Kirja: Verenvahti (alk.per. The Blood Keeper)
Kirjailija: Tessa Gratton
Suomentaja: Inka Parpola
Gengre: kauhu, fantasia
Julkaisuvuosi: 2012
ISBN: 978-951-0-39223-2
Veritaiat ovat Mab Prowdille toinen luonto: väkevät taiat, joilla voisi hallita koko maailmaa - valtava voima, jota olisi helppo käyttää väärin. Mabin äiti teki niin. Mab itse haluaa vain pitää taian elävänä ja vartioida sen salaisuuksia, purkaa kirouksia ja puhdistaa.
Eräänä aamuna Mab tapaa Willin, joka yrittää karkottaa omia henkilökohtaisia aaveita. Ja äkkiä valloillaan ovat vaaralliset voimat - voimat, joista kukaan ei kertonut Mabille.
Muita kirjailijan kirjoja: "Veritaika"
Arviointi: Kun aiemmin luin Grattonin "Verivala"- kirjan, olin positiivisesti vaikuttunut. Taikojen tekeminen verellä oli uutta ja mielenkiintoista. Kirjassa juoni eteni ja tekstiä oli muutenkin mukava lukea.Nyt kun avasin tämän "Verivala"n jatkoksi tehdyn itsenäisen jatko-osan, odotin yhtä hyvää juonta ja tekstiä. Siinä kohtaa koin lievän pettymyksen. Juoni oli kyllä ihan ok, mutta siitä jäi puuttumaan jotain. Eniten minua kirjan luettuani ihmetytti se, että miten Mabin ja Willin suhde kehittyi. Alussa he eivät tunteneet toisiaan, tapasivat vain sattumalta Mabin väärin menneen taian takia. Sitten yhtäkkiä he ovat yhdessä ja Will tietää kaiken Mabiin liittyvästä taikuudesta. Outoa ja hämmentävää. Ja sitten aivan kirjan lopussa Willin veli saa myös tietää Mabista, eikä sekään tunnu oikeasti haittaavan ketään.
Kirjassa oli myös paljon hyvää. Juoni oli koukuttava, eikä kirjaa voinut laskea käsistään. Grattonin tyyli kirjoittaa, on mukavaa luettavaa. Sekä oli mukava lukea miten Mab kehittyi taikuutensa kanssa.
"Ja sitten tyynen veden lävisti koirieni terävä haukunta.Huidoin ja räiskin vettä silmilleni ja poljin vettä yrittäessäni nähdä, mitä koirat puuhasivat. Molemmat seisoivat rannalla hännät minuun päin, niskakarvat pystyssä ja korvat luimussa ja tuijottivat lähellä olevaa metsää.Uin kohti rantaa ja huhuilin: 'Hei, tytöt, mikä hätänä?'Valkyrie vilkaisi minua, mutta Havoc murisi. Matala murina, sellainen, jonka tuntee ennen kuin kuulee.Varpaani koskettivat maata juuri, kun olento ilmaantui esiin kahden puun välistä.Näky imaisi minulta ilmat pihalle.Se oli mies - tai miehen muotoinen olento - joka ryömiä kynkkäsi lehtien ja vääntyilevien oksien avulla. Mutaa valuen. Sen naama näytti sulaneilta kynttilöiltä, mutta sillä oli silmien kohdalla kirkkaansiniset kivet. Mahdotonta." (Katkelma luvusta 3 sivulta 18)
Kirja: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä (alk.per. Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens)
Kirjailija: Ulli Lust
Suomentaja: Hannele Richert
Gengre: sarjis
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-952-01-0871-7
On kesä 1984, kun Ulli ja Edi päättävät toteuttaa punk-unelmansa matkasta Italiaan. Rahattomat ja passittomat ystävykset liftaavat Wienistä turistirantojen kautta Roomaan. Rinnassa roihuaa elämännälkä eivätkä bileet pääty auringon noustessa, mutta pian matkaan alkaa tulla mutkia. Kun tie vie Sisiliaan, panokset kovenevat, sillä siellä vastassa on myös Italian mafia.
Muita kirjailijan kirjoja: "Airpussy" ja "Fashionvictims" (kirjoja ei suomennettu)
Arviointi: Sarjakuvat eivät ole tarkoitettu minun luettavaksi, oli sitten kyseessä Aku Ankan pieni lehtinen tai kokonainen kirja. Tämän kirjan kohdalla päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen. Suurin syy tähän poikkeuksen tekemiseen oli se, että kirja perustui tositapahtumiin ja kuulin monelta henkilöltä, että kirja oli hyvä.
Aivan alusta asti minua häiritsi se, että kuvien taustat olivat vaaleanvihreät ja että varjot oli tehty hieman tummemmalla vihreällä. Toki oli niitäkin varjoja jotka olivat täysin mustiksi värjättyjä, mutta silti. Vihreä väri ei nostanut yhtään lukukokemuksen ihanuutta. Myös tietynlainen luonnosmaisuus kuvissa ei oikein säväyttänyt. Joissain kuvissa se oli ihan kiva asia, mutta useimmissa sekin vain ärsytti. Seuraava minua itseäni ärsyttävä asia oli se, että tekstien fontit vaihtuivat aina, kun puhuttu kieli vaihtui. Tämä taas aiheutti sen, että jollakin kielellä fontti oli niin koukeroista, ettei tekstistä saanut mitään selvää, ymmärtämisestä puhumattakaan.
Jos kuitenkin unohtaa nämä kaikki seikat, kirja oli ihan luettava. Normaalia kauemminhan siinä meni, mutta se saattoi johtua myös vähäisestä sarjakuvien lukemisestani ja niin ymmärtämisen vaikeudesta. Loppua kohden aloin kuitenkin päästä paremmin jyvälle siitä, miten kuvia ja tekstiä oli paras lukea, jolloin lukukokemus parani taas huomattavasti.
Kerronnallisesti tarina eteni hyvin. Vaikka olisi voinut luulla, että välillä tulee tylsiä, paikallaan pysyviä kohtia. Niitä oli kuitenkin yllättävän vähän. Kirjassa oli kuvattu hyvin kaverusten matkan vaiheet, myös ne jotka eivät olleet kaikkein mieluisinta luettavaa, esimerkiksi pari raiskausta. Ne kuitenkin veivät kirjaa eteenpäin ja saivat ymmärtämään koko kokonaisuuden.
Jos nyt jälkikäteen saisin valita, luenko kirjan vai en, vastaisin varmasti "lukisin". Kirja oli loppujen lopuksi opettavainen, ja se sai ymmärtämään tiettyjä asioita. Se sai myös ajattelemaan, että haluanko lähteä ulkomaille ilman rahaa ja kunnolista kielitaitoa. Ei haittaa, vaikka kirjan tapahtumista olisi miten monta vuotta aikaa.
