Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuva. Näytä kaikki tekstit

27. syyskuuta 2021

Yksittäisten sarjakuvien kokoelma, osa 2

Vielä kertaalleen lisää sarjakuvia, sitten päästään seuraavanlaisiin teoksiin :)


Junji Ito: Uzumaki
2013, ****, kauhu, fantasia
Uzumaki on mangaa kauhun suositulta tekijältä, Junji Itolta. Uzumaki kertoo kaupungista, jonka spiraali on ottanut valtaansa ja leviää leviämistään. Itse en ole mikään kauhukirjallisuuden ystävä, mutta päätin silti tarttua tähän teokseen. Tämä oli hyvä, mielenkiintoinen, erilainen ja tyyliltään koukuttava. Tätä oli vain pakko jatkaa ja kauhulla odottaa, millaisia piirroksia seuraavalta sivulta ilmestyy. En voi suositella tätä kaikille, koska kuvat olivat joskus niin vastenmielisiä, että itsekin teki mieli vain sulkea kirja ja jättää koko homma kesken. Eli omalla vastuulla tarttuisin tähän teokseen.

Kevin Panetta & Savanna Ganucheau: Bloom
2019, *****, romantiikka, YA, LGBT
Bloom on ihanan sympaattinen kasvutarina, joka sijoittuu suurelta osin leipomon arkeen. Ari on päättänyt koulunsa ja haluaisi muuttaa isoon kaupunkiin bändinsä kanssa. Perheen leipomo jäisi kuitenkin tällöin ilman pyörittäjää ja Ari on valintojen edessä. Sarjakuva oli alusta loppuun sydäntä särkevä lukukokemus, jonka kokisin uudelleen ihan koska vain.

Ari Folman: Anne Frankin päiväkirja
2019, ****, Tammi, historiallinen, nonfiktio
Kaikki varmasti tietävät Anne Frankin ainakin jollain tasolla, on ainakin kuullut hänestä. Hänestä kertovia kirjoja ja hänen päiväkirjoja on julkaistu jos minkälaisessa muodossa, mutta itse en ole syystä tai toisesta näihin ennen tarttunut. Nyt kuitenkin päätin aloittaa hänen tarinaan tutustumisen helposta päästä, sarjakuvan avulla.
Koskettava tarina toimi ihan hyvin sarjakuvan muodossa, toki paljon tuntui jäävän myös kertomatta. Mikäli haluaa pikaisen käsityksen Anne Frankista, tämä toimii siihen hommaan vallan mainiosti. Omalla kohdallani en ole vielä aivan varma, herättikö tämä myös kiinnostuksen alkuperäisteokseen tarttumisesta.

Mariko Tamaki & Jillian Tamaki: This One Summer
2014, **, YA, realistinen fiktio
This One Summer on tarina ystävyydestä, elämän hankaluudesta ja kasvusta. Rose ja hänen perheensä matkustaa joka kesä kesämökille ja siellä on vastassa Rosen hyvä ystävä Windy. Tänä kesänä kaikki tuntuu kuitenkin muuttuneen, Rosen vanhemmat riitelevät koko ajan ja Rose yrittää etsiä tekemistä mökin ulkopuolelta. Draamalta ei kuitenkaan voi välttyä sielläkään.
Luin tämän sarjakuvan toukokuun alkupuolella, eikä minulla ole tällä hetkellä tästä juurikaan muistikuvia. Se kertoo siis jotain tästä teoksesta. Odotin tältä jotain suurta, sillä sarjakuva on ollut ehdolla jos minkälaisiin palkintoihin ja kanteenkin on päätynyt muutaman palkinnon tarra. Tämä jätti kuitenkin vähän kylmäksi.

Tillie Walden: On a Sunbeam
2018, ***, scifi, fantasia, LGBT, romantiikka, YA
On a Sunbeam on avaruusseikkailu kadonneen rakkauden löytymisestä. Tarinaa keskittyy päähenkilön ajatuksiin, tunteisiin ja matkaan. Siinä sivussa päästään pätkittäin tutustumaan upeasti luotuun avaruuteen, josta olisi voitu näyttää enemmänkin paloja. Sarjakuva oli miellyttävää luettavaa, mutta ainakaan itselleni se ei jäänyt juurikaan mieleen.

Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up With Me
2019, ***, romantiikka, LGBT
Sarjakuva Freddystä, kuka haluaisi vain olla Laura Deanin kanssa, joka ei kuitenkaan tunnu kykenevän pysymään parisuhteessa. Suhteensa kanssa kipuillessa Freddyn parasystävä alkaa lipua myös kauemmas, sillä hän ei jaksa olla enää Freddyn tukena. Freddy saa neuvoja oman tilanteensa helpottamiseksi, mutta haluaako hän tehdä viimeiset suuret päätökset?
Sarjakuva tuntui tulevan minua vastaan joka puolella, joten lopulta päätin tarttua siihen. Tämä kuitenkin päätyi hieman pettymykseksi itselle, lähinnä päähenkilön tyhmyyden vuoksi. Tarina ei napannut kunnolla mukaansa, eikä se saanut aikaan juurikaan hyviä tunteita. Ihan luettava sarjakuva, mutta olisin voinut jättää lukemattakin.

20. syyskuuta 2021

Yksittäisten sarjakuvien kokoelma, osa 1

Vuorossa olisi seuraavaksi kokoelma yksittäisiä sarjakuvia, joista jokainen kosketti jollain tavalla :)


Tiitu Takalo: Minä, Mikko ja Annikki
Suuri Kurpitsa, 2014, ****, nonfiktio, historiallinen
Olen lukenut aikaisemmin Takalolta Memento morin ja se oli niin upea teos, että halusin tutustua enemmänkin tämän sarjakuvataiteilijan tuotantoon. Ensimmäisenä käteen tarttui hänen toinen omaelämäkerrallinen sarjakuvansa, joka kertoo matkasta talon ostoon ja sen remontointiin.
En tykännyt tästä ihan niin paljoa kuin Memento morista, mutta tämäkin oli koskettava ja kauniisti tehty teos. Takalon piirrostyyli on miellyttävää katseltavaa ja tarina eteni hyvällä tahdilla. Aion jatkossakin tarttua hänen teoksiinsa, sen verran vakuuttavia nämä kaksi häneltä lukemaani teosta ovat olleet.

Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää
Nemo, 2019, ***, nonfiktio, realistinen fiktio, mielenterveys
Erityisen herkkää elämää kertoo nimensä mukaiseti eristyisherkän elämästä lyhyinä välähdyksinä ja tuokioina. Lyhyet, yhden sivun mittaiset kohtaukset olivat samaistuttavia ja selkeitä. Tämä teos ei kuitenkaan aivan yltänyt odotuksieni tasolle ja jäin kaipaamaan jotain enemmän. Toimii hyvänä keskustelun avaajana, mutta sen syvällisemmin en lähtisi tätä analysoimaan.

Noelle Stevenson: Nimona
HarperCollins, 2015, ****, fantasia, nuoret, LGBT
Nimona on Stevensonin esikoissarjakuva, joka on mielenkiintoinen alusta loppuun asti. Piirrostyyli on riittävän yksinkertainen ja juoni pysyy kasassa hyvin. Sarjakuvan hahmot ovat erilaisia ja viihdyttäviä. Tarinan edetessä oli mukava tarkastella päähenkilömme Nimonan kehitystä muodonmuuttajana ja ihmisenä. Yksinkertaisesti tämä oli miellyttävä ja nopealukuinen englannin kielinen sarjakuva, jota voin suositella myös muille tutustuttavaksi.

Kay O'Neill: The Tea Dragon Society
Oni Press, 2017, *****, lapset, fantasia, LGBT
The Tea Dragon Society on hempeän kevyttä luettavaa, joka sopii niin lapsille kuin vanhemmillekin lukijoille. Kirjassa Greta löytää tea dragonin ja täten tutustuu unohduksiin jäävän lohikäärmeiden hoitoon. Teos on saanut myös kaksi jatko-osaa, joita ei ainakaan omasta kirjastostani valitettavasti ole saataville. Silti ajatuksissani on vielä joskus päästä nekin lukemaan, oli tämän sen verran sympaattinen ja ihana lukukokemus.

Raina Telgemeier: Ghosts
Graphix, 2016, ****, realistinen fiktio, nuoret, fantasia
Olen tutustunut Telgemeierin tuotantoon hänen omaan elämään pohjautuvien teosten parissa. Nyt kuitenkin vuorossa oli fantasian elementtejä sisältävä Ghosts, joka oli myös mielenkiintoinen teos. Kirjan siskosten välinen ystävyys ja heidän kehittyminen ihmisinä kuvattiin kauniisti ja tarina eteni hyvällä tahdilla.

Raina Telgemeier: Drama
Graphix, 2012, ***, realistinen fiktio, romantiikka, nuoret, lapset
Drama kertoo Calliesta, joka haluaa päästää mukaan koulun näytelmään. Lopulta hän päätyy näytelmän kulisseihin lavasuunnittelijaksi. Draamaa on luvassa niin lavalla kuin sen ulkopuolellakin. Hyvällä tahdilla etenevä sarjakuva, joka oli mukava lukea, mutta ei jäänyt erityisemmin mieleen.

13. syyskuuta 2021

Sarjakuvasarjojen sankareita, osa 2

Toinen osa sarjakuvasarjojen parissa :)


Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress vol. 1-5
****, *****, fantasia, kauhu
Monstress kertoo tarinan Maikasta, kenen äiti on kuollut, kuka jakaa oudon yhteyden hirviön kanssa. Synkät sarjakuvat imaisevat lukijan mukaansa yksityiskohtaisella piirrostyylillä ja ihanilla hahmoilla. Sarjan maailma on hyvin luotu ja ihanan monimuotoinen. On kuitenkin myönnettävä, että välillä meinasin pudota kärryiltä, että mihin tapahtuman sijoittuvat. Onneksi nämä hetket olivat lyhyitä ja kärryille pääsi taas nopeasti. Jatkoakin on vielä tulossa ja odotan sitä innolla.

Joe Hill & Gabriel Rodríguez: Locke & Key vol. 1-3
***, ****, kauhu, fantasia
Locke & Key on sarjakuvasarja, johon itselläni on hieman kahtiajakoinen suhtautuminen tällä hetkellä. Omalla tavallaan tykkäsin tarinasta: kertomus kartanosta, jossa erilaiset avaimet avaavat erilaisia ovia ja samalla syöksytään vihan ja pelon maailmaan. Ensimmäinen osa, Welcome to Lovecraft, sai minut vakuuttumaan ja halusin jatkaa seuraavaan osaan. Toinen ja kolmas osa, Head games ja Crown of Shadows, eivät kuitenkaan saaneet pidettyä omaa mielenkiintoani niin paljoa yllä, että olisin vielä jatkanut sarjan parissa. Ehkä joskus päädyn tarttumaan seuraaviin kolmeen osaan. Kovin herkille lukijoille en kuitenkaan voi tätä sarjakuvaa suositella, sillä piirrostyyli ja itse tarina eivät kuvaa ruusuilla tanssimista.

Kieron Gillen & Jamie McKelvie: The Wicked & The Divine vol. 1
***, fantasia
"Every ninety years, twelve gods incarnate as humans. They are loved. They are hated. In two years, they are dead."
The Wicked & the Divine herätti kiinnostukseni ja päädyin lukemaan sarjan ensimmäisen osan. Sarjassa on yhteensä ilmestynyt yhteensä yhdeksän osaa, mutta tällä hetkellä en ole täysin varma siitä, tulenko jatkamaan sarjan parissa. The Faust Act esitteli hyvin tarinan lähtökohdan ja tavallaan se sai mielenkiintoni pysymään korkealla. Piirrostyyliltään melko simppeliä sarjakuvaa oli miellyttävä lukea, mutta hahmoja oli niin paljon, että en meinannut pysyä kaikista ihan perillä. Ehkä jos antaisin vielä toiselle osalle mahdollisuuden, tykästyisin tähän enemmän.

Sam Maggs: Fangirl vol. 1: The Manga
****, YA, romantiikka, realistinen fiktio
Fangirl: The Manga on Sam Maggsin kuvittama versio Rainbow Rowellin samannimisestä romaanista. Tällä hetkellä sarjakuvana on ilmestynyt vasta yksi osa, mutta toisen osan pitäisi ilmestyä vuonna 2022. Itse en ole päätynyt lukemaan alkuperäisromaania, mutta ehkä vielä joskus tutustun siihenkin.
Sarjakuvamuoto kuitenkin oli miellyttävä lukea ja tykästyin hahmoihin. Piirrostyyli oli simppeli ja tarina eteni hyvällä tahdilla. Yksinkertaisesti tykkäsin ja voin suositella. En malta odottaa jatko-osien ilmestymistä.

John Allison & Lissa Treiman: Giant days vol. 1-5
****, realistinen fiktio, YA, huumori, romantiikka, LGBT
Giant days kertoo kolmesta nuoresta naisesta, jotka aloittavat opiskelun yliopistossa ja tutustuvat näin toisiinsa. Susan, Esther ja Daisy ovat hyvin erilaisia, mutta aivan ihania persoonia, ja heidän matkansa varrelle mahtuu monenlaisia kommelluksia. Sarjan viisi ensimmäistä osaa käsittelee heidän ensimmäistä lukuvuotta ja siihen mahtui niin paljon tunnetta, että en malta odottaa sitä hetkeä, kun pääsen jatkamaan näiden naisten tarinan parissa. Yhteensä neljätoista osaa sisältävä sarja on tällä hetkellä yksi suosikeistani. En voi kuin suositella!

6. syyskuuta 2021

Sarjakuvasarjojen sankareita, osa 1

Seuraavaksi vuorossa olisi sarjakuvasarjoja :)


C.S. Pacat & Johanna The Mad: Fence vol. 1-4
****
Fence kertoo koulun miekkailujoukkueesta. Nicholaksella on yksi unelma: olla hyvä miekkailussa ja voittaa arvokisoja. Yhtenä vaiheena tämän unelman saavuttamiseksi on päästä Kings Rown kouluun. Sarjan ensimmäisessä osassa päästään tämän unelman tavoittelemisen alkumetreille ja jatko-osissa tämä tarina jatkuu.
Vaikka miekkailu ei ole niitä urheilulajeja, joista niin välittäisin, tämä sarjakuvasarja oli miellyttävää ja mielenkiintoista luettavaa. Piirrostyyli oli riittävän yksikertaista ja tarina etenee miellyttävällä tahdilla. Jatkoakin toivottavasti on vielä tulossa.

Brian K. Vaughan & Fiona Staples: Saga vol. 1-9
***, ****, scifi, fantasia, seikkailu
Saga on kaunis sarjakuvasarja Alanasta ja Markosta, sekä heidän pakomatkastaan. Tarina kerrotaan heidän lapsen muistelmana ja samalla päästään tutustumaan eripuolella galaksia elävien elämään. Jokainen osa on menoa ja melskettä täynnä, eikä näitä voinut laskea käsistään. Hyvin etenevä tarina pitää otteessaan ensimmäisestä osasta lähtien. 
     Ensimmäiset seitsemän (7) osaa löytyy myös suomenkielisinä versioina. Ehkä vielä viimeisetkin osat saadaan käännettyä.

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper girls vol. 1-6
***, ****, scifi, seikkailu
Paper girls on sellainen sarja, jonka ymmärtäminen oli useamman kerran vaikeaa ja joskus en edes yrittänyt pysyä perässä. Tarina lähtee liikkeelle, kun 12-vuotias Erin aloittaa postinjakajana ja tutustuu muihin samaa työtä tekeviin tyttöihin. Tytöt joutuvat erään aamuyön tunteita hyökkäyksen kohteeksi ja he pakenevat taloon, jonka kellarista löytyy aikakone. Tästä alkaa seikkailu ajassa, jossa tosiaan, välillä on vaikea pysyä perässä.
     Sarjakuvat olivat helppoa luettavaa, vaikka piirrostyyli ei ollut täysin omaan makuuni. Suurimpana ongelmana oli kuitenkin juonessa perillä pysyminen. Loppua kohden osat kuitenkin paranivat ja tyttöjen kasvua oli mukavaa seurata.

Jeff Lemire & Dustin Nguyen: Descender vol. 1-6
***, ****, *****, scifi
Descender on scifi-seikkailu, joka tarttuu lukijaansa ja pitää otteessaan jokaisen osan luodessa mielenkiintoista tarinaa. TIM-21 on robotti, jolla on yllättävän tärkeä rooli tulevissa tapahtumissa. TIM etsii veljeään ja näin hän joutuu elämänsä seikkailuun. Kuka on ystävä? Kehen voi luottaa?
     Hyvällä tahdilla etenevä tarina pitää mielenkiintoa yllä loppuun asti. Kolmannelle osalle päädyin antamaan vain kolme tähteä, mutta muut osat saivat neljä tai viisi tähteä.

Jeff Lemire & Dustin Nguyen: Ascender vol. 1-3
***, ****, scifi
Ascender on jatkoa Descender-sarjakuvasarjalle. Aikaa on kulunut 10 vuotta ja paljon on muuttunut siinä ajassa. Nyt kuitenkin tutut hahmot päätyvät taas pakosalle. Nyt maailmassa on taikuutta ja Äiti hallitsee pelolla.
     Ascender ei saanut mielenkiintoani heräämään aivan samalla tavalla kuin Descender. Sarjakuvat oli helppo lukea, mutta tarina ei imaissut mukaansa. Sekavilta tuntuvat kaksi ensimmäistä osaa saivat miettimään, lopettaisinko sarjan lukemisen kokonaan. Päätin kuitenkin lukea myös kolmannen osan, joka olikin jo parempi kuin ensimmäiset osat. Neljännen osan pitäisi ilmestyä vielä loppuvuoden aikana ja tällä hetkellä ajatuksenani on vielä tarttua siihen.

Gerard Way: The Umbrella academy vol. 1-3
**, ***, scifi, fantasia
The Umbrella Academy kertoo seitsemästä lapsesta, joilla on supervoimia ja heidän on tarkoitus pelastaa maailma. Ensimmäiset vuotensa he ovat kasvaneet yhdessä ja opetelleet voimiensa käyttöä. Lopulta ryhmä hajoaa ja he elävät omaa elämäänsä eri puolilla maailmaa. Kun heidän adoptioisänsä kuolee, ryhmä kokoontuu yhteen uudelleen.
     En osaa sanoa, mikä näissä sarjakuvissa jostain syystä tökki.. mutta mikään näistä kolmesta osasta ei ollut erityisemmin omaan makuuni. Sarjakuvat tuntuivat välillä hieman sekavilta, hahmoja oli paljon ja ajassa/paikassa hypittiin vähän väliä. Kokonaiskuvan hahmottaminen oli ainakin omalla kohdallani vaikeaa. Lisäksi oman vaikeutensa toi piirrostyyli, joka ei ollut omaan silmään kovin selkeää ja helppolukuista. Tästä on tehty myös tv-sarja, ehkä kokeilen sitä vielä joskus jos tämä saa mielenkiintoni heräämään uudelleen.

27. syyskuuta 2020

Raina Telgemeier: Hymy, Siskot ja Guts -koontipostaus

Raina on ihan tavallinen kuudesluokkalainen tyttö, ainakin siihen päivään saakka, jolloin hän kaatuu ja lyö hampaansa katukivetykseen. Tuosta päivästä alkaa monivaiheinen eikä ihan tuskaton hammastoimenpiteiden sarja, jossa porataan, oiotaan, kiskotaan ja väännetään, asennetaan niskaveto ja sovitetaan tekohampaita. Hammaslääkärin tuolissa koetun draaman lisäksi arkeen hiipii poikaystävähuolia, mutkikkaita ystävyyssuhteita sekä yksi maanjäristys. Raina oppii tärkeitä asioita rohkeudesta, ystävyydestä ja omasta itsestään. Vaikeudet voitetaan lempeällä huumorilla ja leveällä hymyllä.

     Hymy aloittaa Raina Telgemeierin samannimisen sarjakuvasarjan, joka sisältää ainaki jollain tasolla kirjailijan omakohtaisia kertomuksia. Hymy keskittyy paljon ulkonäköön ja sen luomiin paineisiin nuorten keskuudessa. Tarina sijoittuu pitkälle aikavälille, mutta pääpaino on Rainan lapsuudeen muuttumisesta nuoruudeksi. 
     Elämä sijoittuu 90-luvulle, mikä näkyi jonkun verran tarinan tapahtumissa. Varsinkin hammashoito on kehittynyt (toivottavasti) kirjan ajasta, mutta silti lääkärien kommentit ja teot saivat hampaat kiristymään. Lisäksi ulkonäköpaineet ovat varmasti nykyään vielä enemmän läsnä, ainakin sosiaalisen median tuoma paine lisää nuorten mahdollista taakaa entisestään. Yleisellä tasolla Hymy kuitenkin käsittelee myös tätä hyvin ja ihan jo sen takia suosittelen tätä kirjaa (ja koko sarjaa) nuoremmillekin lukijoille.
     Itseä tässä ehkä hieman häiritsi se, että kirjassa tulee nämä "poikaystävähuolet" esiin, mutta vain hyvin nopeasti. Olisin kaivannut tämän asian parempaa käsittelyä tai sitten sen olisi voinut jättää kokonaan pois. Muuten kuitenkin tämä oli sarjakuvana nopea ja viihdyttävä lukukokemus.

Smile
Suomentanut: Suvi Clarke
Genre: lapset, nuoret, huumori, sarjakuva, realistinen fiktio, muistelma/oma elämä
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2009, suom. 2015
Arvosana: ****
Goodreads: 4,25


Kolme viikkoa. Kaksi siskoa. Yksi auto.
Rainan perhe lähtee automatkalle. Matka on pitkä - viikko San Franciscosta Coloradoon ja viikko takaisin. Raina on varustautunut korvalappustereoin, mutta maailmassa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi paristoja takapenkin rauhaa säilyttämään. Pikkusisko Amara tietää miten Rainan saa suuttumaan. 
Tarinassa piipahdetaan välillä Rainan muistoissa. Sisaruudessa on ollut niin huippuihania kuin huippukarmeitakin hetkiä. Herää myös kysymyksiä: miksi isä ei tullut mukaan automatkalle? Miksei Raina halua istua etupenkillä? Ja, mikä tärkeintä, osaavatko Raina ja Amara olla koskaan sovussa?

     Siskot on sarjan toinen osa, keskittyen erääseen kesällä tapahtuvaan sukutapaamiseen ja siihen liittyvään ajomatkaan. Kirja jatkaa samaa tyyliä, kuin Hymy, ollen viihdyttävä ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Jostain syystä kuitenkaan en kokenut tätä ihan niin hyväksi sarjakuvaksi tarinallisesti, kuin ensimmäisen osan. Kirjassa oli hämmentäviä kohtia, varsinkin liittyen takakannen kysymykseen "Miksei Raina halua istua etupenkillä?". 
     Siskot on humoristinen kuvaus siskosten väleistä ja kesäloman tapahtumien väliin on selkeästi liitetty lapsuuden tapahtumia, liittyen Rainan pikkusiskon ja myöhemmin pikkuveljen syntymään. Lopputulos tuli ehkä hieman nopeasti ja olisin kaivannut siihen hieman lisää pohjustusta.

Sisters
Suomentanut: Suvi Clarke
Kustantaja: Twinsy
Julkaisuvuosi: 2014, suom. 2016
Arvosana: ****
Goodreads: 4,34


Raina wakes up one night with a terrible upset stomach. Her mom has one, too, so it's probably just a bug. Raina eventually returns to school, where she's dealing with the usual highs and lows: friends, not-friends, and classmates who think the school year is just one long gross-out session. It soon becomes clear that Raina's tummy trouble isn't going away... and it coincides with her worries about food, school, and changing friendships. What's going on?

     Guts on Telgemeierin sarjan uusin osa, jota ei ole ainakaan vielä suomennettu. Luin sarjakuvan siis englanniksi, mutta tekstit olivat melko helppoja ja selkeitä, että kirjan pystyy lukemaan ilman sen suurempaa kokemusta englanniksi lukemisesta. 
     Kirjassa Rainan "ongelma" lähtee käyntiin vatsataudista, jonka johdosta hän alkaa pelätä oksentamista ja yrittää estää tämän kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tämä vaikuttaa hänen koulun käyntiin sekä syömiseen ja sitä kautta myös ihmissuhteisiin. Terapian kautta Rainan tilanne lähtee laukeamaan ja asiaa päästää käsittelemään laajemmin.
     Kirja oli mielenkiintoinen ja hieman erilainen aiheeltaan, mitä itselle on tullut vastaan. Kirjan tarina oli opettavainen, kuten aikaisemmatkin osat olivat. Tässä kuitenkin aihe oli sellainen, että en tiedä toimiko se riittävän hyvin sarjakuvan muodossa. Itse jäin kaipaamaan ehkä laajempaa käsittelyä ja pohdintaa aiheesta.

Kustantaja: Scholastic
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****
Goodreads: 4,37

1. heinäkuuta 2020

Tiitu Takalo: Memento mori

Joulukuisena yönä Tiitu Takalo havahtuu äkilliseen, lamauttavaan päänsärkyyn. Ensiapupäivystyksessä selviää, että kyse on sairaudesta, joka vaatii pikaisen leikkauksen. 
Memento mori on Takalon omiin kokemuksiin perustuva tarina siitä, kuinka ihmisen elämä mullistuu odottamatta yhdessä yössä. Se on kertomus sairastumisesta, toipumisesta ja siitä, mitkä asiat elämässä ovat oikeasti tärkeitä. 

     Memento mori oli koskettava, upeasti kuvitettu sarjakuva Takalon omakohtaisesta kokemuksesta, aivoverenvuodosta. Sarjakuvassa käydään läpi vuodon alusta alkavat tapahtumat aina vuodeksi eteenpäin. Sarjakuva käsittelee kokemusta sairaalasta ja siitä pelosta, mitä ensimmäinen vuosi aiheuttaa. 
     Sarjakuvaan on saatu sisällytettyä ne tunteet, jotka vaikeissa tilanteissa ovat olleet läsnä. Lukemista ei vain voinut jättää kesken, sillä lukijana halusin tietää lisää. Halusin tietää sairauden aiheuttamia ajatuksia, siitä selviämistä. Tämä sarjakuva oli alusta loppuun sellainen, että se laittoi ajattelemaan. Suosittelen tämän lukemista kaikille. Ja koska kyseessä on sarjakuva, ei lukemiseenkaan mene ihan hirveän kauaa.

Genre: omaelämäkerrallinen, sarjakuva
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2020
Arvosana: ****
Goodreads: 4,66
Muissa blogeissa: Kirjojen keskellä
Helmet2020: 37. Ajankohta merkittävä tekijä kirjassa
PopSugar2020: 1. Published in 2020
Goodreads2020: 22. With the major theme of survival

24. kesäkuuta 2020

Sami Makkonen: Kalevala - Sampo (kuvitettu)

Väinämöinen, Lemminkäinen ja muut urhot lähtevät matkaan kohti Pohjolaa ryöstääkseen Sammon, mutta perillä heitä odottaa Pohjolan emäntä kauheine voimineen.

     Sami Makkosen kuvittaman Kalevalan toinen osa, Sampo, oli jatkoa ensimmäiselle teokselle. Tunnettu tarina sai päätöksensä tässä synkässä, mustanpuhuvassa teoksessa. Väinämöisen ja hänen kumppanien taistelut heräsivät eloon uudella tavalla.
     Ihastuin ensimmäiseen osaan, joten ei ole yllätys, että pidin tästäkin. Synkkä teema jatkui, mutta nyt tarina oli ehkä hieman paremmin jaoteltu osiin. Alastomia naisia ei ollut niin paljoa esillä kuin ensimmäisessä osassa, mikä on vain hyvä asia. Eniten kuitenkin itseeni näiden teosten kohdalla kolahti kuitenkin kuvituksen tyyli.
     Itselleni Kalevala ei ole kovin tuttu teos, mutta näitä kahta kirjaa lukiessa oli mukava huomata, että yllättävän paljon tuli tuttuja asioita esille. Oli siellä toki niitäkin kohtia, jotka olivat hieman tuntemattomampia itselle. Omalla kohdalla nämä kirjat eivät luoneet sitä ajatusta, että haluanpa tutustua alkuperäiseen Kalevalaan vielä paremmin, mutta ehkä joku saa näistä sellaisenkin kipinän. Joka tapauksessa, itse tykkäsin näistä kovasti, vaikka näissä omat omituisuutensa olikin.

Genre: sarjakuva, klassikko, fantasia
Kustantaja: Like/Otava
Julkaisuvuosi: 2020
Kirjailijan muut teokset: Kalevala
Arvosana: *****
Goodreads: 3,45

9. helmikuuta 2020

Alice Oseman: Heartstopper vol 1, 2 & 3

Heartstopper on Alice Osemanin sarjakuva-sarja, joka kertoo Charliesta ja Nickistä. Charlie on homo ja siitä tietää koko koulu. Hän on saanut osakseen kiusaamista, mutta ystävät ovat auttaneet häntä ja nyt asiat ovat jo parempaan päin. Nick on koulun rugby joukkueessa. Hän ja Charlie tutustuvat toisiinsa ja hyvin nopeasti tunteet alkavat nousta pintaan. Nick kuitenkin kokee vaikeaksi tulla ulos kaapista ja ystävysten suhde kehittyy salassa muilta.
     Itse luin sarjakuvan Tapas-sovelluksesta, johon Oseman on julkaissut tuotostaan jo useamman vuoden ajan. Sittemmin sarjakuva on painettu kirjaksi ja tämän vuoden alussa julkaistiin kolmas osa. Luin kaikki osat yhteen putkeen ja rakastin niistä jokaista. Piirrostyyli on hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta sitä kautta myös selkeä ja helposti lähestyttävä.
     Ensimmäisessä osassa päästään siis tutustumaan tarinan kaksikkoon ja heidän ystävyys alkaa. Tarina etenee sopivalla vauhdilla ja lukija ei voi kuin rakastua päähenkilöihin.

Kirja julkaistu: 2018
Kustantaja: omakustanne
Goodreads: 4,59
Arvosana: ****
Tapas-sovelluksessa chapter 1-2


     Toinen osa jatkaa tarinaa heti siitä, mihin ensimmäinen osa jää. Nyt kuvaan alkaa kunnolla astua tunteet. Charlie on varma, että Nick ei vastaa hänen tunteisiinsa ja tilanteet muuttuvat ehkä hieman hämmentäviksi. Lisäksi Charlien hyvä ystävä toitottaa, että Charlien pitäisi jättää Nick rauhaan. Eihän rugbyn pelaaja voi olla homo. Charlie vain polttaa näppinsä, jos jatkaa ystävyyttä.
     Tässä osassa jotenkin kosketti se, kun kaksikon perheet saivat tiedon kaikista tunteista. Varsinkin Nickin ulostulo äidilleen oli jotain niin sympaattista, että pari kyyneltä tuli vuodatettua.

Kirja julkaistu: 2019
Kustantaja: Hodder Children's Book
Goodreads: 4,67
Arvosana: *****
Tapas-sovelluksessa chapter 3


     Kolmannessa osassa koulusta on sekalainen porukka lähtenyt kouluretkelle Pariisiin. Päähenkilöidemme väliset tunteet tulevat tietoon ystäville ja pientä draamaa saadaan aikaan. Myös sivuhenkilöiden parisuhdekuvioihin päästään sisälle ja tunnelma tiivistyy.
     Tässä osassa itseäni alkoi hieman häiritsemään se, että miten monta homoparia oikein voi yksiin kansiin mahtua. Yhtäkkiä tuntui, että kaikki sarjan henkilöt ovat homoja. Onneksi sinne väliin mahtui myös muunkinlaista rakkautta.
     Kolmas osa alkoi myös käsittelemään muita aiheita, kuten syömishäiriötä. Valitettavasti tälle ei kuitenkaan ollut annettu paljoa tilaa, mutta varmasti seuraava osa käsittelee asiaa laajemmin ja tarkemmin.

Kirja julkaistu: 2020
Goodreads: 4,70
Arvosana: ****
Tapas-sovelluksessa chapter 4


27. kesäkuuta 2019

Sami Makkonen: Kalevala (kuvitettu)

Upea ja kouraiseva sarjakuvatulkinta Suomen kansalliseepoksesta.
Väinämöinen, Joukahainen, Lemminkäinen ja muut tarunomaiset hahmot heräävät henkiin jylhästi kuvitetussa albumissa.

     Tämä kuvitus on Sami Makkosen ensimmäinen suomeksi julkaistu teos, muuten hän on kerännyt mainetta Amerikassa. Kalevalan suurkuvitus mahtuu kaksien kansien väliin, tämän ollessa niistä ensimmäinen. Itselleni ei Makkosen tuotanto ole ennestään tuttua, mutta onneksi Kalevala on edes hieman (vaikka täytyy myöntää, että tietoni siitä on ihan liian alhaiset).
     Aivan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että jos haluat sarjakuvan/kuvitetun romaanin tuovan esille hahmojen tunteita, persoonaa ym, tämä kirja ei ehkä ole sinua varten. Tämä teos painaa eteenpäin tapahtuma tapahtumalta, jättämättä tilaa hahmokeskeiselle kerronnalle. Hahmojen tunteita ei juurikaan tuoda esiin, ei kuvissa eikä teksteissä. Jos tämä ei ole sinulle ongelma, tämä kirja voi olla sinua varten.
     Kirjan kuvitus on hyvin graafista ja synkkää. Mitään positiivisia tunteita kuvat eivät saa aikaan, mutta itse en sellaista odottanutkaan. Mielestäni tämä kuvitettu teos oli mielenkiintoinen, mieleenpainuva ja omalla erikoisella tavallaan hyvin onnistunut toteutus. Teoksen tekemisessä on käytetty pienenä inspiraationa Akseli Gallen-Kallelan maalauksia, joista osa on pienillä muutoksilla saatu sisällytettyä tähän teokseen.
     Tätä teosta on kritisoitu seksismistä, sillä naiset ovat lähes aina puolialastomina. Itseäni tämä seikka ei sinällään haitannut.

Nimi: Kalevala
Kirjailija: Sami Makkonen
Genre: sarjakuva, klassikko, fantasia
Sivumäärä: 168
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2019
Arvosana: ****½
Lukuhaasteet: Helmet19 (27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja)

25. huhtikuuta 2013

Kirja: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä



Kirja: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä (alk.per. Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens)

Kirjailija: Ulli Lust
Suomentaja: Hannele Richert
Gengre: sarjis

Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-952-01-0871-7

On kesä 1984, kun Ulli ja Edi päättävät toteuttaa punk-unelmansa matkasta Italiaan. Rahattomat ja passittomat ystävykset liftaavat Wienistä turistirantojen kautta Roomaan. Rinnassa roihuaa elämännälkä eivätkä bileet pääty auringon noustessa, mutta pian matkaan alkaa tulla mutkia. Kun tie vie Sisiliaan, panokset kovenevat, sillä siellä vastassa on myös Italian mafia.

Muita kirjailijan kirjoja: "Airpussy" ja "Fashionvictims" (kirjoja ei suomennettu)
Arviointi: Sarjakuvat eivät ole tarkoitettu minun luettavaksi, oli sitten kyseessä Aku Ankan pieni lehtinen tai kokonainen kirja. Tämän kirjan kohdalla päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen. Suurin syy tähän poikkeuksen tekemiseen oli se, että kirja perustui tositapahtumiin ja kuulin monelta henkilöltä, että kirja oli hyvä. 

Aivan alusta asti minua häiritsi se, että kuvien taustat olivat vaaleanvihreät ja että varjot oli tehty hieman tummemmalla vihreällä. Toki oli niitäkin varjoja jotka olivat täysin mustiksi värjättyjä, mutta silti. Vihreä väri ei nostanut yhtään lukukokemuksen ihanuutta. Myös tietynlainen luonnosmaisuus kuvissa ei oikein säväyttänyt. Joissain kuvissa se oli ihan kiva asia, mutta useimmissa sekin vain ärsytti. Seuraava minua itseäni ärsyttävä asia oli se, että tekstien fontit vaihtuivat aina, kun puhuttu kieli vaihtui. Tämä taas aiheutti sen, että jollakin kielellä fontti oli niin koukeroista, ettei tekstistä saanut mitään selvää, ymmärtämisestä puhumattakaan.
Jos kuitenkin unohtaa nämä kaikki seikat, kirja oli ihan luettava. Normaalia kauemminhan siinä meni, mutta se saattoi johtua myös vähäisestä sarjakuvien lukemisestani ja niin ymmärtämisen vaikeudesta. Loppua kohden aloin kuitenkin päästä paremmin jyvälle siitä, miten kuvia ja tekstiä oli paras lukea, jolloin lukukokemus parani taas huomattavasti.
Kerronnallisesti tarina eteni hyvin. Vaikka olisi voinut luulla, että välillä tulee tylsiä, paikallaan pysyviä kohtia. Niitä oli kuitenkin yllättävän vähän. Kirjassa oli kuvattu hyvin kaverusten matkan vaiheet, myös ne jotka eivät olleet kaikkein mieluisinta luettavaa, esimerkiksi pari raiskausta. Ne kuitenkin veivät kirjaa eteenpäin ja saivat ymmärtämään koko kokonaisuuden.
Jos nyt jälkikäteen saisin valita, luenko kirjan vai en, vastaisin varmasti "lukisin". Kirja oli loppujen lopuksi opettavainen, ja se sai ymmärtämään tiettyjä asioita. Se sai myös ajattelemaan, että haluanko lähteä ulkomaille ilman rahaa ja kunnolista kielitaitoa. Ei haittaa, vaikka kirjan tapahtumista olisi miten monta vuotta aikaa.