17. toukokuuta 2013

Kirja: Perillä


Kirja: Perillä (alk. per. Reached)

Kirjailija: Ally Condie

Suomentaja: Kaisa Kattelus

Gengre: scifi

Sarja: Tarkoitettu #3

Julkaisuvuosi: 2013

ISBN: 978-951-31-5812-5


Jätettyään yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään soluttautumaan takaisin Yhteiskuntaan ja työskentelemään siellä vastarinnan puolesta. Pian kansanousu virallisesti alkaa ja murtaa Yhteiskunnan sisältä käsin. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Kansannousun keinot yhkaavat kääntyä itseään vastaan, ja aika käy vähiin. Cassia, Ky ja Xander joutuvat taistelemaan pelastaakseen ne, joita he rakastavat.


Arviointi: Sarjan päätösosaksi kirja oli mielestäni ihan ok. Sarjan ensimmäinen osa oli mielestäni kaikkein paras näistä kolmesta, ja taso vain laski sarjan edetessä. Tuntui kuin Condien olisi ollut pakko vain jatkaa kirjoittamista, ilman, että hän oikeastaan mietti mitä oli kirjoittamassa. 
Idea sarjassa oli mielestäni aivan ihana. Kirjoitta tulevaisuudesta, jossa valtaa pitää Yhteiskunta. Kaikki ei ole täydellisen hyvin, mutta silti on jonkinlainen järjestys. Sitten alkaa tapahtua kansannousun johdosta asioita, joita Yhteiskunta ei voi estää, vain piilottaa ne tietoisuudesta. Sarjan idea kuitenkin muuttui mielestäni jossain kohtaa, eikä se tapahtunut parempaan suuntaan. 
Arvosana: 8-


Sarjan edelliset kirjat:
Nimi: Tarkoitettu


Tarkoitettu sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, uuteen uljaaseen Yhteiskuntaan. Päähenkilö on miltei 17-vuotias Cassia-tyttö. Maailma jossa hän elää on täydellisen säännelty ja elämä siellä ennalta suunniteltu. Kaikki pukeutuvat samalla tavalla ja syövät samaa ruokaa, jonka Yhteiskunta lähettää heille valmiina. Kansalaiset tekevät mitä käsketään ja menevät minne määrätään. Jopa vapaa-aika on tarkasti ohjattua.
Kun Cassia täyttää 17, hänelle esitellään hänen tuleva kumppaninsa. Parit ovat yleensä toisilleen ennalta tuntemattomia, Yhteiskunnan valitsemia optimaalisesti yhteen sopivia henkilöitä. Cassialle valittu kumppani on kuitenkin yllättäen hänen paras ystävänsä Xander. Mutta kun Cassia myöhemmin tutkii tarkemmin Xanderin tietoja saamaltaan levykkeeltä, ruudulle ilmestyvät toisen pojan kasvot. Poika on Ky, "poikkeama", yksilö joka saa kyllä elää Yhteiskunnassa, mutta ei koskaan mennä naimisiin tai saada lapsia.

Kyn kasvot nähtyään Cassian mieli täyttyy kysymyksillä. Entisen mallikansalaisen sokea usko Yhteiskuntaan alkaa murtua. Kuka on hänelle optimaalisin kumppani? Kenen kanssa Yhteiskunta haluaa hänen menevän naimisiin? Ja onko sillä edes väliä? Sillä ehkä lopulta tärkeintä onkin, kenen kanssa Cassia itse haluaa olla...



Nimi: Rajalla

Cassia matkaa ulkoprovinsseihin etsimään Ky'ta, mutta tämä on karannut ja jättänyt jälkeensä vain muutamia vihjeitä. Etsintäretkellään Cassia kohtaa uusia ystäviä ja liittolaisia ja joutuu kyseenalaistamaan kaiken mihin siihen asti on uskonut. Yhteiskunnan unelmapoika Xanderkaan ei ole sitä miltä näyttää. Autioilla reuna-alueilla mikään ei ole varmaa, ja petokset ja huijaukset tekevät oikean suunnan löytämisestä entistä vaikeampaa. Cassian omakin tie vie lopulta täysin odottamattomille poluille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti