26. huhtikuuta 2013

Kirja: Verenvahti



Kirja: Verenvahti (alk.per. The Blood Keeper)

Kirjailija: Tessa Gratton
Suomentaja: Inka Parpola
Gengre: kauhu, fantasia

Julkaisuvuosi: 2012
ISBN: 978-951-0-39223-2

Veritaiat ovat Mab Prowdille toinen luonto: väkevät taiat, joilla voisi hallita koko maailmaa - valtava voima, jota olisi helppo käyttää väärin. Mabin äiti teki niin. Mab itse haluaa vain pitää taian elävänä ja vartioida sen salaisuuksia, purkaa kirouksia ja puhdistaa.

Eräänä aamuna Mab tapaa Willin, joka yrittää karkottaa omia henkilökohtaisia aaveita. Ja äkkiä valloillaan ovat vaaralliset voimat - voimat, joista kukaan ei kertonut Mabille.

Muita kirjailijan kirjoja: "Veritaika"
Arviointi: Kun aiemmin luin Grattonin "Verivala"- kirjan, olin positiivisesti vaikuttunut. Taikojen tekeminen verellä oli uutta ja mielenkiintoista. Kirjassa juoni eteni ja tekstiä oli muutenkin mukava lukea.Nyt kun avasin tämän "Verivala"n jatkoksi tehdyn itsenäisen jatko-osan, odotin yhtä hyvää juonta ja tekstiä. Siinä kohtaa koin lievän pettymyksen. Juoni oli kyllä ihan ok, mutta siitä jäi puuttumaan jotain. Eniten minua kirjan luettuani ihmetytti se, että miten Mabin ja Willin suhde kehittyi. Alussa he eivät tunteneet toisiaan, tapasivat vain sattumalta Mabin väärin menneen taian takia. Sitten yhtäkkiä he ovat yhdessä ja Will tietää kaiken Mabiin liittyvästä taikuudesta. Outoa ja hämmentävää. Ja sitten aivan kirjan lopussa Willin veli saa myös tietää Mabista, eikä sekään tunnu oikeasti haittaavan ketään.
Kirjassa oli myös paljon hyvää. Juoni oli koukuttava, eikä kirjaa voinut laskea käsistään. Grattonin tyyli kirjoittaa, on mukavaa luettavaa. Sekä oli mukava lukea miten Mab kehittyi taikuutensa kanssa. 
"Ja sitten tyynen veden lävisti koirieni terävä haukunta.Huidoin ja räiskin vettä silmilleni ja poljin vettä yrittäessäni nähdä, mitä koirat puuhasivat. Molemmat seisoivat rannalla hännät minuun päin, niskakarvat pystyssä ja korvat luimussa ja tuijottivat lähellä olevaa metsää.Uin kohti rantaa ja huhuilin: 'Hei, tytöt, mikä hätänä?'Valkyrie vilkaisi minua, mutta Havoc murisi. Matala murina, sellainen, jonka tuntee ennen kuin kuulee.Varpaani koskettivat maata juuri, kun olento ilmaantui esiin kahden puun välistä.Näky imaisi minulta ilmat pihalle.Se oli mies - tai miehen muotoinen olento - joka ryömiä kynkkäsi lehtien ja vääntyilevien oksien avulla. Mutaa valuen. Sen naama näytti sulaneilta kynttilöiltä, mutta sillä oli silmien kohdalla kirkkaansiniset kivet. Mahdotonta." (Katkelma luvusta 3 sivulta 18)

25. huhtikuuta 2013

Kirja: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä



Kirja: Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä (alk.per. Heute ist der letzte Tag vom Rest deines Lebens)

Kirjailija: Ulli Lust
Suomentaja: Hannele Richert
Gengre: sarjis

Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-952-01-0871-7

On kesä 1984, kun Ulli ja Edi päättävät toteuttaa punk-unelmansa matkasta Italiaan. Rahattomat ja passittomat ystävykset liftaavat Wienistä turistirantojen kautta Roomaan. Rinnassa roihuaa elämännälkä eivätkä bileet pääty auringon noustessa, mutta pian matkaan alkaa tulla mutkia. Kun tie vie Sisiliaan, panokset kovenevat, sillä siellä vastassa on myös Italian mafia.

Muita kirjailijan kirjoja: "Airpussy" ja "Fashionvictims" (kirjoja ei suomennettu)
Arviointi: Sarjakuvat eivät ole tarkoitettu minun luettavaksi, oli sitten kyseessä Aku Ankan pieni lehtinen tai kokonainen kirja. Tämän kirjan kohdalla päätin kuitenkin tehdä poikkeuksen. Suurin syy tähän poikkeuksen tekemiseen oli se, että kirja perustui tositapahtumiin ja kuulin monelta henkilöltä, että kirja oli hyvä. 

Aivan alusta asti minua häiritsi se, että kuvien taustat olivat vaaleanvihreät ja että varjot oli tehty hieman tummemmalla vihreällä. Toki oli niitäkin varjoja jotka olivat täysin mustiksi värjättyjä, mutta silti. Vihreä väri ei nostanut yhtään lukukokemuksen ihanuutta. Myös tietynlainen luonnosmaisuus kuvissa ei oikein säväyttänyt. Joissain kuvissa se oli ihan kiva asia, mutta useimmissa sekin vain ärsytti. Seuraava minua itseäni ärsyttävä asia oli se, että tekstien fontit vaihtuivat aina, kun puhuttu kieli vaihtui. Tämä taas aiheutti sen, että jollakin kielellä fontti oli niin koukeroista, ettei tekstistä saanut mitään selvää, ymmärtämisestä puhumattakaan.
Jos kuitenkin unohtaa nämä kaikki seikat, kirja oli ihan luettava. Normaalia kauemminhan siinä meni, mutta se saattoi johtua myös vähäisestä sarjakuvien lukemisestani ja niin ymmärtämisen vaikeudesta. Loppua kohden aloin kuitenkin päästä paremmin jyvälle siitä, miten kuvia ja tekstiä oli paras lukea, jolloin lukukokemus parani taas huomattavasti.
Kerronnallisesti tarina eteni hyvin. Vaikka olisi voinut luulla, että välillä tulee tylsiä, paikallaan pysyviä kohtia. Niitä oli kuitenkin yllättävän vähän. Kirjassa oli kuvattu hyvin kaverusten matkan vaiheet, myös ne jotka eivät olleet kaikkein mieluisinta luettavaa, esimerkiksi pari raiskausta. Ne kuitenkin veivät kirjaa eteenpäin ja saivat ymmärtämään koko kokonaisuuden.
Jos nyt jälkikäteen saisin valita, luenko kirjan vai en, vastaisin varmasti "lukisin". Kirja oli loppujen lopuksi opettavainen, ja se sai ymmärtämään tiettyjä asioita. Se sai myös ajattelemaan, että haluanko lähteä ulkomaille ilman rahaa ja kunnolista kielitaitoa. Ei haittaa, vaikka kirjan tapahtumista olisi miten monta vuotta aikaa.

Kirja: Punainen kuin veri



Kirja: Punainen kuin veri   

Kirjailija: Salla Simukka
Gengre: jännitys

Sarja: Lumikki- trilogia #1
Julkaisuvuosi: 2013
ISBN: 978-951-31-7123-0

Pimiöön on ripustettu kuivumaan pestyjä viidensadan euron seteleitä. Ilmassa leijuu vanhan veren haju. Lumikki Anderssonin periaatteena on olla sotkeutumatta asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, mutta seteleiden löytäminen kiskaisee hänet keskelle kansainvälisen huumebisneksen ympärille kietoutuvaa vyyhtiä.
Neljän vuorokauden mittainen alati kiihtyvä tapahtumien pyörre heittää Lumikin hengenvaarallisiin tilanteisiin, pakenemaan kylmäverisiä rikollisia ja lopulta salaisiin ja legendaarisiin Jääkarhun juhliin. Kaiken ympärillä talvi on kylmempi kuin vuosiin ja pakkanen kurittaa Tampereen katuja.

Muita kirjailijan kirjoja: "Kun enkelit katsovat muualle", "Viimeiset", "Jäljellä" ja muita kirjoja
Arviointi: En yleensä lue tällaisia kirjoja, mutta nyt päätin yllättää itseni kirjaa valitessa. Yllätyksenä kirjaa voisi todellakin pitää. Sulavasti etenevä juoni joka piti mielenkiinnon yllä jokaisella sivulla. Mahtavaa. Aiemmin lukemani Simukan kirjoittama "Jäljellä", ei saanut minua oikein innostumaan Simukan kirjoitustyylistä. Tähän kirjaan tyyli kuitenkin sopi täydellisesti, mikä teki kirjasta vielä paremman lukea. Tapahtumiin liittyvien henkilöiden erilaiset näkökulmat asioista ja heidän ajatukset olivat oikein mukavaa luettavaa. Kirjaa lukiessa halusi koko ajan tietää enemmän ja enemmän, eikä lukemista sen takia voinut lopettaa. Lopulta takakansi kuitenkin tuli vastaan, niinhän se aina tulee. Juoni kuitenkin jatkoi kulkuaan aina loppuun asti, ja kirjan aikana mieleen ilmaantuneet kysymykset saivat melko hyvin vastauksia. 

"Peilistä katsoi vieras, kaunis nainen, jonka ryhti oli suora, tummiksi meikatut silmät arvoitukselliset ja huulilla ilme, joka saattoi enteillä hymyä tai halveksuntaa. Lumikki oli tyytyväinen. Nainen ei ollut hän. Nainen oli joku muu. Joku sellainen, joka pääsisi Jääkarhun juhliin..
Elisa hypähteli ja päästeli pieniä, omituisia äännähdyksiä. Lumikki tulkitsi ne positiiviseksi palautteeksi.
- Ei vitsi sä olet kaunis! Mä olen niin hyvä. Mitä hittoa mä oikeasti tuolla lukiossa teen, kun musta tulisi ihan mahtava kampaaja-kosmetologi?
Teki hyvää nähdä Elisa iloisena. Tytön poskille oli palannut väri eikä silmien katseen takana väijynyt enää niin lähellä sumea, ankea tyhjyys." (Katkelma luvusta 18 sivulta 175)