Kirja: Verenvahti (alk.per. The Blood Keeper)
Suomentaja: Inka Parpola
Gengre: kauhu, fantasia
Julkaisuvuosi: 2012
ISBN: 978-951-0-39223-2
Veritaiat ovat Mab Prowdille toinen luonto: väkevät taiat, joilla voisi hallita koko maailmaa - valtava voima, jota olisi helppo käyttää väärin. Mabin äiti teki niin. Mab itse haluaa vain pitää taian elävänä ja vartioida sen salaisuuksia, purkaa kirouksia ja puhdistaa.
Eräänä aamuna Mab tapaa Willin, joka yrittää karkottaa omia henkilökohtaisia aaveita. Ja äkkiä valloillaan ovat vaaralliset voimat - voimat, joista kukaan ei kertonut Mabille.
Muita kirjailijan kirjoja: "Veritaika"
Arviointi: Kun aiemmin luin Grattonin "Verivala"- kirjan, olin positiivisesti vaikuttunut. Taikojen tekeminen verellä oli uutta ja mielenkiintoista. Kirjassa juoni eteni ja tekstiä oli muutenkin mukava lukea.Nyt kun avasin tämän "Verivala"n jatkoksi tehdyn itsenäisen jatko-osan, odotin yhtä hyvää juonta ja tekstiä. Siinä kohtaa koin lievän pettymyksen. Juoni oli kyllä ihan ok, mutta siitä jäi puuttumaan jotain. Eniten minua kirjan luettuani ihmetytti se, että miten Mabin ja Willin suhde kehittyi. Alussa he eivät tunteneet toisiaan, tapasivat vain sattumalta Mabin väärin menneen taian takia. Sitten yhtäkkiä he ovat yhdessä ja Will tietää kaiken Mabiin liittyvästä taikuudesta. Outoa ja hämmentävää. Ja sitten aivan kirjan lopussa Willin veli saa myös tietää Mabista, eikä sekään tunnu oikeasti haittaavan ketään.
Kirjassa oli myös paljon hyvää. Juoni oli koukuttava, eikä kirjaa voinut laskea käsistään. Grattonin tyyli kirjoittaa, on mukavaa luettavaa. Sekä oli mukava lukea miten Mab kehittyi taikuutensa kanssa.
"Ja sitten tyynen veden lävisti koirieni terävä haukunta.Huidoin ja räiskin vettä silmilleni ja poljin vettä yrittäessäni nähdä, mitä koirat puuhasivat. Molemmat seisoivat rannalla hännät minuun päin, niskakarvat pystyssä ja korvat luimussa ja tuijottivat lähellä olevaa metsää.Uin kohti rantaa ja huhuilin: 'Hei, tytöt, mikä hätänä?'Valkyrie vilkaisi minua, mutta Havoc murisi. Matala murina, sellainen, jonka tuntee ennen kuin kuulee.Varpaani koskettivat maata juuri, kun olento ilmaantui esiin kahden puun välistä.Näky imaisi minulta ilmat pihalle.Se oli mies - tai miehen muotoinen olento - joka ryömiä kynkkäsi lehtien ja vääntyilevien oksien avulla. Mutaa valuen. Sen naama näytti sulaneilta kynttilöiltä, mutta sillä oli silmien kohdalla kirkkaansiniset kivet. Mahdotonta." (Katkelma luvusta 3 sivulta 18)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti