Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sekalaista. Näytä kaikki tekstit

22. tammikuuta 2015

Back to business!

Kunnon joulutauon jälkeen olen palaamassa taas tännekin päin. Noista viime keväänä luetuista kirjoista tulee tässä vielä arvosteluja, mutta alan nyt lisäilemään muitakin arvosteluja. Tulee sitten näistä vähän uudemmistakin jotain :)

Tässä alkukeväästä en kuitenkaan paljoa tule mitään lueskelemaan kun on nuo yo-kirjoitukset tulossa. Niiden jälkeen alan sitten todella aktiiviseksi. Mutta kyllä tässä ehtii samalla hieman rentoutuakin ja lukea myös vähän muita kirjoja kuin oppikirjoja.

Eli hyvää tulevaa kevättä kaikille! Nauttikaa tästä ihanasta talvesta kun se vihdoin saapui meille ja ottakaa kirja käteen ;)

4. heinäkuuta 2014

"Pienen" tauon jälkeen...

... on taas aika minunki palata myös tänne netin ääreen ja alkaa raapustamaan näitä arvosteluja. Tauon aikana en ole (todellakaan) lopettanut lukemista, joten tähän alkuun alkaa nyt tulla toukokuun lopusta tähän päivään asti lukemieni kirjojen arvosteluja. Yritän saada ne nopeasti alta pois, vaikka urakka tuntuukin aivan ylitsepääsemättömältä (huimat 48 kirjaa ja muutamia elokuvia).

Toivotan kuitenkin nyt kaikille Teille lukijoille hyvää kesän jatkoa ja aloitan arvostelujeni tekemisen! :)

5. toukokuuta 2014

Vastaus haasteeseen

Yksitoista asiaa minusta:

1. Rakastan lunta, mutta myös kesän lämpöä.
2. Ystävät ja perhe ovat minulle ylitärkeitä.
3. Lukeminen on minulle elämäntapa.
4. Voin syödä hyvää ruokaa, vaikka ei olisikaan nälkä.
5. Äitini tekemä kaalilaatikko on jotain, jonka vuoksi tekisin mitä vain.
6. Huoneeni näyttää aina siltä, kuin siellä olisi juuri räjähtänyt pommi.
7. Olen lukion toisella enkä vieläkään tiedä minne haluaisin hakea vuoden päästä.
8. Popcornit ovat minulle samalla tavalla lohturuokaa, kuin muille naisille on suklaa.
9. Minua ei kiinnosta näytänkö kovin hyvältä vaatteissani, kunhan itselläni on mahd. mukava olla.
10. Tietokoneeni muisti on melkein puolillaan erilaisia kirjoittamia novelleja/romaanin pätkiä.
11. Haluaisin lähteä tulevina vuosina vaihtoon ulkomaille.

Vastaukset saamiini kysymyksiin:

Minkä ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi olisit valmis antamaan pois?
Epämääräinen laiskuus joka löytää aina välillä tiensä luokseni.

Lempilelusi lapsena?
Minulla ei ollut varsinaista lempilelua. Kaikki kävi.

Oletko pitänyt päiväkirjaa?
Pidän aina välillä edelleen.

Minkä taidon haluaisit oppia?
Hmm, jonkin soittimen soitto. Esimerkiksi kitara tai piano.

Mihin jo hankittuun taitoosi voisit sen vaihtaa?
Asioiden lykkäys (jos sitä voi nyt taidoksi sanoa).

Väri, josta et pidä? 
Myrkynvihreä

Eilisen päivän kohokohta?
Partiomarssi raekuurossa.

Upea, ihana tai unohtumaton makumuisto?
Nyt ei kyllä tule mitään mieleen.

Muistatko uniasi? Kerro jotain hulluimmasta unestasi, jonka muistat.
No hulluja unia on vaikka kuinka monta, mutta ehkä sellaiset joissa olen julkkisten kanssa tekemisissä, ovat oudoimpia. En nyt tosin ala menemään sen tarkempiin yksityiskohtiin ;D

Mikä on lempilukupaikkasi?
Sängyssä peiton alla tai jossain muussa lämpimässä paikassa.

Minkä kirjan haluaisit hyllyysi?
Oi voi, niitä on niin monta, koska en oikeastaan omista yhtään kirjaa tällä hetkellä.


Haastan mukaan seuraavat blogit:

En ole sata prosenttisen varma onko kaikillä alle 200 lukijaa, mutta ainakin niitä on yksitoista :)

Haasteen ohjeet ovat tässä:
  1. Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
  2. Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.
  3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
  4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
  5. Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.
  6. Ei takaisin haastamista.

Ja kysymykseni haastetuille ovat seuraavat:
1. Jos saisit päättää, haluaisitko olla tyttö vai poika?
2. Haluaisitko muuttaa ulkomaille? Jos haluaisit, niin minne? Miksi?
3. Kuka on lempikirjailijasi?
4. Mikä on lempiherkkusi?
5. Mikä on suomenkielen kaunein sana?
6. Jos olisit eläin, mikä olisit? Miksi?
7. Lempi vuodenaikasi?
8. Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?
9. Kuinka paljon kierrätät?
10. Mikä on lempivärisi?
11. Käytkö paljon festareilla?

18. helmikuuta 2014

Tasan 100 Arvostelua!

     Nyt se on tehty! 100. arvostelu on viimein kirjoitettu tämän blogin sivuille, ja tämän suuren kunnian saa "Jessica Sorensen - The Forever of Ella and Micha". Tähän suureen joukkoon on mahtunut kaikenlaisia kirjoja (upeat 71kpl) ja elokuvia (27kpl). Gengret ovat vaihdelleet suuresti ja olen löytänyt itseni sellaistenkin teosten äärestä, joihin en olisi koskaan uskonut tutustuvani.
     Tässä välissä haluan kiittää kaikkia ihania lukijoitani - niin niitä ketkä uskaltavat myöntää sen, kuin teitä muitakin. Suurkiitokset myös kommenteista ja erinäisistä huomautuksista arvostelujani koskien. Olette olleet hyvin tärkeitä tässä pitkässä prosessissa kohti sataa arvostelua. Toivon myös, että jatkatte yhtä innokkaina vielä jatkossakin, sillä ei tämä nyt tähän vielä lopu.
     Sitten vielä kiitettävien listaan kuuluvat totta kai kahden kirjaston upeat kirjastonhoitajat, ketkä ovat opastaneet ja auttaneet erinäisissä asioissa. Myös perhettä täytyy kittää, ihan vain siksi, että se näyttää hyvältä. Erityisesti elokuva-arvosteluista saan kiittää siskoani joka on katsonut suurimman osan elokuvista kanssani ja ojentanut nenäliinan aina sopivassa kohtaa. Eikä tietenkään saa unohtaa itse kirjailijoita, kustantamoja eikä erinäisiä elokuvien tekijöitä. Ilman heitä, minulla ei olisi mitään mitä arvostella.
     Joten aivan todella suuret jättikiitokset kaikille yllä luetelluille ja niille jotka unohdin mainita!
     Sitten takaisin itse asiaan. Vaikka blogini ei ole ollut kovin kauaa pystyssä, en edes kykene muistamaan kaikkia näkemiäni elokuvia ja lukemiani kirjoja, joista olen tänne arvostelut raapustanut. Myös joitakin arvosteluja on jäänyt julkaisematta erinäisistä syistä. Ainakin 19.7.2012 - 25.4.2013 väliseltä ajalta on ns. arvostelukatkos huomattavissa, mikä ei todellakaan tarkoita sitä, että en olisi lukenut mitään tai katsellut elokuvia. Se oli vain yksi niistä jaksoista jolloin blogin pitäminen ei mahtunut aikatauluihin. Myös jälkeenpäin on ollut jonkinlaisia taukoja päivittelyssä, mutta olen silti pyrkinyt näidenkin jaksojen aikana muodostuneet arvostelut julkaisemaan.
     Mutta, tästä on varmasti hyvä lähteä jatkamaan kohti kahtasataa arvostelua. Vielä suuret kiitokset kaikille, jotka ovat tulleet tämän matkan jossain vaiheessa mukaan ja tervetuloa kaikille, jotka nyt vasta alkavat löytämään blogini!

     P.S. Nyt kun olen päässyt tähän ensimmäiseen tavoitteeseeni (100 arvostelua), niin olen päättänyt muuttaa hieman arvostelujen luokittelua. Eli kun olen tähän asti arvostellut kouluasteikolla kaikki kirjat ja elokuvat, niin päätin nyt siirtyä tähtiin :)
     P.P.S. Ja tämän uudistuksen myötä löydätte kaikki arvostelemani kirjat ja elokuvat myös erilliseltä sivulta, jossa tulee olemaan listattuna niin jo-julkaistut kuin tulevienkin julkaistujen arvostelujen tähti-arvosanat