja tuo kuvan muovirasia näyttää ihan tyypilliseltä kätkörasialta. Saanko katsoa tarkemmin?""

     Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä olen lukemassa. Tarina eteni ja vähän väliä esiin ilmestyi ruumiinosia. Välillä taas kerrottiin hyvinkin kauan poliisin työstä, mikä jossain kohtaa alkoi jo hieman puuduttaa. Mutta onneksi sitten taas tapahtui ja juttu meni eteenpäin. Kovin paljoa ei kirjassa perehdytty Beatricen, tai kenenkään muun, elämään sen suuremmin. Joitakin pätkiä oli siellä täällä, mutta silloin kuvailu jäi hyvin pienelle osalle. Kätköjä etsiessä taas kirjailija oli selvästi halunnut, että lukija pystyy näkemään tilanteen mielessään.
     Kirjan loppu ei ollut sellainen kuin odotin. Jännitys pysyi yllä viimeiselle sivulle asti, vaikka murhaaja oltiinkin saatu sitä ennen kiinni. Lopussa jännitys muuttui paljon odottavammaksi, luoden pohjaa halulle lukea lisää. Itse en ehkä tule koskaan lukemaan sarjan muita osia, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Omalla tavallaan haluaisin tietää vielä lisää. Lukea hyvin jäsennettyä tarinaa joka etenee tasaisen tappavaan tahtiin. Toisaalta purkitetut ruumiiinosat alkavat riittä jo minulle ja varmaan jätän seuraavien osien nautinnon muille.

     "Me kaikki päädymme lopulta johonkin rasiaan, Beatrice ajatteli."

Arvosana: ***½

Thanks for the hunt...

Olet löytänyt kätkön.

Arvoituksia, joiden ratkaisuna on koordinaatteja...

Rasioita, joihin on pakattu ruumiinosia...

Todistajia, jotka katoavat pian kuulemisen jälkeen...

Murhaaja on luonut verisen version geokätköilystä, jota ryhtyy selvittämään Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary. Tapaus tuntuu mahdottomalta ratkaista, ja pikkuhiljaa Kaspary alkaa epäillä olevansa itsekin jahdattavana.

Maggie Stiefvater: Viettelys

Nimi: Viettelys (Sinner)
Kirjailija: Maggie Stiefvater
Suomentanut: Marja Helanen
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Väristys (itsenäinen jatko-osa)
Sivumäärä: 347
ISBN: 978-951-0-40548-2
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Luettu: 9/16

LÖYDETTY.
Cole St. Clair - rocktähti, ihmissusi, entinen addikti - on Los Angelesissa ja lupautunut esiintymään tosi-tv-ohjelmassa, jonka tarkoituksena on vietellä tähti kaidalta tieltä. Oikeasti hänet on vietellyt kaupunkiin yksi ainoa syy: Isabel Culpeper.

KADONNUT.
Isabel yrittää pärjätä Enkelten kaupungissa. Hän tuntee pelinhengen yhtä hyvin kuin muutkin teeskentelijät, mutta elämä tuntuu turhalta. Mikä on palkinto?

VIETTELYS.
Joskus kauan sitten Isabel ja Cole rakastivat toisiaan, mutta mennyt yhteiselo ei anna toiveita ruusuisesta tulevaisuudesta. Vain se on varmaa, etteivät he osaa päästää irti toisistaan.

Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Väristys, Häivähdys, Ikuisuus
Arvostelu: Kirja, jonka olen joskus aloittanut, mutta en ehtinyt silloin lukemaan loppuun. Nyt yritin uudestaan ja onnistuin. Väristys-sarja on ollut yksi lempparini aikaisemmin. Silloin kun halusin lukea kaikki mahdolliset kirjat, missä esiintyi susia. Varsinkin ihmissudet olivat se juttu. Sarjan lukemisesta on jo kauan, mutta ajattelin antaa tälle itsenäiselle osalle mahdollisuuden. Vaikkakin se kertoi kahden sellaisen hahmon tarinan, mikä ei niinkään itseäni kiinnostanut.
     En väitä, että kirja olisi huono. Se on yhtä hyvä laatuinen kuin muutkin Stiefvaterin kirjoittamat teokset. Mutta minun on myönnettävä, että se on hieman nuoremmille ehkä suunnattu kuin minä. Tai sitten kirjamakuni on vain muuttunut vuosien varrella niin paljon, että tämän lukeminen ei ollut ihan niin miellyttävä kuin olisin halunnut. Ja syynä oli hahmojen lisäksi se draaman ja epätiedon ja edes-takas soutamisen määrä.
     En tiedä mitä muuta kirjasta voisin sanoa, kuin että se ei ollut minun juttuni. Ehkä silloin kun sarjan muut osat ilmestyi, tämä kirja olisi saanut minulta paremman arvosanan. Mutta nyt minun on pakko luokitella tämä keskinkertaiseksi. Ja siitä olen pahoillani, koska muut sarjan osat olivat omasta mielestäni parempia.
Arvosana: ***

L. Marie Adeleine: S.E.C.R.E.T. Nautinnon kutsu

Nimi: S.E.C.R.E.T. Nautinnon kutsu (S.E.C.R.E.T. Revealed)

Kirjailija: L. Marie Adeleine

Suomentaja: Oona Timonen

Genre: erotiikka, aikuiset

Sarja: S.E.C.R.E.T.

Sivumäärä: 335

ISBN: 978-951-1-28466-6

Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014

Luettu: 9/16

Eroottisen trilogian päätösosa tarjoaa uskaliaita nautintoja

Naisten salaseura S.E.C.R.E.T. toteuttaa jäsentensä seksuaalifantasiat ja vapauttaa heidät elämää kahlitsevista rajoitteista. Kolmikymppinen Cassie Robichaud on saanut kiihkeän seksielämän ja lopulta rinnalleen suuren rakkautensa Will Foretin.
     Mutta kun Cassien menneisyys S.E.C.R.E.T:issä tulee Willin tietoon, romanssi on historiaa. Cassien on aika keskittyä uraansa uuden ravintolan osakkaana - ja Willin yhtiökumppanina.
     Menestyneen uutisankkurin Solange Faradayn rakkauselämä on eron jäljiltä päässyt nuupahtamaan. S.E.C.R.E.T:in avulla hän pääsee tutkimaan uusia intohimon salaisuuksia. Ja Solange on valmis menemään pidemmälle kuin kukaan S.E.C.R.E.T:issä.

Arvostelu: S.E.C.R.E.T:in viimeinen osa on toisen osan tavoin kerrottu kahden henkilön näkökulmasta. Toisen henkilön elämä on mielenkiintoista ja sitä jaksaa lukea vaivatta. Toisen taas, yhtä tylsää luettavaa kuin toisessakin osassa. Ja selvennykseksi halua sanoa, että se mielenkiintoinen elämä kuuluu uudelle hahmolle Solangelle kun taas se tylsä kuuluu tutulle ja turvalliselle Cassielle, joka edelleen ei tiedä mitä elämältään haluaa ja harrastaa seksiä yhden kanssa ja rakastaa toista ja on heistä molemmista mustasukkainen. Että näin.
     Minun on pakko myöntää, että tämä viimeinen osa oli mielestäni kaikkein suurin pettymys tässä sarjassa. Mihin ei onneksi ole ehtinyt mahtua kovin montaa pettymystä. Takakannessa sanotaan: "Ja Solange on valmis menemään pidemmälle kuin kukaan S.E.C.R.E.T:issä", joten totta kai sitä odottaa innolla jotain suurta ja ihmeellistä. Ja mikä tämä ihmeellisyys sitten oli? No se, että tämä nainen kieltäytyy kahdesta askeleesta (en tuomitse, totean vain) ja päätyy lopulta takaisin yhteen ex-miehensä kanssa. Ja ai niin, hän haluaa kaikista varoituksista huolimatta päästä suorittamaan yhden fantasiansa miehen kanssa, joka on aikaisemmin yrittänyt tuhota koko salaseuran.
     Eniten kuitenkin ehkä petyin siihen, miten hitaasti kaikki tuntui alussa etenevän ja sitten lopussa hypittiin miljoonan asian yli ja äkkiä vietettiinkin jo häitä. Seuraavaksi käänsin eteeni kirjan takakannen ja tajusin, että se siitä. Joten kyllä, olen hyvin pettynyt tähän osaan. Mutta silti, minun on pakko sanoa siitä myös jotain myönteistä (koska kyllä, myönteisiäkin asioita oli havaittavissa). Ensinnäkin, tässä viimeisessä osassa kerronta ja kuvailu tuntui olevan enemmän hallussa kuin kahdessa edellisessä. Tai sitten tässä osassa ei vain ollut muuten mitään kerrottavaa niin oli pakko hieman kuvailla kaikenlaista. Ja siis, kyllähän tämän osan luki ihan vaivatta loppuun asti, ei se sentään liian tylsä ollut. Olen kuitenkin tyytyväinen, että se on nyt ohi ja saan siirtyä seuraaviin kirjoihin. Ehkä vielä joskus palaan tämän sarjan pariin. Ja ehkä silloin näen sen uudessa valossa ja totean sen olevan huippuluokkaa.

Arvosana: **
Muut sarjassa ilmestyneet: S.E.C.R.E.T. Kuuma liekki, S.E.C.R.E.T. Polttava peli

Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia

Nimi: Miehet jotka vihaavat naisia (Män som hatar kvinnor)

Kirjailija: Stieg Larsson

Suomentaja: Marja Kyrö

Genre: rikos, trilleri, mysteeri

Sarja: Millennium

Sivumäärä: 612

ISBN: 978-951-0-41465-1

Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2006

Luettu: 8/16

Vetävää jännitystä, karmivia paljastuksia, kansankodin kulissit kaatuvat

Mikael "Kalle" Blomkvist, taloudesta kirjoittavat Millennium-aikakauslehden vastaava toimittaja, on pulassa. Hänet tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Mahtava paljastujuttu teollisuuspohatta Wennerströmin hämäräbisneksistä kaatui riittämättömiin todisteisiin, ja Wennerström aikoo asianajajineen ajaa niin Blomkvistin kuin koko lehdenkin puille paljaille.

     Kaiken keskellä Blomkvist saa uransa erikoisimman tarjouksen, kun sukufirman entinen johtaja Henrik Vanger lähestyy häntä. Vanger haluaa Blomkvistin selvittävän mitä tapahtui hänen veljentyttärelleen Harrietille, joka katosi elokuisena iltapäivänä vuonna 1966. Tätä suljetun tilan mysteeriä ei kukaan ole koskaan onnistunut ratkaisemaan. Vangerin lupaama palkinto on mitä houkuttelevin: todisteet Wennerströmin rikoksista.

     Blomkvist voi vain suostua ehdotukseen. Hän saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta nerokkaan Lisbeth Salanderin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät yhä syvemmälle kohti Vangerin perheen ja samalla kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä: rasismia, vihaa ja veritekoja.

Arvostelu: Ihan ensin minun on pakko todeta, että tämän kirjan alku oli yksi tylsimmistä mitä olen lukenut. Tuntui ettei mitään tapahtunut, selostettiin vain juurta jaksaen niin tylsiä asioita, että ne ei mielestäni edes ollut mitenkään tärkeitä kokonaisuuden kannalta. Ja ehkä tämän takia ensimmäisen neljänneksen lukemiseen meni parikin viikkoa kun ei vain kiinnostanut ottaa kirjaa käteen ja jatkaa tylsää jaarittelun lukemista.

     ""Vuonna 1927 hän [Richard Vanger] värväytyi sotaväkeen - vastoin isänsä tahtoa - ja 1930-luvulla hän kiersi useammassakin natsiryhmässä. Jos vain oli olemassa jokin sairas salaliittoyhteenliittymä, voit olla varma että hänen nimensä on jäsenluettelossa. Vuonna 1933 syntyi Lindholmin liike, toisin sanoen Ruotsin kansallissosialistinen työväenpuolue. Miten hyvin olet perillä meikäläisestä natsihistoriasta?"" s. 98

     Kun lopulta pääsin lähemmäs puolta väliä kirjaa, odotin innokkaana Lisbeth Salanderin ja Mikael Blomkvistin tapaamista. Mutta sitä hetkeä sai odottaa tovin kauemmin kuin elokuvissa. Molemman elämistä kyllä kerrottiin kaikki tarpeellinen, että lukija pysyi mukana missä mennään ja mitä tapahtuu. Ja lopulta tapahtui se kauan odottamani hetki kun Lisbeth saapui tutkimaan rikosta. Siitä lähtien kirja sitten viimeistään muuttui sellaiseksi, että lukemista olisi vain halunnut jatkaa ja jatkaa. Mielenkiinto pysyi selkeästi paremmin yllä kun kaikki ylimääräiset liirumlaarumit oli puserrettu alkuun ja lopussa päästiin itse asiaan. Asioita sattui ja tapahtui ja sitten. Kaikki oli ohi. Pääsimme takaisin siihen selittelyyn ja sanojen lisäilyyn. Sitä sitten kesti muutamat viimeiset luvut. Ollessani kuitenkin niin lähellä loppua, oli nuo viimeisetkin sivut pakko lukea ja sitten sulkea kirja viimeisen kerran. 

     Eli siis lyhykäisyydessään ensimmäinen ja viimeinen neljännes kirjasta olisi voitu pienentää puoleen ja antaa keskiosan toiminnan ja tapahtumien puhua puolestaan. Yhtenä plussana on vielä mainittava se, että missään vaiheessa kirjaa ei voinut arvata loppuratkaisua. Eli sinänsä tämä romaani oli oikein taitavasti ja mielenkiintoisesti koottu. Ja kyllä, aion lukea myös seuraavat osat lähiaikoina.

Arvosana: ****

Sofi Oksanen: Baby Jane

Nimi: Baby Jane
Kirjailija: Sofi Oksanen
Genre: lgbt
Sivumäärä: 220
ISBN: 978-952-67534-0-9
Kustantaja: Silberfeldt
Julkaisuvuosi: 2005
Luettu: 8/16

     Mitä tapahtui Pikille? Vitsimaakarille, jolla oli itkevän ilveilijän ääni, joka sokeutti, petkutti ja peitti kaiken sen, minkä hän halusikin olevan näkymätöntä itsessään. Miten kaupungin coolein lepakko päätyi vangiksi omaan kotiinsa, näkemään lähes nälkää?
     Ongelmaan, joka ei ole hallittavissa, on vaikea saada apua. Sillä on kuitenkin nimi. Tautiluokitus F-41.0.
     Pikiä yrittävät pitää pystyssä tyttöystävät. Nykyinen, tarinan minäkertoja, ja ex Bossa, jotka huolehtivat hänestä monin tavoin.
     Se on virhe. Mutta niin on myös minäkertojan ja Pikin suhde, jossa oikeat sanat osuvat vääriin paikkoihin ja väärät oikeisiin. Siitä irtautuminen on veristä.

Arvostelu: Joskus sitä miettii ennen kirjan aloittamista, että "olenko nyt aivan varma?". Sofi Oksasen kohdalla minulle on usein käynyt niin. Nyt kuitenkin sain otettua Baby Janen kirjahyllystäni ja aloin lukemaan. Aluksi kerrontaan oli hyvin vaikea päästä mukaan, sillä ajassa hypittiin ja aina ei ollut ihan varma, että kenen puheenvuoro oli menossa. Ja näin kirjan luettuani en ole vieläkään ihan varma, että kenelle mikäkin repliikki mahtoi kuulua. Ajassa eteen- ja taaksepäin siirtyminen oli tehty onneksi lukijalle helpoksi pienillä vihjeillä, jotka kertoivat missä kohtaa mennään.
     Kun ostin Baby Janen, en tiennyt mistä kirja kertoo. Ja nyt kun aloin sitä lukemaan, en vieläkään tiennyt. Tarina tuli siis pienimuotoisena shokkina itselleni, mutta pääsin siitä nopeasti yli. Asiaa auttoi Oksasen tapa kirjoittaa ja kuvailla. Ja silti hän ei kuvaile liikaa ja antaa lukijan täyttää puuttuvat kohdat. Myös oma mielenkiintoni mielenterveysongelmiin ehkä auttoi, vaikkakin tämä kirja antoi niistä hyvin erilaisen kuvan kuin yleensä annetaan.

     "- Ei yksi päivä selvin päin voi olla liikaa pyydetty!
     - Enhän mä juo ku pari kertaa viikossa!
     Olin heittänyt asian puoliksi vitsillä. En ollut halunnut kuulla olevani oikeassa. Mutta minä olin.
     - Sä siis haluat juoda aina, kun sä näet mut, etkä koskaan muulloin. Eli se johtuu musta!
     - Mitä sä tolla kuvittelet saavuttavas?
     - Sä et kestä nähdä mua ilman viinaa.
     Mikä nöyryytys.
     - No vittu ei tavata sitten enää koskaan.
     Olin oikeassa.
     Minä en kelvannut." s. 88

     Baby Jane oli hyvin brutaalisti kerrottu, mutta silti yksityiskohtiin ei menty liiaksi. Tarina meni eteenpäin ja piti mielenkiinnon yllä. Kaiken kaikkiaan tämä oli hyvin nopealukuinen kirja, joka piti sisällään hyvin paljon. Loppu ei ollut sellainen, kuin normaalisti kirjoissa on. Mikä ei tullut yllätyksenä. Ja näin kirjan loppuun luettuani en voi kuin miettiä, että mikä sai minut lukemaan koko kirjan yhden päivän aikana. Ehkä se oli kirjailijan tyyli kirjoittaa, sekavasti mutta samalla niin kuvailevan selkeästi. Tai sitten halusin niin kovasti saada selville, miten hahmojen käy, pääsevätkö he vankiloistaan vai joutuvatko he vielä syvemmälle.

     "Nyt ihmiset kiertävät minut kaukaa, koska kuvittelevat minun tehneen jotakin sellaista, mitä ei saisi tehdä. Heidän ilmeistään näen jotain, mikä kutsuu sisältäni häpeää ja isoja kummallisia kuhmuja kylmää liukumäkeä pitkin jonnekin, missä ei ole ihmisiä. Vain tähtikirkkaita muistoja narskuvista laseista ja kylmää tuulta nikotiinin kellastuttamassa vanhassa valokuvassa, joka oli." s. 220
Arvosana: ****