20. helmikuuta 2019

Henriikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Nimi: Mielikuvituspoikaystävä - ja muita sinkkuelämän perusasioita
Kirjailija: Henriikka Rönkkönen
Genre: huumori
Sivumäärä: 203
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Julkaisuvuosi: 2016
Luettu: helmikuu 2019

Mielikuvituspoikaystävä kertoo kaiken, mitä olet aina halunnut tietää sinkkuelämästä sekä paljon sellaista, mitä et olisi välttämättä halunnut tietää. Henriikka Rönkkösen tarina etenee säädöstä toiseen ja sydänsurusta uuteen ihastumiseen. Matkalla tavataan nännikarvamies, steriili mies ja pienimunainen mies ja pohditaan sinkkuelämän peruskysymyksiä: Mitä iloa dildosta voi olla? Miksi flippaaminen on suomen kielen tärkein sana? Minkälaisia ovat seurustelevien neuvot sinkuille? Miksi ei koskaan saa stalkata?

Hervottoman ronski opus karistaa sinkkuelämästä glitterin ja muistuttaa, että jokaisella sinkkunaisella pitäisi olla oma mielikuvituspoikaystävä.

Arvostelu: Kun tämä kirja ilmestyi, se sai paljon suosiota osakseen. Silloin ajattelin, että minäkin haluan lukea teoksen jossain vaiheessa. Siihen ei vain tuntunut tulevan olevan oikeaa hetkeä, ennen kuin nyt. Otin siis kirjan luettavaksi, sen enempää aiheeseen tutustumatta. Nyt kun kirjoittelin tuota takakannen tekstiä tuohon yläpuolelle, toivoin, että olisin lukenut sen ennen kirjan lukemista. Voi tosin olla, että en olisi sitten päätynyt edes lukemaan koko kirjaa. Sana "opus", olisi ollut tähän syynä. Ja koska en lukenut takakantta, en tiennyt mitä odottaa, kohtasin kirjan mitä en odottanut. Tämä tosiaan oli opus. Sanan varsinaisessa merkityksessä.

     "Peilivertaus
     Miksi takerruin juuri Pasiin? Koska hänen avullaan näin itseni kunnolla ensimmäistä kertaa.
     Ihmiset ovat kuin peilejä. Toiset ovat palapeilejä, toiset kokovartalopeilejä. Palapeilit syntyvät näin: Jokaiselta elämänsä aikana kohtaamaltaan ihmiseltä saa pienen peilitarran. Jokaisen päivän päätteeksi meillä kaikilla on siis kourassaan muutama peilitarra. Osa näistä peileistä on saatu ystäviltä ja tutuilta, sillä he antavat elämänsä aikana niitä monta, osa taas on tullut vaikkapa tuntemattomalta vierustoverilta bussissa. Illalla kotona peilitarrat liimataan seinään, sillä lopulta kaikki haluavat hirmuisesti tietää, minkälainen kuva peilistä heijastuu."

     Odotin jotain kunnon tarinaa. Mutta sainkin luettavakseni lukuja, joilla kaikilla oli jokin sanoma ja idea. Toki jossain taustalla asiat tapahtuivat kronologisesti, mutta pääpointti oli kertoa erilaisia "perusasioita", nimikin sen kertoo. Kun jossain vaiheessa aloin tajuta, että omat odotukseni kirjan suhteen eivät ihan kohdanneet kirjailijan ajatusten kanssa, oli jo liian myöhäistä. Päätin siis lukea kirjan loppuun ja kyllähän se ihan hyvä oli. Ainakin hauska. Naurahdin jopa pari kertaa ääneen. Sen lisäksi joihinkin väleihin oli saatu laitettua jotain oikeasti mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää materiaalia.

     "Joiltakin tyypeiltä saa ison postikortin kokoisen tarran. Ne ovat arvokkaampia kuin muut, koska niistä näkee vähän enemmän kerralla. Mutta niitä saa elämänsä aikana vain muutaman, ehkä parikymmentä. (Minä olen saanut sellaisen esimerkiksi vanhemmiltani, Nallekarhulta ja parhaalta ystävältäni.)
     Vuosien varrella tarroja kertyy jo niin monta, että seinälle alkaa muodostua iso ja upea mutta rikkonainen ja rosoinen peili. Se ei heijasta välttämättä kauhean kirkkaasti, mutta riittävän hyvin kuitenkin. Aina välillä on kiva kurkkia siitä itseään, nähdä vuosi vuodelta enemmän ja enemmän."

     Selvittyäni omasta pettymyksestäni koin kirjan ihan kohtalaiseksi. Ei mikään kovin ihmeellinen ja säväyttävä, mutta ei sieltä huonoimmastakaan päästä. Ihan lukemisen arvoinen siis. Yhden lukukerran. Sen enempää en tälle ehkä aikaani uhraisi. Sen lisäksi tämä oli nopea lukea, sillä sen suurempaa tarinaa ei ollut mihin olisi tarvinnut keskittyä. Hyvää iltalukemista siis (vaikka itse vedin tämän kahdessa päivässä).
     Vaikka kirja käsittelee sinkkuelämän koukeroita, suosittelen tämän lukemista ihan kaikille. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin elämä meitä kuljettaa. Mutta kuten kirjassakin mainitaan, jokaisen pitää kokea nuo koukerot ihan itse, eikä opukset siinä mitään auta. Ja sanottakoon vielä (koska laitan kirjan erääseen kohtaan Helmet-haastetta), että kirjan nimi ei julkaisuajankohtana eikä nyt lukemisen jälkeen, ole omaan silmääni sopiva. En tiedä mikä siinä on, mutta itseä tuollaiset pitkät nimet ärsyttävät joissa on niin paljon "tietoa". Lyhyet nimet kunniaan (ellei sitten jotenkin sarjan nimi ole nimessä mukana)!

     "Kun sitten on itse vanha ja ryppyinen, peili alkaa olla melkein valmis. Mutta vain melkein, koska joskus on tullut aikoja, jolloin on repinyt osan tarroista pois, koska ei ole halunnut nähdä, mitä ne näyttävät. Ja kaikkia tarooja ei ole tullut edes liimattua, koska niiden antajat ovat jostain syystä vituttaneet niin paljon. Osa tarroista taas on hävinnyt ja osa on jo haalistunut. Osa on tippunut itsekseen pois.
     Mutta vaikka sitten vanhana voisikin nähdä itsensä lähes kokonaan, on siinä vaiheessa jo niin sokea, ettei erota enää hoitajaa verhoista. Joten lopulta ei koskaan näe itseään kunnolla."

Arvosana: ***
Lukuhaasteet: Helmet19, PopSugar19

19. helmikuuta 2019

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

Nimi: Kaikki anteeksi
Kirjailija: Laura Manninen
Genre: omaelämäkerta
Sivumäärä: 322
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2018
Luettu: helmikuu 2019

"Minulla oli kaksi elämää: se josta puhui ja se josta en puhunut."

     Laura, neljääkymmentä lähestyvä vahvatahtoinen feministi ihastuu Mikkoon, joka on monessa mielessä täydellinen: hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattisesti oikutteleva mies.
     Vähitellen Laura, joka ei ole koskaan haaveillut lapsista, huomaa pyörittävänsä Mikon kanssa kolmilapsisen uusperheen arkea. On koira, omenapuut ja kauniisti vanhentunut omakotitalo.
     Jonkin aikaa kaikki näyttää täydelliseltä.

Arvostelu: "Kaikki anteeksi" on kuvaus perhe-/lähisuhdeväkivallasta. Asiasta, josta vaietaan. Niin ne, ketkä joutuvat kokijaksi, mutta myös ne, ketkä eivät joudu. En tiedä voidaanko melkein sanoa, että lähisuhdeväkivalta on (ollut) tabu, mikä on nyt saanut nostettua itsensä ihmisten tietoisuuteen ja puheisiin. Tai ainakin se yrittää matkata kohti tuota tavoitetta ja toivon todella, että jossain vaiheessa (mahdollisimman nopeasti) se saavuttaa kunnon näkyvyyden ja ihmiset heräisivät ajattelemaan.
     "Kaikki anteeksi" on Mannisen ensimmäinen romaani, omaelämäkerta kokemastaan. Kirja on koskettava ja lukukokemuksen arvoinen teos. Suunnittelin viime vuonna, että olisin lukenut sen heti julkaisun jälkeen, mutta toisin kävi. Nyt minulla oli aikaa ottaa kirja kunnolla käsittelyyn ja lukeminen sujui jouhevasti ja nopeasti. Suosittelen kirjan lukemista koko sydämestäni ja annoinkin neljä tähteä. Tämä on kirja, jonka lukee kerran ja jättää sitten taakseen. Mutta tuo lukukokemus pistää ajattelemaan ja toivomaan, että asiat menisivät parempaan suuntaan. Niin kokijan elämässä kuin yhteiskunnassakin.

     "Jotain outoa isovanhempieni väleihin liittyi, mutta olisiko muka mummini, ylpeä feministi, jäänyt ottamaan vastaan iskuja? Minä olin päättänyt jo teini-ikäisenä, että lähtisin ensimmäisestä lyönnistä, se luki päiväkirjassanikin, mutta mummin nuoruudessa ajat olivat tietysti toisenlaiset."

     Kirja lähtee siitä liikkeelle, kun Laura tapaa Mikon. Asiat lähtevät kulkemaan eteenpäin pikajunan tavoin. Asioissa hypitään suuria loikkia eteenpäin. Ennen kuin huomaakaan, Laura ja Mikko ovat ostaneet talon, ongelmia on ilmaantunut jo ennen sitä, nyt ongelmat vain lisääntyvät. Homma lähtee niin sanotusti lapasesta, eikä jälki ole kovin kaunista. Vaikka täytyy myöntää, että luulin ennen kirjan lukemistani sen sisältävän enemmän kuvausta fyysisestä väkivallasta. Toisaalta, ehkä on hyvä, että sitä ei ollut.

     "Jukan sanat pysäyttivät, samalla tavalla kuin Tuulan sanat ensimmäisellä kerralla. Jukka oli väkivaltaisten miesten auttamisen ammattilainen, eikä hänkään pystynyt valamaan toivoa. Jos minä jäisin ja jotain hirveää tapahtuisi, voisin syyttää vain ja ainoastaan omaa jääräpäisyyttäni. Minua oli varoitettu, todella suorin sanoin varoitettu."

     Itseäni kirjaa lukiessani häiritsi eniten kirjoitustyyli. Se oli liian taiteellista, erilaisten ilmausten kautta kirjoitettua. Mitään ei tunnuttu sanottavan täysin suoraan. Aina kierreltiin ja kaarreltiin. Puhuttiin ukkospilvistä, vesisateesta, vaikka mistä. Päätin kuitenkin, että se ei vähennä niin paljoa kirjan arvoa, että olisin antanut vähemmän tähtiä. Se kuitenkin häiritsi itseäni, ihan loppuun asti. Toisaalta, se oli ihan ymmärrettävää kirjan aiheen huomioon ottaen. Jossain muussa kirjassa tuollainen kirjoitustyyli olisi saanut minut laskemaan kirjan alas ja vaihtamaan seuraavaan.

     "Mikko häpesi itseään, ja minä omaa tilannettani, kaikkea mitä meille tapahtui, mitä Mikon lapset joutuivat kokemaan. Se esti minua puhumasta, ja niin me siirsimme häpeäämme seuraavalle ja taas seuraavalle sukupolvelle. Me opetimme, ettei ongelmista puhuta, ettei omaa perää liata, ja niin me jatkoimme ylisukupolvista vaikenemisen kehää. Väkivallan kiertokulkuakaan me emme pystyneet pysäyttämään, meistä ei tullut sukupolvea johon väkivalta olisi pysähtynyt. Minä jatkoin esi-isiemme perintöä, koska annoin väkivallan jatkua. Sellaisen naisen mallin minä annoin."

Arvosana: ****
Lukuhaasteet: Helmet19, PopSugar2019

18. helmikuuta 2019

Rick Riordan: Salamavaras

Nimi: Salamavaras (The Lighting Thief)
Kirjailija: Rick Riordan
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Genre: fantasia, nuoret, seikkailu
Sarja: Percy Jackson #1
Sivumäärä: 367
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2005 (suomeksi 2008)
Luettu: helmikuu 2019

Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi...

"Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet." Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethiä ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.

Arvostelu: Percy Jackson, hahmo johon tutustuin muutama vuosi sitten. Nyt päätin lukea kirjan (ja muutkin osat) uudelleen. Ja edelleen se on hyvä, kiinnostava, mukaansatempaava. Lyhyesti kerrottuna kirja siis kertoo pojasta nimeltä Percy. Hänen elämässään on tapahtunut kummia ja nyt hän saa tietää syyn näille tapahtumille. Hän on puoliverinen. Hänen isänsä on jumala. Hirviöitä on olemassa. Näiden tietojen jälkeen alkaa uskomaton seikkailu, johon mahtuu tapahtumia jokaiselle sivulle.
     Ensimmäisellä lukukerralla rakastin tätä kirjaa. Se piti otteessaan. Entä nyt? Tunne on edelleen sama, vaikka aikaa on kulunut jo useampi vuosi. Asioita tapahtuu koko ajan, eikä kirjaa halua laskea kädestään. Riordanin kirjoitustyyli on sellainen, mikä viihdyttää ja saa lukijan lukemaan, vaikka olisi kiire tehdä jotain muuta.
     Kirja on enemmän suunnattu nuorille, mikä ehkä näkyy jonkin verran kirjaa lukiessa. Kuitenkin, näin aikuisiän kynnyksellä, koen silti voivani nauttia kirjasta ja sen tunnelmasta. Fantasiaa, Kreikan mytologiaa, toimintaa.. mitä muuta sitä kirjalta voisi haluta? Jos siis nämä asiat ovat lähellä sydäntäsi, suosittelen tämän kirjan (ja koko sarjan) kokeilemista.

     "Minua huimasi, kun katsoin alas.
     Kuoppa ammotti niin suurena ja oli niin sysipimeä, että tiesin sen olevan pohjaton. Silti minusta tuntui, että jokin yritti nousta kuopasta, jokin suunnattoman iso ja paha.
     Pikku heeros, huvittunut ääni kaikui syvällä pimeässä. Liian heikko, liian nuori, mutta ehkä sinä kelpaat.
     Ääni kuulosti ikivanhalta - kylmältä ja raskaalta. Se kääriytyi ympärilleni kuin lyijylakana.
     "Sinut on johdettu harhaan, poika, se sanoi. Tee sopimus minun kanssani. Minulta saat sen, mitä sinä haluat."

Arvosana: *****

13. helmikuuta 2019

Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen

Nimi: After - Törmäyksen jälkeen (After We Collided)
Kirjailija: Anna Todd
Suomentanut: Johanna Rossi
Genre: erotiikka, romantiikka
Sarja: After #2
Sivumäärä: 650
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2013 (suomeksi 2015)
Luettu: helmikuu 2019
Sarjassa aiemmin ilmestyneetAfter

Tessa ehti vannoa, ettei koskaan antaisi anteeksi Hardinille, mutta sykkivän intohimoista suhdetta ei niin vain lopeteta.

Tessalla on paljon menetettävää. Hardinilla ei ole mitään menetettävää... paitsi Tessa. Törmäyksen jälkeen... elämä ei ole samanlaista.


Arvostelu: Sykähdyttävän sarjan toinen osa. Uusi alku, virheistä oppiminen, uusi yritys. Ja kuten arvata saattaa, Tessa jatkaa samaa rataa kuin ensimmäisessä osassa ja Hardin ei myöskään muutu sen enempää. Ainoa ero ensimmäiseen osaan on se, että nyt päästään lukemaan myös Hardinin mietteitä asioista ja tapahtumista. Lisää syvyyttä siis tarinaan, mikä junnaa vielä enemmän paikallaan kuin aikaisemmin.
     Jokaisessa sarjassa on se yksi osa, jolla ei ole oikeastaan mitään merkitystä tarinan takia, sillä mikään ei etene ja uutta tietoa ei tule juuri yhtään. Tämä osa oli tämän sarjan se kirja. Ja kuten olen usein sanonut, inhoan niitä kirjoja. Ne tulee luettua läpi nopeasti, mutta mitään ei jää käteen. Loppuun sitten pistetään jotain, mikä pysäyttää ja saa lukijan ottamaan seuraavan osan käteen. Ei mitään uutta, ei mitään yllättävää.
     Ensimmäisessä osassa pääsimme tutustumaan Tessaan ja Hardiniin. Heidän suhde alkoi ja "päättyi". Tässä osassa tuo suhde saa uuden mahdollisuuden. Kunnes tapahtuu taas jotain ja mennään taaksepäin reilu matka. Kuitenkin jostain ihmeen syystä kaksikko ei vain voi pysyä erossa toisistaan ja homma jatkaa edestakas soutamista ja huopaamista (kuten kirjassakin moneen kertaan mainittiin tapahtuvan). Tälläisen tarinan kirjoittaminen on varmasti varsin mielekästä, mutta lukijana en innostu. Joihinkin väleihin yritetään pudottaa asioita, mitkä pitäisi mielenkiinnon yllä, mutta aina siinä ei onnistuta. Ja kuten sanottu, loppuun pudotetaan se isoin pommi ja sen jälkeen on vuorossa kiitokset kirjailijalta.

     "Joko meidän täytyy olla yhdessä ja yrittää päästä yli menneisyyden pahoista teoista, tai sitten minun täytyy jättää hänet lopullisesti. Jos jätän hänet, minun täytyy muuttaa pois täältä, kauas pois, ja jättää taakse viimeinenkin muisto elämästäni hänen kanssaan, muuten en ikinä pääse siirtymään eteenpäin.
     Äkkiä tajuan, että kyyneleet ovat loppuneet. On tullut ratkaisun hetki. Ajatus Hardinin jättämisestä tuottaa paljon suurempaa tuskaa kuin hänen tähänastisten tekojensa ajatteleminen.
     En minä voi jättää häntä, tiedän sen.
     Tiedän kuulostavani säälittävältä, mutta minun ei ole mahdollista elää ilman häntä. Kukaan muu ei koskaan voi tehdä minua yhtä onnelliseksi. Kukaan muu ei voi olla hän. Hän on minulle se oikea, juuri niin kuin minä olen hänelle. Minun ei olisi pitänyt ajaa häntä pois. Tarvitsin aikaa ajatella, enkä ole vieläkään ajatellut asioita loppuun, mutta kaipaan häntä jo takaisin. Onko rakkaus aina tällaista? Näin intohimoista ja silti näin helvetin tuskallista? Ei minulla ole aiempaa kokemusta, johon verrata."

     Tätä sarjaa (kuten monia muitakin) on verratty Fifty Shadesiin. Itse en ehkä lähtisi vertaamaan näitä kahta sarjaa. Vaikka molemmat menevät enemmän tai vähemmän erotiikan ja romantiikan puolelle, ei niissä paljon muuten ole yhtäläisyyksiä. Tai no, onhan niissä. Mieshahmot ovat romuttuneita ja heidän tulee muuttua, kun taas naishahmo saa mennä ja tehdä vaikka mitä. Mutta ei tässä tarinassa ole niin paljon menoa ja melskettä. Lähinnä riitelyä ja sitä huopaamista. Silti, ihan luettava sarja ja jos Fifty Shades on ollut hyvä, tykkää tästäkin. Tai ainakin jaksaa lukea loppuun asti, vaikka yllätyksiä ei matkaan paljon mahdukaan.
Arvosana: ***½

12. helmikuuta 2019

Anna Todd: After

Nimi: After
Kirjailija: Anna Todd
Suomentanut: Maija Kauhanen
Genre: erotiikka, romantiikka
Sarja: After #1
Sivumäärä: 588
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014 (suomeksi 2015)
Luettu: helmikuu 2019

Amerikkalaiseen collegeen sijoittuvan sarjan avauksessa paha poika Hardin johdattaa kiltin ja viattoman Tessan huumaaviin ruumiin nautintoihin.
One Direction -poikabändin fanifiktiona alkanut After on paisunut maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Rajun aistillisesta bestselleristä on tekeillä myös elokuva (tulossa vuonna 2019).

Arvostelu: En ole pitkään aikaan lukenut e-kirjoja, mutta nyt päätin taas kokeilla miltä se tuntuu. Tämä teos osui ensimmäisenä silmään ja päätin antaa sille mahdollisuuden. Olen ihan tyytyväinen, että eteen ei ainakaan osunut mitään tylsää kirjaa.
     Tarina on se "perus", mikä tällaisissa kirjoissa yleensä on. Paha poika iskee silmänsä kilttiin naapurintyttöön ja vie hänet elämänsä seikkailuun. Lopuksi paljastuu jotain, tyttö kauhistuu ja lähtee pois. Riidat eivät koskaan selviä. Lapsuudesta on traumoja toisella tai kummallakin. Lukija miettii melkein koko ajan, että miksi nuo kaksi vieläkin yrittää.
     Sinällään tämä kirja siis ei ollut mitenkään yllätyksiä täynnä, vaikka välillä tulikin sellaisia kohtia, että kirjailija oli oikeasti keksinyt jotain ehkä vähän uutta ja erikoista. Lopputulos on kuitenkin sama, tekee sillä mitä tahansa. Silti, tykkäsin tästä kirjasta ja luen ihan mielelläni seuraavatkin osat.

     "Vaikka Hardin ei ole sanonut minulle oikeastaan mitään koko luennon aikana, hän tulee kävelemään aivan minun viereeni. Vannon, että saatoin melkein arvata hänen silmiensä ilmeettömästä katseesta, mitä hän aikoi sanoa.
     "Anna kun arvaan, sinä olet lääpälläsi herra Darcyyn."
     "Jokainen nainen, joka on lukenut kirjan, on", sanon kohtaamatta hänen katsettaan. Saavumme risteykseen, ja katson oikealle ja vasemmalle ennen kuin ylitän kadun.
     "Tietysti sinä teet noin", Hardin nauraa ja seuraa minua yhä pitkin ruuhkaista jalkakäytävää.
     "Sinä et varmastikaan kykene ymmärtämään herra Darcyn vetovoimaa." Ajatukseni siirtyvät Hardinin huoneen mittavaan romaanikokoelmaan. Eivät ne mitenkään voineet olla hänen. Eiväthän?"

     After siis kertoo Tessasta, kuka aloittaa collegen, sekä Hardinista, kuka on traumaattisen lapsuuden kokenut nuorukainen kenellä on naistenmiehen maine kampuksella. Kaikki lähtee liikkeelle, kun Tessan uusi huonekaveri Steph tutustuttaa uuden oppilaan collegen opiskelijaelämään, Tessan vastalauseista huolimatta. Siitä sitten pyörät lähtee pyörimään ja lopputuloksen saat selville itse kirjan lukemalla.
     Itseäni aina näissä kirjoissa ärsyttää se lempeä ja herkkä naishahmo, tällä kertaa Tessa. Sitä vain haluaisi takoa välillä järkeä toisen päähän ja todeta, että itseä kuuluu kunnioittaa. Samalla kuitenkin vuodatin muutaman kyyneleen hänen vuokseen, sen herkän kuoren saadessa säröjä. Entä Hardin taas? Hän oli kuten muutkin vastaavat mieshahmot. Idiootti ja kusipää. Silti hän ei juurikaan nostattanut mitään sen ihmeellisempiä tunteita pintaan.
     Annan tälle teokselle neljä tähteä ihan vain siksi, että tämä oli viihdyttävä ja hyvä. Jos vertaa tätä muihin samanlaisiin, ei tämä erotu mitenkään huonompana yksilönä joukosta. Ei tosin sen koommin parempanakaan.
Arvosana: ****

11. helmikuuta 2019

J.K. Rowling: Harry Potter ja Salaisuuksien kammio

Nimi: Harry Potter ja Salaisuuksien kammio (Harry Potter and the Chamber of Secrets)
Kirjailija: J.K. Rowling
Suomentanut: Jaana Kapari
Genre: fantasia
Sarja: Harry Potter #2
Sivumäärä: 365
ISBN: 978-951-31-8488-9
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1998 (suomennettu 1999)
Luettu: tammi-helmikuu 2019
Sarjassa aiemmin ilmestyneet: Harry Potter ja Viisasten kivi

Ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat Harryn luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen.
     Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkaan, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Jostain syystä Harry ja Ron Weasley eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin ja kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Pian koulussa alkaa tapahtua kummia.

Arvostelu: Toinen klassikkosarjan teos. Tuo ihmeellinen salaisuuksien kammio. Viisasten kiven kohdalla mainitsin, että se ei ole suosikkini sarjan kirjoista. Salaisuuksien kammiokaan ei ole suosikkini, mutta on se jo parempi kuin ensimmäinen osa. Minun mielestä. Vieläkään ei päästä sinne huippusuoritukseen, mutta lähellä ollaan. (Tai sitten vain olen lukenut nämä kirjat jo niin monta kertaa, että kaikki asiat eivät jaksa innostaa kuten ensimmäisellä lukukerralla.)
     Tässä toisessa osassa saadaan tutustua uusiin, mielenkiintoisiin hahmoihin. Ihan ensimmäisenä haluan mainita Gilderoy Lockhartin, kuka on aivan mahtava hahmo, vaikka ärsyttävä onkin. Hänellä on oma kirjasarjansa, jossa hän kuvailee "omia" kykyjään ja kokemuksiaan. Kirjan lopussa kuitenkin selviää asian oikea laita, mikä on jo koko kirjan paistanut muiden hahmojen naamoilta. Silti, hänessä on jotain, mistä tykkään. Ehkä hänessä on niin paljon itsevarmuutta, että se jotenkin puhuttelee.
     Toisena hahmona tulee Ginny (joka, kyllä, vilahtaa myös ensimmäisessä osassa). Ginny on yksi lempihahmoistani koko sarjan aikana. Hän on tarinaa ajatellen sivussa, mutta jotenkin hän on ihanan puhutteleva ja rakastettava hahmo. Vielä tässä alussa, hän on ihana pieni nuori lapsi, kuka haluaa vain hyväksyntää (perheeltään, muilta ja Harrylta). Hänessäkin on jotain, mihin tarttua ja mitä kokee omakseen. Hänessä on helppo nähdä pieni pala itseään.

     "Harry juoksi eteiskäytävää keittiöön ja tunsi vatsansa kovertuvan ontoksi.
     Petunia-tädin mestariluomusjälkiruoka, kermavaahtokeko sokeroituine orvokkeineen, leijui katonrajassa. Dobby kyhjötti kyyryssä nurkkakaapin päällä.
     "Ei", Harry kähisi. "Ole kiltti... ne tappavat minut..."
     "Harry Potterin täytyy luvata, ettei hän mene enää kouluun -"
     "Dobby... ole kiltti."
     "Hänen täytyy luvata, ettei mene."
     "Minä en voi!"" luku 2, sivu 27

     Salaisuuksien kammio keskittyy alussa siihen, että Harry ei saisi mennä kouluun. Tähän säätämiseen kuluu mukavasti kolmasosa kirjasta. Sitten päästään vihdoin vaikeuksien kautta voittoon ja Harry on koululla. Hommat eivät kuitenkaan mene niin kuin niiden pitäisi, vaan kangistettuja oppilaita (ja haamu sekä kissa) alkaa löytyä Tylypahkan käytäviltä. Ja totta kai, kukapas muu kuin Harry, alkaa tutkia tätä mysteeriä. Mysteerin selvitys ei kuitenkaan oikein etene, kunnes päästään kirjan loppuun ja hupsista, homma on ratkennut. Melkolailla sama kaava kuin ensimmäisessä osassa. Yllätyksiä paljon, mutta loppupeleissä lopun arvaa paljon ennen viimeistä sivua. Silti, loppuun asti on pakko päästä ja lopputulos saatava selville.
Arvosana: ***

4. helmikuuta 2019

J.K. Rowling: Harry Potter ja Viisasten kivi

Nimi: Harry Potter ja Viisasten kivi (Harry Potter and Philosopher's stone)
Kirjailija: J.K. Rowling
Suomentaja: Jaana Kapari
Genre: fantasia
Sarja: Harry Potter #1
Julkaisuvuosi: 1997 (suomeksi 1998)
Kustantaja: Tammi
Sivumäärä: 335
ISBN: 978-951-31-8487-2
Luettu: Tammikuu 2019

Harry Potterin tavallinen ja surkea elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Kirje on kutsu Tylypahkaan velhojen ja noitien kouluun ja se avaa Harrylle kokonaan uuden kiehtovan maailman. Samalla Harry saa kuulla totuuden vanhemmistaan, heidän kuolemastaan, taikavoimista ja kirouksesta.
     Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkomaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa.

Arvostelu: Tunnetun ja miljoonia kertoja luetun sarjan ensimmäinen osa. Itse olen lukenut teoksen niin monta kertaa, että en ole jaksanut laskea edes kaikkia. Lukemisen syy on yleensä se, että haluan lukea muut sarjan osat, enkä halua jättää yhtä tai kahta osaa lukematta. Jo siitä sekä antamieni tähtien perusteella voi ehkä ymmärtää, että tämä ensimmäinen osa ei ole suosikkini. Vaikka täytyy myöntää, että kokonaisuuden kannalta se on tärkeä. Eikä kyseessä nyt ihan täysin huono kirja ole, myönnetään.
     Miksi siis vain kaksi ja puoli tähteä? Siksi, että inhoan kirjasarjoissa täytekirjoja. Mitään ei oikeastaan tapahdu, kerrotaan vain asioita sieltä ja täältä ja hups, viimeinen sivu kääntyy esiin. Sellaisena pidän Viisasten kiveä. Tärkeänä kirjana hahmojen sun muun takia, mutta muuten tylsänä sanahelinänä. Asiat eivät juurikaan mene eteenpäin, kerrotaan vain luku kerrallaan jostain pienestä jutusta, joista sitten pitäisi muodostua kokonaisuus kansien väliin.
     Nyt jotkut Potter-fanit voivat kirota minut ties minne, mutta ei voi mitään. Itsekin lukeudun noihin faneihin, mutta joskus on kohdattava totuus ja myönnettävä, että tämä ensimmäinen teos aloittaa uskomattoman tarinan, yksinään se ei ole sitä. Lisäksi valitettavaa on, että suomennetussa versiossa Hagridin vuorosanat eivät ole niin hyvin käännetty kuin toivoisi. Mutta tämän asian voi tietenkin korjata lukemalla englannin kielisen teoksen.
Arvosana: **1/2
HaasteetHelmet19PopSugar19Harry PotterKirjahyllystäAikuisten lukudiplomi (Lastu)Satakirjastot lukuhaasteKeski-kirjastojen lukuhaasteAikuisten lukudiplomi (Keski)Reading Challenge