Khaled Hosseini: Leijapoika

Amir ja Hassan, mahtimiehen poika ja köyhän palvelijan poika, ovat erottamattomia leikkiessään kiehtovan Kabulin kaduilla ja kujilla.
Sitten leijanlennätyskilpailussa tapahtuu jotakin, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Amir seuraa Hassanin nöyryytystä sivusta, mutta häpeä omasta petturuudesta ja pelkurimaisuudesta ei jätä häntä sen koommin rauhaan.
Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin Amir pakenee isänsä kanssa Yhdysvaltoihin. Kun hän vuosien kuluttua, aikuisena miehenä, saa Afganistanista viestin mahdollisuudesta sovitukseen, hän on valmis henkensä uhalla palaamaan talibanien nyt julmasti hallitsemaan maahan.

     Ensimmäisen kerran kun luin Leijapojan, olin yläasteella. En muista siitä lukukerrasta juuri mitään paitsi sen, että tykkäsin. Nyt kun luin tämän kirjan uudelleen, muistikuvia ensimmäisestä lukukerrasta alkoi ilmestyä ja rakastuin tähän kirjaan uudelleen. Itkin uudelleen. Hymyilin uudelleen.
     Tämä teos on koskettava alusta loppuun. Tämä teos on rankkaa luettavaa alusta loppuun. Samalla se on kuitenkin omalla tavallaan palkitsevaa ja jos et jostain syystä ole vielä tarttunut tähän kirjaan, nyt on hyvä hetki. Jos taas olet lukenut tämän klassikon, tiedät mistä puhun. Tämä kirja pysäyttää, laittaa ajattelemaan, koskettaa syvältä.

     "Katsoin Sohrabia. Hänen toinen suupielensä oli kääntynyt aavistuksen verran ylös.
     Hymyyn.
     Vinoon.
     Tuskin huomattavaan.
     Mutta silti."

     Lyhykäisyydessään tämä on kertomus kahdesta pojasta, rikkaasta ja köyhästä, pelokkaasta ja rohkeasta, epävarmasta ja lojaalista. Amir on rikkaan miehen poika, joka paineen alla ei halua kutsua Hassania ystäväksi. Hän ei halua myöntää sitä muille tai edes itselleen. Samalla hän painii isänsä kunnioituksesta. Hän haluaisi, että hänen isänsä näkisi hänet. Isä tuntuu näkevän vain Hassanin, sillä kehut menevät aina palvelijan pojalle. Hassan taas on köyhän palvelijan poika. Hän asuu isänsä kanssa Amirin ja tämän isän pihalle rakennetussa mökissä. Hassan ei osaa lukea tai kirjoittaa, joten Amir lukee hänelle tarinoita granaattiomenapuun alla aina talvisin - kesäisin Amir on koulussa.
     Sitten tapahtuu Hassanin nöyryytys. Amir näkee sen, mutta ei mene väliin, ei puhu asiasta kenellekään. Tämä tapahtuma alkaa kuitenkin hiertää Hassanin ja Amirin välejä. Amir ei pysty olemaan Hassanin lähellä, sillä tämän näkeminen muistuttaa häntä hänen pelkuruudestaan. Sitten alkaa sota. Amir ja hänen isänsä lähtee Amerikkaan.
     Amerikka on uusi alku Amirille ja hänen isälleen. He lähenevät, he oppivat tuntemaan toisensa. Amir rakastuu. Menetyksiä tulee tielle. Sitten tulee soitto, joka muuttaa Amirin elämän.
     Vaikka Leijapoika ei ole mitenkään erityisen toiminnan täytteinen, se pitää lukijaa otteessaan. Sitä vain haluaa tietää, mitä nyt tapahtuu. Mihin tämä kaikki johtaa. Usempaan otteeseen silmät täyttyvät kyynelistä, kaikkien niiden vääryyksien takia. Kun vain ajatteleekin niitä ihmisiä, jotka oikeasti joutuvat kokemaan ne kaikki kauheudet mitä kirjassa kerrotaan. Se laittaa miettimään. Ehkä juuri sen takia tämä kirja koskettaa. Kirjan tapatumat sijoittuvat aikaan, josta ei ole kulunut kauaa. Ja osa noista tapahtumista on edelleen totta.

Nimi: Leijapoika (The Kite Runner)
Kirjailija: Khaled Hosseini
Suomentanut: Erkki Jukarinen
Genre: historiallinen
Sivumäärä: 430
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2003 (suom. 2004)

Kirjailijan muut teokset: Tuhat loistavaa aurinkoa
Arvosana: *****

Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat

Riemastuttava masennuskirja!
Twitterin tunnetuimpiin rääväsuihin kuuluva Anni Saastamoinen kirjoittaa masennuksesta omien kokemustensa perusteella. Depressio on kokonaisen sukupolven sairaus, mutta siitä ei vieläkään osata tai uskalleta puhua. Anni puhuu suoraan ja ymmärtävästi, välillä caps lock pohjassa ja kirosanoja säästämättä. Miltä tuntuu kun ei tunnu miltään? Miksei tunnu miltään? Mistä masennus tuli ja miksi? Onko syy muualla vai itsessä? Voiko siitä parantua?

   Tartuin tähän kirjaan hieman pelokkaana. Halusin jotain nopeaa luettavaa, mutta en tiennyt mitä odottaa tältä kirjalta. Kaikeksi onneksi tämä kirja oli mielenkiintoinen, hyvin tehty, kuvaava teos ja sellainen, jota voin suositella mielelläni myös muille luettavaksi. Tämä oli siis onnistunut lukuvalinta.
     Kirjan aihe, masennus, on rankka aihe, mutta se on saatu tuntumaan hieman kevyemmältä tässä kirjassa. Siitä on saatu luotua asia, jota ei heti sävähdä. Tämä teos ei ole kevyttä lukemista, ehei, mutta silti omalla tavallaan on. Tämä on ronski teos omakohtaisesta kokemuksesta. Tämä kirja ei piilota mitään lukijalta vaan läväyttää silmien eteen masennuksen, sen koko kauheudessaan. Masennuksen. Hoidot. Ajatukset. Muiden ajatukset.
     Rehellisen kuvauksensa asiosta tämä oli ajatuksia herättä teos. Sen takia tämä on teos, joka mielestäni monen olisi hyvä lukea. Niin masennuksesta kärsivien, läheisten, muuten aiheesta kiinnostuneiden ja jopa niiden, ketä aihe ei ehkä niin kauheasti kiinnosta. Tämä kirja on sen verran lyhyt lukea (tai kuunnella), että siihen pystyy vaikka ei niin tekisi mieli. Kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin uskon, että jonkinlainen valaistuminen tapahtuu. Pieni tai suuri, se riippuu lukijasta.
     Minun on kuitenkin annettava pieni varoituksen sana. Tämä kirja on oikeasti totuudenmukainen, eikä sitä kautta ehkä niin kaunista luettavaa. Tämä kirja sisältää kirosanoja. Caps lockilla on kirjoitettu kerran jos toisenkin. Lukeminen siis omalla vastuulla.

Nimi: Depressiopäiväkirjat
Kirjailija, äänikirjan lukija: Anni Saastamoinen
Genre: muistelma
Sivumäärä: 157
Kustantaja: Kosmos
Julkaisuvuosi: 2017

Arvosana: ****

Päivi Koivisto: 16 tarinaa toivosta

Elämä on tässä ja nyt!

Joskus elämä on kevyttä liitoa, joskus turvallista etenemistä päivästä toiseen. Elämä voi olla välillä tylsää, mutta onneksi toisinaan täynnä iloa ja rakkautta. Ja hetkittäin eteen avautuu mustia kuiluja, jotka kouraiseat vatsanpohjasta.
16 tarinaa toivosta tarjoaa väläyksiä elämästä, toiveista ja toivottomuudesta, tärkeistä asioista. Koskettavia, lohduttavia ja huvittaviakin kertomuksia ihmissuhteista, perheestä ja parisuhteesta, arvoista, uskalluksesta elää, juuri nyt.

     Tämä kokoelmakirja sisältää 14 novellia, kolme runoa yhdeltä kirjailijalta sekä yhden tarinan parin kuvan muodossa. Takakannen perusteella odotin paljon. Odotin jotain yhtenäistä, edes jollain tasolla. Sain pettyä pahasti.
     Kirjan tarinoista vain muutama, yhteensä neljä, oli sellaisia, jotka saivat jonkinlaisen tunnereaktion aikaan. Eivätkä nekään novellit mitään kovin ihmeellisiä olleet, kolme niistä vain oli sen verran surullisia, että tunteet nousi väkisinkin pintaan ja yksi oli hauska. Entä loput novellit? Ne olivat onttoja, tylsiä, ilman tarkoitusta. Suoraan sanoen monen novellin kohdalla mietin, että miksi se on tässä kirjassa, mikä on novellin idea. Ehkä kokemukseni novelleista on liian vähäinen ymmärtääkseni näiden novellien kauneutta, tai sitten ne vain olivat huonoja, eivätkä anna lukijalle mitään.
     Kirjan kannen perusteella itselleni tuli jotenkin sellainen olo, että kansien välissä olisi jotain positiivista (toki surullistakin). Positiivisia tunteita tuli vain muutaman novellin kohdalla. Muuten nämä tarinat olivat aika melankolisia, mikään ei ollut hyvin, parisuhteet olivat joko hajonneet tai pian hajoamassa. Lyhyesti sanottuna, toivosta ei näissä novelleissa tuntunut olevan paljoakaan jäljellä.
     Novellien välisiä kiinnekohtia oli vähän tai ei juuri lainkaan. Jos ei lasketa sitä, että asiat eivät ole hyvin ja elämä ei mene niitä polkuja kuin sen haluaisi menevän. Jotkin novellit sijoittuivat osittain tai kokonaan sairaalaan, mutta muuta selkeästi yhteisiä tekijöitä ei monellakaan novellilla ollut. Tämä on yksi niistä monista asioista jotka ainakin itseäni häiritsi yllättävän paljon. Ja nyt kirjan lukemisen jälkeen en oikeastaan ymmärrä miksi nämä novellit on koottu yhteen. En, vaikka tarkoitus on ollut aikanaan hyvä (jokaisesta kirjasta on lahjoitettu 1 euro Roosa nauha -rahastoon).

     "Hän käänsi autonsa ja valot näyttivät taas pitkälle. Hän hymyili koko loppumatkan. Tuntui hyvältä, että oli taas syksy ja hän saattoi aloittaa uutta. Uudet asiat saivat alkunsa pimeässä. Ne suorastaan vaativat pimeyttä ennen kuin ne alkoivat säteillä ja kasvaa mielessä. Pimeästä ne saivat voimaa. Syksy oli niiden multaa. Onko elämässä alku, keskikohta ja loppu? Jos kertomukset ovatkin loukkuja, joihin hän oli jäänyt kiikkiin kuin syksyllä taloon hiipivä hiiri. Koko juttu on juusto, hän sanoi ja nauroi ääneen." Hannele Huovi, Syötti

Nimi: 16 tarinaa toivosta
Kirjailija: Päivi Koivisto (toimittanut)
Genre: novelli
Sivumäärä: 192
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

Arvosana: **

Lukuhaasteet: Helmet19 (34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia)

Sami Makkonen: Kalevala (kuvitettu)

Upea ja kouraiseva sarjakuvatulkinta Suomen kansalliseepoksesta.
Väinämöinen, Joukahainen, Lemminkäinen ja muut tarunomaiset hahmot heräävät henkiin jylhästi kuvitetussa albumissa.

     Tämä kuvitus on Sami Makkosen ensimmäinen suomeksi julkaistu teos, muuten hän on kerännyt mainetta Amerikassa. Kalevalan suurkuvitus mahtuu kaksien kansien väliin, tämän ollessa niistä ensimmäinen. Itselleni ei Makkosen tuotanto ole ennestään tuttua, mutta onneksi Kalevala on edes hieman (vaikka täytyy myöntää, että tietoni siitä on ihan liian alhaiset).
     Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että jos haluat sarjakuvan/kuvitetun romaanin tuovan esille hahmojen tunteita, persoonaa ym, tämä kirja ei ehkä ole sinua varten. Tämä teos painaa eteenpäin tapahtuma tapahtumalta, jättämättä tilaa hahmokeskeiselle kerronnalle. Hahmojen tunteita ei juurikaan tuoda esiin, ei kuvissa eikä teksteissä. Jos tämä ei ole sinulle ongelma, tämä kirja voi olla sinua varten.
     Kirjan kuvitus on hyvin graafista ja synkkää. Mitään positiivisia tunteita kuvat eivät saa aikaan, mutta itse en sellaista odottanutkaan. Mielestäni tämä kuvitettu teos oli mielenkiintoinen, mieleenpainuva ja omalla erikoisella tavallaan hyvin onnistunut toteutus. Teoksen tekemisessä on käytetty pienenä inspiraationa Akseli Gallen-Kallelan maalauksia, joista osa on pienillä muutoksilla saatu sisällytettyä tähän teokseen.
     Tätä teosta on kritisoitu seksismistä, sillä naiset ovat lähes aina puolialastomina. Itseäni tämä seikka ei sinällään haitannut.

Nimi: Kalevala
Kirjailija: Sami Makkonen
Genre: sarjakuva, klassikko, fantasia
Sivumäärä: 168
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019

Arvosana: ****½

Lukuhaasteet: Helmet19 (27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja)

Paulo Coelho: Alkemisti

Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.

Alkemisti on kertomus nuoresta andalusialaisesta paimenesta Santiagosta, joka lähtee toteuttamaan unelmaansa ja etsimään maailman hienoimpia aarteita. Hän suuntaa Espanjasta Tangerin markkinoille, matkaa halki Egyptin aavikon kohti pyramideja, kunnes tapaa alkemistin.
Tarina Santiagon matkallaan löytämistä aarteista opettaa meille viisauksista tärkeimmän: kuuntele sydäntäsi, opi tulkitsemaan elämän tiellä olevia merkkejä ja - ennen kaikkea - kurkota kohti unelmiasi.

     Alkemisti on lyhyt tarina Santiago nimisestä paimenesta, kuka näkee kaksi kertaa unta samasta aarteesta. Näiden unien innoittamana hän lähtee etsimään tätä aarretta ja saa matkalla tietää sen olevan hänen elämäntiensä tarkoitus. Matka on pitkä ja sen varrelle mahtuu paljon. Niin iloisia kuin surullisiakin hetkiä. Epätoivoa. Toivoa. Hämmennystä. Onnistumisia.
     En itse ole kovin uskonnollinen ihminen ja kirjat, jotka toistavat uskonnollisia asioita eivät yleensä tunnu kovin luontevilta lukea. Tämän kirjan loppu oli varsinkin sellainen, että Jumala, Allah, Hän, mainittiin useammin kuin kerran. En tiedä onko se hyvä vai huono. Kuitekin siinä kohtaa kun Santiago puhui tuulen ja auringon kanssa maailmankieltä, oma uskoni tähän kirjaan alkoi mennä. Ehkä tämä ei ollut minua varten. Itselleni tämä kirja ei siis ollut sellainen, joka muuttaisi elämäni täysin, vaikka niin osittain luvataan. Minulle tämä oli kirja muiden joukossa, joka ei jättänyt paljon mitään käteen.
     Tämä kirja kertoo lyhyesti siis kohtalosta, elämäntiestä joka jokaisella on, mutta jonka harva kulkee loppuun asti. Tämä on tarina siitä, kun eräs paimen oppii kuuntelemaan sydäntään ja löytää vihdoin aarteensa. Tämä on kirja ennusmerkeistä joita seuraamalla pääsee kulkemaan omaa reittiään. Tämä on kirja positiivisuudesta, onnistumisesta. Omalla kohdallani kirjassa kuitenkin oli jotain, minkä takia en kokenut tätä lukukokemusta erityisen hyväksi. Ehkä se oli itse tarinan optimistisuus. Ehkä se oli kirjoitustyyli. Ehkä tätä ei vain ollut tarkoitettu minulle.

     "Tuosta päivästä lähtien aavikko olisi paljon tärkeämpi. Hän [Fatima] katselisi sitä ja yrittäisi arvata, mitä tähteä poika seurasi aarretta etsiessään. Hänen olisi lähetettävä suudelmansa tuulen mukana ja toivottava, että tuuli hipaisisi pojan kasvoja ja kertoisi, että hän oli elossa ja odotti poikaa niin kuin nainen odottaa urhollista miestään joka etsii unelmaansa ja aarrettaan. Tuosta päivästä lähtien aavikko merkitsisi yhtä ainutta asiaa: toivoa pojan paluusta."

Nimi: Alkemisti (O Alquimista)
Kirjailija: Paulo Coelho
Suomentanut: Sanna Pernu
Genre: klassikko, fantasia
Sivumäärä: 167
Kustantaja: Bazar Kustannus
Julkaisuvuosi: 1988 (suom. 2002)

Arvosana: **½
Lukuhaasteet: Helmet19 (8. Lukeminen yleissivistystä)

Jessica Townsend: Meinioseppä - Morriganin kutsumus

Morrigan Korppi ja Pihjala Swift ovat läpäisseet vaaralliset koetukset ja ovat nyt Nevermoorin Meineikkaan Seuran koulutettavia. Mutta Morriganin taival maagisessa Nevermoorissa, sen salaisuuksien keskellä on vasta alussa. Pian käy selväksi, että kaikkea taikuutta ei suinkaan käytetä hyvään...

     Ensimmäinen sarjan osa oli täysi pettymys. Siksi tämän osan aloittaminen hieman hirvitti ja mietin pitkään, että annanko tälle edes mahdollisuutta. Nyt kirjan lukemisen jälkeen olen onnellinen, että annoin. Tämä osa oli meinaan paljon parempi kuin ensimmäinen ja nyt en jaksaisi millään odottaa seuraavan osan lukemista.
     Tämä kirja kertoo siis tarinan ensimmäisestä vuodesta, kun Morrigan opiskelee kahdeksan muun kanssa ensimmäistä kertaa Meineikkaan Seuran tiloissa. Morriganin koulutus ei kuitenkaan lähde aivan niin hyvin liikkeelle, sillä hänen lukujärjestyksestä poistetaan kaikki siihen merkatut tunnit ja tilalle laitetaan yksi aine, historiaa. Näiden tuntien aikana Morrigan vajoaa epätoivoon siitä, että meiniosepät tekevät vain hirveyksiä, eivätkä saa mitään hyvää aikaan. Sitten alkaa tapahtua. Ihmisiä alkaa kadota, Morrigan näkee luurankomiehiä, Jupiter (Morriganin suojelija) ei ole koskaan paikalla.
     Ensimmäiseen osaan verrattuna tässä kirjassa kerrottiin asioista paremmin, kuvailtiin asioita paremmin, luotiin maailma paremmin. Nyt tässä kirjassa lukija päästettiin kunnolla Nevermoorin maailmaan, sen ihmeellisyyksiin, meinion salaisuuksiin. Tämän kirjan tarina piti paremmin otteessaan, oli nopeasti luettu, vaikka sivuja on paljon ja oli tosiaan sen verran mielenkiintoinen, että haluaisin jo tarttua kolmanteen osaan.
     Tässä osassa päästiin tutustumaan Morriganin ryhmän muihin jäseniin vähän paremmin. Lisäksi Morriganin kyvystä meinioseppänä päästiin hieman paremmin perille. Sen lisäksi saatiin hieman lisää tietoa Morriganin suojelista Jupiterista ja hänen veljestään Jackista sekä muista hotelli Deukalionin asukeista. Paljon mielenkiintoisia hahmoja. Paljon mielenkiintoisia mahdollisuuksia.

Nimi: Meinioseppä - Morriganin kutsumus (Wundersmith: The Calling of Morrigan Crow)
Kirjailija: Jessica Townsend
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Nevermoor #2
Sivumäärä: 399
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2018 (suom. 2019)

Kirjailijan muut teokset: Nevermoor - Morriganin koetukset
Arvosana: ****

Camilla Läckberg: Saarnaaja

Varhaisena kesäaamuna pikkupojan ritarileikke saa äkillisen lopun. Poika löytää maasta alastoman naisen, joka tuijottaa suoraan häneen.
Nuori nainen on murhattu. Poliisi on ymmällään, kun ruumiin alta löytyy kahden naisen luurangot. Mitä tekemistä vastalöydetyllä ruumiilla on kahden 1970-luvun lopussa kadonneen naisen kanssa? Etsitäänkö nyt murhaajaa, joka on odottanut yli kaksikymmentä vuotta edellisen rikoksensa jälkeen, vai onko liikkeellä jäljittelijä?
Konstaapeli Patrik Hedström saa tutkinnan johdettavakseen, ja pian mystinen tapaus vaivaa häntä päivin öin. Kun sitten neljäs nainen katoaa, Patrik tietää että jokainen sekunti on kallis, jos hänet aiotaan löytää elävänä.

     En ole aikaisemmin tutustunut Läckbergin tuotantoon, mikä on yksi pieni ihme sinällään, kun miettii hänen tunnettavuuttaan. Nyt kuitenkin päätin lukea yhden hänen kirjoistaan, enkä malttaisi odottaa päästäkseni lukemaan seuraavankin. Nimittäin ainakin tästä kirjasta tykkäsin, ja paljon.
     Jos kaipaa dekkaria, jossa tapahtuu jännittäviä asioita koko ajan ja murhia vilisee tekstin keskellä, niin tämä teos ei ole sinulle. Jos kuitenkin kaipaat välillä dekkaria, jossa on rikoksen selvittelyn ympärillä kunnon sukudraamaa ja eri ihmisten elämän selvittelyä, tämä on sinulle. Kirja muodostuu niin monesta palasta, että varmaan toisella lukukerralla vasta ymmärtää kaiken mahdollisen.
     Pidin tässä dekkarissa melkein kaikesta, juonesta, hahmoista, tarinan muodostumisesta. Kertomus piti koko ajan kiinnostuksen yllä. Sen lisäksi oli helppo pysyä perässä sen suhteen, että mitä tapahtuu ja missä ja kenelle. Voin siis vain suositella tämän lukemista, jos et vielä jostain syystä ole kirjaan (tai kirjasarjaan) tarttunut. Tätä osaa lukiessa myös huomasi sen, että jos olisi lukenut myös sarjan ensimmäisen osan, jotkin asiat olisivat jo tuttuja. Tämä teos toimi kuitenkin hyvin myös yksinään, joten suurta ongelmaa sen suhteen ei ollut itselläni.

Nimi: Saarnaaja (Predikanten)
Kirjailija: Camilla Läckberg
Suomentanut: Outi Menna
Genre: jännitys, mysteeri, rikos, trilleri
Sarja: Fjällbacka #2
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Schildts & Söderströms / Kustantamo S&S
Julkaisuvuosi: 2004 (suom. 2011)

Kirjailijan muut teokset: Jääprinsessa
Arvosana: ****½