9. kesäkuuta 2018

Jo Nesbø: Isänsä poika

Nimi: Isänsä poika (Sønnen)
Kirjailija: Jo Nesbø
Suomentanut: Outi Menna
Genre: rikos, mysteeri, trilleri
Sivumäärä: 528
ISBN: 978-951-0-40856-8
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014
Luettu: kesäkuu 2018

Murhamies ja heroinisti.
On istunut korkeimman turvaluokituksen vankilassa viimeiset 12 vuotta.
Vasta 30-vuotias.
Vapauttaa muut synneistään,
tunnustaa muiden rikokset ja 
kärsii heidän puolestaan.

Eräänä päivänä hän saa kuulla jotain, mikä muuttaa hänen koko elämänsä. Hänen on noustava jaloilleen ja rangaistava syyllisiä. Yksikään, joka on vahingoittanut väärää ihmistä, ei ole turvassa. On koittanut tuomiopäivä ja tuomion langettaa Sonny Lofthus, isänsä poika. Armon voivat saada vain ne, joilla ei ole mitään. Kukaan ei voi paeta, ei myöskään Sonny, sillä häntä jahtaavat niin poliisit kuin rikolliset.

Arvostelu: Tämä kirja ei ollut sellainen kun ensin takakannen luettuani ajattelin. Ei sinne päinkään. Mutta en ole pettynyt, tämä oli jotain parempaa. Tämä kirja vain oli jotain sellaista, minkä lukemista olisi halunnut jatkaa loputtomiin ja samalla asiat eivät tuntuneet etenevän riittävän nopeasti (vaikka siis kirjassa ei ollut yhtään sellaista hetkeä, jolloin ei olisi tapahtunut jotain).
     Alusta loppuun asti olin tämän kirjan pauloissa. Hahmot, kirjoitustyyli, kaikki. Se vain oli jotain sellaista, mikä pakotti lukemaan ja jatkamaan yömyöhään, vaikka aamulla oli aikainen herätys. Tätä vain ei voinut laskea käsistään. Helpotuksekseni useat luvut olivat hieman lyhyempiä, niin pystyi helposti lukemaan luvun loppuun ennen kuin laski kirjan alas käsistä.

     ""Me seisomme tässä, koska olemme kolunneet Akerselvan läpikotaisin ja tämä on ainoa paikka, jossa silta on niin korkealla ja vesi niin matalaa, että uhri olisi voinut iskeytyä kiviin riittävän kovalla voimalla. Lisäksi asuntola on tältä sillalta katsottuna kaikkein lähimpänä."
     "Palvelutalo", Kari sanoi.
     "Yrittäisitkö sinä itsemurhaa hyppäämällä tästä?"
     "En."
     "Tarkoitin siis, että jos haluaisit tappaa itsesi."
     Kari lakkasi vaihtamasta jalkaa. Vilkaisi kaiteen yli. "Valitsisin varmaan jonkin korkeamman paikan. Henkiin jäämisen mahdollisuus on liian suuri. Ja riski joutua pyörätuoliin."
     "Etkä luultavasti myöskään työntäisi ketään tältä sillalta, jos haluaisit tappaa hänet?"
     "Luultavasti en", Kari vastasi haukotellen.
     "Eli me etsimme henkilöä, joka ensin katkaisi Per Vollanilta niskan ja sen jälkeen heitti hänet jokeen tältä sillalta."
     "Tuo lienee se mitä te kutsutte hypoteesiksi."" s. 69

     Kirjassa tapahtumia kuvattiin usean ihmisen näkökulmasta. Siihen oli aluksi vähän vaikea tottua kun ei ollut ihan varma, että kenen suunnasta asioita kuvattiin. Ja alussa ei ihan muistanut, että kuka on kuka, joten sekin vaikeutti. Sen lisäksi jossain välissä näkökulma vaihtui täysin tuntemattomiin ja taas meni hetki käsittää, että mitä tapahtuu. Odotin koko kirjan ajan, että tarinaa kerrottaisiin itse päähenkilön, Sonnyn, näkökulmasta, mutta sitä ei tapahtunut. Ja oikeastaan se oli hyvä asia. Hänen ajatuksistaan sai aika hyvän käsityksen ilman tarkempaa kuvaustakin.
     Lyhyestä virsi kaunis, en tiedä mitä negatiivista sanoisin tästä kirjasta. Voin vain suositella sitä. Tämä ei ole perus dekkari, kuten ensin luulin. Ehei, tämä oli jotain aivan muuta. Jotain, mikä pitää itse lukea ja kokea, että sen ymmärtää.
Arvosana: *****

4. kesäkuuta 2018

Liza Marklund: Studio Sex

Nimi: Studio Sex
Kirjailija: Liza Marklund
Suomentanut: Outi Knuuttila
Genre: mysteeri, jännitys
Sarja: Annika Bengtzon #2
Sivumäärä: 381
ISBN: 978-9524-590-891
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1999, suomennettu 2001
Luettu: touko-kesäkuu 2018
Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Uutispommi

Uutispommi-jännäristä tuttu Annika Bengtzon oli jo 24-vuotiaana itsenäinen ja sinnikäs rikosreportteri.

Kvällspressenin kesätoimittaja Annika Bengtzon saa selostettavakseen 19-vuotiaan Josefin Liljebergin seksuaalimurhan - joka osoittautuu kuumemmaksi kuin kukaan on aavistanutkaan. Kilttinä papintyttärenä tunnettu Josefin esiintyi öisin väkivaltaisen poikaystävänsä Studio Sex -klubilla, jossa muun muassa ulkomaankauppaministeri seurueineen törsäsi verorahoja.
     Radion ajankohtaisohjelma, sekin nimeltään Studio sex, syyttää Kvällspresseniä tietojen salailusta ja ministerin suojelusta. Yleisö kääntyy lehteä vastaan ja Annika saa syyt niskoilleen. Hän eroaa työpaikastaan, mutta jatkaa omia tutkimuksiaan.
     Niiden lopputulos ei ole tarinan ainoa yllätys.

Arvostelu: Takakannen tekstin perusteella odotin innoissani, että pääsisin lukemaan tätä kirjaa. Prologi lähti hyvin käyntiin ja innostus vain nousi nousemistaan. Heti tapahtui jotain ja antoi hyvän pohjan lopulle tarinaa. Sitten tapahtui se mahalasku tylsyyteen. Luettuani puolet kirjasta mietin, että toivottavasti tämä paranee tästä vielä (ja nopeasti). Ja kyllähän se paranikin, viimeisten kymmenen sivun kohdalla. Eli ei kauhean nopeasti. Siihen mennessä takakannen lupaamia yllätyksiä ei ollut tullut (ainakaan mitään sellaisia, mitkä olisi minua hetkauttanut) ja muutenkin homma ei vain oikein tuntunut etenevän. Sitten tuli nuo viimeiset sivut ennen epilogia, joissa vihdoin tapahtui.

     "Patricia nielaisi. Ruumisvaunujen takana riippui suuri, sininen tekstiilitaulu. Se peitti koko takaoven. Hän tuijotti sinistä taulua, yritti erottaa siitä jonkin kuvion.
     - Kai minä teen sen sitten, hän sanoi.
     Mies johdatti häntä hitaasti kohti ruumisvaunuja yhä kädestä pitäen. Kuollut tyttö makasi lakanan alla. Kädet olivat pään yläpuolella.
     - Anja ottaa nyt varovasti lakanan pois kasvojen päältä. Minä seison tässä vieressä koko ajan.
     Anja oli se inhottava naispoliisi.
     Patricia näki liikkeen silmäkulmassaan, valkoinen kangas vetäistiin sivuun, hän tunsi kevyen ilmaväreen. Hän irrotti silmänsä sinisestä taulusta ja laski katseensa ruumisvaunuihin." s. 57

     Jos melkein neljästäsadasta sivusta alle kaksikymmentä on sellaisia, missä tapahtuu ja mitä lukee "en voi nyt lopettaa kesken"-ajatuksella, ei kauhean hyvin mene. Tai sitten olen ymmärtänyt dekkarit ihan väärin ja odotan niiltä liikoja. Tämä kirja näiden kahden hyvän vaiheen välillä oli melko tylsää luettavaa toimittaja Annikan elämästä ja siitä miten hän soitteli milloin minnekin ja yritti saada juttua kasaan ja keksiä kuka oli murhaaja. Ehkä jos tätä sarjaa lukisi useamman kirjan verran, tässä kerrotut asiat varmasti muuttuisivat vähän tärkeämmiksi. Mutta nyt, tämä oli vain tylsää iltalukemista ilman sen suurempia tunteita.
     Täytyy kuitenkin myöntää, että tässä kirjassa oli yksi asia mistä tykkäsin ja mitä hieman ihmetytti ihan viimeisille sivuille asti. Päiväkirjamerkinnät jokaisen uuden alkavan päivän alussa. Tämä kirja oli siis kirjoitettu päivä kerrallaan ja jokaisen päivän alussa oli yhden sivun kokoinen pätkä päiväkirjasta. Näiden pätkien päivät eivät kuitenkaan menneet peräkkäin. Nämä pätkät ihmetytti joka kerta ja vasta aivan lopussa sai tietää, kenen päiväkirjasta nuo pätkät olivat. Ja täytyy myöntää, se oli yllätys.

     "Annika kumartui eteenpäin. Korttia koristi musta luuranko viikate kädessä.
     - Kuolema, hän sanoi.
     - Sen ei tarvitse merkitä fyysistä kuolemaa, vaan se tarkoittaa pikemminkin radikaalia ulkoista muutosta. Vanhat suhteet vaativat päätöstä. Kuolemalla on kahdet kasvot. Näetkö? Toinen rikkoo ja tuhoaa, toinen vapauttaa sinut vanhoista kahleista.
     Annika pomppasi pystyyn.
     - Minua eivät sinun paskaiset vanhat paperinpalasi kiinnosta, hän sanoi, meni huoneeseensa ja sulki oven." s. 264

     Tylsyydestään huolimatta sain luettua nopeasti tämän kirjan. Siinä oli jotain, mikä pisti lukemaan vaikka mitään ei oikein tapahtunutkaan. Ja ennen kuin huomasin, olin päässyt viimeiseen päivään ja olin saanut tietää uusia asioita Annikasta ja vaikka mitä oli tapahtunut. Niiden muutaman sivun aikana. Eli kyllä, oli helppo lukea loppuun vaikka ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä kokemus. Sellainen perus kirja ilman suuria käänteitä keskellä tarinaa.
Arvosana: **½

27. tammikuuta 2018

Sylvia Day: Sinun vallassasi

Nimi: Sinun vallassasi (Captivated by You)
Kirjailija: Sylvia Day
Suomentanut: Sirpa Parviainen
Genre: romantiikka, erotiikka
Sarja: Crossfire #4
Sivumäärä: 461
ISBN: 978-951-31-8556-5
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015
Luettu: joulukuu 2017

Sinun vallassasi jatkaa Evan ja Gideonin kiihkeää rakkaustarinaa, jota menneisyyden varjot uhkaavat. Rakkaudenvalamme olisi pitänyt sitoa meidät lihaa ja vertakin tiukemmin yhteen, mutta se repikin vanhat haavat auki, paljasti kivun ja epävarmuuden ja houkutteli katkerat vihamiehet esiin koloistaan. Tunsin miten Gideon pakeni luotani, pahimmat pelkoni muuttuivat todellisuudeksi, rakkauteni joutui niin kovalle koetukselle, etten tiennyt voisinko sitä kestää.. Elämämme kirkkaimmalla hetkellä Gideonin menneisyys palasi uhkaamaan kaikkea, minkä puolesta olimme taistelleet. Edessämme oli kauhea valinta: entisten elämiemme vakaa turvallisuus vai kamppailu tulevaisuudesta, joka äkkiä tuntui vain saavuttamattomalta unelmalta..

     Vihdoin sain otettua tämän kirjan tuolta hyllystä ja avattua sen. Lukemisessa ei kauaa mennyt, sillä jollain tasolla kirjan sisältö sai pidettyä minua otteessaan. Tai sitten vain halusin kirjan loppuvan mahdollisimman nopeasti. En ole ihan varma kumpi on oikea syy.
     Sarjan aikaisemmat osat ovat olleet ihan luettavia teoksia. Tämä taas? Jotenkin koko kirja tuntui kovin tylsältä eikä oikein mitään tuntunut tapahtuvan. Vaikka tosiasiassa kyllä sinne johonkin naimisen ja itsensä etsimisen keskelle mahtui häät ja varsinaisten häiden suunnittelu, riitoja, draamaa ja "jännitystä". Ja tällä "jännityksellä" tarkoitan kaikkia niitä herra Crossin menneisyyden hahmoja ketkä yrittävät hyökätä hänen kimppuunsa. Tuli ihan sellainen olo, että tämä kirja on vain pakollinen välietappi missä aletaan muodostaa droppia... Mikä purkautuu vasta seuraavassa osassa. Joidenkin mielestä se on ehkä ok, mutta itse en ole näistä välietapeista kiinnostunut.
     Tässä kirjassa minua ehkä eniten ärsytti molempien päähahmojen omanlainen uhriutuminen. Hommat etenivät selvästi ihan liian nopeasti ja olisin vain halunnut ravistella heitä ja sanoa, että vituiksi se menee. Mutta koska minun ei ole mahdollisuutta vaikuttaa kirjan hahmojen elämään, revin hiuksia päästäni ja pudistelin päätäni luku-urakkani edetessä. Kirjan loputtua olin ehkä jopa hieman helpottunut, että se oli ohi ja seuraavan osan lukemista saisin taas odottaa hetken. Kirjasarjan alussa ajattelin, että Evalla olisi edes jotain järkeä päässä ja itsekunnioitus kohdillaan. Tämä pilvilinna on nyt kuitenkin romahtanut ihan totaallisesti ja olen niin pettynyt. Ehkä tässä sarjassa vain on liikaa hahmoja kenellä on huono menneisyys. Tai ehkä tämä sarja vaan ei sovi minulle luettavaksi.

     ""Antaisiko hän minun maksaa häät?" isäni naurahti tuhahtaen. "Taitaisi tosin olla parempi kysyä, millaisen tappelun äitisi panisi siitä pystyyn."
     "Isä..." Rintaani puristi jälleen. Yliopiston lukuvuosimaksujen maksamisesta käymämme keskustelun jälkeen osasin olla sanomatta, ettei hänen tarvitsisi venyttää talouttaan äärirajoille minun takiani. Se oli kunniakysymys, ja isäni oli hyvin ylpeä mies. "En osaa sanoa muuta kuin kiitos."" luku 4, sivu 90

Arvosana: **

16. helmikuuta 2017

Stieg Larsson: Tyttö joka leikki tulella

Nimi: Tyttö joka leikki tulella (Flickan som lekte med elden)
Kirjailija: Stieg Larsson
Suomentaja: Marja Kyrö
Genre: rikos, trilleri, mysteeri
Sarja: Millennium #2
Sivumäärä: 691
ISBN: 978-951-0-41466-8
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2007
Luettu: 2/17

     Tietokonenero ja häpeämätön hakkeri Lisbeth Salander palaa ulkomaanmatkalta. Hän on päässyt käsiksi suureen rahasummaan ja on nyt varoissaan ensi kerran elämässään. Hänellä ei kuitenkaan ole perhettä eikä ystäviä, joten hän tuntee itsensä yksinäiseksi.
     Tutkivat toimittaja Mikeal Blomkvist saa kuuman uutisvihjeen: lehtimies Dag Svensson ja hänen avovaimonsa Mia ovat paljastaneet laajan seksikaupan Itä-Euroopan ja Ruotsin välillä. Monet siihen sekaantuneista ovat yhteiskunnan silmäätekeviä.
     Lisbethin synkkä menneisyys nousee pintaan. Kun Dag ja Mia sitten surmataa, Lisbethiä epäillään murhaajaksi, ja poliisi käynnistää ajojahdin. Lisbeth päättää selvittää välit menneeseen ja rangaista oikeita syyllisiä. Mikael taas tarvitsee Lisbethin hakkerintaitoja seksibisneksen tutkimisessa.

Arvostelu: Ensimmäinen osa sai aikaan nälän jonka toivoin tämän osan tyydyttävän. Ja se tyydytti, ehkä liikaakin ja nyt ei vielä kiinnosta lukea kolmatta osaa. En tiedä miksi. Ehkä pelkään, että se on samanlainen kuin tämä osa ja sen lukemiseen menisi vieläkin kauemmin. 
     Minun on valitettavasti sanottava, että tämä kirja ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin ensimmäinen osa. Tämä teos tuntui vaan niin turhalta jauhannalta koko ajan, että välillä lukeminen oli todella raskasta. En väitä, etteikö teksti olisi ollut hyvin kirjoitettua. Ja kyllä tämä kirja sisälsi paljon salaisuuksia ja paljon uusia asioita tuli ilmi. Silti tämä tuntui vain välisoitolta. Ja välisoitot ei ole mun juttu.
     Kirjan tarina lähtee liikkeelle siitä kun Lisbeth Salander on ulkomailla ja hän opiskelee matemaattisia yhtälöitä ja elää omaa uutta elämäänsä. Sitten hän palaa Ruotsiin ja homma alkaa mennä alamäkeen ja lujaa. Ihmiskauppaa tutkinut pariskunta murhataan samana yönä kun Salanderin holhooja Bjurman saa surmansa. Pariskunnan murhapaikan läheltä löytyy käsiase jossa on Salanderin sormenjäljet. Takaa-ajo alkaa ja poliisin varmuus murhaajasta ja käsitys Salanderista muuttuu.
     Kaiken tämän keskellä Mikael Blomkvist uskoo Salanderin syyttömyyteen ja tekee omia tutkimuksiaan todistaakseen väitteensä. Uusia hahmoja tulee esiin ja Salanderin menneisyys paljastuu pala palalta. Tarinan mennessä eteenpäin moni joutuu vaaraan, kirjan lopussa jopa Salander on hengenvaarassa. 
     Omalla tavallaan mukaansa tempaavasta tarinasta ja kerronnasta huolimatta kirja oli omasta mielestäni hieman tylsä. Toki asiaan voi vaikuttaa se, että ennen kirjan lukemista katsoin elokuvan. Kirjan ja elokuvan tapahtumat eivät paljon eroa toisistaan, joten mitään yllätysmomentteja ei oikein tullut. Ehkä jos olisin lukenut kirjan ennen elokuvaa niin homma olisi ihan eri. 
     Tämä toinen kirja on kuitenkin varmasti tärkeä pala koko sarjan muodostamaa kokonaisuutta, joten sitä ei kannata kokonaan skipata yli. Suosittelen myös pitämään paperin ja kynän lähellä jos haluaa pysyä perässä kaikista hahmoista ja tapahtumista. Niitä meinaan on paljon ja itse ainakin välillä putosin kärryiltä ja ihmettelin, että kuka kukakin on. Eikä asiaa helpottanut se, että joillakin hahmoilla oli myös salanimet. Kauhea sotku jota omat aivoni eivät aina pysty täysin prosessoimaan. 
     Ei tämä kirja kuitenkaan ihan huono ollut. Larsson osaa kirjoittaa hyvin, sitä ei voi kiistää. Itselleni tämä kirja nyt vain sattui olemaan pienoinen pettymys kaikista hyvistä puolista huolimatta.

     "Kolme rinnakkaista tutkimuslinjaa Enskeden murhista jauhoivat edelleen. Konstaapeli Bubblan tutkimuksilla oli valtion viranomaisten edut puolellaan. Pinnalta katsoen ratkaisu oli käden ulottuvilla, heillä oli epäilty sekä murha-ase, joka liittyi vahvasti epäiltyyn. Heillä oli kiistaton linkki ensimmäiseen uhriin ja mahdollinen linkki Mikael Blomkvistin kautta kahteen muuhunkin. Käytännössä Bublanskin oli vain löydettävä Lisbeth Salander ja toimitettava hänet nauttimaan kakkuaan Kronobergshäktetiin. 
     Dragan Armasnkin tutkimus oli muodollisesti osa virallista poliisitutkintaa, mutta hänellä oli myös omat tavoitteensa. Hänen henkilökohtainenn tarkoituksensa oli jotenkin yrittää valvoa Lisbeth Salanderin etuja - löytää totuus ja mieluimmin totuus lieventävien asianhaarojen muodossa.
     Millenniumin tutkimuslinja oli hankala. Lehdeltä puuttuivat kaikki ne resurssit joita poliisilla ja Armanskilla oli. Toisin kuin poliisi Mikael Blomkvist ei kuitenkaan ollut erityisen hanakka nielemään tuota kohtuullisen uskottavaa motiivia, jonka mukaan Lisbeth Salandet olisi mennyt Enskedeen murhaamaan kaksi hänen ystävääsä. Jossain vaiheessä pääsiäispyhinä hän oli tehnyt sen päätöksen, ettei yksinkertaisesti uskonut tarinaa. Jos Lisbeth Salander oli jollain tavalla sekaantunut murhiin, hän oli tehnyt sen kokonaan muista syistä kuin mihin virallinen tutkimus viittasi - ehkä joku toinen oli pidellyt asetta tai ehkä oli tapahtunut jotain jolle Lisbeth Salander ei ollut voinut mitään."
s. 354-355 luku 18

Arvosana: ***
Muut sarjassa ilmestyneetMiehet jotka vihaavat naisia

5. tammikuuta 2017

J.K. Rowling, John Tiffany & Jack Thorne: Harry Potter ja kirottu lapsi

 Nimi: Harry Potter ja kirottu lapsi (Harry Potter and the Cursed Child)
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Genre: fantasia, nuoret
Sarja: Harry Potter #8
Sivumäärä: 432
ISBN: 978-951-31-9276-1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: 1/17

Kahdeksas tarina.
Yhdeksäntoista vuotta myöhemmin.

     Harry Potterilla ei ole koskaan ollut helppoa, ja vaikeuksia riittää nytkin kun hän on taikaministeriön ylityöllistetty virkamies, aviomies ja kolmen kouluikäisen lapsen isä. Samaan aikaan kun Harry kamppailee esiin pyrkivän menneisyytensä kanssa, hänen nuorin poikansa Albus joutuu ottamaan vastuksekseen suvun henkisen perinnön taakan. Menneisyyden ja nykyisyyden sulautuessa pahaenteisesti yhteen sekä isä että poika oppivat ikävän totuuden: toisinaan pimeys nousee odottamattomista paikoista.

Kirjailijan muut teokset: Harry Potter -sarja
Arvostelu: Harry Potterit ovat olleet osa lapsuuttani ja nuoruuttani ja oli todella innoissani kun kuulin tästä tulevasta kahdeksannesta kirjasta. Se tosi asia, että kirja ilmestyi näytelmänä, ei hidastanut innostustani. Minulla ei ole näytelmien lukemisesta mitään muuta kokemusta kuin Shakespearen "Romeo ja Julia" sekä Ibsenin "Nukkekoti". Tiesin siis hieman mihin varautua, joten lukemisen vaikeus ja aukot tarinassa eivät haitanneet kovin paljoa.
     Näytelmää lukiessani näin sieluni silmin tarinan ja hahmot. Rakastuin aivan totaallisesti Scorpiukseen, Draco Malfoyn poikaan. Hän oli hyvin samanlainen kuin Draco, mutta ilman esitystä. Hän oli yksinäinen, mutta lempeä ja toiveikas. Hän oli myös alistunut kohtaloonsa, haluten pelastaa maailman.
     Vastaan tuli myös paljon tilanteita joiden aikana tuli sellainen olo, että "mitä juuri tapahtui". Vanhoja hahmoja oli muokattu oikein kovalla kädellä. Harryn ja hänen pojan Albuksen väleistä oli tehty kauhean dramaattiset ja jotenkin siinä tunnuttiin menevän hieman yli. Ronista oli tehty näytelmän hupiukko, vielä enemmän kuin ennen.
     Tarinan juoni eteni oikein mukavasti koko ajan eteenpäin. Välillä seurattiin Albuksen ja Scorpiuksen matkaa ja sitten siirryttiin Harryn ja hänen ystävien luokse. Siinä samalla hypeltiin hieman ajassa ja saatiin kuulla suuria salaisuuksia. Yksi jopa Voldemortiin liittyen. Loppujen lopuksi maailma sai taas hieman lisäaikaa itselleen.
     Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että luin tämän ja tulen sen vielä joskus varmasti lukemaan uudestaan. Valitettavasti minun on myös pakko myöntää, että tämä ei ollut aivan sen veroinen kuin odotin. Toki tässä Rowling ei päässyt näyttämään kirjoittamis-taitojaan, ainoastaan mielikuvituksensa.
Arvosana: ***½

18. marraskuuta 2016

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki


Kuvahaun tulos haulle kudottujen kujien kaupunki

Nimi: Kudottujen kujien kaupunki
Kirjailija: Emmi Itäranta
Genre: fantasia
Sivumäärä: 335
ISBN: 978-951-851-593-0
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Luettu: 11/16

Toistuvien tulvien koettelemalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse.
     Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä.

Kirjailijan muut teokset: Teemestarin kirja
Arvostelu: Kudottujen kujien kaupunki on yksi niistä kirjoista, jonka kansi on herättänyt mielenkiintoni ja olen valinnut sen sitä kautta. Takakannen teksti sai mielipiteeni hieman haparoimaan, mutta päädyin kuitenkin lainaamaan tämän. Ja nyt vihdoin sain lukemisen päätökseen. Lukemista hidasti oma elämä ja se, että kirja ei ollut yksi niistä jonka luen yhdeltä istumalta. Halusin lukea tämän loppuun, mutta tarina ei vain saanut minun mielenkiintoani pysymään ihan jokaisessa kohdassa. Silti en voi sanoa, että kirjan juoni olisi ollut mitenkään tylsä tai hidas. Asiat etenivät ehkä liiankin nopeasti minun makuuni. Paljon jätettiin kertomatta ja välillä tunnuttiin tarttuvan pieniin asioihin liiaksikin.

     ""Seittien Talossa ei ole vankeja", sanon.
     "Niinkö sinä uskot?"
     "Se on totuus."
     "Totuus", olento sanoi. Hänen äänensä pyyhki hiekkaa ja tomua tieltään, lakaisee tähdet pilvien taa. "Katsotko tätä saarta ja uskot näkeväsi totuuden asioista?"
     Etsin yhä vastausta, kun olento puhuu jälleen.
     "Olet järkyttynyt", hän sanoo. Raajat vetäytyvät pois iholtani. Ilma välillämme tyhjenee. "Miksi tulit?" s. 107

     Kirjailijan kieli on hyvin erilaista. Hänen tyylinsä kaikuu jokaisessa lauseessa. Jokainen kuvailu on sellainen, mikä luo mielikuvan ja saa hyväksynnän. Samalla tuo kuvailu ainakin itseäni väliölä hämmensi ja hidasti. Takerruin niihin joskus liikaakin, vei huomion tarinasta.
     Tarina itsessään oli hyvin moniselitteinen ja monimuotoinen. Aluksi kaikki tuntui hyvinkin epäselvältä, mutta asiat saatiin joten kuten selitettyä lopun lähestyessä. Silti jäljelle jäi monia kysymyksiä. Oliko Kutoja vihollinen? Mitä Elianalle tapahtui? Selvisikö kukaan? Näihin haluaisin vastauksen, mutta tuskin niitä tulen koskaan saamaan. Kuvailujen ja sanakäänteiden takaa löytyi myös niitä selviä asioita. Hyvin vähän, mutta löytyi kuitenkin.
     Kaikkein epäselvimmäksi minulle jäi Seittien Talon ja sitä ympäröivän kaupungin verkosto. Toki ymmärrän tämän fantasia-kirjaksi, mutta jonkinasteinen ymmärrys olisi ollut mukava saada luotua sivuja käännellessä. Tätä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, mikä häiritsi itseäni kovasti. Tyydyn kuitenkin osaani ja jätän seittien liikkeet pois mielestäni ja jatkan elämääni.

     ""Hyvä on", Kehrääjä sanoo. "Voitte jäädä paikoillenne ja kuolla. Tai voitte juosta tulen läpi ja kenties elää."
     Hänen raajansa syöksähtää ilman halki. Lyhty räsähtää kappaleiksi ja kuuluu hulmahdus, kun tuli ahmaisee silkkistä seittiä. Liekit juoksevat lankoja pitkin, piirtävät yllemme kipunoivan ristikon, joka alkaa korventua tuhkaksi silmiemme edessä.
     Olen kivettynyt paikoilleni, mutta Valeria ottaa askeleen taaksipäin ja kiskoo minua mukaansa. Lopultakin liikun. Juoksemme ulos Kehrääjän kammiosta ja Kutojan huoneen poikki.
     Syvällä maan sisällä kivet tahtovat kääntyä, eikä niitä pitele muu kuin minun uneni." s. 317

     En ole Itärannan esikoisteosta tullut lukeneeksi, mutta tällä hetkellä sitä harkitsen. Kirja sai kaksi palkintoa (Kalevi Jäntin -palkinto sekä Nuori Aleksis -palkinto) ja oli ehdokkaana Tähtivaeltaja -palkintoon. Minua hämmentää myös se, että Itärannan molemmat kirjat on kirjoitettu samanaikaisesti englanniksi ja suomeksi. Toki tämä omalla tavallaan näkyy tässä teoksessa, sillä joissain kohtia sanajärjestys ei tunnut siltä luontevimmalta. Sen ei kuitenkaan kannata alkaa häiritsemään liikaa, sillä tässä kirjassa on paljon muutakin mihin keskittyä. Upea tarina ja maisema jonka se värittää. Elämä joka voidaan joiltain kohtia liittää meihin ja meidän maisemaan.

     "Valo avautuu poimuiltaan, tai pimeys. Todellisuuden langat ovat valmiita liikkumaan kosketukseni alla. Uneksi niiden puolesta, jotka eivät voi uneksia. Olen valveilla niiden puolesta, jotka eivät voi valvoa enää koskaan. Enempää en voi tehdä, enkä yhtään vähempää.
     Sillä meidän hetkemme ovat pieniä ja päivämme hauraita, ja kättemme jäljet maailmassa kuuluvat meille ja silti rajojemme tuolle puolen." s. 335
Arvosana: ***½

16. marraskuuta 2016

Ursula Poznanski: Vii5i


Kuvahaun tulos haulle viisi kirja

Nimi: Vii5i (Fünf)
Kirjailija: Ursula Poznanski
Suomentanut: Anne Mäkelä
Genre: trilleri, jännitys
Sarja: Beatrice Kaspary #1
Sivumäärä: 426
ISBN: 978-951-796-947-5
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2013
Luettu: 11/16

Lehmälaitumelta löytyy naisen ruumis. Hänen jalkapohjiinsa on tatuoitu koordinaatit, joiden osoittamassa paikassa odottaa kätkö: muovikelmuun pakattu käsi ja arvoitus, jonka ratkaisu johtaa seuraavalle makaaberille rasialle.
     Murhaaja on luonut äärimmäisen julman geokätköilypelin, jonka avulla hän ohjaa etsivät Beatrice Kasparyn kätköltä kätkölle. Todistaja toisensa jälkeen katoaa tai löytyy kuolleena pian kuulemisen jälkeen, ja poliisin aika alkaa käydä vähiin.

Sarjan muut osat: Sokeat linnut, Äänet
Arvostelu: Tämä kirja tuli luettavakseni geokätköilyn tiimoilta, hyvin aiheeseen sopien. Ilman harrastustani tämä kirja ei olisi koskaan osunut käteeni ja jos olisi, niin en olisi sitä alkanut lukemaan. Ajatus ruumiinosista purkeissa ei vain ole se itseäni innostava ajatus. Nyt kuitenkin minun oli "pakko" lukea tämä, enkä kadu päätöstäni. Kyllä, kirja oli omalla psykologisella tavallaan sairas. Kyllä, sain kirjasta painajaisia. Kyllä, kirja oli niin hyvin kirjoitettu ettei sitä pystynyt lopettamaan. Ja mikä parasta, kirjan tapahtumiin pystyi itsekin hieman osallistumaan kun ratkaisi vihjetehtäviä.

     "Stefan käänsi katseensa Beatricesta Floriniin ja veti tuolin alleen. "Se on eräänainen etsintäharrastus. Ensin joku piilottaa jotain, ja sitten moni muu yrittää löytää sen. Sitä, mikä piilotetaan, kutsutaan kätköksi, englanniksi cache, ja tuo kuvan muovirasia näyttää ihan tyypilliseltä kätkörasialta. Saanko katsoa tarkemmin?""

     Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että mitä ihmettä olen lukemassa. Tarina eteni ja vähän väliä esiin ilmestyi ruumiinosia. Välillä taas kerrottiin hyvinkin kauan poliisin työstä, mikä jossain kohtaa alkoi jo hieman puuduttaa. Mutta onneksi sitten taas tapahtui ja juttu meni eteenpäin. Kovin paljoa ei kirjassa perehdytty Beatricen, tai kenenkään muun, elämään sen suuremmin. Joitakin pätkiä oli siellä täällä, mutta silloin kuvailu jäi hyvin pienelle osalle. Kätköjä etsiessä taas kirjailija oli selvästi halunnut, että lukija pystyy näkemään tilanteen mielessään.
     Kirjan loppu ei ollut sellainen kuin odotin. Jännitys pysyi yllä viimeiselle sivulle asti, vaikka murhaaja oltiinkin saatu sitä ennen kiinni. Lopussa jännitys muuttui paljon odottavammaksi, luoden pohjaa halulle lukea lisää. Itse en ehkä tule koskaan lukemaan sarjan muita osia, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Omalla tavallaan haluaisin tietää vielä lisää. Lukea hyvin jäsennettyä tarinaa joka etenee tasaisen tappavaan tahtiin. Toisaalta purkitetut ruumiiinosat alkavat riittä jo minulle ja varmaan jätän seuraavien osien nautinnon muille.

     "Me kaikki päädymme lopulta johonkin rasiaan, Beatrice ajatteli."

Arvosana: ***½

Thanks for the hunt...
Olet löytänyt kätkön.

Arvoituksia, joiden ratkaisuna on koordinaatteja...
Rasioita, joihin on pakattu ruumiinosia...
Todistajia, jotka katoavat pian kuulemisen jälkeen...

Murhaaja on luonut verisen version geokätköilystä, jota ryhtyy selvittämään Salzburgin rikospoliisin etsivä Beatrice Kaspary. Tapaus tuntuu mahdottomalta ratkaista, ja pikkuhiljaa Kaspary alkaa epäillä olevansa itsekin jahdattavana.