Kirjailija: Liza Marklund
Suomentanut: Outi Knuuttila
Genre: mysteeri, jännitys
Sarja: Annika Bengtzon #2
Sivumäärä: 381
ISBN: 978-9524-590-891
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1999, suomennettu 2001
Luettu: touko-kesäkuu 2018
Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Uutispommi
Kvällspressenin kesätoimittaja Annika Bengtzon saa selostettavakseen 19-vuotiaan Josefin Liljebergin seksuaalimurhan - joka osoittautuu kuumemmaksi kuin kukaan on aavistanutkaan. Kilttinä papintyttärenä tunnettu Josefin esiintyi öisin väkivaltaisen poikaystävänsä Studio Sex -klubilla, jossa muun muassa ulkomaankauppaministeri seurueineen törsäsi verorahoja.
Radion ajankohtaisohjelma, sekin nimeltään Studio sex, syyttää Kvällspresseniä tietojen salailusta ja ministerin suojelusta. Yleisö kääntyy lehteä vastaan ja Annika saa syyt niskoilleen. Hän eroaa työpaikastaan, mutta jatkaa omia tutkimuksiaan.
Niiden lopputulos ei ole tarinan ainoa yllätys.
Arvostelu: Takakannen tekstin perusteella odotin innoissani, että pääsisin lukemaan tätä kirjaa. Prologi lähti hyvin käyntiin ja innostus vain nousi nousemistaan. Heti tapahtui jotain ja antoi hyvän pohjan lopulle tarinaa. Sitten tapahtui se mahalasku tylsyyteen. Luettuani puolet kirjasta mietin, että toivottavasti tämä paranee tästä vielä (ja nopeasti). Ja kyllähän se paranikin, viimeisten kymmenen sivun kohdalla. Eli ei kauhean nopeasti. Siihen mennessä takakannen lupaamia yllätyksiä ei ollut tullut (ainakaan mitään sellaisia, mitkä olisi minua hetkauttanut) ja muutenkin homma ei vain oikein tuntunut etenevän. Sitten tuli nuo viimeiset sivut ennen epilogia, joissa vihdoin tapahtui.
"Patricia nielaisi. Ruumisvaunujen takana riippui suuri, sininen tekstiilitaulu. Se peitti koko takaoven. Hän tuijotti sinistä taulua, yritti erottaa siitä jonkin kuvion.
- Kai minä teen sen sitten, hän sanoi.
Mies johdatti häntä hitaasti kohti ruumisvaunuja yhä kädestä pitäen. Kuollut tyttö makasi lakanan alla. Kädet olivat pään yläpuolella.
- Anja ottaa nyt varovasti lakanan pois kasvojen päältä. Minä seison tässä vieressä koko ajan.
Anja oli se inhottava naispoliisi.
Patricia näki liikkeen silmäkulmassaan, valkoinen kangas vetäistiin sivuun, hän tunsi kevyen ilmaväreen. Hän irrotti silmänsä sinisestä taulusta ja laski katseensa ruumisvaunuihin." s. 57
Jos melkein neljästäsadasta sivusta alle kaksikymmentä on sellaisia, missä tapahtuu ja mitä lukee "en voi nyt lopettaa kesken"-ajatuksella, ei kauhean hyvin mene. Tai sitten olen ymmärtänyt dekkarit ihan väärin ja odotan niiltä liikoja. Tämä kirja näiden kahden hyvän vaiheen välillä oli melko tylsää luettavaa toimittaja Annikan elämästä ja siitä miten hän soitteli milloin minnekin ja yritti saada juttua kasaan ja keksiä kuka oli murhaaja. Ehkä jos tätä sarjaa lukisi useamman kirjan verran, tässä kerrotut asiat varmasti muuttuisivat vähän tärkeämmiksi. Mutta nyt, tämä oli vain tylsää iltalukemista ilman sen suurempia tunteita.
Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä kirjassa oli yksi asia mistä tykkäsin ja mitä hieman ihmetytti ihan viimeisille sivuille asti. Päiväkirjamerkinnät jokaisen uuden alkavan päivän alussa. Tämä kirja oli siis kirjoitettu päivä kerrallaan ja jokaisen päivän alussa oli yhden sivun kokoinen pätkä päiväkirjasta. Näiden pätkien päivät eivät kuitenkaan menneet peräkkäin. Nämä pätkät ihmetytti joka kerta ja vasta aivan lopussa sai tietää, kenen päiväkirjasta nuo pätkät olivat. Ja täytyy myöntää, se oli yllätys.
"Annika kumartui eteenpäin. Korttia koristi musta luuranko viikate kädessä.
- Kuolema, hän sanoi.
- Sen ei tarvitse merkitä fyysistä kuolemaa, vaan se tarkoittaa pikemminkin radikaalia ulkoista muutosta. Vanhat suhteet vaativat päätöstä. Kuolemalla on kahdet kasvot. Näetkö? Toinen rikkoo ja tuhoaa, toinen vapauttaa sinut vanhoista kahleista.
Annika pomppasi pystyyn.
- Minua eivät sinun paskaiset vanhat paperinpalasi kiinnosta, hän sanoi, meni huoneeseensa ja sulki oven." s. 264
Tylsyydestään huolimatta sain luettua nopeasti tämän kirjan. Siinä oli jotain, mikä pisti lukemaan vaikka mitään ei oikein tapahtunutkaan. Ja ennen kuin huomasin, olin päässyt viimeiseen päivään ja olin saanut tietää uusia asioita Annikasta ja vaikka mitä oli tapahtunut. Niiden muutaman sivun aikana. Eli kyllä, oli helppo lukea loppuun vaikka ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus. Sellainen perus kirja ilman suuria käänteitä keskellä tarinaa.
Arvosana: **½
Uutispommi-jännäristä tuttu Annika Bengtzon oli jo 24-vuotiaana itsenäinen ja sinnikäs rikosreportteri.
Kvällspressenin kesätoimittaja Annika Bengtzon saa selostettavakseen 19-vuotiaan Josefin Liljebergin seksuaalimurhan - joka osoittautuu kuumemmaksi kuin kukaan on aavistanutkaan. Kilttinä papintyttärenä tunnettu Josefin esiintyi öisin väkivaltaisen poikaystävänsä Studio Sex -klubilla, jossa muun muassa ulkomaankauppaministeri seurueineen törsäsi verorahoja.
Radion ajankohtaisohjelma, sekin nimeltään Studio sex, syyttää Kvällspresseniä tietojen salailusta ja ministerin suojelusta. Yleisö kääntyy lehteä vastaan ja Annika saa syyt niskoilleen. Hän eroaa työpaikastaan, mutta jatkaa omia tutkimuksiaan.
Niiden lopputulos ei ole tarinan ainoa yllätys.
Arvostelu: Takakannen tekstin perusteella odotin innoissani, että pääsisin lukemaan tätä kirjaa. Prologi lähti hyvin käyntiin ja innostus vain nousi nousemistaan. Heti tapahtui jotain ja antoi hyvän pohjan lopulle tarinaa. Sitten tapahtui se mahalasku tylsyyteen. Luettuani puolet kirjasta mietin, että toivottavasti tämä paranee tästä vielä (ja nopeasti). Ja kyllähän se paranikin, viimeisten kymmenen sivun kohdalla. Eli ei kauhean nopeasti. Siihen mennessä takakannen lupaamia yllätyksiä ei ollut tullut (ainakaan mitään sellaisia, mitkä olisi minua hetkauttanut) ja muutenkin homma ei vain oikein tuntunut etenevän. Sitten tuli nuo viimeiset sivut ennen epilogia, joissa vihdoin tapahtui.
"Patricia nielaisi. Ruumisvaunujen takana riippui suuri, sininen tekstiilitaulu. Se peitti koko takaoven. Hän tuijotti sinistä taulua, yritti erottaa siitä jonkin kuvion.
- Kai minä teen sen sitten, hän sanoi.
Mies johdatti häntä hitaasti kohti ruumisvaunuja yhä kädestä pitäen. Kuollut tyttö makasi lakanan alla. Kädet olivat pään yläpuolella.
- Anja ottaa nyt varovasti lakanan pois kasvojen päältä. Minä seison tässä vieressä koko ajan.
Anja oli se inhottava naispoliisi.
Patricia näki liikkeen silmäkulmassaan, valkoinen kangas vetäistiin sivuun, hän tunsi kevyen ilmaväreen. Hän irrotti silmänsä sinisestä taulusta ja laski katseensa ruumisvaunuihin." s. 57
Jos melkein neljästäsadasta sivusta alle kaksikymmentä on sellaisia, missä tapahtuu ja mitä lukee "en voi nyt lopettaa kesken"-ajatuksella, ei kauhean hyvin mene. Tai sitten olen ymmärtänyt dekkarit ihan väärin ja odotan niiltä liikoja. Tämä kirja näiden kahden hyvän vaiheen välillä oli melko tylsää luettavaa toimittaja Annikan elämästä ja siitä miten hän soitteli milloin minnekin ja yritti saada juttua kasaan ja keksiä kuka oli murhaaja. Ehkä jos tätä sarjaa lukisi useamman kirjan verran, tässä kerrotut asiat varmasti muuttuisivat vähän tärkeämmiksi. Mutta nyt, tämä oli vain tylsää iltalukemista ilman sen suurempia tunteita.
Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä kirjassa oli yksi asia mistä tykkäsin ja mitä hieman ihmetytti ihan viimeisille sivuille asti. Päiväkirjamerkinnät jokaisen uuden alkavan päivän alussa. Tämä kirja oli siis kirjoitettu päivä kerrallaan ja jokaisen päivän alussa oli yhden sivun kokoinen pätkä päiväkirjasta. Näiden pätkien päivät eivät kuitenkaan menneet peräkkäin. Nämä pätkät ihmetytti joka kerta ja vasta aivan lopussa sai tietää, kenen päiväkirjasta nuo pätkät olivat. Ja täytyy myöntää, se oli yllätys.
"Annika kumartui eteenpäin. Korttia koristi musta luuranko viikate kädessä.
- Kuolema, hän sanoi.
- Sen ei tarvitse merkitä fyysistä kuolemaa, vaan se tarkoittaa pikemminkin radikaalia ulkoista muutosta. Vanhat suhteet vaativat päätöstä. Kuolemalla on kahdet kasvot. Näetkö? Toinen rikkoo ja tuhoaa, toinen vapauttaa sinut vanhoista kahleista.
Annika pomppasi pystyyn.
- Minua eivät sinun paskaiset vanhat paperinpalasi kiinnosta, hän sanoi, meni huoneeseensa ja sulki oven." s. 264
Tylsyydestään huolimatta sain luettua nopeasti tämän kirjan. Siinä oli jotain, mikä pisti lukemaan vaikka mitään ei oikein tapahtunutkaan. Ja ennen kuin huomasin, olin päässyt viimeiseen päivään ja olin saanut tietää uusia asioita Annikasta ja vaikka mitä oli tapahtunut. Niiden muutaman sivun aikana. Eli kyllä, oli helppo lukea loppuun vaikka ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus. Sellainen perus kirja ilman suuria käänteitä keskellä tarinaa.
Arvosana: **½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti