Kirjailija: Leena Lander
Genre: historiallinen, romantiikka, trilleri
Sivumäärä: 334
ISBN: 978-952-459-898-9
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2003
Luettu: heinäkuu 2018
Merenrantakylä sisällissodan runtelemassa Suomessa vuonna 1918. Entinen hermoparantola toimii nyt kenttätuomioistuimena. Eräänä huhtikuisena iltana sinne tuodaan syrjäisestä saaresta pelastettu vanki ja hänen saattajansa. Vanki sanoo nimekseen Miina Malin. Muuta hän ei itsestään kerro. Mihin kaikkeen hän on syyllinen?
Entä mitä tapahtui niinä kahdeksana päivänä, jolloin vanki ja hänen saattajansa jääkäri Aaro Harjula olivat kadoksissa?
Tutkintaa johtaa sotatuomari Emil Hallenberg, kiihkeä isänmaan ja punaviinin ystävä. Miehillä on valta mutta vangilta puuttuu alistujan luonto. Kuulustelujen edetessä asetelemat järkkyvät.
Arvostelu: Tämä teos on Landerin kolmas Finlandia ehdokkuuden saanut kirja. Tästä syystä minulla oli kovat odotukset ja olin innoissani kun pääsin lukemaan tätä. Nyt kun olen saanut kirjan luettua, en tiedä mitä ajattelisin. En tiedä, oliko tämä mielestäni hyvä vai ei. En tiedä, pitäisikö tämä lukea uudelleen niin sen ymmärtäisi paremmin. Hetken harkittuani päätin antaa tälle teokselle kaksi ja puoli tähteä, mutta luultavasti se on hieman alakanttiin. En vain kykene sanomaan, että mitä mieltä olen tästä teoksesta.
Teos oli aiheestaan riippumatta kevyttä ja nopeaa luettavaa. Aihe oli mielenkiintoinen (jos nyt sota-ajan tarinat kiinnostaa) ja kerronta eteni jouhevasti eteenpäin. Omalla tavallaan kirja oli myös hieman tylsä, sillä itse odotin enemmän kun tätä teosta kuvattiin takakannessa "psykologiseksi trilleriksi". Siitä tämä oli mielestäni kaukana. Tämän lisäksi minua hieman ärsyttää se, kun pompitaan ajassa ties minne, kuten tässä kirjassa tehtiin. Välillä meni hetki tajuta, että "ahaa, nyt ollaan naisvangin nuoruudessa" ja sitten jo siirryttiin seuraavaan paikkaan. Joskus tuo ajassa pomppiminen toimii, mutta tässä teoksessa kun luvut olivat niin lyhyitä, ei aina ihan pysynyt kaikissa kohdissa mukana.
"- Paasonen, perkele! Missä se poika kuhnailee? Ei kai se vetele meidän juomia kitusiinsa? Emil mylvii.
Hetken aikaa hänen mielessään häivähtää ajatus, että uuden pulloerän voisi tilata hieman vähäeleisemmeninkin, että nuoruuden julmalla yleistämistaipumuksella Aro Harjula voi erehtyä pitämään häntä holtittomana juoppona. Mutta onneksi jääkäri on itsekin jo aika lailla päissään.
- Tuolla on vielä yksi avaamaton pullo, jääkäri viittilöi.
- Missä helvetissä?
- Piirongin päällä.
- Jumalan kiitos. Entäs missä on rakas vaimoni, joka lupasi soittaa meille pianoa. Osaatteko te soittaa?
- Enpä juuri." s. 175
En ole aikaisemmin lukenut Landerin kirjoja, joten en pysty sillä tavalla vertailemaan tätä teosta. Olen kuitenkin nähnyt elokuvia hänen teoksien pohjalta (mm. tästä Käskystä tehdyn) ja jotenkin niiden elokuvien pohjalta odotin enemmän Landerin kerronnalta. Vaikka tämän teoksen luki nopeasti, se ei ollut kovin mieleenpainuva. Monologeja ja tylsiä vuoropuheluita oli vähän väliä. Niistä ei oikein jäänyt mitään käteen, sillä useat monologit tuntuivat kertovan toista tarinaa kuin mitä tässä teoksessa oli tarkoitus kertoa. Tai ehkä se olen vain minä, kuka ei ymmärtänyt kaikkia niitä kätkettyjä hienouksia, mitä tämä teos sisälleen piilotti.
Arvosana: **½
Teos oli aiheestaan riippumatta kevyttä ja nopeaa luettavaa. Aihe oli mielenkiintoinen (jos nyt sota-ajan tarinat kiinnostaa) ja kerronta eteni jouhevasti eteenpäin. Omalla tavallaan kirja oli myös hieman tylsä, sillä itse odotin enemmän kun tätä teosta kuvattiin takakannessa "psykologiseksi trilleriksi". Siitä tämä oli mielestäni kaukana. Tämän lisäksi minua hieman ärsyttää se, kun pompitaan ajassa ties minne, kuten tässä kirjassa tehtiin. Välillä meni hetki tajuta, että "ahaa, nyt ollaan naisvangin nuoruudessa" ja sitten jo siirryttiin seuraavaan paikkaan. Joskus tuo ajassa pomppiminen toimii, mutta tässä teoksessa kun luvut olivat niin lyhyitä, ei aina ihan pysynyt kaikissa kohdissa mukana.
"- Paasonen, perkele! Missä se poika kuhnailee? Ei kai se vetele meidän juomia kitusiinsa? Emil mylvii.
Hetken aikaa hänen mielessään häivähtää ajatus, että uuden pulloerän voisi tilata hieman vähäeleisemmeninkin, että nuoruuden julmalla yleistämistaipumuksella Aro Harjula voi erehtyä pitämään häntä holtittomana juoppona. Mutta onneksi jääkäri on itsekin jo aika lailla päissään.
- Tuolla on vielä yksi avaamaton pullo, jääkäri viittilöi.
- Missä helvetissä?
- Piirongin päällä.
- Jumalan kiitos. Entäs missä on rakas vaimoni, joka lupasi soittaa meille pianoa. Osaatteko te soittaa?
- Enpä juuri." s. 175
En ole aikaisemmin lukenut Landerin kirjoja, joten en pysty sillä tavalla vertailemaan tätä teosta. Olen kuitenkin nähnyt elokuvia hänen teoksien pohjalta (mm. tästä Käskystä tehdyn) ja jotenkin niiden elokuvien pohjalta odotin enemmän Landerin kerronnalta. Vaikka tämän teoksen luki nopeasti, se ei ollut kovin mieleenpainuva. Monologeja ja tylsiä vuoropuheluita oli vähän väliä. Niistä ei oikein jäänyt mitään käteen, sillä useat monologit tuntuivat kertovan toista tarinaa kuin mitä tässä teoksessa oli tarkoitus kertoa. Tai ehkä se olen vain minä, kuka ei ymmärtänyt kaikkia niitä kätkettyjä hienouksia, mitä tämä teos sisälleen piilotti.
Arvosana: **½
